Browsing by Subject "nykyesitys"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Kauppala, Katri (2016)
    Tämä on opinnäytteeni Teatterikorkeakoulun teatteripedagogiikan maisteriohjelmasta. Olen halunnut tässä työssä tutkia, mitä tarkoittaa teoksen sisäinen pedagogisuus. Minkälaisia keinoja taiteella on kurottaa kohti yleisöä ja luoda tekijän ja kokijan tai teoksen ja kokijan välille dialoginen suhde? Miten tällainen suhde voi olla läsnä jo esityksessä? Millä tavalla teoksen raamit tukevat tai eivät tue yhteisen tuntua? Voiko siis pedagogiikka taiteessa laajentua ulos opettamisesta? Voiko pedagogista olla muukin kuin itse teoksen oheen järjestettävä työpaja? Nämä pääkysymykset ohjaavat pohdintaani tässä teatteripedagogiikan maisterin opinnäytteessä. Mitä siis on pedagoginen taide? Termille ei ole tarkkaa määrittelyä. Näkemykseni mukaan pedagoginen taide käsittää sellaiset taideteokset ja esitykset, joissa on tietoisesti valittu jonkinlainen pedagoginen näkökulma. Näitä erilaisia näkökulmia, eli kurotuksia pyrin omalta osaltani pohtimaan tässä työssä. Pedagoginen taide on siis osa taidekasvatusta ja taidepedagogiikkaa, mutta sen piiriin ei voida lukea esimerkiksi työpajaa sellaisenaan, eikä pedagogisen taiteen alle kuulu ryhmäprosessien mekaniikka. Pedagoginen taide keskittyy usein taiteen ja kokijan välisyyteen. Pedagogisuus tulee halusta ja intentiosta. Jos taiteen intentio on olla taidetta, voi sen parissa silti oppia, mutta silloin teos on tehty muista lähtökohdista. Pedagogisuus vaatii pedagogista tarkoitusta ollakseen olemassa. Olen halunnut tässä työssä keskittyä nimenomaan esitystilanteen tai teoksen pedagogisuuteen, eli olen rajannut ulos sellaiset teatteripedagogiset pohdinnat, jotka liittyvät teatterin perinteiseen opettamiseen. Olen kiinnostunut teoksen, tekijän ja kokijan välillä tapahtuvan pedagogiikan mahdollisuudesta. En ole ottanut tähän työhön mukaan työpajoihin tai ryhmäprosesseihin liittyviä kysymyksiä. Voiko pedagogiikka kasvaa taiteen tekijöiden ja harrastajien mukana aina kokijoihin ja katsojiin saakka. Mitä teoksen sisäinen pedagogisuus edellyttää tekijältä? Vastuuta ja halua, sekä pedagogisen intention olemassaoloa. Pedagogisuus on kutsu, eikä käsky. Se on sysäys, sekä valmius ottaa kiinni. Se on halu hypätä mukaan pyörteeseen ja altistua itsekin huimaukselle. Pedagoginen ajatusmaailma ei karta epätietoisuutta, vaan hakeutuu kohti kohtaamista ja kohdattavan esiintuomaa erilaisuutta. Minkälaisia keinoja taiteella on kurottaa kohti yleisöä ja luoda dialoginen suhde? Nykyteatteri on jo tehnyt tutuksi erilaiset esityspaikat ja –tilat. Näiden avulla voidaan luoda otollinen sosiaalinen tila kohtaamiselle. Osallistumisen kautta yksisuuntainen kokemuksen tarjoaminen muuttuu kaksisuuntaiseksi. Ajatusten ja kokemusten jakaminen muuttuu olennaiseksi osaksi paitsi taidetta, parhaassa tapauksessa myös elämänfilosofiaa. Pedagogiikka voi olla tapa hahmottaa teos, sekä tapa olla. Pedagoginen teos kurkottaa yli tekijöidensä. Se hamuaa jollain tavalla kohti kokijaa, eikä tyydy yksisuuntaiseen monologiin. Sen ytimessä on dialoginen oleminen ja kohtaamisen halu. Pedagogisen taiteen tarkoitus ei ole sen enempää tuputtaa totuutta, kuin vältellä vastuuta. Sen tarkoitus on luoda mahdollisuuksia kommunikaatiolle, tuoda näkyväksi erilaisia mielipiteitä ja parhaimmillaan mahdollistaa hetkellinen tila-aika-jatkumo, jossa monenlaisten ihmisten erilaisuuksien verkosto muuttuu näkyväksi ja hyväksyttäväksi.
  • Palmio, Arttu Kalle Joonatan (2014)
    Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa kirjoitan tanssijan ja taiteilijan identiteeteistäni. Pohdin tanssijuuteeni vaikuttavia tekijöitä sekä määrittelen, mistä taiteellinen toimintani tanssijana koostuu. Henkilökohtainen ja asialähtöinen kirjoittamisen tapa neuvottelevat keskenään läpi opinnäytteeni kirjallisen osion. Kirjallinen opinnäytteeni alkaa prologilla, jossa pohdin lähtökohtiani tanssiaiheiselle kirjoittamiselle. Huomioksi nousee tanssijan roolin moninaisuus alati muuttuvalla tanssitaiteen kentällä sekä kokonaiskuvan hahmottamisen haasteellisuus. Prologia seuraa varsinainen teksti, joka jakaantuu kolmeen osaan: Kirjoituksen ensimmäisessä osiossa käsittelen teoksen tekemiseen liittyviä lähtökohtiani ja ennakkoluulojani. Pohdin aiheen valintaa ja käsittelyä, sekä mahdollista vaihtoehtoista lähestymistapaa näiden kahden rinnalle. Toisessa osiossa tarkastelen suhdettani tanssijan rooliin teoksen esittäjänä, esiintyjänä sekä tekijänä. Aloitan käsittelemällä tanssijan ja koreografin välistä suhdetta Jo Butterworthin artikkelin Too many cooks? A framework for dance making and devising (2009) esittelemän didaktis-demokraattisen mallin avulla. Etenen pohtimaan esiintyjyyttä laajemmin Annette Arlanderin artikkelin Tekijä esiintyjänä – esiintyjä tekijänä (2010) kautta. Lisäksi pohdin hieman omaa suhdettani esiintyjyyteen tanssijana Joona Halosen koreografiassa Straight (2013), jonka jälkeen päädyn kirjoittamaan laajemmin tekijyydestä ja suhteesta katsojaan Tuomas Laitisen kirjoituksen Katsoja esityksen tekijänä (201o) innostamana. Lopuksi esitän vielä itselleni kysymyksiä taiteilijuudesta Helena Sederströmin artikkelin Taiteilijuus murroksessa (2002) inspiroimana. Kolmannessa osiossa kirjoitan itsestäni tanssintekijänä. Aloitan tarkastelemalla omaa kasvuani esitysten tekijänä. Päädyn kirjoittamaan tarkemmin esityksestä Welcome (2014). Dokumentoin ja reflektoin esityksen luomis- ja harjoitusperiodeja sekä lopullista esitystä. Erityisesti kirjoitan tilasuunnittelusta, työskentelyn dramaturgiasta ja työskentelyn aikana heränneistä kysymyksistä suhteessa Susan Rethorstin kirjaan A Choreographic Mind: Autobodygraphical writings (2012). Kirjallinen opinnäytteeni päättyy epilogiin, jossa selitän lukijalle valitsemaani rakennetta sekä reflektoin lyhyesti kirjoitusprosessia kokonaisuudessaan.
  • Koskinen, Anni (2018)
    Opinnäytetyöni kirjallinen osio pohjaa tammikuussa 2017 ensi-iltansa saaneeseen näyttämöteokseen KOSTO I-IX, koreografina Elina Pirinen. Kirjallinen työni on teosprosessin sekä vuosien opintojen myötä nousseiden ajatusten kokonaisuus. Sitä kehystävät seuraavat esiinnousseet sanat: välisyys, vaikutus, valinnat. Nämä kolme v-sanaa muodostavat rajauksen antaen suunnan ja lukuohjeen kirjoituksilleni, jotka mitä suuremmissa määrin koskevat pohdintoja esiintyjän positiosta sekä erilaisista valinnanteon prosesseista. Avaan opinnäytteeni taiteellista prosessia reflektoiden tanssijantyöllistä osuuttani teoksessa KOSTO I-IX. Palaan kirjallisen työni eri vaiheissa pohtimaan erityisesti henkilökohtaisen ja henkilökohtaisuuden merkityksellisyyttä taiteellisissa prosesseissa. Kuvailemalla ja analysoimalla erilaisia konkreettisia työtilanteita tarkastelen sitä, miten erilaiset läsnä olleet ja hiljaisemmin taustalla vaikuttaneet tekijät, ajatukset, kokemukset ja käsitykset tulivat osaksi käsillä ollutta prosessia. Mietin, millä tavoin niin ympäristö kuin oma kokemusmaailmani vaikuttivat toimintaani Koston työprosessissa. Tuon taiteellisen työn kokemuksellisen reflektoinnin rinnalle myös teoreettisempia näkökulmia, viitaten erityisesti Stuart Hallin (1999) kirjaan Identiteetti, samoin kuin Pilvi Porkolan (2014) väitöskirjaan Esitys tutkimuksena – Näkökulmia poliittiseen, dokumentaariseen ja henkilökohtaiseen esitystaiteessa. Lisäksi ajatteluani ja kirjoittamistani ruokkivat Martha Ruhsamin (2010) sekä Andre Lepeckin (2012) ajatukset nykyesityksen sisällön tuottamisesta, representaatiosta sekä uusista dramaturgisista praktiikoista. Unohtamatta sitä suurta määrää toisen, kolmannen ja yhdeksännen käden tietoa, joka tässäkin tapauksessa hämärtää ajatusten niin sanottua "alkuperäisyyttä", tuoden samalla esiin jotakin olennaista ajattelun, tiedon ja kanssakäymisen erilaisista tasoista ja välisyyksistä. Taiteellisen prosessin vaikuttamana käsittelen erilaisia identiteetin kysymyksiä, esiintyjää eletyn elämän läpäisemänä entiteettinä sekä näyttämölle asettuvan tai asetetun ruumiin poliittisuutta. Kuljetan mukana myös henkilökohtaisempia kirjoituksiani, jotta en tulisi ohittaneeksi tai unohtaisi paljastamisen ja piilottamisen välistä monisyistä suhdetta, tai erehtyisi luomaan kuvaa yksiäänisestä ja ristiriidattomasta kirjoittajasta. Hahmottelen omien ja jaettujen historioiden yhteen kietoutumista sekä erilaisten diskurssien vaikutusta niin teoksen rakentumiseen kuin omaan toimijuuteeni. Koen näin pääseväni lähemmäs joitakin niistä moninaisista ja kompleksisista vallan muodoista, joita kulttuuriimme ja minuun on rakentunut, juurtunut ja piiloutunut.