Objectives. Stable separate systems have been created for the intellectually disabled in our society. Integration in the educational path could act as a channel for social relations between the intellectually disabled and the general populace. I studied the realization of inclusion in the educational path by using the stages of integrativeness as presented by Moberg & Savolainen (2015). The stages are physical, functional, social and societal integrativeness. In my thesis I seek to find out which stages of integrativeness have been realized in the educational path of the mildly intellectually disabled and whether the stages of integrativeness have connections to the subjects present friendships. Methods. My research method was a narrative multi-case study. The subjects of my thesis were five mildly intellectually disabled young adult women. My data collection method was a semi-structured interview. The material was analyzed using a narrative analysis as presented by Polkinghorne (2005). In the narrative analysis the interviews were used to form narrative descriptions of the subjects educational paths. The narratives formed from the educational paths of the subjects were also used to search common factors. Results and conclusions. All research subjects had experienced physical integration and three subjects had also experienced functional integration during their educational path. One research subject had also experienced social integration during her educational path. Another subject had changed from general education to a special school. She had formed social relations in the special school and later in life in hobbies aimed at special education students. Separate systems are a useful resource in creating social relations, but the integration in the general education should be more comprehensive in order to produce social relations between different students.

Tutkielmassani tarkastellaan adoptiota ja sen merkitystä lapsena adoptoitujen aikuisten kirjoittamien tarinoiden avulla. Tarkoitukseni on tehdä ihmisten kokemukset adoptiosta ymmärrettäviksi ja samalla tuoda esiin adoption merkitys ihmisen elämässä. Mielenkiinto on adoption ymmärtämisessä sen kokemisen kautta. Adoptio nähdään usein positiivisena ratkaisuna vaikeassa tilanteessa, jossa lapsen ei ole mahdollista elää omien biologisten vanhempiensa kanssa. Adoptio saattaa kuitenkin henkilökohtaisella tasolla tuottaa ihmiselle surua, epätietoisuutta ja identiteettiristiriitaa. Eräät tutkimukset osoittavat, että adoptiolapset kohtaisivat keskimäärin enemmän ongelmia elämässään, mutta monet muut tutkimustulokset eivät tue tätä päätelmää. Suomessa adoptiota ei ole paljon tutkittu ja tämä oli yksi aihevalintani peruste. Aineistoni koostuu kahdentoista Suomen sisällä lapsena adoptoidun aikuisen elämäntarinasta, jotka kirjailija Suvi Ahola on kerännyt yhdessä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkiston kanssa. Olen käsitellyt aineistoa käyttäen soveltavasti tutkimusmetodeina narratiivista analyysiä ja kertomusten sisällön analyysiä. Tutkielmani teoreettinen viitekehys on narratiivinen lähestymistapa, jossa tarina nähdään keskeisenä ajattelun ja elämän jäsentämisen muotona (Hänninen, 2000). Tarinallinen tulkinta antaa tapahtumille tietyn arvon ja määrittelee tapahtumat esimerkiksi iloisiksi tai surullisiksi, häpeällisiksi tai kunniallisiksi (Kerby, 1991). Sosiaalipsykologiassa narratiivisuus liittyy sosiaalisen konstruktionismin suuntaukseen. Narratiivisen lähentymistavan mukaan kielellä on keskeinen merkitys sosiaalisen todellisuuden ja ihmisen itseymmärryksen muodostumisessa. Tarinallisen kiertokulun teoria asettaa sisäisen tarinan, kertomuksen ja draaman käsitteet toisiinsa. Samalla se suhteuttaa yksilön sosiaaliseen kontekstiin. Sisäinen tarina ohjaa ihmisen elämää ja toimintaa. (Hänninen, 2000.) Adoptiokertomusten analyysi osoitti tarinoiden jakautuvan kolmeen eri tarinatyyppiin: onnekkaihin, selviytyjiin ja uhreihin. Tarinatyyppien erottelijana suurinta roolia pelaa selvästi adoptioperheessä vallinnut ilmapiiri ja ympäristön suhtautuminen adoptioon. Onnekkailla on ollut lähtökohtaisesti erittäin onnellinen lapsuus, päinvastoin kuin selviytyjillä ja uhreilla. Selviytyjien ja uhrien samantapaisista kokemuksista huolimatta selviytyjät olivat jossain vaiheessa elämää kääntäneet vaikeat elämänkokemukset vahvuudekseen, kun taas uhrit eivät olleet päässeet niistä irti. Uhrit syyttivät adoptiota elämänsä epäonnesta vielä myöhäisellä aikuisiälläkin. Tutkielmani avartaa adoptiokokemuksen mahdollisia merkityksiä ihmiselle ja myös sitä, kuinka vahvasti se saattaa vaikuttaa yksilön elämään. Keskeisimmät käyttämäni lähteet: Hänninen, V. ( 2000) Sisäinen tarina, elämä ja muutos / Murray, K. (1989). The construction of identities in the narratives of Romance and Comedy / McAdams, D. P. (1993). The stories we live by: Personal myths and the making of the self / Saastamoinen, M. (2000). Elämänkaari, elämäkerta ja muisteleminen.

Pro gradu-tutkielman aiheena on ilo vaikeassa elämäntilanteessa. Aihetta lähestytään kysymällä, millaisesta ilosta köyhyyden kokemuksiin liittyvissä kirjoituksissa kerrotaan ja millaisia kertomisen keinoja kirjoittajat käyttävät jäsentäessään elämäänsä ilon ja myönteisyyden näkökulmasta. Kiinnostuksen kohteena on myös se, mitä ilosta kertomisen keinot kertovat vallitsevista köyhyyteen ja köyhiin liittyvistä kulttuurisista käsityksistä. Ilon määrittelyssä käytetään apuna erityisesti Spinozan ilon filosofiaa, jossa iloa ovat kaikki myönteiset tunteet. Ilon lisäkäsitteenä on resilienssi, jolla viitataan kykyyn selviytyä vaikeista tilanteista. Tutkielman aineistona on Tutkimusarkistosta saadut Työssä ja köyhä! -kirjoituskilpailulla vuonna 2015 kerätyt kirjoitukset, jotka käsittelevät työssäkäyvien köyhien kokemuksia köyhyydestä. Kirjoituksia on lähestytty sisällönanalyyttis-narratiivisella menetelmällä. Ilon ilmenemisen muotoja on tarkasteltu sisällönanalyyttisesti teemoitellen. Narratiivisen menetelmän avulla kirjoituksista on etsitty erilaisia ilosta kertomisen keinoja sekä kulttuurisia käsityksiä, joihin kirjoittajat tukeutuvat kertoessaan ilosta. Köyhyyden kokemuksiin liittyvissä kirjoituksissa iloa ilmaistaan erityisesti arvojen ja asenteiden avulla. Ilo jäsennetään osaksi elämää erilaisten toimijuuksien avulla valintoina, itsensätoteuttamisena, oppimisena, lupumisena ja hyväksymisenä. Aktiiviseen toimijuuteen liittyvässä ilossa aikaperspektiivi on laaja, iloa jäsennetään menneisyyden ja tulevaisuuden kautta. Iloa jäsennettään myös kertomalla pienistä ilon hetkistä vaikeissa tilanteissa, joissa toimijuus on näkymätöntä, eikä tilanteessa nähdä mahdollisuuksia muutokseen. Tällaisessa ilossa aikaperspektiivi supistuu nykyhetkeen. Ilo näyttäytyy kirjoituksissa myös resilienssimäisenä selviytymisenä ja pärjäämisenä. Kulttuurisia köyhyyteen liittyviä käsityksiä kirjoittajat ilmaisevat vertailun ja vastapuheen avulla jäsentäessään tilannettaan ja iloa osaksi elämäänsä. Vertailulla erottautudutaan ei-köyhistä tai liitytään heihin. Vastapuheen avulla tehdään erontekoa köyhyydestä vallitseviin yleisiin käsityksiin, kuten häpeään. Arvokkuus näyttäytyykin ilon mahdollistajana köyhyyden kokemuksiin liittyvissä kirjoituksissa. Köyhyyden kokemuksiin liittyvä ilo näyttäytyy arvoina ja asenteina, joiden omaksuminen vaatii joskus kovaa työtä. Toimijuus on tärkeä ilon mahdollistaja, ja sen monimuotoisuuden huomioiminen olisi tärkeää esimerkiksi sosiaalityössä. Ilon ja toimijuuden huomioiminen osana köyhyyden kokemuksia voi laajentaa käsitystä köyhyydestä ja hyvän elämän kriteereistä, ja vähentää stigmatisointia ja ulkopuolisuutta, joita köyhyyteen usein liittyy.

Tutkimuksen aiheena on huumeriippuvuudesta irrottautuminen ja äitiys. Tutkimustehtävänä on ollut tarkastella huumeriippuvuudesta irrottautuneiden äitien kuntoutumista päihteettömään äitiyteen, sekä toipumiseen ja äitiyteen liittyviä identiteettimuutoksia. Huumeita ja muita päihteitä ongelmaisesti käyttävät pienten lasten äidit ja raskaana olevat naiset ovat suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa lisääntyvä asiakaskunta. Äidin raskaudenaikaisella käytöllä on tutkimusten mukaan monia haitallisia vaikutuksia sikiön terveydelle. Syntyneen lapsen kohdalla äidin huumeidenkäyttö muodostaa vauvan terveydelle ja turvallisuudelle vakavan riskin. Terveysriskien lisäksi huumeita käyttävän äidin kyvyt vauvan psyykkisten tarpeiden kohtaamiseen eivät ole tutkimusten mukaan riittävät lapsen tasapainoisen kehityksen kannalta. Tutkimus on toteutettu narratiivisen ja fenomenologisen tutkimuksen menetelmin. Valittujen menetelmien tavoitteena on ollut tarkastella huumeriippuvuudesta irrottautumista ja äitiyttä kokemuksellisena ja tarinallisena prosessina. Tutkimuksen toiminnallisena kontekstina on päihdeongelmaisille vauva- ja pikkulapsiperheille suunnattu ”Pidä Kiinni”–hoitojärjestelmä, jota toteutetaan Ensi- ja turvakotien liiton päihde-ensikodeissa ja avopalveluyksiköissä eri puolella Suomea. Tutkimuksen aineistona on kahdeksan huumeriippuvuudesta irrottautuneen äidin kertomukset. Aineisto koostuu 12:sta haastattelusta, kahden äidin kirjoittamista teksteistä ja havainnointipäiväkirjasta. Tutkimushaastattelut on toteutettu väljästi strukturoidun teemahaastattelun ja narratiivisen haastattelun menetelmin. Aineiston analyysi olen toteutettu narratiivisen analyysin keinoin. Tutkimusaineiston kertomusten valossa huumeriippuvuudesta irrottautuminen ja päihteettömän äitiyden identiteetin rakentuminen oli tapahtunut monessa vaiheessa ja tasossa. Huumeista irrottautuminen oli mahdollistanut uudenlaisen päihteettömän identiteetin rakentumisen vaiheittain etenevän identiteettityön avulla. Uusi päihteetön identiteetti oli muuttanut tutkittavien käsityksiä myös omasta äitiydestään. Äitien kertomuksissa erottautui erilaisia päihderiippuvuuteen, siitä irrottautumiseen ja äitiyteen kytkeytyviä identiteettinarratiiveja. Äitiyden identiteettinarratiivit – äitiyden käsikirjoitukset – jakautuivat voimaantuneen, voimattoman ja ristiriitaisen äitiyden käsikirjoitukseen. Haastateltavieni identiteetin uudelleenrakentumista tukeneita vuorovaikutuksellisia, kognitiivisia ja emotionaalisia prosesseja kutsun tutkielmassani tarinalliseksi identiteettityöksi. Sen avulla haastateltavani olivat rakentaneet koherentteja merkityksiä menneisyyden kipeille kokemuksille ja liittäneet ne osaksi uutta päihteetöntä identiteettiään. Päihde-ensikotien ja avopalveluyksikköjen kuntouttavat prosessit kulkivat haastateltavieni kertomuksissa rinnakkain heidän kuntoutumisensa sisäisten prosessiensa kanssa. ”Pidä kiinni”-hoitojatkumon tarjoama ”kiinnipitävä” ja välittävä tuki oli kannatellut haastateltavieni toipumisen etenemistä silloinkin, kun heidän omat voiman olivat olleet vähissä. Tutkimusaineiston valossa näyttää, että riittävän pitkä ja kuntoutujan tarpeisiin ajantasaisesti vastaava hoitojatkumo kannattelee parhaiten huumeriippuvuudesta irrottautuvan toipumista myös hoitojatkumon nivelvaiheiden yli. Keskeisimmät päihde-ensikodista kotiutumisen haasteet liittyivät äitien kertomuksissa arjessa selviytymiseen, vauvan tarvitsevuuteen vastaaminen ja päihteettömyyden säilyttäminen. ”Pidä kiinni”-hoitojatkumo rakentuu avo- ja laitosperhekuntoutuksen palveluista, joilla pyritään tukemaan toisaalta äidin tai vanhempien päihteettömyyttä, toisaalta äidin tai vanhempien ja lapsen välistä varhaista vuorovaikutusta. Haastateltavieni kertomuksissa yksittäisiä perhekuntoutuksen käytäntöjä tärkeämpänä näyttäytyi perhekuntoutuksen yhteisöllisyys ja vuorovaikutus. Äitien kokemukset perhekuntoutuksen terapeuttisista elementeistä liittyivät sekä vuorovaikutussuhteisiin työntekijöiden kanssa että vertaissuhteisiin.

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten työssä jaksaminen – tai jaksamattomuus eli uupuminen – konstruoituu jaksamisvaikeuksia kokeneiden työntekijöiden työelämän kertomuksissa. Erityisesti kiinnitetään huomiota siihen, millaisia tarinallisia merkityksiä eri elämäntapahtumille annetaan ja miten jaksamiskokemukset liitetään kertomuksissa ko. merkityksenantoon. Tutkimuksen taustalla on työuupumuksen tutkimuksessa esiintyvä oletus työntekijän ihanteiden, odotusten, tavoitteiden ja pyrkimysten sekä työelämän todellisuuden kohtaamisesta työuupumuksen kehittymisen prosessissa vaikuttavana tekijänä. Oletusta tarkastellaan narratiivisesti tarinallisen kiertokulun teorian kautta sisäisen tarinan ja draaman kohtaamisena. Tutkimuksessa kysytään, millaisena jaksamisvaikeuksia kokeneet työntekijät tuottavat sisäisen tarinan ja draaman suhteen työelämän kertomuksissaan eli millaisena tuotetaan minuuden ja työelämän todellisuuden kohtaaminen. Liitetäänkö työssä jaksaminen sisäisen tarinan toteutumiseen draamassa ja sisäisen tarinan määrittämään tarinalliseen merkityksenantoon, ja jos liitetään, niin miten se tapahtuu? Empiirisen aineiston muodostaa 22 työssään jaksamisvaikeuksia kokeneen työntekijän työelämää koskevat haastattelut ja elämänviivat. Haastateltavat ovat valikoituneet tutkimukseen työuupumuksen oireyhtymää mittaavan MBI-GS -mittarin kautta. Aineiston analyysissa käytetään rinnakkain narratiivista analyysia ja kertomuksen draaman tapahtumiin liitettyjen erontekojen analyysia. Sisäisen tarinan ja draaman kohtaamiset kertomuksen nykytilassa hahmotetaan tutkimuksessa viiden kertomusluokan kautta: ristiriita-, romahdus-, täyskäännös-, luovimis- ja elämä on toisaalla -kertomukset. Ristiriitakertomukset jakaantuvat vielä kahteen luokkaan, labyrintti- ja arvot paineessa -kertomuksiin. Tutkimuksesta ilmenee, että työssään jaksamisvaikeuksia kokeneet haastateltavat konstruoivat kertomuksissaan työssä jaksamisen sidoksissa sisäisen tarinan toteutumiseen työelämän draamassa kolmea poikkeusta lukuun ottamatta, joista yhden kohdalla sisäinen tarina ja työelämän draama eivät kohtaa. Kahden kertomuksen analyysi ei tuonut esiin sisäistä tarinaa. Tutkimuksen tulosten perusteella esitetään, että työssään jaksamisvaikeuksia kokeneiden työntekijöiden kohdalla tulee ottaa huomioon työssä jaksamisen yhteys minuuteen eli siihen, miten ihminen määrittelee itsensä työelämässä. Työuupumustutkimuksen osalta tärkeimpinä lähteinä ovat Schaufeli, W. & Enzmann, D. (1998). The burnout companion to study and practice: a critical analysis ja Schaufeli W.B., Maslach C. & Marek T. (toim.) (1993). Professional burnout: recent development in theory and research. Narratiivisen lähestymistavan kannalta tärkein lähde on Hänninen, V. (1999). Sisäinen tarina, elämä ja muutos.

Tässä käytännöllisen teologian pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan uskonnollisia kokemuksia, joita ovat kuusi Helsingin yliopiston teologiaa opiskelijaa läpikäyneet, ja jotka ovat johdattaneet heidät teologian opintojen pariin. Tutkielmassa tarkastellaan uskonnollisten kokemusten muotoja ja erityispiirteitä sekä niiden merkityksiä ja vaikutuksia haastateltaviin ja heidän elämään. Lisäksi tarkastellaan laajemmin sitä, millaisia ovat haastateltavien ”kutsumuskertomukset”, eli heidän tiensä Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan. Aineisto käsittää kuusi puolistrukturoitua syvähaastattelua, jotka jakautuivat tasan sukupuolten välillä. Aineiston analyysissa käytettiin apuna narratiivista temaattista analyysia. Haastateltavat kertoivat kokeneensa hyvin erilaisia uskonnollisia kokemuksia. Uskonnolliset kokemukset vaihtelivat erityyppisistä näyistä, äänen kuulemiseen, ja enkelin kohtaamisesta Pyhän Hengen kokemiseen. Uskonnolliset kokemukset ovat olleet erittäin merkityksellisiä haastateltaville. Uskonnollisilla kokemuksilla on ollut useita, jopa perustavanlaatuisia vaikutuksia heidän elämään. Moni löysi elämälleen syvemmän tarkoituksen ja merkityksen sekä uudenlaista sisäistä rauhaa ja eheyttä Jumalan löytymisen yhteydessä. Lisäksi useampi löysi läpikäymiensä uskonnollisten kokemusten kautta alun hengelliselle elämälle sekä seurakuntayhteydelle. Muutama koki saaneen Jumalalta kutsun hengelliseen elämään ja työhön, erityisesti papin ammattiin. Kutsumustarinat olivat muutos- ja selviytymiskertomuksia. Niiden kautta haastateltavat jäsensivät voimakkaasti(kin) muuttunutta elämäänsä ja rakensivat siihen järjestystä ja merkityksellisyyttä suhteessa menneeseen ja nykyiseen (aikaan) sekä omaan itseensä, Jumalaan ja yhteiskuntaan.

Tämän maisterintutkielman aiheena on Venäjän sotahistoriallisen seuran (RVIO) tuottamien patsaiden rooli Venäjän hallinnon harjoittamassa historiapolitiikassa, joka on kokenut uuden nousun 2000-luvulla Vladimir Putinin valtakautena. Historiapoliittinen kenttä koostuu useasta näennäisesti riippumattomasta toimijasta, jotka kaikki kuitenkin ajavat hallinnon asettamia päämääriä ja ovat osa keskitettyä nk. historiapoliittista strategiaa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten seuran tuottamat historianarratiivit heijastelevat historiapoliittista strategiaa. Tutkimuskohteeksi on valittu seuran keskeinen toimintamuoto, patsaat ja muistomerkit, ja näiden tuottamat narratiivit. Tutkielman aineisto on RVIO:n toimintaa vuosina 2012–2020 käsittelevän toimintaraportin patsaita käsittelevät osuus. Tutkielman metodi on narratiivinen analyysi. Keskittymällä RVIO:n itse tuottamaan aineistoon ilmenee mielenkiintoisella tavalla, miten seura itse suhtautuu omaan toimintaansa, ja minkälaista historiakuvaa se pyrkii tuottamaan. Samalla tutkielmassa kiinnitetään huomiota tämän historiakuvan sisäisiin ristiriitaisuuksiin, jotka ovat läsnä myös hallinnon historiapoliittisessa strategiassa. Analyysin perusteella aineistossa on tunnistettavissa kolme päänarratiivia: 1) Venäjän sivilisaation jatkuvuus 2) sankaruus 3) uhriasema. Päänarratiivien lisäksi tutkielmassa eritellään historian näennäisen demokratisoitumisen alajuoni, joka tukee päänarratiiveja. Näin RVIO:n tuottamat narratiivit heijastelevat Venäjän historiapoliittisen strategian tärkeimpiä piirteitä ja tutkielman johtopäätös on, että RVIO on osa tämän strategian toteutusta.

Objectives The goal of the research was to examine what role the fat body plays in the working life stories of fat women. Previous studies have shown that the position of fat women in the labour market is weaker than normal-weight or slender women. The healthy, fit, and athletic body has recently become an increasingly important part of success in working life. Fat bodies carry extra weight in working life because the fat body is perceived as morally lower. In addition, a fat body is thought to represent a testimony to a person’s mental abilities. I decided to study fat women’s work-life because several studies have found that women are more vulnerable in work-life than fat men. Methods The research material was collected by interviewing six women. The interviews were carried out as semi-structured theme interviews. The material was analysed by using methods of thematic narrative analysis. Results and conclusions Three typologies were formed based on what role the fat body plays in the working life stories of fat women. In the first typology own fat body was seen as opposite to a person's professional skills. Being fat was a harmful person's career and she had encountered appearance discrimination during job interviews. The second typology was about how accepting your own fat body in part of your professionalism took a lot of identity work. In the third typology fat body was part of professional self-image.