Browsing by Subject "muistitietotutkimus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-13 of 13
  • Joska, Eeva (Helsingin yliopisto, 2018)
    Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen kokemuksia hammasproteesien käytöstä ja siihen liittyvistä tunteista muistitietoaineiston kautta. Primaariaineistona tutkielmassani toimii Maitohampaat, nai-mahampaat, tekohampaat — Hammashoidon perinne -kilpakeruu, jonka ovat toteuttaneet Suomen Hammaslääkäriliitto ry. ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkisto. Keruu on järjestet-ty marraskuun 2001 ja toukokuun 2002 välillä. Kilpakeruuaineistosta valikoitui 15 vastausta, joita tar-kastelen tutkielmassani. Vastaajat ovat syntyneet 1910—1940-luvuilla. Tutkimuskysymykseni ovat: Millaisia kokemuksia kertojilla on hammasproteesien käytöstä ja hampaiden hoidosta ennen niiden menetystä? Miten hampaiden hoitoa ja proteesien käyttöä aineistossa muistellaan? Millaiseen histo-rialliseen kontekstiin kokemukset voidaan sijoittaa? Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassani toimii ymmärtävä muistitietotutkimus ja Marja-Liisa Honkasalon käsite arkiteoria. Arkiteoriat ovat ihmisten omasta toiminnasta ja kokemuksista johdettu-ja sairauksien ja lääketieteen tulkintoja. Näitä tulkintoja ihmiset tekevät arjessaan. Lisäksi olen käyttä-nyt tutkimusta tukevaa kirjallisuutta. Tutkimusaineiston analyysissa olen käyttänyt lähiluvun menetel-mää. Tärkeitä käsitteitä tutkielmassani ovat muistelu, uutuuksien vastustus ja sosiaalinen kärsimys. Ensimmäisessä analyysiluvussa kerron hammashuollon historiasta Suomessa ja hampaiden hoidon tottumuksista muistitietoaineiston kertomusten kautta. Toisessa analyysiluvussa käsittelen särkevien hampaiden hoitoa ja hammaslääkärissä käymisen kokemuksia. Kolmannessa analyysiluvussa analysoin kertomuksia hampaiden menettämisestä ja hammasproteeseista. Käsittelen arkiteorioiden avulla proteeseihin liittyviä muistoja ja tunteita. Neljännessä analyysiluvussa lähestyn ham-masproteesien käyttäjien kokemuksia kauneuteen ja vanhuuteen liitettyjen käsitysten kautta. Proteesien käyttäjät analysoivat itse syitä huonolle hammasterveydelleen kertomuksissaan. Arkiteo-rioita käytetään omien hampaiden terveyden selittämiseksi, ja oman toiminnan järkeistämiseksi. Ker-tomuksista kävi ilmi, että vielä enemmän kuin proteeseja, pelättiin täyttä hampaattomuutta ja sen mukanaan tuomaa ulkonäköä. Hampaattomuus ja hammasproteesien käyttö koettiin yksityisasiaksi ja haluttiin siten pitää piilossa muilta. Kertojien kokoamat arkiteoriat hampaiden menetyksestä yhdistelevät saatavilla ollutta lääketieteellis-tä tietoa ja kokemusperäistä tietoa. Arkiteorioiden sisältöön on eniten vaikuttanut jokaisen kohdalla oma eletty elämä ja lähipiirin kokemukset.
  • Anttila, Janne (Helsingin yliopisto, 2019)
    Ensimmäisen kauden kansanedustajia on eduskunnassa joka vaalikaudella noin kolmannes. Tämä ryhmä on kuitenkin tutkimuskohteena aliedustettu. Millainen on ensimmäisen kauden kansanedustajan asema eduskunnassa ja millaisia edustajia nousee eduskuntaan? Tässä tutkimuksessa pyritään kuvaamaan Suomen Keskustan veteraanikansanedustajien kokemuksia ensimmäisen kauden kansanedustajan asemasta eduskunnassa kolmella eri vaalikaudella: 1966-1970, 1987-1991 ja 1991-1995. Vaikka kansanedustajan työ on hyvin julkista, tapahtuu suuri osa työstä suljettujen ovien takana valiokunnissa ja eri ryhmien kokouksissa. Suljettujen ovien takana tapahtuneesta saa parhaiten tiedon, kun keskusteluun osallistunut kertoo tapahtuneesta. Tämän tutkimuksen metodi onkin ymmärtävä muistitietotutkimus, jonka pääasiallisena lähteenä toimivat veteraanikansanedustajien muistitietoarkiston järjestämät haastattelut, joista on valikoitu edellä mainittujen vaalikausien ensimmäisen kauden Keskustan kansanedustajat. Haastatteluita kertyy yhteensä 19 kappaletta. Tutkimuksen tarkoitus on tarkastella kansanedustajien kokemuksia ja kuvauksia ensimmäisestä vaalikaudesta. Tätä tutkitaan kolmen teeman kautta, joita ovat kansanedustajan tausta, työ ja suhteet. Keskustan kansanedustajien taustat olivat haastatteluiden perusteella muuttuneet. Kaudella 1966-1970 edustajat olivat koulutukseltaan peruskoulun tai toisen asteen koulutuksen suorittaneita, kun kausilla 1987-1991 ja 1991-1995 edustajista yhdeksällä yhdestätoista oli yliopistotutkinto. Kauden 1966-1970 kansanedustajat olivat maanviljelysperheistä, kun myöhemmillä kausilla perhetaustat vaihtelivat suuresti. Vaalikampanjointi on muuttunut puhetilaisuuksista ja tupailloista huomattavasti monipuolisemmaksi ja vaihtelevammaksi, vaikka varsinkin puhetilaisuudet olivat yhä viimeisellä tarkastelujaksolla tärkeä kampanjointimetodi. Eduskunta alkoi 1980-luvulla järjestää perehdytystä kansanedustajan työhön, kun aiemmin kansanedustajan työhön oppiminen oli kansanedustajan omasta aktiivisuudesta kiinni. Aloitteiden merkityksestä edustajien mielipiteet vaihtelivat laidasta laitaan, mutta yleisimmin kerrottiin, kuinka niitä tehtiin uran alussa enemmän. Valiokunnissa työskentely oli edustajien keskeinen työ. Eduskunnassa oli uusille kansanedustajille suunnattuja valiokuntia, joihin tämän tutkimuksen kansanedustajat pääasiassa päätyivät ensimmäisellä kaudellaan. Kansanedustajien suhteiden käyttö oli tärkeä osa työn jatkuvuuden ja kansanedustajan uralla etenemisen kannalta. Eduskunnassa on senioriteettiperiaate, jonka mukaan vanhemmat kansanedustajat ovat etulyöntiasemassa merkittäviin valiokuntiin ja luottamustehtäviin. Lainsäädäntökokemus ja edustajan luotettavuus olivat tärkeämmät kuin työkokemus tai asiantuntevuus eduskunnan ulkopuolelta. Kansanedustajan työ oli yhteistyötä. Haastatteluiden perusteella yksi kansanedustaja voi vaikuttaa eduskunnassa, mutta ei yksin. Verkostoituminen ja yhteistyökyky olivat olleet tärkeitä elementtejä kansanedustajan työssä kaudesta riippumatta. Tämän tutkimuksen kansanedustajien haastatteluissa, kuten veteraanikansanedustajien haastatteluissa yleisesti, on kyse pääasiallisesti pitkäaikaisista kansanedustajista, jotka ovat päässeet vaikutusvaltaiseen asemaan eduskunnassa. Ensimmäisen kauden perusteella tämä ei kuitenkaan näkynyt vaan suuri osa edustajista päätyi uusien kansanedustajien valiokuntiin, eikä heillä ollut eduskuntaryhmän sisällä vielä merkittävää vaikutusvaltaa.
  • Keränen, Inka (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä tutkimuksessa tarkastelen ihmisten ja esineiden välistä suhdetta kirjoitetussa muisteluaineistossa. Lähtökohtanani on selvittää minkälaista esinepuhetta kirjoituksista löytyy ja millä tavoin tässä esinepuheessa ilmenee suomalaisessa yhteiskunnassa historiallisesti ja eri aikoina muodostuneita kulttuurisia mallitarinoita, sekä vuoden 2013 kirjoitushetken puheavaruudessa olleita esineisiin ja niiden omistamiseen liittyneitä ilmiöitä. Aineistona tutkimuksessa on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja sosiologi Veera Kinnusen laatima kilpakeruu otsikolla Elämää muuttolaatikoissa vuodelta 2013. Siinä kysytään vastaajien kokemuksia esimerkiksi mieleen painuneesta muutosta, tavaroiden pakkaamisesta, karsimisesta ja asettumisesta uuteen asuntoon. Vastaajia kyselyssä on 84, joista tarkasteluni kohteena tässä tutkimuksessa on 20 vastausta eri-ikäisiltä miehiltä ja naisilta. Kyselyaineiston kirjoitusten muistelut ulottuvat lähes 80 vuoden ajalle. Muutto on tilanne, jossa kaikki kodin tavarat käydään läpi. Usein itsestään selvinä ja kulissinomaisina pidetyt esineet tulevat näkyviksi, ja niiden arvoa, tarpeellisuutta ja kuntoa tarkastellaan. Tämän vuoksi aineisto tarjoaa hyvän lähtökohdan tarkastella sitä, kuinka ihmiset sanallistavat suhdettaan esineisiin. Lähestyn aineistoa muisteluaineistona, jota luen lähiluvun metodia käyttäen. Tarkastelen suomalaisten ihmisten materiaalisen ympäristön ja mahdollisuuksien muutoksia kansatieteellisen ja kulutustutkimuksen tutkimuskirjallisuuden pohjalta. Keskeinen käsite tutkimuksessani on mallitarina. Tämä käsite suhteutuu suurten ja pienten kertomusten tematiikkaan, ja esiintyy esimerkiksi etnologi Eerika Koskinen-Koiviston tutkimuksessa, jossa hän tarkastelee isoäitinsä muistelukerronnassa ilmeneviä suuria kulttuurisia kertomuksia. Myös sosiologi Vilma Hänninen tarkastelee omassa tutkimuksessaan elämänmuutoksia käsittelevien kirjoitusten sisältämiä kulttuurisia tarinallisia malleja. Mallitarinat ovat kulttuurissa kiteytyneitä käsityksiä, arvoja ja ymmärrystä historian tapahtumista, joiden pohjalta ihmiset jäsentävät elämäänsä. Toinen keskeinen käsite on puheavaruus, jota Minna Sarantola-Weiss käyttää tutkimuksessaan tarkoittaen sanojen ja asioiden (esineet, tila ja toiminta) katsomista kokonanisuutena, jossa asiat, ilmiöt ja esineet heijastelevat ja tuottavat arvostuksia ja käytäntöjä tiettyinä aikoina. Tarkastelen tutkimuksessani kyselyn kirjoitushetken, vuoden 2013, puheavaruudessa esiintyneitä esineisiin liittyneitä ilmiöitä. Kirjoitusten esinepuheessa nousee esiin kaksi esineiden omistamisen ja niiden kanssa elämisen mallitarinaa, jotka olen tutkimuskirjallisuuden ja kyselyvastausten lukemisen myötä nimennyt seuraavasti: niukkuuden ja harkitsevaisuuden mallitarina sekä ympäristötietoisuuden mallitarina. Eräänlaisena synteesinä kahdesta mallitarinasta, sekä vuoden 2013 puheavaruuden esineisiin liittyvien ilmiöiden myötä kirjoituksista voi havaita myös “hyvän omistajuuden” mallitarinaa, pohdintoja materiaalisen ympäristön, omistamisen, sekä henkisten arvojen ja henkisen hyvinvoinnin välisestä suhteesta. Aineistosta hahmottuu se, että kulttuurisesti hallitsevat kertomukset ovat olemassa puheavaruudessa rinnakkain ja päällekkäin.
  • Tuusvuori, Arja (Helsingin yliopisto, 2020)
    Suomen sisällissota syttyi, ennen kuin itsenäisyysjulistuksesta oli kulunut kahta kuukautta. Vuoden 1918 kriisi viilsi haavan, jonka paraneminen on kestänyt kauan. Sisällissota on ollut suomalaisen historiantutkimuksen keskeisimpiä kohteita 1960-luvulta alkaen. Tutkimus jatkuu yhä, yli sata vuotta sisällissodan jälkeen, muun muassa Suomen sotasurmat 1914–1922 -hankkeessa. Vuotta 1918 kuvaavaa kotimaista kaunokirjallisuutta ja draamaa on julkaistu ja esitetty runsaasti, ja muistovuosi 2018 antoi uuden sysäyksen tieteen ja taiteen tekijöille. 2000-luvun, etenkään 2010-luvun, fiktiota ei toistaiseksi ole tarkasteltu historiatieteissä erityisen syvällä luotauksella. Tämä poliittisen historian tutkielma erittelee, mitä näkökulmia tuore kaunokirjallisuus ja draama ovat tuoneet ja luoneet vuoden 1918 muistamisen historiaan, eritoten punaisen naisen osaan. Pro gradu arvioi, miten nykykirjailija tuottaa ja käsittelee sisällissodan merkityksiä. Muistin politiikan ohella pro gradu sivuaa muistitietotutkimusta ja sotafiktion diskurssianalyysia sekä pohtii tunteiden historiaa. Tärkeimpänä tutkimusaineistona on kuusi fiktiivistä teosta: Anneli Kannon ja Heini Tolan Erottaja 1917–18 (2017), Leena Landerin Käsky (2003), Kjell Westön Kangastus 38 (2013), Heidi Köngäksen Sandra (2017), Anni Kytömäen Kultarinta (2014) ja Jari Järvelän Kosken kahta puolta (2018). Tutkielma valottaa, mikä näissä varsinkin punaisten naisten kohtaloita kuvaavissa nykykirjallisuuden teoksissa on merkityksellistä poliittisen historian näkökulmasta. Erottaja 1917–18 on näytelmäteos, jonka Teatteri Avoimet Ovet kantaesitti Helsingissä syksyllä 2017 itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan ja sisällissodan muistovuoden tiimoilta. Myös Kangastus 38 sai oman näyttämötulkintansa Kansallisteatterissa syyskaudella 2017. Tutkimuksellisia innoittajia ja taustoittajia pro gradulle ovat olleet muun muassa Seppo Hentilän Pitkät varjot. Muistamisen historia ja politiikka (2018), Tiina Lintusen Punaisten naisten tiet (2017), Tuomas Teporan ja Aapo Roseliuksen toimittama Rikki revitty maa. Suomen sisällissodan kokemukset ja perintö (2018, englanninkielinen alkuteos 2014) sekä Ulla-Maija Peltosen Muistin paikat. Vuoden 1918 sisällissodan muistamisesta ja unohtamisesta (2003). Pro gradu tarkastelee, millaisin keinoin ja päämäärin kaunokirjallisuus rakentaa vuoden 1918 muistokulttuuria lähes 100 vuoden perspektiivillä. Vuotta 1918 käsittelevässä 2000-luvun kotimaisessa kirjallisuudessa ja draamassa esiin nousevat tavallisen naisen sotakokemus, yksilöpsykologia ja sekä selviämisen että traumatisoitumisen kuvaukset. Sisällissotaa käsittelevä fiktio eläytyy epäpoliittisen siviilin osaan ja lapsen sotakokemukseen sisällissodan ylisukupolvista jälkeä hahmotellen. Nykyfiktiossa painottuvat vastakohtaisuuksien ylittäminen ja allegoriat yhteiskuntarauhan, sovinnon ja demokratian vahvistumisesta. Kirjailijat pohtivat tutkijoiden tavoin, miten Suomen sisällissodan historia on heijastunut sekä yksilöiden kohtaloon että yhteiskuntaan. Kirjallisuus käsittelee ja tuottaa merkityksiä sodasta ja osallistuu siten vuoden 1918 muistamisen politiikkaan.
  • Savolainen, Ulla (Helsingfors universitet, 2007)
    Työssä tarkastellaan siirtokarjalaisten kertomuksia toisen maailmansodan aikaisista evakkomatkoista. Tutkimuksessa analysoidaan kertomuksissa esitettyjä kuvauksia kodista, kodin menetyksestä ja kotiin paluusta. Myös kotoisuuden, kodittomuuden, sopeutumisen ja ryhmään kuulumisen teemoja käsitellään. Työn aineistona ovat vuonna 2004 järjestetyn Lasten evakkomatkat -keruun kirjoitukset. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on muistitietotutkimus ja käsitys diskurssin ja tekstien intertekstuaalisuudesta. Muistitietotutkimus yhdistettynä intertekstuaaliseen lukutapaan mahdollistaa kertomusten tarkastelun yksilöille merkittävänä kerrontana, joka on kuitenkin kiinteässä suhteessa ympäröivään kulttuuriin ja sen kertomisen konventioihin. Viisiportainen tutkimusmenetelmä, jonka avulla aineistoa on luettu, on kehittynyt vuorovaikutteisesti aineiston valikoinnin kanssa ja tutkimus etenee noudatellen evakkomatkakertomuksissa esitettyjen tarinoiden kertomusskeemaa ja kronologiaa. Analyysin perusteella on havaittavissa kolme keskeistä tekstimaailmaa, joiden kanssa evakkomatkakertomukset keskustelevat intertekstuaalisesti. Nämä kolme diskurssia ovat kristillinen, karjalaisten yhteisön ja poliittinen diskurssi. Kristillinen diskurssi näyttäytyy evakkomatkakertomuksissa etenkin paratiisi- ja syntiinlankeemusmyyttien ja Jeesuksen elämänvaiheita käsittelevien tarinoiden kautta. Karjalaisten yhteisön piirissä tuotettu pitäjäkirjallisuus, sukututkimukset, perinneharrastukset, muistelukerronta ja kaunokirjallisuus ovat myös evakkomatkakertomusten tuottamisen taustalla. Sekä kristillinen että karjalaisten yhteisön diskurssi voidaan myös tulkita Karjalan menetykseen ja sen nykyiseen asemaan liittyvän ideologisen ja poliittisen keskustelun ilmentyminä. Evakkomatkakertomuksissa rakennetaan kertomusta menneisyydestä yhteisöllisten ja intertekstuaalisten suhteiden kautta ilmentäen samalla kuitenkin henkilökohtaista kokemusta maailmasta. Omaan muistoon ja kertomukseen sisältyy vuorovaikutteinen suhde ajassa eteen- ja taaksepäin ulottuvan yhteisön kanssa. Kertojat myös liikkuvat kielellisten keinojen avulla kertomuksen maailman eri aikatasoilla ja luovat ajallista jatkumoa menneen, nykyisen ja tulevan välillä. Henkilökohtainen historia saa merkityksensä suhteessa aiempiin tarinoihin ja jäsennyksiin, jotka myös tulevat tässä prosessissa uudelleen tulkituiksi ja arvioiduiksi. Siirtokarjalainen kulttuuri on intertekstuaalisen kulttuurin muodostuksen prosessin ilmentymä: se on jotain aivan uutta, joka on muodostunut entistä koskevien käsitysten, muistojen ja tarinoiden kanssa vuorovaikutuksessa.
  • Johnsson, Karoliina (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan 1990-luvun lamaa lasten ja nuorten kokemana. Tavoitteena on selvittää, millaiseksi 1990-luvun lapsuudenkokemukset ovat muodostuneet laman aikaan lapsuuttaan ja nuoruuttaan viettäneiden muistoissa ja miten nämä kokemukset kulkevat tutkittavien mukana edelleen osana heidän elämäänsä. Vaikka lamaa seuranneet yhteiskunnallinen epävarmuus, massatyöttömyys, yritysten konkurssit ja sosiaaliset ongelmat varjostivat monen lapsen ja nuoren arkea, ei lapsuudenaikaisia lamakokemuksia ole juuri tutkittu aiemmin. Tämän vuoksi tutkielmassa luodaan myös yleiskuvaa siitä, minkälaisiin asioihin ja ilmiöihin lama on lapsuusaikana liitetty. Tutkimusaineisto perustuu 31 tutkittavan omaelämäkerralliseen kirjalliseen sekä suulliseen muistitietoon lapsuudesta 1990-luvun laman aikaan. Koska kertomus lapsuudesta tuotetaan aikuisuudesta käsin, heijastavat lapsuudenaikaiset kokemukset myös tutkittavien myöhempiä elämänkokemuksia. Aineistoa analysoidaan laadullisen sisällönanalyysin ja muistitietotutkimuksen menetelmin. Aihepiirinsä ja näkökulmansa vuoksi tutkimuksen teoreettinen viitekehys liittyy muistitietotutkimuksen lisäksi identiteettiin, huono-osaisuuden ylisukupolvisuuteen sekä lapsuudentutkimuksen perinteeseen. Tarkastelu on rajattu laman aikaan eri ikäisinä pääkaupunkiseudulla eläneisiin lapsiin ja nuoriin. Verrattuna huolettomaksi ja harmoniseksi kuvailtuun 1980-lukuun, lama-aika toi tutkittavien arkeen monia ei-toivottuja sekä lapsuuteen kuulumattomia huolia ja haasteita. Aineiston perusteella iällä, perheen lamaa edeltäneillä olosuhteilla, muutosten syvyydellä sekä perheen mukautumiskyvyllä oli merkitystä tutkittavien lama-ajan kokemukseen. Lama näkyi tutkittavien arjessa muun muassa taloudellisena niukkuutena, perhesuhdeongelmina sekä vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmien lisääntymisenä. Varsinkin yrittäjäperheissä laman tuomat muutokset saattoivat olla perustavanlaatuisia. Yhtäältä lama toi esille eroja perheolojen ja varallisuustasojen välillä lisäten ulkopuolisuuden ja häpeän tunteita, toisaalta lamanaikaisten ongelmien yleisyys ja koettu yhteisöllisyys ehkäisivät leimautumista. Haastavista kokemuksista huolimatta tutkimusjoukko edustaa elämässään pärjänneitä aikuisia, joilla lamakokemus näkyy tänä päivänä etenkin huolena tulevaisuudesta ja tarpeena varautua mahdollisiin taloudellisiin haasteisiin.
  • Hilska, Minna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Kotiapulaisen työ oli tyypillinen ammatti maaseudulta Helsinkiin muuttaneiden nuorten naisten parissa vielä 1950-luvulla. Ammatti kuitenkin katosi miltei kokonaan Suomesta 1970-luvun kuluessa. Pro gradu –tutkielmassani tarkastelen sotien jälkeisten vuosikymmenien kotiapulaisuutta Helsingissä. Pääasiallisena lähdeaineistona käytän muistietoa. Keskeisiksi teemoiksi nousevat kotiapulaisina työskennelleiden naisten kohdalla heidän kokemuksensa luokasta, maalaisuudesta ja naiseudesta. Nämä kolme kategoriaa eivät erikseen riitä selittämään kotiapulaisten asemaa helsinkiläisessä kaupunkiympäristössä ja heidän ylä- ja keskiluokkaa edustavissa isäntäperheissään. Luokka, maalaisuus ja naiseus muodostavat risteämän, intersektion, ja saavat siten erilaisia merkityksiä suhteessa toisiinsa. Näin ollen esimerkiksi kotiapulaisten naiseus määrittyi ulkopuolisten silmissä ennen kaikkea työväenluokkaisuuteen tai maalaisuuteen liitettyjen stereotypioiden kautta. Suomalainen kirjallisuus ja viihdeteollisuus ovat olleet luomassa stereotyyppistä kuvaa palvelusväestä ja kotiapulaisista jo 1900-luvun alusta lähtien. Tämän tutkielman kotiapulaiset törmäsivät usein näihin ennakkoluuloihin. Tärkeäksi teemaksi kotiapulaisina työskennelleiden naisten kohdalla nousee ennen kaikkea koulutuksen merkitys. Mahdollisuudet jatko-opintoihin kansakoulun jälkeen olivat syrjäseuduilla heikot 1950–60-luvuilla. Sotien jälkeinen kotiapulaisuus Suomessa näyttäytyy pitkälti keinona päästä kaupunkien jatkuvasti laajenevan opintotarjonnan pariin. Asuntopulasta kärsivässä pääkaupungissa kotiapulaisena työskentely tarjosi maalta muuttaneille tytöille toimeentulon lisäksi asunnon. Työnantajat ymmärsivät tilanteen viimeistään 1960-luvulla ja houkuttelivatkin tyttöjä kotiapulaisiksi usein mahdollisuudella opiskella iltaisin. Ylempää luokkaa edustava isäntäväki myös kannusti kotiapulaisiaan opiskelemaan. Kotiapulaisuus toimi läpikulkuammattina maalta kaupunkiin muuttaneiden tyttöjen parissa. 40-luvulla syntynyt sukupolvi ei suunnitellut jäävänsä alalle pitkään ja sitä pidettiin yleisesti alhaisen statuksen ammattina. Sodat ja niiden jälkeiset laajat ja nopeat yhteiskunnalliset, kulttuuriset ja taloudelliset muutokset loivat eri sukupolvien välille hyvin erilaiset odotushorisontit ja elämänkokemukset. Kotiapulaisten kohdalla tarkastelen sukupolvien välistä eroa 1900-luvun alussa syntyneiden vanhojen uskollisten ja 1940-luvulla syntyneiden nuorten likkojen kautta. Lapsettomat ja naimattomat vanhat uskolliset edustivat ideaalia kuvaa ahkerista ja lojaaleista kodin hengettäristä, jotka viettivät lähes koko elämänsä isäntäperhettään palvellen. Heitä pidettiin usein perheenjäseninä, mikä hämärsi perinteistä työntekijä–työnantaja-suhdetta. Nuorempi kotiapulaispolvi aiheutti sen sijaan usein huolestuneisuutta työnantajissa. Helsingin tarjoamat nuorison huvitukset ja nuorten naisten kiinnostuminen ikäisistään miehistä sai perheenemännät epäilemään apulaistensa sitoutumista työhönsä. Nuorempaa polvea syytettiin myös nöyryyden puutteesta. Alati vähenevä joukko nuoria naisia oli valmis ottamaan perinteisen kotiapulaisen paikan 1970-luvulle tultaessa. Laajeneva naisvaltainen palvelusektori tarjosi houkuttelevamman työpaikan nuorille naisille ja kotiapulaisen ammatti hiipui 70-luvun aikana.
  • Sivonen, Tiinamari (2008)
    Pro gradu -tutkimukseni käsittelee Suomen ja Neuvostoliiton välistä clearing-kauppaa sotien jälkeisestä ajasta aina kaupan loppumiseen, vuoden 1991 alkuun. Tarkastelen kauppaa siinä mukana olleiden suomalaisten, julkisen ja yksityisen sektorin toimijoiden, näkökulmasta ja heidän muistoistaan käsin. Tutkimukseni perustuu 49 haastattelua sisältävään aineistoon, jonka keräsi vuosien 2001–2004 välisenä aikana Helsingin kauppakorkeakoulun alainen yksikkö ”Center of Markets in Transition”. Haastatteluja tehtiin lähinnä ylemmän tason idänkaupan toimijoiden joukossa. Haastatteluaineisto siirtyy Kansallisarkistoon vielä vuoden 2008 aikana, jolloin se tulee kaikkien halukkaiden saataville. Lähestymistapana haastatteluaineistolla valikoitui muistitietotutkimuksen metodologia, johon perustuen käytin haastatteluaineistoa tutkimukseni alkuperäisaineistona. Tarkoituksenani oli tutkimuksessa muistin ja muistamisen kautta tarkastella suomalaisten neuvostokaupan konkareiden omaa käsitystä neuvostokaupasta ja samalla löytää vastaus oleellisimpaan tutkimuskysymykseeni, millainen muisto haastatelluilla on esille nostamistani idänkauppaan liittyneistä osa-alueista. Tutkin haastatteluaineistoa kolmesta eri näkökulmasta, joista jokaista tarkastelin haastateltujen muistojen kautta. Näkökulmiksi valikoituivat muisto suomalaisten poliitikoiden merkityksestä idänkaupalle, suomalaisten toimijoiden suhde neuvostoliittolaisiin ja heidän muistonsa vastapuolesta sekä muistot kaupan loppumisesta sekä siitä, oliko merkkejä haastateltujen mukaan tulevasta näkyvissä. Enemmistö haastatelluista muistelee, että politiikkojen roolia on liioiteltu ja poliitikkojen merkitys näkyi ainoastaan suurissa asioissa, jos silloinkaan. Moni myös koki, että poliitikkojen roolia idänkaupassa on yleisesti jopa liioiteltu. Toisena teemana tutkin haastateltujen suhdetta neuvostoliittolaisiin sekä erityisesti heihin kauppakumppaneina. Haastatellut muistelivat neuvostoliittolaisten olleen erittäin tiukkoja, vaativia sekä hinta- ja laatutietoisia neuvottelijoita, ja heillä arvailtiin jopa olleen ennakkoon sovittu käsikirjoitus neuvotteluja varten. Haastatellut eivät olleet yksimielisiä siitä, jatkettiinko neuvotteluja virallisen osuuden päätyttyä epävirallisemmissa tunnelmissa mutta lähes kaikki kuitenkin muistelivat alkoholin kostuttamia tilaisuuksia. Yhtenä osaamisensa kulmakivenä osa haastatelluista näki olleen slaavilaisen mentaliteetin. Viimeisenä analysoin aineistoani kaupan loppumisen merkeissä ja tutkin millainen muisto haastatelluilla siitä on. Halusin myös selvittää, muistelevatko haastatellut nähneensä ennusmerkkejä kaupan lopusta vai tuliko se yllätyksenä. Enemmistä muisteli, että kaupan loppumisesta puhuttiin ja merkkejä oli ilmassa, kaikki eivät kuitenkaan nähneet näin. Yhtäkaikki lopun nopeus ja se, ettei siirtymäkautta clearing-kaupalle saatu, olivat erittäin suuria yllätyksiä oikeastaan kaikille. Moni haastateltu olisi halunnut jatkaa kauppaa, se koettiin tuolloin kuitenkin niin kannattavaksi. Muistot kaupasta ovat haastatelluilla kokonaisuudessaan jopa yllättävänkin lämpimät.
  • Stenlund, Saida (Helsingin yliopisto, 2019)
    Touching is an important part of everyday interaction between students (Karvonen, ym., 2018a; Tainio, 2016; Herkama, 2012; Goodwin, 2006), but only some of these touches prevail as memories after the school years. In this research my main focus was to find out what kind of touching between students is memorized from the school years: what kind of touches are chosen to be recalled and how gender is visible in the touching memories. Touching memories related to school years have been studied (Karvonen ym., 2018b; Kinnunen, 2013), but no research has earlier focused on touching memories between students. The research data consists of written school memories collected by The Finnish Literature Society (SKS). From the data I analysed the nature of touching described, how the touching roles were divided by gender and how boys and girls were described to touch and being touched. This study was a qualitative study and as a loose methodological approach I applied oral history. The analysis was made by content analysis. The most common ways of touching among student memorized from the shool years were playful touching, touching related to harassment and violent touching. Differences between boys and girls in touching roles and the ways of touching were discovered. A boy touching a girl was the most commonly recalled touching situation, following by a boy touching a boy -situation. Touching among girls was rarely recalled. The most common ways of touching by boys were described as bullying, fighting and teasing. For the girls the most common ways of touching were touching while playing and defending by touching.
  • Immonen, Kirsi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Objectives. The aim of this study is to describe Sámi people’s experiences at residence schools during the Second World War and 1950’s to 1960’s. In addition, the object is to examine what kind of shared history Sámi people construct by remembering their experiences in Inarilainen magazine. Educational history of the Sámi has been studied considerably, but Sami people’s experiences and survival strategies at the residence school have been examined less and they are still unknown for the majority of Finnish people. The beginning of Truth- and Reconciliation Commission in 2020 will make residence school experience studies even more essential to Sámi community. Methods. The material for this thesis consists of ten interviews and one memoir about resi-dence school life. They were published in Inarilainen magazine between 2018–2020. The study was conducted in the frameworks of oral history and narrative research. Thematic anal-ysis was applied. Results and conclusions. Residence school narratives were divided in three main themes that were home sickness, foreignness and coping. Home sickness narratives were connected es-pecially to first years at school and it was significant collective experience. Narrative of for-eignness depicted educational system’s assimilative ways which were told in memories of studying new language, new cuisine and bullying. Coping narrative reflected how Sámi want-ed residence schools to be remembered from present perspective. They emphasized how they managed to cope with foreign environment and take advantage of what they learned at school. Shared narrative of residence schools should emphasize coping narrative instead of victim narrative. These findings endorse previous studies that have exposed same experienc-es of home sickness and assimilation.
  • Bruun, Otto (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimus käsittelee Outokummun kaivoksen (1910 1989) ja sen rikastamon jätevesien synnyttämää paikallista jätevesikiistaa arkistoaineistoihin sekä kerättyyn muistitietoon nojautuen. Pohjois Karjalan Sysmäjärvi ja lähivesistöt sekä Outokummun kuparikaivoksen läheiset pohjavedet pilaantuivat 1930 luvulta alkaen kaivoksen ja sen rikastamon happamien ja raskasmetallipitoisten jätevesien seurauksena. Paikalliset maanviljelijät ja kalastajat järjestäytyivät vesiliikkeeksi vaatiakseen jätevesihaittojen selvittämistä, vesistöpäästöjen lopettamista ja parempia korvauksia aiheutuneista haitoista. Tutkimuksessa kuvataan, miten haitankärsijät korostivat järjestäytymisessä omien elinkeinojensa ja niiden tulevaisuuden edellytysten puolustamista. Liikkeen toiminta synnytti uudenlaisia jännitteitä kaivosyhteisön sisällä sekä kaivosyhtiön ja maaseutuväestön välille että maaseutuväestön keskuuteen. Vesiliikkeen toimijat vaikuttivat myös kansallisen vesilain muotoutumiseen. Liikkeen toimijat hyödynsivät ensimmäisten joukossa uuden vuoden 1961 vesilain tarjoamia juridisia välineitä. Kiistassa erityisesti luonnonvesistä riippuvainen karjatalous ja kalastus sekä kaivosteollisuuden päästöt asettuivat vastakkain, ja aineiston valossa tätä jännitettä voi pitää perustavana ajan suomalaiselle vesilainsäädännön kiristämiselle. Tapaus tuo näkyville paikallisen luonnonvarojen käyttöä puolustavan yhteiskunnallisen toiminnan muodon, jota voi pitää luontopolitiikan muotona ja joka osoittaa ympäristöhistoriallisia ja sosiaalihistoriallisia jatkuvuuksia luonnonvaroista käydyissä kiistoissa eri aikoina. Outokummun jätevesitapauksen vaiheita jäljittämällä osoitetaan, että teollisuuden haittavaikutukset olivat paikallisesti ja kansallisesti kiisteltyjä 1940 luvulta eteenpäin, siis jo paljon ennen tutkimuskirjallisuudessa kuvattujen ympäristöliikkeiden, politiikan tai hallinnon syntyä 1970 luvulta eteenpäin. Vaikka vesistöhaitta muistetaan paikallisesti hyvin, sen luonne kiistana ja liikkeen vaatimukset muistetaan heikosti. Outokummussa vesien pilaantuminen nähdään muisteluaineistossa sekä välttämättömänä kaivosteollisuuden seurauksena että surun ja paikan menetyksen kokemusta korostaen.
  • Salminen, Katja (Helsingfors universitet, 2014)
    Tutkielma käsittelee vuoden 1918 punaisia muistelmakertomuksia. Aineistona on käytetty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ”1918”- kokoelman kertomuksia jotka liittyvät valkoisiin päälliköihin ja teloitettujen hautaamiseen. Tutkielmassa kartoitetaan tapoja, joilla punaisissa muistelmakertomuksissa käsitellään vihaa, surua ja katkeruutta sekä moraalista tuomiota. Lisäksi tarkastellaan, millaisia keinoja mustelmakertomukset tarjoavat traumasta selviytymiseen. Kertomukset tarjoavat muistelijalle mahdollisuuden käsitellä koettuja negatiivisia tunteita osana omaa viiteryhmää ja perinneympäristöä. Kertomuksissa ilmaistaan myös uskoa korkeampaan näkymättömään voimaan, jonka kosto tavoittaa väärintekijät joita vastaan sorretuilla itsellään ei ole mitään mahdollisuutta kostaa. Toisaalta kosto pahantekijälle tulee myös itse muistamisesta ja muistamalla häpäisyn kautta. Punaisen muistelman todistajaprojekti korostaa vastapuolen epäinhimilllisyyttä, julmuutta ja moraalittomuutta. Samalla se vahvistaa käsitystä oman ryhmän identiteetistä ja korkeammasta moraalista. Valkoisista päälliköistä kertovissa muistelmissa halutaan nimetä ja häpäistä terroritekoihin syyllistyneet nimenomaan paikallisella tasolla.Yliluonnollinen kosto saavuttaa muistelmakertomuksissa pahantekijät jonkin kauhean kohtalon iskun kautta. Punaisia ampunut ”lahtari”saattaa joutua kärsimään sairaudesta, hulluudesta tai köyhyydestä. Äärimmäisessä tapauksessa hän kuolee joko tapaturmaisesti tai oman käden kautta. Hautaamiseen liittyvät kertomukset kuvaavat paitsi surua, voimattomuutta ja kauhua, myös epäinhimilliseksi koettua tapaa, jolla punaisia vainajia kohdeltiin. Vainajien kunnioituksen puute korostaa todistusta moraalittomuudesta. Vainajien huono kohtelu on perinteisen ajattelun mukainen tabu-rikkomus, josta seuraa rangaistus. Muistelmakertomuksissa vainajat kummittelevat ja heistä tarttuu tabun rikkojaan saastuttavaa väkeä. Vainajakertomukset ovat hyvä esimerkki vanhan perinteen aktualisoitumisesta kriisitilanteessa. Kirkko ja hautausmaa toimivat monien kertomusten näyttämöinä. Papistoa muistelmakertomukset kuvaavat usein poissaolevina ja piittaamattomina. He eivät kuulu varsinaisiin pahantekijöihin, mutta heidän sympatiansa ovat valkoisten puolella. Papistoa arvostellaan muunmuassa siitä, että he kieltäytyvät siunaamasta punaisia vainajia. Käsitys korkeamman oikeudenmukaisuuden olemassaolosta, moraalista ja toisaalta hautaaamiseen liittyvät käsitykset liittävät tutkielman kirkkohistorian piiriin. Tutkielmassa on mukana myös perinteentutkimuksellinen ja folkloristinen näkökulma.
  • Harju, Julia (Helsingin yliopisto, 2020)
    Nuorten lukemisessa on tapahtunut suuri muutos 2000-luvulla uudenlaisten tekstimuotojen vallatessa vapaa-ajan käytöstä yhä suuremman osan. Perinteisen kirjallisuuden lukeminen on vähentynyt ja nuorten lukutaidoissa on tapahtunut heikentymistä viime vuosina. Tutkielmassa tarkastellaan nuorten lukuhalun ilmentymisiä ja nuorten lukemisen kulttuureja muistitietoaineiston kirjoitusten pohjalta. Työn lähtökohtana on oletus siitä, että lukuhalu ja lukukokemukset ovat kollektiivisia kokemuksia, joiden kautta voidaan ymmärtää ja säilyttää tämän aikakauden nuorten lukemiseen kulttuureita. Tutkielmassa käsitellään ensinnäkin sitä, mitä muutoksia lukemisen kulttuureissa on nähtävissä nuorten kirjoitusten pohjalta. Toiseksi tarkastellaan sitä, miten vapaa-ajallaan lukevien nuorten muistitietokirjoituksissa kirjoituksissa näkyy lukuhalua selittäviä tekijöitä ja mitä nämä tekijät ovat. Kolmanneksi kysytään sitä, mikä nuorten lukuhalun ilmentymissä on yhteistä ja jaettua, mutta myös tuodaan esiin vaihtelu vastausten välillä. Tutkielma sijoittuu muistitietotutkimuksen, lukuhalun tutkimuksen sekä nuorisotutkimuksen alueille. Tutkimusaineisto koostuu lahtelaisen koulun oppilaiden kirjoituksistä Elämää lukijana -muistitietokeruuseen, joka järjestettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Suomen Kirjahistoriallisen Seuran toimesta vuonna 2014. Keruukutsussa ohjeistettiin vastaajia kertomaan kokemuksistaan lukemisesta taitona, harrastuksena, elämänkaaren osana sekä sosiaalisena toimintana. Kokonaisaineistossa on 546 vastaajaa, joista 270 on lahtelaiselta koululta. Koulun aineistosta tässä tutkielmassa on tarkasteltu 83 oppilaan kirjoituksia. Lisäaineistona on käytetty saman koulun nuorten kirjoituksia tärkeimmistä lukukokemuksista. Tutkielman lähtökohdat ovat fenomenologis-hermeneuttisessa perinteessä, jossa tutkimuksen ytimessä ovat kokemus, merkitys ja yhteisöllisyys. Tutkimusmenetelminä käytetään aineistolähtöistä sisällönanalyysia, lähilukua sekä teema-analyysia. Aineiston perusteella on nähtävissä muutoksia lukemisen kulttuureissa. Nuoret lukevat vähemmän perinteistä kirjallisuutta kuin ennen, mutta lukeminen suuntautuu yhä monipuolisempiin tekstimuotoihin. Kirjoitusten perusteella lukuhalua ilmensi viisi teemaa. Nämä teemat ovat ajanviete, itsesäätely, tiedonkeruu, eskapismi sekä olemisen tapa. Lukuhalun ilmentymät jakaantuvat eri teemojen alle hyvin tasaisesti, ja vain tiedonkeruuteeman alla on muita hieman vähemmän kirjoituksia. Ajanvieteteeman alle kuuluvat kaikki lukukokemuskertomukset, joissa lukemista kuvataan suhteellisen neutraaleilla sanoilla. Nuoret kirjoittavat lukevansa, kun ei ole muutakaan tekemistä, on tylsää tai kun vain tuntuu siltä. Itsesäätelyteemaan kuuluvat kaikki kirjoitukset, jossa lukemista määritellään ennen kaikkea mielialan säätelyn kautta. Nuoret kertovat tietoisesti lukevansa silloin, kun ahdistaa tai masentaa. Myös lukeminen itsensä rentouttamiseksi ennen nukkumaanmenoa kuuluu tähän ryhmään. Tiedonkeruuteemaan kuuluvat kaikki kirjoitukset, joissa lukuhalu ilmeni ensisijaisesti tiedonkeruun kautta. Eskapismiteemaan kuuluvat kuvaukset uppoutuvasta ja koukuttavasta lukemisesta sekä ne kirjoitukset, joissa lukeminen kohdistuu yksinomaan fantasiaan ja/tai romantiikkaan. Olemisen tapa -teemalla kuvataan viimeistä ryhmää, johon kuuluvat aineiston paljon ja monipuolisesti lukevat nuoret. Tässä teemassa lukeminen on oleellinen osa kirjoittajien elämää ja eikä se suuntaudu mihinkään tiettyyn kirjallisuudenlajiin. Aineiston perusteella on nähtävissä, että nuorten lukeminen on jakautunut voimakkaasti paljon lukeviin ja niihin, jotka eivät lue juuri lainkaan. Perinteisen kirjallisuuden lukemisesta on tullut yksi harrastus muiden joukossa, joka kiinnostaa pientä osaa nuorista.