Browsing by Subject "nuorisokulttuuri"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-7 of 7
  • Mattila, Pekka (2002)
    Tutkimuksen tavoitteena on selvittää merkkien ja merkkituotteiden arkisia sosiaalisia käyttöjä ja tehtäviä. Lähtökohtana on ajatus siitä, että merkit voivat tulla metaforan tasolla aktiivisiksi toimijoiksi. Työn keskeiset teoreettiset näkökulmat avautuvat yhtäältä Pierre Bourdieun kulttuurisen, sosiaalisen ja taloudellisen pääoman käsitteistä ja lajien keskinäisistä suhteista. Bourdieulainen kamppailu asemista tapahtuu näiden pääomien avulla, ja sen lopputuloksena ovat luokittelut sekä ryhmästä erottautumisen ja ryhmään kiinnittymisen tapahtumat. Toisaalta sovellan merkkien luonteen tarkastelussa Georg Simmelin ajatusta muodin sosiaalisesta muodosta ja sen kaikkialle kurottavasta voimasta. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen. Aineistona tutkimuksessa ovat keväällä 2002 eräässä pääkaupunkiseudun yläasteen koulussa tekemäni 23 yhdeksäsluokkalaisen nuoren avoimet teemahaastattelut. Jännitteiden ja ristiriitojen paljastamiseen tähdänneen analyysin käytännön menetelmänä on teemakohtainen lähiluku. Tutkimuksen keskeiset tulokset voi tiivistää toteamalla, että merkki on paitsi pintaa, myös syvää ja vakavaa. Se kuuluu kolmitahoisesti esineen pintaan, kuvauksen pintaan ja tyylin pintaan. Samalla se on monien esineiden koko sisältö. Merkin hankkimisen rationaalisuus onkin selitettävissä sen statuspotentiaalin kautta. Merkit ovat myös taloudellisen, kulttuurisen ja sosiaalisen pääoman erityinen leikkauspiste. Kun merkkituotteissa kulttuurinen ja sosiaalinen kompetenssi saavat rahamääräisen hinnan, tulee niissä näkyväksi myös eri pääoman lajien välinen vaihtokurssi. Niissä näkyvät käytännössä myös tämän vaihdon rajat: oikea käyttö on yhtä tärkeää kuin oikea merkki. Omistamista olennaisempi onkin kyky lukea ja tulkita merkkien sisältöjä. Näin myös kulttuuriset ja sosiaaliset kompetenssit ratkaisevat taloudellisten resurssien määrää enemmän. Tutkimus rakentaa myös kuvan muodin pakkoa vastaavasta merkin pakosta. Merkeistä kieltäytyväkin joutuu väistämättä ottamaan kantaa niihin. Merkin pakko on siis reflektion ja viittauspisteen pakkoa. Merkit palvelevat nuorten arjessa käytännöllisiä distinktion ja integraation päämääriä. Auttaessaan erottamaan ryhmän jäsenet ulkopuolisista ja luokitellessaan myös jäsenten väliset kompetenssien erot merkit pitävät osaltaan koossa erilaisia osakulttuureja. Merkin käytöillä ja toiminnalla on erityiset hetkensä. Useimmiten se vaikuttaa tulleessaan äänettömästi huomatuksi ja arvioiduksi, mutta noustessaan puheeseen se tekee näkyviksi käynnissä olevat määrittelyjä ja valtaa luovat pelit ja kamppailut.
  • Salasuo, Mikko (2004)
    Huumeiden käytön pitkiä kehitystrendejä Suomessa kuvataan usein metaforalla huumeaalto. Puhutaan kahdesta huumeaallosta, joista ensimmäisellä tarkoitetaan 1960-luvulla yleistynyttä huumausaineiden, erityisesti kannabiksen, kokeilua ja käyttöä. Toisella aallolla viitataan 1990-luvun alussa alkaneeseen kokeilun ja käytön yleistymiskehitykseen, jonka seurauksena huumeiden käytöstä on tullut yleisempää kuin koskaan aiemmin. Molemmille huumeaalloille on ollut ominaista niiden kytkeytyminen osaksi kansainvälisiä nuorisokulttuurisia virtauksia (hippi-liikettä ja tekno- ja ravekulttuuria), huumeiden käytön satunnainen luonne ja käyttäjäkulttuurin keskeinen asema käytön luonteen määrittymisessä. Tutkimuksessa tarkastellaan yhteenvetoartikkelissa sekä seitsemässä erillisessä artikkelissa kahden huumeaallon kulttuurista ilmenemistä Suomessa erilaisista laadullisen tutkimuksen näkökulmista. Temaattisesti tutkimus rakentuu siten, että aluksi käsitellään 1960- ja 1970-luvun kannabiskuvioista, joissa nuorisokulttuuri ja huumeet kytkeytyivät ensimmäisen kerran toisiinsa. Näitä kuvioita erittelevä artikkeli toimii historiallisena taustana ja temaattisena vertailukohtana muille artikkeleille, joissa tarkastellaan 1990-luvun uuteen juhlimiskulttuuriin kytkeytyvää huumeiden käyttöä. Tarkastelu aloitetaan 1990-luvun huumeilmiöiden symbolin, ekstaasin, historiasta ja lomittumisesta osaksi kansainvälistä nuorisokulttuuria. Ekstaasin leviämisen yhteydessä kartoitetaan myös aineen ympärille muodostuneiden huumemarkkinoiden kehitystä sekä niiden torjuntaan liittyviä hankaluuksia. Tämän jälkeen tarkastellaan huumeilmiön ”hitaampaa” historiaa sosiologisilla analyyseillä, eli pureudutaan siihen, millaiset muodot kansainvälinen huumekulttuuri Suomessa sai, miten käyttäjät erottautuvat muusta nuorisokulttuurista sekä millaisia terveyskysymyksiä käyttöön liittyy. Lopuksi tarkastellaan nykyajan huumevalistuksen muotoja. Tutkimusaineisto Tutkimusaineisto koostuu useista erilaisista ja eritasoisista aineistoista. Niitä yhdistelemällä on rakennettu ikkunoita, joista avautuu erilaisia näkökulmia huumekulttuurien sisälle. Keskeisessä asemassa ovat käyttäjä- ja viranomaishaastattelut, viranomaisten kontrolliaineistot, Internetistä kerätyt aineistot sekä kohdennettu erityiskysely Internetissä. Erityisesti haastatteluaineistot tarjoavat tietoa, jota voidaan hyödyntää huumeiden käytön kulttuurisen kontekstin tarkastelussa. Toisaalta myös muissa aineistoissa on sellaisia kulttuurisia aineksia, jotka sekä tukevat haastatteluaineistoa että avaavat siitä poikkeavia näkökulmia. Tutkimustulokset Huumeaallot liittyvät ajanjaksoihin ja sukupolviin, joissa huumausaineiden käyttö ja siihen liittyvät merkitykset ovat nousseet tärkeään asemaan. Huumeiden käyttö ja käyttäjät mobilisoituvat osana tiettyjen sukupolvien jakamia historiallisia ja kulttuurisia kokemuksia. Yhteisestä kokemusmaailmasta nousee erilaisia sosiaalisia ja kulttuurisia liikkeitä. Niiden puitteissa organisoidutaan ajamaan ja edistämään hyväksi koettua elämäntapaa ja tavoitteita. Yhteinen kokemusmaailma muovaa makuja, mieltymyksiä ja käyttäytymistä ja näin vaikuttaa huumausainekokeilujen ja käytön yleisyyteen sekä käyttöön liitettäviin merkityksiin. Tämä on tarkoittanut käytännössä uudenlaisten käyttötapojen ja aineiden ilmaantumista, uusien markkinoiden ja rikollisuuden muodostumista, uusien huumekäsitysten syntymistä, ja näiden kautta uudenlaisten huumekuvioiden kehittymistä. Uusien käyttökulttuurien epävirallinen sosiaalinen kontrolli ja niiden rituaalit ja normit määrittävät ja säätelevät käyttöä.
  • Vaaranen, Heli Kristiina (2000)
    Tapaustutkimuksessaan tutkija kuvaa pääkaupunkiseutulaisen "kruisailuklubin" sisäistä dynamiikkaa ja kulttuurisia piirteitä. Tutkija kysyy, miksi rauhan aikana hyvinvointi-Suomessa nuoret miehet liittyvät yhteisöihin ja kulttuureihin, joissa toimintamuoto on kuolemalla leikittely, ilman legitiimin kilpailun mahdollistamaa palkintojärjestelmää. Samalla tutkimus tarkastelee etnografian keinoin korttelirallia ja suomalaisten nuorten viikonloppuliikenteessä tapahtuvaa kaahailua. "Kruisailuklubin" nuorten miesten toiminta keskittyy vanhojen autojen rakenteluun, ajeluun ja niillä kiihdyttelyyn kaupungin kaduilla. Etäisyyksillä eri kaupunkien tai kaupunginosien välillä matkan laittaminen muodostuu kaahailuksi, joka pitää sisällään keskinäistä kilpailua ja auton nopeudella mahtailua. Agraarikulttuurissa ja yhä varhaisessa kaupunkikulttuurissa nuorten miesten väliseen hierarkisoitumiseen ja konfliktinratkaisuun kuului fyysisillä voimilla kilvoittelu (Haavio-Mannila 1958, Helanko 1953). Vuosituhannen vaihteessa, teknologisoituneessa kilpailuyhteiskunnassa, autolla suoritettavat rohkeuskokeet ja nopeustestit ovat syrjäyttäneet tutkimuksen nuorten fyysiset voimainkoitokset. Nuorten autoilukerhot ja korttelirallit pitävät sisällään oman palkintojärjestehnänsä. Maineikkuus, niin hyvä kuin huonokin maine, edistää nuorten miesten suosiota autoiluryhmissä liikkuvien nuorten naisten keskuudessa. Nuorten primaariryhmässä kriteerit, joita legitiimi yhteiskunta ei tunnusta keskeisiksi menestystä tuottaviksi kriteereiksi, ovat arvossaan. Rohkeus, alkoholin sietokyky, auton rakentelutaito ja ajotaito takaavat mahdollisuuden identifioitua kulttuuriin, joka siirtyy yhä uusille ikäluokille kerrottujen ja jäljiteltyjen autoilutarinoiden, legendojen, muodossa. Suomalaisessa kaahailussa ja korttelirallissa välähtävät muinainen kylänkierto, ralliunelmat ajotaidonnäytteineen ja valoisan kesäyön sekä humalan ylistys. Autoharrastusta ja nuorten miesten välistä kilpailua autoilla esiintyy kaikissa autoistuneissa kulttuureissa. Kuitenkin moottoriurheilussa menestyneessä maassa, Suomessa, ajokortin saaminen merkitsee auto-orientoituneille pojille myös vihkiytymistä legitiimiin ajoharjoitteluun ja kaahailuun. Nuoret miehet seuraavat rallikilpailuja ja ihailevat voittajia, sankareita moottoriurheilussa. Sosiaalinen jäljittely purkautuu muiden harrastusten puuttuessa kuvitteelliseksi ralliharrastukseksi yleisillä teillä. Suomalaiseen kansalliskirjallisuuteen kirjoitettu työn eetos (Linna 1968, 1969), jota Kortteinen yhä korostaa teoksissaan (1982, 1992), heijastuu asioiden loppuun asti viemisenä, kovana yrittämisenä ja irrationaalina terveydestä piittaamattomuutena liikennekäyttäytymiseen. Hyvinä työmiehinä tunnetut nuoret miehet siirtävät työn eetoksen viikonloppuisin liikenteeseen. Kun alkoholi ja autoilu kuuluvat yhteen nuorten viikonloppuliikenteessä, moni kuljettajien välinen kilpailu perustuu alkoholin rohkaiseman kuljettajan tahtoon osoittaa ylivertainen ajotaito. Vaikenemisen ja puhumattomuuden kulttuurissa (Aki Kaurismäki 1986, 1990, 1996) verbaalia puolustautumista konfliktitilanteessa ei kyetä hallitsemaan; toiminta korvaa puheen. Tutkimus liittyy teoreettisesti autojen ja moottoripyörien merkityksiä (Stella 1994, Sato 1991, Lamvik 1996, Sernhede 1998) ja nuorten toimintaa (Haavio-Mannila 1958, Ylikangas 1976, Willis 1977, Campbell 1984) tarkastelevaan kulttuurintutkimuksen perinteeseen.
  • Hänninen, Juho (Helsingin yliopisto, 2019)
    A former warehouse and shelter for the homeless was occupied in Helsinki in 1979. The place became known as Lepakkoluola (‘Batcave’) and served as a central space for the Helsinki music, art and other youth culture scenes. For the following two decades, the space hosted a variety of culture. Some of the participants of the space’s early years grew with the space and developed lives and careers in the production of youth and other culture. Their life courses were constructed via their own agency without the help of particular training or other societal institutions. This thesis asks how participation in youth cultural practices has formed into a life-long career in culture. The so-called concept of DIY (‘do-it-yourself’) career is a recent opening in the research of youth culture and subcultures. Through this concept, the thesis reflects a growing academic interest in how youth culture participation relates to ageing. The central method of the study is life course analysis and its five principles: agency, accumulation, timing, linked lives and the historical time and place. The work treats the data produced by interviews as oral history, which emphasises the interviewees own experience of the events they relate. The data has been deconstructed and reconstructed with the help of grounded theory’s tools for coding, categorisation and explication. The primary data for this study is seven interviews by five interviewees. The secondary data is provided by two books books in which the voices of participants in Lepakkoluola and Radio City are heard. The study reveals that a DIY career is made up of four consequential life-course stages. The first stage, or ‘first contact’, happens during childhood and adolescence when the person becomes acquainted with youth culture and possibly with youth cultural practices. The second, or ‘immersion’, happens in emerging adulthood as the person begins to increasingly participate in youth culture while at the same time looking for their place in society. The third stage, or ‘realisation’ happens when the person gets a – more or less – fully-fledged and stable form of employment in the production of youth culture. In the fourth stage, ‘maintenance’, the person continues and maintains their life course based on the earlier stages.
  • Jussila, Jonna (2000)
    The licentiate thesis studies young people's opinions on religion and God in the world, which is said to underline the meaning of relativism. The corpus is collected from the Helsingin Sanomat 'youngsters' opinion' column from 1970s, 1980s and 1990s. Writings concerning religion are studied in the light of contemporary sociology and the sociology of religion. What has happened to religion in the process of modernization? Can theories of modernization interpret young people successfully? The corpus is mainly based on tough argumentation between religious and non-religious writers. Additionally, the writings of the 'open minded', and youngsters who 'have their own religion' have contributed important features to the corpus. The research questions focus on the substance of the argumentation: what are the arguments which youngsters use to support and refute religion like? I am also interested in the nature of privatised religion: does it exist in the writings and how can it be described from the point of view of selected sociologists? The approach to the study can be called 'society-analytical'. Anthony Giddens, Zygmunt Bauman, Gianni Vattimo, Thomas Luckmann and Harvie Ferguson are examples of theorists who function as 'research lences' in the study. Writings have been classified and components arising out of them are discovered and understood through the spectrum of the chosen theories. Writings are considered as youngsters' cultural speak about religion. On the other hand, colourful and powerful stories are expected to tell something new about the subject 'modern world and religion'. Wide modernization theory meets the most intimate views of youngsters concerning the changes in the world around us. The study shows how conflicting are the signals that contemporary culture can offer in matters religious. 'Movement' stems from many directions. Young writers opposing religion accuse religious writers of irrationality, lack of autonomy and intolerance. They think that in the contemporary context, autonomy can lead to a world of justice and tolerance. Religion has become incapable of sustaining the ends of good values. Religion is also experienced as something opposed to youth culture. It means abandoning the teenagers' way of life. The metaphors connected with religious people reflect this: weakness, oldness, and immaturity are seen to describe them well. On the other hand, seen through the eyes of other youngsters, the contemporary relative culture is experienced as anxious and meaningless. Many young writers have found the solution in traditional religion. Their writings work as descriptions of returning to the 'metaphysical ground'. When the world of choice appeared to be unbearable, the 'digging' of old religion has started. Christianity still has the function of bringing a sense of meaning to existence. Religion also plays a new role in the life of the young. Instead of dogmatism, the idea of rebuilt private religion lies in its ability to bring a sense of dimension, richness and exoticness to young people's life.
  • Kokkonen, Roosa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma käsittelee sitä, miten helsinkiläiseen konemusiikkikulttuuriin osallistuminen on vaikuttanut 1990-luvulla siihen mukaan tempautuneiden elämänkulkuun. Konemusiikkikulttuurilla tarkoitetaan elektronisen tanssimusiikin, erityisesti teknon ja housen, ympärille rakentuneita yöelämäkäytäntöjä, jotka vakiintuivat Suomessa ja Helsingissä 1990-luvulla. Yhdysvalloista lähtöisin ollut musiikki ja sen ympärille Isossa-Britanniassa rakentunut juhlimiskulttuuri, jota kutsutaan ravekulttuuriksi, muodostivat kansainvälisesti massiivisen nuorisokulttuurisen ilmiön, joka jäi Helsingissä kuitenkin marginaaliseksi verrattuna perinteisempiin yöelämän muotoihin. Helsingissä ilmiön vakiintuminen liittyy 1980-luvun lopulla alkaneeseen laajempaan kaupunkikulttuurin murrokseen. Tutkielman taustana on kansainvälinen akateeminen keskustelu nuorisokulttuurisen osallistumisen ja ikääntymisen suhteesta. Tutkielma on laadullinen haastattelututkimus. Aineistona on seitsemän temaattista elämäntarinahaastattelua, joita analysoitiin elämänkulkuanalyysin tulkintakehyksessä. Haastateltaviksi valikoitiin sekä aktiivisesti kulttuurin luomiseen osallistuneita henkilöitä että säännöllisiä ja satunnaisempia klubeilla kävijöitä. Haastateltavien kertomuksista paikannettiin elämänkulkuanalyysin periaatteiden mukaisesti elämänkulkujen aikana toteutuneita positioita, siirtymiä, sosiaalisia verkostoja, käännekohtia, elämänkulkua mahdollisesti ohjanneita sisäisiä ajatuksia ja toiveita sekä historiallisen ajan ja paikan merkitystä haastateltavien elämänkulkuihin. Aineisto purettiin osiin ja koodattiin aineistolähteisen menetelmän, Grounded Theoryn, joustavia suuntaviivoja hyödyntäen. Haastatteluja lähestyttiin muistitietona, jossa olennaisia ovat haastateltavien kokemukset konemusiikkikulttuurista ja heidän itse elämälleen ja osallistumiselleen antamansa merkitykset. Tutkielman keskeinen tutkimustulos on, että konemusiikkikulttuuriin osallistuminen näyttäytyy haastateltavien elämänkuluissa käännekohtana. Konemusiikkikulttuuriin tutustuminen on määritellyt erityisesti DJ:nä ja tapahtumanjärjestäjänä toimineiden haastateltavien urapolkuja ja sosiaalisia verkostoja keskeisellä tavalla. Kulttuuriin osallistuminen näyttäytyy kuitenkin myös ns. yleisön elämänkuluissa esimerkiksi uravalintaa ohjanneena tekijänä sekä luovalla alalla työskentelevien haastateltavien työkulttuurissa. Haastateltavien konkreettinen osallistuminen konemusiikkitapahtumiin on esimerkiksi työelämän vaativuudesta ja vanhemmuudesta johtuen vähentynyt, mutta suurimmalla osalla se ei kuitenkaan ole jäänyt kokonaan pois. Suurella osalla haastateltavista konemusiikkikulttuuri toimii myös keskeisenä identiteettiä määrittävänä tekijänä. Konemusiikkikulttuuriin osallistumista ei kuitenkaan tule nähdä haastateltavien muusta elämästä irrallisena elementtinä, vaan elämänkulun kumuloituvuus huomioiden kaikki muutkin elämänkokemukset ovat vaikuttaneet haastateltavien tämänhetkiseen elämäntilanteeseen.