Browsing by Subject "naisliikkeet"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-8 of 8
  • Holli, Anne Maria (2003)
    The article dissertation analysed Finnish discourse and politics for gender equality from the late 1960s to the late 1990s. Three questions were investigated: How was the discourse on gender equality organised and how did it change over time? What were the strategies and impact of women's policy offices and women's movements? What are the possibilities for women to pursue change via gender equality, public policies and the state in more general terms? The study outlined a more post-structuralist inspired version of the feminist-discursive approach to gender equality, which analyses gender equality as part of social discourse and pays attention to its political consequences and implications. The data consisted of statements by women's policy offices and women's movements, policy documents, press materials and interviews. The study applied various text analysis methods to the data. The study described changes in the Finnish concept and discourse of gender equality from 1970s to 1990s. The masculine normativity of gender equality was in the 1980s replaced by a more radical conceptualisation, partly thanks to the activity of the Council for Gender Equality between Men and Women. The new version could be utilised by women for change without them giving up their sexual difference. Simultaneously, support of gender equality as a norm expanded in Finnish society. In the 1990s, the tide turned: the potential for change diminished as gender equality was conceptualised as an already 'present' characteristic in Finnish society, which also legitimised the idea that there was nothing left to do. The analysis also shows that, comparatively speaking, the policy success of Finnish women's movements in gendering public policies has been above average. In the context of moderately closed policy sub-systems and left-wing governmental power, women's movements tended to be successful, if they only managed to mobilise to a sufficient degree on an issue. However, in the Finnish context, the characteristics of the political environment also seem to affect the possibility of movement mobilisation. Women's policy agencies were very effective linkages between the women's movements and the state. The prominent role played by these agencies can be understood by their participation in the 'strategic partnerships' typical to Finnish women's activity. However, the analysis of the actual policy change modified to some degree the results concerning women's policy success and the responsiveness of the state. Women's demands met an invisible barrier in both job training and prostitution policy. However, in job training women's substantive impact was more limited, due to the closed sub-system and the strong vested interests that excluded women. On the basis of the empirical analyses, the study also aimed at providing partial and situated answers to the questions concerning the nature of the concept of gender equality and the relation between women and the state, which have been prominent in feminist theory. The results can be condensed into the notion that feminist studies should avoid too simplistic viewpoints and start paying more attention to the multifaceted and contextualised character of both gender equality and the state.
  • Liikamaa, Maria (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan kansandemokraattisen naisliikkeen ja Suomessa 1970–1980-luvulla vaikuttaneen toisen aallon feminismin yhteistyö- ja vaikutussuhteita sekä konkreettisesti että aatteellisesti. Tavoitteena on selvittää, miten kansandemokraattinen naisliike reagoi feministisen naisliikkeen yhteiskunnalle heittämään haasteeseen. Tarkastelu tapahtuu paitsi liikkeiden varsinaista yhteistyötä erittelemällä, myös analysoimalla naiskysymyksen uudelleenmäärittelyä kansandemokraattisen naisliikkeen puitteissa. Ilmiötä tarkastellaan aikakauden laajemman kansalaisuusaktiivisuuden murroksen kurkistusaukosta hyväksikäyttäen teoriaa uusista yhteiskunnallisista liikkeistä sekä teorian kerryttämää feminististä kritiikkiä. Kansandemokraattinen naisliike rajataan tutkielmassa kahteen toimijaan: Suomen Naisten Demokraattiseen Liittoon (SNDL) ja Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) keskuskomitean naistyöjaostoon. SNDL oli demokraattinen yhteistyöjärjestö, naistyöjaosto taas perustettiin 1980 tekemään selvitystyötä ja uudelleenjärjestelemään puolueen naistyötä. Tutkielman aikarajaus 1977–1983 määräytyy Solveig Bergmanin (2002) muotoileman suomalaisen feministiliikkeen kehityskaaren mukaan: liikkeen läpimurto tapahtui vuosina 1977–1980 ja sen institutionalisoituminen vuodesta 1980 eteenpäin. Rajauksella mukaillaan SNDL:n liittokokouskausia 1977–1980 ja 1980–1983 sekä SKP:n naistyöjaoston elinkaarta. Tutkielman aineisto koostuu SNDL:n ja SKP:n naistyöjaoston arkistoihin kootusta materiaalista: pöytäkirjoista ja niiden liitteistä, seminaarimateriaaleista, puheista, painatteista, toimintasuunnitelmista ja -kertomuksista, poliittisista asiakirjoista sekä kannanotoista. Lisäksi tarkastellaan SNDL:n äänenkannattajana toiminutta naistenlehteä (Uusi Nainen) ja liiton sisäistä tiedotuslehtistä (Pippuri). Aineistoja säilyttää Kansan Arkisto. Uudet feministiliikkeet saivat 1970-luvun jälkipuoliskolla runsaasti huomiota julkisessa keskustelussa totutusta poikkeavilla toimintatavoillaan ja yksityiselämän sfääriin kiinnittyvillä kysymyksenasetteluillaan. Niiden suosio nähtiin kansandemokraattisessa naisliikkeessä haasteena, johon oli pyrittävä vastamaan, jotta edelleen annettaisiin omasta liikkeestä kuva relevanttina naisten aseman ajajana. SNDL:n keskusliittotason suhtautuminen feministiliikkeisiin pysyi vuosina 1977–1979 välttelevänä, mutta 1980-luvun alussa feministijärjestöjen yhteydenottoihin alettiin vastata omilla tapahtumakutsuilla ja yhteistyöehdotuksilla. Vuodesta 1981 eteenpäin konkreettinen yhteistyöalue paitsi uusien naisliikkeiden myös muiden 1980-luvun kansanliikkeiden kanssa löydettiin ydinaseita vastustaneesta uudesta rauhanliikkeestä, erityisesti pohjoismaisten naisten rauhanmarsseista, Ydinaseeton Pohjola -vetoomuskampanjasta ja kansainvälisen naistenpäivän laajapohjaisista yhteistyötoimikunnista. Jo ennen varsinaista yhteistyötä kansandemokraattinen naisliike pyrki tarjoamaan vastauksensa uusfeministien esittämiin kysymyksiin ja pääsemään osalliseksi aiheesta käytyyn keskusteluun. Tuttujen aiheiden, kuten äitiyssuojelun, matalapalkkaongelman ja naisten poliittisen edustuksen, lisäksi alettiin puhua yksityiselämän rakenteellisista ongelmista, kuten perheväkivallasta, seksuaali- ja lisääntymisterveyden puutteista, tasa-arvoisesta perhe-, parisuhde- ja seksielämästä sekä naista halventavasta mainonnasta, pornografiasta ja prostituutiosta. Liikkeessä alettiin myös lämmetä ajatukselle marxilaisen teoriaperinteen uudistamisesta sukupuolen näkökulmasta. Liiton ulospäin suuntautuvan työn välineenä toiminut Uusi Nainen koki täysimääräisen feministisen herätyksensä vuosina 1982–1983 päätoimittajan vaihdoksen myötä, mutta jo tuota ennen lehdessä puitiin naisten elämää varsin monipuolisesti ja poliittiset tasot huomioiden. Tutkielma osoittaa, että kansandemokraattisessa naisliikkeessä koettiin 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa painetta toiminnan uudistamiseen naisliikkeen tuolloiset vaatimukset paremmin huomioonottavaksi ja nuoriin, radikalisoituneisiin naisiin vetoavaksi. Liikkeen sortokäsitys, joka oli kiinnittynyt puhtaasti omistavan luokan ja työläisten taloudelliseen suhteeseen, sai tästä syystä rinnalleen teorian yhteiskuntaa läpileikkaavasta naisalistuksesta, patriarkaatista. Näitä käsityksiä yhdistellen liike asemoi itseään vanhojen poliittisten liikkeiden ja uuden naisliikkeen välimaastoon samalla olemassaolostaan kommunistien hajaannuksen kourissa kamppaillen.
  • Koskimies, Laura (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkimuksessa selvitetään venäläisten feministien toimintaa, tavoitteita, ongelmia ja ristiriitoja 1990-luvun alkupuoliskolla. Primäärimateriaalina toimivat aikakauden tärkeimpien venäläisten feministien haastattelut, tekstit, puheet, esitelmät ja muut esilletulot, jossa he selvittävät tavoitteitaan, kertovat toiminnastaan ja erittelevät ongelmiaan. Lisäksi käytössä on merkittävimpien tapahtumien materiaaleja, järjestöjen lehtiä ja seminaarikertomuksia. Tutkimus keskittyy erityisesti Itsenäinen naisten forum -nimiseen löyhään verkostoon, jota feministit fasilitoivat. He pyrkivät sen avulla yhdistämään maan hajanaista naisliikettä. Tutkimuksen kontekstina on laajempi poliittinen ja yhteiskunnallinen tilanne Venäjällä, sen kehittymätön kansalaisyhteiskunta ja poliittinen sekavuus. Feministien tavoitteet, joita tutkimus käsittelee, liittyivät pitkälti naisliikkeen kehittämiseen, vahvistamiseen ja koordinoimiseen. Tämä tehtävä lankesi feministisille toimijoille, koska heillä oli muihin naisaktiiveihin nähden paremmat edellytykset tähän taloudellisesti, intellektuaalisesti, organisatorisesti ja institutionaalisesti. 1990-luvun ensimmäisiä vuosia kuvastaakin eräänlainen laajeneminen tässä suhteessa: feministit organisoivat tapahtumia, jotka saivat kasvavaa suosiota ja näkyvyyttä. Esiin nousi kuitenkin myös jatkuvasti kysymyksiä liikkeen poliittisen vaikuttavuuden kasvattamisesta, aseman virallistamisesta ja toiminnan struktuurien riittävyydestä. Ongelma oli naisliikkeen hajanaisuus, ideologinen monimuotoisuus sekä kokemattomuus poliittisessa ja yhteiskunnallisessa toiminnassa. Nämä ongelmat kulminoituivat vuoden 1993 duuman vaaleihin, joihin osallistumisen epäonnistuminen osoitti entistä selkeämmin tarpeen muuttaa toimintaa. Toinen jakso tutkimuksessa käsittelee institutionalisoitumisen kauden alkamista 1990-luvun puoliväliä kohden. Aikakautta kuvaa ammattimaistuminen, feminististen toimijoiden eriytyminen ja laajat informaatio- ja koordinointihankkeet, joiden tekijät olivat yhtä ja samaa pientä moskovalaista ryhmittymää. Löyhä verkosto tai yhteisö ei ollut enää riittävä. Feministit perustivat Itsenäiselle naisten forumille tiukan strukturoidun koordinaatio- ja informaatiokeskuksen, joka otti liikkeen johtoaseman itselleen ja alkoi kehittää toimintaa. Tässä ammattiaktivistien piirissä liikkui paljon länsimaisten säätiöiden projektirahoitusta, minkä vuoksi heillä oli resurssit alkaa kontrolloida liikkeen toimia entistä enemmän. Tässä vaiheessa feministinen ryhmittymä oli jakautunut niihin, jotka olivat mukana tässä johtavassa ryhmässä ja niihin, jotka pyrkivät toisenlaiseen toimintaan. Feministien voimistuneet institutionalisoitumispyrkimykset aiheuttivat liikkeessä ongelmia. Merkittävimpiä teemoja, joita tutkimuksessa nousi esiin, oli feministien identiteetin jakautuneisuus; he olivat useasti samaan aikaan itsenäisiä aktivisteja, valtiolle työskenteleviä asiantuntijoita sekä akateemisia tutkijoita. Merkittävimmän yksittäisen feministisen järjestön, Moskovan sukupuolentutkimuksen keskuksen, asema kertoo tästä hyvin: se oli valtion tiedeakatemian alainen tutkimusyksikkö, mutta se identifioi itsensä voimakkaasti nimenomaan kolmannen sektorin järjestöksi, joka näki tehtäväkseen toimia naisliikkeen parissa. Samaan aikaan sen työntekijät tekivät tutkimusta niin valtiolle kuin muillekin tilaajille. Tämä aiheutti ongelmia niin akateemisessa maailmassa kuin muussa naisliikkeessäkin, jossa feministit koettiin elitistisiksi ja kaukaisiksi. Myös feministit itse kokivat tämän position yhä haastavammaksi 1990-luvun puoliväliä kohden, ja tutkimuksessa todetaankin eriytymisen alkaneen voimistua tämän seurauksena. Feministisistä toimijoista osa keskittyi voimakkaammin vain akateemiseen toimintaan ja osa taas naisliikkeen koordinointiin. Tutkimuksessa nousivat esiin myös feministien keskeiset ristiriidat ja se, että kyseessä ei ryhmän pienestä koosta ja samasta ideologisesta lähtökohdasta huolimatta ollut homogeeninen ryhmittymä. Monet sisäiset ristiriidat liittyivät siihen, miten feminismiä tulisi toteuttaa naisliikkeessä, millainen tulisi akateemisen toiminnan ja poliittisen aktivismin suhteen olla, oliko feministien liikkeen johtoasema hyväksyttävää vai ei, ja mitkä sen taustalla oleviksi motiiveiksi nähtiin. Feministien liike ei siis ollut yhtenäinen ja ristiriidat korostuivat ajan myötä. Feministien pyrkimykset koota naisliike yhdeksi vaikuttavaksi voimaksi epäonnistuivat 1990-luvun alkupuoliskolla. He eivät onnistuneet muodostamaan tavoitteidensa mukaista vahvaa naisliikettä, vaan pikemminkin feministien oma ammattimainen, erillinen ryhmittymä päätyi tekemään johtoasemastaan käsin parhaaksi katsomiaan asioita länsimaisten säätiöiden tuella. Sukupuolentutkimuksen kehitys kulkee koko tutkimuksen läpi yhtenä sivujuonena: sen kehittäminen oli osa feministien toimintasuunnitelmaa. Tässä he onnistuivatkin paremmin: sukupuolentutkimus sai akateemisen legitimiteetin, ja ensimmäistä kertaa maan historiassa venäläiset naiset tekivät tutkimusta venäläisten naisten tilanteesta.
  • Hakala, Riitta (2000)
    Viimeisen runsaan sadan vuoden kuluessa on perheiden lapsiluku pienentynyt huomattavasti kaikissa länsimaisissa yhteiskunnissa. Suomessa syntyvyys rupesi pienentymään huomattavan nopeasti 1910-luvun alussa. 1930-luvun lopulle jatkuneen hedelmällisyyden pienentymisen seurauksena naisten keskimäärin synnyttämien lasten lukumäärä putosi lähes puoleen. Hedelmällisyyden pienentymisessä oli kyse nimenomaan aviollisen hedelmällisyyden pienenemisestä. Toisin sanoen avioparit olivat alkaneet tehokkaasti rajoittaa lastensa lukumäärää. 1910-luvulla lapsirajoitus herätti mielenkiintoa myös julkisuudessa. Lapsirajoituksella oli puolestapuhujia, mutta myös vastustajia. Tutkielmassa verrataan kahden eri naisjärjestön, työläisnaisliikkeen ja kristillis-siveellisen Valkonauha-järjestön, lehdissä 1910-luvulla käytyä keskustelua lapsiluvun rajoituksesta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia argumentteja keskustelussa käytettiin. Tutkimushypoteesina on, että naisten mielipiteenmuodostus suodattui ainakin osittain erilaiseksi luokan (politiikan) vaikutuksesta. Työläisnaisessa ja Valkonauhassa käyty keskustelu lapsirajoituksesta piti sisällään monia erilaisia argumentteja: taloudellisia, moraalisia, terveydellisiä ja rotuhygienisiä. Lisäksi lapsirajoitus liittyi keskeisellä tavalla kysymykseen naisen asemasta. Sen sijaan väestölliset argumentit eivät vielä 1910-luvulla olleet keskustelussa juurikaan esillä. Työläisnaisliikkeellä ei ollut yksimielistä kantaa lapsirajoitukseen. Työväenluokan naisiin kuului paitsi lapsirajoituksen kannattajia, epävarmoja ja välittävänä kannalla olevia myös lapsirajoituksen vastustajia. Osa työläisnaisista ajatteli, että työläisillä tuli olla oikeus vallitsevissa taloudellisissa olosuhteissa rajoittaa lastensa lukumäärää. Taloudellisten argumenttien lisäksi lapsirajoitusta puolustettiin naisen asemaan liittyvinä argumenteilla sekä myös rotuhygienisin perustein. Osa työläisnaisista piti lapsiluvun rajoitusta sosialismin vastaisena. Osalle työläisnaisista kysymys oli myös moraalinen. Valkonauhalle lapsirajoitus oli ensisijaisesti siveellinen ja moraalinen kysymys. Keskeistä kysymyksessä oli itse tapahtuma, hedelmöittymisen estäminen, joka valkonauhalaisten mielestä oli luonnonvastaista, puuttumista Jumalan säätämään järjestykseen. Valkonauhassa oltiin huolestuneita siitä, että jos sukupuoliyhteys irrotettaisiin suvunjatkamisesta, seurauksena olisi avioliiton ulkopuolisten suhteiden lisääntyminen ja yhteiskunnan siveellinen ja moraalinen rappio. Moraalisten argumenttien lisäksi Valkonauha vastusti ehkäisyvälineitä terveydellisillä argumenteilla. Estääkseen yhteiskuntaa vajoamasta siveettömyyteen Valkonauha yritti saada ehkäisyvälineiden mainostamisen ja myynnin lailla kielletyksi. Vastaavia lakeja oli säädetty monissa muissa maissa. Suomessa näin ei kuitenkaan Valkonauhan pettymykseksi tapahtunut. Työläisnaisliikkeen ja Valkonauhan suhtautuminen muodostui osittain erilaiseksi, mutta asetelma ei kuitenkaan ollut mustavalkoinen. Erilaisista lähtökohdista huolimatta naiset saattoivat päätyä samaan lopputulokseen.
  • Aalto, Terhi (2003)
    Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisen naisliikkeen vaikutusta lasten päivähoitoa koskevaan lainsäädäntöön 1990-luvun puolivälissä. Tarkoituksena on selvittää, millainen rooli ja vaikutus naisliikkeen edustajilla on ollut päivähoitouudistusten valmistelu- ja päätöksentekoprosesseissa. Samalla tarkastellaan valtiollisten tasa-arvoinstituutioiden roolia naisliikkeen intressejä välittävinä toimijoina: ovatko viralliset tasa-arvoelimet pyrkineet ja pystyneet edistämään naisliikkeen tavoitteita päivähoitopolitiikassa ja ovatko ne onnistuneet tuomaan päivähoitokeskusteluihin sukupuolinäkökulmaa. Lisäksi kuvataan sitä, miten sukupuoleen Iiittyvä problematiikka on päivähoitokeskusteluissa tuotu esiin. Tutkimuskysymyksiä tarkastellaan kahden tapauksen kautta. Ensimmäinen tapaus on päivähoidon subjektiivisesta oikeudesta käyty keskustelu vuonna 1994. Toinen tapaus käsittelee lasten kotihoidon tuen Ieikkausta vuonna 1995. Valitut kaksi uudistusta kuuluvat 1990-luvun keskeisimpien lastenhoitopoliittisten uudistusten joukkoon. Tutkielmassa käytetty empiirinen aineisto koostuu pääosin tapauksiin Iiittyvistä virallisasiakirjoista. Näitä ovat päivähoitouudistusten valmisteluasiakirjat kuten työryhmämuistiot, niistä annetut lausunnot, eduskunnan valiokuntapöytäkirjat, kirjatut täysistuntokeskustelut, tasa-arvoasiain neuvottelukunnan, tasa-arvovaltuutetun sekä eduskunnan naisverkoston kannanotot ja pöytäkirjat. Lisäksi kartoitetaan päivähoitopoliittisen toimintaympäristön keskeisiä piirteitä, naisliikkeen dynamiikkaa ja tasa-arvoelinten toimintaa, jotta voidaan selvittää naisliikkeen vaikuttavuuteen yhteydessä olevia tekijöitä suomalaisessa yhteiskunnassa. Tutkielma on kvalitatiivinen tapaustutkimus, jossa pääasiallisena viitekehyksenä käytetään kansainvälisen RNGS (Research Network on Gender Politics and the State) -tutkimuksen vaikutussuhdemallia. Mallissa testataan, selittävätkö naisliikkeen ominaisuudet, poliittinen toimintaympäristö ja virallisten tasa-arvoelinten toiminta naisliikkeen onnistumista tai epäonnistumista poliittisissa prosesseissa. Tutkielmassa tehdyt johtopäätökset perustuvat empiirisen aineiston analysointiin ja arviointiin RNGS-mallin, aikaisemman RNGS-tutkimuksen ja muun käytetyn tutkimuskirjallisuuden valossa. Suomalaisen naisliikkeen osallistuminen päivähoitouudistuksiin on ollut 1990-luvun puolivälissä aktiivista, mutta tavoitteet ovat menneet läpi vaihtelevasti: ensimmäisessä tapauksessa liikkeen keskeiset intressit ovat näkyneet lopullisessa lainsäädännössä, mutta toisessa tapauksessa tulos on ollut pettymys. Molemmissa uudistuksissa valtiollisten tasa-arvoinstituutioiden rooli on ollut lähinnä symbolinen. Ne eivät ole 1990-luvulla aktiivisesti edistäneet naisliikkeen tavoitteita tai tuoneet nimenomaiseen keskusteluun sukupuolinäkökulmaa. Tämä johtuu ensisijaisesti siitä, että etujärjestömäinen vaikuttaminen päivähoitopolitiikkaan ei ole osa instituutioiden valitsemaa strategiaa ja asialistaa. Suomalaisen naisliikkeen merkittävä rooli päivähoitopolitiikassa perustuu siten pikemminkin naisten korkeaan poliittisen edustuksen asteeseen ja yhteistyöperinteisiin kuin tasa-arvoelinten aktiiviseen rooliin. Merkittäviksi tekijöiksi naisliikkeen onnistumisen kannalta nousevat naisliikkeen ominaisuudet, erityisesti Iiikkeen yhtenäisyys, vasemmistolaisemman naisliikkeen osan tuki ja päjvähoitoasioiden korkea prioriteetti naisliikkeen eri osien asialistoilla. Myös poliittisen toimintaympäristön avoimuudella, poliittis-ideologisella ilmapiirillä sekä taloudellisen toimintaympäristön muutoksella on merkitystä naisliikkeen onnistumiselle.
  • Laurén, Jeannette (2008)
    I den finländska och internationella forskningsdiskussionen om kvinnors organisering har kvinnoaktivismen under den första hälften av 1900-talet tolkats i termer av maternalism eller samhällsmoderlighet som diskurs och strategi. Genom maternalismen skapades en medborgerlig roll för kvinnan som baserade sig pä moderskapet och iden om kvinnors förmäga tili moderlighet även i samhällslivet. Arbete var emellertid en väsentlig del av mänga finländska kvinnors, och även mödrars, vardag under 1800-talet och det tidiga 1900-talet, och utgjorde pä sä sätt en verklighet som kvinnoaktivisterna var tvungna att ta ställning tili. Den tidigare forskningen har visserligen visat att arbete ocksä ingick som en beständsdel i den finländska maternalismen, men arbetet har ändä inte hamnat i fokus för teoribildningen. Jag studerar i min avhandling hur kvinnoaktivister under den första hälften av 1900-talet gjorde arbetande mödrar tili en politisk kategori. Syftet är att ur ett aktörsperspektiv studera den process genom vilken kvinnoaktivister formulerade arbetande mödrars medborgerliga roll. Här tillämpar jag ocksä den politiska filosofen Nancy Fräsers modell för anspräk pä rättvisa för att studera med vilka politiska medel kvinnoaktivisterna ville ästadkomma den önskade medborgerliga rollen. Det empiriska materialet utgörs av artiklar ur kvinnotidskrifterna Naisten Ääni, Työläisnainen, Toveritar/Tulevaisuus och Kotiliesi frän perioden 1905-1950. Urvalet är gjort med tanke pä att studera hur kvinnoaktivister politiserade mödrars arbete ur olika positioner pä det politisk-ideologiska faltet. Kvinnotidskrifterna utgjorde kvinnors egna offentligheter och arenor för kvinnoaktivisters politiska aktörskap. Pä dessa arenor hade redaktionen möjlighet att bestämma agendan för vilka frägor de ville lyfta upp i offentligheten, men kvinnoaktivister hade ocksä möjlighet att föra en definitionskamp. Som analysmetod har jag använt mig av retorikanalys inspirerad av bland annat Perelman. Studien visar att mödrars arbete var en central fräga för kvinnorörelserna under den första hälften av 1900-talet. Perioden var en tid dä anspräken ännu inte var färdiga, utan da frägan om mödrars arbete fortfarande sökte sin form och höll pä att formuleras som en offentlig angelägenhet inom kvinnorörelserna. Maternalismen kan inte ensam förklara de politiska anspräk som gjordes i frägan. En central utveckling som skedde pä alla tidskriftsarenor var att kvinnoaktivisterna i större eller mindre utsträckning började godkänna principen om valfrihet, enligt vilken mödrar künde vara medborgare anfingen genom sitt moderskap eller sitt arbete i hemmet eller genom sitt förvärvsarbete utanför hemmet.
  • Ohtonen, Saija (2005)
    Viimeisen vuosikymmenen aikana on Afrikan maanosassa ollut huomattavaa erilaisten naisjärjestöjen huima kasvu. Eteläinen Afrikka, ja etenkin Sambia, on tällaisen kehityksen malliesimerkki. Tässä Pro gradu-tutkielmassa tutkitaan Sambian naisliikkeen poliittista roolia ja strategioita. Eritoten tarkoituksena on kahden esimerkin kautta - Oasis Forum -liittoutuma ja naisliikkeen perinteisten päälliköiden kanssa tekemä yhteistyö - tunnistaa niitä tekijöitä, jotka sekä edesauttavat että estävät naisten poliittista toimijuutta ja muokkaavat sen luonnetta. Aihetta lähestytään pääosin feministisen yhteiskuntaliiketeorian pohjalta, joka parhaiten kuvaa naisliikkeen toiminnan dynamiikkaa. Yhteiskuntaliiketeorian korostaman kollektiivisen toimijuuden lisäksi tutkielma korostaa vahvasti yksilön toimijuuden ja kehitysmaaolosuhteiden vaikutusta naisliikkeen harjoittamaan aktivismiin. Tutkielman keskeisen argumentin mukaan Sambian naisliike on onnistunut luomaan sambialaisen järjestökentän sisälle oman poliittisen tilan ja hyödyntämään sitä poliittisten aloitteiden ja vaatimusten tekemiseen. Tämä on sidoksissa strategiaan, joka muotoutuu suhteessa avautuviin poliittisiin mahdollisuuksiin ja erilaisten liittoutumien muodostamiseen. Toisin sanoen siinä missä aiemmat tutkimukset ovat korostaneet autonomian merkitystä naisliikkeiden strategian laatimisessa, Sambian naisliikkeen tapauksessa liittoutumien ja verkostojen muodostaminen on osoittautunut oleellisemmaksi. Yllämainittujen seikkojen lisäksi tutkielmassa rakennetaan kuva siitä, miten Sambian naisliike tasapainoilee ja luo strategiaansa eri yhteiskunnallisten toimijoiden - valtion, kansainvälisen yhteisön, rahoittajien ja itse sambialaisten - asettamien vaatimusten lomassa. Tällaisen tasapainoilun merkitys on tärkeä, sillä kaikki nämä toimijat ovat tavalla tai toisella vastuussa naisliikkeen tavoitteiden saavuttamisesta. Tutkimus suoritettiin laadullisia menetelmiä käyttäen Lusakassa, Sambiassa. Tärkeimpänä yksittäisenä menetelmänä toimi puolistrukturoitu haastattelu. Sitä täydensivät havainnointi, lehtileikkeet ja arkistomateriaali.
  • Minkkinen, Merja (Työväenperinne - Arbetartradition ry, 2015)