Browsing by Subject "neuropsykiatrinen kuntoutus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-4 of 4
  • Lämsä, R; Appelqvist-Schmidlechner, K; Tuulio-Henriksson, A (Kela, 2017)
    Työpapereita 132
    Kuntoutujan kuntoutus- ja kuntoutumismotivaatio ovat keskeisiä tekijöitä kuntoutuksen tavoitteiden saavuttamisessa. Tässä arviointitutkimuksessa tarkastellaan neuropsykiatrisessa Oma väylä -kuntoutuksessa olevien nuorten motivaatiota ja ohjaajien käyttämiä motivointikeinoja. 1,5-vuotinen Oma väylä on Kelan rahoittama ja kehittämä kuntoutus, joka on tarkoitettu ADHD/ADD- ja/tai Aspergerin oireyhtymä -diagnoosin saaneiden nuorten ja nuorten aikuisten (18–35-vuotiaat) opiskelu- ja työelämävalmiuksien sekä arjen hallinnan ja sosiaalisten taitojen vahvistamiseen. Kuntoutusta toteutetaan kuudella paikkakunnalla vuosien 2015–2017 välisenä aikana vastaanotto-, ryhmä- ja arkeen integroituina käynteinä. Tutkimuksen aineisto on kerätty haastattelemalla kuntoutujia ja omaisia, havainnoimalla ryhmäkäyntejä ja kuntoutujan arkeen integroituja käyntejä, ennakkoarviota koskevalla kyselyllä ja keräämällä kirjallista materiaalia. Palveluntuottajat voivat käyttää tuloksia oman toimintansa kehittämiseen ja Kela Oma väylä -kuntoutuksen standardin kirjoittamiseen. Tulosten mukaan kuntoutusta edeltävä ennakkoarvio auttoi arvioimaan kuntoutujan kuntoutusmotivaatiota, kuntoutuksen oikea-aikaisuutta ja kuntoutujan toimintakykyä. Kuntoutujien motivaatio oli enimmäkseen hyvä. Hyvää motivaatiota edistivät esimerkiksi kuntoutujan oma-aloitteinen hakeutuminen kuntoutukseen ja aiempi väliinputoajakokemus palveluissa. Nuoria motivoi kuntoutuksen joustavuus ja monipuolisuus, palkitseva sisältö ja mahdollisuus vertaistukeen. Kuntoutujien heikon motivaation taustalla vaikutti nuoren elämäntilanteen muutos tai selkiytymättömyys. Kuntoutujaa oli ehkä painostettu osallistumaan kuntoutukseen. Motivaatioon vaikuttivat myös kuntoutujan ja ohjaajan välinen ”henkilökemia” ja ohjaajan mahdollinen vaihtuminen kesken kuntoutuksen. Ohjaajien käyttämiä motivointikeinoja olivat esimerkiksi kuntoutujan osallistaminen, reflektoiva ja joustava työote sekä myönteisen palautteen antaminen. Kuntoutuksen kohderyhmien tyypilliset vaikeudet esimerkiksi ajankäyttöön ja toiminnanohjaukseen liittyen ovat motivoinnin näkökulmasta haaste. Nuoren vaikeudet voivat näyttäytyä motivoimattomuutena kuntoutukseen eikä ohjaajilla aina välttämättä ollut tarpeeksi keinoja kuntoutujan muutosmotivaation herättämiseen ja ylläpitämiseen. Ohjaajat joutuivatkin työskentelemään jatkuvasti kuntoutujien motivoimiseksi. Tämän tutkimuksen perusteella ennakkoarvio tulisi toteuttaa jatkossa kaikille kuntoutukseen hakeutuville nuorille. Motivaation arviointiin käytettäviin menetelmiin tulisi kiinnittää huomiota. Näin kuntoutus kohdentuisi vielä paremmin niille, jotka ovat motivoituneita muutokseen. Yhteistyötahoja tulisi tiedottaa aktiivisesti ja säännöllisesti kuntoutuksen tavoitteista, sisällöistä ja rajoitteista, jotta palveluohjaus olisi onnistunutta. Työntekijöiden pysyvyys ja ammattitaito ovat tärkeitä, ja kuntoutujalla tulee niin halutessaan olla mahdollisuus vaihtaa omaohjaajaa.
  • Ahonen, Sanna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmassa tarkasteltiin Kelassa kehitettyä Oma väylä -kuntoutusta, joka on suunnattu nuorille aikuisille, joilla on neuropsykiatrinen häiriö. Kuntoutuksen johtoajatus oli tarjota kuntoutujalle apua arjessa, jotta hän ei syrjäydy, vaan selviytyy jokapäiväisistä toimistaan itsenäisesti ja pystyy hankkimaan ammatin ja työpaikan. Tutkielmassa selvitettiin, millaista tukea kuntoutujat ovat saaneet julkisen ja yksityisen elämänpiirin toimijatahoilta selvitäkseen arjesta. Lisäksi tarkasteltiin sitä, miten kuntoutujien käsitys omasta itsestään on muuttunut ja millaista terveyteen ja työelämään liittyvää toimijuutta kuntoutujien oireilu- ja kuntoutumisprosessi on tuottanut. Kokoavana teeman käsiteltiin sitä, mitkä seikat ovat tukeneet neuropsykiatriseen häiriöön sopeutumista. Tutkimuksen aineistona olivat kuntoutujien ja heidän läheistensä ryhmähaastattelut. Tutkimus perustui kaksiosaiseen analyysiin, jonka ensimmäinen vaihe oli aineistolähtöinen ja toinen vaihe teoriasidonnainen. Aineisto analysoitiin Atlas ti -ohjelman avulla ja analyysimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä. Tutkimuksen tuloksena selvisi, että ennen kuntoutusta moni kuntoutuja perheineen oli kokenut palvelujärjestelmän tarjoavan liian vähän hoitoa ja tukea neuropsykiatrisen häiriön värittämään arkeen. Palvelujärjestelmän puutteiden vuoksi useiden nuorten vanhemmat olivat ottaneet vastuuta nuoren selviytymisestä ja arjen sujumisesta. Kuntoutuksen tarjoama ulkopuolinen tuki auttoi kuntoutujia itsenäistymään ja tarjosi konkreettisia keinoja arjenhallintaan. Vanhemman ei tarvinnut enää yksin kannatella nuorta eikä nuori ollut yhtä riippuvainen vanhemmasta kuin aiemmin. Kuntoutuksen ryhmäkäynnit toivat nuorten arkeen myös sosiaalista vuorovaikutusta ja vertaistukea. Kuntoutujalla oli nyt viiteryhmä, jonka jäseniä yhdistivät kokemukset samoista arkisista haasteista. Se auttoi heitä hyväksymään itsensä, ja he kokivat itsensä tapaamisten jälkeen vähemmän epänormaaleiksi kuin ennen. Oma väylä -kuntoutuksesta saatujen kokemusten perusteella on tärkeää, että neuropsykiatrisesti oireilevat saavat tukea, joka huomioi erityisesti diagnoosille ominaiset haasteet. Monenlaisten tukitoimien piirissä olleet kuntoutujat kuvasivat tulleensa kuntoutuksen aikana ensimmäistä kertaa ymmärretyiksi ja autetuiksi. Tunne siitä, että häiriön kanssa pystyy elämään, kun huomioi sen aiheuttamat rajoitteet, loi uskoa omaan tulevaisuuteen. Tulevaisuutta varjosti epätietoisuus siitä, saavatko kuntoutujat asiantuntevaa tukea vielä kuntoutuksen jälkeenkin. Kaikki kuntoutujat eivät hyötyneet kuntoutuksesta. Tämän epäiltiin johtuneen joko kuntoutuksen toteutuksen ongelmista tai siitä, että kuntoutujan oireet vaatisivat intensiivisempää tai pidempiaikaista tukea. Kuntoutuksessa tulisi myös huomioida paremmin erilaiset sosiaaliturvaan ja toimentuloon liittyvät haasteet, jotta kuntoutujilla olisi mahdollisuus rakentaa sellaista tulevaisuutta, johon heidän edellytyksensä riittävät.
  • Lämsä, R; Appelqvist-Schmidlechner, K; Tuulio-Henriksson, A (Kela, 2017)
    Työpapereita 116
    Ryhmämuotoinen kuntoutus soveltuu tiedon jakamiseen, kuntoutujan tukemiseen, taitojen ja toimintojen harjoittelemiseen ja vuorovaikutuksen tutkimiseen ja ilmaisuun. Kelan rahoittama ja kehittämä Oma väylä on 1,5 vuoden kuntoutus, joka on tarkoitettu ADHD/ADD- ja/tai Aspergerin oireyhtymä -diagnoosin saaneiden nuorten ja nuorten aikuisten (18–35-vuotiaat) opiskelu- ja työelämävalmiuksien sekä arjen hallinnan ja sosiaalisten taitojen vahvistamiseen. Kuntoutusta toteutetaan kuudella paikkakunnalla vuosien 2015–2017 välisenä aikana vastaanotto- ja ryhmäkäynteinä sekä arkeen integroituina käynteinä. Tässä kuntoutuksen kehittämistä arvioivassa osatutkimuksessa arvioidaan Oma väylä -kuntoutuksen ryhmäkäyntejä. Tutkimuksen aineisto on kerätty vuonna 2016 haastattelemalla kuntoutujia ja omaisia, havainnoimalla ryhmäkäyntejä ja keräämällä kirjallista materiaalia. Tutkimukseen osallistui yhteensä 59 kuntoutujaa ja omaista. Tulosten mukaan ryhmäkäynnit olivat tärkeitä Asperger- ja ADHD-diagnoosin saaneiden nuorten aikuisten kuntoutuksessa: niissä saatiin oppia ja kokemuksia, joita ei yksilökäynneillä tai arkeen suuntautuvilla käynneillä saavutettu. Ryhmäkäynnit tarjosivat mahdollisuuden ikätoverikontakteihin, vertaistukeen ja sosiaalisten tilanteiden harjoitteluun. Kuntoutujat itse kokivat ryhmäkäynnit antoisina ja palveluntuottajien näkemys oli pääsääntöisesti myönteinen. Ryhmissä käsiteltiin esimerkiksi henkistä hyvinvointia ja sosiaalisia taitoja keskustellen sekä harjoitusten ja toiminnallisuuden kautta. Välitehtävät edistivät asioiden siirtymistä arkeen ja turvasivat ryhmäkäyntien jatkuvuutta. Ryhmät olivat parhaimmillaan kuntoutujia osallistavia ja toiminnallisia sekä kuntoutujat tasapuolisesti huomioivia. Ryhmät toteutettiin suljettuina ryhminä, mikä oli toimiva tapa. Toimivien ryhmien kokoaminen ja ”tarpeeksi samanlaisten” kuntoutujien löytäminen ryhmiin oli välillä haasteellista. Poissaoloja oli melko paljon ja vain pienessä osassa ryhmäkäynneistä kaikki ryhmäläiset olivat paikalla. Nykyinen ryhmäkäyntien määrä, 12 käyntiä, oli useiden kuntoutujien ja palveluntuottajien mielestä liian vähän. Ohjaajilta ryhmäkäynnit edellyttivät tietoa neuropsykiatriasta, sosiaalisia taitoja ja ryhmäprosessien tuntemista, kokemusta ryhmien vetämisestä, joustavuutta muuttuvien tilanteiden varalle ja herkkyyttä tunnistaa kuntoutujien tarpeita ryhmätilanteessa. Jatkossa tulisi pohtia, onko kuntoutuksessa joustoa niin, että kuntoutuja voisi jättää käyttämättä jotkut käyntimuodot (arkeen integroidut käynnit tai ryhmäkäynnit), vaihtaa toisiin tai siirtää myöhemmäksi. Tarpeeksi homogeenisten ja toimivien ryhmien kokoamiseen tulee kiinnittää huomiota. Ryhmä voisi kokoontua 15–17 kertaa kahdessa eri jaksossa. ”Turhien” poissaolojen vähentämiseksi tulisi lisätä muistuttamisen, vastuuttamisen tai toiminnallistamisen (esim. pelillistäminen) keinoja. Ryhmien tulisi olla tarpeeksi suuria, jotta ryhmätoiminnan tavoitteet saavutetaan. Ryhmissä olisi hyvä olla kaksi ohjaajaa. Myös ryhmien toiminnan standardoimista on syytä pohtia.
  • Appelqvist-Schmidlechner, K; Lämsä, R; Tuulio-Henriksson, A (Kela, 2017)
    Työpapereita 120
    Kehityksellisiä neuropsykiatrisia häiriöitä potevien nuorten aikuisten tiedetään kohtaavan keskimääräistä suurempia haasteita siirryttäessä nuoruudesta aikuisuuteen. Tämän kohderyhmän psykososiaalisesta hyvinvoinnista on kuitenkin vain niukasti tietoa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata Kelan neuropsykiatriseen Oma väylä -kuntoutukseen ohjautuneita kuntoutujia, heidän taustojaan, psykososiaalista hyvinvointiaan sekä kuntoutukseen liittyviä odotuksiaan kuntoutuksen alkaessa. Tutkimukseen osallistui lähtötilanteessa 188 keski-iältään 25-vuotiasta Oma väylä -kuntoutujaa. Aineisto kerättiin kyselylomakkeilla, joka sisälsi kysymyksiä ja mittareita kartoittaen vastaajien elämäntilannetta, toimintakykyä, psyykkistä hyvinvointia, terveyskäyttäytymistä, sosiaalisia suhteita sekä sosiaalista kompetenssia. Kuntoutujista yli puolet oli opiskelu- ja työelämän ulkopuolella. Noin kolmasosalla oli suuria vaikeuksia normaaleissa arjen tehtävissä. Yli puolella kuntoutujista oli neuropsykiatrisen diagnoosin lisäksi rinnakkaisdiagnooseja. Reilulla kolmasosalla oli samanaikaisesti mielialaan tai stressiin liittyvä häiriö. Toiseuden ja kuulumattomuuden tunteet olivat yleisiä. Liikunnallisesti passiivisten osuus osoittautui suureksi. Kuntoutukseen liittyvät odotukset liittyivät useimmiten arjessa selviytymiseen, opiskeluvalmiuksien parantamiseen sekä työelämävalmiuksien kohentumiseen. Oma väylä -kuntoutuksessa aloittaneet kuntoutujat muodostivat melko heterogeenisen ryhmän niin toimintakyvyn, työhön kuin koulutukseen kiinnittymisen, osallisuuden tuntemusten, mielialan kuin terveyskäyttäytymisenkin suhteen. Yleistä kuntoutujille oli kuitenkin ryhmässä toimimisen haasteet, toiseuden ja kuulumattomuuden tunteet sekä liikunnallinen passiivisuus. Nämä seikat on hyvä ottaa huomioon tälle kohderyhmälle kohdistetun kuntoutuksen sisältöjä suunniteltaessa. Lisäksi psyykkiseen oireiluun liittyvä tuen ja mahdollinen hoidon tarve tulisi selvittää perusteellisesti.