Browsing by Subject "nauta"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 28
  • Leppilampi, Laura (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä kirjallisuuskatsauksena toteutetussa lisensiaatintutkielmassa käsitellään akuutin faasin proteiineja ja niiden mahdollisuuksia punaisen lihan lihantarkastuksen apuvälineenä. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, voitaisiinko akuutin faasin proteiineja tämänhetkisen tutkimustiedon perusteella hyödyntää sian ja naudan lihantarkastuspäätöksen tukena, ja mitä mahdollisia haasteita tai rajoituksia akuutin faasin proteiinien käyttöön osana lihantarkastusta liittyy. Akuutin faasin proteiinit ovat elimistön puolustusjärjestelmän tuottamia proteiinirakenteisia molekyylejä, joiden pitoisuus kasvaa tai vähenee, kun elimistöön kohdistuu tartuntatauti, tulehdustila, ruumiinvamma, kudosvaurio, kasvainsairaus tai jokin eläimelle stressiä aiheuttava tekijä. Akuutin faasin proteiineja on viime vuosina tutkittu enenevissä määrin eläinlääketieteen piirissä, ja niitä voidaan käyttää apuna sairauksien diagnosoinnissa, ennusteen arvioinnissa ja paranemisen seurannassa. Eläinlajien välillä on eroja siinä, mitkä proteiinit ovat puolustusvasteen ja diagnostiikan kannalta keskeisimmässä roolissa. Koska nykyistä lihantarkastusjärjestelmää ollaan tulevaisuudessa uudistamassa, on ajankohtaista selvittää, olisiko lihantarkastukseen hyödyllistä sisällyttää uusia menetelmiä, kuten akuutin faasin proteiinien määrityksiä. Uudistuksen myötä lihantarkastuksella pyritään ehkäisemään paremmin nykyajassa todennäköisimpiä lihaan liittyviä terveysvaaroja ja parantamaan nykyisen järjestelmän heikkouksia. Tämänhetkisen tutkimustiedon perusteella tiettyjen akuutin faasin proteiinien määritysten avulla näyttäisi olevan mahdollista tunnistaa eläinryhmät, joissa lihantarkastuksessa havaittavien löydösten todennäköisyys on suurempi. Näiden proteiinien määrityksistä voisi olla hyötyä riskiperusteiseen lihantarkastukseen siirtymisessä. Toisaalta määritysten tulkintaan ja diagnostiseen tehoon liittyy kohtalaisen paljon epävarmuuksia, jotka täytyy ottaa huomioon, jos akuutin faasin proteiineja päädytään hyödyntämään osana lihantarkastusta. Akuutin faasin proteiinien kykyä tunnistaa kuluttajalle aiheutuvaa terveysriskiä on nykyisen tutkimustiedon valossa vaikeaa arvioida, ja siitä tarvitaan lisää tutkimustietoa. Myös sairaiden eläinten tunnistamiseen sopivien raja-arvojen määrittäminen edellyttää lisää tutkimustyötä. Johtopäätöksenä akuutin faasin proteiinien määrityksiä ei riittämättömän tutkimustiedon vuoksi voida tällä hetkellä ottaa osaksi lihantarkastusta. Akuutin faasin proteiinien käyttöön lihantarkastuksessa liittyy paljon ratkaisemattomia kysymyksiä sekä määritysten tulosten tulkinnan, että käytännön järjestelyjen, kuten näytteenoton järjestämisen osalta. Lisäksi tarvitaan luotettavia, nopeita ja edullisia määritysteknologisia ratkaisuja, jotta akuutin faasin proteiinien määritys voisi antaa lihantarkastukseen todellista lisäarvoa ja olisi riittävän taloudellista sekä tehokasta toteutettavaksi osana lihantuotantojärjestelmää. Näin ollen vaikuttaa epätodennäköiseltä, että määrityksiä voitaisiin ottaa käyttöön lähivuosina. Vaikka akuutin faasin proteiinien mittaamisesta voisi mahdollisesti olla hyötyä eläinten terveyden seurannassa, on toistaiseksi vaikeaa arvioida, millaiseksi niiden rooli lihantuotantoketjussa ja lihantarkastuksessa muodostuu. Tätä lisensiaatintutkielmaa voidaan hyödyntää tietolähteenä sian ja naudan akuutin faasin proteiineihin liittyen, etsittäessä lihantarkastukseen ja akuutin faasin proteiineihin liittyviä tutkimuskohteita ja arvioitaessa akuutin faasin proteiinien mahdollisia käyttösovelluksia lihantuotantoketjussa.
  • Ahonen, Pihlaja (Helsingin yliopisto, 2021)
    Iso maksamato (Fasciola hepatica) on maailmanlaajuisesti levinnyt loinen, jonka tärkeimpinä pääisäntinä toimivat naudat, lampaat ja vuohet. Naudoilla sitä esiintyy sekä lypsykarjalla että lihakarjalla. Ison maksamadon elämänkierto on monimutkainen, ja tärkeässä roolissa sitä on sen yleisimpänä väli-isäntänä toimiva pikkulimakotilo (Galba truncatula). Elämänkiertoon liittyvät tekijät on tunnettava suunniteltaessa hallintakeinoja loistartuntojen ehkäisemiseksi. Naudoilla iso maksamato aiheuttaa hyvin harvoin selviä näkyviä oireita, mutta loinen aiheuttaa tappioita maksahylkäysten kautta sekä vaikuttamalla kasvuun, hedelmällisyyteen, maidontuotantoon ja eläinten myyntiin. Suomessa tartunnat diagnosoidaan lähinnä maksahylkäysten perusteella. Loisen esiintyminen on viime vuosina lisääntynyt monissa maissa Pohjoismaat mukaan lukien, mutta Suomessa selviä suosituksia tartuntojen hallitsemiselle ei vielä ole. Myös tartuntojen diagnosoinnissa sekä tilastoinnissa on puutteita. Tämän tutkielman tarkoitus oli koostaa Suomen olosuhteisiin soveltuvaa tietoa isosta maksamadosta. Tutkielman sisältämässä kyselytutkimuksessa pyrittiin selvittämään suomalaisilla tiloilla esiintyviä riskitekijöitä ison maksamadon esiintymiselle ja toisaalta myös siltä suojaavia tekijöitä. Lisäksi etsittiin tilallisille toteutettavissa olevia tartuntojen hallintakeinoja. Oletuksena oli, että tiedon avulla voitaisiin luoda pohja tartuntojen hallintasuosituksien laatimiselle. Tutkimus suoritettiin kyselytutkimuksena puhelimen välityksellä. Haastateltaviksi valittiin 17 maatilaa, joiden pääasiallisina tuotantomuotoina olivat vasikoita pihvivälitykseen myyvä emotila, omat vasikkansa teuraaksi kasvattava emotila, vasikkansa välitykseen myyvä maitotila tai vasikkansa teuraaksi kasvattava maitotila. Tiloista suurin osa oli emotiloja. Kyselyyn vastasi 12 tilaa, joista kaksi jätettiin ulos tulosten tarkastelusta. Tarkasteltavista tiloista neljä oli verrokkitiloja ja kuusi tartuntatiloja. Otannan vähäisen määrän vuoksi tutkimuksessa saadut tulokset olivat kuvailevia eikä niitä käsitelty tilastollisesti. Tutkimuksessa riskitekijöistä esiin nousi erityisesti kosteikkojen ulosaitaamattomuus, pitkä laidunkausi ja laidunten savisuus, kun taas suojaavista tekijöistä muun muassa laiduntamattomuus ja hapan maa. Tutkielman tärkeimpänä johtopäätöksenä on, että ison maksamadon leviämisen ehkäisemisessä huomio tulee kiinnittää eläintenpitotapoihin. Tartuntatiloilla olisi tärkeää aidata kosteikot ulos laitumesta, ja riskilaitumilla laidunnus tulisi rajoittaa 2–3 kuukauteen. Kosteikot, savimaat ja tietynlaiset kasvilajit antavat viitettä laidunten riskialueista. Lisäksi Suomeen tarvitsisi saada lisää lääkintämahdollisuuksia isoa maksamatoa vastaan, ja tartuntojen tilastointia tulisi tarkentaa.
  • Nyrhilä, Alexandra (Helsingin yliopisto, 2021)
    Kipu vaikuttaa negatiivisesti eläimen hyvinvointiin, ja tuotantoeläinten kivunlievitys on tärkeää sekä eettisistä että taloudellisista syistä. Meloksikaami on tulehduskipulääke, jota käytetään Suomessa yleisesti vasikoilla esimerkiksi lievittämään kipua nupoutustoimenpiteen jälkeen ja vähentämään hengitystie- ja ripulioireita. Vaikka meloksikaamia käytetään paljon alle neljän viikon ikäisillä, ei-märehtivillä vasikoilla, on meloksikaamin farmakokinetiikasta hyvin vähän tutkimuksia tämän ikäisillä vasikoilla. Tutkielman kirjallisuuskatsausosiossa on perusteltu meloksikaamin käyttöä naudoilla ja vertailtu meloksikaamin farmakokinetiikkaa eri antoreiteillä ja eri ikäisillä vasikoilla aikaisemman tutkimustiedon perusteella. Tutkielman sisältämän alkuperäistutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten kerta-annos meloksikaamia käyttäytyy 7–14 vuorokauden ikäisillä vasikoilla suonensisäisen, nahanalaisen ja suun kautta annostellun lääkityksen jälkeen. Hypoteeseina oli, että meloksikaamin hyötyosuus on suuri ja eliminaatio hidasta, ja että maksimikonsentraatio plasmassa saavutetaan nopeammin nahanalaisella kuin peroraalisella antoreitillä. Tutkimukseen valittiin 30 tervettä Viikin tutkimustilalla syntynyttä lehmä- ja sonnivasikkaa, jotka olivat 5–16 vuorokauden ikäisiä. Vasikat satunnaistettiin kolmeen antoreittiryhmään: suonensisäinen (IV), nahanalainen (SC) ja suun kautta (PO). Meloksikaamia annettiin jokaisessa ryhmässä vasikan elopainon mukaan annoksella 0,5 mg/kg. Vasikoilta kerättiin verinäytteitä plasman meloksikaamipitoisuuden määrittämiseksi 5, 10, 15, 30, ja 45 minuutin sekä 1, 2, 4, 6, 8, 12, 24, 48, 72, 96, 120, 144 ja 168 tunnin kuluttua meloksikaamin annostelusta. Näytteiden meloksikaamipitoisuudet tutkittiin nestekromatografian ja massaspektrometrian avulla. Farmakokineettisessä analyysissä käytettiin tilatonta mallia. Tutkimuksessa todettiin mm. seuraavat farmakokineettiset arvot: Cmax (SC 1,91 ± 0,27 μg/ml; PO 1,77 ± 0,16 μg/ml), tmax (SC 7,6 ± 2,8 h; PO 10 ± 5,7 h), AUC0-∞ (IV 237,4 ± 33,4 h × μg/ml; SC 230,7 ± 78,1 h × μg/ml; PO 230,5 ± 70,6 h × μg/ml) ja t1⁄2 (IV 79,2 ± 12,4 h; SC 84,6 ± 24,8 h; PO 84,8 ± 22,3 h). Biologiseksi hyötyosuudeksi F laskettiin SC-ryhmälle 0,972 ja PO-ryhmälle 0,971. Tutkimuksen farmakokineettisissä muuttujissa ei havaittu merkitseviä eroja eri antoreittien välillä (p < 0,05). Tutkimuksen perusteella 7–14 vuorokauden ikäisillä vasikoilla meloksikaamin eliminaatio on hitaampaa kuin vanhemmilla vasikoilla, minkä takia yksi 0,5 mg/kg annos voi lievittää vasikan kipua usean vuorokauden ajan. Eri antoreittien välillä ei ole merkitsevää eroa meloksikaamin vaikutusajan tai terapeuttisen plasmapitoisuuden kannalta 7–14 vuorokauden ikäisillä vasikoilla, ja meloksikaamin hyötyosuus on tämän ikäisillä vasikoilla hyvä sekä nahanalaisella että peroraalisella antoreitillä.
  • Lindqvist, Nanna (Evira, 2008)
    3/2008
    Salmonellosis is one of the most significant zoonoses worldwide and also in Finland. The major serovars causing infections in humans are Salmonella Enteritidis and Salmonella Typhimurium. Salmonella Typhimurium definitive phage type (DT) 1 and Salmonella Infantis are considered endemic in Finland. These serovars have frequently caused outbreaks among humans, the source of which is often detected. For the sporadic cases they usually remain unknown. Salmonella Agona was not frequently encountered in Finland until a small outbreak among cattle farms occurred in 1994-1995. S. Agona became the third most common Salmonella serovar in cattle in Finland in 1995. The two more common serovars were S. Infantis and S. Typhimurium DT1. Bacterial typing methods are used for outbreak investigations and for surveillance, where the data can be used for risk assessment calculations in addition to the future prevention of outbreaks. In particular the identification of factors that contribute to the persistence and spread of infection in endemic situations, estimations of the effect of animal reservoirs on human cases, and the identification of other risk factors for human infections are among the important reasons for typing. Salmonella Infantis became more common in cattle in the 1980s, after it spread in the broiler chicken production in Finland in 1971. Subsequently it caused outbreaks among broilers and humans in the 1970s and 1980s. In the 1990s, S. Infantis became the predominant serovar among cattle in Finland. In 1995, a feedborne outbreak of S. Infantis in cattle occurred. We were able to identify the feedstuff-related genotype by XbaI-PFGE methodology. It belonged to the major endemic type, pf1, but differed from it by having a plasmid visible as an intensive band of 60 kb in XbaI-PFGE (plasmid subtype pf1/39). Farms infected with the feedstuff-related genotype pf1/39 or the related genotypes pf1/43, pf1/44, pf1/45, or pf1/46 containing the same 60 kb plasmid were also identified. The stability of the feedstuff-related genotype was followed on selected farms. The plasmid was stable on the farms during the follow-up period. The feedstuff-related genotype did not persist in the cattle population. Moreover, there was a general decline in bovine salmonella infections from 1997 onwards. The genetic diversity of the S. Infantis isolates taken from Finnish cattle was also assessed: the S. Infantis infection in cattle was highly clonal as 99 per cent of the isolates had XbaI-PFGE profiles clonally related to each other. The major genotype pf1 was predominant both at the starting year of our analysis in 1985 and as the infection seemed to fade out in 2003. Traditionally, only one isolate per farm is stored in the national collection. However, an infection may have existed subclinically for a long time in a herd until the first Salmonella isolates were obtained. In our analysis of successive isolates from the same herds, we frequently detected minor changes in banding patterns during long-lasting infections in individual herds. The sampling and testing of several isolates from a herd in outbreak investigations is therefore advisable. There is a trend towards less genetic diversity of the S. Infantis infection among domestic isolates from humans and poultry. Up to eight different ribo/IS200-types were detected in the 1980s isolates, whereas in the 1990s only two different ribo/IS200-types (1A, 1B) were seen. In cattle, 89 per cent of the analysed isolates possessed the ribo/IS200-type 1A, although four different ribo/IS200-types were recorded in the 1980s isolates, and two ribo/IS200-types in the 2000s isolates. The ribo/IS200-types and the most common XbaI-PFGE profiles determined amongst the analysed cattle isolates could also be detected among domestic isolates from poultry and humans. After the outbreak in cattle in the years 1994-1995, isolates of S. Agona taken from the 1984 to 1999 period were characterized by PFGE using XbaI, BlnI, SpeI, and NotI enzymes. Two outbreakrelated genotypes, which were not detected in the earlier isolates of S. Agona, were identified. Another small possibly genetically related outbreak among cattle farms occurred in 1997. In 1999, a large outbreak of S. Agona of domestic origin involving more than 50 human cases occurred. Despite epidemiological investigations carried out by the local authorities, the source of the outbreak remained unknown. Based on our typing data, this outbreak was unrelated to the cattle farm outbreaks, though it did occur in the same region of Finland. The outbreak profile for the 1999 outbreak could not be found in any of the other isolates. As no recent foreign isolates were available, a foreign source of the human infection cannot be disregarded. Salmonella Typhimurium DT1 has become the most common S. Typhimurium phage type among cattle farms in Finland, and has been detected annually since 1980. Domestic and foreign isolates of S. Typhimurium DT1 from 1981 to 1999 were characterised. Furthermore, two clusters formed by the effects of the combination of the XbaI-, BlnI-, and SpeI-PFGE profiles, IS200-profiles and possession of the serovar-specific virulence plasmid were analysed. The major cluster had no virulence plasmid and included the most common XbaI-PFGE profile 10 and IS200-profile D, typical of our endemic infection. The results of XbaI-, BlnI-, and SpeI-PFGE gave 54 different combination profiles, which can be applied in the analysis of outbreaks. In contrast, molecular subtyping by XbaI-PFGE alone is not discriminatory enough in analysing our endemic infection. The source of sporadic human infections is unknown in most cases, and molecular typing did not reveal any clear infection source. The most common XbaI-PFGE profile 10 was also seen in hedgehogs and wild birds. They might act as important reservoirs, maintaining a minimum baseline level of S. Typhimurium DT1 in the environment and consequently be possible sources of human infections
  • Nuutinen, Salla (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on tarkastella natriumin tarpeellisuutta naudoille ja kartoittaa häiriöitä, joita dysnatremiat voivat saada aikaan. Dysnatremia tarkoittaa natriumin liian vähäistä tai liian suurta määrää seerumissa. Natrium on elimistölle välttämätön alkuaine, joka ylläpitää nestetasapainoa ja osallistuu esimerkiksi lihasten ja hermosolujen toimintaan. Työssä tarkastellaan natriumin aineenvaihduntaa ja sen säätelyä elimistössä. Kirjallisuuskatsaukseen kerätystä tiedosta voi olla hyötyä niin eläinlääkäreille kuin karjanomistajillekin. Dysnatremiat voidaan jakaa hypernatremiaan ja hyponatremiaan. Hypernatremian syntymiseen liittyy usein jatkuva vedenhukka, liiallinen suolan saanti ja poikkeukselliset sääolosuhteet. Hyponatremia voi johtua suolan saannin rajoituksesta, veden liiasta juomisesta tai sairauksista, joiden takia natriumia poistuu elimistöstä liikaa. Hypernatreemisella naudalla voi esiintyä hermosto-oireita, ripulia ja koliikkia. Hermosto-oireisiin voi sisältyä esimerkiksi depressiota, väsymystä, lihasjäykkyyttä, vapinaa, lihasnykäyksiä ja tahdonalaisten liikkeiden häiriöitä. Hyponatremia aiheuttaa tyypillisesti lihasheikkoutta, hypotermiaa, kuivumista ja depressiota. Nauta voi myös juoda ja virtsata runsaasti tai syödä syötäväksi tarkoittamattomia asioita. Vakavat dysnatremiat ovat melko harvinaisia, mutta hankalia ja kalliita hoitaa. Hoidon perustana on oikein toteutettu nestehoito. Dysnatremioiden ehkäiseminen on kohtuullisen edullista, joten niin karjanhoitajien kuin eläinlääkäreidenkin tulisi ymmärtää ehkäisyn pääperiaatteet ja panostaa siihen. Naudoilla tulee olla saatavinaan aina puhdasta vettä ja suolakivi. Ennusteen parantamiseksi dysnatremiat olisi hyvä tunnistaa ja niiden hoito aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Eläinlääkärin tulee osata esitietojen ja oireiden avulla epäillä näitä häiriöitä ja ymmärtää diagnosoinnin haasteet. Dysnatremioiden hoitoon liittyy komplikaatioriskejä, joita eläinlääkärin tulee pyrkiä ehkäisemään parhaansa mukaan. Etenkin krooniset ja vakavat dysnatremiat tulee korjata hitaasti, jotta voidaan ehkäistä vakavat neurologiset häiriöt. Kroonisen hypernatremian liian nopea korjaaminen voi johtaa aivoödeemaan. Kroonisen hyponatremian hoidossa tulee puolestaan huomioida osmoottisen demyelinaation mahdollisuus. Toisaalta vakaviin dysnatremioihin liittyy usein myös muita häiriöitä, kuten hypoglykemiaa, hyperkalemiaa, asidoosia tai alkaloosia. Esitietojen, oireiden ja verinäytteiden avulla myös nämä komplikaatiot voidaan saada selville ja tarvittaessa hoitaa. Vaikka natriumin puute ei aina johdakaan seerumin natriumpitoisuuden laskuun, voi seurauksena olla monenlaisia ongelmia. Esimerkiksi lypsylehmän maidontuotannon heikkeneminen, maidon soluluvun kasvu ja virtsan muuttuminen laimeaksi ovat yhteydessä natriumin puutteeseen. Natriumin puute myös heikentää pötsin puskurointikykyä ja altistaa naudan subakuutille pötsiasidoosille eli pötsin happamoitumiselle. Subkliininen suolamyrkytys puolestaan voi aiheuttaa maidontuotannon heikkenemisen ja ruokahalun laskun lisäksi hedelmällisyysongelmia.
  • Mourujärvi, Heli; Rautala, Helena (2019)
    Bovine ringworm is a contagious and superficial cutaneous infection usually caused by the dermatophyte Trichophyton verrucosum. New ringworm infections are found on 20‒30 Finnish farms annually. The skin lesions do not annoy the animal, but they damage the hide. The disease is zoonotic. The infection is spread by both direct and indirect contacts. Indirect contacts are probably the more significant route for the infecting a herd. The conidia remain infectious for months or even years in a dry and cool environment. Eradication relies on immunizing the cattle by a vaccination program lasting several years as well and cleaning measures to reduce the infectious pressure. In our descriptive study we surveyed 19 cattle herds where the infection was diagnosed since July 2016. In young animals the signs are hairless non-pruritic circular patches on the head and neck. In older animals the skin lesions are more often in the rear part of the body. Potential routes for the infection include introduced animals, visitors such as A.I. technicians, veterinarians, farm relief workers, repairmen, contacts through animal transport as well as contacts with neighboring farms contaminated with ringworm (neighbouring pastures, runaway animals). Since there are numerous unforeseeable routes for the infection to reach a farm, the disease prevention relies on prompt eradication of the infection. If the farm followed the existing eradication program, the signs disappeared quickly.
  • Hintikka, Tuomas P. (Helsingin yliopisto, 2020)
    Nautojen (Bos taurus) sorkka-alueen ihotulehdus (DD) on ympäri maailman levinnyt sairaus, jota on myös havaittu muilla sorkkaeläimillä. Nykytiedon mukaan nautojen DD on bakteeri-, ei virus- tai sienitauti. Se aiheuttaa haavoja, vaurioita ja känsiä. DD leviää helposti ja aiheuttaa eläimelle myös kipua, heikentää sen yleiskuntoa ja hyvinvointia sekä aiheuttaa tuotantotappioita. Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa DD:n on havaittu leviävän lähes epidemialuonteisesti, kun taas Pohjoismaissa sitä on tavattu yksittäisissä karjoissa. Taudin etiologiasta, esiintyvyydestä ja parhaasta mahdollisesta hoitomuodosta on eri teorioita. Nykytiedon ja tieteellisen kirjallisuuden mukaan merkittävimpinä DD:n aiheuttajabakteereina pidetään eri Treponema-bakteerilajeja. Uusimpien tutkimusten perusteella taudin vakavuuteen vaikuttaa eri Treponema-lajien yhteisvaikutus keskenään tai muiden bakteereiden kanssa. Tämän tutkielman tavoite oli pystyttää bakteerien 16S rRNA-geenin rinnakkaissekvensointiin perustuva metataksonomiatyövuo bakteereiden tunnistamiseksi. Tutkielmassa vertailtiin kahta eri DNA-eristysmenetelmää, kahta sekvensointityövuota ja kahta bioinformatiikan analyysimenetelmää. Näytemateriaalina oli suomalaisten nautojen sorkka-alueen ihosta otetut biopsianäytteet (n=10). Viisi näytteistä oli terveestä M0-naudasta ja viisi M2-naudasta. Tuloksena havaittiin pieniä määriä Spirochaetaceae-bakteeriperheen sekvenssejä kahdesta M0 -diagnosoduista naudasta. Kaikista M2 - diagnoosin naudoista havaittiin runsaasti Spirochaetaceae - sekvenssejä. Lisäselvityksiä Treponema-bakteerien luotettavasta lajitason tunnistamisesta sekä niiden roolista taudissa tarvitaan. Bovine (Bos taurus) digital dermatitis (DD) of the foot is a widespead disease around the world, and it has also been diagnosed with several other hoofed ruminants. According to current knowledge, bovine digital dermatitis is a bacterial disease, not a viral or fungal disease. It causes ulcers, lesions, and raised calluses. DD spreads easily, and it can cause pain to the animal, weaken its overall health and well-being, as well as cause loss of production. DD has been almost epidemic in Central Europe, as well as in the United States of America, whereas in Scandinavia it has only been encountered in individual herds. According to current knowledge and the scientific literature, the most important bacteria responsible for DD are Treponema species. Recent studies suggest that the severity of the disease is affected by the interaction of different Treponema species with each other or with other bacteria. The aim of this thesis was to set up a metataxonomic pipeline for the parallel sequencing of the 16S rRNA bacterial gene, in order to identify the bacteria. Two different DNA extraction methods, two different sequencing pipelines, and two different bioinformatics pipelines were evaluated in this thesis. Sample material was biopsy samples of the skin of the Finnish bovine hoof (n=10). Five of the samples were from healthy M0 cattle and five from M2 cattle (acute active ulcerative lesions). As a result, small amounts of Spirochaetaceae bacterial family sequences were detected in two M0 diagnostic cattle . Abundant Spirochaetaceae sequences were found in all bovine diagnosed with M2. Further studies on the reliable species identification of Treponema bacteria and their role in the disease are needed.
  • Neste, Essi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on koota yhteen uusin tieto naudan subkliinisestä hypokalsemiasta, sen etiologiasta ja merkityksestä lehmän terveyteen. Hypokalsemia on kalsiumin aineenvaihdunnan häiriötila, jossa elimistön homeostaattiset mekanismit eivät pysty pitämään yllä veressä normaalia kalsiumpitoisuutta. Lypsylehmillä hypokalsemia johtuu tavallisesti siitä, että poikimisen jälkeen maidontuo-tannon käynnistyessä kalsiumia menetetään enemmän maitoon, kuin mitä elimistö ehtii sitä korvaamaan. Hypokalsemia muun muassa heikentää hermojen ja lihasten toimintaa, koska kalsium on elintärkeässä osassa lihasten supistumisessa ja hermoim-pulssien siirrossa, ja pahimmassa tapauksessa lehmä ei enää kykene nousemaan ylös. Subkliinisessä hypokalsemiassa veren kalsiumpitoisuus laskee alle normaalin mutta lehmällä ei havaita kliinisen hypokalsemian eli poikimahalvauksen oireita. Vaikka kliinisiä oireita ei ole, subkliinisellä hypokalsemialla on havaittu olevan useita haitallisia vaikutuksia naudan elimistössä. Sen on todettu muun muassa alentavan vastustuskykyä ja heikentävän ruuansulatuskanavan toi-mintaa. Lisäksi se voi muuttaa rasva- ja glukoosiaineenvaihduntaa niin, että naudan energiatasapaino kääntyy negatiiviseksi. Näiden tekijöiden kautta subkliininen hypokalsemia voi altistaa lehmän sairauksille kuten kohtutulehdukselle, utaretulehduk-selle, juoksutusmahan siirtymille ja ketoosille. Se voi myös vaikuttaa negatiivisesti hedelmällisyyteen ja maitotuotokseen. Tä-män takia subkliininen hypokalsemia voi aiheuttaa karjassa taloudellisia menetyksiä ja ylimääräistä työtä. Subkliinisesti hypokalseemisten lehmien tunnistaminen ilman veren kalsiumpitoisuuden määritystä on käytännössä mahdotonta, koska kliinisiä oireita ei ole. Tällöin ainoa mahdollisuus hoitaa subkliinistä hypokalsemiaa on yrittää ehkäistä sitä. Koska sub-kliinisen ja kliinisen hypokalsemian ehkäisykeinot ovat samoja, karjatasolla kannattaa ensisijaisesti panostaa kliinisten hypokal-semioiden vähentämiseen. Tällöin samalla saadaan myös subkliinisten tapausten osuutta pienennettyä. Subkliinisen hypokalsemian merkitys lehmän terveydelle jää vielä avoimeksi. Aihetta käsittelevien tutkimusten tulokset ovat osittain ristiriidassa toisiinsa nähden. Suurimmaksi ongelmaksi muodostuu se, että eri tutkimuksissa on käytetty erilaisia raja-arvoja, joiden perusteella lehmä määritellään subkliinisesti hypokalseemiseksi. Tämän takia on mahdollista, että jotkin syy-seuraussuhteet voivat jäädä huomaamatta. Tarvittaisiin enemmän laajempaa tutkimustietoa, jotta voitaisiin saada luotettava kuva siitä, millainen vaikutus subkliinisella hypokalsemialla on nykyaikaiseen karjatalouteen.
  • Liukkonen, Tiina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Suolistomikrobit ovat hyödyllisiä ja tarpeellisia, joten kaikkia mikrobeja ei ole tarpeellista tuhota. Siksi naudan elimistössä toimii myös immuunijärjestelmää säätelevä systeemi. Immuunivastetta hillitsevää järjestelmää kutsutaan immunologiseksi toleranssiksi eli immuunijärjestelmän kyvyksi olla käynnistämättä immunologista vastetta tiettyjä antigeeneja vastaan. Immunologinen toleranssi perustuu soluihin, jotka hillitsevät puolustusvasteen toimintaa. Tärkeimpiä säätelysoluja ovat regulatoriset T-lymfosyytit, Treg:it, jotka tuottavat tulehdusta hillitseviä sytokiineja sekä estävät muiden puolustussolujen toimintaa. Monilla nisäkkäillä tärkeimpänä regulatorisena T-solutyyppinä pidetään FoxP3⁺ -T-lymfosyyttejä, mutta naudan regulatorisista solutyypeistä on ristiriitaisia tutkimustuloksia. Naudan suoliston immunoregulatorisista soluista, eikä naudan sikiöiden immunoregulatorisen järjestelmän kehityksestä ole aiempaa tutkimusta. Tämän tutkielman tutkimusosuuden tavoitteena oli selvittää naudan suoliston immunoregulatorisen järjestelmän kehitystä. Tarkoituksena oli tutkia, onko naudan sikiön suolistossa regulatorisia lymfosyyttejä ja muita mahdollisesti regulatorisissa tehtävissä toimivia soluja tai regulatoristen solujen tuottamia immuunireaktioihin vaikuttavia viestimolekyylejä. Toisena tavoitteena oli selvittää regulatoristen solujen olemassaoloa vasikan, hiehon ja aikuisen naudan ohut- ja paksusuolessa. Lisäksi tutkittiin markkinoilla olevien solujen tunnistamiseen käytettyjen vasta-aineiden toimivuutta naudan suolistokudosvärjäyksissä. Tämä työ on osa laajempaa tutkimusta, jossa tutkitaan varhaisia isäntä-mikrobivaikutuksia naudan suolistossa. Tutkimukseen käytettiin teurastamoilta kerättyjä nautojen sikiöitä sekä vasikoiden ja aikuisten nautojen suolistonäytteitä. Tutkimukseen otettiin kahdenkymmenen eri-ikäisen, -rotuisen ja -sukupuolisen sikiön suolistonäytteitä painottuen viimeiseen tiineyskolmannekseen, sekä seitsemän vasikan, yhden hiehon ja kolmen aikuisen naudan suolistonäytteitä. Nautojen ohut- ja paksusuolinäytteitä tutkittiin immunohistokemiallisin menetelmin parafiinileikkeistä. Vasta-aineina käytettiin anti-FoxP3-, anti-CD103- ja anti-IL-10-vasta-aineita. Anti-FoxP3-vasta-aine tunnistaa Treg:ien pääsäätelijän, transkriptiotekijän FoxP3. Anti-CD103-vasta-aine tunnistaa CD103-pintaproteiinin regulatoristen dendriittisolujen ja lymfosyyttien pinnalta. Anti-IL-10-vasta-aine on puolestaan kaikkien regulatoristen solutyyppien tuottama välittäjäaine. Lymfosyytin kaltaisia FoxP3⁺ -soluja havaittiin ensimmäisen kerran 150-180 vuorokauden ikäisen sikiön suoliston lamina propriassa. Lymfosyyttien kaltaisia CD103⁺ -soluja oli jo 110 vuorokauden ikäisen sikiön epiteelin seassa. Myös dendriittisolujen kaltaisia CD103⁺ soluja havaittiin jo 150-180 vuorokauden ikäisten sikiöiden suoliston epiteelin seassa. Makrofagin näköisiä IL-10⁺ soluja havaittiin jo 210 vuorokauden ikäisen sikiön lamina propriassa sekä harvakseltaan 220 vuorokauden ikäisen sikiön Peyerin levyn imukeräsissä. Aikuisella naudalla IL-10 värjäsi runsaasti lymfosyytin näköisiä soluja Peyerin levyn imukeräsissä. Tulosten perusteella nämä naudan sikiön immunoregulatorisen järjestelmän osat ovat sikiössä jo ennen syntymää ja IL-10:n tuotanto aktivoituu sikiökaudella noin 210 päivän iässä. Immunologinen toleranssi suolistomikrobeita kohtaan voi siis alkaa kehittyä jo ennen syntymää. Muiden tutkimusten mukaan on mahdollista, että emästä pääsee sikiöön mikrobien osasia tai jopa kokonaisia mikrobeja.
  • Aukio, Olli (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli ottaa selvää naudan utaretulehduskivusta, sen hoidosta sekä hoitokäytännöistä. Utaretulehdus on yleinen vaiva, ja sen aiheuttamaa kipua on tutkittu verrattain vähän. Vaikka nautojen kivunlievityksen suhteen on nautataloudessa herätty viime vuosikymmenien aikana, on esimerkiksi lievien utaretulehdusten suhteen tietämys mahdollisesta kivusta ja sen hoitamisesta edelleen puutteellista. Nautojen kivun hoitamiseksi on myös tarpeen ymmärtää sitä. Suomessa ei ole kirjoittajan tietojen mukaan käytössä suoraan naudan utaretulehduskivun arviointiin tarkoitettua kivunarviointimenetelmää tämän tutkielman kirjoitushetkellä. Tämä hankaloittaa kivun arviointia käytännön työssä. Utaretulehdus eli mastiitti on yleinen sairaus niin Suomessa kuin maailmallakin. Sen vakavuus ja oireet ovat hyvin vaihtelevat riippuen sairauden aiheuttajasta. Tutkimustiedon perusteella kaikki mastiitit lievistä vakavimpiin endotoksemioihin ovat naudalle kipua aiheuttavia, vaikka kivun aste vaihteleekin sairauden vakavuuden suhteen. Tämän takia kivun hoidon mastiitin yhteydessä tulisi olla olennainen osa sairauden hoitoa. Suuri osa mastiittikipua käsittelevistä tutkimuksista on toteutettu kokeellisina mastiitteina, jossa taudinaiheuttajan osien avulla aiheutetaan utaretulehdusta vastaava tulehdusreaktio ilman varsinaista infektiota. Tutkimuksissa on havaittu tulehduskipulääkkeiden käytöllä mastiitin hoidossa suoria vaikutuksia nautojen vointiin rippumatta utaretulehduksen vakavuusasteesta. Näissä tutkimuksissa on käytetty muun muassa ketoprofeenia, meloksikaamia ja fluniksiinimeglumiinia, jotka ovat Suomessakin naudoille sallittuja. Varsinaisten sairauden oireiden lisäksi tulehduskipulääkkeet vähensivät myös merkkejä kivusta ja palauttivat nautojen elimistön toimintoja lähemmäs normaalia. Tässä kirjallisuuskatsauksessa kerätty tieto voi olla sekä eläinlääkäreille että tuottajille jatkossa hyödyksi. Ymmärrys utaretulehduksen aiheuttamasta kivusta, sen tunnistamisesta ja hoidosta auttaa edistämään eläinten hyvinvointia nautataloudessa. Lisäksi kivunlievitys voi suoraan auttaa naudan parantumisessa utaretulehduksesta. Asianmukaisella kivunlievityksellä on myös havaittu tutkimuksissa lupaavia vaikutuksia muun muassa tuotantolukujen ja maidontuotannon palautuvuuden suhteen. Nautojen tuntemaa kipua utaretulehduksen aikana voidaan myös vähentää asianmukaisella tukihoidolla esimerkiksi tihennetyn lypsyn ja makaavan lehmän kääntelyn, pehmeän makuualustan ja nesteytyksestä huolehtimisen avulla. Tutkimustiedon suhteellisen vähyyden vuoksi aihe vaatii kuitenkin lisätutkimuksia. Lisätutkimusalueita voisivat olla nykyisiä käytäntöjä pidempien tulehduskipulääkekuurien terveysvaikutusten kartoittaminen naudoilla, suomalaisten eläinlääkärien kivunhoitokäytäntöjen kartoittaminen sekä lievien utaretulehdusten aiheuttamien fysiologisten muutosten ja kivun arvioiminen.
  • Tölli, Heikki-Tapio (Helsingin yliopisto, 2021)
    Stafylokokit ovat yleisimmät utaretulehduksen aiheuttajat naudalla. Koagulaasipositiivinen Staphylococcus aureus on perinteisesti käsitelty erikseen ja koagulaasinegatiiviset stafylokokit (KNS) yhtenä ryhmänä. Utaretulehdusta aiheuttavia KNS-lajeja on useita ja ne eroavat toisistaan taudinaiheutuskyvyltään, epidemiologialtaan ja mikrobilääkeresistenssiltään. Mikrobilääkkeitä käytetään bakteeritulehduksien hoitamiseen. Bakteerien resistenssi mikrobilääkkeille on maailmanlaajuinen ongelma ja vaikeuttaa infektioiden hoitamista eläimillä ja ihmisillä. Stafylokokeilla yleisin mikrobilääkeresistenssi on beetalaktamaasin tuottoon perustuva penisilliiniresistenssi. Penisilliini on Suomessa yleisin eläinlääkintään myytävä mikrobilääke ja sitä suositellaan penisilliiniherkkien stafylokokkien aiheuttamien utaretulehduksien hoitamiseen. Stafylokokit ovat yleisiä taudinaiheuttajia myös ihmisillä. Lähikontaktissa stafylokokit voivat siirtyä nautojen ja ihmisten välillä. Metisilliiniresistentit stafylokokit, kuten MRSA (metisilliiniresistentti Staphylococcus aureus) ja MRSE (metisilliiniresistentti Staphylococcus epidermidis), voivat naudalla esiintyessään muodostaa uhan myös ihmisten terveydelle. Stafylokokkibakteerit voivat mahdollisesti toimia resistenssigeenien reservuaarina. Monet resistenssigeenit voivat siirtyä stafylokokeilla bakteerikannasta toiseen, stafylokokkilajista toiseen sekä myös stafylokokkien ja muiden bakteerisukujen välillä. Tähän lisensiaatintutkielmaan sisältyy kirjallisuuskatsaus ja tutkimusosuus. Kirjallisuuskatsauksessa perehdytään aiempiin tutkimuksiin utaretulehdusmaidosta eristettyjen stafylokokkien mikrobilääkeresistenssistä Suomessa ja maailmalla sekä penisilliiniresistenssin mekanismeihin ja penisilliiniresistenssin toteamiseen stafylokokki-isolaateilta. Tutkimusosuudessa tavoitteena oli selvittää Suomessa vuonna 2017 otetuista utaretulehdusmaitonäytteistä eristettyjen stafylokokkien mikrobilääkeresistenssi sekä KNS-isolaattien lajijakauma. Lisäksi tavoitteena oli tilastollisten analyysien avulla arvioida kaupallisella PCR-testillä (PathoProof™ Mastitis PCR Complete-16 Assay, Thermo Fisher Scientific, Waltham, Yhdysvallat) todetun blaZ-geenin sekä kiekkodiffuusiomenetelmällä todetun ilmiasullisen penisilliiniresistenssin välistä yhteyttä. Stafylokokkilajien tunnistamiseen käytettiin massaspektrometristä MALDI-TOF MS -menetelmää (Bruker Maldi Biotyper, Bruker Daltonics Scandinavia AB, Solna, Ruotsi). Mikrobilääkeherkkyys tutkittiin kiekkodiffuusiomenetelmällä. Tilastollisissa analyyseissä beetalaktamaasigeenin ja ilmiasullisen penisilliiniresistenssin yhteydestä käytettiin McNemarin-testiä ja Kappa-arvoa. Yleisimmät maitonäytteistä eristetyt KNS-lajit olivat S. epidermidis, Staphylococcus simulans, Staphylococcus haemolyticus ja Staphylococcus chromogenes. Yleisin mikrobilääkeresistenssi oli penisilliiniresistenssi. S. aureus -isolaateista noin 11 % ja KNS-isolaateista noin 30 % oli resistenttejä penisilliinille. S. aureus -isolaateilla penisilliiniresistenssiä esiintyi vähemmän ja KNS-isolaateilla lähes saman verran kuin aiemmissa tutkimuksissa Suomessa. KNS-lajien välillä oli suuria eroja penisilliiniresistenssin yleisyydessä. Eniten penisilliiniresistenttejä isolaatteja esiintyi S. epidermidis -lajissa. S. aureus -isolaateista 3 % ja KNS-isolaateista 10 % oli resistenttejä oksasilliinille. Kefoksitiiniresistenttejä isolaatteja esiintyi vähemmän kuin oksasilliiniresistenttejä isolaatteja. Resistenssi muita tutkittuja mikrobilääkkeitä kohtaan oli vähäistä. PCR-menetelmällä blaZ-geenin kantajiksi todettujen S. aureus- ja KNS-isolaattien lukumäärät erosivat tilastollisesti merkitsevästi kiekkodiffuusiomenetelmällä penisilliiniresistenteiksi todettujen isolaattien lukumäärästä. Negatiivisten tulosten yhtenevyys oli parempi kuin positiivisten. PCR-testissä blaZ-geenin kantajiksi todetuista S. aureus -isolaateista puolet ja KNS-isolaateista kolmasosa oli penisilliiniherkkiä kiekkodiffuusiomenetelmässä.
  • Tuomisto, Laura (Helsingin yliopisto, 2018)
    Eläinlääkärit ovat usein ensimmäisenä kontaktissa sairaaseen eläimeen. Siten he muodostavat niin sanotun sentinelliryhmän eli he altistuvat ensimmäisenä mahdollisille zoonooseille eli eläimestä ihmiseen tarttuville sairauksille ja voivat siten myös estää tartuntojen leviämisen muualle populaatioon. Nautojen kanssa työskentelevät eläinlääkärit voivat altistua zoonooseille esimerkiksi antaessaan synnytysapua, tutkiessaan iho-oireilevaa lehmää tai ripuloivaa vasikkaa tai selvittäessään lehmän kuolinsyytä suorittamalla ruumiinavauksen. Zoonooseilta voidaan suojautua esimerkiksi hyvän käsihygienian, suojavaatteiden ja -käsineiden avulla sekä puhdistamalla työvälineet ja -vaatteet huolellisesti käytön jälkeen. Oikeiden suojautumiskeinojen käyttö vaatii kuitenkin sen, että zoonoottiset taudinaiheuttajat tunnetaan ja tiedostetaan. Oleellista on myös tuntea näiden taudinaiheuttajien tartuntareitit ja siten ne tutkimukset tai hoitotoimenpiteet, jossa altistusta tapahtuu. Sen vuoksi onkin tärkeää kerätä tietoa, mitkä taudinaiheuttajat muodostavat zoonoosiriskin nautojen kanssa työskenteleville eläinlääkäreille. Tässä kirjallisuuskatsauksessa perehdyttiin naudoilla esiintyviin zoonooseihin nautaeläinlääkärin eri työvaiheissa. Eri taudinaiheuttajien kohdalla tarkasteltiin etiologiaa, tartuntareittejä, levinneisyyttä, oireita ihmisellä ja naudalla sekä suojautumista tartunnoilta. Käsiteltyjen diagnostiikkaa käytiin läpi vain pintapuoleisesti. Kirjallisuuskatsauksessa keskityttiin pääasiassa suomalaisen nautaeläinlääkärin kohtaamiin zoonooseihin, mutta myös muualla Euroopassa esiintyviä zoonooseja käsiteltiin. Yleistutkimuksessa eläinlääkäri altistuu monille naudalla iho-oireita aiheuttaville mikrobeille. Tällaisia iho-oirezoonooseja ovatpälvisilsa, dermatofiloosi ja valelehmärokko, joista pälvisilsaa raportoitiin eläinlääkäreillä käsittelemissäni artikkeleissa eniten. Yleistutkimuksessa mahdollisesti leviävät mikrobilääkkeille resistentit bakteerikannat kuten MRSA eli metisilliinille resistentti Staphylococcus aureus ja ESBL eli laajakirjoisia beetalaktamaasientsyymejä (ESBL) tuottavat bakteerit eivät nykytiedon valossa muodosta vielä suurta riskiä nautaeläinlääkärille, sillä molempien esiintyvyys suomalaisessa nautakarjassa on kohtalaisen pieni. Vasikoiden kanssa työskennellessään eläinlääkäri voi altistua kryptosporidioosille, joka on entistä yleisempi vasikkaripulin aiheuttaja. Tartunnoilta suojautumisen tekee haasteelliseksi erittäin alhainen tartunta-annos sekä tartunnan aiheuttavien kryptosporidi-ookystien hyvä desinfektioaineiden sietokyky. Tämän vuoksi ripuloivien vasikoiden kanssa työskennellessä on puhdistettava kädet sekä työvälineet erityisen huolellisesti vasikkakontaktin jälkeen. Myös synnytysavun yhteydessä leviävän listerioosin oletetaan olevan myös suomalaisilla eläinlääkäreillä suhteellisen yleinen, sillä listerioosia esiintyy suomalaisilla nautatiloilla ja se on kolmanneksi yleisin naudan bakteeriperäisistä aborteista. Se aiheuttaa näppyläisiä ihotulehduksia, joita raportoidaan eläinlääkäreillä satunnaisesti. Suurinta osaa tartunnoista ei tiettävästi kuitenkaan raportoida. Kirjallisuuskatsauksen myötä heräsi ajatus siitä, että myös suomalaisten nautaeläinlääkäreiden suojautumiskeinojen käyttöä olisi hyvä kartoittaa. Voisi olla myös syytä laatia yhtenäiset zoonooseilta suojautumisohjeet eläinlääkäreille; näitä on tehty esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Australiassa. Lisäksi olisi syytä kartoittaa Suomessa giardian A genotyypin ja Cryptosporidium parvumin esiintymistä vasikoilla, dermatofiloosin esiintymistä naudoilla ja eläinlääkäreillä sekä ihomuutosten yleisyyttä eläinlääkäreillä.
  • Norring, Marianna (University of Helsinki, 1992)
  • Heinonen, Mari; Laisi, Jukka (Helsingin yliopisto, Eläinlääketieteellinen tiedekunta ja Evira, 2009)
  • Kivirauma, Otto (Helsingin yliopisto, 2019)
    Nautojen sorkka-alueen ihotulehdus (Digital dermatitis, DD, BDD) on laajalle levinnyt tarttuva sorkkasairaus, joka aiheuttaa ongelmia nautojen hyvinvoinnille. DD:tä esiintyy suuressa osassa maailmaa isolla osalla nautatiloista. Suomessa DD:n levinneisyyttä ei ole vielä tutkittu kattavasti, mutta sitä on raportoitu monin paikoin. DD aiheuttaa taloudellisia tappioita lypsykarjoissa maitotuotoksen heikennyttyä. DD vaikuttaa olevan leviämässä Suomessa ja sen merkitys taloudellisena riskinä on kasvamassa. Suomessa eläinlääkärien ja tilallisten tietoisuus ja varautuminen DD:tä vastaan ovat luultavasti muuta maailmaa vähäisempiä. DD:n vaikutuksia voidaan vähentää sen aikaisen toteamisen ja vastustamisen aloittamisen avulla. DD:tä on maailmalla tutkittu melko paljon ja sen havaitsemiseen on kehitetty erilaisia menetelmiä. Yleisesti parhaiten DD:n tunnistuksessa toimiva menetelmä on sorkkahoitotelineessä tehty tutkimus, mutta tämä keino ei ole käytännöllinen rutiininomaiseen taudin esiintymisen seurantaan kustannustensa ja työläytensä vuoksi. Lypsyasemalla lypsyn yhteydessä kirkkaan valon ja käsipeilin avulla tehtävä tarkastus on monissa tutkimuksissa todettu käytännössä toimivammaksi vaihtoehdoksi. Suomessa tämäntapaista tutkimusta ei kuitenkaan ole aikaisemmin tehty. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia tapaa, jolla DD:n esiintymistä ja etenemistä voi seurata lypsyasemalla suomalaisella lehmätilalla. Tärkeää käytännön toteutuksen kannalta oli, että tilalliset voisivat itse käyttää tutkittua tapaa lehmätiloilla lyhyen koulutuksen jälkeen. Kehitettyä tapaa voitaisiin käyttää esimerkiksi tiloilla, joilla on jo havaittu yksittäisiä DD-tapauksia tai tiloilla jotka ovat erityisessä riskissä DD:n suhteen. Tutkimus toteutettiin yksittäisellä lehmätilalla kuuden kuukauden aikana lokakuusta 2017 maaliskuuhun 2018. Tutkimukseen kuului yhteensä seitsemän seurantakäyntiä, joista kahdella toteutettiin kontrollina toiminut sorkkahoidon yhteydessä tehty tarkastus ja muilla käynneillä tehtiin seurantaa lypsyasemalla lypsyn yhteydessä otsalampun ja käsipeilin avulla. Lehmien kaikki neljä sorkkaa luokiteltiin DD:n tutkimuksessa yleisesti käytetyn M-tasojärjestelmän mukaisesti. Merkinnät kirjattiin ylös Zinpron DD Check App -ipad-sovellukseen. Aineiston perusteella DD:n havaitsemiselle lypsyasemalla laskettiin tilastollinen tarkkuus (spesifisyys) ja herkkyys (sensitiivisyys). Tutkitun tavan herkkyydeksi saatiin 0,73 ja tarkkuudeksi 0,78. Tutkimuksen aineistona toimiva tutkittujen lehmien populaatio oli pieni ja tarkkuuden ja herkkyyden laskentaan käytettyjen kertojen välinen aika oli pitkä. Näistä syistä tutkimuksen tilastollinen merkitsevyys oli heikko. Tutkittu tapa soveltuu hypoteesin mukaiseen tarkoitukseen ja sitä pystyy toteuttamaan myös henkilö ilman merkittävää kokemusta DD:stä. DD Check App -sovellus voi toimia apuna tavan toteutuksessa. Tutkittu tapa on käyttökelpoinen DD:n seurannassa ja sen esiintyvyyden tutkimisessa, mutta lisätutkimuksia paremman tutkimusasetelman kanssa tarvitaan.
  • Kaattari, Salla (Helsingin yliopisto, 2021)
    Nautojen äkkikuolemien syistä Suomessa on olemassa vain vähän tietoa mm. suoritettujen raadonavauksien vähäisestä määrästä johtuen. Äkkikuoleman määritelmään liittyy ongelmia, yleisesti äkkikuolemana pidetään kuolemaa, joka on tapahtunut ilman ennakoivia sairauden oireita. Eläimen oireiden havaitseminen riippuu kuitenkin monesta tekijästä, mm. eläimen pitopaikasta, tuotantomuodosta ja hoitorutiineista johtuvasta eläimen tarkkailutiheydestä. Myös tarkkailijan ammattitaidolla ja kokemuksella on merkitystä oireiden tunnistamisessa. Tässä työssä äkkikuolema on määritelty odottamattomaksi kuolemaksi, joka johtaa aiemmin oireettoman eläimen kuolemaan alle 24 tunnissa. Suomessa täysikasvuisten nautojen kuolinsyyn selvityksiä suoritetaan raadonavauksilla Ruokaviraston toimipisteissä ja Helsingissä eläinlääketieteellisten biotieteiden osastolla (Eltdk, HY). Koska patologian yksiköissä tehtävien täysikasvuisten nautojen raadonavausten vuosittainen määrä on vähäinen, korostuu kenttäavausten merkitys tiedonsaannissa nautojen sairauksista ja kuolinsyistä. Ohjeille naudan kenttäavauksen suorittamiseen ja löydösten tulkintaan on siten olemassa eläinlääkäreille ilmeinen tarve. Tämä lisensiaatintutkielma sisältää ohjeen naudan kenttäavauksen suorittamiseen sekä esitietokaavakkeen helpottamaan esitietojen keräystä ennen kenttäavauksen suorittamista tai raadon lähettämistä patologieläinlääkärin avattavaksi. Tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen yleisimmistä täysikasvuisten nautojen äkkikuolemien aiheuttajista ja niiden etiologiasta, patogeneesista ja etenkin niihin liittyvistä makroskooppisista raadonavauslöydöksistä, jotka ovat keskeinen osa diagnoosiin pääsyä. Tässä lisensiaatin tutkielmassa äkkikuoleman aiheuttajat on jaettu aiheuttajan mukaan tartunnallisiin, ravitsemuksellisiin ja aineenvaihdunnallisiin syihin, tapaturmiin ja vammoihin, myrkytyksiin sekä muihin syihin. Nautojen äkkikuolemia aiheuttavista sairauksista pernarutto on vakava zoonoosi, jonka mahdollisuus naudan äkkikuoleman taustalla tulisi arvioida jo esitietojen avulla. Pernaruttoon kuolleen naudan tunnusmerkkejä ovat huonosti hyytynyt, tumma veri, jota valuu ruumiinaukoista, raadosta puuttuva kuolonkankeus sekä raadon nopea kaasuuntuminen. Uusi laidun ja uudelta pellolta kerätty rehu voivat olla pernaruton riskitekijöitä. Myös alueella esiintyneet tulvat, peltojen ojitukset ja muut maanmuokkaustyöt voivat nostaa tartunnan todennäköisyyttä. Äkkikuolemien syyt ovat hyvin moninaiset ja samoin ovat niiden raadonavauslöydökset. Esimerkiksi voimakkaat sisäiset verenvuodot ja hemorraginen jejuniitti ovat tiloja, joissa silminnähtävät muutokset ovat ilmeiset ja diagnoosi voidaan asettaa jo makroskooppisten muutosten perusteella, eikä jatkotutkimuksia tarvita. Vastaavasti joissain kuolinsyissä, kuten botulismissa ja elektrolyyttihäiriöissä, kuten hypomagnesemiassa ei näkyviä tunnusomaisia raadonavauslöydöksiä ole lainkaan. Tällöin myös raadonavauslöydösten puuttuminen on arvokasta tietoa. Yhdistettynä esitietoihin sekä mahdollisiin spesifisiin jatkotutkimuksiin löydöksettömyys johtaakin usein diagnoosiin
  • Kivinen, Jenni (Helsingin yliopisto, 2015)
    Märehtijät erittävät metaania ruoansulatuskanavassa, lähinnä pötsi-verkkomahassa, tapahtuvien mikrobikäymisreaktioiden lopputuotteena. Metaani on voimakas kasvihuonekaasu ja metaanin tuotanto aiheuttaa eläimelle energian hukkaa. Pötsin mikrobikoostumus vaikuttaa pötsissä tapahtuviin käymisreaktioihin ja siten syntyvän metaanin määrään. Isäntäeläimen vaikutusta pötsin mikrobikoostumukseen voidaan tutkia pötsin sisällön vaihdolla. Tutkielman tavoitteena oli vertailla porojen ja nautojen välisiä eroja rehun sulavuudessa, pötsifermentaatiossa ja metaanin tuotannossa. Koe suoritettiin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT nykyinen Luonnonvarakeskus LUKE) koe-eläintallissa Jokioisilla. Kokeen kokonaiskesto oli 3.5 kuukautta sisältäen kaksi erillistä koejaksoa. Koe-eläiminä oli viisi ummessa olevaa lypsylehmää sekä viisi naarasporoa eli vaadinta. Kaikki eläimet saivat samaa säilö- ja väkirehua, ja niitä pidettiin samoissa olosuhteissa. Kokeen käsittelynä oli pötsin sisällön vaihto naudoilta poroille toisella koejaksolla. Ravintoaineiden sulavuuden määrittämiseksi tehtiin sonnan kokonaiskeruu. Pötsifermentaation tutkimiseksi eläimiltä otettiin näytteitä pötsinesteestä. Metaanipäästöt määritettiin SF6-merkkiainemenetelmällä suoraan eläinten pötsistä. Kokeen loputtua eläimet teurastettiin ja niiltä otettiin ruokasulanäytteet ruoansulatuskanavan eri osista. Poroilla typen sulavuus oli pienempi kuin naudoilla. Porojen VFA-profiilissa etikka-hapon osuus oli suurempi ja propioni- ja voihapon osuudet pienemmät kuin naudoilla. Pötsin pH:ssa, kokonais-VFA- ja ammoniumtyppipitoisuudessa ei havaittu eroa lajien välillä. Porojen metaanipäästöt olivat pienemmät kuin nautojen suhteutettuna syötyyn kuiva-aineeseen, orgaaniseen aineeseen ja sulavaan orgaaniseen aineeseen. Lajien väliset erot pötsin VFA-profiilissa ja metaanipäästöissä johtuivat mitä todennäköisimmin eroista pötsimikrobiston koostumuksessa. Erot muun muassa rehujen laadussa ja saatavuudessa ovat muokanneet evolutiivisesti porojen ja nautojen ruoansulatuskanavien olosuhteita toisistaan poikkeaviksi, mikä vaikuttaa niiden pötsin mikrobikoostumukseen ja sitä kautta rehun sulatuksen tehokkuuteen sekä lopulta syntyviin metaanipäästöihin. Ympäristötekijöiden lisäksi eläimen perimä saattaa vaikuttaa ruoansulatuskanavan mikrobikoostumukseen.
  • Värränkivi, Sanni; Simojoki, Heli; Härtel, Heidi; Sankari, Satu (2017)
    Summary: Selenium an vitamin E sufficiency in Finnish suckler herds