Browsing by Subject "nuorisorikollisuus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 25
  • Kaukonen, Jenna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Maisterintutkielma on laadullinen tutkimus nuorten kokemuksista rikosprosessiin liittyen. Suomessa ei ole tehty aikaisempaa tutkimusta nuorten kokemuksista rikosprosessista ja sosiaalityön tutkimus aiheeseen liittyen on muutoinkin suhteellisen vähäistä. Myös kansanvälistä tutkimusta on nuorten kokemuksien näkökulmasta verrattain vähän. Tutkielman aineisto on kerätty keväällä 2020. Aineisto on kerätty haastattelemalla viittä nuorta, jotka ovat tehneet rikoksen alaikäisenä. Sekä aineiston keruu että analyysi on toteutettu fenomenologisen tutkimusperinteen mukaisesti. Fenomenologiassa olen lähtenyt liikkeelle Husserlin fenomenologiasta ja aineiston olen analysoinut Juha Perttulan analyysimenetelmän mukaisesti. Tutkielman teoreettisena kehyksenä olen hyödyntänyt kriminologian alan tutkimusta nuorisorikollisuuteen liittyen sekä tutkimusta sosiaalityöstä rikoksentekijöiden parissa. Keskeisinä käsitteinä tutkielmassa ovat institutionaalisuus ja nuoruus institutionaalisessa ympäristössä sekä moraalijärjestys. Rikosprosessina tässä tutkielmassa käsitän ajanjakson rikoksen tekohetkestä asian käsittelyyn tuomioistuimessa. Tutkielman yleiset merkitysverkostot muodostuivat rikosprosessin aiheiden ympärille. Tutkielma on fenomenologisen tutkimusperinteen mukaisesti aineistolähtöinen. Saamiani tuloksia vertasin aikaisempaan tutkimukseen rikosprosessista. Tutkielman kannalta keskeisiksi teemoiksi nousivat tasa-arvoinen kohtelu viranomaisessa, nuoren osallisuus ja nuori institutionaalisessa ympäristössä. Nuoret kokivat rikosprosessin kokonaisuudessaan negatiiviseksi. Korostuneesti rikosprosessin ikävin vaihe oli poliisivankilassa kiinniotettuna oleminen. Lastensuojelun sosiaalityö koettiin myös joko hyödyttömäksi tai kokemukset siitä huonoiksi. Nuorten positiiviset kokemukset rikosprosessista liittyivät muun muassa asianajajien ammattitaitoon. Alaikäisenä rikoksen tehneiden nuorten rikosprosessia olisi mahdollista kehittää asiakasystävällisemmäksi esimerkiksi kehittämällä nuorten systemaattista kuulemista ja kiinnittämällä huomiota tasa-arvoiseen kohteluun. Nuorille tulisi myös informoida prosessin kulusta huolellisesti.
  • Aaltonen, Mikko (2007)
    Pro gradu -tutkielmani tarkoituksena on tutkia yhdeksäsluokkalaisten suomalaisten nuorten alkoholinkulutuksen yhteyttä väkivaltaan. Alkoholinkäytön väkivaltaa lisäävästä vaikutuksesta on olemassa paljon tutkimusta, mutta suurin osa tästä tutkimuksesta keskittyy aikuisväestöön. Nuorten kohdalla alkoholin kausaalista vaikutusta väkivaltaan on tutkittu huomattavasti vähemmän, ja tulokset ovat jossain määrin ristiriitaisia. Tutkielmani pohtii alkoholin ja väkivallan suhdetta kahdella eri lähestymistavalla. Aluksi tutkitaan alkoholinkulutuksen ja väkivaltaisen käyttäytymisen välistä tilastollista yhteyttä, ja pyritään selvittämään, mikä yhteisvaihtelun selittää: onko runsaalla alkoholinkäytöllä itsenäistä väkivaltaa lisäävää vaikutusta, vai selittääkö yhteisvaihtelun sittenkin taustalla olevat riskitekijät, jotka selittävät molempia käyttäytymistyyppejä? Toisessa vaiheessa tutkitaan alkoholin ja väkivallan tilannekohtaista yhteyttä, jossa huomio on käyttäytymisessä alkoholin vaikutuksen alaisena. Tarkoituksena on syventää tilastollisen yhteyden analyysia tutkimalla, kuinka suuren osan alkoholinkulutusryhmien välisistä eroista humalainen väkivalta selittää. Mitä suuremman osan eroista selittää väkivalta selvin päin, sitä todennäköisemmin kyseessä ei ole kausaalinen suhde. Analyysia tarkennetaan tämän lisäksi vertailemalla alkoholinkulutuksen vaikutusta muihin kuin väkivaltaisiin normirikkeisiin, tarkoituksena selvittää, onko alkoholinkulutuksella samanlainen yhteys kaikenlaiseen rikoskäyttäytymiseen. Tutkielmani aineistona on Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen vuonna 2004 keräämä Nuorisorikollisuuskysely (NRK), jossa on haastateltu yhteensä 5142 yhdeksäsluokkalaista suomalaista tyttöä ja poikaa. Keskeisenä menetelmänä on logistinen regressio, jota käytetään tilastollisen yhteyden tarkastelussa selvittämään, mitkä muut tekijät alkoholinkulutuksen ja väkivaltaisen käyttäytymisen yhteyteen vaikuttavat. Tämän lisäksi analyyseja suoritetaan ristiintaulukoiden avulla. Tilastollisen yhteyden tarkastelussa keskeinen tulos oli se, että vaikka taustalla olevat riskitekijät selittävätkin suuren osan alkoholinkulutuksen ja väkivallan (sekä tappeluiden että pahoinpitelyiden) välisestä yhteydestä, yhteys on tästä huolimatta merkittävältä osin riippumaton muiden tekijöiden vaikutuksesta. Kun alkoholin ja väkivallan suhdetta verrattiin alkoholin ja muiden normirikkeiden väliseen suhteeseen, todettiin, että alkoholinkulutus selittää voimakkaimmin väkivaltatekoja. Alkoholinkulutuksella on itsenäistä vaikutusta myös muihin normirikkeisiin, mutta nämä vaikutukset ovat keskimäärin huomattavasti heikompia. Tilannekohtaisen yhteyden tarkastelun tulokset olivat vahvasti samansuuntaisia kuin aikaisemmat tulokset. Vertailtaessa eri alkoholinkulutusryhmien välisiä eroja väkivaltatilanteissa huomattiin, että humalassa tehdyt teot selittävät suurimman osan (74-91 prosenttia) eri ryhmien välisistä eroista. Kun tarkastelua täydennettiin vertailulla muihin normirikkeisiin, todettiin, että alkoholinkulutuksen vaikutus muihin kuin väkivaltaisiin normirikkeisiin ei hyvin todennäköisesti ole kausaalinen, sillä humalassa tehdyt teot selittävät näistä eroista huomattavasti pienemmän osuuden. Tutkielmani tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että runsas alkoholinkäyttö on erittäin merkittävä väkivaltaa lisäävä riskitekijä suomalaisilla nuorilla. Alkoholin kokonaiskulutuksen rajoittaminen ei ole kuitenkaan riittävä keino väkivallan vähentämiseksi, vaan huomiota tulisi kiinnittää ennen kaikkea tapoihin, jolla alkoholia käytetään.
  • Jouhki, Virpi (Helsingin yliopisto, 2015)
    Goals. Juvenile delinquency has inspired many different theories on the causes of crime. At this moment, there is enough evidence to believe that there are at least two subgroups of juveniles, with different developmental pathways to criminal involvement. In the field of criminology there has been concern on the pattern of criminal offending which has lead to hypothesis regarding offence specialization versus versatility. Majority of research conducted to this day suggest that juveniles are versatile offenders who engage in all types of criminal or antisocial behaviors. However, the developmental view anticipate different pattern of offending for different subgroups of delinquent youths. This study focuses on individual differences in crime according to Big Five personality traits. The Big Five has been used in several studies of crime and personality and the relationship between them has been well documented. However, little is known how personality traits are related to different types of crime. The purpose of this study is to explore how personality traits are related to different types of crime and furthermore are there differences in offence specialization versus versatility according to personality traits. Methods. This study employs the data from the nationwide survey on youth crime and victimization conducted by the National Research Institute of Legal Policy. A total of 4855 ninth grade students completed a self-report survey questionnaire. The BFI-S (Big Five inventory short) personality instrument was used to measure personality traits. This study investigates personality traits in relation to four crime types: 1) property offences, 2) theft, 3) violence and 4) alcohol and drug use. Structural equation modeling (SEM) was used to explore whether the versatility hypothesis of criminal acts holds true according to personality traits. Results and conclusions. Conscientiousness, agreeableness and extraversion were found to be associated with crime among students, which was in line with the previous research. In addition, the result suggested that personality traits are differently linked to different types of crime. Risk for engaging in alcohol and drug use was characterized by high extraversion and low conscientiousness whereas low agreeableness was found to increase the risk for violent offending. Theoretically the results of this study are interpreted as a counter evidence for versatility hypothesis on the nature of juvenile delinquency, even though no direct evidence for the offence specialization was found. Still, juvenile delinquency might not be as versatile behavior as it has been considered but moreover, individuals with different personality characteristics may be prone towards different types of delinquent acts. The role of violence as the most "pathological" form of antisocial behavior is discussed in relation of previous theory and research as well as the findings of this study.
  • Obstbaum, Yaira (2006)
    I undersökningen jämfördes den självdeklarerade brottsligheten bland niondeklassare i finskspråkiga och svenskspråkiga skolor år 2004. Materialet utgörs av en undersökning utförd av rättspolitiska forskningsinstitutet (N =6297 ) som omfattade 5142 finskspråkiga elever och 1137 svenskspråkiga elever i nionde klass. Materialet är det mest omfattande som hittills samlats gällande svenskspråkiga ungdomars avvikande beteende i Finland. Skillnader i språkgruppernas brottsprevalenser beskrivs deskriptivt genom procenttabulering. Fyra brottstyper, som speciellt skiljer åt språkgrupperna, analyseras dessutom genom logistisk regressionsanalys. Centralt undersöks om skillnaderna i språkgruppernas brottsbeteende kunde föras tillbaka på skillnader i socialt kapital och social kontroll. Tidigare forskning indikerar att finlandssvenskarna innehar en positiv avvikelse gentemot majoritetsbefolkningen på flera sätt. I detta arbete konkluderades att man kan tala om att de svenskspråkiga ungdomarna avviker positivt från de finskspråkiga gällande ungdomsbrottslighet. Det finns både skillnader och likheter i språkgruppernas självdeklarerade brottslighet. Finskspråkiga elever stod för ett jämförelsevis större antal brott, allvarligare brott och aktivare sammanlagt brottsbeteende. En större andel finskspråkiga elever var dock helt återhållsamma från brott. Svenskspråkiga elever stod för en större andel bilbrott. Vidare var de svenskspråkiga elevernas brottslighet jämnare fördelat så att ett flertal hade utfört minst ett brott. Detta tolkas som att de finskspråkiga ungdomarnas brottsbeteende är starkare polariserat än de svenskspråkiga ungdomarnas. Olika brottstyper förklarades av olika faktorer. En helhet av socialt kapital förklarar endast delvis varför vissa handlingar var vanligare bland finskspråkiga elever. Skolans storlek och kommun hade betydelse för de handlingar som var vanligare i svenskspråkiga skolor. Regionala faktorer har betydelse för att det finns skillnader i språkgruppernas brottslighet. Alkoholbruket hade ett starkare samband med brottslighet bland finskspråkiga elever, gällande misshandel och omfattande brottslighet. Det finns egenskaper hos det svenskspråkiga samfundet som inte helt kan reduceras till de variabler för socialt kapital som användes. Övriga fenomen har betydelse. Dessa är bland annat kulturella faktorer, såsom omgivningens attityder till alkoholbruk och beteende som i kulturen förknippas med alkoholbruk samt. En kumulering av kulturella och strukturella faktorer har betydelse för att svenskspråkiga ungdomar mera sällan uppvisar allvarligt problembeteende.
  • Johansson, Juhani (2003)
    Tutkielmassa tarkastellaan Keski-Uusimaa -lehdessä vuonna 2002 julkaistujen artikkelien kirjoittajien tuottamaa kuvaa lasten ja nuorten syrjäytymisestä päihteiden käytön ja sitä seuraavan rikollisuuden kautta. Aineisto koostuu lehden sähköisessä versiossa, internetsivulla http://www.keski-uusimaa.fi/, julkaistuista artikkeleista. Kyseessä on lehden toimittajien tuottama aineisto. Teoreettis-metodologisena viitekehyksenä on diskurssianalyysi ja sen taustalla sosiaalisen konstruktionismin tutkimusperinne. Metodologian avulla on analysoitu 34 artikkelin retorisia keinoja ja lasten ja nuorten syrjäytymisen riskien ulottuvuuksia. Artikkelien kontekstina voidaan pitää pääkaupunkiseudun kaupunki-maaseutumaisuutta ja 1990-luvun taloudellisen laman jälkeistä yhteiskunnallista tilannetta. Aineistolähtöisen analyysin tuloksena muodostui kolme diskurssia, jotka nimesin tukemisdiskurssiksi, kontrollidiskurssiksi ja humanistiseksi diskurssiksi. Diskurssia ympäröivässä kulttuurisessa keskustelussa olen nostanut esiin kirjallisuudesta diskurssiin liittyvää ajankohtaista keskustelua. Diskurssien välisten erojen ja yhtäläisyyksien ts. valtasuhteiden analyysi on tuonut esiin kaikkia yhdistävän tekijän: huolen lasten ja nuorten huumeiden käytöstä. Yhdistävän tekijän olen nimennyt hegemoniseksi eli hallitsevaksi diskurssiksi. Hegemonian horjuttamiseksi olen nostanut vaihtoehtoisia tulkintoja aineistosta. Aikuiskeskeinen huoli kiinnittää huomionsa tulevaisuuteen ja jättää varjoonsa lasten ja nuorten äänen ja vastuun näkökulman huumeiden käytöstä. Huolen täyttämä diskurssi rajoittaa myös huumekeskustelua eri huumeiden välillä.
  • Lehtonen, Vera-Maria (2005)
    I min avhandling undersöker jag det krirainalpolitiska socialarbetet och den sociala synvinkeln inom ramen för ungdomsstraff. Ungdomsstraffet är en särskild straffpåföljd som utdöms till 15-17-åriga ungdomar som begått brott. Syftet med min forskning och min huvudsakliga forskningsfrågeställning berö frägan hur man i lagstiftning och i lagens förarbeten valt att definiera kriminalpolitiskt socialarbete och den sociala synvinkeln mom ramen för ungdomsstraffet. Jag inkluderar också i min forskningsfrägeställning frägan om ungdomsstraffet, som innehåller sociala inslag, kan anses mer ändamålsenligt och effektivt att tillärrpa än traditionella straffpåföljder för ungdomsbrottslingar som inte innehäller socialt betonade inslag. Som forskningsmetod har jag valt litteraturanalys, som innebär en analys av redan existerande skriftligt material genom om att tillämpa nya ideer och finna nya samband med metoden som hjälpmedel. Jag har också utnyttjat det teoretisk-begreppsliga perspektivet som innebär att tidigare definierade termer och begrepp brukas. Jag har närmat mig ungdomsbrottslighet som ett socialt fenomen. Jag har ocksä tillärrpat så kallade grundfrägor som forskningsmetod, i syfte att kunna avgränsa forskningsmaterialet och finna ett svar på min forskningsfrågeställning. I avhandlingen har jag närmat mig de krirrinalpolitiska lösningarna och socialarbetets roll för ungdomsbrottslingar från ett utvecklingsperspektiv. Mna centrala källor i forskningen har varit litteratur samt lagstiftning och lagberedningsdokument som berör ungdorrsstraffet. Det framkom i min forskning att ungdomsbrottet innehåller en starkt betonad social synvinkel och kriminalpolitiskt socialarbete i olika former. Den sociala synvinkeln och socialarbete innefattas innan ett ungdomsstraff utdöms och dä ungdomsstraffet verkställs. Socialarbete och den sociala synvinkelns beaktande ansvarar barnskyddet, Kriminalvärdsväsendet, äklagaren och domstolarna för. Socialarbete mom ramen för ungdomsstraffet bedrivs bl.a. vid uppgörande av personundersökning och verkställighetsplan saint i form av den övervakning och de olika kurser och program som ungdomsstraffet innehåller. Mna forskningsresultat tyder på att ungdomsstraffet ännu behöver utvecklas för aft vara mer effektivt. De största bristerna jag fann med straffet var avsaknaden av eftervårdnad för den unga, avsaknaden av mental- och rusvård som en del av straffet, ett delvis outvecklat myndighetssan>arbete sarrat straffets begränsade tillämpningsorrråde. Pä grund av de strakt betonade sociala inslagen i ungdomsstraff et, har jag komrait till konklusionen att straffet är ändandlsenligare att tillänpa än traditionella straffpåföljder som inte innefattar dessa inslag, med tanke pä att majoriteten av ungdomar som dörrs till ett ungdorrsstraff lider av social multiproblematik.
  • Markkula, Jaana (2005)
    Tutkielman aiheena on helsinkiläispoikien varastamiseen ja väkivaltaan liittyvä merkityksenanto ja siinä tapahtuva maskuliinisuuksien rakentaminen. Aineisto koostuu neljällä helsinkiläisellä nuorisotalolla tehdystä yhdeksästä haastattelusta, joista pääosa on ryhmähaastatteluja. Tutkielman lähtökohta on yhteiskunnallinen keskustelu nuoruudenaikaisesta normienvastaisesta toiminnasta ja sen merkityksistä nuorille; onko normienvastainen toiminta osa nuoruutta vai ei ja ennen kaikkea, mikä on nuorten käsitys asiasta. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu kahtalainen ilmiö: toisaalta vähäisen rikollisuuden on havaittu olevan varsin yleistä nuorten keskuudessa, mutta toisaalta nuorten asenteet ovat koventuneet, eikä nuorten rikkomuksia olla enää yhtä valmiita ymmärtämään. Mitä tämä kahtalaisuus käytännössä tarkoittaa poikien maskuliinisuuksien rakentamisen kannalta? Maskuliinisuuskeskustelu on tutkielmani punainen lanka. Keskustelussa on viime vuosikymmeninä alettu korostaa maskuliinisuuksien moninaisuutta yhden staattisen maskuliinisuuden sijaan. Hyödyntämäni kriminologisen maskuliinisuustutkimuksen perusajatus on, että maskuliinisuutta voidaan rakentaa eri tavoin eri rikoslajeissa. Nuorisorikollisuus on ilmiönä luonteeltaan "poikamaista", vaikka muutamissa rikoslajeissa tyttöjen osuus on jo melkein saavuttanut ja ohittanutkin poikien tason. Tutkielman tarkoitus on lähestyä tätä rikoksenteon maskuliinisuutta ja lisätä ymmärrystä varastamisen ja väkivallan merkityksestä nimenomaan poikien maskuliinisuuksien rakentamisen kannalta. Tyttöjen normienvastaisen käyttäytymisen ja feminiinisyyden yhteyttä on jo aiemmin tutkittu, mutta poikien osalta vastaavaa tutkimusta ei ole vielä tehty. Keskeinen merkitysten ja maskuliinisuuksien moninaisuuden selittäjä on poikien tekemä kategorisointi omaan ja muiden toimintaan. Pojat käyttävät tämän jaottelun apuna diskursiivisia strategioita, joiden pohjalta itselle pyritään rakentamaan positiivinen ja muille jollain tasolla negatiivinen maskuliininen asema. Varastamis- ja väkivaltapuheessa jäsentyy kuva moninaisista maskuliinisuuksista. Siinä syntyneitä maskuliinisuuksia on mahdollista tarkastella lainkuuliainen ja rikollinen sekä me ja muut -ulottuvuuksilla. Lopulta voidaan erotella neljä erilaista maskuliinisuutta: maskuliininen rikollinen ja maskuliininen lainkuuliainen toimija sekä ei-maskuliininen rikollinen ja ei-maskuliininen lainkuuliainen toimija. Aineistosta eriteltyjen merkitysten ja maskuliinisuuksien pohjalta lähestytään sitä, missä tilanteessa pojat ovat valmiita ymmärtämään varastamista ja väkivaltaa. Lähden kehittelemään neutralisaatioteoreettista lähestymistapaa ensinnäkin yhdistämällä ymmärrystapojen analyysiin pragmaattisen modaalisuuden eri ulottuvuudet, joiden pohjalta jaottelen maskuliinisen puolustamisen ja varastamisen pakon sekä teon vähättelyn ja vastuun välttämisen ymmärtämistavat. Ymmärtämättömyyden mahdollisuuden huomioiminen on toinen lisäys neutralisaatioteoreettiseen keskusteluun. Pojat eivät nimittäin ymmärrä osaa teoista laisinkaan.
  • Rikkilä, Saana (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmassa selvitetään, miten nuorten seksuaalikäyttäytyminen on yhteydessä rikollisuuteen. Tarkoituksena on saada tietoa nuorten seksuaalikäyttäytymisen ja rikollisuuden yhteydestä sekä tarkastella, miten muiden muuttujien huomioiminen vaikuttaa tähän yhteyteen. Tutkielman tavoitteena on lisätä tietoa tekijöistä, jotka voivat vaikuttaa nuorten rikollisuuden taustalla. Tutkimuksessa tarkasteltiin vuoden 2015 Kouluterveyskyselyn vastausten perusteella kahden eri seksuaalikäyttäytymisen muodon yhteyttä rikollisuuteen, kun muita muuttujia oli vakioitu. Seksuaalikäyttäytymistä kuvaavat muuttujat olivat yhdynnässä oleminen ja ehkäisyn puuttuminen viimeisimmässä yhdynnässä. Rikollisuus-muuttuja koostettiin aineistosta kolmesta eri rikostyypistä, jotka kuvasivat omaisuus- ja väkivaltarikollisuutta. Tutkielmassa tarkasteltiin peruskoulun 8.- ja 9.-luokkalaisten vastauksia. Lisäksi tutkittiin sukupuolten eroja riski- ja seksuaalikäyttäytymisen ja rikollisuuden yhteyksien osalta. Analyysi toteutettiin kvantitatiivisesti ristiintaulukoinnin ja logististen regressioanalyysien avulla. Tutkielman teorialähtökohtana toimi pääasiallisesti Michael R. Gottfredsonin ja Travis Hirschin kehittämä itsekontrolliteoria, jonka mukaan matala itsekontrolli selittää suurelta osin ihmisen rikoskäyttäytymistä. Teorian mukana itsekontrolli näyttäytyy myös muussa käyttäytymisessä, kuten riskikäyttäytymisen eri muotoina. Seksuaalikäyttäytymistä tarkasteltiin tutkielman analyysiosassa yhtenä riskikäyttäytymisen muotona, mutta erillään muusta riskikäyttäytymisestä, joita olivat esimerkiksi tupakointi ja rahapelien pelaaminen. Seksuaalikäyttäytymisellä todettiin olevan yhteys rikollisuuteen niin ristiintaulukointien kuin logististen regressioanalyysienkin perusteella. Tuloksissa havaittiin molempien seksuaalikäyttäytymisen muotojen kohottavan rikollisuuden riskiä, mutta seksuaalikäyttäytymisen yhteys rikollisuuteen heikkeni merkittävästi, kun muita muuttujia otettiin huomioon. Muu riskikäyttäytyminen vaikuttaa siis selittävän suurelta osin seksuaalikäyttäytymisen ja rikollisuuden yhteyttä, mutta ei täysin poista sitä. Sukupuolten välisen analyysin perusteella kävi ilmi, että poikien ja tyttöjen välillä on eroja seksuaalikäyttäytymisen ja rikollisuuden yhteydessä.
  • Mikkola, Reetta (Helsingin yliopisto, 2017)
    Suomessa on aikaisemmin tutkittu esimerkiksi poliisien ja vartijoiden nuoriin kohdistamaa kontrollia ja sen jakautumista. Samaan aikaan on esitetty, että nuoriin kohdistuva kontrolli ja valvonta olisi viime vuosina lisääntynyt. Koulu on jäänyt kontrollin kriminologisessa tutkimuksessa vähemmälle huomiolle. Siksi tässä tutkimuksessa tarkastellaan koulussa tapahtuvan valvonnan jakautumista suomalaisten peruskoulun 9.-luokkalaisten (15¬–16-vuotiaat) keskuudessa. Aineistona on Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin vuonna 2016 keräämän Nuorisorikollisuuskyselyn tilastoaineisto. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa vuoden 2014 perusopetuslain muutos, jossa koulujen opetushenkilökunnalle myönnettiin laajemmat oikeudet tarkistaa oppilaiden henkilökohtaisia tavaroita sekä takavarikoida kiellettyjä tai vaarallisia esineitä tai aineita. Nämä tarkastustoimenpiteet ovat tässä tutkimuksessa valvonnan mittari. Tilastollista monimuuttuja-analyysiä hyödyntämällä tutkitaan, mitkä taustatekijät selittävät tarkastukseen joutumista. Tutkimus tarjoaa tietoa tarkastusten yleisyydestä sekä kontekstista, jossa niitä tehdään. Tilastollista analyysia täydennetään avovastausten lyhyellä erittelyllä ja analyysillä. Aiemmassa tutkimuksessa on havaittu, että kouluissa tapahtuva kontrolli kohdistuu etenkin poikiin, rikosaktiivisiin nuoriin, sekä etnisiin vähemmistöihin. Myös perhemallilla, kaupunkiasumisella sekä sosioekonomisella taustalla on havaittu olevan yhteys koulussa tapahtuvaan kontrolliin. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana toimivat leimaamisen vaikutusta korostava leimaamisteoreettinen näkökulma sekä itsekontrolliteoria. Analyysissa tarkasteltiin sukupuolen, perheen taloudellisen tilanteen, maahanmuuttajataustan, kuntatyypin, koulusuuntautumisen ja –menestyksen, rikosaktiivisuuden sekä itsekontrollin vaikutusta tarkastukseen joutumisen todennäköisyyteen. Tarkastuksiin joutuminen on suhteellisen harvinaista: noin seitsemän prosenttia kaikista nuorista kertoi olleensa tarkastuksessa vähintään kerran lukuvuonna 2015¬–2016. Tulokset antavat tukea sekä itsekontrolli- että leimaamisteorialle. Kaikista muuttujista rikosaktiivisuus oli selvästi voimakkain selittävä tekijä: kaikkein rikosaktiivisimmat nuoret joutuvat yli neljä kertaa todennäköisemmin tarkastukseen kuin ne nuoret, joilla ei ollut rikostaustaa. Myös matalalla itsekontrollilla on todennäköisyyttä lisäävä vaikutus. Pojat joutuvat useammin tarkastukseen kuin tytöt. Myös ammattikoulusuuntautumisella ja heikolla keskiarvolla on yhteys tarkastusten todennäköisyyteen. Maahanmuuttajataustalla, perheen tulotasolla, perhemuodolla tai asuinpaikkakunnalla ei havaittu olevan yhteyttä. Vaikuttaa siltä, että Suomessa tehdään tarkastuksia koko maassa koulun koosta ja sijainnista riippumatta. Yleisin mainittu syy tarkastukseen oli tavaroiden tarkastus lunttilappujen varalta. Tarkastukset ovat harvinaisia, mutta ne kasautuvat etenkin koulussa heikosti menestyville pojille. Koulussa tapahtuvan valvonnan ja sukupuolen välistä yhteyttä olisi syytä tutkia lisää rikosaktiivisuudesta riippumattoman vinouman selittämiseksi.
  • Saarikkomäki, Elsa (2010)
    Tutkielman aiheena on nuoriin kohdistuva poliisikontrolli. Tarkoituksena on kuvata 15–16-vuotiaisiin nuoriin kohdistuvan poliisikontrollin yleisyyttä, määriä ja piirteitä. Lisäksi tutkitaan sitä, mitkä tekijät selittävät poliisikontrollin kohteeksi joutumista. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on kriminologinen leimaamisteoria. Tavoitteena on testata empiirisesti teorian väittämää siitä, että kontrolli ei jakaudu satunnaisesti vaan se kohdistuu valikoivasti tiettyihin henkilöihin. Poliisikontrollin valikoivaa kohdistumista on etenkin Yhdysvalloissa tutkittu laajasti. Aineistona on Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen vuonna 2008 keräämä Nuorisorikollisuuskysely. Kyselyyn vastasi 5826 peruskoulun yhdeksännen luokan oppilasta. Tutkimuksessa hyödynnettiin kysymyksiä, joissa nuorilta tiedusteltiin poliisin heihin kohdistamista toimenpiteistä. Lisäksi nuoria pyydettiin kertomaan avovastauksessa omin sanoin viimeisimmästä kiinniottotilanteesta. Tutkimuksessa on yhdistetty kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia aineistoja. Poliisin toimenpiteistä on analyysissä keskitytty erityisesti poliisille kiinnijäämiseen. Tutkimuksen kvantitatiivisesta osasta selvisi, että noin joka kymmenes nuori oli kokenut poliisille kiinnijäämisen kuluneen vuoden aikana. Poliisikontrolli keskittyi erityisesti nuoriin, jotka olivat tehneet laajasti rikoksia. Kuitenkin vain pieni osa näistäkin nuorista oli ollut tekemisissä poliisin kanssa. Analyysissä kontrollin valikoivasta kohdistumisesta menetelmänä käytettiin logistista regressioanalyysia. Mallinnuksessa tarkastellaan sitä, mikä on nuoren rikosaktiivisuuden yhteys ja mikä on muiden tekijöiden yhteys poliisille kiinnijäämiseen. Lisäksi mallinnuksessa vakioidaan nuoren rikoskäyttäytyminen ja tarkastellaan, nouseeko esiin ryhmiä, jotka ovat muita todennäköisemmin kontrollin kohteena. Jos kontrolli kohdistuisi leimaamisteorian oletusten mukaisesti, nuoren rikoskäyttäytymisellä ei olisi suurta vaikutusta, sillä kontrolli kohdistuisi valikoivasti tiettyihin nuoriin. Tulokseksi saatiin, että nuoren rikoskäyttäytymisen laajuus oli keskeinen tekijä poliisille kiinnijäämisen riskiä arvioidessa. Kun mallinnuksessa vakioitiin rikoskäyttäytyminen ja muut tekijät, havaittiin, että vertailuryhmää suurempi riski kiinnijäämiseen oli esimerkiksi pojilla, kaupungissa asuvilla, heikosti koulussa menestyvillä, ammattikouluun pyrkivillä ja usein humalahakuisesti juovilla nuorilla. Leimaamisteorian vastaisena tuloksena oli, että rikoskäyttäytyminen oli vahva poliisikontrollia ennustava tekijä. Teorian mukaisina tuloksina havaittiin, että kontrolli kohdistui esimerkiksi poikiin, kaupungissa asuviin ja heikosti koulussa menestyviin nuoriin. Avovastauksia tutkittiin sisällönanalyysin menetelmällä (N=394). Tulokset esitetään numeerisesti ja vastauksia kuvaillen. Avovastausten perusteella analysoidaan, missä tilanteissa ja millaisten tekojen yhteydessä kiinnijääminen tapahtui. Lisäksi tarkastellaan, millaisia toimenpiteitä poliisit nuorten mukaan käyttivät. Tulosten mukaan poliisikontrolli kohdistui nuorten julkisessa paikassa harjoittamaan toimintaan. Kiinnijäämiseen johtaneet teot ja tilanteet olivat hyvin moninaisia. Yleisin syy poliisille kiinnijäämiseen oli mopoiluun liittyvä tilanne. Lisäksi alkoholiin liittyvät teot nousivat vastauksissa esiin. Tutkimusmenetelmiä yhdistämällä tarkasteltiin vielä perusteellisemmin kontrollin kohdistumista. Pohdinnassa on arvioitu mahdollisia syitä, miksi tiettyihin ryhmiin kohdistui poliisikontrollia.
  • Simola, Noora (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämä tutkielma tarkastelee minkälaisia neutralisaatioita, eli perusteluita nuoret koulu-uhkaajat esittävät teoilleen hyödyntäen kriminologista neutralisaatioteoriaa sekä oppimisteoriaa. Koulu-uhkaukset ja koulusurmat ovat muovanneet kouluväkivallan ilmiötä ja luoneet pelkoa uudesta potentiaalisesta vakavasta kouluväkivaltatapauksesta koulujen arkeen. Aiempi tutkimus on keskittynyt koulusurmia ympäröiviin näkökulmiin sekä koulu-uhkaajien tai uhkausten arviointiin. Tutkimuksen tavoitteena on tutkia nuorten esittämien neutralisaatioiden eri muotoja. Aineistona on vuosien 2013-2018 poliisien kirjaamat esitutkintapöytäkirjat, jotka sisältävät alle 30-vuotiaiden nuorten esittämät poliisien tutkimat koulusurmauhkaukset. Esitutkintapöytäkirjoissa (33 kpl) oli 41 uhkaajaa, joiden ikä vaihteli 11–27-vuoden välillä ja joista enemmistö oli poikia, mutta joukossa oli myös tyttöjä. Analyysi tehtiin laadullisen teorialähtöisen sisällönanalyysimenetelmän avulla. Aineistosta nousee esiin viittä klassista neutralisaatiota ja 11 ei-klassista neutralisaatiota sekä kolme aiemmalle tutkimukselle verrattain tuntematonta ei-klassista neutralisaatiota. Tarkastelun painopisteenä olivat sukupuolen ja tekoympäristön osalta esiintyvät eroavaisuudet neutralisaatioissa sekä oppimisen ilmeneminen aineistossa. Tulosten mukaan nuoret koulu-uhkaajat neutralisoivat tekojaan klassisilla tavoilla vetoamalla useimmiten ajattelemattomuuteen, vitseihin, väärinkäsityksiin, vihaisuuteen ja muiden vuoksi tekemiseen. Joukossa esiintyy myös ei-klassisia neutralisaatioita, kuten aikomuksen kieltämistä, kätkeytymistä epätäydellisen tiedon taakse ja tekojen kielellä ilmaisemista sekä huomiohakuisuutta. Neutralisointitavat erosivat lievempien ja vakavampien uhkaustapausten uhkaajien välillä etenkin uhrin kieltämisen ja korkeampiin periaatteisiin vetoamisen sekä tekojen kielen osalta. Tytöt neutralisoivat enemmän sisältä kumpuavilla tavoilla korostamalla luonnetta, mielenlaatua ja syvää ihailua tai vihaa. Pojat puolestaan vetosivat useammin vitseihin ”verukkeina” ja korostivat vaikeuksiaan sekä hakivat huomiota. Verkkouhkaajat vetosivat huomiohakuisuuteen ja ilmensivät paljon oppimista. Tulokset tukevat myös kriminologista oppimisteoreettista näkemystä siitä, että rikollisuudelle suotuisia määritelmiä, ilmauksia, neutralisaatioita ja rikostekniikoita voidaan oppia. Tulokset ovat yhteneväisiä aiemman tutkimuksen kanssa, etenkin lievempien koulu-uhkaustapausten uhkaajien esittämien neutralisaatioiden osalta. Lisäksi ne syventävät sitä, tarjoten uudenlaisia neutralisaatioita ja ilmentäen eroavaisuuksia sukupuolen sekä tekoympäristön osalta. Koulu-uhkaajien neutralisaatioiden eroavaisuuksien tutkiminen on haastavaa aiemman tutkimuksen vähäisyyden vuoksi. Koulu-uhkaukset vaikuttavat siirtyneen osittain verkkoympäristöön ja vakavampien uhkausten taustalla ilmenee enemmän suunnitelmallisuutta ja teon valmistelua. Tulosten valossa koulu-uhkausten tutkiminen laajalla aineistolla ja eri näkökulmista on aiheellista, jotta ilmiön ajallista kehittymistä voidaan ymmärtää ja interventioita kehittää.
  • Näsi, Matti (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2016)
    Katsauksia 18/2016
    Tässä katsauksessa esitellään tiiviisti Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin kahdeksannen, keväällä 2016 kerätyn nuorisorikollisuuskyselyn (NRK) päätuloksia. Kaiken kaikkiaan tuorein mittaus viittaa nuorten rikoskäyttäytymisen vähenemiseen tutkitussa ikäryhmässä (15–16-vuotiaat). * Yleisimpiä vuoden 2016 kyselyssä mitatuista yhdeksäsluokkalaisten tekemistä kielletyistä tai rikollisista teoista kuluneen vuoden aikana olivat alkoholin humalajuominen (35 %), luvattomat poissaolot koulusta (26 %), luvaton verkkolataaminen (25 %) ja koulusta varastaminen (11 %). Harvinaisimpiä tekoja olivat pahoinpitely (4 %), murtautuminen (4 %), uhkaamalla varastaminen (2 %) ja muiden kuin mietojen huumeiden käyttö (2 %) ja moottoriajoneuvon varastaminen (1 %). * Kun tarkastellaan rikoskäyttäytymisen muutoksia vuodesta 1995 lähtien, voidaan havaita, että nuorten rikoskäyttäytyminen harvinaistui jaksolla 1995– 2004, jonka jälkeen rikoskäyttäytyminen pysyi suhteellisen vakaana tai yleistyi hieman joidenkin tekojen kohdalla vuoteen 2012 saakka. Vuoden 2016 mittauksessa voidaan kuitenkin havaita, että nuorten rikoskäyttäytyminen on kääntynyt uudestaan laskuun. * Varastaminen ja vahingonteot vähenivät tarkastelujakson alussa, pysyivät tasaisena 2000-luvun alussa, kohosivat vuoden 2012 mittauksissa (eritoten vahingontekojen osalta ”piikki”), mutta vuoden 2016 kyselyssä laskivat jälleen selvästi. * Väkivallan yleisyys on pysynyt muihin tekomuotoihin verrattuna vakaana vuoteen 2012 asti. Vuoden 2016 mittauksessa väkivaltaan osallistuneiden nuorten osuus kuitenkin laski. Väkivallan laskusuunta erottaakin tuoreimman rikoskäyttäytymisen trendin 1990-luvun lopun kehityksestä, jolloin muutokset koskivat vain omaisuusrikoksia. * Yleisimpiä uhrikokemuksia nuorille olivat heidän omaisuuteensa kohdistuneet vahingonteot (15 % kokenut kuluneen vuoden aikana), sähköinen kiusaaminen (15 %), varkaudet (15 %), väkivallalla uhkailu (13 %) sekä fyysinen väkivalta (10 %). Harvinaisimpia kyselyssä mitatuista teoista olivat uhkaamalla varastaminen (4 %) ja rasistinen uhkailu ja väkivalta (4 %). * Kun tarkastellaan uhrikokemusten kehitystä jaksolla 1998–2012, päähavaintona on, että tasomuutokset uhrikokemusten yleisyydessä eivät ole suuria. vuoden 2016 mittauksessa on kuitenkin havaittavissa laskua uhrikokemusten osalta, koskien varastamista, uhkaamalla varastamista, kiusaamista ja väkivaltaa. * Nuoriin kohdistuva fyysinen väkivalta on useimmin toisten nuorten tekemää. Ylipäätään tuttujen henkilöiden tekemä väkivalta on selvästi yleisempää kuin tuntemattomien taholta tullut väkivalta. Tyypillisimmin nuoriin kohdistui väkivaltaa, jossa tekijänä oli sisarus, kaveri tai muu tuttu nuori. Aikuisten taholta tulleessa väkivallassa tekijänä oli useimmin isä tai äiti. * Seksuaalisen häirinnän osalta 8 prosenttia nuorista oli kokenut toisen nuoren tekemää häirintää, kun taas 6 prosenttia oli kokenut aikuisen tekemää häirintää. Uhrikokemukset olivat yleisempiä tytöillä kuin pojilla. Seksuaalinen häirintä oli useimmiten sekä fyysistä, että verbaalista.
  • Kaakinen, Markus; Näsi, Matti (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2021)
    Katsauksia 47/2021
    Tässä raportissa esitellään uusimman, vuonna 2020 tehdyn nuorisorikollisuuskyselyn tuloksia ja tarkastellaan nuorten rikoskäyttäytymisen muutoksia vuodesta 1995 lähtien. Raportissa käsitellään myös nuorten joutumista rikosten uhriksi, uhrikokemusten muutoksia vuodesta 1998 lähtien sekä nuorten rikollisuutta koskevia asenteita. * Vuoden 2020 nuorisorikollisuuskyselyyn vastasi 5 674 nuorta 74 koulusta. Tutkimus suunnattiin yhdeksännen luokkatason oppilaille. * Nuorten rikoskäyttäytymisen ja uhrikokemusten väheneminen näyttää pääosin päättyneen. Valtaosa tutkituista teoista ja uhrikokemuksista oli pysynyt samalla tasolla kuin vuonna 2016, vaikka myös joitain muutoksia oli nähtävissä. * Nuorten luvattomat koulupoissaolot, vahingonteot ja koulukiusaaminen ovat edelleen hieman vähentyneet vuodesta 2016. Muiden huumeiden kuin hasiksen tai marihuanan käyttö lisääntyi hienoisesti. * Nuorten väkivalta pysyi vakaalla tasolla vuoteen 2016 verrattuna. Nuorista 4 % oli viimeisen 12 kuukauden aikana pahoinpidellyt toisen henkilön. Pahoinpitelyn kohteena oli vuoden aikana 10 % nuorista. * Tehdystä väkivallasta aiempaa suurempi osa aiheutti vahinkoa ja lääkärin tai sairaalahoitoa vaatineita vammoja. Vuonna 2020 nuorten tekemistä pahoinpitelyistä 15 % oli ollut sellaisia, joiden seurauksena uhri tarvitsi lääkäri- tai sairaalahoitoa. Vastaava osuus oli 9 % vuonna 2016. * Nuorten väkivallasta ja vahingonteoista tulee poliisin tietoon suurempi osa nyt kuin neljä vuotta sitten. Myymälävarkauksien osalta poliisin tietoon tulon lasku on päättynyt. Silti edelleen pieni osa rikoksista tulee poliisin tietoon ja sitä kautta tilastoihin (väkivallasta 14 %, vahingonteoista 10 % ja myymälävarkauksista 19 %). * Yhä useampi nuori on ollut viharikosten kohteena viimeisen 12 kuukauden aikana (6 %). * Vuonna 2020 noin joka kuudes (15–17 %) nuorten väkivallanteko liittyi tekijän vihaan uhrin edustamaa ryhmää kohtaan. Viharikosten osuus oli osapuilleen yhtä suuri vahingonteoissa (14 %). Sähköisen kiusaamisen tapauksista joka neljäs (25 %) liittyi vihamotiiviin. * Nuorten kokemat varkaudet ja aikuisten taholta kokema seksuaalinen häirintä ja -väkivalta ovat jatkaneet laskuaan. * Nuorten nuorisorikollisuutta koskevat asenteet olivat muuttuneet osin hyväksyvämmiksi viime vuosina.
  • Kouvonen, Anne (2002)
    The purpose of the present research is to increase our knowledge about adolescent part-time work during the school year, and to examine the association between work and deviant behaviour among Finnish lower-level secondary school students. Three data (Finnish Self-Report Delinquency Studies 1998 and 2001, and School Health Promotion Survey 2000) were analysed in four separate articles. In addition, the study includes the summary article. In two of the original papers the relationship between adolescent part-time work and delinquency was studied, one article explored the association between work and heavy drinking while the remaining one examined the relationship between work and drug use. There is a sound basis for a generalisation of the results for 14 to 16 year-olds. The study shows that there is a significant association between intensive (more than 10 hrs per week) adolescent part-time work and an increased likelihood of delinquency, heavy drinking and drug use. Intensive work and 'adult-like' jobs do not keep adolescents 'off the streets' or 'out of trouble'. Part-time work cannot therefore be used as a strategy for preventing deviant behaviour. However, intensive work was not among the factors most strongly associated with an increased likelihood of deviant behaviour. Common criminological variables, such as parental control and peer-related variables, as well as other relevant variables, such as gender and disposable allowances, were more strongly associated with various types of delinquency. Similarly, low parental control was more strongly associated with an increased likelihood of heavy drinking and the use of drugs. Even so, after controlling several relevant variables, there still remained a significant association between intensive work and an increased likelihood of all deviant behaviours examined. In contrast, moderate work was mostly not associated with deviant behaviour. This research does not claim that adolescent work causes delinquency or substance use, or that work is always bad for adolescents. The study indicates that under certain conditions, working during the school year may be potentially harmful. Work as such is neither good nor bad. It is the characteristics of the job that is essential, among which the number of hours worked, is the most important.
  • Lehtonen, Minna (Helsingfors universitet, 2015)
    Study aims. Crime behaviour can be influenced by individual characteristics such as lack of impulse control or social factors such as loose social controls. What the main risk factors for crime are can vary between different contexts. The causes of crime can also differ in adolescence when many people experiment with crime as compared to in adulthood. The primary aim of this study was to compare the effects of family risk factors and personality on juvenile crime in Finland. The expectation was that in the individualistic Finnish context personality would have a larger impact on youth's crime behaviour than family risk factors. The second aim of the study was to assess whether the impact of family risk factors on delinquency was partially mediated by personality. Methods. The study data was from a Finnish cross-sectional self-report survey on youth crime collected in Spring 2012. The sample consisted of 4059 Year 6 students from 102 primary schools and 4855 Year 9 students from 51 secondary schools. Personality was measured using an abbreviated Finnish version of the original Big Five Inventory of personality (BFI-S). Delinquency was measured through self-reports of crimes committed in the previous year and included 12 varied offences including eg. graffiti, theft, burglary and battery. Family risk was assessed using a cumulative measure of five risk factors; parental unemployment, large family size, subjective ratings of poor financial situation, being from a divorced family and immigrant status. Results and discussion. After adjusting for gender and school year group both cumulative family risk and personality, apart from the dimension of Neuroticism, were found to be significant predictors of delinquency. As hypothesized, personality had a larger effect on delinquency than cumulative family risk. However, including both personality and cumulative family risk in a model predicting delinquency produced the best predictive power. Agreeableness and Conscientiousness were linked with decreased delinquency, whereas Extroversion and Openness to experience were linked with increased delinquency. Personality also partially mediated the effect of cumulative family risk on delinquency. The results of the mediator analyses suggest that the family risk factors may have increased personality dispositions to react in a certain way, which in turn added the risk of participating in criminal behaviour or protected youth from reacting through delinquency.
  • Salmiaitta, Pentti (Helsingin yliopisto, 2014)
    Objectives: Juvenile delinquency and substance use are significant social problems. Delinquency and substance use started in adolescence often lead to lifetime persistent behavior patterns. According to previous research the most important individual factor in relation to juvenile delinquency and substance use is personality and one of the most important environmental factors in relation to these behaviors is parental monitoring. In this study I tried to replicate earlier results on the links of personality and parental monitoring with juvenile delinquency and substance use. Moreover I examined the quality of interactions between the Big Five personality traits and parental monitoring in relation to juvenile delinquency and substance use; these interactions have not been studied comprehensively before. Methods: Data for this study was taken from the Finnish national delinquency survey from 2012 collected by the National Research Institute of Legal Policy. The sample consisted of 8914 Finnish 6th and 9th grade pupils (age range 12–17). I analyzed the amount of self-reported criminal acts from the previous year in three classes of crime: aggressive and non-aggressive criminal acts as well as substance use (incl. alcohol use). I used multinomial logistic regression to examine the links of the Big Five personality dimensions, parental monitoring and their interactions to different classes of criminal acts. In each class of crime I compared separately occasional and repetitive offenders to those who reported minimal amounts of criminal acts. Results and conclusions: Parental monitoring had strong positive links to all classes of crime independent of the amount of criminal acts. Agreeableness and conscientiousness had negative relationships with all criminal behavior following previous research. Extraversion in turn had positive relations to all crime contrary to many previous results. Personality traits and parental monitoring had two separate kinds of interactions: in many occasions when parental monitoring was lower some personality trait was reduced in its power to predict criminal acts; contrary to this the positive relationship of extraversion to repetitive aggressive crime raised as parental monitoring decreased in amount. The significance of parental monitoring in relation to juvenile delinquency and substance use is highlighted in my results. According to my results it will be profitable to put effort in reinforcing parental monitoring to fight juvenile delinquency and substance use.
  • Rönnberg, Minna (Helsingfors universitet, 2015)
    Various studies have established that juvenile delinqency is often characterized by group nature. Although co-offending is the most common criminal style during adolescence, solo offenders exists too. Previous studies have shown differences in terms of criminal style, including age and typical offenses. The aim of this study is to explore if there can be found differences regarding the personality structure. We expected to find a more criminal personality profile in solo offenders compared to co-offenders, since co-offending delinquency has been considered in the literature even as a normal phenomenon in adolescence. Furthermore, we expected youths with mixed criminal style to differ the most from other groups in terms of neuroticism, conscientiousness and agreeableness. The data is drawn from the national Finnish Youth Crime Survey 2012 (N = 4855). Personality was assessed with the shortened Big Five Inventory (BFI-S) and delinquency was measured by involvement in five different types of criminal behavior. Criminal style was assessed by asking the youths if they did the offense in question alone or in company of one or more offenders. Multivariate analyses of variance (MANOVA) and logistic regression were used to examine the personality profiles and differences between youths representing different criminal styles. Contrary to the hypothesis, solo offenders and co-offenders differed only regarding extraversion. However, when analyzing the results at the offense type level, the results showed preliminary differences concerning other traits. In line with previous studies, the most common offenses for co-offenders were crimes against property, while for solo offenders crime against persons was the most typical offense. As hypothesized, youths with mixed criminal style differed most strongly from the other groups in terms of personality traits. The findings of the study suggest, that to understand why some youths choose to act on their own in the matter of delinquency, we need to study other factors in addition to personality traits.
  • Koivukangas, Jenny (Helsingin yliopisto, 2018)
    Objectives Adolescents placed in reform schools (RS) are a special group with a risk for many types of lifetime problems. Previous studies on psychiatric morbidity among RS population indicate a wide spectrum of disorders among this population, but more representative information is needed. This follow-up study investigates the prevalence of psychiatric diagnoses among five cohorts of individuals with a history of RS placement. The prevalence rates are also compared to a matched general population sample. Methods The study sample consisted of a complete national cohort of all 1099 people placed in a reform school on the last day of the years 1991, 1996, 2001, 2006 or 2011, and information on psychiatric diagnoses, grouped into eight categories, was collected from the care register of specialized health care. The reform school subjects were compared to a population control group (n = 5437) matched by age, sex and place of birth, the follow-up time being 18 to 38 years. Results Among the individuals with a RS background, 57.4% had at least one diagnosis during the follow-up time, compared to 6.8% among the controls. 30.1% were diagnosed with conduct disorder and ADHD -category diagnosis, 26.4% with substance use disorder, 16.7% with affective disorder, 9.7% with personality disorder, 8.1% with schizophrenia spectrum disorder, 7.0% with mental retardation, 5.8% with disorder of psychological development, and 8.1% with other childhood disorder. All diagnoses were significantly more prevalent among the RS than control group. Conclusions The results of this study contribute to the earlier knowledge indicating that different psychiatric disorders are highly prevalent in RS population and that problems persist also after RS, reminding about the continuous need for support in this population.
  • Nyman, Robert (Helsingfors universitet, 2017)
    Objectives. The etiology of juvenile delinquency has been widely researched and several risk factors considering individual traits, parents or parenthood, and other environmental factors have been well established. There has been growing interest in the role of psychopathic traits on young offendings and recent evidence suggests that intensity of psychopathic traits enhances the risk of criminal behaviour in youth. However, the studies investigating the role of psychopathic traits as a predictor of criminal behaviour in youth are methodologically restricted and the effects of risk factors or moderating variables have not been considered comprehensively. The aims of this research were to examine the association between psychopathic traits and criminal behaviour in youth, and to study if risk factors strengthen this association. Methods. This sample consisted of 4855 Finnish students on the ninth grade of upper comprehensive school. Criminal behaviour was measured as the amount of forbidden actions conducted during the past year. Psychopathic traits were studied as a dimensional variable and it was measured with a validated self-report questionnaire for psychopathy (APSD-SR). Linear regressions were used to examine the association between psychopathic traits and juvenile delinquency. Nine different risk factors and cumulativity of risks were controlled for the analyses. Linear regression was also used to examine the moderating effects of risk factors and their cumulativity to the association between psychopathic traits and criminal behaviour. Results and conclusions. Most adolescents reported at least some psychopathic traits. The intensity of psychopathic traits, well established risk factors and the cumulativity of risk factors were all associated with greater amount of criminal behaviour. The association between psychopathic traits and criminal behaviour was enhanced by those risk factors that can be considered to provide antisocial models or opportunities for criminal behaviour. Antisocial peers were the most significant risk factor for criminal behaviour and it strongly enhanced the association between psychopathic traits and criminal behaviour. Overall, the results emphasize the importance of interventions for antisocial peer groups to prevent juvenile delinquency.
  • Valkonen, Teemu (Helsingfors universitet, 2016)
    Objectives. A relatively small group of people are responsible for disproportionate amount of offenses which cause significant monetary and societal costs. It has been important to recognize different risk and protective factors for chronic offending in youth to develop effective treatment and preventive strategies. One subgroup of offenders who commit many offenses are individuals with high psychopathic traits. However, not all psychopathic individuals commit crimes and some seem well adjusted to society. High intelligence is considered as a protective factor from chronic offending. This study examines the relationship of psychopathic traits and intelligence on juvenile delinquency with seven-year long follow up design. Methods. The data of the study was employed from the Pathways to Desistance longitudinal study which material was collected in between 2000 - 2010. The sample included all male juvenile offenders (n=1170) from the cities of Phoenix and Philadelphia in the United States of America. The participants were 14 - 19 of age at the beginning of the study and 21 - 26 at the end. Psychopathic traits were assessed with PCL:YV and intelligence with WASI. The relationship of psychopathic traits and intelligence on delinquency was examined with binary logistic regression analysis. As well as the moderating effect of intelligence on the relationship between psychopathic traits and delinquency. Delinquency was assessed separately for violent and income related crimes based on the self-report of the participants with SRO method. Results and conclusions. High psychopathic traits were related to a higher risk for both violent and income offending in every measurement year of the seven year follow up. In addition, high psychopathic traits were related to a higher risk for faster rate of recidivism and to the continuity of criminal activity. Intelligence did not have either increasing or decreasing effect on delinquency and it did not have any moderating effect on the relationship between psychopathic traits and delinquency. However, further studies are needed to examine more closely the observed relationships, possible mediating factors and other risk and protective factors for crime. The results indicate that the risk and protective factors for delinquency in youth with high psychopathic traits needs to be intervened as early as possible to achieve effective treatment and preventive results.