Browsing by Subject "mystiikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-8 of 8
  • Paasonen, Henna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimustehtäväni on tarkastella 1300-luvulla Englannissa eläneen mystikon ja teologin Juliana Norwichlaisen näkykokemusta individuaationa eli itseksi tulemisen prosessina kirjoittavaksi ja opettavaksi naiseksi sekä initiaationa anakoreetiksi. Tarkastelen myös hänen kokemuksensa ruumiillisuutta ja liitän hänet 1200–1500 -lukujen naismystikoiden ruumiilliseen uskonnollisuuteen. Tutkielmani teoriataustana käytän analyyttisen psykologian perustajan C.G. Jungin individuaatioteoriaa ja ranskalaisen filosofin Maurice Merleau-Pontyn ruumiinfenomenologiaa. Tutkielmani on psykodynaaminen tekstitukimus, ja metodina käytän sisällönanalyysin teoriaohjaavan analyysin tyyppiä. Tutkielmassani käyttämäni teoriat ohjaavat analysoimieni näkyjen valintaa. Analysoidessani näkyjä kiinnitän huomiota niissä esiintyviin arkkityyppisiin symboleihin ja niiden ruumiillisuuteen. Aineistonani käytän Paavo Rissasen vuodelta 1985 peräisin olevaa suomennosta Jumalan rakkauden ilmestys Juliana Norwichlaisen pidemmästä, vuonna 1393 kirjoitetusta tekstistä. Suomennos pohjautuu Marion Glasscoen editioon nk. Sloane 2499 -käsikirjoituksesta, joka on peräisin 1600-luvulta. Sloane-käsikirjoitus on kielellisesti lähellä 1300-luvun englantia sekä tyylillisesti ja teologisesti hajanainen. Teoksessa ilmestyksiä on kaiken kaikkiaan viisitoista, tutkielmassani analysoin neljää ilmestystä. Työssäni päädyn siihen tulokseen, että Julianan näyissä ilmenevät animuksen, Suuren Äidin, Kosmisen Miehen ja varjon arkkityypit. Hänelle ruumis ei myöskään ole pelkkä kohtalo vaan uskonnollinen ilmaisuväline. Julianalle näyt olivat elämää ja persoonallisuutta voimakkaasti muuttava kokemus, joka sai hänet uhmaamaan aikansa misogyynisiä stereotypioita naisesta ja teki hänestä hengellisen opettajan sekä Englannin ensimmäisen proosakirjailijan.
  • Leppänen, Aleksi (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tarkastelen tutkielmassa tekstianalyyttisesti Mestari Eckhartin (n. 1260-1328) mystiikanteologian ilmentämää Jumalan ymmärtämistä. Jumalan ymmärtäminen on Eckhartin via mystican tavoite, joka aktualisoituu jumalallisessa yhtymyksessä. Jumalan ymmärtäminen on intellektuaalinen prosessi, jossa ihmisen tapa hahmottaa ja ymmärtää todellisuutta täydellistyy. Uusi tapa ymmärtää todellisuus on jumalallinen ymmärrys. Tutkielmassa kysyn ensiksi, mitkä ovat Jumalan ymmärtämisen metafyysiset ja tietoteoreettiset perusteet Eckhartin mukaan. Toiseksi kysyn, millaista Jumalaa koskeva ymmärrys on laadultaan. Tutkielman keskeisin lähde on Eckhartin saarnojen ja opetuspuheiden kokoelmateos Sielun syvyys (Basam Books: Helsinki, 2009), jota tarkastelen saarnoja kommentoivaan ja Eckhartin ajattelua jäsentävään tutkimuskirjallisuuteen tukeutuen. Johtuen Jumalaa koskevan ymmärryksen saavuttamisesta jumalallisessa yhtymyksessä, ymmärryksellä on eksistentiaalinen ja kokemuksellinen luonne. Jumalan ymmärtäminen ei ole Eckhartille käsitteelliseen tiedonmuodostukseen perustuvaa tietämistä, vaan puhdasta tiedostamista. Puhdas tiedostaminen eroaa käsitteellisestä tiedosta sisällöttömyydellänsä; puhtaassa tiedostamisessa hahmottaminen perustuu kohteiden olemisen tunnistamiseen ilman niihin liitettäviä käsitteellisiä attribuutteja. Ihmisen mahdollisuus Jumalan ymmärtämiseen jumalallisessa yhtymyksessä perustuu sielun ja Jumalan ontologiseen samanlaisuuteen. Totean tutkielmassa, että Eckhartille Jumala samastuu olemiseen ja tiedostamiseen. Myös ihminen voi tulla tietoiseksi omasta olemisestaan ensisijaisesti tiedostavana entiteettinä. Koska tiedostaminen on Jumalan olemus, tiedostaessaan tiedostamisensa ihminen yhtyy Jumalaan ontologisesti. Jumalan ymmärtäminen tapahtuu tässä eksistentiaalisessa identifioitumisessa sielun ja Jumalan kesken. Esitän tutkielmassa, että Eckhartin kaksiteemainen kuvaus jumalallisesta yhtymyksestä sielun läpimurtautumisena jumaluuteen ja Pojan syntymänä sielussa edustavat erilaisia unio mystican asteita. Läpimurtautumista leimaa Jumalan kokemisen absoluuttinen välittömyys ja käsitteellisen informaation täydellinen poissaolo. Läpimurtautuminen, jota Eckhart on nähdäkseni havainnollistanut Paavalin tempaamisena kolmanteen taivaaseen, on kestoltaan äärellinen kokemus. Eckhartin mystiikan teloksen ollessa pysyvässä jumalyhteydessä se ei siten edusta via mystican päätöstä. Esitän, että Pojan syntymä sielussa on Eckhartin tarkoittama habituaalinen jumalyhteyden kokemus. Totean, että habituaalisessa yhtymyksessä Jumalan ymmärtäminen ei perustu samanlaiseen absoluuttiseen välittömyyden kokemukseen kuin läpimurtautumisessa. Habituaalisessa yhtymyksessä ihminen on oivaltanut sisäisen jumalallisuutensa ja hahmottaa todellisuuden siitä käsin. Hän kuitenkin ymmärtää oman olemisensa samanaikaisesti Jumalasta emanoituneena yksilönä. Jumalan ymmärtäminen ykseytenä johtaa käsityskyvyn täydellistymiseen ja näkökulmanmuutokseen hahmottamisessa: sielussa syntynyt Poika ymmärtää kaikkeuden moneuden perustuvan sen alkulähteen ykseyteen, joka on ensisijainen olemisen muoto. Näin kaikkeuden moneus ja moneutta mallintavat käsitteelliset arvostelmat ja ideat ymmärretään kontingentteina suhteessa ykseyteen.
  • Suuntamaa, Teemu (Helsingin yliopisto, 2020)
    This thesis concerns the state of the art of the Western language studies of Daoist internal alchemy (neidan). The research history and its approaches are evaluated from the perspective of study of religion, based mainly on research literature in English and French. Neidan studies is a subfield of Daoist studies, which takes Daoism as a multifaceted religious tradition.The study is a discourse-oriented, research-historical and meta-theoretical analysis. As its data it takes the Western language research literature of the field until today and in its entirety: articles, article collections, monographs, dissertations, bibliographies, and translations. The Chinese original sources are not covered, neither are the popular translations. The studies are analyzed through a conceptual framework based on the theoretical part. The phases and approaches of neidan studies are conceived through a four-fold typology of research programs. Internal alchemy and its sources have been approached 1) as a part of the history of scientific thought from the 1930s to 1980s, 2) in the context of Chinese cultural history from the 1920s, 3) as discourse and doctrine from the 1970s, and 4) as religion in the context of multi-disciplinary studies since the 1990s. Instead of a paradigmatic hegemony, the research programs are interpreted as competing for the authority to speak about internal alchemy. However, the central disciplinary conventions have been those of the sinological tradition. Supplementing the four research programs, five conceptions or descriptions of neidan are distinguished. These cover the main positions taken within the research so far. Internal alchemy has been described as a) physiological alchemy, b) symbolical alchemy and a technique of enlightenment, c) as a synthesis of psycho-physiological techniques, d) as a range of esoteric doctrines and techniques, and e) as a field of variations of contemplative practice. These descriptions of the academic discourse reflect the traditional neidan discourse: they are situated on a continuum from body centered to spiritual or mind centered readings. They also vary from exclusive descriptions, which stress clarity, to more open descriptions, which cover widely the variations of the historical forms of neidan. After the general typology of the field, three special themes are observed: sexual alchemy, female alchemy, and early Quanzhen alchemy. This delimits the relatively wide data. These thematic areas cover a substantial amount of the scholars and a representative historical take of the neidantradition. However, in themselves they represent more the marginals of neidan than its mainstream. Focusing on debates and conflicts, a clearer picture is drawn of the approaches, interests, problems of the research and the differences of the research programs. Through the specific themes the state of the research field may be pictured more widely. In addition to locating and identifying the research programs, conceptions of neidan, and the debates, this study answers questions on the coverage of the studies, how the studies have responded to the challenges of the postmodern critiques, and the future prospects of the field. Possible developments would include increase in reflexivity and the level of theoretical discussion, interaction between different disciplines and comparative research both within and without neidanstudies. The relation of neidan studies to the study of religion is discussed through the comparative concept of esotericism.
  • Helsingin yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos, folkloristiikka; Suomen Akatemian projekti (Helsingin yliopisto, Kulttuurien tutkimuksen laitos, folkloristiikka, 1994)
  • Kämäräinen, Jaakko (Helsingfors universitet, 2015)
    Käsittelen pro gradu -tutkielmassani Søren Kierkegaardin (1813–1855) paradoksikäsitystä ja sen suhdetta mystiikkaan. Kierkegaardin eksistenssifilosofiassa on paljon samoja piirteitä kuin kristillisessä mystiikassa. Hänen ajattelunsa tulee lähelle mystiikan teologiaa, jonka katsotaan alkaneen Pseudo-Dionysios Areopagitan (n. 500jKr.) uusplatonistisesta teologiasta. Jumala pakenee kielellisiä määrittelyjä, koska hän on olemukseltaan salattu. Siksi mystiikan teologian kuvaukset Jumalasta ovat luonteeltaan paradoksaalis – dialektisia, esimerkiksi "häikäisevä pimeys". Ne samanaikaisesti sekä kertovat jotain Jumalasta että säilyttävät hänen salatun olemuksensa. Työni ensisijaisina lähteinä ovat Kierkegaardin pseudonyymi Johannes Climacuksen teokset Filosofisia muruja (1844) ja Päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus (1846). Edellä mainittujen teosten rinnalla käytän Kierkegaardin muita pseudonyymisiä sekä hänen omalla nimellään julkaisemia kirjoituksia. Teoksissaan Climacus selvittää kristityksi tulemista ja ihmisen mahdollisuutta tuntea totuus. Hänen mukaansa Jumala on ihmiselle tuntematon, absoluuttisen erilainen ja ymmärrykseltä salattu. Tuntematon jumala haluaa kuitenkin olla tasavertainen ihmisen kanssa ja sen vuoksi hän ilmoittaa itsensä. Jumalan ilmoitus on absoluuttinen paradoksi – aikaan saapuva ikuinen Jumala. Absoluuttinen paradoksi avautuu vain uskossa, jossa ihminen kohtaa Kristuksen kasvoista kasvoihin. Kierkegaardin ajattelussa vaikuttaa käänteinen dialektiikka, jossa positiivinen tunnistetaan negatiivisesta. Kierkegaardin dialektiikka vastustaa Hegelin (1770–1830) ajattelua tämän omilla aseilla. Hegelin dialektiikassa olemisen ja ei-olemisen synteesi on tuleminen. Hegel uskoi, että ajattelun avulla on mahdollista saavuttaa puhdas jumalallinen oleminen. Kierkegaard kieltää tämän. Hänen mukaansa eksistenssi on jatkuvassa tulemisen tilassa. Eksistenssin negatiivisuus kumoutuu vasta ikuisuudessa. Kristillinen eksistenssi synnyttää kärsimyksen, joka johtuu siitä että ihminen eksistoi ikuisen ja ajallisen synteesinä. Kierkegaard kuvaa kirjoituksissaan sekä positiivista ideaalia kristillisyyttä että negatiivista eksistentiaalista kristillisyyttä. Kristillisessä pyrkimyksessä edistyminen kohti ideaalia ilmenee eksistenssissä vastakohtansa kautta, siksi uskonnollinen kärsimys on merkki suhteesta iäiseen autuuteen. Kierkegaardin paradoksin mystiikka ilmenee siinä, että ihminen tulee itsekseen Jumala-suhteen kautta. Ottaessaan uskossa vastaan Kristuksen – absoluuttisen paradoksin – ihminen alkaa eksistoida omana itsenään. Uusi oleminen on Paavalin sanoin sitä, että: "Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa" (Gal. 2:20).
  • Myöhänen, Vilma (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan, miten uskonto, mystiikka ja usko ilmenevät kahdeksassa Gurun opissa -kuvituskuvassa vuonna 2019. Gurun opissa on Lauri Maaralan kirjoittama ja suurimmaksi osaksi Matti Pikkujämsän kuvittama hengelliseen etsintään keskittyvä palsta, jota julkaistaan Kirkko ja kaupunki -mediassa. Kirkko ja kaupunki on Suomen evankelis- luterilaisen kirkon pääkaupunkiseudun jäsenille suunnattu media. Gurun opissa hyödyntää hengellisen etsinnän teemoissaan mystikkojen ja hengellisten merkkihenkilöiden ajatuksia ja elämänkertoja. Tutkielmassa käytetään semioottista kuva-analyysia erityisesti C.S. Peircen kolmea merkkityyppiluokkaa hyödyntäen. Merkkityyppiluokat ovat ikoninen, indeksinen ja symbolinen merkki. Tutkielmassa kysytään jokaisen kuvituksen kohdalla, mitä merkkejä kuvassa on. Merkkien avulla tutkielmassa tarkastellaan, mitä semioottisia merkityksiä kuvissa on ja lopulta sitä, miten kuvat ilmentävät uskoa, mystiikkaa ja uskontoa. Kuvitukset jakautuvat tutkielmassa merkkien perusteella kahteen teemaan. Toinen teema edustaa vahvemmin uskonnon yhteisöllistä ulottuvuutta ilmentäviä kuvia, kun taas toinen edustaa vahvemmin yksilön kokemuksellista ulottuvuutta ilmentäviä kuvia. Vahvemmin uskonnon yhteisöllistä ulottuvuutta ilmentävissä kuvissa korostuvat merkit erityisesti kristinuskon kertomuksellisen, myyttisen ja filosofisen ulottuvuuksien hahmoista. Myös perinteisesti itämaisiksi miellettyjen uskontojen filosofian merkkejä on löydettävissä yhdestä kuvituksesta. Teeman kuvien merkitys liittyy taivaallisen ja maallisen yhteydenpidon kuvaamiseen sekä luottamuksen ja levollisuuden löytämisen kuvaamiseen. Kuvat ilmentävät mystiikkaa ihmisen sisimpään päin suuntautuvasta etsinnän merkityksestään sekä uskontokuntien rajat ylittävästä merkityksestään käsin. Lisäksi kuvissa on merkityksiä uskosta, johon liittyy mysteeri ja järkeilemättömyys. Vahvemmin yksilön kokemuksen ulottuvuutta ilmentävissä kuvissa korostuvat merkit, joissa kuvataan ihmisyksilön kokemusmaailmaa. Teeman kuvien merkitys liittyy nykypäivänä elävän yksilön kokemaan ihmettelyyn ja merkityksellisyyden etsintään erityisesti modernien ilmiöiden maailmassa. Kuvissa on merkityksiä yksilön mysteerikokemuksista luonnon äärellä, mikä ilmentää mystiikkaan liittyviä piirteitä sekä nykypäivän henkisyyteen liittyviä suosittuja piirteitä. Kosmisen järjestyksen merkitykset kuvissa ilmentävät mystiikan luonnetta, jossa yksilö etsii ja kokee ykseyden ja mysteerin kokemuksia maailmankaikkeudessa.
  • Sihvola, Elsa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Jumalan kätkeytyneisyyden ongelma muistuttaa läheisesti klassista teodikeaongelmaa – pahuuden ja kärsimyksen muodostamaa haastetta ja uhkaa teistiselle käsitykselle kaikkivaltiaasta, kaikkitietävästä ja täydellisen hyvästä Jumalasta. Jumalan kätkeytyneisyys on yhtäältä uskonnollinen ikuisuusteema, jota jo Raamatun tekstit heijastavat. Uskonnonfilosofisena keskustelunaiheena ilmiö on kuitenkin paljon nuorempi. Jumalan kätkeytyneisyyttä on käsitelty omana ateistisena argumenttinaan Jumalan olemassaoloa vastaan J. L. Schellenbergin julkaistua teoksensa Divine Hiddenness and Human Reason 1993. Liki kolmessa vuosikymmenessä hänen muotoilemansa argumentti Jumalan kätkeytyneisyydestä on lunastanut paikkansa filosofisessa nykykeskustelussa, jossa sitä käsitellään pahan ongelman rinnalla omana ateistisena argumenttinaan. Schellenberg ei ole historian ensimmäinen uskonnonfilosofinen ajattelija, joka on kiinnittänyt huomiota Jumalan kätkeytymisen ateistiseen todistusvoimaan, mutta hän on eittämättä valtavirtaistanut aihetta koskevan keskustelun. Schellenbergin argumentti perustuu huomioon siitä, että teismin mukaiselta Jumalalta olisi perusteetonta kätkeytyä vilpittömiltä etsijöiltä. Niin sanotun ”vilpittömän epäuskon” olemassaolo muodostaa hänen argumentissaan siis todistusaineistoa Jumalan olemassaoloa vastaan. Jumalan koetun kätkeytyneisyyden pohjalta on mahdollista muotoilla muihinkin ilmiön puoliin vetoavia argumentteja ateismin puolesta. Teistisestä näkökulmasta Jumalan kätkeytyneisyyden ilmiö vaikuttaa puolestaan, ellei haastavan Jumalan olemassaoloa kaikkineen, vähintäänkin saattavan kyseenalaisiksi tiettyjä yleisiä uskomuksia Jumalan ominaisuuksista. Michael C. Rean mukaan Schellenbergin argumentti perustuu kiistanalaisten teologisten oletusten varaan Jumalan rakkauden luonteesta ja ilmenemisestä, ja ne tulisi uudelleenarvioida Jumalan transsendenttisuuden, tuonpuoleisuuden, huomioon ottavassa teologianhistoriallisessa valossa. Jumalan kätkeytyneisyyden tematiikka avautuu moneen suuntaan myös analyyttisen uskonnonfilosofian ulkopuolella. Kristillinen mystiikan teologia kääntää ongelman päälaelleen: sen traditiossa kokemus Jumalan kätkeytymisestä on nähty luonnollisena ja odotuksenmukaisena hengellisen elämän vaiheena, jonka kautta Jumala tuo ihmisen lähemmäs itseään. Tutkielma antaa äänen myös kognitiivisen uskontotieteen näkökulmille: uskon, epäuskon ja yksilöllisen jumalasuhteen tarkastelulle kognitiivisena toimintana. Tämä edistää filosofista kokonaiskeskustelua, sillä Schellenbergin argumentti rakentuu ratkaisevasti epäuskoa ja epäilystä koskevien empiiristen väitteiden varaan. Psykologian kiintymyssuhdeteoria taas antaa kiinnostavan selityksen Jumalan kätkeytyneisyyden kokemuksen inhimilliselle tuskallisuudelle. Jumalan kätkeytyneisyyden ilmiö, tehtiin siitä sitten ateistinen tai teistinen tulkinta, palautuu lopulta yksilön uskonnolliseen kokemukseen.
  • Reini, Ida-Emilia (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämä tutkielma käsittelee vähälle huomiolle jääneen imaginisti-runoilija Aleksandr Kusikovin tuotantoa. Tutkielmassa analysoidaan kahta vuonna 1920 julkaistua runoelmaa ”Poema poem” ja ”Koevangelieran”. Runoanalyysin lisäksi tutkielma esittelee myös Kusikovin kirjallista elämäkertaa ja sen suhdetta kirjailijan tuotantoon. Biografian koostamiseksi tietoa on kerätty Kusikovia käsittelevien artikkelien ja kirjailijan lyhyen omaelämäkerran lisäksi aikalaismuistelmista, Kusikovin julkaistusta kirjeenvaihdosta, sekä kirjailijan emigranttilehdissä julkaistuista kirjoituksista. Molemmissa teosanalyyseissä hyödynnetään subteksti-analyysin menetelmiä. ’Teksti’ ymmärretään laajasti kattamaan kirjallisten tekstien lisäksi mm. Kusikovin koko tuotannon ja elämäkerran. ”Poema poem”-runoelman analyysissä tarkastellaan teoksen suhdetta raamatulliseen ”Laulujen lauluun” ja sen imaginistisiin sovellutuksiin. Runoelmaa lähestytään sen motiiveista käsin: teoksen kaupunkikuvausta käsitellään suhteessa imaginistien urbanismiin ja lyyrisen sankarin tšerkessiyttä tutkitaan osana imaginistista elämänteatteria. Runoelman rakkausmotiiville tarjotaan kolme mahdollista luentaa yhtäältä sen syntagmaattisista ja toisaalta paradigmaattisista suhteista käsin. Ensimmäisessä korostuu Kusikovin tuotannolle ominainen lyyrisen sankarin tunteiden kuvaus, jälkimmäisissä imaginisten tradition profetia sekä Kusikoville ominainen mystinen taso. ”Koevangelieran”-runoelman taustaa selvitetään tarkastelemalla orientalismin ja Koraanin asemaa venäläisessä kaunokirjallisuudessa ja Kusikovin tuotannossa. Tutkielmassa nimetään runoelman subtekstejä, joiden motivointeja tutkitaan jo yllämainittujen luentatapojen avulla. Tarkastelun kohteena ovat täten autobiografinen lyyrinen sankari ja tämän imaginistiset profetiat, sekä runoelman islamilainen mystiikka. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta Kusikovin olleen aktiivinen kirjallinen tekijä, jonka merkitys on ehkä suottakin unohtunut kirjallisuushistoriassa. Teosanalyysit osoittavat sekä imaginismin vaikutuksen Kusikovin tuotannossa, että myös runoilijan omintakeisen kuvaston.