Browsing by Subject "musiikkikulttuuri"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Kahila, Satu Maarit (2001)
    Tarkastelen tutkimuksessani musiikkikulttuurin rakentajien näkemyksiä joukkoviestinten vallasta ja julkisuuden hallinnasta suomalaisessa musiikkijournalismissa. Musiikkikulttuurin rakentajilla tarkoitan musiikkijournalisteja, muusikoita sekä musiikkiorganisaatioiden tiedottajia. Olen kiinnostunut siitä, miten nämä toimijat kokevat toistensa aseman ja minkälaisin menetelmin he toimivat julkisuudessa sekä miten tämä julkisuuspeli säätelee suomalaista musiikkikulttuuria. Tarkastelen myös suomalaisen musiikkijournalismin nykytilaa: mistä kirjoitetaan ja miksi ja miten sanomalehden kulttuuriosasto rakentaa musiikkikulttuurin imagoa. Tässä yhteydessä selvitän lisäksi maamme valtalehden, Helsingin Sanomien asemaa musiikkijournalismin kentällä maakuntalehtiin verrattuna. Vertailuun olen valinnut Aamulehden Tampereen seudulta ja Keskisuomalaisen Jyväskylästä. Teoreettiset lähtökohtani ammennan yhteiskunnallisen vallan problematiikasta ja julkisuuden hallinnasta. Vallan käsitettä esittelen kahden ranskalaisen valtateoreetikon, Pierre Bourdieun ja Michel Foucault'n ajatusten näkökulmasta. Lisäksi minua ovat auttaneet työssäni Merja Hurrin tutkimukset suomalaisesta kulttuurijournalismista ja Bourdieun sosiologisesta kenttäteoriasta sekä Esa Väliverrosen tutkimukset Michel Foucault’sta. Julkisuuden hallintaan olen perehtynyt Elisa Ikävalkon ja Heikki Luostarisen avulla. Teemahaastattelumenetelmällä keräämäni tutkimusaineisto koostuu kahdentoista musiikkikulttuurin rakentajan haastattelusta, joita analysoin diskurssianalyysin keinoin. Diskurssianalyysi on eräänlainen teoreettis-metodologinen viitekehys, jonka avulla voidaan tutkia erilaisia kielen käyttöön liittyviä kysymyksiä. Diskurssianalyysini tueksi tein myös karkean sisällön erittelyn Helsingin Sanomista, Aamulehdestä sekä Keskisuomalaisesta selvittääkseni mm. musiikkijournalismin nykytilaa. Tutkimukseni paljastaa musiikkikulttuurin rakentajien näkevän julkisuuspelissä kahdenlaista valtaa, legitiimiä ja realistista. Legitiimi valtakäsitys kuvaa sitä valtaa, joka on oikeutettua ja hyväksyttävää ja jonka tunnusmerkit ovat korkea koulutus ja musiikillinen sivistys, toisin sanoen symbolinen pääoma. Realistinen valtakäsitys kertoo puolestaan siitä valta-asetelmasta, joka musiikkikulttuurin rakentajien näkemyksen mukaan julkisuudessa todellisuudessa vallitsee ja tämä todellinen valta on toimittajilla. Muusikoilla ja musiikkiorganisaatioilla on toki myös omat mahdollisuutensa erilaisin menetelmin vaikuttaa julkisuuspeliin ja symbolisella pääomalla asemansa vakiinnuttanut taiteilija pystyy jopa riistämään vallan kokonaan itselleen. Näistä tilapäisistä valta-aseman keinahduksista huolimatta, julkisuuden agendan määrittyminen on toimittajien käsissä. Huomionarvoista myös on se, että suomalaisen musiikkikulttuurin julkisuutta rakennetaan rehellisin keinoin. Kova, peräänantamaton työ palkitsee lopulta tekijänsä ja julkisuuden portit "avautuvat". Kyseenalaiset, väärät keinot ja ominaisuudet, joilla julkisuuteen pyritään liittyvät aina ulkomusiikillisiin ominaisuuksiin, kuten seksikkääseen imagoon tai etenkin klassisen musiikin kohdalla liialliseen viihteellisyyteen. Helsingin Sanomien resurssit ja valtakunnallinen levikki tekevät lehdestä voimakkaimman vaikuttajan musiikkikulttuurin agendan muodostumisessa. Maakuntalehdillä on kuitenkin tärkeä merkitys paikallisen musiikkikulttuurin tiedottajana ja yhtenä paikallisimagon luojana.
  • Nikkonen, Ahti Jorma Ensio (2005)
    RAVINTOLAMUUSIKON AMMATIN NOUSU JA TUHO Tarkastelen väitöskirjassani 1) miten ravintolamuusikon työsuhteet ja -ehdot ovat muuttuneet 1920-luvulta lähtien sekä miten ammattikunnan työpoliittiset edunvalvontapyrkimykset ovat onnistuneet, 2) alkoholipolitiikan ja työpolitiikan suhdetta ravintolamuusikoiden näkökulmasta ja 3) ravintolamuusikoiden elämäntapaa ja -tyyliä, joka ilmenee heidän suhtautumisesta työhönsä sekä työn oheistoimintoihin. Väitöskirja on perinteisen monografian ja artikkeliväitöskirjan välimuoto. Tämä väitöskirja perustuu viiteen artikkeliin: 1) Ravintolamuusikkojen musiikkisukupolvet musiikkimaun perusteella (Nikkonen1998), 2) Ravintolamuusikon työ1920-luvulta nykypäivään: vuokratyön edelläkävijä? (Nikkonen 2000), 3) Valtiokurista markkinakuriin: Ravintolamuusikot kohteina ja instrumentteina (Nikkonen 2001), 4) Postmodernin elämänpolitiikan edelläkävijät? Ravintolamuusikkouden orientaatiot (Nikkonen 2002.), 5) Ravintolamuusikot perinteisinä ja postmoderneina pätkä- ja vuokratyöläisinä (Nikkonen 2002). Ravintolamuusikoiden haastatteluja analysoidessani päädyin kolmijakoon: kurin (1919-1949), sivistämisen (1950-1989) ja markkinakurin kausi (1990-luvulta alkaen). Kausia voidaan pitää yleisnimityksiä tietyille kehityskuluille, joilla sekä työ- että alkoholipolitiikassa tapahtuneet muutokset ovat ravintolamuusikon työhön vaikuttaneet. Ravintolamuusikot ovat 1920-luvulta lähtien toimineet useammassakin mielessä epätyypillisissä työsuhteissa ja jo muutaman vuosikymmenen ajan sentyyppisissä työsuhteissa, joiden on katsottu alkaneen yleistyä 1990-luvulta lähtien globalisoituvassa, "postmodernissa" yhteiskunnassa. Globalisoituvat työmarkkinat ovat aiheuttaneet koko läntisessä maailmassa työlainsäädännön purkamista, jonka seurauksena työvoiman joustaminen on lisääntynyt määräaikaisten ja keikkahommien myötä muusikoiden malliin lähes kaikki työsuhteet käsittäviksi. Palkkatyön osittuminen ja lisääntynyt pätkätyö luovat aivan uudenlaisen työmarkkinatilanteen, jossa suuri osa työvoimasta joutuu freelancemuusikoiden tapaan tulemaan toimeen palkan ja sosiaaliturvasta mahdollisesti saadun tuen avulla. Tälle osalle elämänpolitiikka on elämän hallinnan väline, jolla voidaan selvitä ja sopeutua työelämän nopeisiin muutoksiin. Pienelle hyvin koulutetulle eliitin osalle työ on elämäntyylien valintaa, jolloin työpolitiikkakin on muuttunut elämänpolitiikaksi. Suurimmalle osalle globalisaation vaikutukset ilmenevät kuitenkin työelämän kasvavana epävarmuutena ja työmarkkina-aseman heikkenemisenä. Samalla perinteiset politiikat väistyvät antaen tilaa elämänpolitiikalle. Ravintolamuusikoiden työn muutoksen tarkastelun pohjalta voi todeta, että syytä huoleen on; onhan koko ammattikunta, ainakin tuon sanan perinteisessä merkityksessä, lakannut olemasta.