Kotilainen, Noora
(2008)
Tutkielma käsittelee suomalaisen naisen rakentumista kolmentoista erilaisen 1920-luvun aikakauslehden esittämien naiskuvien kautta. Työssä vertaillaan ihanteellisen naisen ja tämän vastakuvan epäihanteellisen naisen rakentumista, lehtien visuaalisissa representaatioissa ja sukupuolijärjestelmän kontekstissa. Vuosisadan vaihdetta on pidetty aikana, jolloin sukupuolijärjestelmä oli murroksessa. Kuvien kautta hahmottuvat ihannenaiskuvat – kuvajaiset – kuvastavat ajan mukaista normatiivista naiseutta, sekä niitä haaveita ja toiveita, joiden mukaiseksi suomalaisen naisen haluttiin määrittelijöiden taholta rakentuvaksi. Ihanteellisen naisen vastakuvat – kuvatukset – heijastelevat aikansa kontekstissa epäihanteelliseksi nähtyä naista, sekä ajan naiseuteen ja yhteiskunnan muutokseen liitettyjä pelkoja ja uhkia, piirtäen naiseuden rajoja. Tarkoituksena on selvittää, millaisia piirteitä ulkonäköön liitettiin ja miten sukupuolta rakennettiin kuvissa ruumiin pinnalla, muun muassa ulkonäön ja pukeutumisen kautta. Tutkielmassa sukupuolta lähestytään konstruktiona, joka tuotetaan sukupuolijärjestelmässä. Sukupuolten eroa, erilaisia ominaisuuksia, ulkonäköä ja toiminta-alaoja pidetään yllä ja toistetaan jatkuvasti koko yhteiskunnan kattavalla kentällä, yksityiskohtien runsaudessa. Kuvat, kuten tekstitkin, joko toistavat sukupuolta normatiivisesti tai esittävät ihanteesta poikkeavaa naiseutta. Kuvat ovat tutkielmassa historiallisia lähteitä, jotka aukeavat tarkastelijalle historiallisessa, kulttuurisessa ja poliittisessa kontekstissaan. Tutkimuksessa naiskuvat ovat representaatioita, joita eri poliittiset, yhteiskunnalliset ja kulttuuriset ryhmät rakentavat. Representaatiolla ei vain pyritä kuvaamaan sen kohdetta, vaan aktiivisesti vaikuttamaan kyseiseen ilmiöön. Representaatioita tutkimalla hahmotetaan esiin eri ryhmien sekä määrittelijöiden ihanteellinen ja siitä poikkeava naiskäsitys. Ihanteellinen nainen näyttäytyi kodin, äitiyden, uhrautuvuuden, siveellisyyden, uutteruuden ja vaatimattomuuden ympäristössä ja ulkomuodossa. Ihanteellisuus merkittiin ruumiin pinnalla tietyin ulkonäköpiirtein. Naisten ulkonäkö rakentui kolmiportaisen hierarkkisen järjestelmän mukaiseksi. Alatason kodille, äitiydelle ja työlle omistautuneet naiset näyttäytyivät yksinkertaisissa univormumaisissa työ- ja kotitalousasuissa. Keskitason naiset olivat kansannaisten esimerkkejä ja kansakunnan sekä luokan tulevaisuuden turvaajia. He näyttäytyivät kansallispukuisena emäntänä, aatteen lippua kantavana sankarittarena sekä kansakunnan jatkuvuutta turvaavan rotupuhtaan äidin ruumiissa. Heistä rakentui suomalaisen naiseuden paraatikuvajaisia. Ylätason naiset, poliitikot ja kristillis-siveelliset toimijat, häivyttivät fyysistä naiseuttaan korostuneen siveellisellä ja askeettisella itsensä esittämisellä. Asemaan ja tehtävään pukeuduttiin ja sen mukaisesti esitettiin itseään myös fyysisesti. Sukupuolijärjestelmän rajoista lipeäminen merkittiin myös ulkonäöllisin piirtein. Väärin toimivat naiset uhkasivat muun muassa miehistä valtaa, siveellisyyskäsityksiä, sukupuolten erillään pitoa, suvunjatkuvuutta ja perheinstituutioita. He näyttäytyivät vallitsevan sukupuolijärjestelmän kontekstissa itsekkäinä, hillittöminä, osaamattomina, laiskoja ja siveettöminä. Epäihanteelliset naiset leimattiin kuvissa moninaisin ulkonäköpiirtein ja heistä rakennettiin oikean, luonnollisen naiseuden kuvatuksia. Uuden naisen tai nuoren jazztytön hahmo toimi usein naisen kuvatuksena. Uuteen naiseen liitettiin modernin mullistuksen pelkoja ja hänen ruumiinsa ympärillä keskusteltiin tulevaisuuden uhkakuvista. Uuden naisen figuuri edusti uutta aikaa, moderneja tapoja, turhamaisuutta, urbaania elämää ja epäkansallista tendenssiä. Kuvatukset myös paljastavat ihannenaiseuden haaveksi ja harhaksi, sillä ne kertovat etteivät kaikki ajan naiset käyttäytyneet ja toimineet määrittelijöiden kaavailemien korkeiden ideaalien ja haaveiden mukaisesti. Niiden kautta rakentuu kuva ajan todellisuuden moninaisesta naiseudesta. Naiseuden rajat eivät olleet musta-valkoisen selkeät, vaan järjestelmä jousti eri kohdissa ja eri ryhmille eritavoin. Ihannenaiskuvat ja niiden vastakuvat olivat ensisijassa tarkoitettu suurten joukkojen ja kansannaisten ohjenuoriksi, joilla suomalaista ihanteellista naista rakennettiin. Marginaalitapauksissa tiukoista rajoista saatettiin joustaa.