Browsing by Subject "naturalismi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-14 of 14
  • Saarinen, Henrik (Helsingin yliopisto, 2020)
    Viime vuosina on keskusteltu paljon metafysiikan päämääristä, menetelmistä ja suhteesta tieteeseen. Tässä pro gradu -tutkielmassa käsitellään James Ladymanin ja Don Rossin kritiikkiä analyyttistä metafysiikkaa kohtaan ja heidän pyrkimystään korvata se puhtaan tieteellisellä metafysiikalla. Myös analyyttisten metafyysikoiden puolustuspuheenvuoroille annetaan tilaa. Ladymanin ja Rossin mukaan analyyttinen metafysiikka on eriytynyt liikaa tieteestä kyetäkseen tuottamaan luotettavaa tietoa maailmasta. Se perustuu intuitioihin ja epätieteelliseen spekulaatioon eikä parhaaseen nykytieteeseen. Ladyman ja Ross eivät halua hylätä metafysiikkaa kokonaan vaan uudistaa sen menetelmät ja lähtökohdat. Heille ei riitä, että metafysiikka sopii yhteen tieteen kanssa. Sen on perustuttava suoraan tieteeseen ja vain tieteeseen. Ladyman ja Ross kehottavat luopumaan kysymyksistä, joihin ei voida vastata tieteellisesti. Metafysiikan tehtäväksi jää fysiikan integroiminen muihin tieteisiin ja yhtenäisen tieteellisen maailmankuvan rakentaminen. Ladyman ja Ross yrittävät tehdä tieteellistä metafysiikkaa asettamiensa normien puitteissa. Tutkielmassa esitetään, että Ladymanin ja Rossin kritiikki analyyttistä metafysiikkaa kohtaan on osittain perusteltua, mutta heidän oma positiivinen metafysiikkansa kärsii samoista episteemisistä ongelmista. Se sisältää väitteitä, joita ei voida suoraan johtaa tieteestä. Ladyman ja Ross joutuvat itsekin turvautumaan muun muassa intuitioihin. Tutkielmassa todetaan kuitenkin, että se, millaista metafysiikkaa pidetään tyydyttävänä, riippuu henkilökohtaisista mieltymyksistä. Lopullista vastausta siihen, onko metafysiikka alistettava kokonaan tieteelle, ei siis ole odotettavissa.
  • Häyrinen, Marja-Liisa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Humanistinen tiedekunta, Kulttuurien osasto Tekijä – Författare – Author Marja-Liisa Häyrinen Työn nimi – Arbetets titel – Title Anna Sahlstén Empaattinen kansankuvaaaja ja Sammon takojatar Oppiaine – Läroämne – Subject Taidehistoria Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu- tutkielma Aika – Datum – Month and year Marraskuu 2020 Sivumäärä– Sidoantal – Number of pages 120+kuvaliite+elämänkertatiedot Tiivistelmä – Referat – Abstract Käsittelen tutkielmassani taiteilija ja piirustuksenopettaja Anna Sofia Sahlsténin (1859-1931) elämänvaiheita ja kansankuvauksia vuosina 1880-1910. Aineistona ovat keräämäni kuvakokoelma Anna Sahlsténin tuotannosta, haastattelut, kirjeet, näyttelyluettelot, lehtiartikkelit ja taidearvostelut. Elämänkerrallisessa osassa selvitän syitä siihen, miten Anna Sahlstén liittyi nuorsuomalaiseen kansallisen taiteemme luomisprosessiin panslavismin vuosina ja miksi hänestä tuli “Sammon takojatar” eli tuotantoa julkaistiin Päivälehden taiteellis-kirjallisessa Nuori Suomi-albumeissa. Tutkimukseni on taiteensosiologinen perustuen Janet Wolffin ja Bernard Levin ajatuksiin taiteilijan riippuvuudesta yhteiskunnasta ja koko taidekentästä. Sovellan Pierre Bourdieun käsitteitä habitus ja doksa ajan naistaiteilijuuteen. Tutkimusmenetelmäni on poikkitieteellinen yhdistelmä Pierre Noran “muistin paikoista” ja Carlo Gintzburgin johtolankateoriasta. Mikrohistoriallisella otteella kirjoitan moniäänistä historiaa, jossa kulttuuri-, poliittinen- ja sosiaalihistoria yhdistyvät taidehistoriaan. Sovellan analyyseissä Keith Moxeyn ajatusta maalauksesta peilinä, joka heijastaa ympäröivää yhteiskuntaa. Analysoin katsojakeskeisesti kahdeksan Sahlsténin maalausta ja tarkastelen hänen tapaansa käsitellä ajan keskeisiä sosiaalisia kysymyksiä karakterististen tyyppikuvausten avulla. Maalaukset analysoin yhteiskunnallisessa kontekstissa huomioimalla ajan sosiaaliset kysymykset ja käytän menetelmänä Carlo Ginzburgin oireluentaa yhdistettynä freudilaiseen johtolankamenetelmään, jolla pyrin saamaan maalaukset narratiivisiksi, “puhumaan” aikansa yhteiskunnallisista kysymyksistä. Etsin Roland Barthesin mukaan maalauksesta sen punctumeja, ”haavoittavia” yksityiskohtia tai aiheita. Selvitän maalausten denotaation, ilmimerkityksen, ja pohdin sen konnotaatiota eli mitä yhteiskunnallisia kysymyksiä maalaus mielestäni heijastaa ja minkä metonymia kukin maalaus siis voisi olla. Anna Sahlsténin tutustui Adolf von Beckerin akatemiassa kansankuvaukseen, josta jalostui hänen omintakeinen tyylinsä vuosina 1884-1896 useilla opintojaksoilla Colarossin akatemiassa Pariisissa. Siellä Sahlstén omaksui realismin, naturalismin ja ulkoilmamaalauksen esikuvanaan Jules Bastien-Lepagen tapa kuvata kansanomaisia aiheita yhdistämällä täsmällistä todellisuudenkuvausta akatemiamaalauksen tarkkuuteen. Sahlsténin tavaramerkiksi muodostui pehmeä ja tunneperäistetty naturalistinen kansantyyppien kuvaus, jossa keskiössä on aina mallin tunteiden ja sielunliikkeiden pohdinta ja kuvaaminen. Karakteristiset tyypit ja aiheet löytyivät kesäsillä, eri puolille Suomea suuntautuneilla maalausmatkoilla, ja erityisen tärkeitä hänen taiteelleen olivat retket Savoon, Kainuuseen ja Venäjän Karjalaan. Muista naistaiteilijoista poiketen Anna Sahlstén jatkoi 1890-luvulta lähtien koko loppuelämänsä kansan kuvaamista ranskalaisen naturalismin innoittamana rehellisen lahjomattomasti ja valokuvantarkasti, mutta aina suurella lämmöllä ja empatialla. Paikoin Sahlsténin maalaukset lähestyvät tendenssitaidetta, eli ovat sosiaalisesti kantaa ottavia. Teosofia ja tolstoilaisuus pehmensivät Sahlsténin tyyppikuvausten sosiologista naturalismia. Vaikka monet Anna Sahlsténin maalauksista voitaisiin lukea vain kansankuvauksen tai lapsikuvauksen genreen, välittää esim. Leipähuolia, Akkoja, Kirkossa ja Poika- maalausten vahva narraatio myös yhteiskunnallista sanomaa ja niille olisi paikka suomalaisuuden ikoneina. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Naistaiteilija, realismi, naturalismi, ulkoilmamaalaus, kansankuvaus, Sammon taonta, tendenssitaide, taiteensosiologia, teosofia, tolstoilaisuus sosiologinen naturalismi, Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Keskustakampuksen kirjasto Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information
  • Amnell, Matti (Helsingin yliopisto, 2019)
    Sosiaalitieteissä on käyty viime vuosikymmeninä vilkasta keskustelua ontologisista ja episteemisistä käsityksistä ja sosiaalisen todellisuuden ilmiöiden selittämisestä. On puhuttu ns. ”paradigmakriisistä”, kahden erilaisen paradigman suhteesta, joista toisena osapuolena ovat olleet postmodernismi ja poststrukturalismi ja toisena valistuksesta juontuva modernismi ja realismi. Tämän pro gradu -tutkielman päämääränä on tarkastella kriittisesti tätä paradigmakriisiä siten, että toisena osapuolena on Ernesto Laclaun diskursiivinen hegemoniateoria ja toisena kriittinen realismi. Viitekehyksenä ja metateoriana on tieteellinen ja kriittinen realismi. Kriittisen realismin edustajina nojaan lähinnä Roy Bhaskarin varhaisiin teoksiin ja Margaret Acherin ajatuksiin. Tutkimuksen metodina on kvalitatiivinen, tutkijoiden teosten sisältöä tarkasteleva systemaattinen analyysi. Tutkielma on osoittanut, että Ernesto Laclaun ontologinen lähestymistapa on lingvistinen ja poststrukturalistinen. Kaikki objektit konstituoituvat diskursiivisessa horisontissa. Kriittisessä realismissa ydinkäsitteitä ovat kerroksisuus ja emergenssi, jotka muovaavat suhteet objektien välillä. Bhaskar erottaa toisistaan intransitiiviset eli ihmisestä riippumattomat objektit ja transitiiviset, sosiaalisesti tuotetut objektit. Laclaulla tietoprosessi alkaa käsitteistä, informaatiopaloista ja ideoista. Totuus objekteista konstituoituu diskursiivisessa kontekstissa. Totuus on luonteeltaan inhimillinen ja paikallinen. Kaikki faktat ovat teoriasidonnaisia. Kriittisessä realismissa ontologia edeltää aina epistemologiaa. Luonto ja teoria määräävät uskomuksiamme. Absoluuttista totuutta ei ole olemassa, vaan historialliselle debatille on tilaa. Todellisuudella on aitoa kausaalista voimaa. Laclaun sosiaaliteoria on postmarxilaista poliittisen strategian suunnittelua vasemmistoa varten. Hän problematisoi olevia oloja ja hahmottelee laajaa ekvivalenssirintamaa erilaisille sosiaalisille liikkeille. Poliittinen artikulointi on etusijalla yhteiskunnan struktuureiden ymmärtämisessä. Bhaskarin ja Archerin mukaan yhteiskunta on suhteellinen itsenäinen ja pysyvä struktuurikokonaisuus, joka muistuttaa luonnontieteiden entiteettejä. Sosiaalisia struktuureita ei voi tosin havaita eivätkä ne ole olemassa erillään niiden vaikutuksista, mutta ne ovat todellisia ja ne voidaan osoittaa kausaalisesti. Hegemoniateorian ja kriittisen realismin sosiaaliteorian tärkeimpiä eroja on, että kriittisen realismin kannalta Laclau korostaa liikaa yhteiskuntarakenteiden diskursiivisuutta, kontingenttisuutta, poliittisuutta ja vastakohtaisuutta. Paradigmakriisi on yhä olemassa eikä sitä ole saatu ratkaistua yrityksistä huolimatta.
  • Hakkarainen, Maria (Helsingin yliopisto, 2020)
    Analysoin tutkielmassani Iida Rauman romaania Seksistä ja matematiikasta (2015) ja sen naturalistisia piirteitä. Tutkimuskysymykseni on se, miten naturalismi näkyy nykykirjallisuutta edustavassa romaanissa. Tarkastelen myös sitä, miten romaanissa kuvataan naturalismin avulla ihmisen ja luonnon suhdetta. Seksistä ja matematiikasta kertoo Erika-nimisestä matemaatikosta, jonka matemaattiset taidot ovat poikkeukselliset. Erika tekee töitä tutkijana Saksassa, mutta joutuu palaamaan Suomeen, kun hän kokee seksuaalista väkivaltaa. Romaanissa kuvataan Erikan henkistä ja fyysistä romahdusta Suomeen palaamisen jälkeen, ja hänen lapsuuttaan ja nuoruuttaan takaumien kautta. Muita keskeisiä henkilöhahmoja romaanissa ovat Annukka, Erikan ystävä, ja Tuovi, joka on töissä yliopiston kampuskirjastossa ja tutustuu siellä Erikaan. Naturalismi on Ranskasta lähtöisin oleva kirjallisuuden tyylisuuntaus, jonka katsotaan alkaneen 1800-luvun lopussa. Naturalistisissa teoksissa kuvataan yhteiskunnan epäkohtia ja ihmisten arkista elämää mahdollisimman todentuntuisesti. Analysoin naturalistisia piirteitä kolmen eri näkökulman, arjen, seksuaalisuuden ja ruumiillisuuden kuvauksen kautta. Päälähteitäni ovat Riikka Rossin Särkyvä arki (2009) ja David Baguleyn Naturalist Fiction (1990), joissa kuvataan naturalismin syntyä Ranskassa ja sitä, miten naturalismi näkyy eurooppalaisessa kirjallisuudessa. Arki on Seksistä ja matematiikasta -romaanissa yksitoikkoista, monotonista ja ilotonta. Henkilöhahmot kokevat ulkopuolisuuden, epäonnistumisen ja ahdistuksen tunteita, eivätkä näe tulevaisuudessa toivoa. Romaanissa keskitytään henkilöhahmojen henkilökohtaisen elämän kuvaukseen, mutta toivottomuutta aiheuttavat myös ilmastonmuutoksen uhka ja ympäristökatastrofit. Seksuaalisuutta ja seksiä kuvataan romaanissa yksityiskohtaisesti ja peittelemättä. Seksi on romaanissa usein epämiellyttävää ja voi aiheuttaa häpeää ja tuntua kielletyltä. Henkilöhahmot kokevat häpeää esimerkiksi inhottavina pidetyistä asioista kiihottumisesta, mikä liittyy naturalismissa usein kuvattuun inhon vetovoimaan. Myös ruumiillisuutta ja ruumiintoimintoja käsitellään romaanissa suorasukaisesti. Ruumiintoiminnot ja kehon muutokset aiheuttavat henkilöhahmoille ahdistusta, koska he eivät voi kontrolloida niitä. Ruumiillisuuden kuvaus myös allegorisoituu, minkä avulla tuodaan esille laajempia viittaussuhteita ja ihmisen suhdetta luontoon. Naturalististen piirteiden avulla kuvataan romaanissa erityisesti biologian vaikutusta ihmisen toimintaan ja ihmistä osana luontoa. Ihmiset ajautuvat teoksessa kohti tuhoa sekä henkilökohtaisessa elämässään että koko ihmiskunnan tasolla ilmastonmuutoksen takia. Romaanissa kuvataan fyysisten sairauksien ja mielenterveysongelmien ja niistä selviämisen prosesseja naturalistisesti, eli kaunistelematta ja todentuntuun pyrkien.
  • Pautola, Iisakki (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmassa tarkastellaan klassisen brittiläisen filosofin Georg Edward Mooren (1874–1958) teoriaa moraalisen ajattelun filosofisista perusteista. Lähtökohtana on Mooren vuonna 1903 ilmestynyt klassikko-teos Principia Ethica, jossa esitetty ”tieteellisen etiikan teoria” käynnisti 1900-luvun moraalifilosofiassa niin sanotun analyyttisen etiikan tai metaetiikan vaiheen, jossa huomio kohdistettiin moraalisten kysymysten (Mikä on oikein? Mikä on hyvää?) sisällöstä niiden käsitteelliseen merkitykseen ja filosofiseen (loogiseen, tiedolliseen) luonteeseen. Historiallisesti merkittävää ei niinkään ollut Mooren teoria etiikan luonteesta (moraalirealismi) vaan ajatus sen todistettavuudesta loogis-käsitteellisten argumenttien avulla. Tutkielman tavoitteena on tämän ajatuksen historiallis-kriittinen arviointi. Tutkielman ensimmäisessä luvussa esitellään Mooren filosofian yleisemmät lähtökohdat, kuten sitoutuminen analyyttiseen filosofiakäsitykseen sekä niin sanottuun ”terveen järjen realismiin” (common sense realism) filosofisen teorianmuodostuksen perustana. Toisessa luvussa käydään lävitse Mooren etiikan teorian keskeisimmät osat, kuten analyysit etiikan tutkimuskohteesta, eettisten käsitteiden merkityksestä sekä eettisen päättelyn periaatteista. Kolmannessa kriittisessä luvussa tarkastellaan Mooren teorian ja argumenttien filosofisia ongelmia myöhemmän metaeettisen keskustelun näkökulmasta. Huomion kohteena ovat eritytyisesti Mooren arvoteorian (moraalirealismi) kielifilosofiset, tieto opilliset ja ontologiset ongelmat, joihin haetaan ratkaisua antirealismista, nonkognitivismista, ja arvokonstruktivismista. Viimeisessä luvussa pohditaan Mooren merkitystä etiikan teoreetikkona sekä vedetään yhteen tutkielman tärkeimmät tulokset. Tuloksena todetaan, että Mooren teoria oli tärkeä lähtökohta 1900-luvun metaeettiselle teorianmuodostukselle. Teorian ansiona oli yritys antaa arkiselle käsitykselle moraalisesta ajattelusta filosofinen muotoilu ja perustustelu. Lisäksi Mooren analyysi eettisen kielen, päättelyn ja totuuksien erityisluonteesta selvensi ajatusta etiikan itsenäisyydestä, jota koskeville sekannuksille Moore vakiinnutti nimikkeen ”naturalistinen virhepäätelmä”. Mooren tapa ymmärtää sekä perustella tämä sekannus osoittautui kuitenkin teoreettisilta oletuksiltaan ongelmalliseksi, joten käsite vaati täsmennyksiä sekä parempia perusteluja. Mooren päätelmien kriittinen arviointi havainnollistaa, minkälaisiin kysymyksiin etiikan perusteiden systemaattinen teoria joutuu vastaamaan. Samalla selvenee, minkälainen keskinäisriippuvuus vallitsee perusteiden teorian sekä yleisempien kielifilosofisten, tieto-opillisten ja ontologisten näkemysten välillä. Tästä näkökulmasta Mooren teorian tutkimus auttaa ymmärtämään myöhempää metaeettistä keskustelua, ja sen myötä eettistä ajattelua (päättelyä) sinänsä. Tutkielman näkökulma on historiallis-systemaattinen eli siinä tutkitaan kysymystä etiikan perusteista menneen aikakauden ajattelijan ajatusten ja niiden kritiikin kautta. Metodeina on alkutekstin ja kommentaari-kirjallisuuden kriittinen luenta sekä filosofinen käsite- ja argumentaatio-analyysi.
  • Reivilä, Suvi-Tuulia (Helsingin yliopisto, 2022)
    Viime vuosina Suomessa on ilmestynyt useampia romaaneja, jotka kuvaavat modernia köyhyyttä. Yksi niistä on Noora Vallinkosken Perno Mega City, joka kertoo köyhän työläisperheen tarinan 1980- ja 1990-lukujen Turussa. Maisterintutkielman tavoitteena on selvittää, millaisista esteettisistä tyylivalinnoista Perno Mega Cityn köyhyyden kuvaus rakentuu ja millaisia vaikutelmia nämä valinnat saavat aikaan – siis millaisena esimerkiksi sanastoon, poeettisiin ja foneettisiin piirteisiin sekä kerrontaan liittyvät ratkaisut ohjaavat näkemään köyhän lapsiperheen maailman. Tutkimuskysymyksen puitteissa tarkastellaan myös sitä, miten minäkertojan tyyli muuttuu ikävuosien kasvaessa ja millaisia vaikutelmia tämä muutos saa aikaan, sekä arvioidaan implisiittisen tekijän sanomaa. Teosta tarkastellaan Geoffrey Leechin ja Mick Shortin funktionaalisen tyylintutkimusteorian lähtökohdista ja lisäksi Michael Toolanin teoriaa vasten. Kerronnan tyylin tarkasteluun hyödynnetään James Phelanin, Dorrit Cohnin ja Alan Palmerin teorioita. Tyylivalintoja peilataan myös Minna Canthin naturalistisia teoksia ja Riikka Rossin sekä Minna Maijalan niihin liittyvää tutkimusta vasten. Lisäksi tyyliä tarkastellaan Anu-Hanna Anttilan, Kati Launiksen, Jussi Ojajärven ja Ralf Kaurasen toimittaman monitieteisen luokkatutkimuksen valossa. Perno Mega Cityn kuvaama köyhyys on suhteellista köyhyyttä, jonka ytimessä on yksilöiden elintasojen vertailu. Kuvaukseen kytkeytyvien tyylikeinojen tarkastelu avaa tällaiseen köyhyyteen liittyvän kokemuksen luonnetta: antiteesit, näkö- ja hajuaistiin kiinnittyvä tajunnankuvaus sekä metaforat tuovat esiin sen, miltä eriarvoisuus tuntuu. Näiden tyylikeinojen tarkoitus on puhutella lukijaa ja synnyttää myötätuntoa köyhiä henkilöhahmoja kohtaan. Hahmojen mielen ja puheen kuvauksessa korostuvat perheeltä perityt ajattelutavat ja se tyyli, jolla yhteiskunnassa puhutaan köyhyydestä. Ankea miljöökuvaus on luonteeltaan metonyymistä, ja siihen sisältyy hätkähdyttämään tarkoitettuja tyylikeinoja, jotka pyrkivät herättelemään implisiittisen lukijan sosiaalista omatuntoa. Teoksen emotionaalista sävyä rakentavien tyylivalintojen vaikutuksesta köyhyys näyttäytyy myös arjen päällä riippuvana uhkaavana tunnelmana. Teos hyödyntää useita naturalistisia tyylikeinoja, ja niiden vaikutuksia tarkastelemalla selviää, että implisiittisen tekijän sanomasta löytyy kaikuja Minna Canthin yhteiskuntakriittisten köyhyyskuvausten sanomiin. Menetelmän avulla olisi mahdollista tarkastella myös isompaa joukkoa tiettynä ajanjaksona ilmestyneitä köyhyyskuvauksia. Teosten tyylivalintoja tarkastelemalla voitaisiin muodostaa laajempi kuva siitä, miten köyhyysteemaa kyseisen ajan romaanitaiteessa käsitellään.
  • Kytilä, Anu (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielman lähtökohtana toimii Albert Edelfeltin (1854-1905) maalaus Sisäkuva poikien työ-kodista Helsingissä vuodelta 1885. Maalauksen esiin nostamat sosiaaliset ja yhteiskunnalliset teemat johdattavat naturalistisen taiteen kuvaaman köyhyyden aiheen pariin 1800-luvun lopun Suomessa ja Ranskassa. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevat lapset ovat tämän tutkimuk-sen kohteena. Lapsen yleisen aseman paraneminen, nosti myös vähäosaisten lasten kysymyk-set esille. Tavallisen kansan sivistämisestä tuli yksi keskeisistä pyrkimyksistä kohti yhtenäistä kansakuntaa. Hyväntekeväisyyden keskeisinä toimina köyhyyden ongelman ratkaisemiseksi nähtiin koulutus. Myös työkoti-toiminta nähtiin toimivana ratkaisuna syrjäytymisen ehkäisys-sä. 1800-luvun lopun köyhien lasten kuvaukset vaihtelivat tyyleiltään eri taiteilijoiden kesken toivoa herättävinä, sovinnaisina ja toisaalta determisistinä ilman kunnollista tulevaisuutta. Jules Bastien-Lepagea pidetään ranskalaisen naturalismin keskeisenä taiteilijana, jota seurasi-vat myös suomalaiset taiteilijat, Edelfeltistä Gallen-Kallelaan ja Järnefeltiin, sekä suomalaiset Pariisissa opiskelleet naistaiteilijat, toteuttivat maalauksissaan naturalismin periaatteita. Se pyrki ajankohtaisilla aiheillaan tarkkaan havainnointiin ja totuudellisuuteen luontoa mukail-len. Ulkoilmamaalaus ja valokuva toimivat naturalismin taiteen keinoina pyrittäessä todelli-suuden illuusion saavuttamiseen. Köyhyys näyttäytyi niin Suomessa kuin Ranskassa urbaanina kuin myös maaseudun ongel-mana ja pääasiassa se kosketti työväestöä ja heidän perheitään. Maalausten köyhä lapsi on tunnistettavissa huonon fyysisen olemuksen kautta, mitä korostettiin erilaisin maalauksellisin keinoin. Yksi näistä oli aiheeseen sopiva värimaailma.
  • Leinonen, Iines (Helsingin yliopisto, 2022)
    Tämän tutkielman aiheena on John Deweyn kasvatusfilosofian tulkinta ympäristökasvatuksen näkökulmasta. Tutkielmassa tarkastellaan aluksi sitä, miltä osin modernin ympäristökasvatuksen teemat esiintyvät Deweyn kasvatusfilosofiassa. Tämän jälkeen toteutetaan Deweyn kasvatusfilosofian ekologinen rekonstruktio analysoimalla erityisesti siihen sisältyvää taidenäkökulmaa. Lopuksi käsitellään Deweyn kasvatusfilosofian ekologisiin tulkintoihin kohdistettuja kritiikkejä ja vastataan näihin tämän rekonstruktion pohjalta. Tutkielma perustuu Deweyn argumenttien filosofiseen analyysiin sekä hänen kasvatusfilosofiansa ekologisia kytköksiä käsittelevän tutkimuskirjallisuuden tarkasteluun. Tutkielmassa osoitetaan ensinnäkin, miltä osin Dewey käsittelee modernin ympäristökasvatuksen teemoja kasvatusfilosofisessa pääteoksessaan Democracy and Education. Ne näkyvät teoksessa kahdella tapaa. Yhtäältä Dewey esittää ihmisen ja luonnon välisten molemminpuolisten vuorovaikutussuhteiden olevan kasvatuksen tärkein yleinen asiasisältö. Toisaalta Dewey ajattelee kasvatuksen tapahtuvan ensisijaisesti oppijoiden ja heidän kasvatusympäristönsä välisessä vuorovaikutuksessa, jossa heidän biofyysinen ja sosiokulttuurinen ympäristönsä toimii kasvattavassa roolissa. Näiden käsitysten perusta löytyy Deweyn transaktionaalisesta naturalismista, jonka mukaan ihminen on osa luontoa ja kulttuurilliset ilmiöt ovat luonnon emergenttejä ominaisuuksia. Toiseksi tutkielmassa argumentoidaan, että Deweyn kasvatusfilosofian ekologinen rekonstruktio voidaan toteuttaa analysoimalla siihen sisältyvää taiteenfilosofista näkökulmaa. Rekonstruktion toisena päälähteenä onkin Deweyn taiteenfilosofinen pääteos Art as Experience. Deweyn mukaan taiteen ensisijainen kasvatuksellinen tarkoitus on arkisten kokemusten merkityksellisyyden ja arvostuksen voimistaminen. Hänen mukaansa taide on kehittynyt ihmisten pyrkimyksistä tavoitella esteettisiä kokemuksia, joille on ominaista erikoislaatuinen eheys, merkityksellisyys ja kokemus itsen ja ympäristön välisestä yhtenäisyydestä ja harmoniasta. Taiteellisessa ilmaisussa ihminen kehittää itsessään viriäviä yllykkeitä, emootioita ja ideoita ympäristön materiaalien työstämisen kautta. Taideteos on ilmaus ihmisen ja tämän ympäristön välisestä vuorovaikutuksesta parhaimmillaan ja syvimmillään. Se on myös ilmaus kulttuurillisten merkitysten ja arvojen emergoitumisesta ihmisen ja maailman välisessä vuorovaikutuksessa. Kolmanneksi tutkielmassa vastataan Deweyn kasvatusfilosofian ekologisia tulkintoja vastaan esitettyihin kritiikkeihin. Nämä kritiikit kytkeytyvät ympäristökasvatuksen filosofiassa keskeisiin keskusteluihin luonnon olemassaolon tavasta ja ihmisen tiedollisesta suhteesta luontoon sekä kysymykseen ihmisen ja luonnon arvon suhteesta ja luonnon itseisarvosta. Kritiikit voidaan kiteyttää kysymykseen, onko Deweyn filosofia antroposentristista. Tähän näyttäisi viittaavan Deweyn instrumentalismi, tietoteoreettinen näkemys, jonka mukaan tiedon kohteet muovautuvat tutkimisen prosessissa. Instrumentalismissa tietoa ei voida saada ”olioista sinänsä”, vaan tutkittavien olioiden ja tutkivien ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Osassa tutkimuskirjallisuutta kritisoidaan Deweyn kasvatusfilosofiaa liiallisesta yhteiskunnallisesta ja tieteellisestä painotuksesta sekä biofyysisen luonnon merkityksen ja arvon häivyttämisestä. Tutkielmassa näihin kritiikkeihin vastataan analysoimalla edellä mainituissa tulkinnoissa sivuutettua yhteyttä Deweyn kasvatusfilosofian ja taiteenfilosofian välillä. Sen kautta voidaan osoittaa, että luonnolla on itseisarvoinen asema Deweyn koko filosofian viitekehyksessä. Luonto ei ole vain välineellinen suhteessa inhimillisiin arvoihin, koska luonto itsessään on se perusta, jolta nämä arvot nousevat ja jonka kanssa vuorovaikutuksessa ne muotoutuvat.
  • Martela, Mikko (2008)
    Ontologinen naturalismi on näkemys, jonka mukaan kaikille maailman ja ihmisyyden ilmiöille on löydettävä paikka luonnontieteellisen maailmankuvan antamissa raameissa. Mitään yliluonnollista ei sallita. Tällaisessa muodossaan se on kanta, jonka valtaosa aikamme moraalifilosofeista ja filosofeista ylipäänsä on valmiita hyväksymään. Tästä huolimatta ontologisen naturalismin moraalifilosofisia implikaatioita on käsitelty hyvin vähän. Tämä työ pyrkii paikkaamaan tätä aukkoa ottamalla lähtökohdakseen John Searlen kokonaisvaltaisen naturalistisen teorian, joka pyrkii antamaan naturalistisen pohjan niin mielemme ilmiöille kuin koko sosiaaliselle todellisuudellekin. Tarkoituksena on selvittää, minkälainen ontologinen asema moraalille on Searlen teorian puitteissa mahdollista antaa ja mitä seurauksia tällä on moraalin luonteelle. Erityisesti tarkastelen kysymystä siitä, onko moraali Searlen ontologian sallimissa rajoissa nähtävä absolutistisena vai relativistisena. Moraalisella absolutismilla tarkoitan tässä työssä kantaa, jonka mukaan on olemassa yksi oikea moraalisuus. Moraalinen relativismi määrittyy tätä vasten kantana, jonka mukaan ei ole olemassa yhtä oikeata moraalisuutta tai moraalijärjestelmää, mutta moraalisuus tulee silti ottaa vakavasti. Searlen ontologian ytimessä on todellisuutemme ilmiöiden jako kahta jakolinjaa pitkin: ensinnäkin tehdään ero ontologisesti objektiivisten, ihmisestä riippumattomien tosiasioiden ja toisaalta ontologisesti subjektiivisten, ihmisestä riippuvaisten tosiasioiden välillä. Toiseksi tehdään ero episteemisesti subjektiivisten tosiasioiden ja episteemisesti objektiivisten tosiasioiden välillä. Ensin mainittujen totuus riippuu vain itsestäni, kun jälkimmäisten totuuden määrittää laajempi yhteisö. Pyrin osoittamaan, että Searlen ontologisessa naturalismissa moraalia ei voida nähdä ontologisesti objektiivisena ilmiönä. Tällöin jäljellä on kaksi vaihtoehtoa: joko moraali on ontologisesti ja episteemisesti subjektiivista tai sitten se on ontologisesti subjektiivista mutta episteemisesti objektiivista. Näistä jälkimmäinen vaikuttaa uskottavammalta ja selitysvoimaisemmalta näkökannalta: siinä moraali on yksi ihmiselämän ja ihmisyhteisöjen keskeisimpiä sosiaalisia instituutioita. Sekä episteemisesti objektiivisessa että subjektiivisessa tapauksessa päädymme kuitenkin siihen johtopäätökseen, että näkemys johtaa moraaliseen relativismiin, ellei ole esittää jotakin erityistä todistusta moraalisen absolutismin puolesta. Viimeisessä kappaleessa käyn lävitse niitä haasteita, mitä ontologinen naturalismi absolutistisen moraaliteorian rakentamiselle asettaa. Ontologisesta naturalismista seuraa, ettei moraalille voida asettaa mitään ihmisten moraalinäkemyksiä edeltäviä a priori –kriteereitä, ettei moraalin empiirinen määrittäminen ole mielekästä ja ettei edes kaikkien ihmisten moraalikäsitysten taustalta löytyvä jaettu ydin ole riittävän kattava takaamaan moraalista absolutismia. Viimeiseksi tarkastelen vielä moraalin ja rationaalisuuden suhdetta pyrkien osoittamaan, ettei sekään kykene pelastamaan moraalista absolutismia. Lopputulokseni on, että ontologisen naturalistin – ainakin searlelaisen - on perusteltua olla moraalinen relativisti kunnes toisin todistetaan.
  • Nurmi, Henni (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkimuksessa etsin ja analysoin Sofi Oksasen romaanista Puhdistus löytyviä realistisia ja naturalistisia piirteitä. Realismin ja naturalismin ymmärretään usein tarkoittavan yksinomaan 1800-luvun periodista realismia, mutta tässä tutkimuksessa käytän realismia eri aikakausina ilmenevänä ja eri kirjallisiin lajeihin yhdistyvänä tyylilajina. Puhdistuksen realismi kietoutuu teoksen kahden vahvimman aiheen ympärille: seksuaalisen väkivallan ja Viron neuvostomiehityksen. Realismi näkyy teoksessa historiallisten tositapahtumien ja teoksen fiktiivisen maailman yhdistämisenä; Puhdistuksen henkilöhahmot ja hahmojen tarinat ovat fiktiivisiä, mutta teoksessa esiintyvät historialliset tapahtumat tosia. Puhdistus sisältää paljon yksityiskohtaista miljöön ja hahmojen arjen kuvausta. Arjen ja miljöön tarkka kuvaus onkin yksi realismin tyypillisimmistä piirteistä. Neuvosto-Viron historiaa tallennetaan teoksessa muun muassa tuttujen tuotemerkkien ja virolaisten perinteiden kuvauksen avulla. Lisäksi katson teoksesta löytyvän naturalistisen likamotiivin, jonka pyrkimys on vastenmielisiä asioita kuvaamalla synnyttää lukijassa tunnereaktioita ja tätä kautta vaikuttaa yleisiin asenteisiin. Keskeisimpiä lähteitäni ovat Eric Auerbachin klassikkotutkimus Mimesis. Todellisuudenkuvaus länsimaisessa kaunokirjallisuudessa (1946), Riikka Rossin Särkyvä arki. Naturalismin juuret suomalaisessa kirjallisuudessa (2009) ja Lillian R. Furstin All is true: the claims and strategies of realist fiction (1995).
  • Pulkkinen, Riikka Pauliina (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielman aineistona on kahdeksan novellia, jotka kirjailija Kostantínos Hatzópoulos kirjoitti 1900-luvun alussa. Aikakautta värittää Ateenan kaupungistumisen alku, ja tutkielman tavoitteena on selvittää, miten kaupungistuminen näkyy kreikkalaisessa kirjallisuudessa ja miten se vaikuttaa kirjallisuuteen. Tutkielma esittelee, millainen kreikkalainen kokemus kaupungistuvasta ympäristöstä välittyy lukijalle. Tutkielman teoriataustassa yhdistyvät antropologia, ihmismaantiede ja kirjallisuustiede. Toisaalta se painottaa kulttuurin ja yhteiskunnan kehitystä ja korostaa kyseisen aikakauden näkökulmaa, toisaalta se keskittyy ajattomiin sosiologisiin teorioihin yhteisön ja yksilön muutoksesta kaupungistuvassa ympäristössä. Tyylilajeista naturalismi on selvin vastaus kaupungistuvan ympäristön paineeseen, mutta myös modernin taiteiijan ilmestyminen Hatzó- pulosin teoksiin kertoo aikakauden muista vaikutteista ja individualismista. Kaikkien henkilöhahmojen tausta on maaseudulla, ja novelleissa yleinen hahmo on "The Young Man from the Provinces" -tyyppinen uusi kaupunkilainen tai konservatiivisemmassa asemassa elävä nainen, jonka elämäntapaa kaupungistuminen ei muuta yhtä radikaalisti. Novelleissa selvästi esiintyvä teema on maaseudusta vieraantuminen, sillä paluu sinne on seurausta epäonnistumisis- ta tai tarpeesta paeta. Monet henkilöhahmoista ovat taiteilijoita, joko perinteisiä romanttisen koulukunnan edustajia, jotka on esitetty vahvemmassa asemassa, tai eksyneitä taiteilijoita, joiden unelma on kirjoittaa, mutta jotka toimivat muissa ammateissa tullakseen toimeen. Selvä uusi käänne taiteissa juontaa kaupungistumisesta: roolien eriytyminen ja yhteiskuntarakenteen hajautuminen luovat tilan boheemille taiteilijalle, flãneurille. Tärkeä osa tutkielmaa on tilan ja paikan analysointi. Teatterimainen kerronta ja miljöö luovat Foucaultin heterotopian, joka kuvaa hahmojen rajoitettua tilaa mullistuvassa paikassa. Erityisesti naiset ovat suljettuja näihin heterotopioihin. Tila on staattinen ja rajallinen, kun paikka puolestaan käy läpi suuria muutoksia, joihin hahmot eivät voi vaikuttaa. Kirjailijan oma suuntautuminen sosialismiin johtaa myös novellien analysoimiseen sosialismin näkökulmasta. Novellien käsitteleminen Marxin vieraantumisen käsitteen kautta päätyy lopputulokseen, että Hatzópulosin teokset ovat marxilainen kommentaari kaupungistumisen vaikutuksista. Novellien teemoihin sisältyvät sekä taloudellinen, poliittinen, humaani että ideologinen vieraantuminen. Hatzópulosin avainnovelli "Übermensch" osoittaa avainromaanien historiallisen arvon, sillä se tuo Ateenan kirjailijapiirit, niiden puheenaiheet ja kohtauspaikat elävästi nykylukijan koettavaksi. Avaimet löytyvät henkilöhahmojen piirteistä, murteista ja kirjallisesta mausta. Kirjallisuuskafenioiden merkitys vuosisadanvaihteen kirjailijoiden kohtauspaikkana korostuu avainnovellissa.
  • Karisto, Janne (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tieteen rajoja arvioiva akateeminen tutkimus on muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Tutkielma osoittaa, että keinot tieteen erottamiseksi sen haastajista, kyseenalaistajista, matkijoista ja väärinkäyttäjistä uudistuivat erityisesti tieteenfilosofian naturalistisen käänteen yhteydessä. Tieteen ja näennäistieteen rajanveto-ongelman tutkimus oli pitkään yksi vaikutusvaltaisimmista tieteen rajoja arvioivista tutkimussuuntauksista. Rajanveto-ongelmaa tutkivien tieteenfilosofien tavoitteena oli löytää yleispätevä tieteen standardi ja muotoilla sen perusteella rajanvetokriteeri tai kriteerijoukko. Naturalismin valtavirtaistuttua 1970–80-luvuilla tieteenfilosofit alkoivat kuitenkin suhtautua uudella tavalla normatiiviseen tutkimukseen. Yhä useammat omaksuivat tieteen normatiivisuuden instrumentalistisen tulkinnan: normatiivisuus on riippuvaista kulloisenkin tiedonmuodostusprosessin lähtökohdista ja tavoitteista, joten myös tiedonmuodostuksen arvioinnin tulee olla tapauskohtaista. Tämä muutos johti siihen, että perinteinen rajanveto-ongelma ei enää kiinnostanut tieteenfilosofeja entiseen tapaan. Tieteenfilosofiassa ja tieteentutkimuksen eri aloilla on sittemmin ilmestynyt uusia normatiivisia tutkimussuuntauksia, joissa arvioidaan tieteen rajoja toisenlaisista näkökulmista kuin naturalistista käännettä edeltäneessä rajanveto-ongelman tutkimuksessa. Näissä suuntauksissa on arvioitu esimerkiksi sitä, miten aidot tieteelliset kiistat voitaisiin erottaa julkisuuteen luoduista näennäiskiistoista, ja sitä, miten erottaa tiedolliset asiantuntijat niistä, joiden näkemyksiin ei tulisi luottaa. Tutkielmassa esitellään viisi uutta suuntausta ja verrataan niitä perinteiseen rajanveto-ongelman tutkimukseen. Muutokset normatiivisen tieteenfilosofian lähtökohdissa ovat aiheuttaneet sen, että viimeaikainen tieteen rajoja arvioiva tutkimus on aiempaa monipuolisempaa, erikoistuneempaa, empiirisesti yksityiskohtaisempaa ja selvemmin yhteiskunnallisesti motivoitunutta. Tutkimuksen tavoite on kuitenkin pysynyt ennallaan: erottaa tiede sellaisista väitteistä ja tahoista, joita ei kannata ottaa tosissaan. Tässä pro gradu -tutkielmassa esitetään, että tieteenfilosofien tulee ottaa ahkerasti osaa tieteen rajoja arvioivaan tutkimukseen. Akateeminen kiinnostus tieteen rajankäyntejä kohtaan ei ole ainakaan vähenemässä, ja ilmastonmuutoksen kaltaisten uhkien vuoksi yhteiskunnallinen tarve niitä arvioivalle tutkimukselle saattaa olla jopa aiempaa polttavampi. Tieteen rajoja täytyy pystyä arvioimaan useasta eri näkökulmasta, koska niitä koettelevat haasteet vaihtuvat ja muuttavat muotoaan. Nykyisenlaisen akateemisen tutkimuksen työnjaon vallitessa tieteenfilosofeilla saattaa olla parhaat lähtökohdat tutkia tieteen rajoja monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti. Läheinen yhteistyö empiirisen tieteentutkimuksen kanssa on kuitenkin välttämätöntä.
  • Tillander, Rasmus (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen John Deweyn A Common Faith -teoksessa esittämää näkemystä naturalistisesta uskonnosta. Tutkimus keskittyy siihen voidaanko Deweyn uskonnollista naturalismia pitää a) naturalistisena ja b) uskonnollisena. Näihin kysymyksiin vastatakseni käyn tutkielmassani läpi A Common Faithia edeltänyttä uskonnonfilosofista keskustelua Yhdysvalloissa sekä modernia filosofista tutkimuskirjallisuutta. A Common Faith on vuonna 1934 julkaistu kolmeen luentoon pohjautuva teos, jonka sivuilla Dewey pyrkii esittämään korvaavan uskonnollisen vaihtoehdon niille, jotka pitävät vanhoja institutionaalisia uskontoja älyllisesti epätyydyttävinä. Deweyn itse asettaa esityksessään uskon kohteeksi ihanteen ja aktuaalisen välisen dynaamisen suhteen. Kokemuksen uskonnollisen laatupiirteen irrottaminen jäykistä metafyysistä rakenteista ja kiinnittäminen ihanteisiin mahdollistaa Deweyn mukaan uudenlaisen paremman yhteiselämän ja mahdollistaa paremmalla tavalla yhteisöjen kehityksen. Tutkielmani analyysiosiossa totean, että huolimatta tietyistä tulkinnallisista epäselvyyksistä voidaan Deweyn esittämää näkemystä pitää naturalistisena. Samoin nojaten vahvasti Jerome Stonen relatiivisen transsendenssin käsitteeseen totean, että esitys täyttää tietyt uskonnollisuuden konseptuaaliset reunaehdot. Deweyn esityksen uskonnollisuus kulminoituu erityisesti tietynlaiseen kosmiseen optimismiin, kongregationalistiseen kääntymys-käsitykseen sekä naturalistiseen käsitykseen ykseydestä. Analyysiosiossa suhtaudun kuitenkin myös kriittisesti Deweyn uskonnolliseen naturalismiin liittyvään melioristiseen kehitysuskoon sekä Deweyn yhteisöllisen uskon kyvyttömyyteen ottaa yhteisöllisiä ongelmia vakavasti.