Browsing by Subject "munuainen"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-7 of 7
  • Kastevaara, Tuulia (Helsingfors universitet, 2005)
    Dehydraation ja endotoksemian tiedetään huonontavan kudosperfuusiota ja anestesian aikana munuaisten verenkierto heikentyy entisestään. Huonontunut munuaisperfuusio yhdessä anesteettien mahdollisesti toksisten metaboliittien kanssa voi johtaa munuaisvaurioihin, hevosella tavallisimmin akuuttiin tubulusnekroosiin. Munuaisvaurioiden toteamiseksi on useita erilaisia menetelmiä. Tutkimuksen tavoitteena oli löytää menetelmiä, joilla hevosten munuaisvaurioita olisi mahdollista todeta mahdollisimman aikaisessa vaiheessa jo ennen kuin peruuttamattomia vaurioita on tullut. Lisäksi haluttiin selvittää miten eri parametrit korreloivat keskenään. Koeaineistoksi kerättiin virtsa- ja verinäytteitä 12 hevoselta, jotka nukutettiin ähkyleikkausta tai ruunausta varten Yliopistollisessa eläinsairaalassa. Näytteitä otettiin sekä ennen leikkausta että leikkauksen jälkeen. Virtsanäytteistä määritettiin kreatiniini, proteiini, alkalinen fosfataasi (AFOS) ja gammaglutamyylitransferaasi (GGT). Seerumista määritettiin edellisten lisäksi urea, albumiini, sorbitolidehydrogenaasi (SDH) sekä aspartaattiaminotransferaasi (ASAT). Tutkituista virtsan entsyymeistä GGT ja AFOS vapautuvat molemmat proksimaalisen tubuluksen epiteelisoluista. Näiden entsyymien välille ei saatu minkäänlaista korrelaatiota kummassakaan näytteessä. Tutkimuksessamme oli virtsan GGT-aktiivisuus suhteessa virtsan kreatiniinipitoisuuteen kohonnut leikkauksen aikana 11:llä hevosella 12:sta. AFOS-aktiivisuus sen sijaan oli puolella hevosista kohonnut, puolella laskenut. Ilmeisesti AFOS ei vapaudu munuaisvaurioiden yhteydessä virtsaan yhtä herkästi kuin GGT. Tämä tukee sitä kirjallisuuden käsitystä, että GGT on hyvin herkkä munuaisvaurion mittari hevosella.
  • Pahlberg, Lars (University of Helsinki, 1999)
  • Hytönen, Marjo (University of Helsinki, 1997)
  • Keltto, Katri (Helsingfors universitet, 2011)
    Ketoprofen is a non-steroidal anti-inflammatory drug (NSAID) widely used for the treatment of pain in sheep and swine. Information of correct ketoprofen doses in different animal species is limited. The correct dose cannot be reliably extrapolated based on other species or human. The problem in cases of suspected overdose is knowing whether the given dose was toxic. The objective of the study with sheep was to figure out if the kinetics of ketoprofen is altered by a tenfold overdose, study the effect of the overdose to kidneys and find out a way to diagnose overdose by a simple urine test. The objective of the study with swine was to figure out the bioavailability and pharmacokinetics of ketoprofen after oral, intramuscular and intravenous administration. The most important variables were AUC0-_, Cmax and Tmax. Bioavailability was calculated based on intravascular administration. 30 mg/kg ketoprofen was administered intravenously to six sheep. The concentration of ketoprofen in sheep plasma was followed for 24 hours. Pharmacokinetic parameters were calculated afterwards. Blood and urine samples were analysed to detect enzyme markers indicating possible renal failure. The sheep were finished off 24 hours after the administration and the possible damage to kidneys was evaluated from histological samples. Ketoprofen was also administered to eight swine. The doses were 3 mg/kg of oral, intramuscular and intravascular, and 6 mg/kg of oral ketoprofen. The study was performed as a randomized, cross-over study. The concentration of ketoprofen in swine plasma was followed for 48 hours after administration. Pharmacokinetic parameters were calculated and bioequivalence evaluated afterwards. The in vivo -studies of both of the studies as well as the histological study of the kidneys, and the urine and blood analysis except for the analysis of ketoprofen concentration, were carried out by the researchers of the Faculty of Veterinary Medicine. Plasma ketoprofen concentrations were measured by high-performance liquid chromatography (HPLC). Drug concentration and pharmacokinetic analysis were carried out in the Faculty of Pharmacy. The tenfold dose of ketoprofen was toxic in sheep. Serum concentrations of urea and creatinine increased. Histological samples revealed acute tubular damage. Many urine enzyme concentrations increased. The rise of urine lactate dehydrogenase (LD) concentration was most significant and earliest. LD appears to be a potential marker of a toxic ketoprofen dose. Compared with the therapeutic dose, overdose did not affect ketoprofen elimination rate from plasma, so the kinetics of ketoprofen was not altered. AUC- and Cmax -values were over tenfold compared to the therapeutic dose, so the values did not rise linearly as the dose reached a toxic level. Bioequivalence of ketoprofen in swine was not observed between different routes of administration. The bioavailability was excellent in all routes of administration. Tmax was slightly over one hour after administration. Cmax and AUC were 5,1 mg/l and 32 mg l-1 h after oral 3 mg/kg dose and 7,6 mg/l and 37 mg l-1 h after intramuscular dose. The increases in AUC and Cmax were linear between the different dosages of oral ketoprofen. The difference of the elimination rates between oral and intravascular administration was statistically significant. Ketoprofen distribution volume and clearance did not differ significantly between different routes of administration.
  • Mustonen, Vesa (Helsingfors universitet, 1994)
    Kirjallisuuskatsauksessa käsittelen suomenlampaalla ja sen risteytyksillä esiintyvän munuaistaudin esiintymistä ja merkitystä. Munuaisten fysiologiaa, anatomiaa ja histologiaa käsittelen lyhyesti ja erityisesti glomerulusten osalta. Histologisesti tauti voidaan luokitella mesangiokapillaariseksi glomerulonefriitiksi. Taudin oireet johtuvat immuunikompleksien kertymisestä glomerulusten kapillaareihin sekä aivojen choroid plexukseen. Seurauksena on munuaisen toiminnan heikkeneminen ja keskushermosto- oireita. Karitsat syntyvät oireettomina, mutta vähitellen ne eristyvät, eivät ime, viuhtovat häntäänsä ja aristavat selkäänsä. Uremian seurauksena karitsat kuolevat nopeasti. Sairastuneiden karitsoiden komplementin komponentti kolmen määrä on huomattavasti alentunut synnynnäisesti ja seurausta perinnöllisestä puutoksesta. Varmaa perinnöllisyyden mekanismia ei ole pysäyty vielä täysin selvittämään. Ainoa keino estää taudin leviämistä on poistaa kaikki vanhemmat pois siitoksesta, joiden jälkeläisillä tautia esiintyy. Lopuksi käyn läpi nuorella karitsalla munuaistoimintaa heikentäviä muita sairauksia. Tutkimusosassa aineistona käytettiin Jokioisten maatalouden tutkimuskeskuksen Kuuman koelampolassa esiintyneitä tapauksia. Lampaista otettiin verinäytteitä ja teurastettaessa tai karitsan kuollessa munuaisnäyte. Verinäytteistä tutkittiin munuaisarvoja ja elinleikkeet mikroskopoitiin histologisten muutosten löytämiseksi. Komplementin komponentti kolmen määrää mitattiin immunologisella menetelmällä. Tarkoituksena oli kartoittaa tilannetta lampaan perinnöllisen munuaistaudin osalta Kuuman koelampolassa Jokioisissa.
  • Nevalainen, Tuula (Helsingfors universitet, 1991)
    Emakoiden virtsatietulehdukset ovat yleistyneet sikaloiden koon kasvaessa. Taudin varhainen toteaminen on edellytys onnistuneelle hoidolle. Edustavan virtsanäytteen saaminen bakteeriviljelyyn on vaikeaa. Lisäksi tulehduksen eteneminen munuaisiin huonontaa prognoosia, jolloin hoito on useimmiten turhaa. Humaanilääketieteessä käytetään virtsan entsyymien määrittämistä esim. munuaissiirrännäisen hyljinnän osoittamiseksi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, aminoglykosidihoidon seurannassa ja lääkkeiden kehittelyssä munuaistoksisuuskokeissa. Tämän tutkimusprojektin tarkoituksena oli tutkia, voitaisiinko sikojen munuaistulehduksen diagnostisoinnissa käyttää apuna virtsassa esiintyviä munuaisentsyymejä, jolloin diagnoosi saataisiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, ja olisiko mahdollista erottaa munuaistulehdus pelkästään alempien virtsateiden tulehduksesta. Sadan lihasian ja 101 emakon virtsa- ja munuaisnäytteet kerättiin normaalinteurastuksen yhteydessä. Niiden bakteerit tutkittiin sekä aerobisesti että anaerobisesti. Virtsanäytteistä määritettiin totaaliproteiini ja kreatiniin sekä entsyymeistä N-asetyl-beeta-D-glukosaminidaasi (NAGaasi), beeta-glukuronidaasi ja hapan fosfataasi (HFOS). Aineistossa ei saatu osoitettua yhteyttä munuaistulehduksen ja tutkittujen entsyymien määrän lisääntymisen välillä. Huomionarvoista oli kuitenkin virtsan proteiinipitoisuuden nousu bakteerien esiintyessä munuaisessa, vaikka erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä, samoin NAGaasi-indeksillä. Lihasikojen virtsan HFOS oli suurempi kuin emakoiden, mikä selittyisi urosten prostataeritteen HFOS:lla, jos lihasioissa oli urospuolisia, kuten on oletettava. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään virtsateiden ja munuaisten rakennetta ja toimintaa sekä munuaissairauksien diagnostiikkaa, sian virtsatietulehduksia (erityisesti Corynebacterium suiksen aiheuttamaa) ja virtsan entsyymien yleispiirteitä.
  • Kailari, Villemikko (Helsingin yliopisto, 2019)
    Suomessa tehdään vuosittain noin 240 munuaissiirtoa. Munuaissiirtojen määrä on ollut viime vuosikymmenen aikana noususuuntainen. Munuaissiirroissa siirrettävään elimeen tulee kylmäsäilytyksen ja verenkierron avaamisen aikana vaurio, jota kutsutaan iskemia-reperfuusiovaurioksi. Tästä johtuen osalla potilaista munuaissiirteen toiminta ei käynnisty välittömästi leikkauksen jälkeen vaan potilas tarvitsee postoperatiivista dialyysihoitoa. Tätä ilmiötä kutsutaan nimellä viivästynyt käynnistyminen, englanniksi delayed graf function, DGF. Suomessa DGF:n yleisyys munuaissiirtopotilailla on noin 25 prosenttia. Tässä tutkielmassa on analysoitu 100 munuaissiirtopotilaan muodostama aineisto. Munuaissiirrot on tehty vuosina 2015-2016. Tutkimuksen tavoitteena selvittää mitkä tekijät munuaissiirteen vastaanottajassa, leikkauksen aikana ja seurannassa ovat yhteydessä DGF:n syntyyn. Lisäksi tarkastellaan DGF:n ja akuutin rejektion yleisyyttä ja yhteyttä aineistossamme. 29 prosenttia aineiston potilaista sai DGF:n. DGF:lle altistavia tekijöitä olivat hemodialyysi ja perioperatiivinen vuoto sekä positiivinen nestetasapaino. DGF-potilaita verratessa verrokkiryhmään huomattiin, että DGFryhmän potilaiden diureesi oli leikkauksen yhteydessä pienempi ja keskivaltimopaine sekä arteriavirtaus reperfuusion jälkeen olivat suuremmat verrattuna niihin, joilla DGF ei ilmennyt. Myös heräämö- ja kokonaissairaalahoitoaika olivat pidemmät. DGF potilaiden kreatiniiniarvot olivat 1 kuukauden ja 3 kuukauden kohdalla korkeammat kuin verrokeilla. DGF altisti selvästi akuutille rejektiolle mutta akuutteja rejektioita esiintyi myös ei-DGF –ryhmässä. Tutkimus samalla siis vahvistaa sitä käsitystä, että DGF:n syitä ja riskitekijöitä kannattaa kartoittaa ja ehkäistä, jotta munuaissiirtopotilaiden sairaalahoitoaika olisi lyhyempi ja akuutteja rejektioita tulisi vähemmän.