Browsing by Subject "nollapersoona"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-8 of 8
  • Kortesuo, Katleena (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimus käsittelee presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuheiden virkerakenteita, verbejä ja modaalisuutta vuosilta 2016–2020. Tarkemmin tutkimuksessa analysoidaan erityisesti verbien passiivisuutta, nollapersoonaisuutta ja velvoittavaa modaalisuutta. Aineisto käsittää viisi uudenvuodenpuhetta, joissa on yhteensä 490 virkettä. Aineisto on saatavilla presidentin kanslian verkkosivuilta. Tutkimusmenetelmä on kvantitatiivinen ja morfosyntaktinen, ja tutkimus kuuluu semantiikan, morfologian ja syntaksin alaan. Keinoina on hyödynnetty myös modaalisuuden analyysiä sekä retorista analyysiä. Tutkimusongelmia on kolme: Miten Niinistön käyttämät virkerakenteet ovat muuttuneet vuosien aikana? Millaisia verbejä Niinistö käyttää lauseidensa predikaatteina? Millaisia modaalisia lausetyyppejä Niinistö käyttää? Tutkimuksen tuloksena näkee Niinistön puheiden kehittymisen: virkerakenteet ovat yksinkertaistuneet niin, että neli- ja viisilauseisia virkkeitä ei enää ole lainkaan tutkimusaineiston kahdessa tuoreimmassa puheessa. Lisäksi lauseiden määrä per virke on vähentynyt yli 30 %. Verbeissä passiivin ja nollapersoonan käyttö on vähentynyt jonkin verran. Myös monikon ensimmäinen persoona on määrällisesti ohittanut yksikön ensimmäisen persoonan. Niinistö käyttää modaalisuutta hallitusti. Hän rakentaa tyypillisesti velvoittavat rakenteensa joko nollapersoonaisiksi tai monikon ensimmäisen persoonan muotoon, jolloin velvoittavuus on pehmeää ja epätarkkaa tai me-muodon myötä kaikki mukaan ottavaa. Niinistön käyttämät kysymyslauseet ovat pitkälti retorisia, pohdiskelevia ja kohdistamattomia.
  • Laine-Patana, Satu (Helsingfors universitet, 2005)
    Tutkimuksessani tarkastelen kirjoittajaidentiteettejä teksteissä, joissa lukion ensimmäisen vuoden opiskelijat pohdiskelevat omaa kirjoittamistaan. Lähtökohtanani on ajatus narratiivisesta identiteetistä: identiteetti nähdään hermeneuttisena itsen ymmärtämisen prosessina sen sijaan, että sitä pidettäisiin kuvauksena, jonka totuusarvoa olisi relevanttia arvioida. Tutkimuskohteena on kirjoittajaidentiteetti, joten lähestyn aineistoni tekstejä osana prosessia, jossa ihminen ottaa etäisyyttä omaan kirjoittamiseensa ja siten lisää omaa ymmärrystään siitä. Myös sosiaalinen konteksti vaikuttaa tähän identiteettiprosessiin. Lähestyn kirjoittajaidentiteettejä yhteisöllisestä ja yksilöllisestä näkökulmasta, mutta jaossa ei ole kysymys dikotomiasta vaan kahdenlaisesta valotuksesta samaan asiaan: myös yksilö tarvitsee yhteisön, josta erottua. Yhteisöllisyyttä pohtiessani käsittelen nollapersoonakonstruktiota näkökulman jakamisen ja samastumisen tarjoamisen välineenä. Aineistossani nollapersoonakonstruktio on yhtäältä keino käsitellä omaa kokemusta ja toisaalta keino kurkottaa lukijan puoleen ja saada tämä ymmärtämään kirjoittajaa. Hyvin samanlainen merkitys on aineistossani yleistävällä yksikön 2. persoonalla. Molemmat kielen keinot ilmentävät kirjoittajaidentiteettien sosiaalisuutta: lukija edustaa kirjoittajalle sosiaalista yhteisöä, joka halutaan saada ymmärtämään kirjoittajan ratkaisuja ja kokemuksia. Yhteisöllisyyden valossa tarkastelen myös erilaisia keinoja luoda kirjoittajien kollektiivia. Aineistoni lukiolaiset määrittävät teksteissään erilaisia ryhmiä käyttämällä monikon 1. persoonaa tai passiivia. Monikon 1. persoonaa käyttämällä voidaan luoda myös yhteyttä kirjoittajan ja lukijan välillä. Kirjoittajaidentiteetit näyttäytyvät sosiaalisena, sillä kuuluminen johonkin ryhmään esitetään oman kirjoittamisen kannalta olennaisena asiana. Yksilöllisyyttä tuodaan esiin mm. yksikön 1. persoonaa käyttämällä, kun kirjoittaja asettaa itsensä lausuman subjektiksi, joka erottuu puhuteltavasta sinästä. Kirjoittaja ikään kuin määrittää rajansa ja eronsa suhteessa toiseen. Yksikön 1. persoonan lisäksi myös sana itse nostaa esiin eron muihin. Tässäkin suhteessa kirjoittajaidentiteetit näyttäytyvät sosiaalisina. Erilaisten kielellisten keinojen käyttö tuo näkyviin, kuinka ihminen jäsentää omaa suhdettaan toisiin: mihin hän kuuluu ja mistä hän eroaa. Sosiokulttuurisessa kontekstissa on subjektipositioita, joiden välityksellä identiteetit rakentuvat. Tutkimuksessani pohdin yhteisöllisyyttä ja yksilöllisyyttä myös kahden aineistosta konstruoimani subjektiposition avulla. Ensinnäkin esittelen hyvän kirjoittajan malliposition, johon asettuvan kirjoittajan tekstit ovat mm. pitkiä, monipuolisia ja normatiivisen kieliopin mukaisia. Kirjoittajat suhteuttavat itseään tähän positioon: he joko hyväksyvät sen tai asettuvat vastustamaan sitä. Toiseksi esittelen romanttisen kirjoittajan malliposition, johon liittyy mm. inspiraatio ja kirjoittamisen näkeminen itseilmaisuna. Kirjoittajat projisoivat teksteissään itseään ja omaa kirjoittamistaan suhteessa näihin subjektipositioihin, ja kirjoittajaidentiteetti muodostuu kirjoittajan ja tekstiyhteisön välisessä vuorovaikutuksessa.
  • Siljander, Saana (Helsingin yliopisto, 2020)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee suomen kielen avoimia persoonaviittauksia se tunne, kun x -konstruktion yhteydessä. Tutkimukseni tavoitteena on kuvata nollapersoonan ja avoimen yksikön 2. persoonan käyttöä määrällisesti sekä analysoida näiden persoonien merkitystä puhetilanteiden ja intersubjektiivisuuden rakentumisessa. Lisäksi kuvaan tutkimuksen aineistosta nousseita kielellisiä ilmiöitä sekä persoonavaihdoksia ja pohdin aineistossa nähtäviä persoonavalinnan konventioita sekä tutkimieni persoonien ominaisuuksia se tunne, kun x -konstruktion konventioiden ylläpitämisessä. Tutkielman näkökulma on sosiaalisen median kielellisessä vuorovaikutuksessa, joka on luonteeltaan asynkronista. Tutkielman aineisto perustuu sosiaalisessa mediassa julkaistuihin teksteihin, jotka alkavat meemitaustaisella konstruktiolla se tunne, kun x. Aineistoon kuuluu yhteensä 331 tekstiä, jotka koostuvat se tunne, kun x -konstruktiosta ja sitä seuraavasta tekstikontekstista. Tutkielma nivoo yhteen kognitiivista kielentutkimusta sekä vuorovaikutuslingvistiikkaa. Konstruktion se tunne, kun x skemaattinen luonne ja käytön kiteytyneet konventiot linkittävät tutkimusaiheen kognitiiviseen kielentutkimukseen, erityisesti yksittäisten kielenkäyttäjien kykyyn muodostaa kielestä merkityksiä ja yhdistää merkitysyksiköitä yleisiin tietorakenteisiinsa. Vuorovaikutuslingvistiikkaan konstruktion käytön ja sosiaalisen median tekstit ylipäätään linkittää niiden kauttaaltaan vuorovaikutuksellinen ja intersubjektiivinen, kielenkäyttäjienvälinen luonne: tekstien tulkinta on aina kontekstisidonnaista ja riippuvaista paitsi tekstien tuottajasta myös niiden tulkitsijasta ja kielessä vallitsevista vuorovaikutuksen normeista. Muu tutkielman teoriatausta nojaa vahvasti aiempaan suomen kielen yleistävien persoonaviittausten tutkimukseen. Tämän tutkielman kontekstissa tulokset osoittavat, että nollapersoona ja avoin yksikön 2. persoona ovat selkeästi kaksi runsaimmin käytettyä persoonaa se tunne, kun x -konstruktion yhteydessä. Molemmat persoonat näyttävät luovan teksteihin vahvaa intersubjektiivisuutta ja affektiivisuutta, ja yksistään se tunne, kun x -konstruktion käyttö virittänee kielenkäyttäjiä vuorovaikutukselliseen tulkintakehykseen. Nollapersoonan ja avoimen yksikön 2. persoonan mahdollisuudet rakentaa avoimuutta ja intersubjektiivisuutta ovat monilta osin samankaltaiset, ja kummatkin persoonat käyttäytyvät aineistossa puheaktipersoonien kaltaisesti. Toisaalta nollapersoona enimmäkseen kielellisillä keinoilla korostaa kuvattua toimintaa ja avoin yksikön 2. persoona taas toimijuutta ja kokijuutta. Nollapersoona on myös avointa yksikön 2. persoonaa ankkuroimattomampi ja sillä kuvataan usein modaalisuutta sekä etäännyttämistä vaativia rakenteita. Nollapersoona onkin monesti tulkittavissa hypoteettisena tai mahdollisena. Avoin yksikön 2. persoona taas syntaktisesti ilmipantuna puheaktipersoonana tulkitaan vahvasti henkilöidenvälisenä kokemusten jakamisena ja nollapersoonaa jossakin määrin konkreettisempana vuoropuheluna. Molemmat persoonat saavat kuitenkin empatiahakuisen ja vuorovaikutuksellisen tulkinnan. Tutkimukseni valossa näyttää siltä, ettei nollapersoonan ja avoimen yksikön 2. persoonan välillä ole kovinkaan paljon pragmaattisia eroavaisuuksia. Tutkimus osoittaa myös, että se tunne, kun x -konstruktiota koskevien persoonakonventioiden voi sanoa monesti purkautuvan virkerajalla; tämän seurauksena aineiston teksteissä on monia esiintymiä erityisesti avoimesta yksikön 1. persoonasta. Tekstiensisäiset persoonavaihdokset eivät kuitenkaan näytä vaikuttavan tekstien intersubjektiivisuuteen tai muuttavan niiden tulkintaa. Intersubjektiivisuus vaikuttaakin olevan persoonista jossakin määrin riippumaton sosiaalisen median tekstilajikonventio, johon jo se tunne, kun x -konstruktion käyttö itsessään ohjaa lukijaa.
  • Nivala, Merja (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassa käsitellään ranskan kielen on-pronominia ja sen suomenkielisiä vastineita kaksikielisessä kaunokirjallisuutta ja asiatekstejä sisältävässä korpuksessa. On-pronomini on monikäyttöisyydessään ja -merkityksisyydessään kenties ainutlaatuinen, eikä sillä ole suomen kielessä yksiselitteistä vastinetta, mikä tekee siitä mielenkiintoisen tutkimuskohteen. Tutkin työssäni, minkälaisilla suomen kielen ilmaisukeinoilla on-pronominin eri merkityksiä voidaan välittää ranska–suomi- ja suomi–ranska-käännöksissä. Selvitän myös, onko suomen vastineiden ja on-pronominin käyttötavoissa eroa käännöstekstien ja alkujaan kyseisellä kielellä kirjoitettujen tekstien välillä ja onko on-pronomini aliedustettu suomesta ranskannetuissa teksteissä, kuten uniikkiaineshypoteesin (Tirkkonen-Condit 2002, 2004) nojalla voidaan olettaa. Lisäksi tarkastelen sitä, miten on-pronominilla ja sen vastineilla ilmaistaan kielenkäytön subjektiivisuutta. Tutkielma kuuluu käännöstieteen alaan, ja hyödynnän tutkimuksessa varsinkin korpuslingvistiikan ja tilastotieteen metodeja. Tämän työn korpuksessa sekä ranska–suomi- että suomi–ranska-käännöksissä on-pronominin frekventeimmät suomenkieliset vastineet ovat käännössuunnasta riippumatta yksipersoonainen passiivi ja nollapersoona. Tyypillisimmät passiivin vastineet ovat ihmiset homogeeniseen massaan samastava ns. homogeeninen on-pronominin käyttötapa ja rajalliseen tarkoitejoukkoon viittaava ns. spesifinen on-pronominin käyttötapa. Sekä suomen kielen passiivi että homogeeninen ja spesifinen on-pronomini jättävät agentin identiteetin taka-alalle, ja karkeasti voidaan arvioida näkökulman ja ilmaisun subjektiivisuustason säilyvän näiden ilmaisutapojen välillä. Nollapersoona ja ns. virtuaalinen on-pronomini vastaavat myös usein toisiaan, ja näille ilmaisutavoille on yhteistä se, että molemmat mahdollistavat yksilön kokemuksen yleistämisen siten, että kuka tahansa tilanteen tunnistava voi samastua siihen. Näiden kolmen on-pronominin käyttötavan ja niitä vastaavien passiivin ja nollapersoonan yleisyyden perusteella on mahdollista, että kääntäjät oppivat vastaavuudet nopeasti ja että ne automatisoituvat. Tämä selittäisi osin sitä, miksi on-pronomini (kaikki käyttötavat mukaan luettuna) osoittautui kieliopillisesta uniikkiudestaan huolimatta yliedustetuksi suomesta ranskannetussa osakorpuksessa, mikä on uniikkiaineshypoteesin perusteella odotettuun nähden päinvastainen tulos. Ainoastaan nous- eli me-viitteisen on-pronominin aliedustuminen käännösranskassa selittynee uniikkiaineshypoteesilla, koska suomen me-pronominilla on suora ranskankielinen vastine nous. Muut kielen ja käännöskielen väliset frekvenssierot selittynevät sen sijaan pitkälti korpuksen koostumuksella eli yksittäisten kirjojen vaikutuksella. Sanafrekvensseihin perustuvat vertailut eivät anna täysin kattavaa kuvaa kielellisistä ilmiöistä, koska kieli ei ole satunnaista eikä täysin edustavaa tekstikorpusta liene mahdollista kootakaan. Jos kuitenkin useilla eri korpuksilla ja erilaisia tutkimusmetodeja hyödyntämällä saadaan samansuuntaisia tuloksia, tulosten luotettavuus paranee. Niinpä on-pronominin ja sen vastineiden tutkimustakin voisi laajentaa ottamalla mukaan esimerkiksi hyväksyttävyysarviointi- ja käännöstehtäviä, jolloin frekvenssien lisäksi saataisiin tietoa mm. siitä, miten kielenkäyttäjät ryhmittelevät ilmaisutapoja mielessään. On-pronominin monitulkintaisuuden takia myös laadullinen analyysi olisi hyvä ottaa vahvemmin mukaan: erityisesti kaunokirjallisuudessa tyyli, rytmi ja monet tässä tutkimuksessa huomiotta jätetyt kontekstuaaliset piirteet voivat osoittautua varsin keskeisiksi on-pronominin kääntämisessä ja tulkinnassa.
  • Laiho, Saara (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielma tarkastelee nuorten kielellisiä keinoja viitata itseensä ja toisiinsa. Aihetta lähestytään erityisesti suomen kielen nollapersoonarakenteen ja sen henkilöreferenssin näkökulmasta. Tutkielman aineisto koostuu Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Nuortennetin keskustelufoorumilla julkaistuista viesteistä ja niihin liittyvistä vastauksista. Verkkokeskustelun viestit ovat nuorten kirjoittamia vapaamuotoisia tekstejä, joissa käsitellään esimerkiksi terveyteen, seurusteluun ja kiusaamiseen liittyviä aiheita. Tutkielman viitekehyksenä on dialoginen näkemys kielestä, mutta työssä hyödynnetään myös kognitiivisen kieliopin teoriaa ja käsitteitä. Tutkimuksessa selviää, että nuoret viittaavat itseensä odotustenmukaisesti useimmissa tapauksissa yksikön 1. persoonan muodoilla, mutta nollapersoonarakenne on aineistossa toiseksi yleisin käytetyistä viittauskeinoista. Nuoret käyttävät nollapersoonan muotoja sekä kysymyksissä että vastauksissa ja viittaavat nollapersoonan avulla itseensä ja toisiin. Muita nuorten käyttämiä kielellisiä keinoja, joilla he viittaavat vähintään itseensä, ovat itse, oma, avoin yksikön 2. persoona ja monikon 1. persoona. Nämä muodot jäävät aineistossa vähemmistöksi yksikön 1. persoonaan ja nollapersoonaan verrattuna. Nollapersoona hahmotetaan tutkielmassa puheaktipronominien ohella referentiaaliseksi indeksiksi, jonka viittaussuhde on kontekstisidonnainen. Tutkielma vahvistaa, että nollapersoonan viittausalaa on tarkasteltava tapauskohtaisesti. Eri tilanteissa nollapersoona voidaan ankkuroida vuorovaikutuksen eri osallistujiin, puhujaan, vastaanottajaan, vuorovaikutuksen osapuolten jakamaksi kokemukseksi tai avoimeksi ketä tahansa koskevaksi ilmaukseksi, mutta kuitenkin aina siten, että vähintään kirjoittaja itse on luettavissa nollapersoonan referentiksi. Lisäksi nollapersoonan viitepiste ei ole välttämättä selkeä, jolloin vuorovaikutuksen osapuolet voivat osaltaan tulkinnallaan vaikuttaa sen ankkuroitumiseen. Nollapersoonan merkityksen kategoriat eivät ole siis selvärajaisia, vaan spesifin eli referenttiin ankkuroituneen ja epäspesifin eli avoimen nollapersoonan välillä on jatkumo. Tutkimuksesta selviää myös, kuinka nollapersoonarakenteelle on vuorovaikutuksessa muodostunut omanlaisiaan, erikoistuneita tehtäviä. Viestiketjun aloittavissa kysymyksissä ja avunpyynnöissä, huoltenkerronnan kontekstissa, nollapersoona vuorottelee usein yksikön 1. persoonan kanssa ja toimii puhujan keinona asemoida itsensä suhteessa puheenaiheeseen. Sen avulla nuori asettaa puheenaiheen etualalle tai voi etäännyttää itsensä ikäviksi kokemistaan, epätoivottavista aiheista tai tilanteista. Toisaalta nuoret käyttävät kirjoittajaviitteistä nollapersoonaa avunpyyntönä ja kutsuessaan toisia samaistumaan nollapersoonarakenteella esittämiinsä kokemuksiin. Vastauksissa kirjoittajat asettuvat nollapersoonan avulla kokijan rooliin ja osoittavat myötätuntoa kysyjälle. Nollapersoonarakenteella jaetut kokemukset synnyttävät läsnäolon kerrostumia, kun nollan muotoiseen kokemukseen samaistuvat kirjoittajan lisäksi kysymyksen esittäjä ja muut lukijat. Nollapersoona on hienovarainen vuorovaikutuksen resurssi, jolla nuoret neuvovat toisiaan tilanteessa, jossa he eivät tunne toisiaan ja asiantuntemus rakentuu elämänkokemuksen varaan. Nolla ei avautuessaan muutu yleistykseksi vaan avoimeksi siinä merkityksessä, että kenen tahansa on halutessaan mahdollisuus samaistua nollapersoonan rooliin. Tutkimus näyttää, että nollapersoonaa voidaan käyttää ja merkityksellistää monin eri tavoin. Nollapersoona hakeutuu omakohtaisen ja yleisen rajalle, jopa kurottautuu kohti vastaanottajaa. Näin nollapersoona tukee dialogista maailmankuvaa, joka kytkee kielen, myös rakennetasolla, yksilön suuntautumiseen kohti toista kohti ihmistä. Tutkimuksessa käykin ilmi, miten nollapersoonan avulla merkityksiä tuotetaan yhteistyössä, intersubjektiivisesti.
  • Kääriälä, Suvi (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkimuksessani analysoin nollasubjekteja, -objekteja ja -habitiiviadverbiaaleja Suomen vuoden 1918 sisällissodan vankileirikirjeissä. Tarkastelun alla on 176 nollapersoonamuotoa. Selvitän, minkälaisia semanttisia rooleja aineiston nollapersoonamuodot saavat ja minkälaisten verbien kanssa ne esiintyvät. Selvitän myös, minkälaisia merkityksiä näillä nollapersoonamuodon sisältävillä lauseilla välitetään ja keneen tai keihin nollapersoonamuodoilla viitataan. Tutkimusaineisto koostuu 45 vankileirikirjeestä, jotka on kirjoittanut kaksi sotavankia pääsääntöisesti sisällissodan jälkeisiltä vankileireiltä Suomenlinnasta ja Hämeenlinnasta vuonna 1918. Kirjoittajien kirjeistä on nähtävissä itseoppineille kirjoittajille tyypillisiä kielen piirteitä. Nollasubjektit esiintyvät aineiston kirjeissä eniten modaalisissa konteksteissa, jotka ilmaisevat toiminnan tai kokemisen mahdollisuutta, mahdottomuutta, luvanvaraisuutta ja välttämättömyyttä. Niillä ilmaistaan myös passiivista olemista, vastaanottamista, fyysisiä ja psyykkisiä edellytyksiä sekä tilanmuutosta. Semanttisia rooleja tarkastelemalla nollasubjekti näyttäytyy kokijana, vastaanottajana, passiivisena olijana, tilamuutoksen läpikäyvänä patienttina sekä potentiaalisena, luvanvaraisena tai epäonnistuvana toimijana. Nollahabitiiviadverbiaaleja voi tulkita esiintyvän pääsääntöisesti kielteisiä kokemuksia, omistamista ja muutostoiveita ilmaisevissa lauseissa. Nollaobjektimuodoilla kerrotaan kielteisistä kokemuksista, tilamuutoksesta, tilassa olosta ja tilasta siirtymisestä. Aineiston nollapersoonalauseet sisältävät näkökulman ja viitepisteen. Nollapersoonalla voidaan viitata kirjoittajaan, vastaanottajaan, vankeihin tai kehen tahansa henkilöön tai joukkoon. Pääosin aineiston kirjoittajat käyttävät nollapersoonamuotoja esittäessään omakohtaisia kokemuksia ja asiantiloja. Yksikön 1. persoonan käyttö nollapersoonamuodon lähellä sekä erilaiset adverbit ja verbivalinnat vahvistavat omakohtaisuuden tulkintaa. Kirjoittajat voivat myös esittää tilanteen yleistyksenä, jolloin nollasubjektilauseen geneerisyys tarkoittaa teemapaikalla olevan ehdon vaikutusta keneen tahansa samalla paikalla olevaan. Tällöin nollapersoonalauseen teemapaikalla on usein täällä-adverbiaali. Vankileirikontekstinsa vuoksi kaikki aineiston nollapersoonalauseet voidaan tulkita aikaan tai paikkaan sidotuiksi.