Browsing by Subject "musiikkianalyysi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-16 of 16
  • Mustonen, Minna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Kaija Saariaho’s (b. 1952) music has been a subject of much research, but her piano works have received less attention. The subject of this research is an analysis of Kaija Saariaho’s (b. 1952) piano composition Ballade (2005). Ballade’s character is dramatic and it bases on Douleur, which deals with guilt, from Saariaho Quatre Instants (2002). This motivated Ballade’s analysis as a narrative of guilt and trauma. Parakilas’s (1992) narrative model named the ballad process, the topic of ombra and trauma theory are applied in the analysis. To consider Ballade’s narrative as a contemporary composition, Vincent Meelberg’s (2006) narrat save this ive model of contemporary music is applied. The research is semiotic and psychoanalytical and contributes to the study of Saariaho’s smaller compositions and the narrative analysis of contemporary music. The analysis used Douleur’s and Ballade’s recordings and scores as material. Following Meelberg’s model, the analysis focused on Ballade’s major changes and repeated gestures. Douleur’s lyrics and music were applied to Ballade’s analysis as intertextual pre-texts. Ballade’s narrative is shaped by its melodicity, repeated gestures and shifts between polyphonic or homophonic events. From the perspective of the ballad process, Ballade’s repeated gestures represent guilt as a recurring memory and its homophonic passages depicher a dreamlike reminiscing of a memory. The heartbeat rhythms, repetitions, glissandi and tremolandi typical of ombra represent guilt and fear. They can also represent erotic desire, reflecting the save This ambivalence apparent in Douleur's lyrics. Ballade's sudden moments and repeated gestures can also represent the fright and repetition compulsion typical of trauma, and the way Ballade’s narrativity increases over time the narrativizing process as an attempt to overcome it. The analysis demonstrates Douleur’s and Ballade’s close connection. Douleur’s inclusion to Ballade’s analysis supports Ballade’s reading as a narrative of guilt and trauma. Guilt and trauma are represented in ballade from the meaning of its singular gestures to its overall form. While being contemporary, Ballade communicates with the listener through historically established musical conventions.
  • Laurila, Suvi-Päivikki (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämä pro gradu -työ on tapaustutkimus Mastercardin äänibrändistä. Mastercard on maksupalveluita tarjoava teknologiayritys ja yksi äänibrändäyksen edelläkävijöistä. Uuden äänikäyttöisen teknologian yleistyminen tulee todennäköisesti muuttamaan kuluttajamarkkinoita voimakkaasti lähitulevaisuudessa, kun kuluttajat siirtyvät ääniympäristöihin. Tämän takia Mastercard julkaisi talvella 2019 moniosaisen äänibrändin. Se valikoitui tämän tutkimuksen tutkimuskohteeksi sen poikkeuksellisen laajuuden takia. Tämä tutkimus selvittää, millainen Mastercardin äänibrändin arkkitehtuurin rakenne on. Toinen tutkimuksen pääkysymyksistä on, mitä brändiviestejä Mastercardin äänibrändin perusosa, eli ydinmelodia, välittää ja miten se ilmenee sovituksellisissa ratkaisuissa. Tässä pro gradu -työssä yhdistyy musiikintutkimus ja kauppatieteellinen tutkimus. Työn lähestymistapa on tapaustutkimus, joka nojautuu musiikkitieteellisiin ja markkinointitutkimuksen teorioihin. Tutkimus kuuluu musiikkitieteellisen- ja musiikkianalyyttisen tutkimuksen, markkinointi- ja bränditutkimuksen sekä äänibrändäystutkimuksen piiriin. Koska aiempi äänibrändäyksen tutkimus ei ole tuottanut valmista teoreettista viitekehystä äänibrändin analysoinnille, se luotiin tätä tutkimusta varten neljästä markkinoinnin ja äänibrändäyksen teoriasta. Samasta syystä luotiin tämän pro gradu -työn tutkimusaiheen kannalta oleellinen termi äänibrändiarkkitehtuuri. Tämä on aineistolähtöinen tutkimus, joka keskittyy Mastercardin äänibrändiin. Päätutkimusaineistona käytetään Mastercardin verkkosivuilla ja YouTube-kanavalla helmikuussa 2019 julkaistuja videoita, jotka olivat osa äänibrändin julkistusta. Lisäksi tutkimusaineistoon kuuluu erilaisia Mastercardin äänibrändiin liittyviä markkinointialan verkkojulkaisuja, kuten lehtiartikkeleita ja blogikirjoituksia. Luotua teoreettista viitekehystä käytettiin äänibrändiarkkitehtuurin analyysin ja musiikkianalyysin pohjana. Äänibrändiarkkitehtuurin rakennetta tarkasteltiin sekä käyttötapojen että musiikin näkökulmista. Ydinmelodian analyysissä selvitettiin Mastercardin brändiviestinnän pääviestien musiikillista ilmaisua. Musiikkianalyysi laajennettiin ydinmelodian variaatioihin, joita tutkittiin erityisesti muunneltavuuden näkökannalta. Tutkimuksessa selvisi, että Mastercardin äänibrändiarkkitehtuuri on laaja brändiviestinnällinen kokonaisuus, jonka musiikillinen ilmaisumuoto on tarkkaan määritelty. Äänibrändiarkkitehtuurin rakenneanalyysi osoitti, että äänibrändin käyttö on laajaa ja se kattaa monia kontaktipisteitä. Musiikkianalyysi osoitti, että Mastercardin brändiviestien ilmaisussa instrumentaatiolla ja sovituksella on suuri rooli, mutta myös musiikin peruselementtien rakenne toteuttaa niitä. Ottaen huomioon teknologisen kehityksen myötä kasvaneen äänibrändäyksen suosion, tämä pro gradu -työ nostaa esille musiikintutkimuksen keskeisyyden äänibränditutkimukselle.
  • Hyvärinen, Lauri (Helsingin yliopisto, 2018)
    Pro gradu -tutkielmani aihe on ei-idiomaattisen improvisaation käsite japanilaisen rumpalin Seijiro Murayaman ja ranskalaisen saksofonistin Jean-Luc Guionnet'n musiikkia koskevassa ajattelussa. Murayama ja Guionnet ovat molemmat nykymuusikoita, jotka ovat erikoistuneet niin sanottuun vapaaseen improvisaatioon. Vapaalla improvisaatiolla tarkoitetaan tässä yhteydessä usein esimerkiksi englantilaiseen kitaristiin Derek Baileyyn henkilöityvää ja 1960-luvun lopulla nimensä saanutta musiikkityyliä. Myös termin ei-idiomaattinen käyttö vapaan improvisaation yhteydessä on lähtöisin Baileyltä. Bailey kirjoitti 1980 julkaistussa kirjassaan Improvisation. Its Nature and Practice in Music muun muassa omista kokemuksistaan vapaan improvisaation parissa. Kirjassa Bailey pyrkii erottamaan oman ja kollegoidensa musiikin muista improvisaatiota laajalti hyödyntävistä musiikkiperinteistä, kuten esimerkiksi jazzista tai flamencosta esittämällä, että hänen musiikkinsa on ei-idiomaattista. Tarkemmin sanottuna Baileyn musiikki ei hänen mukaansa pyri representoimaan mitään olemassaolevia musiikkityylejä, vaan pyrkii pysymään musiikillisten idiomien ulkopuolella. Baileyn tapauksessa tämä idiomittomuus vaikuttikin tarkoittavan nimenomaista vapautta improvisaatiossa. Vapaan improvisaation historia kuitenkin osoittaa, että sen ympärille on muodostunut monia vakiintuneita käytäntöjä ja idiomeja. Baileyn jälkeen, 1990-luvulta lähtien vapaasti improvisoidun musiikin parissa työskennelleet Murayama ja Guionnet taas ovat palanneet omaa musiikkiaan koskevissa kirjoituksissa ei- idiomaattisuuden käsitteen käyttöön. He ovat kirjoittaneet aiheesta tekstissä “Idioms and Idiots”, jossa he suhtautuvat termiin ja Baileyn ja tämän aikalaisten eli niin sanotun ensimmäisen sukupolven edustamaan vapaan improvisaation haaraan kriittisesti. He tarjoavat toisenlaisia ratkaisuja ei-idiomaattisuuden tavoitteluun. Murayaman ja Guionnet'n musiikissa on havaittavissa selkeitä eroja Baileyn musiikkiin nähden. Tutkielmani pääkysymys on: mitä ei-idiomaattisuus improvisaatiossa Murayamalle ja Guionnet'lle tarkoittaa sekä ajattelun että musiikillisten käytäntöjen tasolla. Tutkielman työhypoteesit ovat: ei-idiomaattisuus on keskeinen käsite ja teema vapaan improvisaation yhteydessä. Ei- idiomaattisuudesta vapaassa improvisaatiossa tulee kuitenkin idiomaattista. Murayaman ja Guionnet'n musiikki eroaa Baileyn musiikista. Tutkielma on ongelmakeskeinen perustutkimus, jonka aineisto on sekä menneisyydestä ja nykyajasta. Näkökulma on musiikkiesteettinen, musiikkianalyyttinen, laadullinen ja etnografinen. Tutkielmassa yhdistän tekstianalyysiä, haastatteluanalyysiä sekä musiikkianalyysiä. Primääriaineisto koostuu muusikoiden omista kirjoituksista ja heistä tekemistäni haastatteluista. Käytän esimerkiksi Baileyn kirjaa Improvisation. Its Nature and Practice in Music sekä Murayaman ja Guionnet'n kirjoittamaa tekstiä “Idioms and Idiots” sekä keväällä 2016 heistä tekemiäni haastatteluja, joissa pyrin saamaan lisäselvyyttä asiaan. Haastattelumetodi oli teemahaastattelu. Musiikkianalyysin aineistona käytän Murayaman ja Guionnet'n improvisoidun kappaleen levytystä. Tutkielmassa päädyn lopputulemaan, että ei-idiomaattisuus on käsitteenä ristiriitainen ja vaikeasti määriteltävä, mutta siitä huolimatta puolustaa paikkaansa osana vapaan improvisaation tutkimusta. Haastattelujen avulla olen saanut selville Murayaman ja Guionnet'n menetelmiä pyrkiessään kohti ei-idiomaattisuutta musiikissa. Ei-idiomaattisuus palautuu lopulta improvisaatiota määrittäväksi jatkuvaksi ja toistuvaksi prosessiksi sekä emergentiksi, liikkuvaksi määreeksi. Musiikkianalyysin perusteella Murayaman ja Guionnet'n käyttämät keinot improvisoida ei-idiomaattisesti sisältävät muun muassa hiljaisuuden, kuuntelun ja sävelkielen abstrahoinnin keinoja.
  • Raitakari, Pauli (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitän psykologisen flow-tilan eli huippukokemuksen vaikutuksia jazzmuusikoiden musiikilliseen ilmaisuun. Pohjustan flow’n Mihaly Csikszentmihalyin ja Keith Sawyerin teoriamalleihin ja esittelen ilmiön jazztutkimuksen valossa nojaten pääasiassa Elina Hytönen-Ng’n haastattelututkimukseen. Tutkimus tuottaa uutta tietoa flow’n suhteesta jazzmusiikin soiviin ilmiöihin. Tarkastelen musiikillista ilmaisua soveltamalla Anne Tarvaisen kehittämää fenomenologista analyysimetodia empaattinen kuuntelu, joka yhdistää elämyksellisen ja analyyttisen kuuntelutavan. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun metodia sovelletaan soitinmusiikin tutkimukseen. Metodissa ilmaisullisen tason tapahtumat aistitaan kehon sisäisin tuntoaistein, ja niitä kutsutaan liikelaaduiksi. Metodi jakautuu neljään vaiheeseen, jotka ovat eläytyvä kuuntelu, empaattinen kuuntelu, analyyttinen kuuntelu ja synteesi. Tutkimuskohteeni on helsinkiläinen vakituisesti esiintyvä jazztrio. Tutkimusaineisto koostuu itse tuottamastani yhtyeen esitysäänitteestä ja jälkeenpäin toteutetuista feedback-haastatteluäänitteistä. Kartoitan haastattelujen avulla muusikoiden flow-kokemuksia äänittämästäni esiintymisestä. Muusikoiden kommenttien perusteella valitsen kaksi flow-pitoisinta ja siten edustavinta kappaletta analysoitavaksi. Analysoin kappaleet Willow Weep for Me ja Dat Dere soveltamallani Tarvaisen metodilla. Eläydyn musiikin ilmaisuun, kielellistän keholliset tuntemukseni ja muodostan kokonaiskuvan ilmaisullisen tason tapahtumista eli liikelaaduista. Analysoin, mitä musiikillisia ilmiöitä kokemieni liikelaatujen takana on. Kytken analyyttiset selitykset parametreihin ”dynamiikka”, ”soundi”, ”melodinen sisältö”, ”rytmiikka” ja ”harmonia”. Demonstroin havaintoni transkriptioesimerkein. Tulkitsen, miten flow-pitoiset paikat erottuvat ilmaisullisella tasolla. Tulokseni osoittavat, että flow tekee jazzyhtyeen ilmaisusta aktiivisempaa ja moniäänisempää. Flow’n siivittäminä muusikot tuottavat voimakkaampia liikelaatuja, eikä liikelaatujen aiheuttajina ole enää pelkästään solisti vaan yhä suuremmissa määrin koko yhtye. Musiikin parametrien osalta flow’lla on selkeä vaikutus dynamiikkaan, joka kasvaa flow’n myötä. Flow’n seurauksena musiikkiin tuotetaan enemmän ”lataavia” liikelaatuja, jotka ovat kehollisesti liikuttavimpia ilmaisun tason tapahtumia. Tutkimustulokseni osallistuvat keskusteluun siitä, mikä musiikillisessa kokemuksessa on yksilöllistä ja mikä yhteistä. Empaattisten kuunteluhavaintojen ankkurointi konkreettisiin musiikillisiin ilmiöihin tarjoaa muille mahdollisuuden arvioida kokemuksiani ja verrata niitä omiinsa.
  • Niemi, Leo (Helsingin yliopisto, 2018)
    In-ear-kuulokkeet ovat 2010-luvun jälkipuoliskolla maailman myynnillisesti voimakkaimmin kasvava kuuloketyyppi. Samaan aikaan trap-musiikki, yksi hiphopin alagenreistä, on noussut populaarimusiikin valtavirtaan. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan erään in-ear-kuulokkeen taajuusvasteen vaikutusta neljän suomalaisen trap-kappaleen äänenväriin. Taajuusvaste on audiolaitteen yksiselitteisesti tärkein ominaisuus. Taajuusvasteen on havaittu olevan myös kuulokkeilla kuunnellun musiikin äänenvärin kannalta välineen tärkein ominaisuus. Musiikin tuotantoportaan tavoitteena on ollut, että musiikki kuulostaisi mahdollisimman hyvältä toistettuna kaiuttimilla hyvin akustoidussa huoneessa. Osana nykyaikaista mobiilia elämäntapaa musiikin kuuntelu on siirtynyt kuitenkin kasvavissa määrin ulos musiikinkuuntelijoiden kodeista joukkoliikennevälineisiin, liikuntapaikkoihin ja toimistoihin, joissa musiikinkuunteluvälineinä toimivat pääosin erilaiset kuulokkeet. In-ear-kuulokkeiden ja kaiuttimien toistamien signaalien matkat äänilähteeltä kuulijan tärykalvolle poikkeavat toisistaan. Optimaalinen kaiuttimien käyttöympäristö on hyvin akustoitu huone, jossa huoneen aiheuttamat epätoivotut akustiset ilmiöt ovat kontrolloitu. Silti esimerkiksi seisovat aallot ja heijasteet, sekä kuulijan pää ja vartalo vaikuttavat signaalin spektriin. In-ear-kuulokkeita käytettäessä signaalin spektriin vaikuttaa muun muassa suljetun tilan liitäntävahvistus (TVIG) sekä suljetussa korvakäytävässä syntyvät epäluonnolliset resonanssitaajuudet. Tutkimuksessa verrataan in-ear-kuulokkeen taajuusvasteen vaikutusta kappaleiden äänenväriin optimissa kuunteluhuoneessa toistettujen, taajuusvasteeltaan tasaiseksi ekvalisoitujen kaiuttimien tuottamiin vaikutuksiin. Äänenvärin muutosta tarkastellaan erityisesti kappaleiden kirkkauden ja kappaleiden kokonaisen sekä instrumenttikohtaisten spektrin muutoksien osalta. Kirkkauden muutoksen tarkasteluun sovelletaan spektrin keskipisteen kuvaajaa. Spektrin muutosten tarkasteluun sovelletaan pitkäaikaista keskiarvospektriä eli LTAS-kuvaajaa. Äänenvärillisten muutosten tulkitsemiseen käytetään kahdessa musiikintuotanto-oppaassa käytettyjä äänenväriä kuvailevia attribuutteja. Jotta taajuusvasteiden aiheuttamia muutoksia kappaleiden kokonaiseen ja niiden yksittäisten instrumenttien äänenväriin olisi mahdollista tarkastella, analysoitiin tutkimuksessa ensin musiikkinäytteiden instrumenttien taajuuskaistojen leveys kuulonvaraisesti käyttäen apuna reaaliaikaista spektrogrammia. Tämän jälkeen aineisto ekvalisoitiin taajuusvastein ja ekvalisoiduista näytteistä tuotettiin LTAS- ja spektrin keskipisteen kuvaajia. In-ear-kuulokkeen taajuusvasteen vaikutus näkyi sekä kappaleiden kokonaisäänenvärissä että yksittäisten instrumenttien äänenvärissä. Taajuusvaste korosti bassotaajuuksia ja matalia keskitaajuuksia aina 550 hertsiin asti ja vaimensi tätä korkeampia taajuuksia. Taajuusvaste ei vaikuttanut olennaisesti bassosoitinten äänenväriin, mutta korosti niiden äänenvoimakkuutta suhteessa taajuuskaistalla korkeammalla sijainneiden soitinten äänenvoimakkuuteen. Taajuusvaste muutti räppien sekä pad- ja lead-syntetisaattoreiden äänenväriä tummemmaksi ja hi-hatin ja virvelin äänenväriä etäisemmäksi ja tylpäksi. HP6-vaste kasvatti signaalin dynaamista skaalaa 16 desibeliä ja madalsi spektrin keskipisteen sijaintia 7.7%.
  • Välimäki, Susanna (Tampereen yliopistopaino, 2008)
    In this book, I discuss sound design and music in World War II combat films. My main object is to study audiovisual aesthetics and narration in war films from the point of view of sound and music and to demonstrate what a pivotal role music and sound design play in the construction of the ideological meanings of a film. World War II films represent a prototype of war film by which conceptions of history are narrated but also, as importantly, by which the conceptions of today’s world and the justice of the present wars and conflicts are negotiated. War films form a central cultural imagery and mythology through which the conceptions of national identity, history and future, among other things, are shaped, defined and re-negotiated. Moreover, war films are entries in the debate on the deepest perennial problems of mankind in general. Music plays a decisive role in this ideological communication in war films, and indeed music is an age-old vehicle for propaganda. Often it is the music that tells the audience what to think of the war, the historical events, the violence and the deaths on the screen. Of all the means a film uses to bind the viewer emotionally to the film, music often is the most powerful. It almost forces the audience to identify with the narrative, and for the most part it does so insidiously, without the audience noticing. The first chapter of the book outlines the field and scope of film music research and sound studies from the point of view of cultural musicology, the study of auditory culture and hermeneutic music analysis. After this introduction, I present detailed analyses on the following six WWII combat films: the first two versions of The Unknown Soldier (1955, dir. Edvin Laine; 1985, dir. Rauni Mollberg, Finland); The Iron Cross (1976, dir. Sam Peckinpah, UK/West Germany); Das Boot (1981/1997, dir. Wolfgang Petersen, [West] Germany); Come and See (1985, dir. Elem Klimov, USSR); and The Thin Red Line (1998, dir. Terrence Malick, USA). The focus in the analyses is on how the WWII combat films examined communicate critical or anti-war messages. Interpretative frameworks in the analyses vary for example from the phenomenological theories of auditory experientiality, aesthetic transcendentalism, and the notion of acousmêtre to theories of imaginary nation building and critical montage. The book methodologically develops sound and music studies as a field within film studies and also film music research and sound studies as a field within cultural musicology that examines music and sound as cultural representation, identity construction and ideological communication. In accordance to the basic tenet of audiovisual music studies, I claim that music and sound create meanings in films as powerfully as the visuals and the dialogue, though often these auditory workings remain outside the conscious attention of the perceiver. Moreover, I develop the methodology of film music and sound research by emphasizing how important it is to always study the music and sound in a film as not just as part of the overall audio-text but as part of the overall audiovisual text. War films are an especially interesting genre to study from this point of view, since they are a genre that emphasizes the auditory dimensions of the film by drawing on the spectacular and distinctive soundscape of war. Many war films have been on the front line of innovation in developing new audio technologies for the film industry, and the film industry and war history have a complex relationship. The book develops film music and sound studies as part of arts studies emphasizing the sonic dimensions in subjectivity, culture and media technology. My aim is to demonstrate what a powerful cultural technology music and sound are, both in film and contemporary culture in general. Moreover, the book contributes to the study of war and art, an emerging interdisciplinary field of academic research with significant possibilities for the humanities to engage with the social impact of research beyond academia. Contents 1. Introduction: the sonic communication in war films 2. The Unknown Soldiers: With and without the music 3. Cross of Iron: Children’s songs, Nazi-march and melancholia 4. Das Boot: The sound of the underwater war 5. Come and See: The soundscape of the broken mind 6. The Thin Red Line and the cosmic harmony List of sources Index Closing credits
  • Järvi, Elisa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassani vertaan György Ligetin (1923–2006) varhaisten pianosävellysten, etenkin Musica ricercatan (1951–1953), sävellyksellisten pyrkimysten yhtäläisyyksiä Ligetin myöhäistuotantoon kuuluviin pianoetydeihin nro 2 Cordes à vide (1985) ja nro 8 Fém (1989). Kysyn, mitkä ovat leimallisia Ligetin myöhäistuotannon tyylipiirteitä ja ovatko nämä piirteet läsnä jo nuoruusvuosien pianoteoksissa. Kahden pianoetydin analyysista siivilöityy kymmenen piirrettä, joita käytetään metodologisena työkaluna nuoruusvuosien pianosävellysten tarkastelussa. Vertailuanalyysi osoittaa, että monia myöhäistuotannon sävelkielen piirteitä tai niiden ituja esiintyy jo Ligetin pianosarjassa Musica ricercata sekä muutamissa muissa nuoruusvuosien pianosävellyksissä ja harjoitelmissa. Voimakkaimmiksi sävellyksiä yhdistäviksi tekijöiksi nousevat kokeilevuus ja yllätyksellisyys ennalta määrättyjen lainalaisuuksien, kuten rajatun säveljoukon tai rytmisen systeemin, puitteissa. Musiikillisen metriikan vaihtelevuus ja sävelkudoksen monikerroksisuus vaikuttavat kiinnostaneen Ligetiä hänen koko sävellysuransa ajan, ja nämä piirteet ovat saaneet vuosien saatossa yhä moninaisempia muotoja. Tutkielman liitteeksi on koottu kronologinen luettelo Ligetin pianosävellyksistä vuosina 1940–2001.
  • Mantere, Sirkku (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimus käsittelee Kotkan Sosialidemokraattisen Työväenyhdistyksen soittokunnan (myöhemmin soittokunta) kymmenvuotisjuhlakonsertteihin tehtyjä sävellystilauksia. Soittokunta perustettiin vuonna 1900 ja se toimi lähes yhtäjaksoisesti vuoden 2015 loppuun asti. Ensimmäinen sävellystilaus tehtiin vuoden 1950 juhlakonserttia varten. Sen jälkeen juhlakonserteissa esitettiin tilaussävellys joka kymmenes vuosi aina vuoteen 2000 asti. Vuodesta 1950 voi katsoa soittokunnan sävellystilausperinteen alkaneen. Soittokunta tuotti uutta suomalaista torvisoittokunta- ja puhallinorkesterimusiikkia kuuden sävellyksen verran toiminta-aikanaan. Tässä tutkielmassa analysoin kaksi viimeistä tilaussävellystä: Pertti Pekkasen Juhlakuvia, sarja puhallinorkesterille (1989) ja Allan Nissilän Music for Eaglets (1995–1997). Tutkimusaineisto koostuu soittokunnan arkistomateriaaleista 115 vuoden ajalta ja kolmesta vuonna 2017 tehdystä henkilöhaastattelusta. Arkistoaineisto käsittää soittokunnan kokouspöytäkirjojen lisäksi nuottipartituureja sekä tallenteita konserteista. Luon keräämäni tutkimusaineiston perusteella soittokunnan historiasta ja toiminnasta kokonaiskuvan. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on soittokunnan toiminta ja musikointi sävellysten tilaamisen ympärillä. Tutkielman aihepiiriä taustoitetaan Kotkan kaupungin syntyhistoriaa, Kotkan Työväenyhdistyksen perustamista ja soittokunnan historiaa ja toimintakulttuuria kontekstoivassa osuudessa. Musiikkitieteessä tutkimus asettuu kulttuurisen musiikintutkimuksen kentälle ja tutkimuksen musiikkigenre sijoittuu perinteisen työväensoittokuntaohjelmiston ja puhallinorkesterimusiikin alueelle. Tutkimuksessa analysoin, mihin kohtaan tilaussävellykset asettuvat soittokunnan ohjelmistokokonaisuudessa. Selvitän myös, miten sävellystilauksen matka eteni aina kokouspöytäkirjoista soittajien nuottitelineille ja teoksen kantaesitykseen asti. Samalla mietin soittokunnan motiiveja juhlasävellysten tuottamiseksi ja niiden merkitystä soittokunnalle. Kaksi viimeistä tilaussävellystä analysoin funktioanalyysin menetelmin ja etsin niistä viittauksia soittokuntaan sekä heidän kotikaupunkiinsa Kotkaan. Soittokunnan toiminta kymmenvuotisjuhlallisuuksien ympärillä oli tavoitteellista ja pitkäjänteistä talkootyötä. Juhlakonserttien onnistunut järjestäminen ja uuden teoksen tilaaminen ja esittäminen veivät soittokuntaa eteenpäin ja lisäsivät yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Tässä tutkielmassa tuon esille paikkakunnalla pitkään vaikuttaneen ja paikallisen musiikkikulttuurin kehittämiseen aktiivisesti osallistuneen musiikkiyhteisön, joka toiminnallaan oli mukana luomassa pohjaa koko kaupungin musiikkielämän kehittymiselle.
  • Tamminen, Tatu (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkimus käsittelee elektroakustisen musiikin tyylipiirteitä Reijo Jyrkiäisen teoksissa Idiopostic, Sounds I ja Sounds II. Näistä vuonna 1963 valmistuneista sävellyksistä Idiopostic edustaa elektronista musiikkia (elektronische Musik) ja Sounds-kaksikko konkreettista musiikkia (musique concrète). Edellistä käsittelen teoreettisesti Kölnin radion elektronimusiikkistudion opillisen suunnan kautta. Jälkimmäisten teosten suhteen nojaudun äänimateriaalia luokittelevaan taksonomiseen kuuntelukäyttäytymiseen ja etenkin spektritypologiaan. Keskeinen tavoite on selvittää, kuinka pitkälle Jyrkiäinen on edennyt kummassakin elektro-akustisen musiikin vastakkaisina pidetyssä suuntauksessa. Tutkin, ovatko teokset niin erilaisia kuin mitä säveltäjän itse ilmoittama kahtiajako vihjaa. Käyn tähän kysymykseen ja Jyrkiäisen uran kartoitukseen käsiksi myös tutkimushaastattelujen avulla. Jyrkiäisen elektroakustisista nauhamusiikkiteoksista tai muusta tuotannosta ei ole aiemmin ilmestynyt analyysejä, mutta tämä muista musiikkielämän rooleistaan paremmin tunnettu hahmo on kuitenkin tutkimuskirjallisuudessa sisällytetty osaksi suomalaisen elektroakustisen musiikin varhaishistoriaa. Tutkimuksessani teen kuulonvaraista analyysiä sekä käytän tietokoneavusteisesti sonogram-mikuvaajia, jotka osoittavat teosten taajuussisältöä suhteessa aikaan. Kuvaajat havainnollistavat musiikkianalyysissä niin äänimateriaalin systemaattista luokittelua, äänen funktiota kuin teoksen kokonaismuotoa. Tietokoneavusteisuutta ainoastaan tukikeinonaan pitävä tulkintamalli jättää näin tilaa myös ei-elektroakustisesta musiikista lähtevälle assosiaatiolle sellaisissa kohdissa, joissa se on säveltäjän muun taustan huomioiden tarkoituksenmukaista. Matemaattisuuteen nojaavat piirteet täyttyvät Idioposticissa vain osittain, vaikka lähtökohdat ovat hyvin kölniläiset. Kolmiosaisen analyysin tulokset osoittavat, että Jyrkiäinen on noudattanut huomattavan lyhyen ajan sisällä kahta erilaista kädenjälkeä itse äänenmuokkauksessa, Idioposticin ja Sounds-teosten jo tiedetyistä äänen alkuperäeroista puhumattakaan. Teokset ovat kuitenkin samanlaisia siinä, miten paljon Jyrkiäinen on mieltynyt rakenneosien kertaamiseen, niiden vähäiseen päällekkäisyyteen ja muutosten epämorfologisuuteen.
  • Leskelä, Riikka-Leena (Helsingfors universitet, 2015)
    Populaarimusiikissa soundi – eli se, miltä musiikki kuulostaa – on tärkeä elementti. Uudet rock- ja pop-yhtyeet pyrkivät luomaan oman soundinsa, joka on tunnistettava ja erottuu muista. Samoin nykypäivän lauluyhtyeille, kuten suomalaiselle Rajattomalle on tärkeää löytää oma soundinsa, jolla erottua muista. Soundin keskeisyys todetaan lukuisissa populaarimusiikkia käsittelevissä teoksissa, mutta sitä ei kuitenkaan ole juuri tutkittu. Tässä tutkimuksessa tutkin, mistä elementeistä lauluyhtye Rajaton rakentaa soundinsa. Tutkimuksen tavoitteena on luoda kokonaiskuva Rajattoman musiikin ominaispiirteistä ja siitä, miten eri musiikilliset elementit yhdistyvät yhdeksi kokonaisuudeksi musiikin soundissa, eli kuulokuvassa. Soundin tutkimukselle ei ole olemassa vakiintuneita tutkimusmenetelmiä. Koska soundi on käsitteenä hyvin monitahoinen, olen rakentanut analyysikehikon huomioimaan mahdollisimman monipuolisesti eri musiikilliset elementit. Tutkimusmenetelmä perustuu Jan LaRuen (1970) esittämälle perinteiselle musiikkianalyysille, jota olen täydentänyt muiden kuulokuvaan vaikuttavien tekijöiden analyysillä. Musiikkianalyysi on toteutettu analysoimalla kappaleiden partituureja, ja siten kutsun tätä osa-aluetta partituurianalyysiksi. Muiden tekijöiden analyysia kutsun auditiiviseksi analyysiksi, sillä se perustuu kappaleiden levytysten kuuntelun perusteella tehtyihin havaintoihin. Keskeinen osa-alue auditiivisessa analyysissä on sanoituksen vaikutus soundiin, johon olen soveltanut foneettista tarkastelua. Tutkimusaineisto koostuu partituureja valikoiduista Rajattoman lauluista sekä näiden äänitteistä. Tutkimukseni rajoittuu kappaleisiin, joista on olemassa levytys ja saatavana partituuri, jonka pohjalta levytys on tehty. Nämä ehdot täyttävistä lauluista tutkimukseen on valittu pelkästään lauluja, jotka ovat Rajattoman jäsenten omia sävellyksiä ja muiden säveltäjien Rajattomalle tekemiä sävellyksiä ja sovituksia. Kaikkia analysoimiani Rajattoman kappaleita yhdistävä tekijä on tekstuuri: kaikissa stemmat jakautuivat melodiaan, sen kanssa homorytmisesti laulaviin stemmoihin ja säestysstemmoihin. Säestysstemmojen muuttu-mista melodian kanssa homorytmisiksi stemmoiksi käytetään tehokeinona korostamaan kappaleiden huippu-kohtia. Säestysstemmojen muodostamat rytmikuviot yhdessä perkussioäänten kanssa korostavat musiikin rytmiä ja pulssia. Tällainen rytmin korostuminen on toinen katkelmia yhdistänyt tekijä ja siten ominaispiirre Rajattoman soundissa. Melodioihin ja harmoniaan liittyen yksi selkeä Rajattoman musiikin ominaispiirre on sen modaalisuus. Modaalisuuden vuoksi asteikon seitsemäs sävel on kokosävelaskeleen päässä toonikasta, eli johtosävel puuttuu. Tällöin viidennelle asteelle rakentuva sointu on mollimuotoinen, ja siltä puuttuu dominanttiteho. Toinen selkeä piirre harmonioissa on pyrkimys hämärtää sointuja mm. käyttämällä urkupisteitä sekä terssittömiä sointuja. Teoksen harmoninen rakenne ja muoto vaikuttavat siihen, millainen yleiskuva kuulijalle syntyy. Monimutkainen rakenne jättää ensi kuulemalta sekavan kuvan, mutta liian yksinkertainen saattaa kuulostaa tylsältä. Rajaton on ratkaissut tämän dilemman siten, että makrotasolla rakenne ei ole kovin monimutkainen, mutta mikrotasolla tapahtuu kokoajan pientä variaatiota. Kappaleet koostuvat pääsääntöisesti A- ja B-osista, mutta mitkään osat eivät kuitenkaan toistu sellaisinaan: muuntelua tapahtuu niin motiiveissa, niiden yhdistelmissä kuin harmoniassakin. Muodon ja harmonisen rakenteen analyysin perusteella keskeistä Rajattoman musiikissa on siis toistuvuuden ja varioinnin yhdistely. Foneettisen analyysin keskeiset havainnot olivat, että äänteiden toisto korvasi riimejä luomaan rakennetta ja rytmiä, äänteiden tyyppi vaikutti musiikin välittämään tunnelmaan ja että musiikillisten elementtien, äänteiden ja merkitysten yhteisvaikutus on keskeistä soundin muodostumisessa. Rajattoman soundi onkin yhdistelmä erilaisista elementeistä: kansanmusiikin modaalisuus, alkusoinnun käyttö, suppea ambitus, suora laulutapa ja ornamentaation puute, populaarimusiikin perkussioäänet ja musiikin tekstuuri, sekä vaikutteet sekakuoromusiikin sovituksista.
  • Välimäki, Susanna (International Semiotics Institute, 2005)
    Approaches to musical semiotics / editor Eero Tarasti
    This book develops psychoanalytic music criticism in the field of postmodern music analysis. It offers psychoanalytic listenings of various musics; from a Romantic symphony to alternative country music, from piano miniatures to TV-opera. The musical rhetoric of melancholy, uncanny, acoustic mirroring, alienation and other subjectivity mechanisms are tracked in the music of Chopin (Nocturne C minor Op. 48), k.d. lang (Constant Craving, Save me), Nordgren (Alex), Schubert (Der Lindenbaum), Sibelius (Kyllikki), and Tchaikovsky (Symphony No. 6, Pathétique). The book also outlines the history and current state of psychoanalytic music analysis and theorizes music as a site of subjectivity.
  • Tasanko, Olga (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani äänen ja musiikin roolia taidepeliksi kutsutussa videopelissä Journey (thatgamecompany 2012). Esittelen kvalitatiivisen tapaustutkimuksen muodossa minkälainen rooli musiikilla ja äänellä on taidepeliksi luonnehditussa videopelissä ja miten se vertautuu laajemmassa kontekstissa suhteessa äänen ja musiikin tiedettyihin rooleihin pelimusiikin tutkimuksen näkökulmasta. Tutkielmani tavoitteena on tuoda uutta tietoa pelin musiikillisen sisällön merkityksestä taidepeleiksi kutsutuissa videopeleissä ja havainnollistaa tapaustutkimuksen avulla musiikin ja äänen roolia tässä kokonaisuudessa. Tarkoitukseni on yhdistää taidepelien ja pelimusiikin tutkimus sekä hahmottaa analyysimenetelmää, joka soveltuu myös muiden taidepeleiksi luonnehdittujen videopelien musiikin ja äänen tarkasteluun. Tutkielmani teoreettinen taustaluku on kaksiosainen: johdattelen lukijan lyhyen pelitutkimuksen historiaa käsittelevän kirjallisuuskatsauksen kautta pelimusiikin tutkimuksen keskeisten aihealueiden ja käsitteiden pariin. Tutkielmani aineistolähtöisen tutkimuskysymyksen takia esittelen aineiston määrittelyn kannalta keskeiset käsitteet, kuten riippumattomuuden pelituotannossa, indiependent-pelin määritelmän, taidepelin käsitteen monitulkintaisuuden ja pelimusiikin hahmottamiseen liittyvät termit, kuten musiikin dynaamisuuden, interaktiivisuuden ja adaptiivisuuden. Lisäksi esittelen lyhyesti taidepelistä käyttämäni määritelmän, jonka puitteissa olen valinnut tutkimusaineistoni. Tutkimusaineiston jäsentämisessä sovellan menetelmää, jonka pohjalta jäsennän tutkimusaineistoni pelin sisäisten musiikillisten lähteiden eli musiikkidatan ja pelin ulkoisten musiikillisten lähteiden eli haastattelujen, arvostelujen, pelinkehittäjän verkkosivujen ja säveltäjän verkkosivujen mukaan. Käyttämäni aineisto rakentuu Journeyn analyyttisesta pelaamisesta, pelin Sounds-kansion musiikkidatan tarkastelusta ja verkkoaineistosta, joka sisältää pelistudion keskeisten henkilöiden haastatteluja, peliarvosteluja sekä muita verkkosivuja, jotka sisältävät tutkimuskysymykseni kannalta olennaista tietoa joko thatgamecompany-pelistudiosta, studion peleistä tai pelien musiikin käytöstä. Verkkolähteistä seitsemän on haastatteluja, joilla on merkittävä rooli tutkimusaineiston kokonaiskuvan hahmottamisessa. Loput ovat aiheen kannalta keskeisiä verkkosivuja, kuten kotisivuja, arvosteluja ja uutisia. Tutkielmani tulokset ovat jaettavissa kahteen päätulokseen: 1) thatgamecompany edustaa peli-autuer -tyyppistä pelistudiota, jossa peli-auteur on studion johtaja Jenova Chen. 2) Chenin johtamaan pelinkehitysprosessiin kuuluu musiikin käyttäminen inspiraation lähteenä pelin ideointivaiheesta aina pelin viimeistelyyn asti ja pelissä itsessään. Thatgamecompany kehittää pelejä, jotka ovat saaneet tunnustusta ja luokitellaan taidepeleiksi, sillä ne toteuttavat Jenova Chenin taiteellista visiota. Musiikki toimii kiintopisteenä, jonka avulla hahmotellaan pelin yleinen tunnelma ja tätä kautta pelinkehittäjien yhtenäinen visio pelin kautta välitettävästä tunnelmasta. Musiikilla on siis merkittävä rooli studion taiteellisen vision tuottamisessa ja yhdenmukaisen vision ylläpitämisessä sekä lopullisen pelin tunnelmaa ja pelikokemusta vahvistavana tekijänä. Lisäksi tutkielmani analyysiosuuden perusteella käy ilmi, että Journeyn musiikki on muodoltaan minimalistista ja se sisältää johtoaiheen, idée fixen. Pelin soundtrackin kappaleet esiintyvät pelin sisällä pienempinä äänifragmentteina osana dynaamista äänikokonaisuutta. Pelissä kuultava äänikokonaisuus muuttuu pelikertojen mukaan pelaajan toiminnan, mahdollisten muiden pelaajien läsnäolon ja musiikin ohjelmointiin liittyvien seikkojen perusteella. Journeyn äänisisältö on selkeä tapausesimerkki pelimusiikille ominaisten piirteiden esiintymisestä ja käyttämisestä toimivan pelikokonaisuuden toteuttamisessa.
  • Wathén, Jenni (Helsingfors universitet, 2016)
    Vokaalimusiikissa tekstin ja musiikin välisellä vuorovaikutuksella on tärkeä sija. Sanoma välittyy tällöin ensisijaisesti tekstin kautta. Musiikki voi myötäillä ja korostaa tekstin sanomaa tai se voi olla ristiriidassa tekstin kanssa. Tässä työssä tarkastellaan tekstin ja musiikin suhdetta kolmessa suomalaisessa 2000-luvulla sävelletyssä teoksessa. Ensin luodaan katsaus 2000-luvulla sävellettyyn suomalaiseen sekakuoro-musiikkiin. Kuorolaulu on Suomessa edelleen hyvin suosittu harrastus. 2000-luvulla kuoromusiikki on ollut näkyvillä mediassa muun muassa useamman TV-ohjelman muodossa. Samalla musiikkikentällä on keskusteltu kuoromusiikin asemasta kuoroammattilaisuuden näkökulmasta, kun Radion kamarikuoro lakkautettiin 2005. Seuraavaksi hahmotellaan analyysin lähtökohtia uuden vokaalimusiikin tutkimiselle. Pääpaino on tekstin ja musiikin suhteen tarkkailulla. Tämän jälkeen tarkastellaan kolmea esimerkkiteosta teksti- ja musiikkianalyysin keinoin. Kaija Saariahon Leino-laulut (2007) on sävelletty Eino Leinon mitalliseen, kansallisromanttiseen runouteen. Saariaho yhdistää oman, eteerisen sävelkielensä perinteiseen runouteen. Riikka Talvitie Pinnan alla (2013) pohjautuu Itämeriaiheiseen asiatekstiin sekä säveltäjän kirjoittamaan puhekieliseen tekstiin. Teoksessa vuorottelee kuoron resitoima tieteellinen teksti sekä solistien (äidin ja pojan) käymä keskustelu Itämeren rannalla. Jaakko Mäntyjärven Smoking can kill (2008) yhdistää tupakka-askien varoitustekstit modernin madrigaalin muotoon. Teos on taitava pastissi englantilaisesta myöhäisrenessanssin madrigaalista yhdistettynä banaaliin nykypäivän tekstiin.
  • Kilpikivi, Tuomo (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkin tässä työssä thrash metal -genren alkuajan tyylin kitarariffien erityispiirteitä. Työssä hyödynnetään kieli- ja musiikkitieteellistä metodologiaa sekä musiikkiohjelmointia. Tutkimusaineisto koostuu Metallican, Slayerin, Anthraxin ja Megadethin ensimmäisistä levytyksistä 1980-luvun alkupuolelta. Musiikkianalyysissä tutkin modaalisuutta, urkupisteen käyttöä, reduktiota, variaatiota ja blues-vaikutteita. Tutkimuskysymyksiä ovat: Minkälaiset musiikilliset rakenteet tekevät thrash metalista tunnistettavan? Mitä asteikkoja kitarariffeissä käytetään? Minkälaisia historiallisia jatkuvuuksia tai kytköksiä muihin musiikkigenreihin löytyy? Voidaanko thrash metalin alkuajan tyylin riffejä kuvata kieliopin käsitteellä? Tämän kaltaista poikkitieteellistä tutkimusta ei ole aiemmin tehty tästä aihepiiristä. Tutkimuksessa esitellään riffejä tuottava tietokoneohjelmisto Thrashgen, joka havainnollistaa ja testaa musiikkianalyysia. Kielioppi on rakennettu analysoimalla aineistossa yleisimmin esiintyviä musiikillisia rakenteita. Ohjelmisto käyttää generointiin vain lähtöaineiston riffejä eikä se tuota uutta sävelmateriaalia. Kielioppeja muodostetaan kaksi: autenttinen ja luova. Autenttinen kielioppi pyrkii tuottamaan lähtöaineiston kaltaisia riffejä. Luova kielioppi tuottaa riffeihin yllätyksellisimpiä rakenteita. Luvussa 2. luodaan katsaus thrash metal -genren historiaan ja estetiikkaan. Luvussa 3. esitellään generatiivisen kieliopin teoreettinen viitekehys, joka pohjautuu Noam Chomskyn määritelmään kontekstivapaasta kieliopista. David Copen kehittämää SPEAC-mallia hyödynnetään generoitavien riffien musiikillisen johdonmukaisuuden käsittelemiseen. Luvussa 4. selostetaan Thrashgen-ohjelmiston toimintaperiaatteet ja rakenne. Luvussa 5. analysoidaan tutkimusaineistoa ohjelman kehittämisen kannalta valikoidusti. Luvussa 6. esitetään kielioppia määrittelevä musiikin funktioanalyysi sekä tässä työssä kehitetyn autenttisen kieliopin toimintaperiaatteet. Riffejä analysoidaan Esa Liljan modaaliseen analyysimalliin perustuvalla metodilla. Tutkimusaineiston pedaaliriffit voidaan tulkita rakentuvan valtaosin ¼-nuotin mittaisista rytmialkioista. Thrash-moodiksi voidaan muotoilla asteikko, jossa on päällekkäin aiolinen-, fryyginen-, lokrinen- ja blues-moodi. Luonnollinen molli on yleisin aineistossa esiintyvä asteikko ja duurimoodeja esiintyy vähän. Myös mollipentatonisia ja b5-asteen sisältäviä asteikkoja on paljon, mikä viittaa genren rock-perintöön. Riffit on pääasiassa koostettu modulaarisista osista, mutta ne sisältävät myös länsimaisen musiikin rakennetottumuksien mukaista johdonmukaisuutta. Ne rakentuvat alukkeista, välikkeistä ja lopukkeista. Riffien perusteella vuosien 1983–1985 lite- ja thrash metal -genreissä on paljon yhtäläisyyksiä, mutta ulkomusiikillisten seikkojen perusteella eroja on paljon. Kontekstivapaan kieliopin soveltaminen thrash metal -riffien tutkimukseen toimii hyvin. Jatkotutkimuksessa ohjelmistoa voi laajentaa koskemaan kokonaisia kappalerakenteita tai kielioppiin voi sovittaa toisen metallimusiikkigenren materiaalia.
  • Hölttä, Harri (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tiedekunta – Fakultet – Faculty Humanistinen tiedekunta Koulutusohjelma – Utbildningsprogram – Degree Programme Filosofian, historian ja taiteiden tutkimuksen osasto Opintosuunta – Studieinriktning – Study Track Musiikkitiede Tekijä – Författare – Author Harri Hölttä Työn nimi – Arbetets titel – Title ”Se on sellaista humppaa” – Humpan genrepiirteet ja humoristisuus suomalaisessa tanssimusiikkikontekstissa Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu Aika – Datum – Month and year Maaliskuu 2020 Sivumäärä– Sidoantal – Number of pages 75 Tiivistelmä – Referat – Abstract Tässä tutkimuksessa tarkoitukseni on selvittää, mikä tekee humpasta humpan? Tutkimuksessani analysoin, mistä osatekijöistä humppa koostuu; miten kullakin tyypillisellä soittimella humppaa soitetaan, ja miten humpan voi hahmottaa musiikin peruselementtien – rytmi, melodia, harmonia – kautta. Samalla sivuan myös rakennetta, tekstejä ja sointiväriä eri instrumenttien soittotapojen kautta. Aineistoksi olen valinnut kymmenen levytetyintä humppaa. Tämä tutkimus on ensisijaisesti laadullinen musiikkianalyysitutkimus. Tutkimukseni kuuluu perustutkimuksen piiriin ja se on myös historiallista, musiikkianalyyttistä sekä empiiristä tutkimusta. Tutkimus sisältää myös metodiikan ulkopuolelta, lähinnä historiaan liittyvissä osuuksissa hieman sosiologiaa, ajan yleisen hengen sekä tanssilavakulttuurin kuvausta. Taustaksi esittelen humpan historian lyhyesti. Tutkin historiallisessa kontekstissa sitä, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet humpan kehittymiseen, mitkä eri aiemmat musiikkigenret ja -tyylit ja tavat soittaa ovat johtaneet kohti humpan kehittymistä sellaiseksi, jona me sen nykyään tunnemme. Esitän myös, miten humpan historiaan eri vaiheissa liittyvät humppafoksi ja humppa ovat erkaantuneet omiksi tyylilajeikseen. Alkuperäisen pääkysymyksen lisäksi selvitän, miksi humppaa pidetään jonkinlaisena huumorimusiikkina ja miksi siihen suhtaudutaan vähätellen ja naureksien. Tutkimuksen tuloksena totean, ettei humppa ole huumorimusiikkia ainakaan minkään yksittäisen osatekijän perusteella. Sen sijaan se on ollut monen parodian kohteena. Samoin väheksyntää osoittaa se, ettei humpasta ole niin kutsuttua vakavaa taideversiota toisin kuin monista muista tanssimusiikin genreistä, kuten esimerkiksi Straussin valssit ja Piazzollan tangot. Humpan esteettiset ja taiteelliset ansiot jäävät usein humppaan olennaisesti liittyvän välineellisen osuuden, tanssin säestämisen, varjoon. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Humppa, humppafoksi, foxtrot, tanssimusiikki, iskelmämusiikki, musiikkianalyysi, huumori musiikissa, Dallapé, Humppa-Veikot, Kankkulan kaivolla Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information