Browsing by Subject "niityt"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-17 of 17
  • Lindholm, Tapio; Jakovlev, Jevgeni; Kravchenko, Alexey (Finnish Environment Institute, 2015)
    Reports of the Finnish Environment Institute 40/2014
    Zaonezhye Peninsula (Zaonezhsky Peninsula; Заонежский полуостров in Russian transcription) is situated on the northwestern coast of Lake Onega in the Republic of Karelia, Russia. The territory of Zaonezhye is unique in that it contains nearly every type of terrain and unconsolidated sediment known in the vast expanses of northwest Russia. It is also eastern part of Fennoscandian shield. It is characterized by a high diversity of basic limestone and carbonate rocks that determine the fertility of local soils as well as the unique diversity of habitats, flora and fauna. Numerous rare calciphile plant and lichen species are found here, as well as rich, eutrophic wetlands. Long-term farming and animal husbandry have led to a large number of grassland communities in the area. As a result, a mosaic structure of diverse habitats has evolved here. Europe’s second largest lake, Lake Onega, with its clear and deep waters also affect the local climate, making it milder. This report provides for the first time detailed species lists of vascular plants, bryophytes, lichens, wood-growing fungi and insects covering the entire Zaonezhye Peninsula, Kizhi archipelago and other adjacent islands. The most important sites for protection were observed, and six new nature monuments in the southern and southerneast parts of Zaonezhye Peninsula are recommended to be established. This publication contents following articles characterizing nature of Zaonezhye area: 1. Geology and physical geography: 1.1.Geological description, 1.2. Geomorphology and Quaternary deposits, 1.3. Hydrological characteristics, 1.4. Soil cover, 1.5. Palaeogeography, 1.6. Existing and planned protected areas; 2. Landscapes and ecosystems: 2.1. Modern landscapes of Zaonezhye, 2.2. Landscape structure, 2.3. Structure of the forest covered land and forest stands, 2.4. Forest structures, 2.5. Mires, 2.6. Meadows; 3. Flora and fauna: 3.1. Vascular plants, 3.2. Bryophyte flora, 3.3 Species list of lichens and allied fungi, 3.4. Red listed and indicator lichens, 3.5. Aphyllophoroid fungi and 3.6. Insect fauna. 3.7. Localities in Zaonezhye area used in species lists of vascular plants, bryophytes, lichens, fungi and insects, and their toponyms.
  • Cajander, A. K. (Otava, 1910)
  • Suikkari, Eeva (Uudenmaan ympäristökeskus, 2009)
    UUDra 8/2009
    Viron ja Suomen yhteisen ruokohankkeen päätavoitteena on luoda perusteet rannikkoalueiden ruovikoiden kestävän kehityksen mukaiselle käytölle. Hankkeen aikana suunnitellaan ja toteutetaan valituille pilottialueille toimenpiteitä bioenergiaan, ruokorakentamiseen, biodiversiteettiin, vesiensuojeluun sekä maisema-arvoihin liittyen. Pilottialueiden osalta on tarkoitus osoittaa, missä ruovikoita voidaan määräaikaisesti tai pysyvämmin hyödyntää bioenergiana ja rakentamisessa ja missä alueet tulee peruskunnostaa esimerkiksi merenrantaniityiksi, tai jättää luonnontilaiseksi tai hoitaa varovaisesti. Toimenpidealueille luodaan työmenetelmiä, joiden avulla toimenpiteitä voitaisiin toteuttaa jatkossa alueiden arvon ja hyödyntämisen kannalta parhaalla tavalla. Yksi hankkeen pilottialueista on Långvassfjärdenin, noin 113 hehtaarin ruovikkoalue Inkoon Kopparnäsissä. Lintuvesiensuojeluohjelmaan kuuluva matala merenlahti on tärkeä linnuston muutonaikaisena levähdys- ja ruokailualueena, mutta umpeenkasvun myötä alueen linnustollinen arvo on laskenut suojeluohjelman vahvistamisen jälkeen. Suunnitelman hoitotoimenpiteet keskittyvät umpeenkasvaneelle merenrantaniitylle, jonka kunnostaminen lisäisi alueen linnustollista arvoa merkittävästi. Suunnitelman lähtökohtana on alueen nykytilanne, entinen maankäyttöhistoria sekä nykyiset maanomistusolot.
  • Valin, Marjo (Helsingfors universitet, 2014)
    Suomenlinna is a sea fortress that consists of eight islands and it is a very popular tourist attraction in Helsinki. The vegetation of Suomenlinna has been influenced by its location in the outer archipelago and by the previous military use. The primary aim of this study was to explore the composition and abundance of plant species in soil seed banks of dry meadows at Kustaanmiekka. The established vegetation of the dry meadows was studied in 2009. Soil seed samples were collected in April 2011 from ten dry meadows located around Kustaanmiekka. The samples were taken from two different soil layers: 0-4,5 cm and 4,5-9 cm. Seedling emergence method was chosen to study the seed banks. It was carried out from May to October 2011 in the Viikki campus greenhouse at the University of Helsinki. A total of 5887 seeds from 83 taxa germinated from the soil seed bank samples. The most common species were Berteroa incana (L.) DC., Festuca rubra L. and Potentilla argentea var. argentea. The seed banks contained a few polemochorous species (Berteroa incana, Epilobium hirsutum L. and Silene latifolia Poir. ssp. alba (Mill.) Greuter & Burdet which were brought in Finland with military troops. Noteworthy species found only in the seed bank were Descurainia sophia (L.) Webb ex Prantl and Matricaria recutita L.. The seed density varied from 5030 to17600 seeds/m2. Compared to the short-lived species, the amount of perennial species and their seeds was greater in the seed banks. The number of species and seeds differed between the dry meadows. A 2 luonnonalue had the highest number of species while Makeavesialtaiden luonnonalue and Kustaanmiekan sisäosan hiekkataso had the highest number of seeds. The total number of species and the average number of seeds didn´t correlate with the content of the main nutrients or humus in the soil, nor with soil pH or soil type. The soil seed banks could be utilized in the maintenance of the dry meadows in Kustaanmiekka by uncovering and breaking the soil. Rare meadow species that reproduce from seeds and that are still present in the vegetation would also benefit from this. More research is needed to determine the best method to utilize the soil seed banks when seeking to recruit as many species from the seed bank as possible.
  • Lundeqvist, Nils Wilhelm (Hämeenlinnassa : Nordenswan, 1848)
  • Heliölä, Janne; Pöyry, Juha (Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristö 34/2008
    Maatalouden tehostumisen vuoksi runsaslajisia niittyjä ja luonnonlaitumia on jäljellä enää hyvin vähän, mikä on johtanut lukuisten kasvi- ja hyönteislajien jyrkkään taantumiseen. Voimayhtiöiden säännöllisesti raivaamat johtoaukeat voivat edustavimmilta osiltaan toimia korvaavana elinympäristönä monille niittylajeille. Arvokkaat linjaosuudet on kuitenkin saatava paikallistettua, jotta niiden hoitoon voidaan kiinnittää erityishuomiota. Tässä työssä pyrittiin kehittämään kaukokartoitusmenetelmiin perustuvaa menetelmää, jonka avulla lajistoltaan arvokkaat johtoaukeat voitaisiin selvittää kustannustehokkaasti laajoilta alueilta. Lisäksi laajennettiin tietämystä ympäristömuuttujista, jotka kuvastavat johtoaukean laatua niittylajistolle. Tutkimuksessa havaittiin, että käytettävissä olevien kaukokartoitusaineistojen erotustarkkuus ei riitä niittylajistoltaan merkittävien osuuksien tunnistamiseen johtoaukeilta. Tämä selittynee ennen kaikkea arvokkaiden elinympäristölaikkujen pääsääntöisesti pienellä koolla. Maastoselvitys osoitti, että moni visuaalisesti lupaavakin kohde oli niittykasvillisuudeltaan köyhä, ja runsaslajisten alueiden rajaaminen oli vaikeaa. Aineistot tuottivat silti lisätietoa niittykasvillisuuden lajirunsautta selittävistä johtoaukean ominaisuuksista. Niittykasvillisuus oli rikkaampaa maatalousmaan tai asutuksen läheisyydessä sekä etelän ja lännen välille avautuvilla rinteillä. Uudenmaan ja Pirkanmaan johtoaukeille osui kaikkiaan 15 inventoitua perinnebiotooppia, sekä Hertta-uhanalaisrekisterin perusteella ainakin 13 uhanalaisen niittylajin esiintymää. Näiden kohteiden luonnonhoitotoimia olisi mahdollista rahoittaa myös maatalouden ympäristötuen erityistukien avulla. Suurin ongelma on löytää lähialueelta hoidosta kiinnostunut viljelijä tai yhdistys. Tietämystä niittylajistolle merkittävistä johtoaukeista olisi syytä tarkentaa esimerkiksi tekemällä tarkempia maastoinventointeja tutkimuksessa rajatuilla lupaavimmilla voimalinjaosuuksilla.
  • Pykälä, Juha; Alanen, Aulikki; Vainio, Maarit; Leivo, Anneli (Vesi- ja ympäristöhallitus, 1994)
    Vesi- ja ympäristöhallituksen monistesarja 559
  • Keski-Karhu, Hanna (Pohjois-Karjalan ympäristökeskus, 2009)
    PKAra 3/2009
    Pohjois-Karjalan perinnebiotooppien hoito-ohjelmassa esitetään Pohjois-Karjalan perinnebiotooppien nykytila, hoidon tavoitteet ja järjestämismahdollisuudet, eri toimijatahojen vastuu hoidon edistämisessä sekä hoidon järjestämisen ja toteutuksen resurssitarpeet. Kohteet on lisäksi asetettu hoitotarpeen mukaiseen kiireellisyysjärjestykseen. Tiedot arvokkaiden perinnebiotooppien nykytilasta ovat vuosilta 2004–2008. Hoito-ohjelman pohjana on ollut vuonna 2005 valmistunut Pohjois- Karjalan perinnebiotooppien hoidon priorisointisuunnitelma. Kartoituksessa selvisi, että 199 arvokkaasta perinnebiotoopista hoidossa on edelleen 47 %:a pinta-alasta. Maatalouden ympäristötuen erityistuella hoidetaan 35 %:a hoidossa olevista kohteista. Suurinta osaa hoidossa olevista perinnebiotoopeista laidunnettiin. Tulevaisuudessa yhä useammat perinnebiotoopit uhkaavat kuitenkin jäädä hoidotta, kun monet tilat luopuvat karjanpidosta. Perinnebiotooppien nykytila ei ole kovin hyvä. Hoitamattomien perinnebiotooppien lajiston monimuotoisuus vähenee nopeasti umpeenkasvun myötä. Osalla kohteista ongelmana on perinnebiotoopeille soveltumattomat, rehevöittävät hoitotavat, kuten karjan lisäruokinta ja luonnonlaidunten aitaaminen kylvönurmien yhteyteen. Hoito-ohjelmassa on esitetty toimenpiteet perinnebiotooppien hoidon edistämiseksi vuosille 2009–2013. Toimenpide-ehdotuksiin sisältyvät mm. hoitosuunnitelmien laatiminen arvokkaimmille kohteille, uusien kohteiden inventointi, kohteiden nykytilan seuranta ja mallitilaverkoston perustaminen. Hoito- ohjelman toteuttamiseen ja ympäristötuen erityistukilausuntojen antamiseen tarvitaan vuodessa noin 10 kuukauden työaika, jolloin vuotuiset palkkakustannukset ovat noin 44 000 €. Lisäksi hoidon toteutuksen vuosittaiset kustannukset ovat arviolta noin 36 850 €.
  • Ikonen, Iiro; Hagelberg, Eija (Lounais-Suomen ympäristökeskus, 2007)
    Suomen ympäristö 37/2007
    Lounais-Suomen ympäristökeskuksen koordinoman Interreg IIIA ”Ruovikkostrategia Suomessa ja Virossa” –projektin tavoitteena oli tehdä strategia ja löytää tasapaino ruovikoiden hyödyntämisen, säilyttämisen ja merenrantaniityiksi peruskunnostamisen välillä. Strategian pilottisuunnitelmat tehtiin Turun ja Salon kaupunkien sekä Viron Väinämeren alueelle. Rannikkoalueidemme ruovikot ovat lisääntyneet voimakkaasti viime vuosikymmeninä. Etelä-Suomen rannikkoalueella on noin 30 000 hehtaaria ruovikoita (ei sisävesiä mukana) ja Viron Väinämeren alueella noin 20 000 hehtaaria. Ruovikot valtaavat helposti hoidotta jääneet merenrantaniityt, myös vedestä ja ilmasta tulevat ravinteet sekä leudommat jäätalvet ovat osasyinä ruovikoitumiseen. Ruovikoiden mukana on tullut monimuotoisuutta Suomeen. Kerttuset, viiksitimali, luhtakana, kaulushaikara ja ruskosuohaukka hyötyvät ruovikoista pesimis- ja saalistuspaikkana. Toisaalta ruovikoituminen on aiheuttanut sen että merenrantaniittyjen lajisto (mm. kahlaajalajit ja katkerot) on voimakkaasti taantunut. Julkaisu arvioi ruovikoiden ja merenrantaniittyjen merkitystä eri eliöryhmille Suomessa ja Virossa, sekä antaa suosituksia näiden alueiden hoidolle. Hoidettuja merenrantaniittyjä on Suomessa vain pari tuhatta hehtaaria. Tärkeää olisi saavuttaa rannikkoalueillemme oikeanlainen eri tavalla hoidettujen ruovikoiden ja rantaniittyjen mosaiikkimainen verkosto. Ruovikoiden hyödyntäminen optimaalisesti toteutettuna lisää mosaiikkimaisuutta ja luonnon monimuotoisuutta sekä edistää vesiensuojelua. Näiden win-win –tilanteiden saavuttaminen on ruovikkostrategian keskeinen päämäärä.
  • Siira, Jouko (Suomen ympäristökeskus, 2011)
    Suomen ympäristö 6/2011
    Rönsysorsimo (Puccinellia phryganodes) ja pohjansorsimo (Arctophila fulva var. pendulina) ovat niin kutsutun Ruijanesikko -ryhmän kasveja, joiden päälevinneisyysalue on pohjoisen Jäämeren rannoilla, ja joilla on erillinen esiintymisalue Perämerellä. Rönsysorsimo on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi (CR) ja pohjansorsimo erittäin uhanalaiseksi (EN) vuoden 2010 Punaisessa kirjassa. Molemmat lajit kasvavat Perämeren rantaniityillä. Matalakasvuinen rönsysorsimo kasvaa erityisesti vähäkasvisilla suolamailla. Lajeja uhkaavat rantojen rehevöityminen ja umpeenkasvu rantalaidunnuksen päättymisen jälkeen. Rehevöitymisen myötä rantakasvillisuuden päälle kertyy myös kaisla- ja ruokomassaa, jotka peittävät sorsimokasvustoja. Myös erilainen ihmistoiminta rannoilla, kuten ruoppaukset, jokien säännöstely ja rakentaminen hävittävät ja muuttavat näiden kasvien elinympäristöjä. Niin ikään luonnolliset rantavoimat, kuten vedenkorkeuden vaihtelu ja etenkin keväiset jäänlähdöt mylläävät sorsimoiden kasvupaikkoja. Tähän julkaisuun on koottu Jouko Siiran rönsy- ja pohjansorsimoa käsittelevät tutkimukset 1900-luvun alusta 2000-luvun alkuun asti. Tutkimuksissa käsitellään lajien esiintymishistoria alueella, julkaistaan yksityiskohtaiset tulokset alueen tutkimusaikaisista sääoloista ja maaperäkemiasta sekä otetaan kantaa lajien hoitotoimiin.
  • Kontula, Tytti; Lehtomaa, Leena; Pykälä, Juha (Suomen ympäristökeskus, 2000)
    Suomen ympäristö 306
  • Suikkari, Eeva; Hellas, Kirsi (Uudenmaan ympäristökeskus, 2007)
    UUDra 1/2007
    Uudenmaan perinnebiotooppien hoito-ohjelman ensimmäisessä vaiheessa kartoitettiin valtakunnallisen perinnemaisemaprojektin aikana vuosina 1992-1997 inventoitujen arvokkaiden perinnebiotooppien tämän hetkinen tila ja hoidossa olevien kohteiden hoidon taso. Kohteet on lisäksi asetettu hoitotarpeen mukaiseen kiireellisyysjärjestykseen. Tiedot arvokkaiden perinnebiotooppien nykytilasta ovat vuosilta 2005 ja 2006. Kartoituksessa selvisi, että 289 arvokkaasta perinnebiotoopista hoidossa on edelleen 56 %:a pinta-alasta. 86 %:a hoidossa olevista kohteista hoidetaan maatalouden ympäristötuen erityistuella. Suurinta osaa hoidossa olevista perinnebiotoopeista hoidettiin laiduntamalla. Tulevaisuudessa useat perinnebiotoopit voivat kuitenkin jäädä hoidotta, kun monet tilat luopuvat karjanpidosta. Hoitamattomien perinnebiotooppien lajiston monimuotoisuus vähenee nopeasti umpeenkasvun myötä. Osalla kohteista ongelmana on perinnebiotoopeille soveltumattomat, rehevöittävät hoitotavat, kuten karjan lisäruokinta ja luonnonlaidunten aitaaminen kylvönurmien yhteyteen. Uudenmaan perinnebiotooppien hoito-ohjelmassa on esitetty hoidon tavoitteet, hotiovastuun jakautuminen ja perinnebiotooppien hoidon toteutuksen resurssitarpeet. Hoito-ohjelman toteuttamiseen ja ympäristötuen erityistukilausuntojen antamiseen tarvitaan vuodessa 1 htv ja lisäksi hoitosuunnitelmien laatimiseen 50 000 €/ vuodessa vuoteen 2012 asti. Hoito-ohjelma on valmisteltu yhteistyössä alueellisten ja paikallisten toimijoiden kanssa.
  • Palmgren, Alvar (Suomen metsätieteellinen seura, 1922)