Far and wide, multilateral cooperation is championed as a principal response to a volatile global landscape characterized by transnational challenges, complexity, and turbulent great power relations. At the same time, many lament multilateralism to be amidst a paramount crisis of identity. New actors and powers are keen and increasingly capable of challenging the norms underpinning the traditionally Western-led, liberal international order and multilateralism adhering to it. Some argue that an era of unipolarity, and thus U.S. hegemony, is drawing to a close. China has come to depict itself as a fundamentally multilateral actor and is actively envisioning the design of multilateralism from its own normative stances. Rising powers, such as India, are increasingly eager to convey their views on how cooperation ought to be compiled and whom it should benefit. This thesis analyses the strategic narratives on multilateralism and the international order as put forth by China’s and India’s foreign policy statements. Three research questions were posed to direct and frame the analysis: How are the concepts of international order and multilateral cooperation described in foreign policy statements delivered by China and India? What kind of values or norms emerge as salient for China’s and India’s strategic narratives on multilateralism and the international order? How are these values and norms connected to China’s and India’s historical narratives of themselves on the international arena? Strategic narratives (Miskimmon et. al, 2013) provide a lens through which to examine how political actors construct shared meanings of the past, present, and future of international politics, in order to sculpt the behaviour of domestic and international actors. Examining the research questions via the lens of strategic narratives enables scrutiny into the themes of intentionality, communication as persuasive power, and the role strategically reconstructed concepts can exert on reality. In the case of China, three strategic narratives were identified: 1) a narrative of China’s origin story, depicted as a basis for both its future glory and its benevolence as a partner 2) a vision of “true” multilateralism, compiled of the three pillars of the existence of distinct civilizations, hegemony as antithetical to multilateralism, and sovereignty as a key value in multilateralism 3) a narrative of China being “ahead of times” and “on the right side of history”. In the case of India, three strategic narratives were identified, as well: 1) the narrative of insiders and outsiders, entailing an interplay of domestic and foreign policy 2) a vision of “temporal balance”, depicted as unique and inherent to the Indian civilization 3) a vision of the desirability of the diffusion of power, viewed to lead to justice and greater democracy in international relations. While the analysis primarily illuminates upon the strategic narratives on multilateralism and the international order as posed by China’s and India’s foreign policy, the results of this thesis also expand into future research themes such as emerging conceptualizations of democracy on the level of international relations, the persuasive power of fuzzy concepts, as well as the manner in which concepts may travel and assume novel, localized versions.

Tämä tutkimus tarkastelee OECD:n valmistelemaa monenkeskistä investointisopimusta, joka tunnetaan MAI-sopimuksena (Multilateral Agreement on Investment). Sopimuksen valmistelu aloitettiin teollisuusmaiden talousjärjestön puitteissa vuonna 1995 ja neuvotteluprosessi oli tarkoitus saattaa päätökseen keväällä 1998. Neuvotteluprosessiin liittyneiden konfliktien ja sopimusta kohtaan esitetyn voimakkaan kritiikin johdosta neuvottelut keskeytettiin ennalta määräämättömäksi ajaksi, kun Ranska ilmoitti vetäytyvänsä neuvotteluista syksyllä 1998. Tutkimuksen ensijaisena tavoitteena on selvittää investointisopimuksen normatiivisen sisällön ideologinen luonne, jonka pohjalta neuvotteluprosessin eri vaiheet tulevat ymmärrettäviksi. MAI-sopimusta koskevan analyysin avulla tutkimus pyrkii luomaan näkökulman kansallisvaltion roolista kansainvälisen järjestelmän muutoksessa. Tässä ongelmanasettelussa tutkimus pureutuu kansainvälisen poliittisen taloustieteen parissa kehittyneen uusgramscilaisen poikkikansallisen historiallisen materialismin valtion kansainvälistymistä koskevaan ajatteluun. Tutkielmani tutkimuksellinen näkökulma on kvalitatiivinen tapaustutkimus, jossa analysoin tutkimusaineistoa aikaisemman kansainvälisten suhteiden tutkimuskirjallisuuden pohjalta. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä sovellan uusgramscilaista poikkikansallista historiallista materialismia, jonka metodi yhdistää marxilaiseen dialektiseen materialismiin tarkoituksia ja merkityksiä tarkastelevan hermeneuttisen metodin aineksia. Viitekehyksessä hyödynnän Antonio Gramscin ajattelun pohjalta syntyneitä käsitteitä, joista keskeisimpiä ovat uuskonstitutionalismi, hegemonia, poikkikansallinen historiallinen blokki ja maailmanjärjestys. Tutkimuksessa käytetty aineisto koostuu erilaisista teoksista, tieteellisistä sarjajulkaisuista ja sanoma- sekä aikakausilehdistä. Primaariaineisto mudostuu pääosin MAI-sopimuksen viimeisimmästä tekstiluonnoksesta ja OECD:n julkaisemista neuvotteluprosessia koskevista raporteista. Monenkeskisen investointisopimuksen tekstiluonnoksen analyysin pohjalta esitän, että sellaisenaan sopimuksen sisältö heijastaa monikansallisten yritysten ja merkittävimpien markkinatalouksien omaksumaa juridista ja poliittista strategiaa, joka pyrkii vapauttamaan pääoman poliittisen vastuunalaisuuden asettamista rajoitteista, joita kansallisella tasolla voidaan pääoman toiminnalle asettaa. MAI-sopimuksen voimaansaattamiseen tähdännyt prosessi oli näin ollen osa yleisempää päämäärää institutionalisoida uusliberalismi. MAI-sopimusta koskevassa tapaustukimuksessa osoitan, että poikkikansallisen pääoman intressien mukaisesti käynnistetty monenkeskisen investointisopimuksen valmistelu kariutui historiallisen blokin sisäisten ja historiallisen blokin ja alisteisten sosiaalisten voimien välisiin ristiriitoihin. Kolmen konfliktin ryhmä – OECD:n jäsenten välillä, OECD:n ja alisteisten sosiaalisten voimien välillä sekä viimekädessä OECD:n ja tärkeiden monikansallisten investointien elementtien välillä – paljastaa poikkikansallisen hegemonisen blokin ristiriitaisen luonteen, joka sijoittuu poikkikansallisen historiallisen materialismin kansainvälistymistä koskevan analyysin keskiöön. Epäonnistuminen MAI-sopimusta koskevissa neuvotteluissa viittaa siihen, ettei valtion kansainvälistyminen ole järkkymätön ja monoliitiinen kehityskulku, vaan dynaaminen ja ristiriitojen värittämä prosessi, jota muovaa pääoman, valtion ja alisteisten sosiaalisten voimien välinen konflikti.

Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin joukkotuhoasepolitiikkaa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan osa-alueena. Lähtökohtana on tarkastella EU:n politiikkaa ja toimintaa siviilivallan käsitteen näkökulmasta ja selvittää, missä määrin EU:n harjoittama joukkotuhoasepolitiikka on siviilivallan politiikkaa. Siviilivallan toimintakeinot perustuvat poliittiseen ja taloudelliseen vaikuttamiseen, pyrkien näin rajoittamaan sotilaallisen voiman käyttöä keinona ratkaista konflikteja. EU:n voidaan katsoa toteuttavan siviilivallan ideaa multilateraalin toimintastrategian kautta. Strategia perustuu integraatiopolitiikkaan, unionin harjoittamaan sopimusdiplomatiaan, vuoropuheluun kolmansien maiden kanssa sekä alueellisen vakauden turvaaviin yhteistyöjärjestelyihin. Tavoitteena on myös identifioida siviilivallan ja monenvälisen yhteistyön vahvuuksia ja heikkouksia toimintastrategiana sekä näiden pohjalta hahmotella EU:lle kansainvälisen toimijan mallia turvallisuuden tuottajana. Unionin toimintaa ja politiikkaa on tässä työssä tarkasteltu erityisesti biologisten aseiden kieltosopimuksen vahvistamiseksi käytyjen neuvottelujen esimerkin avulla. Käytetty lähdeaineisto koostuu pääasiallisesti EU:n neuvoston yhteisistä kannoista ja toiminnoista sekä EU:n kansainvälisissä kokouksissa antamista julkilausumista. Joukkotuhoaseiden leviämisen aiheuttamista ongelmista johtuen EU tarvitsee selkeän, yhtenäisen ja johdonmukaisen strategian politiikkansa harjoittamiseksi. Tällä hetkellä suurimpia ongelmia tehokkaan ja tuloksellisen toiminnan tiellä ovat yhtenäisen näkemyksen puuttuminen EU:n roolista ja niistä keinoista, joilla EU:n tulisi politiikkaansa harjoittaa. Diplomatian tai poliittisen vuoropuhelun keinot ovat voimattomia sellaisen toimijan edessä, joka ei piittaa kansainvälisten normien velvoitteista. Konsensuspolitiikasta huolimatta kansallisilla intresseillä on viime kädessä suuri merkitys, varsinkin mitä poliittisesti herkemmästä aiheesta on kyse. EU:n mahdollisuuksia on toimia tällä multilateraalilla kentällä, yhteistyötä helpottaen ja sen mekanismeja vahvistaen. Vaatimuksia ovat pitkäjänteisemmän politiikan harjoittaminen, jäsenvaltioiden vahvempi sitoutuminen yhteisiin tavoitteisiin sekä yhtenäisen strategian luominen unionin joukkotuhoasepolitiikan tehokkuuden ja uskottavuuden pohjaksi. Turvallisuuden tuottajan toimintamalli perustuu siviilivallan keskeisille periaatteille, kuitenkaan sotilaallisen voiman käytön mahdollisuutta torjumatta. Normatiivisten järjestelyjen heikkous ei-valtiollisten turvallisuusuhkien edessä vaatii monipuolista toimintavalikoimaa, joka kattaa niin diplomatian, ennalta ehkäisevän toiminnan, multilateraalien järjestelyjen vahvistamisen sekä sotilaallisen voiman käytön pelotteena ja politiikan uskottavuuden takaajana. Malli ei kyseenalaista arvojen, normien tai poliittisten toimintamuotojen ensisijaisuutta vaan tunnustaa, että toisinaan kansainvälinen yhteisö joutuu sellaisten tilanteiden eteen, joissa sotilaallisen voiman käyttöä ei voi täysin välttää.