Browsing by Subject "nauru"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-8 of 8
  • Palo, Olga (Helsingfors universitet, 2016)
    Judith Butlerin teoretisointi performatiivisesta sukupuolesta on vaikuttanut suuresti sukupuolentutkimukseen, mutta myös muun muassa kulttuurin- ja taiteidentutkimukseen. Myös ajatus sukupuolen luonnollisuutta horjuttavista kumouksellisista teoista nousee Butlerin kirjoituksista. The Knife-yhtyeen Shaking the Habitual Show esimerkkiaineistonaan tämä työ tutkii, mitä kumouksellisuus voisi olla esittävissä taiteissa ja kysyy, voiko Shaking the Habitual Show'ta ajatella esimerkkinä kumouksellisista käytännöistä. Performatiivisuuden ajatuksen soveltaminen esittäviin taiteisiin on paikoin nähty haastavana. Ongelmallisuus liittyy ennen kaikkea siihen, että taideteokselle on perinteisesti oletettu tekijä, kun taas performatiivisen sukupuolen ajatus nostaa merkittäväksi nimenomaan teot, ei tekijää niiden takana. Tutkimusaineisto muodostuu Youtubeen ladatuista Shaking the Habitual Show'n katsojataltioinneista huhti–syyskuulta 2013. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys nousee pääasiassa queer-feminismin piiristä. Butlerin työn lisäksi se käyttää hyväkseen myös muita kumouksellisuuden teoretisointeja, esim. Mihail Bahtinilta ja Umberto Ecolta, ja pyrkii löytämään aineistosta näille teoretisoinneille konkreettisia ilmenemismuotoja. Queer-feminismi ja lähiluku muodostavat lukustrategian, jonka kautta esimerkkejä kumouksellisuuden keinoista etsitään. Käytettyjen teorioiden valossa tärkeitä seikkoja ovat normeihin, sukupuoleen ja toistoon liittyviin tekijät. Taltioinneista etsitään lisäksi sellaisia käytäntöjä, joita voidaan ajatella esimerkkeinä tai sovelluksina Butlerin performatiivista sukupuolta ja kumouksellisuutta käsittelevistä teoretisoinneista. Toiston ajatus on eräs tärkeimmistä analyysityökaluista, ja aineistosta nostetaan siihen liittyviä elementtejä: kopiointia, imitaatiota ja parodiointia. Katsojataltiointeja lähilukemalla tutkimus nostaa siitä esille niitä keinoja, joilla sen voi ajatella horjuttavan ”luonnollisiksi” ja ”normaaleiksi” ajateltuja kategorioita. Työssä tarkastellaan myös vaihtoehtoista tapaa soveltaa performatiivisen sukupuolen ajatusta esittäviin taiteisiin. Tutkielma osoittaa, että Butlerin teoretisoinnin soveltaminen esittävän taiteen tutkimiseen on hedelmällistä. Tutkittu aineisto näyttäytyy sekä vertauskuvallisena teoksena että havainnollistavana esimerkkinä Butlerin teoretisoinnista. Myös performatiivisuuden soveltaminen esitysten tutkimiseen onnistuu, kun huomio käännetään siihen kontekstiin, jossa esitys tapahtuu, ei tekijään. Tutkielma osoittaa, kuinka muun muassa teoksen oman esityskontekstin normien kritisointi muodostaa osan laajempaa normatiivisuuden kritiikkiä. Tärkeiksi kumouksellisuuden keinoiksi nousevat muun muassa näkyväksi tekeminen, kontekstin hyödyntäminen, imitointi ja parodiointi sekä kyky käyttää monenlaisia rajoja hyödykseen. Rajoja, joita aineisto hämärtää ovat muun muassa esiintyjän eri roolien rajat (muusikko/tanssija/katsoja) sekä yleisön ja esiintyjien välinen raja. Työ myös osoittaa, kuinka feministinen projekti sukupuolen luonnollisuuden horjuttamisesta voi toteutua esityksen keinoin.
  • Turunen, Annika (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen sitä, missä tilanteissa ja millä tavalla nauru nostetaan keskustelun aiheeksi tai merkitään näkyväksi ja miten naurusta keskusteleminen motivoituu. Minua kiinnostaa se, miten meneillään olevassa vuorovaikutustilanteessa tapahtuneesta naurusta puhutaan. Tutkin, miten naurua selitetään ja kommentoidaan ja miten sen syytä kysytään näissä tilanteissa. Toinen näkökulmani on se, miten naurusta puhutaan silloin, kun kerrotaan tai kommentoidaan jotain aiemmin tapahtunutta tai hypoteettista tilannetta, johon liittyy nauramista. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: 1. Miten teatteriprojektin osallistujat kysyvät meneillään olevassa vuorovaikutustilanteessa tapahtuvan naurun syitä ja toisaalta kertovat muille, miksi he nauravat tai miksi joku muu ihminen nauraa? 2. Millä tavalla osallistujat puhuvat naurusta kertoessaan jos-tain aikaisemmin tapahtuneesta tai kuvitteellisesta tilanteesta, jossa nauru kertomuksen perusteella näyttäytyy potentiaalisesti kiellettynä, epätoivottuna tai kasvoja uhkaavana asiana? Pro gradu -työssäni hyödynnän keskustelunanalyyttistä tutkimusmetodia. Sen lisäksi sovellan taustateorioita, joista osa on kytköksissä sosiologian perinteeseen. Käytän graduni aineistona Taide työnä ja työvälineenä -hankkeessa vuosina 2015 ja 2016 kuvattuja videoita nuorten aikuisten teatteriprojektien harjoituksista. Analyysini osoittaa, että naurua voidaan säädellä ja sen sopivuudesta käydä neuvottelua monilla erilaisilla tavoilla. Se, mille asioille on hyväksyttävää nauraa, riippuu vuorovaikutustilanteen kontekstista ja paikalla olevista ihmisistä. Naurun kommentointi käsillä olevaan vuorovaikutustilanteeseen liittyen motivoituu aineis-tossani usein sen kautta, että kyseisessä tilanteessa nauru on kasvoja uhkaavaa tai vaikeuttaa jonkin muun toiminnon suorittamista. Naurun kommentointi on joissain tapauksissa myös ohjaajalta hänen institutionaali-sen roolinsa vuoksi odotuksenmukaista toimintaa, ja tämän metapuheen kautta voidaan opettaa teatterin tekoon liittyviä asioita. Naurun syyn selittämisellä voidaan suojella omia tai toisen osallistujan kasvoja ja vähentää tilanteisiin liittyvää noloutta tai potentiaalista uhkaavuutta. Naurun suhde nolouteen ja häpeään on hyvin moninainen niin vuorovaikutustilanteissa tapahtuvaa naurua välittömästi kommentoitaessa kuin myös kertomuksia tuotettaessa. Naurun erilaiset tilanteiset normit ovat tunnistettavia ja voivat siten nousta myös eksplisiittisesti keskustelun aiheiksi ja neuvottelun kohteiksi, kuten analysoimissani kertomusten kertomistilan-teissa usein tapahtuu. Keskustelemalla ihmiset pyrkivät löytämään yhteisymmärrystä ja ilmaisevat myös eri-mielisyyttään toisten näkemyksiä kohtaan. Aineistoni perusteella naurusta neuvotellaan sekä makrotasolla että myös mikrotasolla yksittäisissä vuorovaikutustilanteissa. Tämän metapuheen kautta ihmiset myös mää-rittävät ja kategorisoivat itseään ja konstruoivat samalla omaa identiteettiään.
  • Hyyppä, Aki (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa käsitellään Aku Ankka -lehden huumorin muodostumisen kielellisiä keinoja. Aku Ankka -lehti on Suomessa erittäin suosittu, ja monet lapset oppivat sen avulla lukemaan ja parantavat lukuvarmuuttaan. Aku Ankka -lehteä pidetään ennen kaikkea hauskana, ja sen kieltä pidetään monipuolisena, oivaltavana ja hauskana. Aku Ankassa ei kuitenkaan juuri ole vitsejä. Tässä opinnäytetyössä kuvataan, millä keinoilla lehden hauskuus rakennetaan. Tutkimuksessa selvitetään, mikä mahdollistaa huumorin kokemuksen rakentumisen ja miten saadaan aikaan leikkitila, jossa huvittuminen ja jopa nauraminen on mahdollista. Aku Ankka synnyttää leikkisän ilmapiirin lehden ja lukijan välille. Lehden ja lukijan välillä vallitsee huumorin sopimus, joka sisältää komiikan keinot, jotka Aku Ankka ottaa käyttöönsä taatakseen huvittuneen olotilan. Aku Ankan huumorin sopimukseen kuuluvat hahmot, tarinoiden ympäristö, aiheet ja aihepiirit, kerrontatapa sekä niiden jännittävyys, suomen kielen käyttö, huumorin muodostamisen tavat ja lehden perinteiden kunnioittaminen. Huumorin teorioista esitellään ylemmyysteoria, huojennusteoria ja inkongruenssiteoria. Ne soveltuvat parhaiten Aku Ankan kielen huumorin analysoimiseen. Mikään huumorin teorioista ei yksin selitä, miksi jokin asia meitä huvittaa, vaan koominen syntyy monen elementin yhteistyönä. Aku Ankan kielelliseen huumoriin syvennytään tutkimalla kielen piirteitä, jotka eroavat standardikielestä. Analyysin kehyksenä käytetään Artur Asa Bergerin luomaa huumorin kategorisointia, jossa kielellisen huumorin välineiksi määritellään seuraavat keinot: alluusio, mahtipontisuus, määrittely, liioittelu, leikillisyys, loukkaukset, lapsenomaisuus/sanojen äänneasulla leikittely, ironia, väärinymmärrys, liioiteltu kirjaimellisuus, sanaleikit, nokkela tai osuva sanailu, naurettavaksi tekeminen ja iva, sarkasmi ja satiiri. Runsain esimerkein esitellään Aku Ankan kielellisen huumorin rakentumista ja sitä peilataan esiteltyihin teorioihin ja kuvausmalleihin. Aineistona on ruutuja koko Aku Ankan historian ajalta, mutta pääpaino on 2000-luvulla julkaistuissa lehdissä. Lisäksi toimituksen kielen työstämistä esitellään esimerkeillä Aku Ankan vedoksista, joissa toimitus käy dialogia lopullisen kieliasun löytämiseksi. Tutkielmassa esitellään Disney-sarjakuvan ja Aku Ankka -lehden historia Suomessa 1930-luvun alusta tähän päivään Suomen suurimmaksi ja luetuimmaksi viikkolehdeksi. Lehden historialla on suuri vaikutus siihen, miten sen puhekuplat yhä edelleen muokataan kaikenikäisten luettavaksi. Tutkielmassa myös kuvataan Aku Ankka -lehden toimitusprosessi ja sen eri vaiheet aina sarjojen suunnittelusta painovalmiiksi lehdeksi.
  • Kukkonen, Hanna-Leena (Helsingfors universitet, 2012)
    Tutkielmassa tarkastellaan naurun merkitystä vuorovaikutuskeinona institutionaalisessa kontekstissa, Kelan virkailijan ja asiakkaan välisissä kohtaamisissa. Lähtökohtana on, että nauru on merkityksellinen ja systemaattisesti tuotettu vuorovaikutuskeino. Tutkielmassa tarkastellaan yksityiskohtaisesti virkailijoiden nauruja. Tutkielmassa selvitetään millaisissa tilanteissa virkailijat nauravat ja mikä merkitys virkailijoiden nauruilla on vuorovaikutuksessa ja vuorovaikutuskeinona. Lisäksi tarkastelun kohteena on Kelan virkailijan rooli. Tutkielmassa selvitetään, miten virkailija rakentaa ammattilaisen roolia naurulla. Tutkimusmenetelmänä on keskustelunanalyysi, joka on sekä menetelmä että teoria kasvokkaisesta vuorovaikutuksesta. Keskustelunanalyysin keskeinen ajatus on, että keskustelu ei ole kaaos eikä puhujien keskinäinen ymmärtäminen perustu sattumaan, vaan vuorovaikutus on yksityiskohtiaan myöten järjestynyttä ja jäsentynyttä toiminta. Keskusteluanalyyttisen lähestymistavan mukaan tarkastelun keskiössä ovat keskustelussa ilmenevät puheenvuorot, puheenvuoroilla tehtävät teot, sekä ympäröivät puheenvuorot. Teoreettinen viitekehys pohjautuu keskustelunanalyyttisen perusolettamusten lisäksi Erving Goffmanin dramaturgiseen lähestymistapaan sosiaalisesta maailmasta teatterina ja vuorovaikutuksesta rituaalina, jossa sekä omat että toisten kasvot ovat pyhät. Kelan virkailijan roolia tarkastellaan ammattilaisen toimintaan ja rooliin liitettävien ominaisuuksien valossa, joita aiemmat tutkimukset ovat nostaneet esiin. Tutkimusaineisto koostuu Kelassa nauhoitetutista 89 (kesto yhteensä 7t 5min) asiointitilanteesta. Nauru osoittautui Kelan asioinneissa merkittäväksi ja jäsentyneeksi vuorovaikutuksen resurssiksi. Kelan asioinneissa nauru on tyypillisesti asiakkaan vuorovaikutuskeino ja suurin osa kaikista aineistossa esiintyvistä nauruista on yksinnauruja. Kelan virkailijoiden naurut esiintyvät erilaisissa asiayhteyksissä, jotka tutkielmassa jaettiin viiteen luokkaan. Useimmiten virkailijat nauroivat arkaluonteisten ja ongelmallisten puheenaiheiden, sekä virheiden yhteydessä. Näissä asiayhteyksissä virkailijoiden naurut esiintyivät säännönmukaisesti tietynlaisissa vuoroissa, ja näissä vuoroissa naurut saivat säännönmukaisesti tietynlaisia tehtäviä hoitaakseen. Arkaluonteisten ja ongelmallisten puheenaiheiden yhteydessä oli tyypillisesti kyse ristiriidasta Kelan näkemyksen ja asiakkaan näkemyksen välillä. Näissä tilanteissa vuorovaikutuksen samanlinjaisuus oli uhattuna. Virheiden kohdalla kyse oli tyypillisesti virheiden epäodotuksenmukaisuudesta, jotka aiheuttivat poikkeamia keskustelun normaaliin kulkuun. Näihin keskustelun ongelmakohtiin virkailijat tyypillisesti sijoittivat naurunsa ja naurun tehtäväksi osoittautui palauttaa keskustelu normaaliin tilaan, jossa keskustelun samanlinjaisuus ei olisi uhattuna. Näissä ja muissa tilanteissa, joissa naurua esiintyi, naurulla oli tyypillisesti kaksoisrooli. Kaksoisroolissa naurujen tehtävänä oli samalla sekä osoittaa asiaa että käsitellä osoittamaansa asiaa. Kelan virkailijoille nauru osoittautui merkittäväksi vuorovaikutuskeinoksi, jonka avulla virkailijat ylläpitivät ja rakensivat rooliaan ammattilaisina. Nauru myös teki ammattilaisuutta näkyväksi. Lisäksi nauru edesauttoi virkailijoita hoitamaan ammattilaisien rooliin liitettäviä institutionaalisia tehtäviä.
  • Joutsen, Janne (Helsingin yliopisto, 2020)
    Daniil Harms syntyi Pietarissa vuonna 1905 ja kuoli vankilassa 1942. Hänen tuotantonsa käsittää näytelmiä, yhden pidemmän kertomuksen, runoja, lasten satuja sekä valtavan määrän lyhyitä tekstifragmentteja, juttuja, joita Harms ei elinaikanaan järjestellyt lukuun ottamatta yhtä sarjaa, jota kutsutaan Sattumiksi. Tutkielmaan on valittu aineistoksi Harmsin absurdeja tekstejä, joita voidaan maailmansa tai ajatusmalliensa perusteella yhdistää valtaan, valtiolliseen sosialismiin muotina sekä suurkaupungin ja siellä elävien ihmisten toimintatapoihin ja vertailtu niitä muun muassa Andrei Belyj’n, Anatoli Mariengofin ja Mihail Zoštšenkon teoksiin. Tutkielmassa tarkastellaan, kuinka absurdi muuttuu realistiseksi ja päinvastoin. Harmsin tekstejä tarkastellaan yhteydessä Michel Foucault’n näkemyksiin vallan ilmenemisestä ja sen asteittaisesta muotoutumisesta teknologiaksi ja miten nämä ajatukset ovat yhdistettävissä neuvostotodellisuuteen. Harmsin neuvostososialistisessa hallinnossa sosialistinen yhteiskunta on osa ihmisten arkipäiväisiä ajattelu- ja toimintamalleja, joissa ennen kaikkea normaalista muodista poikkeavat nousevat esiin massasta ja altistuvat valvovalle katseelle. Georg Simmelin eri ”muodinseuraaja” -tyyppien valossa verrataan Harmsin tarinoiden hahmoja myös oman historiallisen aikansa muodin, oikeaoppisen valtiollisen sosialismin rinnalla. Koko tutkielman lävitse Neuvostoyhteiskunnan ajan henki on voimakkaasti mukana tulkinnassa, mutta kolmannessa luvussa pääpaino siirtyy myös siihen, kuinka Harmsin hahmojen elämänasenteessa ja suhtautumisessa ympäröivään on jotain hyvin yleistä, suurkaupunkilaista. Tutkielman alkuosa toimii näin johdatteluna Harmsin juttujen kaupunkilaisuuden hahmottamisessa, sekä kaupunkien katukuvaan elimellisesti liittyvän vallan ja muodin käsittelynä. Tarkastelun lähtökohtana olleet valta ja sosiologiset ajatusmallit laajensivat Harmsin tekstien tulkintakehyksiä yhdistettynä kyseisen ajanjakson yhteiskunnallisiin muutoksiin. Harmsin teksteistä löytyi selvästi piirteitä, jotka ovat yhdistettävissä kaupunkilaiseen ajattelutapaan, suurkaupunkimentaliteettiin.