Browsing by Subject "nationalismi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 51
  • Rytsölä, Perttu (2005)
    Tutkimuksen kohteena on Argentiinan vuoden 1978 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuiden aikainen yhteiskunta. Tutkimuksella on kaksi tavoitetta. Ensimmäinen tavoite on tarkastella kysymystä miksi Argentiinaa 1976–1982 hallinnut sotilasvalta järjesti maailmanmestaruuskilpailut. Vastaus annetaan sijoittamalla sotilasvallan toiminnasta tehtyä tutkimusta nationalismitutkimuksen ja Argentiinan yhteiskunnan viitekehykseen. Tutkimuksessa sovelletaan Michael Billigin kehittämää termiä banaali nationalismi. Banaalia nationalismia ovat arkipäiväiset yhteiskuntaa ylläpitävät toiminnot, kuten huippu-urheilu. Urheilujournalismi tarjoaa kansalaisille mahdollisuuden harjoittaa nationalistisia tunteitaan huippu-urheiluun. Sotilasvallan motiiveiksi nimetään sisäpoliittisesti rakenteellinen taistelu hegemoniasta ja ulkopoliittisesti maan ulkoisen kuvan parantaminen. Toinen tavoite on tarkastella kilpailujen ajan Argentiinan yhteiskunnallisesta tilanteesta välittynyttä lehdistökuvaa. Analyysin taustaksi tarkastellaan Argentiinan sotilasvallan ja median suhdetta. Tutkimusmenetelmänä käytetään kriittistä diskurssianalyysiä. Aineistosta nostetaan esiin teemoja, jotka johdetaan laajempiin diskursseihin. Johtopäätöksiä tarkastellaan nationalismitutkimuksen viitekehyksessä. Lehdistölähteinä käytetään argentiinalaista Clarín Edicion Internacional -julkaisua ajalta 16.5–3.7.1978 sekä Helsingin Sanomia ja brittiläistä The Times sanomalehteä ajalta 15.5–30.6.1978. Clarin Edicion Internacionalin uutisoinnista erotetaan ylpeysteema. Ylpeys viittaa muutoksen diskurssiin. Muutosta edeltää negatiivinen, ristiriitainen yhteiskunta. Maailmanmestaruuskilpailuiden aika on muutostilaa. Muutos tapahtuu argentiinalaisten oman toiminnan ansiosta. Tuloksena on positiviinen, yhtenäinen kansakunta. The Timesin uutisoinnista erotetaan kaksi kilpailevaa teemaa: Turvallisuusteema ja kisateema. Turvallisuusteema viittaa negatiiviseen diskurssiin: Argentiinan sisäisiin ristiriitoihin. Kisateema viittaa positiiviseen diskurssiin: Argentiinalaisten yhtenäisyyteen. Ajanjaksolla diskurssien suhteissa tapahtuu muutos. Alussa heikompi yhtenäisyys alistaa ristiriidat. Helsingin Sanomien uutisoinnista erotetaan kriittinen teema ja kannustusteema. Kriittinen teema viittaa negatiiviseen diskurssiin: Maata hallitsevaan sotilasvaltaan. Kannustusteema viittaa positiviiseen diskurssiin: Argentiinalaisten yhtenäisyyteen. Ajanjakson edetessä kannustusteema liittyy sotilasvaltadiskurssiin. Analyysissä tehtyjä johtopäätöksiä verrataan sotilasvallan maailmanmestaruuskilpailuille antamiin tavoitteisiin. Clarín Edicion Internacionalin ja The Timesin uutisoinnin perusteella sotilasvallan tavoitteet täyttyivät. Helsingin Sanomien uutisoinnin perusteella sotilasvalta ei onnistunut tavoitteissaan. Mediavälineiden uutisoinnin motiiveja ja eroja pohditaan niiden yhteiskunnallista taustaa vasten.
  • Kontio, Aino-Marja (2000)
    1800-luvulla elänyt pohjoiskarjalainen talonpoika ja rahvaanrunoilija Antti Puhakka määritteli itsensä Yrjö Koskisen ja muiden fennomaanien jalanjäljissä ”isänmaan ja äitinkielen rakastajaksi”. Pohdin tutkielmassani, mitä hän sillä tarkoitti ja kuinka se erosi hänen säätyläisoppi-isiensä kansallisuuskäsityksistä. Tutkin Puhakan kansallisuuskäsitystä osana hänen yhteiskunnallista olemustaan, jossa korostui ennen kaikkea samastuminen maalaisrahvaaseen. Kuvaan, kuinka säätyläispiireistä lähtöisin oleva uskonkappale yhdistyi rahvaaseen kuuluvan ajatusmaailmaan. Puhakka hahmotti monet talouden ja yhteiskunnan kehittymiseen liittyvät ongelmat rahvaan ja säätyläistön välisen alistussuhteen ilmentyminä. Hänen ajatusmaailmassaan kuvastuivat sääty-yhteiskunnan aikaisen maalaisrahvaan käsitykset säätyläisistä, rahvasta sortavista ”herroista”. Herraviha oli yksi keskeinen osa myös hänen kansallisuuskäsitystään. Puhakan runojen ja valtiopäiväpuheiden erittely osoittaa, että hän ymmärsi kansallisuuskysymyksenkin rahvaan ja herrojen välisenä yhteenottona. Viime kädessä hän veti ajatuksissaan yhtäläisyysmerkin ”ruotsalaisten” ja kansan oikeuksia sortavien ”Suomen herrojen” välille. Kansallisuuskiistassakin oli lopulta kyse vain siitä, että herrat orjuuttivat rahvasta: he suhtautuivat rahvaaseen ilkeän ylemmyydentuntoisesti ja elivät sen kustannuksella. Puhakan kansa, suomalaiset, oli vastaavasti yhtä kuin orjuutettu maalaisrahvas. Säätyläisfennomaaneja Puhakan herravihaa henkivät puheet eivät tietenkään miellyttäneet. Herraviha oli kuitenkin vain toinen puoli Puhakan kansallisuuskäsitystä. Puhakka vaati kansalleen – maalaisrahvaalle – puhumisen vapautta, ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa. Hänen päämääränsä oli säätyjen katoaminen, tasa-arvo säätyläisten ja rahvaan välillä. Puhakka puhui Suomen kielen oikeuksien puolesta siksi, että se oli rahvaan kieli. Kansan ja kansan kielen aseman parantamisella hän tarkoitti rahvaan taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen aseman parantamista. Se taas ei ollut mahdollista, ellei rahvas voinut saada opetusta omalla kielellään. Kansanopetuksen järjestäminen olikin kysymys, jonka puolesta Puhakka ilmoitti olevansa valmis antamaan vaikka viimeisen pässinsä. Kansallisuuskiistan kyseessä ollessa Puhakka koki edustavansa koko rahvasta kollektiivina – vastassa oli herrojen muodostama kollektiivi. Hänen kansallisuuskysymystä koskevat puheensa eivät kerro mitään niistä eturistiriidoista, jotka vallitsivat maalaisrahvaan eri kerrosten välillä. Puhakan kansallisuuskäsityksen ymmärtää vasta, kun peilaa sitä talollisten sääty-yhteiskunnan hajoamisvaiheessa kokemaa identiteettikriisiä vasten. Hänen tulkintansa syntyi tietynlaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa oli olennaista sekä talollisten sosiaalinen nouseminen että sen estyminen. Talouden alueella talollisten ja säätyläisten lähentyminen oli edennyt jo pitkälle, mutta kulttuuriset erot olivat vielä valtavia. Puhakka tulkitsikin kansallista sanomaa sekä herrojen orjuuttaman rahvaan jäsenenä että maalaisrahvaan vaurastuvaan osaan kuuluvana talollisena. Hän valjasti rahvaan perinteisen herravihan talollisten uusien tasa-arvovaatimusten kyytihevoseksi. Talonpojan ajatuksissa kansallinen sanoma muotoutui näin aseeksi, jolla murrettiin talollisten sosiaalista nousemista haitanneita perinteisiä ajatusrakennelmia.
  • Tepora, Tuomas (Helsingfors universitet, 2004)
    Tutkielma käsittelee Suomen lippua toteemina. Ajallisesti tutkimus sijoittuu itsenäisyyden ajan alkuun. Työn teoreettinen lähtökohta on idea kansallislipusta kansakunnan itseensä kohdistuvan palvonnan merkkinä. Tutkielmassa tarkastellaan lippuun liittyvän veriuhrin ja uhrivalmiuden merkitystä suomalaisen kansakunnan rakentamisessa: uhrien kautta kansakunta saa elinvoimaa ja lippu liehuu suoritetun uhrin merkkinä. Tutkielman aluksi käsitellään nationalismitutkimusta ja kansallisuusaatteen traditioita sekä pohditaan lipputotemismin teoriaa. Toteemi pyrkii sisällyttämään itseensä koko yhteiskunnan: ihmisten tavoitellessa tiettyä objektia he sisäistävät itseensä sen ideaalit. Työn empiirinen osuus käsittää vuosina 1917-1918 julkisuudessa ja eduskunnassa käydyn keskustelun Suomen lipun väreistä ja merkityksestä. Ennen kansalaissotaa etenkin suomenkielisen maaseutuväestön kannattama sinivalkoinen väriyhdistelmä oli suuresta kannatuksestaan huolimatta puolustusasemissa virallisia vaakunavärejä vastaan, mutta vuoden 1918 tapahtumat muuttivat asetelman. Punainen väri sai väistyä, mutta punalipun pelko ei ollut ainoa asiaa selittävä tekijä. Etenkin nuori suomenkielinen sivistyneistö, joka oli kannattanut punakeltaisia värejä, palasi sodan jälkeen isiensä sinivalkoiseen perinteeseen. Taustalla oli syyllisyys: sinivalkoinen edusti paluuta idealistiseen ja harmoniseen esiseksuaaliseen tilaan punakeltaisen liehuessa hyökkäävän ja yksilöllisen materialismin merkkinä. 1920-luvulla työväestö ryhmittyi punalipun perään sosialidemokraattien noustessa vaa'ankieliasemaan heidän omaksuessaan valtakunnanlipun osaksi järjestötomintaansa vuonna 1927; kansallinen lippukulttuuri alkoi vähitellen kehittyä liputuskäytäntöjen vakiintuessa. Valtion ja sen laitosten sekä kuntien harjoittaman virallisen liputuksen ohella kahden kansalaisjärjestön lipputyö oli merkityksellistä. Itsenäisyyden Liitto ja Suomalaisuuden Liitto pyrkivät levittämään Suomen lippuja ja lipun sanomaa maan eri puolille. Itsenäisyyden Liitto nousi 1920-luvun lopulla tärkeimmäksi järjestöksi, sillä sille lippuasia oli todellinen pakkomielle. Liiton toiminta heijastaa totemismin teoriaa hyvin: lipun sanattomien ideaalien omaksuminen oli ainoa kansaa eheyttävä tekijä, koko valtakuntaa peittävä yhtenäinen lippumeri todiste yhteiskunnallisesta ja kieliriidattomasta yksimielisyydestä. Liiton sanoma kuului lyhyesti: kuoleminen lipun vaatimien arvojen - yksimielisen ja eheän kansan - puolesta oli itsestäänselvää, vaikeampaa oli elää oikealla tavalla vailla puolueriitojen sävyttämiä yksilöllisen itsekeskeisiä pyyteitä vain kansakokonaisuutta palvellen. Itsenäisyyden Liitto kehitti eteenpäin 1920-luvun puolivälissä esitettyä ideaa erityisestä Suomen lipun päivästä, joka sijoitettiin juhannukseksi. Ensimmäisen kerran lippupäivää vietettiin vuonna 1927 ja seuraavasta vuodesta lähtien liitto järjesti juhannuksena lippujuhlia ympäri maata. Itsenäisyyspävänä liitto järjesti virallisen lipunnostoseremonian Helsingissä Tähtitorninmäellä vuodesta 1928 alkaen. 1920- ja 30-lukujen vaihteessa lapuanliike ja työväentalojen pakkoliputukset sekä kommunistien aktivoitunut toiminta kärjistivät toteemien suhteet, mutta ilmiö oli monessa mielessä viimeinen kouristus ennen lipputoteemien suhteiden lientymistä, joka alkoi 1930-luvun puolivälissä. Tutkielman lähdeaineistona on käytetty tarkasteltujen järjestöjen arkistokokoelmia, laajasti lehdistöä sekä aikalaiskirjallisuutta. Oman osansa muodostavat valtiopäiväasiakirjat.
  • Könönen, Anna (2006)
    This is a study of the process of returning. It examines how returnees rebuild homes and social networks in Prijedor area, Bosnia and Herzegovina. Social networks were lost because of the collapse of the former Yugoslavia, war, internal displacement and fleeing. Returning to the area of Prijedor began spontaneously, and was intensive especially during the years 2000 and 2001. The study is based on fieldwork in Prijedor (October-December 2001). The methods were participant observation, writing notes and a detailed field diary, and conducting interviews. This study searches answers to the questions why anyone wants to return to a place from where he and his family, relatives and friends were evicted, and to where they are still not wanted to return. In the discussion about what 'home' means for the returnees, the starting point is Karen Armstrong's argument about 'home' referring to both a place and to social relations. Furthermore, this study examines how the social network is rebuilt, and what are the elements that encourage or possibly discourage it. This discussion is based on Elisabeth Bott's and Jeremy Boissevain's theories of social networks, and additional theoretical discussion is included as the analysis proceeds. The study suggests that the social network is a vital element in survival strategies and in that way also central in the whole process of returning. The emphasis is that the study about social networks is essential especially in an unorganized state or society. It is argued that the environment, the psychological as well as the physical environment, has a vital function in building a social network. Therefore, the larger discourse in this thesis is how violence and nationalism are connected in daily life, and what would be possible actions that might prevent the rise of violent nationalism, in this case, ethnonationalism (Stanley Tambiah) and constitutional nationalism (Robert Hayden). The returnees encountered various obstacles, and even though international organizations and local Non-Governmental Organizations (NGOs) gave irreplaceable assistance, many challenges were left to tackle. The legacy of Tito's socialism and the 'transition' also influenced the work of the organizations. The study shows that one of the discouraging elements was bureaucratic ethnic cleansing, a term introduced by Robert Hayden. He considers both bureaucratic ethnic cleansing and direct violence as consequences of the same logic in different social settings. The discussion of ethnicity and Joel Halpern's analysis of the cyclical sense of time in which 'decades past become yesterday' gave additional body to the theory of 'transferred burden' (siirtotaakka) introduced by Martti Siirala and Sirpa Kulonen. Cyclical sense of time, this study argues, enforces the transfer of the 'burden'. Hence, it is concluded that due to the cyclical sense of time combined with the legacy of 'transition' and the 'transferred burden', self-repetitive historical structures exist producing such internal as well as external forms that create a fertile ground for endemic and external interference of violent nature. The outcome is discouraging elements or even blocks in the process of building new networks as well as in the process of ensuring sustainable peace and well-being. By applying Victor Turner's theory of social drama to the cases of disturbances in social life, it is suggested that grass-root mediators would be trained. They would collect detailed feedback from all sides of the schism, process it, and share it as constructive feedback, for all parties again. It is also shown that it would be possible for the government – later on the people – to change some of the disintegrative features of its ethnic sentiment. Those would especially be the features of constitutional nationalism, state chauvinism and bureaucratic ethnic cleansing.
  • Österberg, Mette (2005)
    I Costa Rica har intresset för att studera konflikterna mellan costaricaner och nicaraguanska immigranter i landet bland akademiker under de senaste åren ökat. De costaricanska forskarna har förklarat den allmänt förekommande costaricanska diskrimineringen av nicaraguaner, genom att peka på den costaricanska nationalismen och känslan av överlägsenhet gentemot övriga centralamerikaner. I denna pro gradu -avhandling undersöker jag hur förhållandena mellan costaricaner och nicaraguaner uttrycks bland barn i en skola där costaricanska och nicaraguanska barn dagligen interagerar. Jag undersöker vilken syn barnen har på sig själva, på "den andra" och på förhållandena mellan dem. Jag undersöker också på vilket sätt diskrimineringen påverkar barnens uppfattningar samt hur barnen dels uttrycker och dels själva reagerar på diskrimineringen. Teoribakgrunden utgörs av antropologiska diskussioner om etnicitet och nationalism. Mitt eget material utgörs av litteratur, arbeten och intervjuer som samlades in under mitt fältarbete i Costa Ricas huvudstad San José under hösten 2004. Resultatet av analysen av mitt eget etnografiska material skiljer sig från de costaricanska forskarnas åsikter. Enligt de costaricanska forskarna framställs Costa Rica allmänt av costaricanerna som "exceptionellt" och "bättre" jämfört med Nicaragua. Mot bilden costaricanerna har om sig själva har "den andra", nicaraguanen, under långa tider ställts i kontrast. De costaricanska akademikerna har framställt nicaraguanernas reaktioner på diskrimineringen som passiva. Bland barnen jag undersöker är det de costaricanska barnen som är passiva och som uttrycker de mest neutrala åsikterna både när det gäller dem själva och nicaraguanerna. Förhållandena mellan costaricanerna och nicaraguanerna framställs som konfliktfria. De nicaraguanska barnen däremot uttrycker etniciteten på ett nästan aggressivt sätt. De lyfter fram en väldigt positiv bild av sig själva och framställer costaricanerna som den negativa motpolen till nicaraguanerna. Bland de nicaraguanska barnen lyfts också konflikten mellan de etniska grupperna fram. Orsaken till varför etnicitet uttrycks annorlunda bland barnen än bland de vuxna i de costaricanska forskarnas exempel, hävdar jag att man hittar genom att närmare undersöka den specifika kontext där det etnografiska materialet samlas in. Genom att undersöka vilka olika faktorer som påverkar barnen på olika nivåer presenterar jag min tolkning av varför etnicitet uttrycks just på detta sätt bland barnen i Costa Rica.
  • Vänni, Riikka (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää miten prestiisi ja voiton tavoittelu kietoutuvat toisiinsa skotlantilaisessa elokuvateollisuudessa ja erityisesti julkisen rahoituksen varassa toimivan kulttuuriteollisuuden instituution, Creative Scotlandin, toiminnassa. Tämän lisäksi tutkielmassa selvitetään mahdollisia syitä sille, miksi Skotlannin naapurimaat ja Iso-Britannian muut alueet houkuttelevat ulkomaisia elokuvaprojekteja luokseen huomattavasti Skotlantia enemmän, syitä skotlantilaisten elokuvatyöntekijöiden maastamuuttoon ja alan rahoituksen vähyyteen. Lisäksi huomiota kiinnitetään kotoperäisen- ja kansainvälisen tuotannon välisiin suhteisiin ja ulkomaisen investoinnin merkitykseen skotlantilaiselle elokuvateollisuudelle. Tutkimusaineistona on käytetty pääasiassa Creative Scotlandin omia julkaisuja: markkinointimateriaalia, vuosittaisia suunnitelmia ja tilinpäätöksiä vuodesta 2014 vuoteen 2024. Aineistoa tutkitaan kvalitatiivisen kulttuurintutkimuksen ja elokuvatutkimuksen teorian keinoin, eli analysoidaan tutkimusaineistosta nousevia diskursseja ja sidotaan nämä kulttuurisiin konteksteihin. Apuna käytetään akateemista elokuvakirjallisuutta, kulttuurintutkimuksen teoriaa, sekä kulttuuriteollisuuden toimintaa ja merkitystä selittävää teoriaa. Tämän lisäksi kulttuurialan toimittajien kirjoittamat artikkelit toimivat Creative Scotlandin sisäisiä menettelytapoja kriittisesti tarkastelevina lähteinä. Skotlantilainen elokuva koki ensimmäisen kasvukautensa 90-luvun puolivälissä, uusien rahoitusmenetelmien mahdollistaessa ilmapiirin, jossa kotoperäisten elokuvien tuotanto kukoisti ja ennennäkemätön kansallisylpeys elokuvan saralla oli aistittavissa. Elokuvien rahoitukseen ja tuotantoon panostettiin kuitenkin verrattain vähän: verovaroja ohjattiin riittämättömästi julkiseen kulttuurintuotantoon ja muutkin rahoitusmahdollisuudet olivat rajallisia sekä julkisella, että yksityisellä sektorilla. Skotlantilainen kulttuuriteollisuus ja siihen liittyvä politiikka on kuitenkin kehittynyt viime vuosikymmeninä elokuvatuotantoa arvostavampaan ja tukevampaan suuntaan. Elokuvallinen representaatio on kansakunnan identiteetille merkittävä, sillä elokuvallisen ilmaisun kautta katsojaa voidaan puhutella uniikilla tavalla. Skotlantilaisten elokuvantekijöiden lähtökohdat ja tavoitteet elokuvilleen ovat moninaisia, ja tämän vuoksi Creative Scotland on sitoutunut tukemaan niin taide-elokuvaa, sosiaalista realismia kuvaavaa elokuvaa kuin taloudellisesti kannattavaa viihde-elokuvaakin. Creative Scotlandin yksi merkittävimmistä haasteista on tasapainon löytäminen rahoituksen jakamisessa kotimaisille ja ulkomaisille tuotantoyhtiöille ja elokuvantekijöille, sillä monimuotoiset elokuvan tekemisen tavat tuovat oman arvonsa skotlantilaiselle elokuvateollisuudelle lisääntyvän prestiisin tai taloudellisen kasvun kautta. Kansainvälisen arvostuksen saavuttaminen on tärkeä elementti elinvoimaisen elokuvateollisuuden säilyttämisen kannalta, sillä sen myötä ulkomaalaisten elokuvantuotuottajien halukkuus työskennellä Skotlannissa lisääntyy. Ulkomaiset investoinnit voivat kuitenkin parhaimmillaan tarjota työtä myös skotlantilaiselle työvoimalle ja mahdollistaa paikallisten elokuvantekijöiden asettumisen Skotlantiin. Vaikka Skotlanti onkin maantieteellisesti kaukana Iso-Britannian päätösvallasta, sen henkeäsalpaavat maisemat ja moneen mukautuvat kaupunkiympäristöt ovat sen suurin valttikortti. Brexitin vaikutus kansainväliseen liikkuvuuteen ja rahoitusmahdollisuuksiin tullaan näkemään lähivuosina. Tutkimuksesta voidaan silti päätellä skotlantilaisen elokuvateollisuuden elävän kasvukautta. Keskeisinä rakennuspalikoina toimivat elokuva- ja tv-tuotannon kehittämiseen keskittyvän yksikön, sekä laaja-alaisen elokuvastudion perustaminen, joiden suurimpana mahdollistajana on toiminut julkisen sektorin rahoituksen lisääntyminen ja Creative Scotlandin yhteistyö paikallisten toimijoiden kanssa.
  • Sivonen, Janne (2001)
    Tutkielma tarkastelee Ruandan konflikteja ja erityisesti vuoden 1994 kansanmurhaa, jossa noin 800 000 tutsia ja maltillista hutua surmattiin muutamassa kuukaudessa. Tutkielman etsii syitä sille, miksi etnonationalistinen hutuvoima-liike onnistui mobilisoimaan merkittävän osan maan hutuväestöstä tutsien vastaisiin väkivaltaisuuksiin vuoden 1994 kansanmurhassa. Suuri osa Ruandan hutuista liittyi pienen eliitin suunnittelemaan tuhoamiskampanjaan etnonationalistisen propagandan lietsomina, vaikkeivät propagandan väittämät vastanneet suurimman osan sosiaalista todellisuutta. Aiheeseen pureudutaan Ruandan konfliktien historiallisen tarkastelun sekä teoreettisen analyysin avulla. Kun vuoden 1994 kansanmurhaa ja siihen johtaneita tapahtumia tarkastellaan valtakunnallisella tasolla, teoreettisena lähtökohtana on Paul Jamesin kansakunnan muodostumisen teoria. Jamesin mukaan kansakunta on abstrakti yhteisö, joka perustuu konkreettisessa elämänpiirissä koettuun sosiaaliseen integraatioon. Stanley J. Tambiahin etnisen väkivallan ritualisoitumista tarkastelevan teorian pohjalta esitetään, että Ruandassa keskeisin konkreetisen elämänpiirin abstraktia hutuyhteisöä luova tekijä on ollut väkivalta ja siihen liittyvät diskurssit. Kun kansanmurhaa analysoidaan ruohonjuuritasolla, väkivaltaan ryhtymisen motiivit osoittautuvat moninaisiksi: ihmiset liittyivät hutunationalismin nimissä tehtyihin väkivaltaisuuksiin omien lähtökohtiensa ja motiiviensa perusteella. Tambiahin ja Jamesin teorioiden soveltaminen Ruandaan osoittaa, miten monimutkaisessa vuorovaikutuksessa kansallisen tason makrokonflikti ja paikallisen tason pienemmät konfliktit voivat keskenään olla. Kun kasvokkaiskontakteihin perustuva sosiaalinen integraatio luo abstrakteja yhteisöjä, ruohonjuuritason tapahtumat voivat olla hyvinkin erilaisia, mutta abstraktin yhteisön tasolla niille annetaan samankaltainen sisältö. Toisaalta konfliktin saamat merkitykset voivat kulkea ylhäältä alaspäin: ruohonjuuritason konfliktien taustalla olevat paikalliset motiivit puetaan tällöin sanoiksi makrotason etnisen konfliktin merkityssisältöjä käyttäen. Tutkielman tärkeimpiä aineistolähteitä ovat ihmisoikeusjärjestöjen ja muiden kansainvälisten järjestöjen Ruandan kansanmurhaa käsittelevät tutkimusraportit, YK:n sotarikostuomioistuimen asiakirjat sekä Ruandasta kirjoitetut etnografiat ja historialliset analyysit.
  • Timonen, Meri Tuuli Elina (Helsingin yliopisto, 2019)
    This thesis researches anti-Americanism among South-Korean university students. South-Korea is known to be very pro-American country, but anti-American sentiment has existed in the society especially in the beginning of 21st century. The goal of this thesis is to know, if anti-Americanism still exists in South-Korea. The university students are target group, since university students have been major force behind anti-Americanism since the 1980’s in South-Korea. The research question asks, how South Korean university students perceive the U.S. The hypothesis assumes, that they perceive the U.S. positively. Research literature focuses on books and articles about anti-American sentiment in South-Korea. The theoretical framework constitutes the concept of ethnic nationalism, that is widely researched among western and South-Korean scholars. Ethnic nationalism means nationalism based on the idea of ethnic unity. In Korea, it is traditionally connected with primordialism and uniqueness of Korean race. Also, theories of intercultural conflicts are applied. Not too much emphasis is paid to political aspects. This thesis focuses on nationalistic theories, and some identity theories are taken into consideration. Area- and cultural studies, sociology, history and are main study fields of this thesis. Gender studies are given some emphasis. The data is gathered with semi-structured survey research, conducted in November 2018 in Seoul, South Korea. The data consists 50 answers from Yonsei university students. The data is analysed both statistically and thematically. Mann-Whitney U test and Kruskal-Wallis test are used in statistical analysis. SPSS serves as the main tool of the analysis. The analysis focuses on four different variables; gender, ideology, foreign experience and English skill. Thematic analysis is qualitative, whereas statistical quantitative. The results indicate, that male students have more positive view of the U.S. than female students. Furthermore, students with leftist-ideology hold more negative view than right-wing or centrist. Foreign experience and English skill had little influence on the views. Thematic analysis shows, that South-Korean students have very pragmatic attitude towards the U.S. Overall, the results argue, that South-Korean anti-Americanism is very complex phenomenon, and is constantly changing. Anti-Americanism exists in South Korea but is not so evident. People tend to have neutral attitudes towards the U.S. and this neutrality can vary from pro-Americanism to anti-Americanism. Causes behind anti-Americanism are so diverse, that it is hard to predict when anti-American sentiment gains popularity in the future.
  • Parkkinen, Antti (2001)
    Tutkielma käsittelee arkipäivän nationalismin ilmentymiä Ilta-Sanomien yleisönosastossa ja Suomen Kuvalehden numeroissa kesäkuussa ja joulukuussa vuosina 1979, 1989 ja 1999. Arkipäivän nationalismilla tarkoitetaan tutkielmassa niitä tapoja, joilla asioille ja ilmiöille annetaan arkitiedossa ja lehdistössä kansallinen merkitys. Ilta-Sanomien yleisönosastokirjoitusten ja Suomen Kuvalehden artikkelien esittämissä tulkinnoissa suomalaisuudesta korostuu voimakkaasti maan ja kansan omaleimaisuus ja eroaminen muista maista ja kansoista. Niiden esityksissä suomalaisuudesta on tärkeää vertailu muihin maihin ja kansoihin. Niissä korostetaan myös suomalaisten keskinäistä samankaltaisuutta ja pyrkimystä yksimielisyyteen. Tutkielmassa ei ole tehty vertailua Suomen ja muiden kansakuntien välillä, vaan oletuksena on, että tutkittuja ilmiöitä esiintyy myös muissa maissa. Se ei siis kerro suomalaisuudesta, vaan suomalaisuutta käsittelevistä puhetavoista. Näissä puhetavoissa esiintyvistä metaforista ja argumenteista ilmenevät erilaiset käsitykset suomalaisuudesta. Käsiteltäviä aiheita ovat esimerkiksi suomalaisten keskinäinen ymmärrettävyys, arvot sekä kunnia ja häpeä. Tutkielma perustuu konstruktionistiseen näkemykseen todellisuuden sosiaalisesta rakentumisesta. Siinä tarkastellaan erilaisten tekstianalyysimenetelmien avulla kaikkia tutkittujen lehtien tekstikohtia, joissa mainitaan sanat Suomi tai suomalainen jossakin muodossa. Mainintojen luokittelussa on käytetty apuna Atlas-tietokoneohjelmaa. Lehtien vertailussa korostuu Ilta-Sanomien yleisönosastokirjoitusten suurempi kriittisyys Suomea ja suomalaisia kohtaan. Suomen Kuvalehdessä taas varhaisempien tarkasteluvuosien puolustuksellisen suomalaisuuden rinnalle on tullut vuonna 1999 Suomen esittäminen tekniikkaan perustuvana modernina, kilpailullisena yhteiskuntana, josta muut maat voivat ottaa oppia. Samalla Suomi esitetään yhteiseen kieleen ja kulttuuriin perustuvana yhtenäisenä kansakuntana.
  • Moliis, Jani (2004)
    Tutkimus käsittelee Neuvostoliiton kansallisuuspolitiikan vaikutusta Georgian etnisiin konflikteihin. Analyysin kohteena on viiden eri vähemmistöryhmän (abhaasien, osseetien, adzarien, armenialaisten ja azerien) suhteet Georgian keskushallintoon. Pääasiallisena kiinnostuksen kohteena on se, miten Neuvostoliiton kansallisuuspolitiikka vaikutti näiden vähemmistöryhmien ja keskushallinnon välillä syttyneisiin konflikteihin. Tutkimuksessa käsitellään myös nationalismin ja kommunismin välistä ristiriitaa. Sosialistiteoreetikoiden käsityksiä nationalismista käsitellään siitä näkökulmasta, miten näiden käsitysten kehittyminen vaikutti Neuvostoliiton kansallisuuspolitiikan muodostumiseen. Leninin ideoista, jotka olivat vain yksi monista sosialistien keskuudessa vallinneista käsityksistä, muodostui koko Neuvostoliiton ajan kansallisuuspolitiikan peruslähtökohta. Leninin teorioiden sisäinen ristiriitaisuus johti kuitenkin siihen, ettei niiden perusteella ollut mahdollista luoda koherenttia politiikkaa. Jokainen Leninin jälkeinen johtaja saattoikin luoda minkälaisen kansallisuuspolitiikan tahansa ja silti väittää sen perustuvan Leninin ajatuksille. Neuvostoliiton kansallisuuspolitiikalla oli erityisen merkittävä vaikutus Georgiassa, jossa asuu useita vähemmistöjä. Georgian lyhyen itsenäisyyden aikana 1920-luvulla georgialaiset itse eivät onnistuneet ratkaisemaan vähemmistöongelmia, vaan ne olivat lyhytaikaisen tasavallan yksi kompastuskivi. Kun Neuvostoliitto valloitti Georgian, kaikki kansallisuusongelmat siirtyivät Moskovan ratkaistavaksi. Neuvostoliiton hajotessa abhaasit ja osseetit aloittivat väkivaltaisen konfliktin Georgian keskushallinnon kanssa. Adzariassa paikalliset johtajat loivat alueesta oman pienen diktatuurinsa, jonka asioihin Tbilisillä on hyvin vähän vaikutusvaltaa. Ainoastaan armenialaiset ja azerit ovat säilyttäneet suhteensa rauhallisina keskushallinnon kanssa. Tutkimuksessa osoitetaan, että suhteiden pysyminen rauhanomaisina johtuu osittain siitä, ettei Neuvostoliitto ollut yhtä aktiivinen näiden vähemmistöjen suhteen Georgiassa. Syynä Neuvostoliiton passiivisuuteen oli se, että näillä kansallisuusryhmillä oli omat tasavaltansa Georgian rajojen ulkopuolella. Neuvostoliiton kansallisuuspolitiikan vaikutukset jaetaan neljään ryhmään: kansallisuuden sitominen territorioon, etnisten eroavaisuuksien korostaminen, hierarkisen järjestelmän luominen eri etnisten ryhmien välille ja autonomian myöntäminen. Kolmen ensimmäisen kategorian vaikutuksia tutkitaan jokaisen viiden vähemmistöryhmän osalta erikseen. Tutkimuksen tärkeimmät empiiriset lähteet ovat Ronald Sunyn The Making of the Georgian Nation ja Svante E. Cornellin Kaukasusta koskevat teokset. Lisäksi lähteenä on itse kerättyä haastattelumateriaalia Georgiasta. Metodologisesti tutkimus on tapaustutkimus, jossa verrataan useampia saman maan sisällä olevia tapauksia. Teoriaa on kerätty muun muassa etnisten konfliktien osalta Michael E. Brownin tutkimuksista, kommunismin ja nationalismin osalta useammaltakin kirjoittajalta, esimerkiksi Jeremy Smithiltä, Richard Pipesilta ja Hélène Carrère d’Encausselta.
  • Helenius, Timo (Helsingin yliopisto, 2020)
    The philosophical problem explored in this thesis concerns the metaethical demand of impartiality as a condition for ethics. The thesis holds its focus on impartiality while approaching it through an ethico-political set-up concerning the ethics of nationality and its demands. In order to provide a framing for the exploration, the thesis adopts a restricted view to the issue by way of studying leadership that could be called ethical. Moreover, a case study pertaining to the current U.S. Presidential Administration binds the questions together and provides material for conclusions regarding the issue of impartiality as a metaethical demand. In sum, the thesis adopts multiple levels of exploration albeit in the final analysis remaining to be focused in the philosophical question pertaining to the conditions of ethics itself. The thesis is executed in four stages. Chapter one studies some relevant theories of nationality, the relating demands of impartiality, and pins these questions on ethical leadership. The argument is that David Miller’s claim about the plausibility of the ethics of nationality can be challenged due to a tension that remains in stances espousing universalist particularism. This results in the challenge for ethically concerned (national) leaders to not adopt a mistaken cognitive stance in moral reasoning regarding the justified scope of moral worth as theorized by Terry L. Price. On this basis, chapter two outlines a case study in order to concretize the particular challenges that can be met in terms of the reviewed theories. Drawing from Walter Fluker, environmental concern should be an integral aspect of any conception of ethical leadership that itself, however, appears in the same analysis more as a quest rather than a readily executable stance of moral reasoning. Counter to Fluker’s insight, the current U.S. Presidential Administration has wilfully executed policies that aggravate the environmental impacts of climate change. This observation results in the need to clarify the administration’s stance. By way of attempting to comprehend the undercurrents of the case study, chapter three probes into the potential moral and intellectual justifications that would grant some legitimation for the hard-line nationalistic policy-stances as exposed by the case study. The theories by Thomas Malthus and Samuel Huntington as well as the matching applicative ideologization by Steve Bannon provides a framing that would justify the current U.S. Presidential Administration’s nationalistic “America First” program that also covers the field of environmental policymaking. Finally, chapter four ties the analyses together by re-examining un/ethical leadership, the aporia of im/partiality, and the viability of nationalist universalism. As a result, the thesis observes that David Miller’s and Yael Tamir’s respective attempts at defending nationalism fail as in the end they are not able to overcome the evident tension regarding the scope of moral obligations pertaining to im/partiality. Such failures point out an inherent difficulty for any ethical thought in that insofar as there seems not to be an uncontestable justification for defining a restricted scope of moral demands, then all models of normative ethics but pure universalism have been left without proper legitimatization.
  • Backman, Vilhelmina (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tässä Pro gradu-tutkielmassa tarkastellaan federalismiin liittyvien kysymysten käsittelyä katalonialaisessa sanomalehdessä El Periodico de Cataluynassa ajanjaksolla 2.10 – 8.10.2017. Tarkoituksena on tutkia mitä kehyksiä federalismiin liittyvässä uutisoinnissa on käytetty sekä kuka kehyksiä käyttää.Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä käytetään Erving Goffmannin kehysanalyysiä (frame analysis) vuodelta 1974. Tutkimus on kvalitatiivinen sisällönanalyysi. Mitä massamedioissa kirjoitetaan on oleellista, koska suurin osa ihmisten tiedoista ja ajatuksista muodostuu niistä hankittuun tietoon. Eli se miten jokin asia kehystetään uutisissa, on suuri vaikutus ihmisten ajattelumaailmaan. Uutisia voidaan valita kehystää monella eri kehyksellä. Tässä tutkielmassa hyödynnetään neljää kaikkein käytetyintä kehystä (conflict frame, responsibility frame, economic consequences frame & human interest frame). Federalistisen valtiojärjestelmän kautta on pystytty tuomaan poliittista vakautta alueille joilla on monimuotoinen väestörakenne. Myös Euroopan Unionin jäsenmaissa on hyödynnetty federalistista valtiojärjestelmää nationalististen liikkeiden heikentämiseen. Myös Espanjassa on pyritty asymmetrisen federalismin kautta pitämään autonomisten alueiden asukkaat tyytyväisinä järjestelyihin. Viime aikoina Kataloniassa on kuitenkin ilmennyt yhä suuremmissa määrin tyytymättömyyttä järjestelyitä kohtaan. On siis oleellista miten federalismiin liittyvät uutiset ja kysymykset valitaan kehystää. Pyritäänkö niissä tuomaan esiin federalismiin liittyviä asioita negatiivisessa vai positiivisessa valossa. Miten Espanjan keskushallinto esitetään artikkeleissa? Erittäin suuri vaikutus kehysten käytössä on henkilöihin, jotka ovat vähemmän kiinnostuneita politiikasta. Tutkielmassa tulee esiin, että vaikka massamediat pyrkisivätkin noudattamaan uutisoinnissaan jonkin asian suhteen neutraalia linjaa, saattavat ne kuitenkin esimerkiksi jo pelkästään artikkeleiden sijoittelulla vaikuttaa lukijoihin alitajuntaisesti. Myös sillä on suuri merkitys kuka kehyksiä käyttää. Saavatko jonkin konfliktin kaikki osapuolet yhtä monta kehystä, vai esitetäänkö asiat vain toisen osapuolen näkökulmasta. Journalisteilla on myös valta päättää siitä mitä jätetään kertomatta.
  • Suominen, Ina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Nationalistiska idéer började sprida sig i Europa under 1800-talets lopp och dessa tankar nådde även Finland där man vid medlet av seklet allt mer aktivt började skapa en nationell identitet. I Europa var nationalismen starkt kopplad till det militära och i Finland fick den nationella armén sitt motstycke i Livgardets 3:e finska skarpskyttebataljon, vanligen kallad Finska gardet, en finsk truppenhet i den ryska armén. Gardet hade grundats 1817 och var från och med 1829 en del av kejsarens livgarde. Gardet hade en synlig roll i storfurstendömets huvudstad och deltog även i två krig i utlandet, Krimkriget (1853–1856) och rysk-turkiska kriget (1877–1878). Både under fredstid och krigstid bevakades gardets uppträdande i den finska pressen. I denna pro gradu avhandling granskas hur sex finska dagstidningar använde sig av nationalistisk retorik i rapporteringen om Finska gardet under åren 1850 till 1880. De studerade tidningarna är Finlands Allmänna Tidning, Helsingfors Dagblad, Helsingfors Tidningar, Papperslyktan, Suometar och Uusi Suometar. I avhandlingen granskas hur dessa tidningar beskrev Finska gardet som en nationell symbol, hur de framhävde gardisternas finskhet och hur de beskrev relationen mellan gardet och de ryska kejsarna. Det teoretiska ramverket för avhandlingen bygger på teorier om nationalism. Pressens sätt att beskriva gardet granskas genom teorier om konstruerandet av en nationell identitet, nationalkarakteriseringar, en föreställd gemenskap, nationell historieskrivning och nationella mytbildningar. I avhandlingen framförs att samtliga tidningar influerades av nationalistiska idéer. I pressen inbjöds läsarna till att känna samhörighet med Finska gardet på grund av deras gemensamma nationalitet och använde sig av retorik som underströk att gardets framgång återspeglade sig på hela det finska folket. Pressen framhöll ofta gardisternas finskhet, genom att beskriva dem som en del av det historiska finska folket samt genom att använda sig av olika finska nationalkarakteriseringar. Sättet som gardet beskrevs på kan ofta liknas till Topelius och Runebergs historiska skildringar av finska krigare. Gardets förhållande till Ryssland problematiserades egentligen inte i pressen men i de ställvis förekommande jämförelserna till sina ryska motparter betonades ofta gardets briljans framom de ryska enheterna. Däremot framhävde pressen kontinuerligt Finska gardets koppling till kejsaren och gav ett intryck av att kejsarfamiljen hade ett förnämligt förhållningssätt till gardet. Pressen hade ett enhetligt sätt att skriva om gardet, med undantaget av Papperslyktan som på grund av sin kortlivhet nämnde gardet endast ett fåtal gånger. De finskspråkiga tidningarna skiljde sig från sina svenskspråkiga motparter genom att skriva om sociala frågor gällande gardets manskap och framhävde tidvis att gardets kommandospråk borde ha varit finska. Över de tre decennierna som avhandlingen behandlar sker inga stora förändringar i hur gardet beskrivs, förutom att beskrivningarna får en starkare nationalistisk prägel mot slutet av 1800-talet. Ställvis kan man även finna spår av det mer separatistiska tänkandet som började vinna mark i Finland mot slutet av den studerade tidsperioden. Pressens enhetliga sätt att beskriva gardet kan förklaras med att gardet allmänt accepterades som en nationell symbol och orsakade därav ingen större polemik i pressen.
  • Puustinen, Kai (2000)
    Work concentrates on the reasons and demands behind a successful internationalization of a sport and government's role behind the success. Two cases in this study are Judo and Taekwondo. They both are oriental martial arts which have become to a sport. Governments have been supporting both of the studied cases. How that support has been done and how it has been helping the sports to become international sports are the main issues of this research. The method used in the research is called understanding explaining. It is qualitative, explaining and partly empirical. The main part of the knowledge comes from the interviews made during March 27th, 1997 and March 24th, 1998. Nationalism is one main issue in the framework of the study. Nationalism and it's connections to the sports have also been taken under closer surveillance in this work. Nationalism in sports is a very important issue to understand before the actions of the governments within the sports studied are presented. After the framework both of the studied sports histories are introduced and then the comparison of the cases is made. Last part of the work concentrates to the benefits for the government from supporting the sports and after this few conclusions are made. As a result of the study, a new model to picture the development of the internationalization process - Seven Step -model - is introduced. The role of the government in both cases is clearly seen. The connection to the daily international politics of the countries studied is also pointed out.
  • Eerola, Sami (Helsingin yliopisto, 2021)
    Maisterintutkielmassa argumentoidaan, että yksilöiden maailmankuva koostuu hajanaisista ja heterogeenisistä arkiuskomuksia, jotka sosialisaation kautta vaikuttavat siihen, minkä poliittisen maailmankuvan tai ideologian yksilö omaksuu. Arkiuskomukset ovat mielikuvien taustalla olevia tiedostamattomia arvolatautuneita ajatusmalleja. Prosessi osoitetaan haastattelemalla kansallismielisiä aktivisteja heidän elämänsä aikana kuluttamistaan kulttuurituotteista ja analysoimalla sitä vastaavatko kulttuurituotteissa ilmenevät arkiuskomukset haastateltavien maailmankuvaa. Tutkielman ensimmäisessä osassa avataan arkiuskomuksen käsitejaselitetään, miten se soveltuu ideologioiden tutkimukseen. Toisessa osassa käydään läpi sitä, miten yksilön arkiuskomuksia voidaan kartoittaa. Teoriaosion jälkeen esitellään modernin äärioikeistolaisuuden ideologisia elementtejä, joita kansallismielisten aktivistien arkiuskomuksista on löydettävissä. Tutkielman kolmannessa osassa analysoidaan haastatteluissa mainituista kulttuurituotteista löydettyjä arkiuskomuksia. Kuvaukset haastateltavien lapsuudesta, politisoitumisesta ja mediakulutuksesta on jaettu omiksi kappaleikseen. Niiss äpeilataan haastatteluissa mainittuihin kulttuurituotteisiin liittyviä arkiuskomuksia haastateltavan kannattamaan ideologiaan. Johtopäätöksissä todetaan arkiuskomusten osoittavan haastateltavien kasvaneen ympäristössä, jossa konservatiivisuus ja kansallismielisyys muodostuivat jo varhaisessa vaiheessa heidän maailmankuvakseen.Tarkoittaen, että he ovat kuluttaneet elämänsä aikana eniten omaa nykyistä maailmankuvaansa vahvistavia kulttuurituotteita, joista on löydettävissä kristillisiä, konservatiivisia ja nationalistisia arkiuskomuksia.
  • Kiuru, Antti (Helsingfors universitet, 2016)
    Pro gradu –tutkielmani käsittelee suomalaisissa sotilasaikakauslehdissä 1920- ja 1930-luvuilla esiintyneitä kansallisia stereotypioita ja ennakkoluuloja. Tutkimuskysymykset selvittävät minkälaisia ominaisuuksia eri kansallisuuksiin liitettiin, miten yhtenäinen kuva niistä muodostui ja mistä syistä stereotypioita esiintyi. Huomattavimpina lähteinä toimivat aikakauden suosituimmat sotilasaikakauslehdet, suojeluskuntajärjestön pää-äänenkannattaja Hakkapeliitta ja ensisijaisesti vakituiselle väelle ja kansalaissodan veteraaneille suunnattu Suomen sotilas. Syvyyttä ja kuriositeetteja tarjoavat aikakaudella julkaistu historiankirjoitus sekä edellä mainittuja lehtiä pidättyvämpi ja asiapitoisempi julkaisu Suomen sotilastieteellinen aikakauslehti. Metodologisesti työ yhdistelee kvalitatiivista lähdetutkimusta, lehdistötutkimusta sekä aate- ja sotahistoriaa. Lähteinä toimineiden julkaisujen vuosikerrat on käyty lehti lehdeltä läpi ja lopulliseksi lähdeaineistoksi on valikoitu tutkimuskysymyksissä mainittuja stereotypioita ja ennakkoluuloja sisältäneet artikkelit, uutiset, arvostelut ja pakinat. Lähdeaineistoksi sopivia artikkeleita löytyi noin sataviisikymmentä yli tuhannen läpikäydyn lehden joukosta. Artikkeleita ei ole arvotettu kirjoittajan taustan tai vaikutusvallan perusteella, vaan tutkimuksessa on kartoitettu ensisijaisesti lehtien välittämää yleiskuvaa. Molempien lehtien sisältöä on ollut tuottamassa varsinaisen toimituksen lisäksi myös lukuisa joukko vieraskyniä, joiden joukossa esiintyy säännöllisesti myös ulkomaalaisia sotilasasiamiehiä ja nationalisteja. Vuoden 1918 tapahtumien jälkeen Suomessa valtaa pitäneiden konservatiivisten ja militarististen piirien aatepohja välittyy selkeästi sotilasaikakauslehtien sivuilta. Voimakasta nationalismia ja reipasta sotilashenkeä edustavat valtiot saavat osakseen ihailua ja arvostusta. Kansallisuuksista pääosin positiivisessa valossa esiintyvät ennen kaikkea saksalaiset, muut Itä-Euroopan vastaitsenäistyneet valtiot sekä japanilaiset. Saksalaisiin liitetään henkisten ohella myös usein teknisiä ominaisuuksia muista kansoista poiketen. Muita Itä-Euroopan kansallisuuksia kohtaan tunnetaan voimakasta solidaarisuutta, mistä johtuen stereotypioita rakennetaan tietoisesti positiivisiksi, oli kyseessä sitten ugrilainen sukulaiskansa (virolaiset, unkarilaiset) tai slaavilainen entinen viholliskansa (puolalaiset). Englantilaiset koetaan esimerkillisiksi, mutta samalla yllättäen vieraiksi kosmopoliittisuuden ja huumorintajun vuoksi. Suomessa itsenäistymistä seurannut venäläisvihamielisyyden nousu löytyy suoraan sotilasaikakauslehtien sivuilta. Tarve viholliskuvan ja varoittavan esimerkin luomiseen johtaa voimakkaan negatiiviseen stereotypiaan, joka poikkeaa täysin vielä 1800-luvulla esiintyneestä hieman yksinkertaisesta mutta joviaalista venäläiskarikatyyristä. Samalla venäläispelko ja -viha sulautuvat käytännössä saumattomasti osaksi kommunismia kohtaan tunnettua epäluuloa. Venäläiset esitetään yksinkertaiseksi ja aloitekyvyttömäksi kansaksi, joka on ainoana maailmassa luonnostaan vastaanottavainen kommunismille. Toisin kuin muiden stereotypioiden kohdalla, venäläisiä käsittelevät tekstit eivät tee kertaakaan myönnytystä ymmärtäväiseen tai positiiviseen suuntaan.
  • Korvenmaa, Lauri-Adam (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tarkastelen työssäni perustuslaillista patriotismia, nationalismia sekä niiden tapoja rakentaa poliittinen identiteetti. Työni lähtökohtana toimii väite, jonka mukaan kansallisvaltio on kontingentti ilmiö ja moderni valtio sekä sitä tukeva poliittinen identiteetti voidaan rakentaa kansakunnan ajatuksen sijaan liberaalin demokratian arvoille ja prosesseille. Väitteelläni on kaksi osaa, joista ensimmäisen muodostaa kritiikki kansakuntien väitettyä historiallisuutta ja luonnollisuutta kohtaan, sekä sen osoittaminen, että nationalismi ei ole sovitettavissa yhteen liberalismin periaatteiden kanssa. Toisen osan muodostaa perustuslaillisen patriotismin käsittely, jossa pyrin rakentamaan teoriasta koherenttia kuvaa ja kuvaamaan miten teorian puitteissa poliittinen identiteetti pyritään rakentamaan deliberatiivisen demokraattisen prosessin varaan. Työni olennainen tavoite on perustuslaillisen patriotismin teorian yhtenäinen kuvaus olemassa olevien lähteiden perusteella, sen eritteleminen suhteessa nationalismiin ja teorian kehystäminen vasten Jürgen Habermasin laajempaa ajattelua. Olen ottanut työssäni lähtökohdaksi sen tarkastelun, miten nationalismi ja sen väitteet poliittisen yhteisön yhteisestä alkuperästä voidaan historiallisen tarkastelun valossa asettaa kyseenalaisiksi, jonka lisäksi olen pyrkinyt osoittamaan, että sen sijaan, että nationalismissa poliittinen identiteetti perustuisi hyvin konkreettiselle kansalliselle kulttuurille, on kyseessä pikemminkin hyvin abstrakti, erilaisin symbolein ja narratiivein ylläpidetty identiteetti. Tukeudun väitteissäni erityisesti Eric Hobsbawmin (1983, 1993), Ernst Gellnerin (1984, 1998) ja Benedict Andersonin (1991) ajatuksiin kansallisesta kulttuurista ”keksittynä perinteenä” ja kansakunnista ”kuviteltuina yhteisöinä”. Tämän lisäksi pyrin osoittamaan, että kansallisen kulttuurin luonteesta johtuen myös liberaalit muotoilut nationalismista ovat viime kädessä ristiriidassa liberalismin periaatteiden kanssa ja toteutuakseen aito liberaali demokraattinen valtio tarvitsee tuekseen toisenlaisen poliittisen identiteetin. Tätä vasten asetan kuvaukseni perustuslaillisesta patriotismista ja jälkikansallisesta identiteetistä. Käyn läpi teorian keskeisiä ajatuksia universaalien moraaliperiaatteiden oikeutuksesta, niiden päälle rakentuvasta deliberatiivisesta diskurssista ja sen varaan rakentuvasta poliittisesta identiteetistä. Esitän, kuinka teoria pyrkii yhdistämään universaalit arvot partikulaariin poliittiseen identiteettiin erottamalla kulttuuri-identiteetit poliittisen yhteisön kollektiivisesta identiteetistä ja perustamalla sen kansallisuuden sijaan kansalaisuuteen. Argumentoin, että nationalismiin rinnastettuna teoria voi näin mahdollistaa autenttisemman poliittiselle osallistumiselle perustuvan identiteetin, jossa samaistumisen poliittiseen yhteisöön tapahtuu kollektiivisen toiminnan kautta. Keskeiset lähteet perustuslaillisen patriotismin kuvauksessani muodostuvat Jan-Werner Müllerin kirjasta Constitutional Patriotism (2007), Ciaran Croninin artikkelista ”Democracy and Collective Identity: In Defence of Constitutional Patriotism” (2003) sekä joukosta artikkeleita, joissa teorian sisäistä rakennetta on käsitelty pintapuolisemmin. Teoriaa käsittelevän lähdekirjallisuuden haasteena on vähäinen tutkimus sekä sisäisen yhtenäisyyden puute. Työssäni pyrin ensisijaisesti rakentamaan teoriasta yhtenäistä kuvaa melko niukkojen lähteiden perusteella ja sitomaan sitä Jürgen Habermasin ajatuksiin demokratiasta, oikeusvaltiosta, nationalismista ja globalisaatiosta, kuten hän on niitä teoksissaan Between Facts and Norms (1996), Postnational Constellation (2004) ja The Inclusion of Other (2005) käsitellyt.
  • Mannonen, Mari (Helsingin yliopisto, 2018)
    Suomalais-karjalaisen kansanuskon harjoituksesta puhutaan yleensä nostalgisesti jonain kadonneena tai katoavana, sillä ajatellaan, että historiallinen kehitys voi kulkea vain eteenpäin eikä autenttista kansanuskon kontekstia ole enää mahdollista palauttaa. Samalla voidaan kuitenkin jatkuvuutta painottavasta näkökulmasta esittää, että yhteyttä perinteeseen ei ole täysin menetetty, sillä perinteen jatkumo on yhä havaittavissa suomalaisessa kulttuurissa. Suomalaiset kansanperinnearkistot ovat myös poikkeuksellisen kattavat, mikä tekee mahdolliseksi vanhojen tapojen ymmärtämisen sekä niiden ottamisen osaksi omaa arkea. Tämän haastattelututkimuksen kohteena on Taivaannaula-niminen yhdistys, joka toiminnassaan pyrkii kansanperinteen ja kansanuskon kokonaisvaltaiseen käsitteelliseen ja käytännölliseen revitalisaatioon. Liikkeen pyrkimys määritellä itsensä erilleen uuspakanuus-käsitteestä tuo sen lähemmäksi alkuperäiskulttuureja sekä dekolonisaatiota koskevaa keskustelua. Vanhaa suomalaista kansanuskoa on tutkittu runsaasti, mutta sen uusia ilmenemismuotoja on tarkasteltu tieteellisesti vasta melko vähän. Tämän tutkielman tarkoituksena on tuoda lisää tietoa aiheesta ja samalla aktiivisesti kyseenalaistaa uskontotieteelliselle ja uuspakanuustutkimukselle ominaisia käsitteellisiä rajoitteita. Uuspakanuustutkimuksen sisällä ollaan havaittu kasvavissa määrin, että useat kansanuskojen harjoittajat ottavat etäisyyttä yleismaailmalliseen uuspakanuus-käsitteeseen perinteen ajallisen jatkumon korostamiseksi. Perinteisyydestään huolimatta monet rekonstruktionistiset liikkeet pyrkivät samalla selvästi erilleen nationalismista. Kansanuskoisten kuten aasauskoisten keskuudessa näyttää olevan yleistymässä taipumus pyrkiä erilleen myös institutionaalisen uskonnon luomista oletuksista sekä painottaa konkreettista ja kokonaisvaltaista toimintaa uskon tai teologisesti rajatun opin sijaan. Kansanusko tällaisessa muodossaan voidaan ymmärtää uskonnon sijaan enemmän tai vähemmän pysyväksi kehykseksi, joka kuitenkin sallii samalla variaation. Tärkeimpänä aineistona tässä työssä on seitsemän Taivaannaulan toimintaan aktiivisesti osallistuneen jäsenen syvähaastattelua, joissa esiintyvää monipuolista argumentaatiota tarkastellaan antropologisen ja sosiaalitieteellisen tutkimuksen valossa. Työhön sisältyy myös kuvaus kenttätyöstä Taivaannaulan kekrijuhlassa, jossa perinteen toteuttaminen yhdistyi luontevasti sen yhdessä opetteluun. Marshall Sahlins esittää, että kansankulttuurien uutta nousua tulisi tarkastella ”keksityn kulttuurin” tai ”vastakulttuurin” sijaan ”kulttuurin vastustuskyvyn” ja ”kulttuurin kekseliäisyyden” näkökulmasta. Christy Wampole taas argumentoi, että ihmisellä on yleismaailmallinen tarve omiin ”juuriin” jotka merkitsevät kuulumista sosiaaliseen, kulttuuriseen sekä luonnon muodostamaan kokonaisuuteen. Työssä esitetään, että haastatteluissa esiintyvät käsitteelliset kehykset ilmaisevat tiedostettua, refleksiivistä ja kokonaisvaltaista suhtautumista perinteeseen, joka ottaa huomioon samanaikaisesti sekä perinteen pysyvyyden että muutoksen. Kansanuskon revitalisaatio ei tarkoita tässä työssä vain vanhan tapaperinteen rekonstruktiota ja jatkamista, vaan myös samanaikaista pyrkimystä korjata ja vahvistaa elävänä säilynyttä perinnettä sekä palauttaa perinteitä suuren yleisön tietoisuuteen. Revitalisaatio sisältää ajatuksen, että myös tavat, joiden perimmäinen merkitys on unohdettu tai joiden muoto on muuttunut esimerkiksi kristillistämisen seurauksena voivat kuitenkin olla osa maanläheisen perinteen jatkumoa. Voidaan esittää, että Suomessa erityisen hyvin tallennetun kansanperinteen arkistojen avulla on mahdollista palauttaa käytäntöön paitsi unohdettuja tapoja, myös uudistaa ja vahvistaa niiden elinvoimaisuudelle tärkeitä käytännöllisiä ja käsitteellisiä konteksteja. Perinne luonnollisesti muuttuu elinolosuhteiden mukana – länsimaisen kehitysuskon ajauduttua kriisiin, on kuitenkin aiheellista kysyä, olisiko modernisaation kielteisiä vaikutuksia mahdollista estää ammentamalla historiasta kokonaisvaltaisempia tapoja elää osana ympäröivää sosiaalista, kulttuurista ja ekologista kontekstia. Kansanuskon revitalisaation tarkastelu modernisoituneissa yhteiskunnissa voi merkitä antropologiselle keskustelulle paitsi mahdollisuutta välttää tieteenalalle ominaista eksotisointia ja toiseuttamista, myös soveltaa kansankulttuureja koskevaa tietoa kestävien käytännön ratkaisujen luomiseksi.
  • Koskela, Lasse (Helsingin yliopisto, 2014)
    Verkkari 2014 (2)
  • Lindén, Carl-Gustav (2006)
    Avhandlingen analyserar hur Nokia och Ericsson jämförs i fyra dagstidningar – Helsingin Sanomat, Kauppalehti, Dagens Nyheter och Dagens Industri. Materialet omfattar 123 tidningsartiklar publicerade under mars-maj 2001 och mars-maj 2004. Dessa två tidpunkter är valda med tanke på att Ericsson kämpade med stora lönsamhetsproblem 2001, medan Nokias marknadsandel inom mobiltelefoner sjönk under början av 2004, vilket bröt bolagets mer än tio år långa framgångskurva. Den kvalitativa analysen av publiciteten kring dessa två företag går ut på att undersöka hur nationalismen tar sig uttryck och utgår från Framing Theory, gestaltningsteorin. Den visar att de svenska journalisterna oftare tar till ett retoriskt grepp: ur texterna kan tydligt avläsas ett nationalistiskt eller chauvinistiskt tänkande. Den visar också på klara nationalistiska tendenser hos finska journalister i jämförelser av Nokia och Ericsson, men retoriken är inte lika framträdande. En avgörande och intressant skillnad är att finska journalister framförallt tycks värna om Nokias och därmed, på ett högre plan, Finlands konkurrenskraft, medan svenska journalister mer hanterar Ericsson ur ett kritiskt perspektiv som ligger nära aktiemarknadens. Den här analysen görs mot bakgrund av forskningen kring ”ekonomisk nationalism” och går in på om artiklarna om Nokia och Ericsson är exempel på ”banal nationalism”. Uttrycket ”banal” står i detta sammanhang inte för något nedvärderande, det beskriver snarare hur nationalismen kan ta sig subtila former – som ordvalet i en tidningstext. I avhandlingen analyseras också valet av källor. Där framgår att bolagens egen röst dominerar i tidningstexterna och att aktieanalytiker allt oftare används som källor. Den här kombinationen kan leda till att det perspektiv som är förhärskande i medietexterna alltmer speglar finansmarknadens synsätt.