Browsing by Subject "muuttoliike"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 39
  • Tuorila, Helena (Kuluttajatutkimuskeskus, 2006)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 4/2006
    Tutkimuksessa selvitetään, minkälainen suhde asuinympäristön ja elämäntavan välillä on. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla 27:ää vuosina 2000-2004 maaseudulle muuttanutta henkilöä. Tutkimuspaikkakuntina olivat Nurmo, Vesilahti, Laukaa, Pohja, Mäntyharju, Rautavaara ja Valtimo. Tutkimustulosten perusteella ihmisten elämäntapa ja arvot vaikuttavat ensisijaisesti asuinympäristön valintaan, mutta tämän jälkeen asuinympäristö vaikuttaa elämäntapaan sekä elämässä tärkeiksi koettuihin asioihin. Elämäntapa ja asuinympäristö ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Elämäntapa ilmenee ensin ajatuksellisella tasolla, itselle tärkeiden arvojen tiedostamisena ja mielikuvina paremmasta elämästä. Ajatuksellisen tason jälkeen tulee toiminnallinen taso. Tässä se ilmenee maaseudulle muuttoon liittyvänä tiedonhankintana ja muuttona toiveiden asuinpaikkaan. Toiminnalliseen tasoon sisältyy jokapäiväinen elämä, jota tärkeät elämänarvot muokkaavat. Maaseudulle muuton jälkeen onnistuneet asumiskokemukset vahvistavat alun perin maaseudulle muuttoon johtanutta elämäntapaa. Hyvät ihmissuhteet ja terveys ovat maaseudulle muuttaneille henkilöille tärkeimpiä elämänarvoja. Haastateltujen henkilöiden tärkeiksi kokemat arvot viittaavat siihen, etteivät maaseudulle muuta ainoastaan perinteisiin arvoihin tukeutuvat henkilöt, vaan se tarjoaa toivotun asuinympäristön myös modernit arvot omikseen kokeville henkilöille. Haastateltavien kertomukset ajankäytön muuttumisesta maaseudulle muuton jälkeen osoittavat ajankäytön muuttuneen selvästi laadullisesti parempaan suuntaan. Asuinympäristön muutoksen myötä myös elämänlaadun koetaan parantuneen. Maaseudulla ei ole samanlaista ahdistavaa kiireen ilmapiiriä kuin kaupungeissa. Hyvä asuinpaikka on rauhallinen, turvallinen ja lähellä luontoa. Rauhallisuus merkitsee mahdollisuutta irrottautua muista ihmisistä. Maaseudulla korostuu ihmisten ja luonnon välinen suhde. Maaseutu tarjoaa sellaisia elämyksiä, jotka kaupunkiympäristössä eivät ole mahdollisia. Maaseudun elämyksellisyyden vahvuus löytyy arkisuudesta ja tavanomaisuudesta. Elämysten saaminen ei edellytä ennakkovalmistautumista. Maaseudun sosiaalisuus ilmenee niin yksilö-, asuinympäristö- kuin yhteisötasolla. Sosiaalisuuden toimivuus kaikilla tasoilla on tärkeää, sillä se vaikuttaa ratkaisevasti uudessa asuinpaikassa viihtymiseen. Fyysisten tekijöiden toimivuus, kuten hyvä asunto, ei korvaa sosiaalisessa elämässä ilmeneviä ongelmia. Ihmiset muuttavat maaseudulle muiden tekijöiden kuin monipuolisten palvelujen vuoksi. Asuinpaikkaa valittaessa kiinnitetään enemmän huomiota esimerkiksi rauhalliseen ympäristöön kuin palvelujen läheisyyteen. Palvelujen mahdollisesti heikko saatavuus ei aiheuta vaikeuksia, sillä siitä ollaan jo muuttovaiheessa tietoisia. Suppeaan palvelutarjontaan osataan varautua ennalta. Haastatellut henkilöt suosittelevat maaseudulle muuttamista omien kokemustensa perusteella. Muuttaessa ei kuitenkaan saa lähteä liian idealistisesti liikkeelle. Uudesta asuinpaikasta ja sen tarjoamista palveluista kannattaa ottaa selvää riittävän monipuolisesti. Mitä realistisempi kuva maaseudulle muuttavalla henkilöllä on uudesta asuinympäristöstään, sitä paremmat edellytykset hänellä on sopeutua uuteen asuinympäristöönsä ja viihtyä siellä.
  • Kytö, Hannu; Kral-Leszczynska, Monika; Tuorila, Helena; Kiuru, Juho (Kuluttajatutkimuskeskus, 2014)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Tutkimuksia ja selvityksiä 2/2014
    Erityisesti pääkaupunkiseudulla esikaupunkialueet muodostavat valtaosan tulevaisuuden asuinympäristöstä. Täydennysrakentamisen, kehittämisen ja osittaisen uudisrakentamisen tulisi sekä vahvistaa esikaupunkien kykyä sopeutua tuleviin muutoksiin että lisätä asuinalueiden käyttöarvoa ja elinkaarikestävyyttä. "Asuinalueiden elinkaarikestävyys pääkaupunkiseudulla" -tutkimuksen tavoitteena on tuottaa käytäntöön sovellettavaa tietoa pääkaupunkiseudun asuinalueiden elinkaarikestävyyteen vaikuttavista sosioekonomisista sekä alue- ja palvelurakenteellisista tekijöistä ja niiden muutoksista. Asuinalueen elinkaarikestävyyttä tarkastellaan sekä olemassa olevien tilastoaineistojen että asukkaiden näkemysten perusteella. Tutkimuskohteena ovat pääkaupunkiseudun tilastollisista pienalueista muodostetut asuinalueet. Tutkimuksen syventävinä kohteina ovat Helsingin Kannelmäki ja Oulunkylä, Espoon Karakallio ja Matinkylä-Olari sekä Vantaan Mikkola ja Kaivoksela. Pääkaupunkiseudun asuinalueiden erilaistuminen on ollut 30 viime vuoden aikana erittäin voimakasta ja siinä on erotettavissa useita ulottuvuuksia, joista osa on myönteisiä ja osa kielteisiä. Uudet tai täydennysrakentamisen ansiosta nopeasti kasvaneet alueet muuttuivat elinkaarikestävyyden näkökulmasta parempaan suuntaan. Kaupunkimaisimmista alueista suurin osa muodosti Helsingin kantakaupungista lähtevien pääliikenneväylien varsille levittäytyvän sormimallin. Näiden asuinalueiden liikenteellisesti edullinen asema tukee useimmiten myös niiden elinkaarikestävyyttä. Osassa näistä, etenkin itäisen Helsingin, Espoon keskiosien ja Vantaan itäosien asuinalueista, väestön taloudellisen huoltosuhteen ja samalla alueiden sosioekonomisten resurssien kehitys kuitenkin heikensi asuinalueiden elinkaarikestävyyttä. Näillä alueilla tarvittaisiin etenkin työvoima- ja koulutuspoliittisia kehittämistoimia. Sosioekonomisten rakenteiden lisäksi myös fyysinen ympäristö ja sen tarjoamat kehittämismahdollisuudet luovat pohjan asuinalueiden elinkaarikestävyyden tukemiselle. Asuinalueiden elinkaaren rakennetun ympäristön tarjoamista tukivaihtoehdoista tärkeimpiä ovat täydennysrakentamisen mahdollistava rakennusmaavaranto sekä vanhan rakennuskannan saneeraus- ja muunneltavuusmahdollisuudet. Pääkaupunkiseudun kaavoitettujen alueiden laskennallinen käyttämätön rakennusoikeus vuonna 2011 mahdollistaisi parhaimmillaan noin 42 000 uuden kerrostaloasukkaan ja 97 000 pientaloasukkaan tulon alueelle. Täydennysrakentamisella voidaan monipuolistaa asuntotarjontaa sekä sitä kautta oikaista alueen väestön vinoutunutta ikä- ja sosioekonomista rakennetta. Tiivistäminen tukee myös alueen palveluiden pysyvyyttä ja monipuolistaa palvelukysyntää. Lisäksi täydennysrakentamisella voidaan rahoittaa vanhojen rakennusten peruskorjauksia. Myös ilmastopoliittiset tekijät puoltavat yhdyskuntarakenteen tiivistämistä ja toisaalta energiatehottomien lähiökerrostalojen korjaamista. Yhtenäisimmät energiatehottomat alueet sijaitsevat Helsingin itä- ja länsiosissa, erityisesti metroradan varressa ja kantakaupungin koillisrajan tuntumassa, Vantaan keskiosissa Helsinki-Vantaan lentokentän eteläpuoleisilla asuinalueilla sekä Espoon itä- ja keskiosissa. Asukkaiden suhtautuminen täydennysrakentamiseen vaihtelee asuinkunnan, asuinalueen ja talotyypin mukaan. Helsinkiläiset hyväksyivät asuinalueiden tiivistämisen yleisemmin kuin espoolaiset, vantaalaiset tai muiden kaupunkiseutujen asukkaat. Pääkaupunkiseudun asukkaat näkivät palvelujen säilyttämisen ja kehittämisen tärkeimmäksi asuinalueiden elinkaarikestävyyttä vahvistavaksi tekijäksi. Esimerkiksi julkisten ja kaupallisten palvelujen yhteistyön ja yhteisten tilojen lisääminen toisi synergiaetuja ja vähentäisi liikkumistarvetta. Asuinalueiden elinkaarikestävyyden tukeminen edellyttääkin eri osapuolten toimivaa vuorovaikutusta, jonka avain on kaupunkien aktiivinen yhteydenpito sekä palvelujen tuottajiin että asukkaisiin.
  • Lång-Kauppi, Mari (2007)
    Tutkielmassa tarkastellaan ihmisen elinkaarivaiheen vaikutusta asumisvalintoihin. Teoreettisessa osuudessa selvitetään aiempien tutkimusten perusteella asuntojen ja väestön kohtaamiseen vaikuttavia tekijöitä, tavoitteita ja ongelmia sekä yhteiskunnan että väestön näkökulmasta. Tapaustutkimuksessa tarkastellaan eri ikäryhmien ja asuntokuntien pitkän aikavälin asumisen muutosta Päijät-Hämeen maakunnan alueella. Menetelmänä on paikkatietoanalyyseihin perustuva poikkileikkausaineistojen pitkittäistutkimus. Aineistoina tutkimuksessa on käytetty Suomen ympäristökeskuksen ja Tilastokeskuksen laatiman yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmän (YKR) väestö-, rakennus-, asuntokunta- ja asuinhuoneistotietoja vuosilta 1980, 1985, 1990, 1995, 2000 ja 2005. Ikäryhmien ja asuntokuntatyyppien asumisen alueellista muutosta tarkastellaan neljällä aluetasolla. Aluetasot ovat koko maakunta, kunnat, kuntakeskuksien etäisyysvyöhykkeet ja asuinaluetyypit. Asuinaluetyyppi on tutkielman yhteydessä laadittu aluejako, jossa asuinaluetyyppi määräytyy ruudun asuinhuoneistojen talotyypin perusteella. Asuinaluetyyppejä ovat kerros-, rivi- ja omakoti-valtaiset alueet sekä seka-alueet. Väestö on tutkimuksessa jaettu iän perusteella viiteen ryhmään. Lapset ovat 0–17-vuotiaita, nuoret aikuiset 18–29-vuotiaita, aikuiset 30–49-vuotiaita, varhaisseniorit 50–64-vuotiaita ja varttuneet seniorit yli 64-vuotiaita. Asuntokunnista tarkastellaan yhden ja kahden hengen asuntokuntia sekä lapsiperheitä. Tapaustutkimuksen perusteella Päijät-Hämeen vuosien 1980–2005 välinen kehitys vastaa yleistä kehitystä, jossa asuntokuntien koko pienenee ja määrä lisääntyy sekä asumisväljyys kasvaa. Maakunnan väestömäärä on lisääntynyt tarkasteluajanjaksolla ainoastaan hieman, mutta asuntokuntien määrä on noussut rajusti yhden ja kahden hengen asuntokuntien lisääntyessä. Alueellisesti tarkasteltuna lapsiperheet ovat siirtyneet lähellä keskustoja sijaitsevilta alueilta reuna-alueille ja samalla asuinalueet ovat vaihtuneet kerrostalovaltaisista alueista omakotialueisiin. Keskusta-alueet puolestaan ovat muodostuneet aiempaa enemmän nuorten aikuisten, varttuneiden senioreiden ja yhden hengenasuntokuntien alueiksi. Etenkin maakunnan nuoret ovat kasautuneet ajanjakson aikana yhä voimakkaammin maakunnan keskukseen Lahteen. Päijät-Hämeen väestöryhmien asumiskehitys näyttäisi yleispiirteisellä tasolla tarkasteltuna vastaavan asumistoiveita kartoittaneiden tutkimusten tuloksia. Väestöryhmät ovat hakeutuneet tarkasteluajanjaksolla toiveitaan paremmin vastaaviin asuntoihin ja asuinalueisiin. Yhä useamman päijäthämäläisen elämänkaarenaikainen asumisura näyttäisi karkeasti yleistettynä kulkevan lapsuuden reuna-alueiden omakotivaltaisilta alueilta kohti keskustojen kerrostaloalueita nuorina aikuisina. Aikuistumisen ja perheen perustamisen myötä asumisura kulkee jälleen takaisin omakotivaltaisille reuna-alueille, jossa asutaan vielä varhaisseniorivaiheessakin. Ikääntymisen myötä asumisura kulkee jälleen takaisin keskusta-alueiden kerrostaloihin, jonne se näyttäisi päättyvän.
  • Rouhe, Ella (Helsingin yliopisto, 2020)
    Despite a stated commitment to the principle of policy coherence for development (PCD), which means taking development policy objectives into account in all policies likely to impact developing countries, the European Union (EU) has shown limited success in prioritising poverty reduction over other policy sectors’ objectives. Especially since the migration crisis in 2015-16, development cooperation appears to be increasingly used for migration management. This thesis examines how migration and development are linked in EU external policy, how the concept of PCD has been considered, and what coherence means, in the context of EU external policies on migration and development. The thesis analyses the concept of policy coherence and the interconnections between migration and development in the European Agenda on Migration (2015), the Global Strategy for the European Union’s Foreign and Security Policy (2016), and the New European Consensus on Development (2017) and their implementation reports and further communications about migration policy issued by the European Commission between the beginning of the refugee crisis in 2015 and the end of the Juncker administration in late 2019. The document data is triangulated with semi-structured expert interviews, and the data is analysed using qualitative content analysis. Based on the analysis, EU policy considers migration and development linked mainly through the root causes of migration being development problems, although there is also a recognition that migration can contribute to development. Adding to the literature on the securitisation of migration and development, the study finds that migration management is considered a priority for which development cooperation can be used as leverage. This conflicts with the principle of PCD, which the study finds to be largely absent from the policy documents, indicating it is not a priority for EU external policy. The conflict between the EU’s stated normative principles and the instrumentalisation of aid can be considered normative incoherence and organized hypocrisy, which can undermine the EU’s credibility as a global actor and supposedly normative power. Although PCD is not found to be prominent anymore, ‘coherence’ is used across the documents as something to be enhanced. Based on the analysis, ‘coherence’ ascribes effectiveness, unity and credibility to the EU’s holistic, integrated approach coordinating policies, instruments and actors in pursuit of the EU’s overall interests, although these are adapted to each country context. The study suggests coherence may be understood as emblematic of a holistic approach used to legitimise the instrumentalisation of development cooperation for the EU’s overall external policy objectives.
  • Samaletdin, Yasmin (Helsingin yliopisto, 2018)
    Migration is becoming broader and more complex by the day. After the refugee crisis in 2015, the state policies revolving integration were revised in order to better meet the needs of the situation at hand. The revision lead to a strong focus on labour market integration, and consequently a narrower understanding of integration. Previous research shows that employment is the gateway to society, but at the same time it is widely acknowledged that sensing belonging is crucial for well-being, hence also a building block for integration. However, sensing belonging is constantly challenged due to migration. People move to Finland due to very different reasons, and also have different needs, therefore integration needs to be inspected from a broad perspective, taking into account various factors. Questions revolving what the objectives are with integration, and what it means for the individual as well as for the society are predominant when doing research on integration. The aim of this thesis is to place the immigrant in the centre of the discussion, to gain a deeper understanding of what is perceived as meaningful for integration and furthermore to investigate what value employment has within integration for the persons involved. The data was gathered during the spring of 2018, thematic in depth interviews were made with five informants, all of whom are first generation immigrants and have experience of working life in Finland. The results demonstrated that integration is a manifold process, that it was subjective and had a temporal connotation. A unanimous result showed that interactions with society, sensing belonging and employment are central for what is perceived as meaningful for integration. In regards to what the value of employment is within integration, a more shattered result was seen, central experiences were that employment gives financial security, purpose and daily routines. Furthermore, the result showed that perceptions of the value of employment were often loaded with faulty expectations that were not met in real life. The main result showed that employment was not a precondition for integration, neither was employment equal to integration, furthermore a differentiation between being employed and unemployed was far too easy to make, since today a lot of the benefits that a paid job gives can be found in other settings, for example through volunteer work. Despite this, financial security which only derives from a paid job was a precondition for all informants to be able to stay in Finland, and therefore employment was of great value for integration.
  • Tanner, Merja (2005)
    Tutkimuksen tavoitteena oli löytää Espoon tulevalle väestönkehitykselle minimi- ja maksimiarvot ajanjaksolle 2003-2020. Erityisesti haluttiin tutkia, miten erilaiset muuttoliikerakenteet vaikuttavat väestön määrään ja rakenteeseen. Ennusteisiin sisältyvää epävarmuutta tutkittiin simuloimalla ennustejakauma yhdelle ennusteista. Laaditut ennusteet ja skenaariot pohjautuvat erilaisille muuttoliikeoletuksille. Kuolleisuuden arvioinnissa käytettiin kaikille vuosien 1996-2000 kuolleisuuslukujen keskiarvoa. Hedelmällisyyden arvioinnissa käytettiin vuoden 2002 hedelmällisyyslukuja. Ennustemenetelmänä käytettiin Leslien matriisimallista kehitettyä sovellusta. Leslien matriisimalli on yksi maailman käytetyimmistä väestöennustemenetelmistä. Se on kehitetty 1940-luvulla. Varsinaisia ennusteita tehtiin kaksi. Ne pohjautuivat menneisyydessä tapahtuneeseen kehitykseen. Katsottiin mitä tapahtuisi, jos tiettynä vuonna vallinneet väestönmuutostekijät pysyisivät muuttumattomina koko ennusteajanjakson ajan. Vuodet, joiden pohjilta ennusteet laadittiin, olivat 1998 ja 2002. Huolimatta erilaisista lähtötiedoista tulokset olivat lähes samanlaiset. Haluttujen erojen aikaansaamiseksi tehtiin skenaarioita, joiden lähtöolettamukset ja -tiedot tehtiin selkeästi erilaisiksi. Skenaarioita tutkimuksessa tehtiin kolme: Sulkeutunut Espoo pohjautuu Espoon omavaraiseen väestönkasvuun ja Nuorekas Espoo perhepainotteiseen muuttoliikkeeseen. Ikääntyvä Espoo puolestaan kuvaa tilannetta, jossa ikääntyvät jäävät viettämään eläkepäiviään Espooseen. Siinä 55 vuotta täyttäneiden muuttoliike nollattiin. Sulkeutunut Espoo antaa alarajan Espoon väestön tulevalle määrälle. Ennuste johtaa ikärakenteeseen, joka painottuu vanhempiin ikäluokkiin, jopa 17 % väestöstä on eläkeikäisiä. Väestö ei pystyisi olemaan enää elinvoimainen, vaan väestön määrä alkaisi laskea. Nuorekas Espoo tuottaa ylärajan Espoon väestön tulevalle määrälle. Lasten ja työikäisten osuus kasvaa ja ennuste tuottaa alhaisimman osuuden eläkeikäisten määrälle, 12 %. Huoltorasitus tulee kuitenkin kasvamaan osaksi lasten määrän lisäyksenkin takia. Ikääntyvä Espoo johtaa puolestaan tilanteeseen, jossa lasten osuus laskee hieman ja ikääntyneiden osuus kasvaa. Huoltorasitus kasvaisi, mutta ei niin paljon kuin muissa laadituissa skenaarioissa. Kaikille skenaarioille on yhteistä, että ikääntyneiden palveluiden määrän tarve lisääntyy. Tämän lisäksi Espoo tulee tarvitsemaan myös lisää päivähoito- ja koulupaikkoja. Väestöennusteet sisältävät aina epävarmuutta. Tässä työssä ennusteiden sisältämää epävarmuutta tuotiin esille ennustejakauman avulla. Sovellus tehtiin vuoteen 2002 pohjautuvalle ennusteelle. Väestön määrä simuloitiin 100 kertaa aikavälille 2004-2020. Vaihtelu simulointeihin luotiin satunnaislukugeneraattorilla arvotuilla satunnaisluvuilla, joiden oletettiin noudattavan normaalijakaumaa. Jakauman varianssi määriteltiin menneisyyden vaihteluiden avulla. Simuloinnin tuloksena saatiin ennustejakauma, jonka mediaani antoi todennäköisimmän ennusteen ja kvartiilit kuvasivat väestönkehityksen epävarmuutta. Simulointituloksia verrattiin Changing Population of Europe: Uncertain Future - projektin tuloksiin. Kaupunkien ja kuntien ennusteet ovat epävarmempia kuin valtioiden väestöennusteet, koska kuntien ja kaupunkien rajat ylittävä liikkuvuus on runsaampaa kuin valtioiden rajat ylittävä muuttoliike.
  • Eronen, Satu (Helsingin yliopisto, 2021)
    EU:n ja jäsenvaltioiden välillä on jännite liittyen oikeus- ja sisäasioihin, viime vuosina erityisesti kansainväliseen muuttoliikkeeseen. Euroopan valtiot ovat toisistaan riippuvaisia kolmansista maista tulevien maahanmuuttajiin ja turvapaikanhakijoihin liittyvissä kysymyksissä ja joutuvat koordinoimaan yhdessä esimerkiksi sisäistä turvallisuutta ja maahanmuuton hallintaa, joiden on perinteisesti ymmärretty kuuluvan yksin suvereeneille kansallisvaltioille. Vuosituhannen vaihteessa luonnosteltiin unionille aktiivisempaa, laaja-alaisempaa ja osin myös liberaalimpaa maahanmuuttopolitiikkaa. Sen sijaan, että ainoastaan torjuttaisiin Eurooppaan kohdistuvaa muuttopainetta, oli hyväksyttävä, että kansainvälinen muuttoliike jatkuu ja edellyttää asianmukaista sääntelyä. Vuonna 2015 nopeasti lisääntynyt turvapaikanhakijoiden määrä paljasti puutteita EU:n maahanmuuttopolitiikassa, -lainsäädännössä ja niiden täytäntöönpanossa. Vuoden 2015 jälkeen Pohjoismaat jakautuivat uusien maahanmuuton hallinnan suhteen. EU:n oikeus- ja sisäasioiden ulkopuoliset Tanska ja Norja omaksuivat kaikki EU-lainsäädäntöön perustuvat muuttoliikkeen hallinnan keinot, minkä ohella ne kiristivät ulkomaalaislainsäädäntöä kansallisilla laeilla. Lisäksi molemmat ottivat etäisyyttä kansainväliseen muuttoliike- ja pakolaisoikeuteen ja ilmaisivat toiveensa avata uudelleen kansainvälisten sopimusten sisältö tai muuttaa niiden tulkintaa. Ruotsi ja Suomi kiristivät myös maahanmuuttolainsäädäntöään, mutta EU-oikeuden vaikutuksen vuoksi lopputulos oli maltillisempi. Ruotsin pyrkimys saada muut jäsenvaltiot kantamaan vastuunsa muuttoliikekriisissä ei ole toteutunut. Pohjoismaat kiirehtivät lisäämään maahanmuuton kontrollia ja estämään turvapaikanhakijoiden tulon omien rajojensa sisä-puolelle. Maahanmuuton ja erityisesti kansainvälisen suojelun kytkeytyminen yleisen järjestyksen ja turvallisuuden teemoihin on lähtöisin sisärajatarkastusten poistamisesta ja siitä seuranneesta hallinnan tunteen menettämisestä. Eurooppaan kohdistuva muuttoliike nähdään territoriaalisesta rajavalvonnan näkökulmasta ja sisäisen turvallisuuden kysymyksenä, mikä on nähtävissä sekä EU-lainsäädännössä ja -instituutioissa että jäsenvaltioiden tasolla. Eurooppaa arvostellaan säännöllisesti Fortress Europe -mentaliteetista, jolla viitataan siihen, että samalla, kun luodaan vapaan liikkuvuuden alue tiettyjen valtioiden kesken, jätetään toiset ulkopuolelle ja pyritään aktiivisesti pitämään heidät siellä. Fortress Europe edellyttäisi kuitenkin yhteistä eurooppalaista identiteettiä, jotain mitä jäsenvaltiot pyrkisivät yhdessä suojaamaan. Pohjoismaat ovat kuitenkin hyvä esimerkki siitä, miten lainsäädännön eurooppalaistuminen voi olla valikoivaa ja vinoutunutta: EU:lta otetaan se, mikä sillä hetkellä sopii kansallisiin ratkaisuihin, mutta muuten unionin oikeuden vaikutusta torjutaan. Vuodesta 2015 alkaen Pohjoismaita on yhdistänyt pyrkimys rajoittaa kolmansista maista tulevaa maahanmuuttoa ja torjua erityisesti sellaiset maahanmuuttajat, jotka ovat saapuneet Schengen-alueelle turvapaikanhakijoina. Tätä tavoitetta toteutetaan Fortress Europe -hengessä kehystämällä maahanmuuttajat kansallisen turvallisuu-den, yleisen järjestyksen ja hyvinvointivaltion uhkaksi. Euroopan unionin tai Pohjoismaiden muuttoliikelainsäädäntö ja jäsenvaltioiden käytännöt eivät heijasta kosmopoliittista tai edes eurooppalaisesta lähestymistapaa. Sen sijaan, että Pohjoismaat olisivat etsineet eurooppalaista, solidaarista, humaania linjaa ja ihmisoikeudet huomioon ottavia keinoja, ne päätyivät ratkaisuihin, jotka olivat ja ovat edelleen kyseenalaisia sekä kansainvälisen oikeuden että SEU 2 artiklan perus-arvojen kanssa. Muuttoliikeoikeuden selkärangan Euroopassa muodostavat kansallisvaltioiden rajat, kansallinen maahanmuuttolainsäädäntö ja sisäiseen ja kansalliseen turvallisuuteen keskittyvä maahanmuuttopolitiikka. Maahanmuuttokysymyksissä, joissa korostuu maantieteellinen, poliittinen ja kulttuurinen läheisyys, Pohjoismaat ovat rajanaapureina toistensa keskeisin viiteryhmä, Fortress Norden.
  • Sillanpää, Miina (Kulutusosuuskuntien keskusliitto, 1931)
    Kuluttajain Lehti
  • Kytö, Hannu; Väliniemi-Laurson, Jenni; Tuorila, Helena (Kuluttajatutkimuskeskus, 2011)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 2/2011
    "Hyvillä palveluilla laadukkaaseen lähiöasumiseen" -tutkimuksen tavoitteena on tuottaa käytäntöön sovellettavaa tietoa lähiöiden yksityisten ja julkisten lähipalveluiden ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi siten, että lähiöistä muodostuisi viihtyisiä ja kestävän yhdyskuntarakeen mukaisia asuinalueita. Tutkimusalueina ovat Soukan lähiö Espoossa sekä Koivukylä-Havukosken lähiö Vantaalla. Tutkimusaineistoja kerättiin Soukan ja Koivukylän asukkailta vuoden 2010 keväällä sekä posti- ja internetkyselyillä että asukkaille järjestetyillä ryhmäkeskusteluilla. Kyselyjen vastausprosentti oli Soukassa 51,8 prosenttia (425 kpl) ja Koivukylässä 39 prosenttia (508 kpl). Tutkimus on luonteeltaan sekä kuvaava että syy-yhteyksiä selvittävä. Analyysimenetelminä on käytetty ristiintaulukointia sekä korrelaatio- ja faktorianalyysejä että paikkatietomenetelmiä. Väestörakenteen muutosten myötä kummankin tutkimusalueen lähipalvelujen merkitys korostuu tulevaisuudessa. Väestön ikääntyessä lisääntyy terveyspalvelujen, palveluasumisen ja päivätoimintakeskusten kysyntä. Toisaalta asukaskierron luontainen kehitys lisää myös lapsiperheiden palvelutarpeita tulevaisuudessa. Lähiöiden asukkaat pitivät tärkeimpinä lähipalveluina päivittäistavarakauppaa, kirjastoa ja terveyskeskusta. Kohtuullisena asiointimatkana näihin palveluihin pidettiin enintään kilometrin kävelyetäisyyttä. Internetpalveluja olisi haluttu käyttää lääkärin ajanvarauksessa, vapaa-ajanpalvelujen aikavarauksissa ja taksin tai kuljetuksen tilaamisessa, jos palveluja olisi ollut saatavilla. Kotiin tulevista palveluista eniten kiinnostusta ilmaistiin korjaus- ja asennuspalveluihin, siivous- ja kodinhoitopalveluihin sekä kotisairaanhoitoon. Reilu kolmannes kummankin alueen vastaajista nimesi yhden tai useamman palvelun, jonka puuttuminen hankaloitti kotitalouden arkea. Yksittäisten palvelujen suurimmat ongelmat liittyivät terveyskeskusten toimintaan ja päivittäistavarakauppojen valikoimiin sekä hintoihin. Ongelmia ilmeni myös palveluympäristöjen esteettömyydessä. Koivukylässä noin kolmannes ja Soukassa noin neljännes oli harkinnut muuttamista seuraavan vuoden aikana. Tärkeimpinä muuton syinä mainittiin elämäntilanteiden muutokset ja niiden vaikutus tilantarpeeseen ja asumistoiveisiin. Muuttoaikeita lisäsivät myös asuinrakennusten peruskorjaustarve sekä hissien puute. Palvelujen osuus kaikista mainituista muuttosyistä oli kummallakin alueella noin 14 prosenttia. Lähiöiden asukkaiden viihtymistä ja kotiutumista asuinalueilla edistävät monipuoliset sosiaaliset suhteet, joita palvelut merkittävästi tukevat. Miellyttäviä kohtaamisia asukkaiden kesken syntyy erityisesti kaupoissa ja kirjastossa. Omaleimaisilla palveluilla ylläpidetään myös vahvaa paikallisidentiteettiä. Lähiöiden palvelujen kehittäminen edellyttää eri osapuolten toimivaa vuorovaikutusta, jonka avain on kaupunkien aktiivinen yhteydenpito sekä palvelujen tuottajiin että asukkaisiin. Jos nykyinen palvelutarjonta onnistutaan muokkaamaan sisällöltään ja palveluverkkorakenteeltaan joustavammaksi, on lähiöiden palvelutarjonta muutettavissa nopeasti ja taloudellisesti kulloistakin kysyntätilannetta vastaavaksi. Esimerkiksi julkisten ja kaupallisten palvelujen yhteistyön ja yhteisten tilojen lisääminen toisi synergiaetuja ja vähentäisi liikkumistarvetta. Lähiöiden suuret peruskorjaustarpeet ja täydennysrakentamispotentiaali tarjoavat kehitystyölle hyviä mahdollisuuksia.
  • Summanen, Anna (2004)
    Väestön ikääntyminen on hyvin ajankohtainen asia Suomessa. Ikääntyneiden määrä kasvaa erityisesti suurten ikäluokkien (1945–1950 syntyneet) vanhenemisen myötä. Tällä tutkimuksella pyritään valottamaan ikääntyneiden muuttoliikkeen suuntaa ja volyymiä. Tutkielmassa tarkastellaan ikääntyneiden muuttoliikettä seutukuntien välillä vuosina 1997–2000. Ikääntyneiden muutot jaetaan kolmeen luokkaan: muutot syntymäkotiseutukuntaan, muutot muualle Suomeen ja muutot ulkomaille. Lisäksi tarkastellaan muuttoja kaupunkiseutujen ja maaseutuvaltaisten seutujen välillä. Erityisen kiinnostuneita tutkimuksessa ollaan maassamuutosta. Tutkimuksessa käytetään EKSY01 (elinolot ja kuolemansyyt) -rekisteriaineistoa, joka perustuu työssäkäyntitilaston pitkittäisaineistoon. EKSY01-rekisteriaineistosta on tätä tutkimusta varten poimittu 11 prosentin otos henkilöistä, jotka vuonna 1997 täyttivät 55–70–vuotta. Aineistossa on siten mukana sekä eläkeläisiä että työllisiä ja työttömiä. Näiden henkilöiden muuttokäyttäytymistä seurataan vuosina 1997–2000. Tarkastelualueena on koko Suomi. Aineiston koko on 39 524 miestä ja 45 729 naista. Aineistoa analysoitiin elaboroimalla ristiintaulukoimalla ja logistisella regressioanalyysilla. Huomattavan suuri osa ikääntyneistä ei tarkastelujaksolla (1997–2000) muuttanut seutukuntien välillä lainkaan. Ulkomaille muuttaneita on erityisen vähän. Syntymäkotiseutukuntaansa muuttaneiden ja muualle Suomeen muuttaneiden ryhmät eivät rakenteellisesti eroa toisistaan. Tutkimuksessa keskitytäänkin pääosin tarkastelemaan Suomessa muuttaneita yhtenä ryhmänä. Ikääntyneistä nuorimmat muuttavat useimmin. Naisten ja miesten suhteellisessa muuttaneisuudessa ei ole juuri eroa. Suuri osa muuttotapahtumista sijoittui eläkkeelle jäämisen vaiheeseen. Pääasiallisen toiminnan mukaan työttömät ovat ahkerimpia muuttajia. Työ ei sido työttömiä eikä eläkeläisiä paikoilleen. Eronneet muuttavat eri siviilisäätyryhmistä useimmin. Seuraavaksi korkeinta suhteellinen muuttaneisuus on leskien keskuudessa. Elämässä tapahtuneet muutokset, kuten eroaminen tai leskeksi jääminen, näyttävät siten lisäävän muuttaneisuutta. Paremmin koulutetut, ylemmän sosioekonomisen aseman omaavat ja suurituloisemmat muuttavat useammin kuin muut. Vuokra-asujat muuttavat useammin kuin omistusasujat. Muuttovirtoja tutkittaessa kävi ilmi, että suurempi osa ikääntyneistä muuttaa kaupunkiseuduilta maaseutuvaltaisille seuduille kuin toisinpäin.
  • Pajari-Xiang, Laura (Helsingin yliopisto, 2021)
    The one-child policy of the People’s Republic of China created an entire generation of Chinese only-children, who have migrated abroad more often than any previous generation. However, despite the increased emigration, alongside the aging population, the Chinese elderly care system relies on the inputs of children. Therefore, there is a fundamental conflict between the filial intergenerational caregiving responsibilities and international migration processes, although some caregiving forms may be exchanged from a distance. This master’s thesis investigates how the Chinese first-generation only-child migrants who live in Finland experience caring for their parents in China. The research questions are: How do Chinese one-child transnational families practice transnational caregiving? What are the expectations and possibilities concerning caregiving? What are the elderly care arrangements like for the parents? The theoretical framework of this study consists of three dimensions of transnational caregiving: care circulation approach, transnational caregiving types, and the capacity, obligation, and negotiated commitment as factors that explain the practices of transnational caregiving. The research data consists of nine semi-structured interviews of Chinese migrants of the only-child generation. The analysis method is qualitative theory-guided content analysis. The results suggest that Chinese migrants and their parents practice transnational caregiving by exchanging emotional support. The migrants experience that their possibilities to provide care to their parents are limited. However, providing care is a cultural obligation. The future elderly care arrangements of the parents are unclear, which makes the situation stressful for the migrants. The situation is also frustrating as ideal options for arranging elderly care are lacking. If the migrants return to China to provide elderly care to their parents, they are forced to make sacrifices with their work and family. However, if they do not return to China, the alternative options of relying on institutional elderly care or hiring a maid or a nurse are not ideal either. Although the migrants value filial traditions, they desperately demand societal and policy changes that would allow them to plan the future elderly care of their parents. Based on the results, there is a demand for establishing more quality institutional elderly care services in China. There is also a need for the Finnish migration policy to allow family-based old-age migration, as some other countries do. Overall, in the current situation, the national policymaking in Finland and in China does not recognize the needs of transnational families and transnational caregivers.
  • Sveholm, Eevi (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmassa identifioidaan Euroopan parlamentin täysistunnoissa käytettyjä argumentteja Turkin ja Euroopan unionin välisen pakolaissopimuksen puolustamiseksi ja vastustamiseksi vuosina 2015–2017. Taustalla on ajatus vuosien 2015–2016 pakolaiskriisin vauhdittamasta muutoksesta Euroopan unionin ja Turkin välisissä suhteissa. Tavoitteena on hahmottaa vähän tutkittua Euroopan parlamentin suhtautumista Turkkiin unionin kumppanina muuttoliikkeen kontekstissa. Aiemman kirjallisuuden avulla Turkin ja Euroopan unionin yhteiseen historiaan syvennytään tarkastelemalla Turkin matkaa EU:n jäsenkandidaatiksi. Lisäksi hahmotetaan Euroopan unionin aiempaa muuttoliikepolitiikkaa, pakolaissopimuksen ympärille muotoutunutta yhteistyötä Turkin kanssa sekä Euroopan parlamentin suhtautumista muuttoliikekysymyksiin. Aineistona on käytetty kahtatoista Euroopan parlamentin täysistuntoa, joista on teemoiteltu laadullisen sisällönanalyysin avulla kuusi yleisimpien argumenttien kategoriaa. Kategorioiksi on määritelty Turkin kaksoisrooli, eurooppalaiset arvot, vaihtokauppanarratiivi, laillisuuskysymys, muukalaisvihamielisyys sekä geopolitiikka. Tulokset toisintavat aiemman tutkimuksen näkökulmia, mutta tuovat lisäksi uutta tietoa Euroopan parlamentissa käydyistä keskusteluista. Euroopan parlamentissa nationalistiset ja muukalaisvihamieliset kannanotot korostuvat. Lisäksi sopimuksen virallisen aseman julkilausumana nähdään olevan vain keino kiertää vaatimus parlamentin hyväksynnälle. Argumenteista voidaan tunnistaa myös Turkin sisäiseen kehityskulkuun liittyviä ajallisia muutoksia. Huolimatta pakolaissopimusta vastustavien argumenttien määrästä, sopimus nautti laajaa kannatusta välttämättömänä keinona pakolaiskriisin ratkaisemiseksi. Tarkastelujakson loppua kohden Turkin sisäiseen kehitykseen alettiin kuitenkin suhtautua yhä kriittisemmin. Tutkielma osoittaa tarpeen laajemmalle ja systemaattisemmalle tutkimukselle Euroopan parlamentin asennoitumisesta Turkkia ja pakolaissopimusta kohtaan.
  • Kytö, Hannu; Väliniemi, Jenni (Kuluttajatutkimuskeskus, 2007)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 3/2007
    Tutkimuksessa "Kauas kauppa karkaa - vai karkaako? - Päivittäistavarakaupan rakennemuutos Suomessa vuosina 2003-2005" tarkastellaan päivittäistavarakauppaverkostossa tapahtuneita muutoksia ja niiden taustatekijöitä. Tutkimuksessa selvitetään miten päivittäistavarakaupan palveluiden tarjonta on muuttunut maan eri osissa ja onko jo syntynyt alueellisia palvelutyhjiöitä, joissa ei ole yhtään päivittäistavarakauppaa. Päivittäistavarakauppaverkoston rakennetta ja siinä tapahtuneita muutoksia vertaillaan etenkin väestörakenteeseen ja sen alueellisiin muutoksiin. Tutkimusajanjaksolla uusia päivittäistavarakauppoja syntyi koko maassa noin kolmesataa. Samaan aikaan lähes kaksisataa kauppaa lopetti toimintansa, joten myymälöiden lukumäärä kasvoi runsaalla sadalla myymälällä. Päivittäistavarakauppojen määrän kasvu keskittyi Etelä- ja Länsi-Suomen kaupunkeihin ja etenkin taajamien reuna-alueille. Myymälöiden nettolisäyksestä lähes puolet oli ns. liikennemyymälöitä. Päivittäistavarakauppojen määrä väheni hieman Etelä-Suomen, Oulun ja Lapin läänein haja-asutusalueilla. Haja-asutusalueiden myymälöiden väheneminen on kuitenkin hidastunut selvästi verrattuna aiempaan kehitykseen. Päivittäistavarakauppojen lisäys kohdistui enimmäkseen pieniin alle 400 m2:n myymälöihin, joiden määrä kasvoi runsaalla sadalla. Pienten myymälöiden määrä kasvoi vain Etelä- ja Länsi-Suomen läänien kaupunkimaissa kunnissa. Yli 400 m2:n supermarketit vähenivät selvästi Etelä- Suomen läänissä, mutta lisääntyivät jonkin verran muualla maassa. Päivittäistavarakauppojen saatavuus on heikentynyt etenkin kaukana pääteistä sijaitsevilla haja-asutusalueilla. Kaupattomilla haja-asutusalueilla oli noin 227 000 asukasta kun sellaisissa taajamissa, joissa ei ollut yhtään päivittäistavarakauppaa asui vuonna 2005 noin 5 200 asukasta. Kaupattomilla alueilla asuvien kokonaismäärä kasvoi tutkimusajanjakson aikana noin 15 prosentilla. Päivittäistavarakauppaverkostoa ja sinä tapahtuneita muutoksia voidaan kuvata väestö- ja aluerakenteessa tapahtuneilla muutoksilla. Kuntien väestö- ja työpaikkamäärät, ostovoima- ja verotulokertymät sekä kuntien sisäinen muuttoliike sekä pendelöinti kuvasivat parhaiten päivittäistavarakauppojen määriä ja pinta-aloja sekä niissä tapahtuneita muutoksia. Mitä suurempi kunta oli ja mitä nopeammin sen väestö keskittyi taajamiin sitä enemmän siellä oli päivittäistavarakauppoja ja sitä nopeammin niiden määrä kasvoi. Suuri työpaikkaomavaraisuus ja sen myötä vähäinen pendelöinti naapurikuntiin paransivat kaupan toimintamahdollisuuksia. Myös kesäasutus vaikutti myönteisesti haja-asutusalueiden kauppojen toimintaedellytysten säilymiseen. Myymälämäärät eivät kuitenkaan aina muuttuneet samassa suhteessa kuin väestömäärät. Päivittäistavarakauppojen määrät kasvoivat eniten suurien ja nopeasti kasvavien kaupunkiseutujen keskuskunnissa. Kaupunkiseutujen kehyskuntien väestö kasvoi sen sijaan suhteellisesti nopeammin kuin päivittäistavarakauppojen määrä. Päivittäistavarakauppojen määrä väheni maaseutumaisissa kunnissa suhteellisesti enemmän kuin väestö. Päivittäistavarakauppojen määrä pieneni etenkin Etelä-Suomen, Oulun ja Lapin läänien haja-asutusalueilla nopeammin kuin väestömäärä. Nykyiset aukiolorajoitukset sunnuntaipäivinä näyttäisivät toimivan päivittäistavarakauppojen saatavuuden ja saavutettavuuden kannalta myönteisesti. Aukiololailla pyrittiin vahvistamaan pienten kauppojen kilpailuasema suhteessa suuriin myymälöihin sekä kioskeihin ja huoltoasemamyymälöihin. Myös haja-asutusalueiden kyläkauppojen toiminnan turvaamiseksi vuosina 2004-2006 jaettu investointituki on osaltaan jarruttanut päivittäistavarakaupan keskittymiskehitystä.
  • Heiskanen, Ulla-Mari; Kahila, Petri (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2006)
    Julkaisuja 9
    Kuntaliitosten toteutuksessa maaseutunäkökulma otetaan huomioon eri tavoin. Maaseutua voidaan pitää lisäarvona tai mahdollisuutena uuden kunnan kehittymiselle, tai vaihtoehtoisesti maaseutua ei erityisesti korosteta osana kuntaliitosta. Maaseutukunnan yhdistyessä kaupunkikuntaan maaseutu käsitetään tavallisimmin lisäarvoksi toisin kuin kahden maaseutukunnan yhdistyessä. Varsinainen maaseutu kaupungin osana vaatii erilaisen huomion kuin kaupungin keskusta tai kaupunginosat. Maaseutu osana kaupunkia antaa aiempaa laajemman mahdollisuuden markkinoida uutta kaupunkia maaseutumaisena asumisympäristönä. Tärkeänä markkinoinnin kohteena ovat siten kaupungista muuttoa harkitsevat henkilöt, joille uusi kaupunki voi nyt tarjota myös maaseutumaisen asuinympäristön. Maaseutualueet voivat houkutella ihmisiä kaupunkien läheisestä asumisesta maaseutuasumiseen. Tämän tutkimuksen lähtökohtana on Seinäjoen kaupungin ja Peräseinäjoen kunnan vuoden 2005 alusta toteutettu kuntaliitos. Kuntaliitos merkitsi Seinäjoen kaupungin pinta-alan kolminkertaistumista ja toi kaupunkiin laajan maaseutumaisen kaupunginosan. Tutkimuksen keskeinen teema on maaseutualueen asutusrakenteen kehittäminen sekä kaupungin että asukkaiden näkökulmasta. Tutkimusmenetelminä on käytetty kyselytutkimusta ja teemahaastatteluja. Asukasnäkökulmaa on selvitetty toteuttamalla kysely 1 090:lle Seinäjoelta ympäröivään maakuntaan vuosina 2003 ja 2004 muuttaneelle. Kiinteistönvälittäjiä sekä kaupungin kehittämisestä ja aluesuunnittelusta vastaavia johtavia viranhaltijoita lähestyttiin teemahaastatteluilla. Seinäjoelta maakuntaan muuttaneet ovat tyypillisesti nuoria, perheen perustamisvaiheessa olevia. Asuinpaikan valinnassa on ratkaisevaa ollut elämänvaiheeseen sopivan paikan löytyminen. Palvelujen saatavuus ei ollut merkittävä syy muuttopäätöksen syntymiseen lukuun ottamatta ala-asteen koulua, joka haluttiin turvallisen matkan päähän kodista. Myös juurilla on painoarvoa muuttosuunnan valinnassa. Mieluiten muutetaan omalle tai puolison entiselle kotipaikkakunnalle. Suurin osa kyselyyn vastanneista tuntee itsensä sekä maalaiseksi että kaupunkilaiseksi asuinpaikasta riippumatta. Kaupungin ja maaseudun rajaa ei selkeästi haluta vetää, sillä vuorovaikutus niiden välillä on kiinteää. Kiinteistönvälittäjien mukaan kiinnostus maaseutua kohtaan on kasvanut. Yhteys kaupunkiin on kuitenkin tärkeä, ja asuinpaikkaa etsitään kaupungin läheiseltä maaseudulta työssäkäyntimatkan päästä. Peräseinäjoen osalta asumisessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia kuntaliitoksen jälkeen. Markkinoitavia kiinteistöjä on vähän tarjolla, samoin kaupungin omistamaa tonttimaata. Kaupungin erityisenä haasteena on nimenomaan maanomistus, sillä suunnittelu luonnollisesti suuntautuu sinne, mistä maata saadaan omistukseen. Vaikka Peräseinäjoki toi runsaasti lisää pinta-alaa, on siitä vain pieni osa kaupungin omistuksessa. Maanhankinta siis ohjaa vahvasti uusien alueiden suunnittelua. Uusien asuinalueiden kehittämisessä on profiloiduttava kohderyhmän mukaisesti. Maaseutuasumista etsiville lapsiperheille voidaan tarjota hajautetumpaa asumisen mallia. Asuinalueiden suunnitteluun on kuitenkin panostettava entistä enemmän, jotta yhdyskuntarakenne ei liiaksi hajaudu ja liikenne ja palvelut toimivat. Kylien rooli asumisen markkinoinnissa kaupungin läheisellä maaseudulla vahvistuu yksityisen maanomistajuuden alueilla. Keskustoihin puolestaan jää tilaa nuorille ja senioreille, joille palvelujen saatavuus ja läheisyys on tärkeää.
  • Heiskanen, Ulla-Mari; Kahila, Petri (2006)
    9
    Kuntaliitosten toteutuksessa maaseutunäkökulma otetaan huomioon eri tavoin. Maaseutua voidaan pitää lisäarvona tai mahdollisuutena uuden kunnan kehittymiselle, tai vaihtoehtoisesti maaseutua ei erityisesti korosteta osana kuntaliitosta. Maaseutukunnan yhdistyessä kaupunkikuntaan maaseutu käsitetään tavallisimmin lisäarvoksi toisin kuin kahden maaseutukunnan yhdistyessä. Varsinainen maaseutu kaupungin osana vaatii erilaisen huomion kuin kaupungin keskusta tai kaupunginosat. Maaseutu osana kaupunkia antaa aiempaa laajemman mahdollisuuden markkinoida uutta kaupunkia maaseutumaisena asumisympäristönä. Tärkeänä markkinoinnin kohteena ovat siten kaupungista muuttoa harkitsevat henkilöt, joille uusi kaupunki voi nyt tarjota myös maaseutumaisen asuinympäristön. Maaseutualueet voivat houkutella ihmisiä kaupunkien läheisestä asumisesta maaseutuasumiseen. Tämän tutkimuksen lähtökohtana on Seinäjoen kaupungin ja Peräseinäjoen kunnan vuoden 2005 alusta toteutettu kuntaliitos. Kuntaliitos merkitsi Seinäjoen kaupungin pinta-alan kolminkertaistumista ja toi kaupunkiin laajan maaseutumaisen kaupunginosan. Tutkimuksen keskeinen teema on maaseutualueen asutusrakenteen kehittäminen sekä kaupungin että asukkaiden näkökulmasta. Tutkimusmenetelminä on käytetty kyselytutkimusta ja teemahaastatteluja. Asukasnäkökulmaa on selvitetty toteuttamalla kysely 1 090:lle Seinäjoelta ympäröivään maakuntaan vuosina 2003 ja 2004 muuttaneelle. Kiinteistönvälittäjiä sekä kaupungin kehittämisestä ja aluesuunnittelusta vastaavia johtavia viranhaltijoita lähestyttiin teemahaastatteluilla. Seinäjoelta maakuntaan muuttaneet ovat tyypillisesti nuoria, perheen perustamisvaiheessa olevia. Asuinpaikan valinnassa on ratkaisevaa ollut elämänvaiheeseen sopivan paikan löytyminen. Palvelujen saatavuus ei ollut merkittävä syy muuttopäätöksen syntymiseen lukuun ottamatta ala-asteen koulua, joka haluttiin turvallisen matkan päähän kodista. Myös juurilla on painoarvoa muuttosuunnan valinnassa. Mieluiten muutetaan omalle tai puolison entiselle kotipaikkakunnalle. Suurin osa kyselyyn vastanneista tuntee itsensä sekä maalaiseksi että kaupunkilaiseksi asuinpaikasta riippumatta. Kaupungin ja maaseudun rajaa ei selkeästi haluta vetää, sillä vuorovaikutus niiden välillä on kiinteää. Kiinteistönvälittäjien mukaan kiinnostus maaseutua kohtaan on kasvanut. Yhteys kaupunkiin on kuitenkin tärkeä, ja asuinpaikkaa etsitään kaupungin läheiseltä maaseudulta työssäkäyntimatkan päästä. Peräseinäjoen osalta asumisessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia kuntaliitoksen jälkeen. Markkinoitavia kiinteistöjä on vähän tarjolla, samoin kaupungin omistamaa tonttimaata. Kaupungin erityisenä haasteena on nimenomaan maanomistus, sillä suunnittelu luonnollisesti suuntautuu sinne, mistä maata saadaan omistukseen. Vaikka Peräseinäjoki toi runsaasti lisää pinta-alaa, on siitä vain pieni osa kaupungin omistuksessa. Maanhankinta siis ohjaa vahvasti uusien alueiden suunnittelua. Uusien asuinalueiden kehittämisessä on profiloiduttava kohderyhmän mukaisesti. Maaseutuasumista etsiville lapsiperheille voidaan tarjota hajautetumpaa asumisen mallia. Asuinalueiden suunnitteluun on kuitenkin panostettava entistä enemmän, jotta yhdyskuntarakenne ei liiaksi hajaudu ja liikenne ja palvelut toimivat. Kylien rooli asumisen markkinoinnissa kaupungin läheisellä maaseudulla vahvistuu yksityisen maanomistajuuden alueilla. Keskustoihin puolestaan jää tilaa nuorille ja senioreille, joille palvelujen saatavuus ja läheisyys on tärkeää.
  • Hurme, Maria (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmassa pyritään diskurssianalyysin keinoin selvittämään, minkälainen kuva Italiaan ja Eurooppaan pyrkivistä pakolaisista ja siirtolaisista rakentuu Italian levikiltään suurimpien sanomalehtien, La Repubblican ja Il Corriere della Seran, uutisartikkeleissa. Analysoitu aineisto koostuu yhteensä 48:sta verkossa vuonna 2016 julkaistusta artikkelista. Tarkasteltuna ajankohtana Italiaan saapuneiden pakolaisten ja siirtolaisten määrä oli ennätyksellisen suuri ja Välimereen hukkui enemmän ihmisiä kuin minään aiempana vuonna. Muuttoliike on herättänyt paljon keskustelua niin Italiassa kuin muuallakin Euroopassa ja siitä on tullut myös yksi merkittävimmistä vaaliteemoista. Ei ole yhdentekevää, miten aihe representoidaan mediassa. Tutkimuksen lähtökohtana pidetään diskurssianalyysin perusteiden mukaisesti kielen todellisuutta tuottavaa luonnetta. Vaikka sanomalehtien julkaisemien uutisjuttujen tyypillisesti odotetaan tarjoavan luotettavaa, todenmukaista tietoa tapahtuneesta, kielellä on suuri rooli siinä, miten tuo todellisuus tekstissä tuotetaan. Tutkielman lähestymistapa on kvalitatiivinen. Analyysi lähtee liikkeelle tarkastelemalla sanavalintoja, joilla pakolaisia ja siirtolaisia määritellään uutisartikkeleissa. Nimeäminen on keskeinen osa maahantulijoiden identiteetin rakentumista teksteissä. Aihepiiriin kuuluville termeille on olemassa tarkat määritelmät, joiden perusteella kyseisten henkilöiden juridinen status määräytyy. Esimerkiksi pakolainen ja siirtolainen eivät ole synonyymeja. Uutisartikkeleissa esiintyy kuitenkin termien synonyyminomaista käyttöä, sekä yleistyksiä – usein maahantulijat luokitellaan vain yhdellä termillä. Analyysin edetessä uutisartikkeleista voidaan identifioida selkeästi kaksi diskurssia: toisessa muuttoliike konstruoidaan uhkana, toisessa pakolaiset ja siirtolaiset esitetään uhrin roolissa. Diskurssit ilmenevät teksteissä erilaisina kielellisinä valintoina. Uhkadiskurssiin kuuluu mm. Eurooppaan pyrkivien esittäminen kasvottomana massana, veden metaforan avulla (kuten aaltona tai virtauksena), sekä implisiittisinä tulkintoina Italiaan saapuvien ihmisten määrästä (esim. ”siirtolaisia on ainoastaan tänään saapunut jo 500”). Uhri-diskurssissa sen sijaan korostuu kuvaileva kerronta, sekä pakolaisten ja siirtolaisten kokemien vastoinkäymisten painottaminen. Molemmat diskurssit pohjaavat eurooppalaiseen ja/tai italialaiseen näkökulmaan, joka ilmenee artikkeleissa jakona ”meihin” ja ”heihin”. Näkökulmapainotusta osoittaa myös se, että maahantulijoiden suorat sitaatit artikkeleissa ovat vähäisiä lukumäärältään ja ne liittyvät poikkeuksetta uhridiskurssiin. Osaltaan molemmat diskurssit osallistuvat uutisten värittämiseen ja henkilökohtaistamiseen, jolla pyritään vetoamaan lukijaan, mahdollisesti myynninedistämistarkoituksessa. Sanoissa on voimaa, niiden kautta hahmotamme meitä ympäröivää maailmaa. Maahantulijoita määrittelevien termien huolimaton käyttö, sekä uhri- ja uhkadiskurssit voivat osaltaan tuottaa puolueellista ja puutteellista kuvaa Eurooppaan suuntautuvasta muuttoliikkeestä, sen merkityksestä ja motiiveista. Tätä tukimusta voisi monelta osin täydentää, mutta osaltaan se muistuttaa medialukutaidon, sekä kielellisen ja sosiolingvistisen tutkimuksen tärkeydestä pyrkimyksessä ymmärtää todellisuutta.
  • Sinisalo, Riina (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielman tavoitteena on tarkastella paikkoja niissä marokkolaistaustaisten kirjailijoiden espanjankielisissä kertomakirjallisuuden teksteissä, joissa esiintyy muuttoliikettä kuvaava matka. Tutkielman aiheen taustalla on Maghrebin alueen postkoloniaalinen espanjankielinen kirjallisuus, joka on toistaiseksi ollut varsin vähän tutkittu alue espanjankielisen kirjallisuuden piirissä. Tutkielmassa selvitetään, millaisia tässä kontekstissa esiintyvät kirjalliset paikat ovat, ja millainen suhde tekstien päähenkilöillä on kuvattuihin paikkoihin. Menetelmänä tutkielmassa käytetään ranskalaisen Bernard Westphalin kehittämää tieteenrajat ylittävää geokritiikkiä, ”la géocritique”, jonka teoreettinen tausta perustuu postmodernin liikkeen ajatuksiin ajan ja tilan muuttuneesta suhteesta sekä vertailevan kirjallisuudentutkimuksen viimeaikaisiin kysymyksiin. Teoreettinen viitekehys yhdistää näin vertailevan kirjallisuustieteen, postkolonialistisen kirjallisuuden ja kulttuurimaantieteen aloilla tehtyä tutkimusta. Metodin tukena tutkielmassa hyödynnetään lisäksi Mieke Balin narratologisen tutkimuksen mallia. Aineistona tutkimuksessa on käytetty kymmentä espanjankielistä tekstiä seitsemältä eri marokkolaistaustaiselta kirjoittajalta. Yksi korpuksen teksteistä on romaani ja loput ovat novelleja. Kaikissa aineiston teksteissä esiintyy muuttoliikettä kuvaava matka joko fyysisenä tai kuvitteellisena kokemuksena, ja sitä kuvataan tutkimuksessa termillä ”viaje migratorio”. Geokritiikin mallia noudattaen teksteistä on ensin poimittu niissä esiintyvät paikat, joita on sen jälkeen tutkittu niiden ympäröivään todellisuuteen liittyvien viittaussuhteidensa kautta. Toiseksi päähenkilöiden suhdetta löydettyihin paikkoihin on tutkittu heidän perspektiivejään ja tilaan liittyviä huomioitaan tarkastelemalla. Lisäksi tutkimuksessa on metodin mukaisesti huomioitu paikkojen mahdolliset intertekstuaaliset viittaukset sekä niiden kulttuurinen ja historiallinen kerrostuma, jotka vaikuttavat käsitykseemme paikoista. Tutkimuksessa havaittiin kaikkia geokriittisessä mallissa esiintyviä paikkojen viittaussuhteita, mutta muuttoliikettä kuvaavan matkan keskeiseksi elementiksi muodostuivat kuvitteelliset paikat, kuten unet, unelmat ja muistot, sekä fyysiset paikat, jotka saivat metaforisia ulottuvuuksia. Erityisesti meri ja Gibraltarin salmi esiintyvät teksteissä sekä yhdistävänä siltana että erottavana muurina. Lisäksi tutkimus osoittaa, että päähenkilöiden perspektiivi häilyy yhtäältä kotoisen tuttuuden ja toisaalta vieraan ja eksotisoivankin katseen välillä. Tätä näkökulmaa kuvaavat etenkin yksinäisyyden, poissulkemisen ja vieraantuneisuuden kokemukset. Päähenkilöiden suhde paikkoihin oli verkostomainen ja vaihtui ajan myötä. Tutkimuksessa päätellään, että ajan ja paikan suhde teksteissä on dynaaminen ja vaihteleva. Henkilöiden kokemukset paikoista ja heidän tilankäyttönsä paljastavat lisäksi muuttoliikettä kuvaavan matkan monimutkaisen ajallisen ja paikallisen ulottuvuuden sekä sen, että matka ei välttämättä koskaan pääty. Ennen kaikkea tällaisen matkan paikat osoittautuivat eräänlaiseksi kolmanneksi tilaksi, josta käsin päähenkilöt käsittelivät suhdettaan ympäröivään yhteiskuntaan, esittivät poliittista ja sosiaalista kritiikkiä sekä pohtivat monimutkaisia identiteettikysymyksiä. Tutkimuksesta voidaan yleisesti päätellä, että marokkolaistaustaiset kirjailijat osallistuvat omalta osaltaan Välimeren alueen ajankohtaisiin kysymyksiin sekä muuttoliikettä koskevaan keskusteluun yleensä. Heidän tekstinsä eivät mukaudu Marokon aluetta ja muuttoliikettä kuvaaviin yksipuolisiin tai yksinkertaistaviin selityksiin, vaan niissä esiintyy erilaisia vivahteita ja todellisuuksia, jotka herättävät lukijan pohtimaan myös omaa näkökulmaansa ja suhdettaan ympäröivään tilaan. Tutkimus tuo niin ikään esiin, miten espanjankielinen kirjallisuus ulottuu nykyään myös perinteisten valtiollisten rajojen ulkopuolelle, mikä haastaa omalta osaltaan käsitykset kansallisista kirjallisuuden kaanoneista.
  • Uski, Ida (Helsingin yliopisto, 2020)
    Kansainvälinen muuttoliike on yksi nykyajan tärkeimmistä poliittisista ja moraalisista kysymyksistä. Tutkielmassa analysoidaan siirtolaisuuden oikeutuksesta esitettyjä filosofisia argumentteja. On yleisesti hyväksytty oletus, että kansallisvaltiot saavat kontrolloida valtion alueellisia rajoja sekä poliittisen yhteisön rajoja. Tutkimusongelmana on se, että ei ole itsestään selvää, miksi valtioilla olisi lähtökohtaisesti tuollainen kyseenalaistamaton moraalinen oikeus, joka ohittaa yksilön oikeudet. Tutkimuskysymys on, onko löydettävissä pätevä argumentti, joka kumoaa konventionaalisen oletuksen: voiko ihmisillä olla oikeus liikkua vapaasti valtioiden rajojen yli silloin, kun kyse ei ole pakolaisuudesta. Tutkielmassa pääasiallisena analyysin kohteena on Joseph Carensin teoria siirtolaisuuden etiikasta. Carens argumentoi, että liikkumisvapaus on globaalin oikeudenmukaisuuden vaatimus ja ihmisoikeus. Hänen mukaansa liberaaleihin ja demokraattisiin periaatteisiin sitoutuneilla valtioilla on velvollisuus sallia ihmisten vapaa liikkuminen. Vertailukohtana tutkitaan David Millerin teoriaa. Miller puolustaa ajatusta, että kansallisvaltioilla on oikeus rajoittaa ihmisten liikkumista, sillä valtioilla on velvollisuus edistää ensisijaisesti kansalaistensa intressejä. Tutkielmassa selvitetään, miten oikeudenmukaisuus, oikeudet ja ihmisoikeudet on Carensin ja Millerin teorioissa ymmärretty. Selvitystyön pohjalta Carensin ja Millerin näkemykset ihmisoikeuksista haastetaan Charles Beitzin poliittisen ihmisoikeuskäsityksen avulla. Analyysin tulos on, että Carensin teoria epäonnistuu tehtävässä tarjota kiistaton todistus siitä, miksi liikkumisvapaus tulisi ymmärtää ihmisoikeutena tai globaalin oikeudenmukaisuuden vaatimuksena. Resurssien jakoa koskeva oikeudenmukaisuus ei takaa kaikille ihmisille oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen, koska oikeudenmukaisuus keskittyy maailmanlaajuisen eriarvoisuuden vähentämiseen. Jos ihmisillä on oikeus siirtolaisuuteen, tuo oikeus on hyödyllistä ymmärtää yksilön tärkeisiin intresseihin perustuvana oikeutena, joka ei rajoitu pelkästään maailman huono-osaisimpiin. Kuitenkin kyseisen ehdon perusteella Carensin haasteena on selittää, miten moraalisessa ihmisoikeusteoriassa ihmisten intresseistä johdetaan oikeuksia, joita valtioilla olisi velvollisuus toteuttaa. Beitzin poliittinen ihmisoikeuskäsitys tarjoaa ongelmaan ratkaisuehdotuksen korostamalla valtioiden velvollisuuksia ihmisoikeuksien määrittelyssä. Kuitenkaan ei ole perusteltua väittää, että liikkumisvapaus olisi riittävän tärkeä kansainvälinen huolenaihe ollakseen poliittinen oikeus. Jos poliittinen käsitys on paras tapa ymmärtää ihmisoikeudet, myöskään tuon käsityksen perusteella ihmisillä ei ole oikeutta siirtolaisuuteen. Tutkielman johtopäätöksenä todetaan, että hyväksyttävää yksilön liikkumisvapautta puolustavaa argumenttia ei löydy. Tältä pohjalta tulisi päätellä, että valtioilla on oikeus ihmisten liikkumisen rajoittamiseen. Päätelmä ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta, etteikö pätevä argumentti olisi löydettävissä. Tutkielma esittää, että oikeudenmukaisuusteoriat ovat riittämättömiä siirtolaisuuden oikeutukseen. Sen sijaan analyysi jättää avoimeksi mahdollisuuden, että oikeus siirtolaisuuteen voisi olla ihmisoikeus.
  • Kytö, Hannu; Tuorila, Helena; Leskinen, Johanna (Kuluttajatutkimuskeskus, 2006)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 5/2006
  • Räsänen, Tatu Tapio (Helsingin yliopisto, 2021)
    Urbanization is one of the megatrends of our time. Urbanization means that the cities have become more substantial and more critical economic centers. City population had an increasing trend both in Stockholm and Helsinki for the years 1990–2019. Migration has been one of the factors driving this urbanization process. Increased attractivity of the urban housing leads to an increased demand for urban housing which affects the urban housing market dynamics. Stockholm and Helsinki, as metropolitan cities, had an increasing trend to the real house prices of the old apartments for most of the years 2005–2019. The primary purpose of the study is to test whether excess migration explains the real house prices. Moreover, the role of the real income per person, the real interest rate, the new apartment construction, and the unemployment rate for the house prices is examined. House prices are linked to the household wealth and the private consumption. Besides, the house prices affect people’s ability to move into new areas for receiving a new job. In the empirical part, the house price determinants for the old apartments are examined by adapting a two-stage least squares model for the panel data from Stockholm and Helsinki for the years 2005–2019. Overall, the observation period comprises a timeframe of almost the two first decades of the millennium era starting from the aftermath of the Tech bubble. Furthermore, this period includes the global financial crisis in the year 2008 and European debt crisis that began in the year 2010. The adapted data of the house prices, excess migration, real income per person, the new completed apartments, and the unemployment rate are on the municipality level data. The real interest rates are computed from the national level data from Sweden and Finland, except for the 6 months EURIBOR that is data from the euro area level. The data is provided by Valueguard, Statistics Sweden, Statistics Finland, OECD, and the City of Helsinki. The empirical results strongly indicate that the real interest rate and the real income per person affect the house prices of the old apartments in Stockholm and Helsinki in the years 2005–2019. However, the empirical results do not give a statistically significant estimate to the role of the excess migration to explaining the house prices. Furthermore, the estimates for the new completed apartments and the unemployment rate are statistically insignificant that hampers the analysis of for these determinants as explanatory variables for the house prices. The empirical findings about the role of the real income affecting the house prices are in line with the previous findings from the Swedish and Finnish housing markets. Moreover, the previous findings from the Finnish housing markets support the finding of the real interest rate affecting the house prices. The empirical findings underline the importance of the availability of the macroprudential tools for preventing a possible overheating of the housing markets at the low interest rate environment. Furthermore, the findings highlight the need to closely monitor the household indebtedness and the share of the household income that is used to the loan instalments. Furthermore, the results lead to ask, whether the housing markets are capable of supporting migration to these cities from the areas where the real income level is smaller compared with Stockholm and Helsinki for taking a job.