Browsing by Subject "muistitieto"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 35
  • Sannikka, Minna (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkimuksen kohteena on Työväen Arkiston yhteydessä toimivan Työväen Muistitietotoimikunnan ja Kuusankoski-seuran yhdessä keväällä 2016 järjestämä teollinen perinnepiiri, jossa keskusteltiin elämästä Kuusankoskella ja erityisesti työstä paikkakunnalla toimivalla Kymi-yhtiöllä eri teemojen kautta. Perinnepiiri oli osa Työväen Muistitietotoimikunnan vuoden 2016 käynnistämää Tehdasperinne-keruuta. Tutkielmassa nostetaan esiin Kymi-yhtiöläisyyteen perinnepiirissä liitettyjä kokemuksia, minkä lisäksi perinnepiiriä tarkastellaan kulttuuriperintö-käsitteen näkökulmasta. Tutkimuksen aineisto on muistitietoa, ja koostuu kuuden perinnepiirikokoontumisen äänitteistä ja litteraateista. Perinnepiirikokoontumisiin osallistui yhteensä kaksikymmentäseitsemän 1930–1960-lukujen välillä syntynyttä kuusankoskelaista. Osallistuminen kokoontumisiin ei ollut sitovaa, ja osallistujamäärät vaihtelivat kuudesta seitsemääntoista. Kokoontumiset kestivät kahdesta kolmeen tuntiin, ja ne äänitettiin ja tallennettiin Työväen Arkistoon. Keskeisiä käsitteitä tutkielmassa on yhtiöläisyys, jolla tarkoitetaan perinnepiiriin osallistuneiden kokemusta osana Kymi-yhtöitä, paikka, joka mielletään ajallisesti kerrostuneeksi ja merkitykselliseksi sijainniksi, sekä kulttuuriperintö, joka tutkielmassa ymmärretään prosessina, jossa menneisyydestä nostetaan esiin jälkiä, jotka mielletään säilyttämisen arvoisiksi todisteiksi. Tutkimus jäsentyy johdannon ohella kolmeen analyysilukuun, joista ensimmäisessä käsitellään Kymi-yhtiön kehitysvaiheita, Kuusankosken kaupunkimaisemassa ilmenevää ja koettua yhtiöläisyyttä sekä perinnepiiriläisten lapsuuden- ja nuoruuden kokemuksia. Toisessa analyysiluvussa syvennytään perinnepiiriin osallistuneiden työuraan Kymi-yhtiöllä mm. yhtiön järjestämän koulutuksen, työyhteisössä ilmenevien hierarkkisten suhteiden ja ammattiyhdistystoiminnan kautta. Lisäksi pureudutaan yhtiön rooliin tehtaalaisten vapaa-ajalla. Viimeisessä analyysiluvussa tarkastellaan perinnepiirissä tapahtuvaa muistitiedon tuottamista kulttuuriperintöprosessina, jossa mennyt, nykyaika ja tulevaisuuden odotukset sekoittuvat. Aineistosta ilmenee, että Kymi-yhtiö on ollut läsnä perinnepiiriläisten elämissä näiden lapsuudesta saakka, ja suhde yhtiöön on jatkunut koko työuran ajan. Perinnepiirissä muisteltu yhtiöläisyys ja siten kulttuuriperintö puolestaan näyttäytyvät mimeettisenä prosessina, joka paitsi uusintaa jo tehtyä ja sanottua, luo samalla myös uutta. Arkistoon tallennetun aineiston tulkinta mahdollistaa aina uudenlaisia merkityksiä ja näkemyksiä.
  • Borseti, Laura (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimuksen tavoitteena on hahmottaa, miten nuorten ja heidän vanhempiensa väliset suhteet ovat muuttuneet viimeisten noin 90 vuoden aikana. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä oleva sosiaalisen konfiguraation malli laajentaa tarkastelun myös ydinperheen ulkopuolelle. Yhtenä tutkimuksen tavoitteena onkin ymmärtää nuorten suhderverkostoja kokonaisuudessaan eli arvioida, mitä muita merkityksellisiksi koettuja läheissuhteita nuorilla on ollut vanhempien lisäksi tai jopa heidän sijastaan. Lisäksi tutkimus pyrkii tulkitsemaan niitä tekijöitä, jotka ovat mahdollisesti vaikuttaneet perhe- ja muiden läheissuhteiden kehittymiseen. Tutkimusaineistona on Oi nuoruus -muistitietoaineisto, joka koostuu eri-ikäisten suomalaisten lapsuuden ja nuoruuden kokemuksia käsittelevistä omaelämäkerrallisista kirjoituksista. Aineisto on tulosta Nuorisotutkimusseuran, Nuorten Voiman Liiton ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuonna 2010 järjestämästä kirjoituskilpailusta. Tutkimusaineisto sisältää yhteensä 349 henkilön kertomukset lapsuudesta ja nuoruudesta. Valittua aineistoa käsitellään sisällönanalyysin keinoin. Muistitietoaineiston tarkastelussa kiinnitetään huomiota niihin puhetapoihin ja ilmaisuihin, joilla kirjoittajat kuvaavat nuoruudenaikaisia läheissuhteitaan ja niiden merkitystä itselleen.Tutkimuskirjallisuudesta pyritään puolestaan löytämään perusteita sille, miksi perhesuhteet ja muut läheissuhteet ovat mahdollisesti muuttuneet vuosikymmenten saatossa. Tutkimuksessa saadut tulokset perheen sisäisistä suhteista ovat osittain yhtenevät aikaisempien tutkimusten kanssa. Tutkimusaineistosta löytyi paljon esimerkkejä 1900-luvun ensimmäisille vuosikymmenille tyypillisestä ruumiillista kurittamista ja auktoriteettiuskoa korostavasta kasvatuskulttuurista. Tutkimustulosten mukaan autoritäärinen kasvatustyyli ei kuitenkaan päättynyt vuosisadan puolenvälin tienoilla, vaan osa vanhemmista sovelsi tiukkoja kasvatuskäytäntöjä vielä 1970- ja 1980-luvuillakin. Myös äitejä ja isiä koskevat tulokset poikkeavat jonkin verran aikaisemmista tutkimuksista. Tutkimuksen kenties merkittävin havainto onkin se, kuinka paljon oletettua erilaisemmat roolit monilla äideillä ja isillä on ollut autoritäärisen isyyden kulta-ajaksi mielletyillä 1940- ja 1950-luvuilla. Kaikki äidit eivät ole suinkaan olleet vain isän auktoriteettia korostavia huolehtivaisia kodinhoitajia ja kasvattajia, vaan 40- ja 50-luvuilla on ollut paljon myös julmia ja väkivaltaan taipuvaisia äitejä. Isien joukosta on puolestaan löytynyt tiukkojen auktoriteetti-isien lisäksi myös helliä ja huomattavasti äitejä oikeudenmukaisempia ja reilumpia isiä. Tutkimusaineiston perusteella äidit omaksuivat lempeämmän kasvatusotteen 1970—1980-luvuilta lähtien. Isien kasvatustavoissa ei sen sjaan ole havaittavissa yhtä selkeää murroskohtaa ja tutkimuksen perusteella perheissä onkin ollut hyvin tasaisesti sekä etäisiä että läheisiä isiä lähes koko 90 vuoden pituisen tarkastelujakson ajan. Ydinperheen ulkopuolisten läheissuhteiden merkitys on niin ikään muuttunut ajan myötä. Agraariyhteiskunnassa nuorille merkityksellisiä aikuisia ovat olleet vanhempien ohella etenkin opettajat ja seurakunnan työntekijät. Myös sisarukset, isovanhemmat, tädit ja sedät ovat olleet tärkeässä roolissa kilpakeruun vanhimpien osallistujien lapsuudessa ja nuoruudesssa. 1970—1990-luvuilla syntyneille ikäluokille ystävät ovat puolestaan olleet erityisen merkityksellisiä ihmissuhteita. Tutkimuksen mukaan erilaiset yhteiskunnalliset, sosiaaliset ja kulttuuriset muutokset ovat heijastuneet herkästi Oi nuoruus -kirjoituskilpailuun osallistuneiden vastaajien perhesuhteisiin. Nuorten ja heidän vanhempiensa välisissä suhteissa ovat näkyneet niin uudistukset koulutus-, nuoriso- ja perhepolitiikan saralla kuin muutokset seksuaalisuutta koskevissa asenteissakin.
  • Juva, Anni (Helsingfors universitet, 2014)
    The concern of healthiness reflects the Western idea of food and today's eating habits. Especially women have shown to be the pioneers of a healthy diet. The ideals of eating properly are also gendered. Women are assumed to eat less than men. In Finland, the nutritional recommendations for how to eat properly have excisted for many decades. However, recommendations for a healthy diet are not always followed. Food is not only a daily necessity but it is also a source of pleasure. People enjoy food and they want to bring joy to themselves and to their close ones with it. On weekends there is often more time to cook and enjoy food. The aim of this study is to find out which factors affect women's pleasure eating and how women take and describe this kind of eating. Furthermore, this study aims to find out what kinds of delicacies women enjoy during their Friday nights. The data for this study is from the Finnish Literature Society's Folklore archives Ruokapäiväkirjakeruu Mitä söin tänään? 12 April 2013. The method of this study is qualitative, and the method of analysis is data-driven content analysis. The basis for this study is oral history, and the texts written by women represent narrative style. 42 women from the data form the research group for this study. (n=42) The study showed that the women's perceptions of pleasure eating were contradictory. Pleasure eating was seen as the counterbalance of normal food and it was generally considered unhealthy. Pleasure eating was perceived more positively when the person's diet in general was healthy. On Fridays pleasure eating was more allowed than on other weekdays. Out of all the delicacies the women were eating, chocolate and cheeses were the most popular. Overall the women tried to follow a healthy diet despite the pleasure eating.
  • Pyykkö, Jori (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkimus käsittelee Helsingin asuntopulaa aikana, jolloin sodanjälkeinen välitön jälleenrakennuskausi oli päättynyt, kunnallinen asuntotuotanto ja politiikka aktivoituivat ja maalta kaupunkeihin kohdistunut suuri muutto käynnistyi. Vuoden 1946 suuren alueliitoksen myötä Helsingin pinta-ala kasvoi 475 prosenttia ja liitosta seuranneen kymmenen vuoden aikana kaupungin väkiluku kasvoi yli 20 prosenttia. Sodanjälkeinen välitön asuntorakentaminen keskittyi maaseudulle, mikä johti väestökeskuksissa vallinneeseen asuntopulaan. Seuraavan haasteen kaupungille loi yhteiskunnan rakennemuutos ja voimistunut maaltamuutto, sillä Helsingin seudun väkiluku kasvoi 1960-luvulla noin 170 000 hengellä. Asuntopulaa tarkastellaan tutkimuksessa yhtäältä yksilön selviytymisen ja toisaalta kunnallisen asunnonjakopolitiikan kautta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaista Helsingin asunnonjakopolitiikka oli hyvinvointivaltion rakennuskauden aikana ja miten helsinkiläiset itse kokevat ja muistavat asuntopulan. Tutkimuksen aineiston muodostaa kaksi aineistokokonaisuutta. Ensimmäisenä aineistokokonaisuutena toimivat Helsingin kaupungin kunnalliskertomuksista kerätyt, kaupunginvaltuustossa käydyt kunnallista asunnonjakoa käsittelevät keskustelut sekä asunnonjakotoimikunnan vuosikertomukset. Toinen aineistokokonaisuus on kerätty Museoviraston kyselylehden vuonna 1994 julkaisemasta sodanjälkeistä asuntopulaa käsittelevän keruukilpailun kyselyvastauksia. Ensimmäistä aineistokokonaisuutta käytetään asuntopolitiikan tarkasteluun ja toisen aineistokokonaisuuden avulla tutkitaan kaupunkilaisten muistoja ja kokemuksia. Molemmat aineistokokonaisuudet on käsitelty Atlas.ti-ohjelmalla laadullisen sisällönanalyysin ja muistitietotutkimuksen periaatteita noudattaen. Tutkimus osoittaa, että kaupungin harjoittama asuntopolitiikka oli tarkasteluajanjakson aikana luonteeltaan asukkaita jaottelevaa. Kaupunginvaltuustossa käydyissä keskusteluissa huomio keskittyi erilaisten ihmisryhmien, kuten vanhusten, lapsiperheiden, häädettyjen, romaniperheiden ja yksinäisten kaupunkilaisten asumisen järjestelyyn. Tutkimus yhtyy aiempaan tutkimuskirjallisuuteen, jossa todetaan, että vakinaiset palkkatulot omaavat lapsiperheet pärjäsivät parhaiten asuntomarkkinoilla. Kaupunginvaltuutetut pyrkivät aloitteissaan parantamaan edellä mainittujen ihmisryhmien asuinoloja, mutta kaupungin viranomaiset suhtautuivat aloitteisiin pääasiassa kriittisesti. Kaupunkilaisten omat kokemukset asuntopulassa elämisestä muodostavat kolmivaiheisen asumispolun mallin. Kaupunkiin muutettaessa sukulaisten ja tuttavien muodostama sosiaalinen turvaverkosto oli merkittävä apu asunnonsaannissa. Toisessa vaiheessa asuntopolulla edettiin erilaisten vaiheiden kautta ensimmäisestä alivuokralaisasunnosta päävuokralaisiksi ja omistusasuntoihin. Asumispolun kolmannessa vaiheessa kaupunkilaiset joko jäivät kaupunkiin tai muuttivat sieltä pois. Kaupunkilaisten selviytyminen asuntomarkkinoilla perustui pääasiassa kahteen pääpiirteeseen: itsenäiseen selviytymiseen sekä sosiaalisen turvaverkoston olemassaoloon. Kaupunkiin asunnontarjoajana suhtauduttiin usein kriittisesti. Tutkimus ajoittuu aikakaudelle, jolloin nykypäiväinen hyvinvointivaltio oli rakentumassa. Kaupunginvaltuutettujen aloitteista on jo kuitenkin huomattavissa hyvinvointivaltioajattelulle ominaisia piirteitä, sillä valtuutetut pyrkivät aloitteillaan parantamaan erityisesti heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten asuinoloja. Kaupunkilaiset eivät itse vielä eläneet hyvinvointivaltiossa, vaan kaupungissa, jossa selvittiin omin avuin tai läheisten turvin. Tämä tutkimus syventää 1900-luvun jälkipuolen Helsingin asuntopulan ja kaupungissa asumisen historiallista tuntemusta. Aiemmasta tutkimuksesta poiketen tutkimus täydentää tutkimusaihetta erityisesti asukkaiden kokemusten osalta.
  • Joska, Eeva (Helsingin yliopisto, 2018)
    Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen kokemuksia hammasproteesien käytöstä ja siihen liittyvistä tunteista muistitietoaineiston kautta. Primaariaineistona tutkielmassani toimii Maitohampaat, nai-mahampaat, tekohampaat — Hammashoidon perinne -kilpakeruu, jonka ovat toteuttaneet Suomen Hammaslääkäriliitto ry. ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkisto. Keruu on järjestet-ty marraskuun 2001 ja toukokuun 2002 välillä. Kilpakeruuaineistosta valikoitui 15 vastausta, joita tar-kastelen tutkielmassani. Vastaajat ovat syntyneet 1910—1940-luvuilla. Tutkimuskysymykseni ovat: Millaisia kokemuksia kertojilla on hammasproteesien käytöstä ja hampaiden hoidosta ennen niiden menetystä? Miten hampaiden hoitoa ja proteesien käyttöä aineistossa muistellaan? Millaiseen histo-rialliseen kontekstiin kokemukset voidaan sijoittaa? Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassani toimii ymmärtävä muistitietotutkimus ja Marja-Liisa Honkasalon käsite arkiteoria. Arkiteoriat ovat ihmisten omasta toiminnasta ja kokemuksista johdettu-ja sairauksien ja lääketieteen tulkintoja. Näitä tulkintoja ihmiset tekevät arjessaan. Lisäksi olen käyttä-nyt tutkimusta tukevaa kirjallisuutta. Tutkimusaineiston analyysissa olen käyttänyt lähiluvun menetel-mää. Tärkeitä käsitteitä tutkielmassani ovat muistelu, uutuuksien vastustus ja sosiaalinen kärsimys. Ensimmäisessä analyysiluvussa kerron hammashuollon historiasta Suomessa ja hampaiden hoidon tottumuksista muistitietoaineiston kertomusten kautta. Toisessa analyysiluvussa käsittelen särkevien hampaiden hoitoa ja hammaslääkärissä käymisen kokemuksia. Kolmannessa analyysiluvussa analysoin kertomuksia hampaiden menettämisestä ja hammasproteeseista. Käsittelen arkiteorioiden avulla proteeseihin liittyviä muistoja ja tunteita. Neljännessä analyysiluvussa lähestyn ham-masproteesien käyttäjien kokemuksia kauneuteen ja vanhuuteen liitettyjen käsitysten kautta. Proteesien käyttäjät analysoivat itse syitä huonolle hammasterveydelleen kertomuksissaan. Arkiteo-rioita käytetään omien hampaiden terveyden selittämiseksi, ja oman toiminnan järkeistämiseksi. Ker-tomuksista kävi ilmi, että vielä enemmän kuin proteeseja, pelättiin täyttä hampaattomuutta ja sen mukanaan tuomaa ulkonäköä. Hampaattomuus ja hammasproteesien käyttö koettiin yksityisasiaksi ja haluttiin siten pitää piilossa muilta. Kertojien kokoamat arkiteoriat hampaiden menetyksestä yhdistelevät saatavilla ollutta lääketieteellis-tä tietoa ja kokemusperäistä tietoa. Arkiteorioiden sisältöön on eniten vaikuttanut jokaisen kohdalla oma eletty elämä ja lähipiirin kokemukset.
  • Hoikkala, Ilona (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimuksessa paneudutaan siihen, miten ensirakkaus ja rakastuminen ilmenevät eri aikakausina nuoruuttaan eläneiden sukupolvien nuoruuskokemuksissa. Työn lähtökohtana on oletus, että ensirakkaus ja rakastuminen ovat ihmisen elämänkulussa niitä merkittäviä kokemuksia, joiden kautta ihminen muodostaa, ymmärtää sekä säilyttää omaa nuoruuskertomustaan. Tutkimuskysymyksiä lähestytään kolmesta näkökulmasta. Ensin tarkastellaan millaisia merkityksiä ja sisältöjä nuoruusvuosiin ajoittuva rakkausdiskurssi sisältää. Toiseksi kysytään, millaisen kuvan nuoruuskirjoitukset antavat ensirakkaudesta, nuoruuden tunne-elämästä ja nuoruusvuosien seksuaalisuudesta. Kolmanneksi kuvataan, miten eri sukupolvien rakkauskokemukset ja -kertomukset eroavat toisistaan. Tutkielmalla pyritään selvittämään, ovatko nuoruuden rakastumiskokemukset muuttuneet 1900-luvun mittaan aina uusien nuorten myötä vai onko niissä jotain ylisukupolvista ja toistuvaa. Tutkielma pyrkii laajentamaan nuoruuden historian tutkimuksen perinteistä instituutiokeskeistä tutkimustraditiota. Tutkielman tavoitteena on sitoa nuoruus itsenäisenä elämänkulun osana sekä nuori kokevana ja tuntevana yksilönä osaksi tunteiden tutkimusta, nuorisotutkimusta ja suomalaista sosiaalihistoriaa. Tutkimusaineisto koostuu Nuorisotutkimusseuran, Nuorten Voiman Liiton ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuonna 2010 järjestämän Oi nuoruus -kirjoituskilpailun vastauksista. Keruussa kirjoittajia kutsuttiin kirjoittamaan omaelämäkerrallinen teksti omasta nuoruudestaan eilen tai vaihtoehtoisesti tänään. Kokonaisaineisto tuotti 376 vastauskirjoitusta, joista tähän tutkielmaan valikoitui 84 ensirakkautta ja nuoruuden rakastumista käsittelevää omaelämäkertakertomusta. Työn tutkimuksellinen näkökulma on kokemus- ja tunnehistoriallinen, sillä tutkimuksen keskiössä on tavallinen ihminen ja hänen itsensä sanoittamat kokemukset omasta nuoruudestaan. Metodologisesti tutkielma nojaa muistitietotutkimuksen traditioon. Aineistoa analysoidaan kvalitatiivisin sisällönanalyysin menetelmin. Tutkielma pyrkii valottamaan kirjoitusten kerronnallisia yhteneväisyyksiä, sisällöllisiä merkityksiä, ajallisia ja tilallisia tekijöitä sekä sukupolvisia jatkumoita. Analyysin apuna hyödynnetään Atlas.ti -ohjelmaa. Aineiston pohjalta voidaan esittää, että ensirakkaus on nuoruuden kulttuuriseen malliin kuuluva osatekijä. Kokemuksellisesti tarkasteltuna ihastuminen sulautuu osaksi kokonaisvaltaista kehitystä, jossa nuori sosiaalistuu osaksi yhteiskunnan tapakulttuuria ja omaa elämänpiiriään. Samalla ihastuminen muodostuu osaksi yksilön henkilökohtaista kasvuprosessia, identiteettityötä ja elämäntarinaa. Tutkimuksessa saadut tulokset osoittavat, että nuoruuden rakkauspuhetta ja -muistoja sävyttää ylisukupolvinen samuus, jossa tunnistettavat kokemukset ja ensirakkauteen liitetyt muistot, toiveet sekä mielikuvat kulkevat vanhemman sukupolven muistopuheesta senhetkisten nuorten aikalaiskertomuksiin. Aineiston pohjalta on perusteltua todeta, että vaikka yhteiskunta, asenneilmapiiri ja ihmisten välisiä suhteita koskevat rakenteet ovat muuttuneet 1900-luvun saatossa merkittävästi, nuorten välisten suhteiden erilaiset muodot ovat osa ylisukupolvista jatkumoa, jotka periytyvät ja muokkaantuvat aineellisena ja aineettomana pääomana sukupolvelta toiselle. Aineiston kirjoitukset korostavat ensirakkauden erityisyyttä ja kokemuksellista erillisyyttä. Nuoruuskertomusten esittelemä ensirakkaus on jotain muuta kuin aiemmin koetut ihastukset ja perherakkaus, mutta myös jotain erilaista, mitä aikuiselämään liitetty parisuhde- ja kumppanuusrakkaus ovat. Aineiston pohjalta voidaan esittää, että ensirakkaus on syytä käsittää omana erityisenä rakkauden lajinaan. Aineiston pohjalta suomalainen ensirakkaus muodostuu romanttisista unelmista, kiintymyksestä, vetovoimasta ja seksuaalisesta halusta. Lopputuloksena on perusteltua todeta, että ensirakkauden painoarvo on myöhemmille ihmissuhteille eittämätön.
  • Johtela, Kaija-Mari (Helsingfors universitet, 2010)
    The purpose of this thesis is to examine Somalis who live in Finland through their memories. These memories are interpreted as subjective experiences emphasizing the significance of the past and religion in these memories. On the other hand, these memories are understood as a part of collective social memory of Somalis. This study also constructs a comparative perspective for practising Islam in Somalia and Finland. The methodological framework is based on theories of social memory, oral history and narrative analysis. The empirical data is collected by interviewing Somalis living in Finland. The interviews were conducted by using the method of half-structured thematic interview. The data consists of seven interviews. The interviewees are in the focus of this study since their experiences are considered as the main sources of information for this study. The empirical data of the study reveals that Somalis have maintained strong relations to Somalia. The relationship to Somalia is mainly constructed on positive memories. Memories from Somalia have acquired a significant role in the lives of the interviewees. Those memories will define their relation to both past and the present. In the context of religious memories, Islam is described as a way of living which provides advice and defines the terms of everyday life. As a part of those religious memories, the transmitting of Islamic and Somali values plays a significant role in the lives of Somalis in Finland. In such transmitting process of the values, the social religious memory has acquired a significant role. In the context of Islam in Finland, the religious education of children is mentioned as one of the most important features of the Islamic faith by the interviewees. In general, the practice of Islam does not create any major problems for the interviewees in Finland. The interviewees describe their practice of Islam quite similar when compared to their religious life in Somalia. The empirical data also points out the fact that the meaning of Islam has not changed after moving to Finland.
  • Siilasto, Nina (2008)
    Tutkimuksen kohteena on Suomen Punaisen Ristin Apusisarjärjestö, joka perustettiin marsalkka Mannerheimin käskystä jatkosodan ensimmäisenä päivänä 25.6.1941. Järjestön tehtävänä oli kouluttaa ja välittää avustavaa työvoimaa puolustusvoimien lääkintämuodostelmiin ja siten helpottaa sodan aiheuttamaa työvoimapulaa sairaanhoitoalalla. Tutkimuksessa tarkastellaan Apusisarjärjestön perustamista ja toimintaa jatkosodan Suomessa sekä sitä, miten se liittyi naisjärjestökentällä tapahtuneeseen kehitykseen ja sairaanhoidon ammatillistumiseen. Keitä apusisaret olivat ja miksi he liittyivät järjestöön? Miten apusisaret kokivat sodanaikaisen työnsä? Tärkeästä tehtävästään huolimatta Apusisarjärjestöä on käsitelty julkisuudessa hyvin vähän. Entisten apusisarten keskuudessa tämä on aiheuttanut mielipahaa ja katkeruutta. Pyrin tutkimuksessani nostamaan esiin tämän historiankirjoituksessa lottien varjoon jääneen naisryhmän ja antamaan samalla tilaa heidän omille tulkinnoilleen menneestä. Tarkastelemalla entisten apusisarten kirjoittamia kirjeitä muistitietotutkimuksen näkökulmasta haluan selvittää esimerkiksi millaisia historiakuvia naisten sodanaikaiseen työpanokseen liitetään ja miten julkiset historianesitykset ovat vaikuttaneet kirjoittajien muistoihin. Vaikka tutkimuksen kohteena on ennen kaikkea Apusisarjärjestön historia, pyrin samalla kuvaamaan suomalaisessa yhteiskunnassa vallinneita jännitteitä jatkosodan aikana. Tarkastelen Apusisarten historiaa sekä yksilö- että järjestötasolla. Tutkimuskysymysten kannalta tärkeimpinä lähteinä toimivat Suomen Punaisen Ristin Apusisarjärjestön arkisto ja Anne-Marie Franckin yksityisarkisto, joka käsittää muistitietolähteenä käytetyn entisten apusisarten kirjoittamien kirjeiden kokoelman. Aiemmasta tutkimuskirjallisuudesta on hyödynnetty etenkin Suomen Punaiseen Ristiin, sairaanhoitoon ja lottiin liittyviä tutkimuksia, joita on verrattu apusisarten sodanaikaisiin kokemuksiin. Kirjekokoelmaa tulkitessani olen tukeutunut muistitietotutkimukseen. Olen rajannut työni käsittelemään Apusisarjärjestöä pääasiassa jatkosodan (1941–1944) aikana, mutta tarkastelen lyhyesti myös järjestön syntymiseen johtaneita tapahtumia sekä järjestön vaiheita sodan päätyttyä. Merkittävä osa apusisariksi hakeutuneista oli taustaltaan keskiluokkaisista perheistä, mutta kaiken kaikkiaan jäseniksi hakeutui naisia kaikista yhteiskuntaryhmistä. Erityisesti partiolaisia liittyi runsaasti järjestöön. Apusisaret olivat usein hyvin nuoria ja sota-ajasta muodostui suurimmalle osalle vain ohimenevä vaihe elämässä. Raskaista kokemuksista huolimatta moni apusisar suhtautui jälkeenpäin apusisaraikaansa kiitollisuudella. Apusisarjärjestön kehitys liittyi kiinteästi sairaanhoitoalalla tapahtuneisiin muutoksiin. Apusisarten toiminta sodan aikana osoitti, että avustavaa työvoimaa tarvittiin sairaanhoidossa. Vaikka apusisarista kehittyi sodan jälkeen apuhoitajien uusi ammattiryhmä, vain osa sodassa apusisarina toimineista hakeutui hoitoalalle.
  • Turtiainen, Pekka (Helsingfors universitet, 2016)
    Tässä työssä tarkastellaan teknologiasta kertomisen tapoja ja retoriikkaa kilpakirjoitusaineistossa. Tutkielman aineisto koostuu Joensuun yliopiston ETIM-tutkimushankkeen ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuonna 2007 järjestämän Minä ja teknologia -keruun vuoden 1945 jälkeen syntyneiden vastauksista eli yhteenä 14 teknologiaelämäkerrasta. Vastaajien ikähaarukka on 24-vuotiaasta 61-vuotiaaseen. Työn tavoitteena on löytää erilaisia asenteita teknologisia muutoksia kohtaan ja tarkastella, kuinka ihmiset kertovat itsestään muutosten keskellä eri elämänvaiheissaan. Ensimmäinen tutkimuskysymykseni on tarkastella, kuinka aineiston kertojat asemoivat itseään ja muita toimijoita teknologiaelämäkerroissa ja mitä merkityksiä positioihin kytkeytyy. Toiseksi selvitetään, millaisin syin ja keinoin teknologisia muutoksia vastustetaan tai pidetään hyväksyttävinä. Tutkin positiointianalyysin avulla kertojien tuottamia positioita suhteessa eri teknologioihin. Retorisen diskurssianalyysin kautta keskityn teknologian hyväksynnän ja vastustuksen piirteisiin. Positiot kytkeytyvät aineistossa sukupolveen, ikään, koulutustaustaan, sosiaalisiin suhteisiin ja sukupuoleen. Omaa aktiivista toimijuutta korostetaan toistuvasti kerrottaessa itselle mieluisista teknologioista. Oma positio uhrina tai muiden toiminnan kohteena korostuu kerrottaessa itselle vieraasta tai vastenmielisestä teknologiasta. Menneisyyden teknologiamuistot ovat usein nostalgisesti latautuneita, kun taas uutta teknologiaa arvioidaan käytettävyyden ja hyötynäkökulman kautta. Uutta teknologiaa merkityksellistetään myös vertaamalla sitä vanhaan. Aineiston iäkkäämpien kertojien teksteissä vanhuksiin liitetään stereotypioita osaamattomuudesta ja haluttomuudesta uuden teknologian suhteen, ja nuoret saavat negatiivisesti latautuneita luonnehdintoja teknologian käyttäjinä ja suunnittelijoina. Itselle mieluisat teknologiat esitetään tavallisina ja sitä kautta hyväksyttävinä, mutta kielteiseksi koettu teknologia etäännytetään itsestä ja omasta arjesta erilaisten kategorisointien kautta. Teknologisoituva yhteiskunta esitetään sekä mahdollisuutena parempaan elämään että epätasa-arvoisena sekä perinteisten taitojen ja tapojen rapistajana. Menneisyys näyttäytyy suuressa osassa kirjoituksista nostalgisena aikana, jolloin kasvokkainen kanssakäyminen ja tasa-arvo toteutuivat kirjoitushetken nykyisyyttä paremmin. Aineistossa käsitellään runsaasti myös ympäristöongelmia, joiden suhteen teknologia näyttäytyy paitsi ongelmien syynä, myös potentiaalisena väylänä kestävälle kehitykselle. 2000-luvun teknologiset muutokset synnyttävät aineistossa runsaasti kritiikkiä ja näyttäytyvät myös uhkina etenkin suuriin ikäluokkiin kuuluvien vastaajien keskuudessa. Teknologian tutkimus, joka käsittelee ihmisten kokemuksia ja asenteita, onkin sovellettavissa esimerkiksi palvelumuotoiluun väestön ikääntyessä ja palveluiden sähköistyessä.
  • Rahikainen, Esko (Helsingin yliopisto, 2005)
    Verkkari 2005 (2)
  • Kataja, Meeri (Helsingin yliopisto, 2020)
    Copper mining has characterized the Keweenaw Peninsula, in the Upper Peninsula of Michigan, from the 1840s. The industry that lasted in the region over 100 years has been profoundly studied, but the industrial heritage has received less attention. This study is interested in the memory of mining and in the future prospects of locals right after the closure of the mines in 1969. This study is data-driven, using the interviews conducted within the Finnish Folklore and Social Change in the Great Lakes Mining Region Oral History Project by the Finlandia University in 1973-1978. The method is thematic analysis, which is used to identify, analyze and report themes related to talk on the mines, mining, the 1913 Strike, and the future. Two main themes are negative and positive talk. Within negative talk, three sub-themes are identified: insecurity, disappointment and loss. There is more negative talk within the data set, especially because of the 1913 Strike and the Italian Hall Disaster, which were still commonly remembered. In addition, insecurity is present with topics like working conditions, copper mining operations and workers’ organization. The theme of disappointment is most clear in parts where the interviewees are talking about the economic heritage of mining and strikes that were organized after 1913 too. Loss is felt with the dying industry itself, with environmental heritage, but also when discussing the many men who died in the mines. The sub-themes of positive talk are paternalism, comfort and communality. Paternalism is mostly seen positively: the mining companies took care of the people and the communities. Keweenaw was a single-industry area and the interviewees found comfort in having the mines operating, as this was all they had. The theme of communality includes talk on achievements outside the mining shafts. Interestingly, the region was able to maintain a stable, yet smaller population. Education in particular became important, and many interviewees saw hope in the future even without the mines. The themes within future talk respond well with the themes identified within the remembrance of mining. The history of mining in the Copper Country has largely followed the grand narrative of mining sites. This study focuses on what happens after mining activities come to an end, which is always the case with boom-and-burst industries. It brings to the forefront the locals that have been recognized as important actors in mining operations. In a broad meaning, industrial heritage can comprise the experiences, beliefs and attitudes of locals. In this case, the regionality of industrialization, modernity and de-industrialization is clear, and it can be taken as an example of the industrial heritage of mining
  • Parviainen, Helinä (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämä kansatieteen pro gradu -tutkielma selvittää perinteenkeruuna toteutetun puutarhoja ja kasvimaita koskevan kyselyn vastauksista luettavissa olevia kehollisia kokemuksia kasvimaan viljelyksessä tapahtuneista muutoksista 1900-luvulla. Tutkielma selvittää minkälaisia kasvimaan viljelyn muutokseen liittyviä kehollisia kokemuksia vastaajilla on ja minkälaisia merkityksiä niille annetaan. Tutkielman päälähteenä on Museoviraston järjestämä 36. muistitiedon keruukilpailu puutarhoista ja kasvimaista, joka on tallennettu Museoviraston arkistoon. Keruukysely on toteutettu vuonna 1990. Tutkimusaineisto muodostuu kyselyn yhden kysymyskohdan vastauksista. Aineisto käsittää 60 vastausta, joista 53 on naisia ja 7 miehiä, joiden syntymävuodet sijoittuvat vuosien 1905-1945 välille. Tutkimusaineisto on laadultaan muistitietoa, jota tutkitaan kulttuurianalyyttistä menetelmää käyttäen kehollisuuden näkökulmasta. Tutkielma on kulttuurihistoriallinen ja lähestymistavaltaan hermeneuttinen. Tutkimusaineiston perusteella kasvimaan viljelyn muutos näkyy ruoka- ja makutottumusten kehollisissa aistikokemuksissa. Kasvilajien ja -lajikkeiden lisääntyminen ja monipuolistuminen kasvimaalla on lisännyt uusia makuja ruokapöytään. Uusien kasvien viljelyn ja sadon valmistaminen ruuaksi on vaatinut opettelua samoin kuin uusiin makuihin tottuminen. Sukupolvien ja sukupuolien väliset asenne-erot näkyvät kasvisten käytössä ruokana. Kasvisten viljelemiseen käytettävät kemialliset lannoitus- ja kasvinsuojeluaineet koetaan huonontavan viljeltävien ruokakasvien makua ja koostumusta, vaikka niillä saadaan kasveihin näköä ja rehevyyttä. Kemialliset aineet koetaan haitallisina terveydelle ja se aiheuttaa huolta. Siksi niiden käyttöä kartetaan kotipihojen kasvimailla, ja suositaan luonnonmukaista viljelyä. Itseviljeltyjä kasviksia pidetään laadultaan ja maultaan parempana kuin kaupasta saatavia kasviksia. Ajallinen kehollinen muutos, kuten ikääntyminen vähentää viljelyä. Viljelyn vähentyminen nuoremmissa sukupolvissa koetaan myös laiskistumisena. Kasvimaan viljely on muuttunut pakollisesta työstä harrastukseksi, jossa kehollinen tieto on läsnä. Kasvimaan hoidossa käytettävät työvälineet ovat parantuneet monilta osin, mikä on helpottanut viljelyn fyysisyyttä. Harrastajille kasvilajien ja lajikkeiden monipuolistuminen tuo mielenkiintoa ja vaihtelua harrastukseen. Omien käsien työ palkitsee. Kasvimaan hoito tuo viljelijälleen nautintoa, mielihyvää.
  • Halonen, Anniina (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkimukseni on aineistolähtöinen ja kulttuurihistoriallinen kuvaus 1900-luvun alun maaseudun arjesta. Tutkin omavaraisten pientilojen arjen rytmejä ja kirjoittajien kokemuksia muistitietoaineistoa hyödyntämällä. Aineistoni on Seurasaari-lehdessä julkaistu, Kansallismuseon kansatieteellisen osaston kysely numero 10, maaseudun työvuosi, josta olen poiminut satunnaisotannalla 18 vastausta. Kysely on vuodelta 1963. Olen tarkastellut aineistoani lähiluennan menetelmällä. Tutkielman teoreettisessa kehyksessä kulttuurihistoriallinen arjen kuvaus yhdistyy kulttuurianalyysin kanssa. Tutkielmalleni olennaisia käsitteitä ovat arki ja modernisaatio. Arjen tutkimuksella voidaan saada tietoa siitä, millaisia vaikutuksia sosiaaliset ja kulttuuriset muutokset tuottavat yksilöiden elämässä mikro- ja makrotasoilla. Modernisaatiossa otetaan käyttöön uusia teknologioita ja ajatusmalleja, jotka koskevat kulttuuria ja yhteiskuntaa. Tutkimustulokseni perusteella omavaraisten pientilojen arki rakentui ruoantuotannon ympärille muodostaen erilaisia rytmejä. Rytmit ajoittivat ja jäsensivät työtä ja arkea. Ruokailut ja kahvittelut tauottivat työpäiviä. Arjessa tarvittiin suunnitelmallisuutta ja kykyä ennakoida tulevaa. Arkisten rytmien taustalla vaikuttivat muun muassa työtehtävät, vuodenajat, valo ja lämpötilat sekä sosiaaliset käytännöt. Omavaraistaloudessa vapaa-aikaa ei eroteltu työnteosta. Syksystä kevääseen työpäivää jatkettiin sisätiloissa puhde- ja käsitöitä tehden. Vuodenajat ja ympäröivä luonto loivat arjen ja työvuoden rakentumisen kehyksen. Maanviljelystä elantonsa saaneiden henkilöiden tuli osata tarkkailla luontoa ja sen muutoksia ajoittaakseen työtehtäviä. Työhön tarvittavat opit saatiin kotoa. Työhön ja arjen rytmeihin liittyi käytännön kautta kehittyneitä työtapoja ja myytillisiä uskomuksia. Kirjoittajat eivät erottele käytännöllistä ja myytillistä ajattelua toisistaan. Yhdessä työskentely lisäsi yksitoikkoisten ja raskaiden työtehtävien mielekkyyttä. Yhteisön jäsenten keskinäinen arvostus määräytyi taitojen, nopeuden ja työteliäisyyden kautta. Aineistosta on tulkittavissa yhteisöllisyydellä olleen vahva asema arjen merkityksellistäjänä. Omavaraisilla pientiloilla elettiin tiiviisti ympäröivän yhteisön kanssa. Arki rajoittui pienyhteisöjen sisälle, joten talkoot ja työnjuhlat olivat tervetullutta vaihtelua arkiseen elinpiiriin. Talkoihin liittyi sosiaalisia käytäntöjä ja kilpahenkeä. Ennen modernisaation mukanaan tuomaa koneellistumista työ maatiloilla oli fyysistä. Talonpoikaiskulttuurissa arvostettiin työteliäsyyttä. Työn fyysisyys ja ajan kerroksellisuus näkyvät muisteluissa kehollisina ja eloisien muistojen välittäminä kuvauksina arjesta ja työnteosta. Modernisaatio ja koneellistuminen muuttivat omavaraisten pientilojen arjen rytmejä ja kyläyhteisöjen merkitystä.
  • Lohikoski, Juhani Vilhelm Kalevi (2007)
    Tutkielma lähestyy 1960-luvun uusvasemmistolaista liikehdintää yksilölliseltä, ideologis-poliittiselta ja kansainväliseltä tasolta. Päälähteenä ovat 1960-luvun uusissa liikkeissä toimineiden uusvasemmistolaisten aktiivien haastattelut. Haastateltavien nimet nousivat esiin Kansan Arkiston ja Työväen Arkiston aikalaismateriaaleista, järjestöjen pöytäkirjoista, lentolehtisistä ja lehtileikkeistä. Haastatellut aktiivit olivat organisoimassa 1960-luvun protesteja keskeisesti liikkeiden ytimessä. Muina lähteinä on käytetty esim. 1960-lukulaisten kirjoittamia elämäkertamuistelmia. Tutkimusaineiston analyysissä käytetään elämäkertatutkimusta ja muistelukerrontametodia. Haastattelujen avulla selvitetään 1960-luvun yhteiskunnallisissa liikkeissä toimineiden keskeisten aktiivien toimintamotiiveja. Miten haastateltavien ajatukset muuttuivat 1960-luvun kuluessa, ja mikä siihen vaikutti? Haastattelujen kautta piirtyy esiin toimijoiden henkilökohtaisten motiivien lisäksi kuva monivivahteisesta 1960-luvun järjestökentästä. Punaisina lankoina tutkimuksessa on kaksi pääteemaa "uusvasemmisto" sekä "sota ja väkivalta". Niiden avulla hahmotetaan toimijoiden aatteellisia motiiveja ja toimintakeinoja. Tutkielmassa pohditaan miten kansainväliset kysymykset heijastuivat suomalaisten liikkeiden keskusteluun. Mitä mahdollisuuksia ne loivat ja mitä raja-aitoja ne synnyttivät? Liikkeiden teoretisoinnin yhteydessä kootaan yhteen eri tutkijoiden näkökulmia 1960-luvun liikehdinnästä ja verrataan niitä suomalaiseen 1960-luvun liikehdintään. Tutkielman yksi johtopäätös oli, että uusien liikkeiden synty ja niiden kehittyminen 1960-luvulla näyttää liittyneen keskeisesti yhteiskunnalliseen ja poliittiseen murrokseen. 1960-lukulaisen uusvasemmistolaisen liikkeen synty pohjasi sodan jälkeen syntyneisiin suuriin ikäluokkiin, koulutuksen laajentumiseen ja taloudelliseen muutokseen kohti teollisuusyhteiskuntaa. Vanhan Suomen oikeistolainen ja konservatiivinen ilmapiiri murentui: vanhan hegemonian haastamisen henki näkyi haastateltavien toiminnassa läpi 1960-luvun. 1960-luvun liikkeille vuosikymmenen loppuun asti oli tyypillistä, että raja-aidat järjestöjen välillä olivat matalat. Uusvasemmistolaiset olivat oppineet toimimaan yhdessä. Monet 1960-luvun alkupuolen toimijoista olivat löytäneet toisensa yliopiston kuppilaparlamentissa keskustelemassa elokuvista tai vasemmistolaisista ajatussuunnista. Miksi sitten raja-aidat alkoivat kasvaa 1960-luvun lopulla? Miksi taistolaisuus nousi hallitsevaksi voimaksi 1970-luvun alkupuolella? Aineiston pohjalta 1960-luvun liikehdinnän kulminaatiopisteeksi näyttää muodostuvan vuosi 1968 ja etenkin Prahan miehitys. Uusvasemmistolaiset, jotka olivat jo vuosia pohtineet vaihtoehtoa Neuvostoliiton ja lännen välille, tuomitsivat miehityksen. Puolestaan niille nuorille, jotka olivat politisoituneet vasta 1960-luvun lopulla Vietnamin sodan myötä, ei pasifistinen ajattelu ollut yhtä lailla selkärangassa. Aineiston perusteella näyttää, että taistolaisen liikkeen nousussa vuoden 1968 jälkeen oli kyse tavallaan uudesta sukupolvesta, joka politisoitui omanlaisekseen 1970-luvun liikehdinnässä, ja jonka yhdeksi kulmakiveksi muodostui sanoutuminen irti 60-lukulaisten ”virheellistä” kannoista, kuten Tshekkoslovakian miehityksen tuomitsemisesta. Vanhan vasemmiston herääminen talviuniltaan vei tilaa uusvasemmistolaiselta liikkeeltä. Radikaaleimmat 1960-luvun uusvasemmistolaiset tunsivat olonsa yksinäiseksi, kun liike oli kadonnut heidän ympäriltään. Aiemmin heidän keskeinen asemansa aktivistiverkostoissa oli antanut merkittävän roolin niin liikkeen ideologisessa keskustelussa kuin myös toiminnallisen linjan määrittelyssä.
  • Reiterä, Terhi (2010)
    Tutkielmassa tarkastellaan Pohjois-Suomen savottakämpillä vuosien 1945–1975 välillä työskennelleitä kämppäemäntiä. Kämppäemännät toimivat metsätyöntekijöiden yhteisasunnoissa ruuanlaittajina ja siivoojina. Savottakämpille alettiin palkata kokkeja 1900-luvun alussa ja 1930-luvulta eteenpäin puutavarayhtiöt alkoivat huolehtia heidän palkkaamisestaan. Yhtiöiden palkkaamien ruuanlaittajien ammattinimikkeesi vakiintui kämppäemäntä. Kämppämajoitus väheni 1970-luvun myötä kun metsätyössä siirryttiin työntekijöiden kotikuljetuksiin. Pohjois-Suomessa kämppätyömaita ja kämppäemäntiä oli kuitenkin 1980-luvun lopulle asti. Kämppäemännät työskentelivät maskuliinisella metsäalalla kämppäyhteisöjen ainoina naisina. Tutkielmassa kysytäänkin, minkälaisia käsityksiä ja määritelmiä kämppäemännyyteen yhdistettiin ja miten kämppäemännän sukupuoli näkyy näissä määritelmissä. Lisäksi kysytään, minkälaisina kämpän sisäiset sukupuolten väliset suhteet näyttäytyivät. Tarkastelussa hyödynnetään Yvonne Hirdmanin sukupuolijärjestelmän käsitettä. Tutkimuskysymyksiä lähestytään kolmesta näkökulmasta: Ensin tarkastellaan, miten kämppäemännyyttä määritellään aikalaiskirjallisuudessa. Tässä tarkastelussa tärkeimpänä lähdeaineistona toimivat kämppäemännille suunnatut oppaat. Toiseksi tarkastellaan, miten kämppäemäntinä toimineet naiset vastasivat näihin määritelmiin ja minkälaiseksi he kokivat kämpillä vallinneet sukupuolten väliset suhteet. Kolmanneksi kuvataan, mitä savottakämpillä majoittuneet metsäalalla toimineet miehet näkivät hyvän kämppäemännän ominaisuuksiksi ja minkälaisiksi he kokivat emännän aseman kämppäyhteisössä. Kahden viimeisen näkökulman lähdeaineistona toimii muistitietoaineisto. Kämppäemännät toimivat savottakämpillä erilaisten odotusten ristipaineessa. Kämppäemännän oppaat määrittelevät heidän roolinsa feminiiniseksi ja äidilliseksi. Ne luovat kämppäemännän työstä naisten yhteiskunnallisen roolin mukaista määrittelemällä kämpän kodiksi ja emännän sen hengettäreksi, joka huolehtii miesten hyvinvoinnista. Kämpillä majoittuneet miehet sen sijaan arvostavat kämppäemäntää, joka on rempseä ja huumorintajuinen. Kämppäemännän kuului sopeutua kämpän maskuliiniseen kulttuuriin, mikä onnistui parhaiten osallistumalla sen huumoriin. Kämpän sukupuolijärjestelmä perustui sukupuolitettuun työnjakoon ja kämppätilan sukupuolenmukaiseen jakamiseen. Kämpän keittiö ja emännän huone olivat naisille kuuluvaa yksityisaluetta, josta oltiin yhteydessä miesten puolelle vain tarjoiluluukun välityksellä. Sukupuolten erillään pitämistä perusteltiin kämppäemännän suojelemisella, mutta sen tavoitteena oli myös estää sukupuolisuhteiden syntyminen kämpän miesten ja kämppäemännän välille. Kämppäemäntä olikin virallisesti ”rauhoitettu” ja emännän koskemattomuudesta huolehtiminen oli kämppäyhteisön vastuulla. Kämppäelämässä syntyi kuitenkin seurustelusuhteita ja mahdollisesti myös sukupuolisuhteita. Näistä ei kuitenkaan mielellään kerrota haastatteluissa. Myös seksuaalista häirintää esiintyi. Kämppäemännät kuitenkin korostavat miesten kunnioittavaa suhtautumista heihin. He korostavat, etteivät sukupuolten väliset suhteet olleet ongelmallisia ja painottavat omaa sukupuolimoraaliaan. Kämppäemännät näkevät itsensä kämppäyhteisön jäsenenä, eivätkä halua puhua pahaa muusta yhteisöstä. Vaikeita tilanteita kuvatessaan he korostavat omaa aktiivisuuttaan ja selviytymistään. Kämppäemännät luovat itsestään kuvaa selviytyjinä ja vahvoina naisina.
  • Snellman, Hanna; Kajander, Anna (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2014)
    Kalevalaseuran vuosikirja
    kävelyn etnografia, Lappi, muistitieto
  • Johnsson, Karoliina (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan 1990-luvun lamaa lasten ja nuorten kokemana. Tavoitteena on selvittää, millaiseksi 1990-luvun lapsuudenkokemukset ovat muodostuneet laman aikaan lapsuuttaan ja nuoruuttaan viettäneiden muistoissa ja miten nämä kokemukset kulkevat tutkittavien mukana edelleen osana heidän elämäänsä. Vaikka lamaa seuranneet yhteiskunnallinen epävarmuus, massatyöttömyys, yritysten konkurssit ja sosiaaliset ongelmat varjostivat monen lapsen ja nuoren arkea, ei lapsuudenaikaisia lamakokemuksia ole juuri tutkittu aiemmin. Tämän vuoksi tutkielmassa luodaan myös yleiskuvaa siitä, minkälaisiin asioihin ja ilmiöihin lama on lapsuusaikana liitetty. Tutkimusaineisto perustuu 31 tutkittavan omaelämäkerralliseen kirjalliseen sekä suulliseen muistitietoon lapsuudesta 1990-luvun laman aikaan. Koska kertomus lapsuudesta tuotetaan aikuisuudesta käsin, heijastavat lapsuudenaikaiset kokemukset myös tutkittavien myöhempiä elämänkokemuksia. Aineistoa analysoidaan laadullisen sisällönanalyysin ja muistitietotutkimuksen menetelmin. Aihepiirinsä ja näkökulmansa vuoksi tutkimuksen teoreettinen viitekehys liittyy muistitietotutkimuksen lisäksi identiteettiin, huono-osaisuuden ylisukupolvisuuteen sekä lapsuudentutkimuksen perinteeseen. Tarkastelu on rajattu laman aikaan eri ikäisinä pääkaupunkiseudulla eläneisiin lapsiin ja nuoriin. Verrattuna huolettomaksi ja harmoniseksi kuvailtuun 1980-lukuun, lama-aika toi tutkittavien arkeen monia ei-toivottuja sekä lapsuuteen kuulumattomia huolia ja haasteita. Aineiston perusteella iällä, perheen lamaa edeltäneillä olosuhteilla, muutosten syvyydellä sekä perheen mukautumiskyvyllä oli merkitystä tutkittavien lama-ajan kokemukseen. Lama näkyi tutkittavien arjessa muun muassa taloudellisena niukkuutena, perhesuhdeongelmina sekä vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmien lisääntymisenä. Varsinkin yrittäjäperheissä laman tuomat muutokset saattoivat olla perustavanlaatuisia. Yhtäältä lama toi esille eroja perheolojen ja varallisuustasojen välillä lisäten ulkopuolisuuden ja häpeän tunteita, toisaalta lamanaikaisten ongelmien yleisyys ja koettu yhteisöllisyys ehkäisivät leimautumista. Haastavista kokemuksista huolimatta tutkimusjoukko edustaa elämässään pärjänneitä aikuisia, joilla lamakokemus näkyy tänä päivänä etenkin huolena tulevaisuudesta ja tarpeena varautua mahdollisiin taloudellisiin haasteisiin.
  • Pesonen, Elina (Helsingfors universitet, 2016)
    Tässä pro gradussa tutkitaan Helsinkiin muualta Suomesta muuttaneiden nuorten aikuisten kertomuksia paikkasuhteen rakentumisen näkökulmasta. Opinnäytteen tutkimusaineisto muodostuu Helsinki – Stadini -kirjoituskilpailuun lähetetyistä, 19–39-vuotiaiden kirjoittajien omaelämäkerrallisista kertomuksista, joita on yhteensä 17 kappaletta. Kirjoituskilpailu oli käynnissä 12.6.–15.10.2004 välisenä aikana, ja sen järjestäjinä toimivat Stadin Slangi ry., Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS), Svenska litteratursällskapets Språkarkiv, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsingin kaupunginmuseo, Kallio-lehti ja Töölöläinen. Aineisto on arkistoitu SKS:n kansanrunousarkistoon. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa makrotasoon keskittyneen maassamuuton tutkimusperinteen rinnalle tietoa Helsinkiin muualta Suomesta muuttamisesta subjektiivisten merkitysten ja ennen kaikkea muistelun ja kerronnan perspektiivistä. Tutkielman ytimessä ovat maassamuuttajien kertomuksissa ja kerronnassa rakentuvat paikkasuhteet. Teemaa lähestytään narratiivisen tutkimuksen näkökulmasta, ja tutkimusmenetelminä käytetään positiointianalyysia sekä lähilukua. Tutkimuksessa kysytään, millaisia suhteita Helsinkiin kirjoittajat kertomuksissaan rakentavat ja miten paikkasuhteen muutokset ilmenevät kertomuksissa. Kysymyksiin vastaamiseksi tarkastellaan positioita ja toimijuuksia, joita kirjoittajat antavat itselleen ja muille kertomuksen henkilöille niin kertomusmaailman kuin kerronnankin tasolla, sekä kirjoituksissa käytettyjä kerronnan tehokeinoja ja fokalisointeja. Tarkastelun kohteena ovat neljä kertomuksissa toistuvaa pääaikajaksoa: lapsuus, nuoruus, muutto ja alkuajat Helsingissä sekä kirjoitushetki. Kirjoittajien positiot ja toimijuudet ja sitä myötä myös paikkasuhde muuntuvat ja saavat erilaisia painotuksia eri jaksoissa. Aineiston kokonaistasoa tarkasteltaessa esille nousee kaksi oleellista seikkaa. Ensinnäkin Helsinki-suhteen kannalta kokemus mahdollisuudesta toimia aktiivisesti ja omaehtoisesti on erityisen keskeinen. Helsingille annetaan toistuvasti positiivisia merkityksiä jaksoissa, joissa kerrotun minän toimijuus on vahvaa tai vahvistuu. Vastaavasti Helsinki saa negatiivisia merkityksiä jaksoissa, joissa kerrotun minän toimijuus heikkenee. Se, koetaanko kaupungin hankaloittavan vai edistävän elämistä omien tavoitteiden kannalta mielekkäästi ja tunnetaanko se vapaaehtoisuuden vai pakon määrittämäksi ympäristöksi, on Helsinki-suhteen kannalta oleellista. Toiseksi, aineistosta on erotettavissa kolme kerrontatapaa, eläytyvä, refleksiivinen ja etäistävä, joita määrittävät tietyt, toistuvat fokalisointia ja kerronnan tehokeinoja koskevat piirteet. Kerrontatapojen jäsennys tuo esille kirjoittajien erilaisten kerronnallisten tavoitteiden ja mieltymysten kirjon. Helsingistä kertomisessa voikin olla vaihdellen kysymys niin menneeseen eläytymisestä, sen käsittelemisestä ja mielekkäiden tulkintojen etsimisestä kuin argumentoinnistakin.
  • Suneli, Salla (2006)
    Työni tarkoituksena on pohtia suomalaisen hevialakulttuurin syntyä, historiaa, kehitystä ja ominaispiirteitä sekä etsiä selityksiä alakulttuurin vuosikymmeniä jatkuneelle suosiolle. Lähteenä on käytetty Helsingissä, Lappeenrannassa ja Turussa vuosina 2003-2004 kerättyä haastatteluaineistoa. Tukea ja taustatietoa on haettu musiikkilehdistä ja internetistä. Pohjatiedoksi asiaa tuntemattomalle lukijalle tutkielman alussa luodaan lyhyt katsaus metallimusiikin ja -alakulttuurin historiaan sekä metallimusiikin keskeisimpiin alalajeihin. Metallimusiikki ja -alakulttuuri alkoivat kehittyä Yhdysvalloissa 1960-luvulla. Suomeen metallikulttuuri rantautui 1980-luvun alussa. Seuraavaksi luodaan katsaus aikaisempaan tutkimukseen. Metallia on tutkittu akateemisesti hyvin vähän, ja yleensä aihetta on tutkittu lähinnä sosiologian piirissä. Kansainvälisesti ansiokkaimmat metallitutkimukset tulevat Yhdysvalloista, ja niiden kirjoittajat ovat metallifaneja itsekin. Alakulttuurin luonteen ymmärtäminen on tässä tapauksessa huomattava lisäetu tutkijalle, sillä sisä- ja ulkopuolelta katsottuina alakulttuurin koodisto, verkostot, arvot ja asenteet näyttävät kovin erilaisilta. Alakulttuurin tuntemus auttaa myös oikean tutkimusmenetelmän valinnassa. Metallikulttuurin ulkopuolelta tulevat tutkijat ovat nähneet metallikulttuurin jopa naisvihamielisenä machokulttuurina, johon kuuluminen on oire syrjäytymisestä. Suomessa metallia on aikaisemmin tutkittu verrattain vähän. 2000-luvun molemmin puolin on kuitenkin ilmestynyt joitakin metalliaiheisia opinnäytteitä, joista mainittakoon erityisesti Esa Liljan gradu ja väitöskirja. Koska metallia on tutkittu niin vähän, olen tutustunut myös muita alakulttuureja käsitteleviin tutkimuksiin. Tämä on auttanut hahmottamaan esimerkiksi monille alakulttuureille tyypillisiä lainalaisuuksia sekä musiikkiperustaisten alakulttuurien yhteisiä piirteitä. Aihettani olen pyrkinyt hahmottamaan alakulttuurisen pääoman käsitteen kautta. Metodina on käytetty grounded theorya. Olen koettanut hahmottaa työssäni alakulttuurin rakennetta ja haastateltujeni paikkaa alakulttuurissa. Samoin olen pohtinut alakulttuurisen pääoman muotoja ja alakulttuurin jäsenyyden merkitsimiä. Metallikulttuuri pysyy elinvoimaisena alakulttuurin aktiivisen uusintamisen ansiosta. Tällä tarkoitan alakulttuurin jäsenten aktiivista ja pyyteetöntä toimintaa alakulttuurin hyväksi. Metallikulttuurille on ominaista, että vaikka se on avoin asiasta kiinnostuneille, se on eksklusiivinen valtavirran ihmisille. Toinen metallikulttuurin keskeinen ominaispiirre on, että monet alakulttuurin jäsenet soittavat itse jotakin instrumenttia. Sitä mukaa, kun joistakin ennen marginaalista suosiota nauttineista bändeistä tai tyylilajeista tulee suosittuja myös valtavirran keskuudessa, alakulttuurin sisällä on ehtinyt jo syntyä uusia tyylilajeja ja yhtyeitä, joista muut alakulttuurin jäsenet välittävät tietoa alakulttuurin sisällä ja joille he pyrkivät järjestämään vaikkapa esiintymismahdollisuuksia. Näin alakulttuurin jatkuva uusiutuminen on mahdollista, ja metallin ilosanoma leviää yhä uusille sukupolville.
  • OIkarinen, Sampo (Helsingin yliopisto, 2014)
    Objectives: In the Finnish media and society there is a lot of talk about schools and changing schools to follow current trends and modernize its pedagogy and subjects. Life in the postmodern society produces pressure for school change at accelerating speed. Previously researchers like Säntti (2007), Syrjäläinen (2002), Kiviniemi (2000) and Sahlberg (1996) have studied school change and teachers position in this change. In this thesis the change in school, society and teachers profession is studied through memoir texts, which teachers produced themselves. The study aims to answer two questions: 1) According to teachers' memoirs, how has the school changed? 2) How have these changes in school and society affected teachers' everyday school work? Methods: Research data consisted of 27 teacher memoirs which were part of My school memory -collection. The collection was organized by The Finnish Society for the History of Education in collaboration with Finnish Literature Society during the year 2013. Central in the data analysis was how teachers themselves produced the discourse about schools and society's change. Oral history conventions guided the analysis and besides content analysis focus was on teacher's positions and motives to remember and write about certain themes. Results and conclusions: Study showed that changes in school and teachers work reflect the changes in society wider. Central themes of reminiscing were 1) the birth of elementary school in the 1970's and the changes it brought 2) changing society and its effect on teachers work and 3) changes in the education policy and its effect on teachers work. When remembering the change related to organization and occupational group it was common that teachers wrote about it on a general level and used us-form. The first-person form was used in the memoirs in which writers wanted to add more personal feeling. The results rose a question: are schools able to produce change in which students' well-being and pedagogical solutions are the primary goal? In this study school appeared as an organization, which tends to respond to changes in the society around it, instead of being the driving force for a change