Browsing by Subject "narratiivit"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-16 of 16
  • Likonen, Katri (Helsingfors universitet, 2016)
    Pro gradu -tutkimuksessani perehdyin siihen, kuinka Euroopan yhdentymisprosessi esitetään suomalaisissa 14–18 –vuotiaille suunnatuissa historian oppikirjoissa 60-luvulta nykypäivään. Tutkielmani on yhteydessä kansainväliseen COST-hankkeeseen (COST Action IS 1205; Social psychological dynamics of historical representations in enlarged European Union), minkä kautta työn tavoitteet sekä keräämäni aineiston ja sen analyysin kriteerit olivat melko pitkälle määriteltyjä. Työssäni keskeisin teoreettinen viitekehys on Moscovicin (1961) sosiaalisten representaatioiden teoria, joka korostaa sosiaalisten suhteiden, kommunikaation sekä yhteiskunnallisen näkökulman merkitystä erilaisten ilmiöiden ymmärtämisessä. Sosiaalisia representaatioita voi kuvailla sosiaalisesti rakennetuksi yhteiseksi arkitiedoksi, jota tarvitsemme tulkitaksemme maailmaa ja toimiaksemme siinä. Tutkimukseni aineisto analysoitiin laadullisin menetelmin, sisällönanalyysia, narratiivisia ja retorisia menetelmiä apuna käyttäen. Sisällönanalyysin avulla tutkin kirjoissa esiintyviä teemoja kahdesta eri näkökulmasta: eurooppalaisesta ja kansallisesta. Apuna analyysissa käytin laadullisen aineiston analyysin tarkoitettua ATLAS.ti-tietokoneohjelmaa. Narratiivisten analyysimenetelmien avulla analysoin tekstin toimijoita sekä niihin liitettyjä sisäisen tilan ilmauksia. Lisäksi tarkastelin oppikirjoissa käytettyjä retorisia keinoja. Sisällönanalyysin perusteella Euroopan yhdentyminen näyttäytyy kirjoissa toisaalta kansallista identiteettiä uhkaavana, sekä ristiriitojen lähteenä, toisaalta sen nähdään tuovan uusia mahdollisuuksia talouden kautta ja olevan myös turvallisuutta lisäävä tekijä. Narratiivinen analyysi osoitti, että Euroopan yhdentymisen toimijoina ovat etenkin kansainväliset instituutiot ja valtiot. Tämän lisäksi erityisesti suomalaisiin toimijoihin liitetään kirjoissa sisäisen tilan ilmauksia, mikä on tapa vahvistaa yhteenkuuluvuutta. Retorisesta analyysista kävi ilmi, että kirjoissa käytettyjä kielellisen vakuuttamisen keinoja ovat esimerkiksi passiivin käyttö, määrällistäminen ja ääri-ilmaisujen käyttö. Lisäksi tekstin tuottajan ja vastaanottajan suhde muodostuu Dillonin (1986) termein impersoonalliseksi, etäiseksi, ylemmyyttä korostavaksi sekä epäsuoraksi ja muodolliseksi. Edellä mainittujen keinojen käyttö saattaa tekstin lukijan, oppikirjojen kontekstissa siis oppilaan, kohdalla vaikeuttaa tiedon kyseenalaistamista ja sen konstruktiivisen luonteen ymmärtämistä.
  • Dehqanzada, Laura (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän tutkielman tavoitteena on soveltaa eletyn uskonnon teoriaa maahanmuuttajataustaisten hazara-muslimien käsityksiin ja kokemuksiin jinneistä. Tutkielman lähtökohtana on laajentaa islamiin liittyvää tutkimusta keskittymällä kahteen melko vähän tutkittuun aihepiiriin: jinneihin ja shiialaisuuteen. Tutkielmaa varten on haastateltu viittä (5) aikuista hazara-taustaista maahanmuuttajaa. Kaikki haastateltavat ovat asuneet osan elämästään Afganistanissa ja saapuneet Suomeen noin 20 vuotta sitten. Haastattelut on tehty teemahaastatteluina, jotka on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmin. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on eletyn uskonnon teoria, jonka avulla peilataan haastateltavien näkemyksiä ja kokemuksia jinneistä. Aineiston keskeisimpinä teemoina ovat eletyn uskonnon teorian näkökulmasta narratiivisuus, kehollisuus, performatiivisuus, henkipossessio, sekä uskonnollisten käsitysten muutokset. Arjen toiminnoissa jinnit näyttäytyvät aineistossa erityisesti siitä näkökulmasta, kuinka niitä tulisi välttää. Aineistosta keskeisinä keinoina nousevat varoittavat kertomukset jinneistä, rukousformulat, Koraanin lukeminen, sekä islamin peruspilarien noudattaminen. Aineiston perusteella käsitykset jinneistä vaihtelevat hyvin paljon paitsi keskenään, myös suhteessa viralliseen oppiin. Kaikki haastateltavat uskovat jinnien olemassaoloon, mutta käsitys niiden toimijuudesta ja vuorovaikutuksesta ihmisten kanssa vaihtelee suuresti. Suurimmat erot jinneihin liittyvissä käsityksissä ovat aineiston perusteella miesten ja naisten välillä. Naisten käsityksissä jinnit ovat aktiivisesti vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, ja naisilla oli runsaasti omakohtaisia kokemuksia. Miehillä vastaavia kokemuksia ei ollut, ja he suhtautuvat ajatukseen jinnien toimijuudesta varauksellisesti. Yhteiskunta ja ympäröivä yhteisö muovaavat käsityksiä jinneistä ja toisaalta asettavat raamit sille, kuinka ne näyttäytyvät. Suomeen muutto on vaikuttanut osan haastateltavien käsityksiin, mutta myös henkilökohtaisilla kokemuksilla on ollut suuri vaikutus siihen, kuinka jinneihin suhtaudutaan.
  • Storbacka, Raisa (2002)
    Tutkimuksessa selvitetään lapsinäkökulmaa käyttäen neljäsluokkalaisten lasten vapaa-ajan viettoa ja harrastuksia. Tutkimuksen lähtökohtana oli uusimman yhteiskuntatieteellisen lapsuustutkimuksen käsite lapsesta osaavana, aktiivisena ja uutta luovana sosiaalisena toimijana. Lasten kirjoittamista aineista on etsitty vastauksia kysymykseen: miten lapset määrittelevät vapaa-aikansa ja harrastuksensa. Lisäksi tutkimuskysymystä tarkennettiin kahdella alakysymyksellä. Mitä lapset tekevät vapaa-aikanaan ja millaisia haaveita heillä on vapaa-ajastaan ja sen viettämisestä, jos he itse saisivat päättää asiat rahasta tai muista esteistä välittämättä? Millaisena lapset kokevat harrastuksensa tai niiden puuttumisen sekä muun koulun ulkopuolisen toiminnan? Tutkimusaineiston muodostivat neljäsluokkalaisten kirjoittamat aineet kahdesta aiheesta, ”Minun vapaa-aikani” sekä ”Haaveiden vapaa-aika”. Lisäksi oppilaat kirjoittivat omin sanoin, mitä he ymmärtävät sanoilla vapaa-aika ja harrastus. Oppilaat olivat kahdelta vantaalaiselta ala-asteelta, neljältä eri luokalta. Heitä oli yhteensä 103, joista oli tyttöjä 65 ja poikia 38. Kvalitatiivisen tutkimusaineiston analysoinnissa ja tulkinnassa on käytetty narratiivista eli tarinallista tutkimusotetta. Narratiivisuus on ymmärretty lähestymistavaksi, joka keskittyy kertomuksiin tiedon välittäjänä ja tarkastelee ihmistä aktiivisena toimijana. Kertomuksissa ei koskaan kuitenkaan voida kertoa kaikkia, se on vain katkelma. Neljäsluokkalaistet määrittelivät vapaa-ajan ajaksi, jolloin ei ole koulua ja kavereiden kanssa saa tehdä mitä haluaa. Harrastus on lasten mielestä sellaista säännöllistä ja vapaaehtoista tekemistä vapaa-aikana, josta pitää. Lapsilla oli paljon erilaisia vapaa-ajan viettotapoja, joista suosituimmat olivat sosiaalinen kanssakäyminen kavereiden kanssa, television katselu ja erilaiset liikunnalliset harrastukset. Tytöillä oli lisäksi omia suosikkejaan: lemmikkieläimet, lukeminen, musiikin kuuntelu, herkuttelu ja shoppailu. Myös erilaisia haaveita oli runsaasti, suosituimpana monet taloudellisiin toiveisiin liittyvät haaveet. Listan kärjessä olivat matkailu, lemmikkieläimet, huvipuistot ja raha, jonka avulla olisi mahdollista hankkia melkeinpä mitä vain. Kaiken kaikkiaan lasten vapaa-aika kului hyvin ja tekemistä tuntui olevan riittävästi. Keskeiset lähteet ovat lapsiin, lapsuuteen ja lapsuustukimukseen liittyvät Leena Alasen, Marjatta Bardyn ja Jens Qvortrupin teokset. Narratiivisen tutkimuksen lähdekirjallisuutena on käytetty mm. Vilma Hännisen, Hannu L. T. Heikkisen sekä Maria Nikolajevan teoksia. Lisäksi vapaa-aikaan ja harrastukseen liittyviä taustatietoja on haettu aikaisemmista ja uusimmista tutkimuksista.
  • Takala, Sara (Helsingfors universitet, 2015)
    Kysymykset pahan sekä siitä aiheutuvan inhimillisen kärsimyksen olemassaolosta, tarkoituksesta ja oikeutuksesta ovat vuosituhansien saatossa muodostaneet perustavanlaatuisen uhan kristilliselle käsitykselle kaikkivoivasta, kaiken tietävästä ja täydellisen hyvästä Jumalasta. Uskonnonfilosofisissa pyrkimyksissä ratkaista maailman pahuuden ja Jumalan hyvyyden välinen ristiriita on sovellettu pääasiassa kolmea linjaa, joista kirkkoisä Augustinuksen vapaan tahdon puolustus on perinteisesti hallinnut länsimaisen kristillisen teologian parissa aiheesta käytyä keskustelua. Moderni uskonnonfilosofia on kuitenkin 1900-luvulla haastanut tämän augustinolaisen perinteen muun muassa erilaisten kärsimyksen kasvattavaa vaikutusta korostavien sielunmuokkausteodikeoiden sekä maailmankaikkeuden luonnolliseen järjestykseen vetoavien luonnonlakiteodikeoiden muodossa. Tämä tutkielma käsittelee yhdysvaltalaisen uskonnonfilosofin Eleonore Stumpin niin sanottua narratiivista teodikeaa osana modernia uskonnonfilosofista keskustelua pahan ja kärsimyksen ongelmasta. Vuonna 2010 julkaistussa teoksessaan "Wandering in Darkness. Narrative and the Problem of Suffering" Stump yhdistää asiantuntemuksensa Tuomas Akvinolaisen ajattelusta moderniin uskonnonfilosofiaan ja kärsimyksen ongelmaan muodostaen näiden teemojen kautta oman vastauksensa kysymykseen siitä, millä oikeudella hyvä Jumala sallii kärsimyksen maailmassa. Stumpin ajattelussa kärsimyksen lähteenä ovat joko ihmisen omat subjektiiviset halut, eli sydämen toiveet, tai sellaiset kokemukset, jotka jollakin tavalla heikentävät ihmisen mahdollisuuksia kukoistaa parhaana mahdollisena itsenään. Tässä tutkielmassa esitellään Stumpin narratiivista teodikeaa niiden kahden osa-alueen kautta, joiden varaan se rakentuu ja jotka antavat sille sen modernin teodikeakeskustelun valossa ainutlaatuiset piirteet. Ensinnäkin Stumpin teodikean pohjana ovat Akvinolaisen käsitykset rakkaudesta ja ihmisen suhteesta Jumalaan sekä ajatus tämän jumalallisen suhteen täydellistymisestä ihmisen kukoistuksena ja suurimpana mahdollisena hyvänä, joka ihmistä voi tässä tai tuonpuoleisessa elämässä kohdata. Toiseksi Stumpin teodikea rakentuu sellaisen narratiivisen metodin kautta, jonka ytimessä on ajatus tarinoiden välittämästä luonteeltaan ei-propositionaalisesta tiedosta sekä ihmisen ja Jumalan välisen suhteen valottamisesta toisen persoonan kuvausten kautta. Raamatunkertomukset Jobista, Simsonista, Abrahamista ja Betanian Mariasta muodostavat Stumpin metodissa matkan sellaiseen todellisuuteen, jossa Jumalan ja kärsimyksen olemassaolo voidaan sovittaa yhteen Akvinolaisen filosofian valossa. Stumpin narratiivinen teodikea perustuu ajatukselle siitä, että rakkaudessaan ihmiseen Jumala sallii ihmisen kärsimyksen, jos voi sen avulla tuoda tämän lähemmäs itseään. Stumpin teodikeassa kärsimys liittyy siis vahvasti ihmisen kehitykseen kohti kukoistusta parhaana mahdollisena itsenään. Näin ollen Stumpin teodikeassa voidaan nähdä sielunmuokkauksellisia piirteitä, ja modernissa teodikeakeskustelussa se asettuukin lähinnä sielunmuokkausteodikeoiden kategoriaan. Vaikka Stumpin teodikeaan liittyy erinäisiä ongelmia, on se näistä puutteistaankin huolimatta kokonaisuudessaan antoisa modernille teodikeakeskustelulle. Modernin uskonnonfilosofian valossa Stumpin teodikeassa poikkeuksellista on sen narratiivinen metodi sekä se, että se pyrkii vastaamaan kärsimyksen ongelmaan syllogismeja syvällisemmällä tasolla ja perustuu keskiaikaiseen filosofiaan ja maailmankuvaan.
  • Stenbäck, Reija-Riikka (Helsingin yliopisto, 2021)
    The Covid-19 pandemic forced the Ministry of Education and Culture to make a historical decision, based on which all schools and educational institutions in Finland switched to dis-tance education on March 18, 2020. If necessary, contact teaching was offered only to pupils in grades 1 – 3 or with special support. The purpose of this dissertation is to record the experience of pupils aged 7 to 12 years and their parents of the distance school routine overshadowed by exclusionary activities of soci-ety. It was mentally a very difficult period. The aim of the dissertation is to find out how dis-tance education was perceived, especially in terms of the mental well-being of pupils and what opportunities the teacher has to support in the community of pupils and other mental well-being in the situation of distance education. This qualitative research has a narrative approach. The material consists of diary-based WhatsApp messages from three students and loosely structured thematic interviews with stu-dents and their parents. The material has been compiled during exceptional circumstances, and it was possible to find out changes in school practices and pupils’ moods as the distance learning period progressed. The results show the importance of different teaching practices on mental well-being of the pupil the differences in the level of teaching practices. The data shows the spring 2020 was challenging. As expected, it highlighted loneliness caused by social isolation but also the po-tential of the school to support community. At it’s best, distance education was challenging but diverse learning environment that devel-oped future skills and self-esteem of the pupil. At worst, it turned out to be a grueling and lonely drill for the pupil when even the provision of basic learning goals was uncertain.
  • Peltonen, Susanna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Robotiikka on yleistynyt hoitoalalla sekä Suomessa että ulkomailla. Toistaiseksi koneille on annettu yksinkertaisia, toistavia tehtäviä, mutta niin ei välttämättä ole enää kauaa. Monissa maissa hoitoala tarvitsee nopeasti uutta työvoimaa ja robotiikka on siihen yksi ratkaisu. Hoitorobottien kehitys etenee parhaillaan nopeasti, ja siksi robotit voivat jo lähivuosina viedä hoitajilta työtehtäviä tai järjestää hoitoalaa uudelleen. Vaikka kerronta on tehokas keino ihmisten asenteiden ja tietämyksen muokkaamiseen, robotisoituvalla alalla kerrotut tarinat ovat toistaiseksi jääneet vähälle huomiolle. Siksi tämän pro gradu käsittelee hoitoalan tulevaisuudesta kerrottuja narratiiveja. Robotiikka on ollut paljon esillä mediassa 2010-luvulla. Medioiden sisällöt voivat muokata vastaanottajien asenteita puolestaan vaikuttavat siihen, miten halukkaasti hoitajat kokeilevat robotiikkaa ja miten mielekkäinä he kokevat omat työtehtävänsä. Teoreettinen tausta koostuu robotiikkaa ja muuta teknologista kehitystä koskevista tutkimuksista. Keskeisimpiä lähteitä ovat Laura Forlanon ja Megan Halpernin (2015) robotiikkaa ja mediaa koskeva tutkimus, Katsiayna Laryionavan ja Dominik Grossin (2012) tutkimus hoitorobottien esittämisestä saksalaisissa printtimedioissa sekä Phil Macnaghtenin ja hänen kollegoidensa (2015) narratiivinen tutkimus teknologiseen kehitykseen liittyvistä asenteista. Niiden kautta välittyy kuva teknologisen kehityksen ja asenteiden välistä vuorovaikutuksesta ja median käytänteistä. Aineisto koostuu 68:sta SuPer-lehden ja Tehy-lehden artikkelista ja blogitekstistä vuosilta 2015–2018. Niistä 58 esiintyy narratiivin kriteerit täyttävät elementit. Menetelmänä on käytetty narratiivista analyysia, eli kerronnan keinoihin keskittyvää menetelmää. Se tuo esille ne tekstien rakenteet, jotka painottavat tulevaisuutta ja joissa näkyy asenteita. Analyysi on eritelty juoneen, kertojan asemaan, henkilöihin ja rajauksiin eli narratiivien painopisteisiin. Kategoriat on valittu Helen Fultonin (2005) ja Nora Berningin (2011) narratiivisia tutkimuksia mukaillen. Aineiston perusteella robotiikasta kirjoitetaan SuPer-lehdessä ja Tehy-lehdessä sekä positiivisesti että kriittisesti. Kertojat pysyttelevät pääasiassa etäällä juonen tapahtumista. Myöskään hahmot eivät yleensä ole yksittäisiä sankareita, vaan kokonaisia ryhmiä, kuten sairaanhoitajia tai robotteja. Perinteisten tarinoiden päähenkilöitä muistuttavat liittojen rivijäsenet. Muuten haastateltavat pääsevät jutuissa esille sivullisina neuvonantajina tai hetkellisinä kertojina. Lähes kaikissa teksteissä juoni liittää robotiikan tulevaisuuteen ja esittää robottien täyteisen tulevaisuuden vääjäämättömänä, vaikka robottien suorittamien tehtävien vastuu ja monimutkaisuus vaihtelevatkin artikkelien välillä paljon. Aineiston narratiivit voidaan jaotella kahteen yläluokkaan: optimistisiin ja huolestuneisiin. Optimistiset esittävät, että tulevaisuus parantaa sekä potilaiden että työntekijöiden oloja ja robotista voi jopa tulla työkaveri. Huolestuneet sen sijaan käsittelevät joko potilaille koituvia uhkia tai taloudellisia hankaluuksia. Kymmenen narratiivia käyttää huolestuneen narratiivin käännekohtia ja optimistisen narratiivin loppuratkaisua. Analyysin perusteella vaikuttaa siltä, että Tehy-lehti ja SuPer-lehti korostavat positiivista asennetta ja kannustavat jäseniään kokeilemaan robotteja. Tämä voi olla hoitoalan ja työntekijöiden hyvinvoinnin kannalta tärkeää, vaikka ammattiliittojen lehdet eivät olisikaan hoitohenkilökunnan ainoa tietolähde.
  • Angelstam, Per; Fedoriak, Mariia; Cruz, Fatima; Muñoz-Rojas, José; Yamelynets, Taras; Manton, Michael; Washbourne, Carla-Leanne; Dobrynin, Denis; Izakovičova, Zita; Jansson, Nicklas; Jaroszewicz, Bogdan; Kanka, Robert; Kavtarishvili, Marika; Kopperoinen, Leena; Lazdinis, Marius; Metzger, Marc J.; Özüt, Deniz; Gjorgjieska, Dori Pavloska; Sijtsma, Frans J.; Stryamets, Nataliya; Tolunay, Ahmet; Turkoglu, Turkay; Moolen, Bert van der; Zagidullina, Asiya; Zhuk, Alina (2021)
    Ecology and Society 26 (1): 11
    Achieving sustainable development as an inclusive societal process in rural landscapes, and sustainability in terms of functional green infrastructures for biodiversity conservation and ecosystem services, are wicked challenges. Competing claims from various sectors call for evidence-based adaptive collaborative governance. Leveraging such approaches requires maintenance of several forms of social interactions and capitals. Focusing on Pan-European regions with different environmental histories and cultures, we estimate the state and trends of two groups of factors underpinning rural landscape stewardship, namely, (1) traditional rural landscape and novel face-to-face as well as virtual fora for social interaction, and (2) bonding, bridging, and linking forms of social capital. We applied horizon scanning to 16 local landscapes located in 18 countries, representing Pan-European social-ecological and cultural gradients. The resulting narratives, and rapid appraisal knowledge, were used to estimate portfolios of different fora for social interactions and forms of social capital supporting landscape stewardship. The portfolios of fora for social interactions were linked to societal cultures across the European continent: “self-expression and secular-rational values” in the northwest, “Catholic” in the south, and “survival and traditional authority values” in the East. This was explained by the role of traditional secular and religious local meeting places. Virtual internet-based fora were most widespread. Bonding social capitals were the strongest across the case study landscapes, and linking social capitals were the weakest. This applied to all three groups of fora. Pan-European social-ecological contexts can be divided into distinct clusters with respect to the portfolios of different fora supporting landscape stewardship, which draw mostly on bonding and bridging forms of social capital. This emphasizes the need for regionally and culturally adapted approaches to landscape stewardship, which are underpinned by evidence-based knowledge about how to sustain green infrastructures based on both forest naturalness and cultural landscape values. Sharing knowledge from comparative studies can strengthen linking social capital.
  • Koskinen, Sami (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmani aiheena ovat narratiivit eli kertomukset menneistä tapahtumista, joita löytyy myöhäiskeskiajan ja varhaismodernin ajan englanninkielisistä lääketieteen teksteistä vuosien 1350–1700 välillä. Aineistoni koostuu Middle English Medical Texts (MEMT) ja Early Modern English Medical Texts (EMEMT) -korpuksissa esiintyvistä resepti- ja materia medica -teksteistä (yhteensä 26 ja 39 kappaletta). Tutkielmassani luokittelen teksteissä esiintyvät narratiivit erilaisiin kategorioihin niiden sisällön perusteella. Lisäksi tarkastelen niiden funktioita ja vertailen diakronista kehitystä myöhäiskeskiajan ja varhaismodernin ajan välillä. Metodini on kvalitatiivinen: tarkastelen joka kategoriaa kohden pääsääntöisesti kahta tai kolmea esimerkkiä ja teen havaintoja niiden sisällöstä. Narratiivin määritelmäni on vähintään kahden tapahtuman sarja, joista kirjoittaja kertoo käyttäen mennyttä aikamuotoa. Tulokseni osoittavat, että narratiivit voi jakaa yhdeksän kategoriaan: antiikin ajan anekdootit, raamatulliset kertomukset, historian kertomukset, potilaskertomukset, hoitolausunnot, tutkimusraportit, henkilökohtaiset anekdootit, lääketieteelliset eläinsadut ja urbaanilegendat. Yhteensä narratiiveja löytyy 13 kappaletta (MEMT) ja 61 kappaletta (EMEMT). Narratiivien funktiot ovat moninaiset. Ne voivat toimia todisteena kirjoittajan oppineisuudesta, tuoda lukijaa lähemmäksi lääketieteellistä keskustelua tuttujen tarinoiden kautta, opettaa lääkkeen käytöstä, pyrkiä todistamaan lääkkeen tehokkuus, kertoa sairauden tai rohtojen alkuperästä, varoittaa hoidon riskeistä tai viihdyttää lukijaa. Narratiivien käyttö muuttuu huomattavasti siirryttäessä keskiajalta varhaismodernin ajan teksteihin. Myöhäiskeskiajan teksteissä narratiivit ovat harvinaisia ja ne suosivat kertomuksia antiikin ajan ja Raamatun henkilöistä. Nämä kertomukset toimivat perustana lääketieteelliselle keskustelulle eivätkä tuo esille kirjoittajan omia kokemuksia. Varhaismodernit tekstit puolestaan sisältävät huomattavasti enemmän narratiiveja, joista suurin osa suosii omia kokemuksia tai empiirisiä todisteita lääkeaineiden tehoista. Tutkimukseni laajentaa varhaisen lääketieteellisen diskurssin tutkimusta tuomalla esille laajan kirjon eri narratiivien kategorioita ja funktioita, mikä auttaa ymmärtämään myöhäiskeskiajan ja varhaismodernin ajan lääketieteellisen kirjoittamisen kulttuuria ja kontekstia.
  • Hautala, Arttu (Helsingin yliopisto, 2020)
    This qualitative study examines the narratives of high school principals and business leaders who participated in a leadership development project organized in Southern Finland on leadership and leadership development. The study aims to present a temporal and local picture of the experiences and perceptions of the interviewed principals and managers related to leadership and leadership development. The study examines how those in leading positions describe the emergence, construction, development, and future prospects of their leadership in their narratives. In addition, the study examines the activities of principals and managers towards leadership development, and in particular how principals and managers describe the reasons and motivation to participate in leadership development, both within and outside the organization. The research is narrative in nature and is localized in the field of educational leadership research. Leadership is examined through narratively manifested perceptions and leadership development agency. The research material consists of a narrative interview of three high school principals and three business leaders. The analysis of the data was carried out in a data-driven and content-analytical way, based on a paradigmatic-type narrative inquiry. The interviewees narrated their perceptions of leadership on the one hand as leadership manifested in the daily life of an organization built on life and career, and on the other hand as leadership ideals describing their own goals in a future-oriented manner. In terms of leadership perceptions, the results emphasize collective leadership as a goal and as already existing practices, as well as value systems based in human leadership. With regard to leadership developmental agency, the interviewees described the motivational basis of development and the prerequisites required for developmental agency. Development was seen as a prerequisite for the change in the role and operating environment of the leader, and the organizational feedback culture and collegial networks were seen as a prerequisite for developmental agency. Perceptions of leadership differed in part between high school principals and business leaders, but the motivational basis and conditions for leadership development agency were equally present in the narratives.
  • Salo, Iida-Maija (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassa tarkastellaan, miten Baskimaan väkivaltainen menneisyys representoituu Fernando Aramburun Patria- romaanista käydyssä sanomalehtikeskustelussa. Tarkastelun kohteeksi valikoitui romaanista käyty keskustelu sen saaman laajan mediahuomion vuoksi. Tutkielmassa pyritään siis selvittämään, kuinka Baskimaan väkivaltainen menneisyys representoituu sanomalehtiaineistossa: mitkä asiat nousevat aineistosta esiin, miten niistä puhutaan sekä mistä vastaavasti ei puhuta; kenen ääni kuuluu keskustelussa ja kenen ei; ja miksi näin on. Tarkastelun kohteena ovat Baskimaan autonomisessa maakunnassa ilmestyvien espanjankielisten sanomalehtien verkkoversioissa julkaistut, romaania käsittelevät kirjoitukset ja niissä esiin nousevat teemat. Näihin teemoihin lukeutuvat muun muassa muisti ja unohdus, uhrit ja syylliset sekä narratiivit, myytit ja kertomukset. Aineistoa tarkastellaan käyttäen apuna kriittisen diskurssianalyysin työkaluja. Aineiston avulla analysoidaan tarkasti, kuinka romaaniin ja tutkimuskysymyksiini liittyviä teemoja artikkeleissa representoidaan. Kontekstualisointi on tärkeä osa tarkasteluprosessia: on välttämätöntä ymmärtää aineiston laajempaa historiallista, kulttuurista, poliittista ja kielellistä viitekehystä, johon se sisältyy. Aineiston analyysissa selviää, että näkemykset Baskimaan väkivaltaisen menneisyyden narratiivista eroavat toisistaan nationalistisissa ja ei-nationalistisissa sanomalehdissä. Nationalistisessa sanomalehdistössä kritisoidaan Fernando Aramburun Patria-romaanissaan rakentamaa yhteiskuntaa mustavalkoisena ja yksipuolisena. Vaikka kirjailijan oikeus omaan näkemykseensä hyväksytään, pyritään tämä näkemys kuitenkin kumoamaan ja dekonstruoimaan vääränä. Aineisto jakautuu melko selkeästi kahteen leiriin myös tarkasteltaessa niin kutsutun konfliktin osapuolia, uhreja ja syyllisiä. Nationalistisissa sanomalehdissä arkaillaan puhua uhreista, kun taas ei-nationalistisessa lehdistössä keskustelu pyörii pitkälti uhrien ja näiden muistamisen ja muiston kunnioittamisen ympärillä. Nationalistisessa lehdistössä tehdään myös vahvemmin jakoa ’meihin’ ja ’muihin’ vahvistaen näin, vaikkakin samalla kritisoiden, Baskimaan kahtiajakoa nationalisteihin ja ei-nationalisteihin. Mielenkiintoisin päätelmäni on, että kummassakin aineistoni osassa Aramburun romaanin kenties keskeisimmät teemat, sovinto ja anteeksianto, jäävät lähes huomiotta. Baskimaan väkivaltainen menneisyys on mahdollisesti siis yhä niin tuoreessa muistissa, ettei osapuolten välistä sovintoon ja anteeksiantoon tähtäävää dialogia ole aivan heti odotettavissa. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö sille olisi tarvetta. Vain molemmat osapuolet yhdessä voivat rakentaa kertomuksen, joka miellyttää kaikkia baskeja.
  • Marttinen, Sami (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämä tutkimus käsittelee Suomen autonomian ajan historian opiskelua oppilaslähtöisen tarinanluonnin kautta. Aihepiiri kuuluu peruskoulun opetussuunnitelmassa 7. luokan historian opintoihin. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, kuinka oppilaat osaavat käsitellä Suomen 1800–1900 -lukujen taitteen historian tapahtumia osana tarinoitaan ja eläytyä tapahtumiin tarinoiden avulla – kuinka he luovat narratiivin mikrohistoriallisesta näkökulmasta ja osaavat sen avulla soveltaa historiallisia tietoja sekä osoittaa historiallista empatiaa. Lisäksi tutkimuksen kannalta kiinnostavaa oli se, kuinka oppilaiden asenteet historiaa ja sen opiskelua kohtaan sekä erilaiset taito- ja taideharrastukset näkyvät heidän luomissaan narratiiveissa. Oleellista oli myös saada tietoa, millaiseksi oppilaat itse kokivat oppimisprosessin sekä työskentelytavan. Aiemmin vastaavaa aihepiiriä on käsitellyt Esko Aho väitöskirjassaan lukiolaisten historiallisista kertomuksista vuodelta 2002. Ahon mukaan lukiolaiset kykenevät tuottamaan laadukkaita historiallisia tarinoita, joilla he tavoittavat myös historiallisen empatian tasoja ja kykenevät pohdiskeleviin historiallisiin esityksiin. Kuitenkin osa lukiolaisista turvautuu vielä hyvin traditionaalisiin kerrontatapoihin ja yksioikoiseen esitystapaan. Tutkimus suoritettiin teettämällä lohjalaisen yläkoulun 7. luokalle tarinankirjoitustehtävä. Tarinan kirjoittaneita oppilaita oli yhteensä 21. Tarinat käytiin lävitse Jörn Rüsenin historiallisten tarinoiden typologian mukaisesti ja jaettiin traditionaalisiin, esimerkinomaisiin, kriittisiin ja geneettisiin niiden pääasiallisen sisällön mukaan. Lisäksi oppilaat vastasivat avoimeen jälkihaastatteluun ja strukturoituun ennakkohaastatteluun, jolla pyrittiin selvittämään heidän historiakulttuurin käyttöään, luovia harrastuksiaan sekä ennakkoasenteitaan historianopiskelua ja historiaa kohtaan. Luokan oppilaiden suhtautuminen historiaan oli tutkimuksen ennakkohaastattelun mukaan varsin positiivinen. Historiakulttuurin käyttö oli haastattelun mukaan erityisen yleistä luokan poikien keskuudessa, luovissa harrastuksissa sen sijaan ei isoja eroja poikien ja tyttöjen välillä ollut. Suurin osa oppilaiden kirjoittamista tarinoista oli traditionaalisia, mutta esimerkinomaiselle ja jopa geneettiselle tasolle ylsi molempiin kaksi kirjoittajaa. Kokonaan kriittisiä tarinoita ei sen sijaan ollut yhtään, satunnaisia kohtauksia lukuunottamatta. Tutkimuksen mukaan luokan pojat suhtautuvat historiakulttuuriin positiivisemmin kuin tytöt. Sen sijaan tytöt pitävät tarinankirjoittamista mielekkäämpänä tapana oppia kuin pojat. 7.-luokkalaiset kykenevät kuitenkin kirjoittamaan johdonmukaisia ja juoneltaan ehjiä tarinoita, joissa parhaimmillaan tavoitetaan historiallisen empatian tasoja ja osataan käsitellä historiaa kausaliteettien avulla, eikä tässä ole merkittävää eroa tyttöjen ja poikien välillä tutkimuksen kohderyhmän tapauksessa.
  • Nyman, Helena (2004)
    Tutkimuksessa tarkastellaan aluesosiaalitoimiston lastensuojelun sosiaalityöntekijän ja hänen asiakkaansa välistä vuorovaikutussuhdetta. Sosiaalityöntekijän näkökulmasta on pyritty selvittämään, miten asiakkaan ja työntekijän välinen vuorovaikutussuhde muodostuu lastensuojelutyössä. Tavoitteena on ollut selvittää, tapahtuuko vuorovaikutuksessa asiakkaan kohtaamista, ja miten työntekijä on pyrkinyt löytämään yhteisiä tavoitteita asiakkaansa kanssa sekä miten työntekijä arvioi itse kykyään ymmärtää asiakkaansa tilannetta? Tutkimus on pyrkinyt selvittämään sitä, miten sosiaalityöntekijöiden käyttämät yhteiskuntatieteellinen, psykologinen ja käytännön työn kautta rakentuva kokemuksellinen tieto nivoutuvat yhteen lastensuojelun sosiaalityössä. Tavoitteena on myös ollut sen tutkiminen, miten eri tiedot paikantuvat sosiaalityöntekijöiden pyrkimyksissä luoda merkityksellisiä vuorovaikutussuhteita asiakkaisiinsa. Psykososiaaliseen sosiaalityön orientaatioon ja sosiaaliseen konstruktionismiin peilautuva tutkimus on rakenteeltaan narratiivinen. Laadullisen tutkimusperinteen mukaisesti tutkimuksessa pohditaan tarinallisen tutkimuksen eettismetodologisia kysymyksiä ja tarinoiden suhdetta sosiaalityön käytäntöön ja tutkimukseen. Empiirinen aineisto koostuu aluesosiaalitoimistoissa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden muistelemista tarinoista, joita he ovat kertoneet tutkijalle teemoiteltujen haastatteluiden yhteydessä. Tarinat ovat sosiaalityöntekijöiden tulkitsemia kertomuksia lastensuojelutyöstä ja asiakasprosesseista. Tarinoiden analyysi on tehty Chatmanin (1983) kerrontahierarkiaa ja Sauraman (2002) aktanttimallia mukaillen. Kaikki aineiston kuusi tarinaa on analysoitu tarinatasolla, kerrontatasolla on analysoitu sosiaali-työntekijän puhetta – tulkintaa ja arvioita omasta työstään ja itsestään. Lastensuojelun sosiaalityössä tehdään vastuullista, vaikeaa ja kuormittavaa työtä. Sosiaalityöntekijät pitivät luottamuksen synnyttämistä asiakassuhteessaan ensisijaisen tärkeänä, jotta muutosprosessi lähtisi käyntiin. Luottamuksen herättämiseen asiakkaassaan työntekijät pyrkivät tietoisesti suhtautumalla asiakkaisiinsa avoimesti, rehellisesti, määrätietoisesti sekä myönteisesti. Asiakkaan näkökulman huomioon ottaminen ja asiakkaan omasta tarpeesta lähtevä työn määrittely olivat sosiaalityöntekijöiden tulkinnan mukaan myönteisesti koetun vuorovaikutussuhteen luomisen edellytyksenä. Vuorovaikutuk-sen luomiseksi ja ylläpitämiseksi työntekijöiltä vaaditaan kykyä reflektoida omia arvojaan ja tunteitaan kriittisesti. Vuorovaikutuksen syntymisen esteenä koettiin yleisesti olevan työpaineet, valtavat tunneskaalat, joiden kanssa on tultava toimeen tai alikehittynyt ammattitaito, joka ei ota asiakkaan erityisti-lannetta tarpeeksi herkällä tavalla huomioon. Tietoammattilaisina sosiaalityöntekijöillä näytti olevan käytössään ”heikkojen signaalien” haalimismenetelmä, jonka avulla työntekijä ”haistelee” asiakkaansa kokonaistilannetta kokemuksensa, intuitionsa ja ennakoimisen avulla. Tutkimuksen pohjalta kehittyi sosiaalityöntekijä-Dramaturgi – malli, jonka mukaan sosiaalityöntekijän käyttämät eri tiedon lajit paikantuvat. Sosiaalityöntekijöillä on tämän mallin mukaan käytössään sisäinen käsikirjoitus, joka koostuu tiedollisesta, kokemus- ja tunneperäisestä tiedosta. Sisäiseen käsikirjoitukseen vaikuttavat kulttuuriset mallit ja myytit ja sen avulla haalitaan ”heikkoja signaaleja” vuorovaikutussuhteessa asiakkaaseen ja tämän ulkoiseen draamaan. Sisäinen käsikirjoitus luo psykososiaalisen sosiaalityön draaman eli sosiaalityön prosessin, jossa päämääränä on asiakkaan tilanteen paraneminen –lapsen hyvinvoinnin ja edun turvaaminen. Tärkeimpiä lähdeaineistoja ovat Saurama (2002) – analyysimenetelmä ja lastensuojelu, Hänninen (1999) – tarinallisuus ja ”sisäinen tarina” sekä Hurtig (2003) – lastensuojelu.
  • Maijanen, Milla (2004)
    Työn tutkimusongelmana ja keskeisenä tavoitteena on kuvata vuosituhannen vaihteeseen ajoittuneen it-kuplan ajan henkeä. Lähtökohtana on ajatus, että ajan henki on tavoitettavissa tutkittavaa ilmiötä, it-kuplaa, tarkastelemalla. Työn empiirinen aineisto koostuu kolmen it-kasvuyrityksen henkilöstön haastatteluista. Ajan henkeä lähestytään kuvaamalla näiden yritysten keskeisiä tapahtumia ja tarkastelemalla sitä, miten ilmiön keskiössä eläneet ihmiset ja yritykset toimivat. Tämä on ajan hengen kuvaamisen ensimmäinen ulottuvuus. Toinen ulottuvuus tuo kuvaukseen moraalisen ja eettisen ulottuvuuden, joka tiivistyy kertojien eetoksena. Eetos kuvastaa haastateltavien eli kertojien erilaisia ajatus- ja selitystapoja, joita tarkastellaan työ- ja rahaetiikan valossa. Tutkimus on luonteeltaan aineistolähtöinen, mikä näkyy empiirisen osion painotuksena. Työ asettuu laadullisen narratiivisen yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen piiriin. Työssä yhdistyvät sosiaalisesta konstruktivismista ammentava ajatus ihmisestä sosiaalisena viestijänä sekä näkemys viestinnän narratiivisesta luonteesta. Ajatus ihmisestä tarinankertojana, ja tarinasta ihmiselle luonnollisena ymmärrystapana, luo pohjan työn narratiiviselle lähestymistavalle. Narratiivisuus kulkeekin työssä punaisena lankana usealla eri tasolla: filosofisena tausta-ajatuksena ja työn laajempana viitekehyksenä, teoreettisena pohjana ja näkökulmana sekä tutkimusmenetelmänä ja analyysikeinona. Työn tavoitteena on ajan hengen konstruoiminen kolmitasoisen narratiivisen analyysin pohjalta. Menetelmän avulla kerrotaan kolmen it-kasvuyrityksen toimijatarinat, kootaan niiden vaiheet yhteisine piirteineen yhdeksi suureksi tarinaksi ja kuvataan kolme eetokseltaan erilaista tarinankertojaa. Näiden kuvausten myötä pyritään kokoamaan ajan hengelle tyypillisiä piirteitä, pyrkimyksiä sekä ajattelu- ja selitystapoja. Ajan henki on selvästi nähtävissä aineistossa. Se on asia, johon viitattiin usein. Kertojat vetosivat ajan henkeen selittäessään yritystarinan päättymiseen johtaneita syitä. Kaikkien kolmen kasvuyrityksen toiminnassa näytti olevan paljon yhteisiä piirteitä. Tarinankertojat jakaantuivat eetokseltaan kolmeen kertojatyyppiin: työhönsä intohimoisesti suhtautuvaan Sitoutujaan, vastuulliseen Kyynikkoon ja pikavoittoa tavoittelevaan Peluriin, jonka eetosta kupla-ajan henki näyttää heijastavan vahvimmin. Ajan henki oli myös tarinoita. Niin kertojien puheessa kuin media-aineistossa vilisi tarinaviittauksia ja -vertauksia. Haastatteluaineiston valossa näyttää myös siltä, että media oli mukana kuplan rakentamisessa ja hypen nostattamisessa. Tutkimuksen ensisijainen aineisto koostuu haastatteluista sekundaariaineiston rakentuessa it-alan kehityksestä kertovasta ja aikakautta kuvaavasta kirjallisuudesta. Tärkeimpinä ovat Saku Mantereen ja Pekka Aulan (2004) samaa haastatteluaineistoa koskeva tutkimus Stories of Strategy Failure ja Jouko Marttilan (2001) Järki ja tunteet osakemarkkinoilla. Analyysin lähtökohdat pohjautuvat Anu Kantolan (2002) väitöskirjaan Markkinakuri ja managerivalta. Teoriaosuus ammentaa narratiivisen tutkimuksen eri suuntauksista ottaen vaikutteita sekä modernista että postmodernista perinteestä. Narratiivisen organisaatiotutkimuksen puolelta tärkeimpiä tutkijoita ovat David Boje, Barbara Czarniawska ja Yiannis Gabriel.
  • Sibenberg, Katja (2010)
    Tutkielman aiheena on kuntien työnantajamaine peruskoulun viimeistä luokkaa käyvien nuorten keskuudessa. Tutkimusotteena on neljän oppilasryhmän (79 nuoren) käsityksiä vertaileva tapaustutkimus, jossa kiinnostus kohdistuu siihen, kuinka työnantajaa koskevat mielikuvat muodostuvat ja miten työnantajamainetta on mahdollista tutkia. Tutkielmassa analysoidaan ja vertaillaan vantaalaisten, viitasaarelaisten ja pihtiputaalaisten nuorten käsityksiä kotikunnistaan työnantajina. Lisäksi selvitetään, miten erilaiset välilliset ja välittömät vuorovaikutustilanteet, joissa nuori ja kuntatyö kohtaavat, vaikuttavat syntyneisiin mielikuviin. Teoreettisena lähtökohtana on, että näissä intensiteetiltään erilaisissa kohtaamisissa syntyy työnantajaa koskevia tarinoita, joiden levitessä sosiaalisissa verkostoissa työnantajamaine muodostuu. Maineteorioiden osalta tutkielman kannalta keskeisiä lähteitä ovat Charles J. Fombrunin, Erkki Karvosen, Pekka Aulan ja Jouni Heinosen käsitykset. Tutkielman empiiriseksi aineistoksi kerättiin ammatinvalintaiässä olevien nuorten kirjoittamia tarinoita eli narratiiveja, joita analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin avulla. Aineiston analyysin myötä ilmeni, että omakohtainen kokemus kunnan töistä näytti edistävän realistisia mutta positiivisia mielikuvia kuntatyöstä. Sen sijaan mitä välillisempiä nuorten kohtaamiset kuntatyön kanssa olivat, sitä useammin vastauksissa tulivat esiin esimerkiksi käsitykset huonosta palkasta ja epäkiinnostavista työtehtävistä, sekä jossain määrin myös arvelut kuntien huonon taloustilanteen vaikutuksista työpaikkojen arkeen. Tutkielman vertailuasetelman kautta saatiin tukea käsitykselle, että omakohtaisen työkokemuksen ohella myös nykyisten tai entisten kunnan työntekijöiden kanssa käydyillä keskusteluilla on keskeinen merkitys työnantajamaineen kannalta. Aineistossa korostui kasvokkainviestintä, mutta myös media ja ennen kaikkea internet näyttivät tarjoavan mahdollisuuksia kohtaamisiin ja tarinoiden levittämiseen. Tutkielma osoittaa, että narratiiveja analysoimalla on mahdollista löytää viitteitä kirjoittajan arvoista, tiedoista, ennakkoluuloista ja mielipiteistä, joten narratiivien tutkimuksella on annettavaa työnantajamaineen tutkimukselle.
  • Tuomenvirta, Kaarna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä sukupuolentutkimuksen alan tutkielmassa analysoin, millä tavalla transsukupuolisista hahmoista kerrotaan 2000-luvun alun suomalaisessa kirjallisuudessa. Millaisia aiheita transhahmoihin yhdistetään ja miten heistä kerrotaan? Aiempi tutkimus (Detloff 2006, Bettcher 2014, Johnson 2016) osoittaa, että transsukupuolisuuteen liitetään usein lääketiedettä koskevia puhetapoja, ja transhahmojen kohtalot ovat usein traagisia. Tutkielmassani vertaan aineistostani löytyviä aiheita ja kerrontatapoja aiempiin tuloksiin. Aineistoni kattaa lyriikkaa ja salapoliisiromaaneja lukuun ottamatta kaikki Suomessa 2000-2016 julkaistut teokset, joissa on keskeinen transhahmo. Aineistooni kuuluu 11 romaania, yksi romaanitrilogia sekä tähän trilogiaan liittyvä novelli. Luen aineistoani yhdessä transtutkimuksen tutkimuskirjallisuuden kanssa. Metodinani on kirjallisuudentutkimus yhdistettynä sukupuolentutkimukseen ja transtutkimukseen. Esitän työssäni luentoja ja tulkintoja aineistostani ja käyn keskustelua alan aiemman tutkimuksen (esim. Prosser 1998, Wickman 2001, Detloff 2006, Johnson 2016) kanssa näistä tulkinnoista. Tutkimusaiheeni ja -menetelmäni on poliittinen, sillä teen tutkielmassani näkyväksi niitä normeja, joita kaunokirjallisissa teoksissa transihmisyydestä toistetaan. Luen teoksia sekä päähenkilön asemaan eläytyen, vastahankaan että konstruoimani cissukupuolisen, eli ei-transsukupuolisen, lukijan näkökulmasta. Esitän analyysini tulokset kolmessa luvussa, joista ensimmäinen käsittelee kaapista tulemisen narratiivia, toinen sukupuolidysforian representaatioita ja kolmas normeja teosten kerronnassa. Havainnoin, että kaapista tuleminen on osa transhahmojen tarinaa ja se usein etenee jo aiemmin teoretisoidun psykologisen mallin mukaan (esim. Klein et al. 2005). Moni transhahmo tulee lukijalle kaapista lääketieteen termejä käyttäen, minkä väitän vahvistavan transsukupuolisuuden liitettyä lääketieteellistä puhetapaa. Sama lääketieteellinen puhetapa näkyy myös sukupuolidysforian representaatioissa. Teokset kuvaavat sukupuolidysforiaa paljolti “väärä keho” -metaforaa käyttäen. Lopullisena ratkaisukeinona sukupuolidysforiaan esitetään lääketieteellinen, kirurginen hoito. Analysoin transhahmojen suhteita yhteisöjensä normeihin heteronormatiivisuuden ja maagisten hetkien käsitteiden avulla. Teoksissa transhahmojen mahdollinen heterous vaatii aina neuvottelua itsen ja yhteisön kanssa, sillä pääsy eri heterouden aspekteille (Rossi 2006) ei ole transhahmoille itsestään selvää. Maagisten hetkien käsitteellä Prosser (1998) tarkoittaa hetkiä, joissa omaelämäkerran transkertojan sukupuoli ikään kuin kääntyy. Sovellan käsitettä kaunokirjallisuuteen ja kehitän sille alakäsitteen ‘käänteinen maaginen hetki’, joka kuvaa tilannetta, jossa transhahmon sukupuoli “kääntyy” ulkopuolisen toimijan vaikutuksesta. Maagiset hetket vievät teosten juonia eteenpäin. Aineistossani transhahmojen esittämiseen käytetään erilaisia kerronnallisia tapoja, mutta teoksista on tunnistettavissa yhteisiä elementtejä, kuten medikalisoiva puhetapa, kaapista tulemisen kertomuksen eteneminen vaiheittain, dysforian kuvaus “väärä keho” -metaforaa käyttäen sekä konfliktit tai neuvottelut heteronormatiivisuuden kanssa.
  • Kervinen, Lauri (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä tutkimuksessa havainnoin suomalaisessa yhteiskunnassa, identiteeteissä, narratiivieissä ja journalismissa 1990–2010 -luvuilla tapahtuneita muutoksia Suomen miesten jalkapallomaajoukkuetta käsitelleen mediakirjoittelun kautta. Urheilu- tai menestyshulluksi kuvailtu suomalainen kansakunta on kansainvälisessä vertailussa poikkeava, sillä jalkapallo ei ole kaikilla mittareilla mitattuna maan suurin ja suosituin laji. Suomalaisen jalkapallon ja ennen kaikkea miesten maajoukkueen tarina on tarina pettymyksistä ja epäonnistumisista. Narratiivi maajoukkueen ympärillä on perustunut kiroukseen ja ikuiseen alisuoriutumiseen. Menestyksen puutteesta huolimatta laji on kuitenkin – enenevissä määrin – liikuttanut suuria kansanjoukkoja ja noussut alati kasvavan väestönosan intohimojen ja kulutuksen kohteeksi. Tutkimuksessani havainnoin diskurssianalyysin keinoin suomalaismediaa, tarkemmin suurta päivälehteä Helsingin Sanomia ja urheilun aikakauslehti Urheilulehteä sen edeltäjineen. Tarkastelen median diskursseja ja havainnoin muutoksia, mitä tulee muun muassa suhtautumiseen jalkapalloon ja jalkapallomaajoukkueeseen, sille asetettuihin odotuksiin ja sen otteluita seuraavaan yleisöön sekä kannattajiin. Lisäksi tarkastelen suomalaisen urheilujournalismin muutosta sekä yleisempiä ja laajempia narratiiveja kansallisesta identiteetistä ja erilaisuudesta sekä muista yhteiskunnallisista teemoista. Tutkimukseni osoittaa, että kuluneiden kolmen vuosikymmenen aikana suomalaisessa journalismissa ja sen edellä mainituista teemoista välittämässä kuvassa on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Suomalaisessa yhteiskunnassa on ollut käynnissä kansainvälisessäkin tutkimuksessa havaittu jalkapalloistuminen. Jalkapallomaajoukkueeseen kohdistuva kiinnostus ja mediajulkisuus on lisääntynyt ja muuttunut globaaleja trendejä vastaavammaksi. Myös muita, globaaleja trendejä vastaavia kehityskulkuja on esiintynyt. Suomalaisen jalkapalloyleisön kulutusvalinnat ja käytös ovat muuttuneet, samoin median ja tapahtumajärjestäjien käsitys ihannefanidesta eli suhtautuminen aktiiviseen ja intohimoiseen mukana elämiseen urheilutapahtumissa. Myös kansallisessa identiteetissä ja sitä luovassa narratiivissa on ainakin kansallisen jalkapalloidentieetin osalta tapahtunut muutoksia. Kansainvälisissäkin esimerkeissä kuvatuin tavoin on narratiivi häviämisestä ja ikuisesta pettymyksestä muuttunut uskoksi ja toivoksi. Myös journalismi on kaiken kaikkiaan muuttunut urheiluaktin kuvailusta syvällisempään analyysiin ja kantaaottavuuteen. Vaikka havainnoimani kehityskulut ja muutokset monin paikoin vastaavatkin kansainvälisessä tutkimuksessa esitettyjä esimerkkejä, on niissä myös paljon kansallisia erityispiirteitä. Näitä ovat muun muassa ihannefaniuden muutos, joka on tapahtumajärjestäjien ja median sijaan lähtöisin katsojista itsestään. Myös yhteiskunnan jalkapalloistumisen ja narratiivin muutoksen taustalla olevat tekijät poikkeavat kansainvälisistä esimerkeistä, sillä kehitys on alkanut jo huomattavasti ennen maajoukkueen hiljattaista menestystä.