Browsing by Subject "ohjauskeinot"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 57
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2010)
    Ympäristöministeriön raportteja 3/2010
    Ympäristöministeriön asettama työryhmä on arvioinut biohajoavan jätteen energiakäytön mahdollisuuksia sekä energiakäytön edistämisen esteitä koko käsittelyketjussa.  Muiden biohajoavien materiaalivirtojen vaikutus on otettu huomioon. Työryhmä ehdottaa kolmeatoista toimenpidettä käynnistettäväksi, jotta biohajoavan jätteen energiana hyödyntämiseen tähtäävät investoinnit kasvaisivat merkittävästi nykyisestä. Ehdotetuista toimista tärkein on täysimääräinen kielto sijoittaa biohajoavaa jätettä kaatopaikoille.   Alan määritelmiä, lainsäädäntöä, strategioita, energian tuotantoa ja jätemääriä on esitetty. Raportissa on yhteenveto lukuisista alalla tehdyistä selvityksistä ja raporteista sekä kartoitus biojätemääristä ja muista biohajoavista materiaalivirroista. Arvioita niiden energian tuotantopotentiaalista on esitetty. Työryhmä on kuullut alan toimijoita ja asiantuntijoita selvittääkseen, mitkä seikat hidastavat tai haittaavat biohajoavien materiaalien hyödyntämistä energiaksi. Esitetyt toimenpide-ehdotukset ohjaavat ja kannustavat ratkaisuihin, joiden merkitys kokonaisenergiamäärältään on vajaa 1 % Suomen kokonaisenergiantarpeesta vuonna 2009 sekä niiden kasvihuonekaasupäästöjä vähentävä vaikutus olisi arviolta 0,5–0,8 milj. CO2 eq tonnia vuonna 2016, joka on kaatopaikkadirektiivin ja valtakunnallisen jätesuunnitelman määrävuosi. EU:n ilmasto- ja energiapaketissa päästökauppasektorin ulkopuolisille aloille asetetusta päästövähennysvelvoitteesta (16 % vähenemä) vuodelle 2020 tämän merkitys on enimmillään 2–3 %-yksikköä.
  • Naskali, Arto; Hiedanpää, Juha; Suvantola, Leila (Ympäristöministeriö, 2006)
    Suomen ympäristö 48/2006
    Biologinen monimuotoisuus talouskysymyksenä -raportissa selvitetään biologisen monimuotoisuuden talouskytköksiä, turvaamisen hyötyjä ja kustannuksia sekä taloudellisen toiminnan aiheuttamaa monimuotoisuuden hupenemista. Lisäksi selvitetään talouspoliittisia keinoja vähentää biologisen monimuotoisuuden häviämistä. Samalla hahmotetaan biologisen monimuotoisuuden tehtävä ja mahdollisuudet taloudessa, erityisesti kiinnittäen huomiota markkinaperustaisiin lähestymistapohin ja etenkin markkinoiden luomiseen eli uudenlaisten liiketoimintamuotojen kehittämiseen monimuotoisuuden varaan.
  • Raitanen, Elina; Antikainen, Riina; Turunen, Topi; Primmer, Eeva; Seppälä, Jyri (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 27/2017
    Resurssitehokkuuteen liittyvässä tieteellisessä ja poliittisessa keskustelussa on viime aikoina ollut esillä kaskadiperiaate, jolla tavoitellaan etenkin biomateriaalien tehokasta ja kertautuvaa käyttöä. Kaskadikäsite on ollut Euroopan unionissa (EU) esillä muun muassa kiertotaloutta ja biotaloutta koskevissa politiikka-aloitteissa sekä metsästrategiassa ja epäsuoria maankäyttövaikutuksia (ILUC) käsittelevässä uusiutuvan energian direktiivissä. Lisäksi EU:n jätepolitiikkaa ohjaava jätehierarkia asettaa kaskadiperiaatteen mukaisen etusijajärjestyksen materiaalien eri käyttömuodoille. Tämä selvitys on synteesi kaskadiperiaatteen nykytilanteesta kansainvälisessä ja kotimaisessa keskustelussa. Tarkoituksena oli avata kaskadiperiaatteen määritelmää sekä selventää kaskadiperiaatteen liityntä- ja rajapintoja luonnonvarapolitiikan eri osa-alueisiin ja ekosysteemipalveluihin. Selvityksessä tarkastellaan erityisesti Suomen näkökulmasta kaskadiperiaatteen tuomaa lisäarvoa sekä sen ja muiden luonnonvarapolitiikkojen välisiä synergioita ja mahdollisia ristiriitaisuuksia. Lisäksi kuvataan kaskaditermin käyttöä eräiden Euroopan maiden politiikoissa. Johtopäätöksenä todetaan, että kaskadiperiaatteen käyttöä koskevaa sitovaa sääntelyä olennaisempaa olisi saattaa ristiriitaiset politiikat paremmin linjaan keskenään. Kaskadimalli voi toimia työkaluna eri sektorien politiikkojen välisten synergioiden tunnistamisessa ja hyödyntämisessä. Politiikkojen ristiriitaiset tavoitteet ja toisiaan kumoavat vaikutukset tulisi tunnistaa ja linjata tavoitteet yhteneväisiksi. Kaskadikäytön vaikutusten huomioon ottaminen voisi edesauttaa bioenergia- ja biotalouspolitiikkojen biodiversiteetti- ja hiilitasevaikutusten suotuisaa kehitystä. Biotaloudessa kaskadiperiaate voi edistää kiertotalouden ja kestävän käytön tavoitteita viemällä niitä käytäntöön. Näin biotalous kehittyisi kiertotalouden kanssa linjassa parantaen resurssitehokkuutta, ja edistäisi samalla siirtymistä vähähiiliseen yhteiskuntaan, jossa ekosysteemipalvelut on turvattu. Kaskadiperiaatteen tulee tukea politiikkakoherenssia nivomalla luonnonvaroja tuottavat ekosysteemien toiminnot niihin tuotantoprosesseihin, joissa biomateriaaleja jalostetaan. Kaskadikäytön vaikutuksia tulisikin tarkastella laajemmin siitä näkökulmasta, millaisia kokonaisvaltaisia – suoria ja epäsuoria – ympäristö- ja ekosysteemivaikutuksia sillä on.
  • Salo, Marja; Nissinen, Ari (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Reports of the Finnish Environment Institute 30/2017
    Climate change mitigation requires action in all spheres of society. The role of household consumption is often overlooked. However, 72% of global greenhouse gas (GHG) emissions are related to household consumption, while the rest stem from government consumption and investments. The result from a Finnish study is quite similar: households accounted for 68% of the GHG emissions of domestic final consumption in Finland, whereas government consumption and investments were responsible for the other 32% The key question in this report is: How much can a typical Finn decrease one’s GHG emissions with consumption decisions? To address this question, we took the average GHG emissions from consumption as a starting point. In Finland in 2010, the average per capita GHG emissions from consumption expenditure was 11.5 tonnes of CO2e. Between 2000 and 2013, the average per capita GHG emissions fluctuated from 9.6 tonnes to 11.8 tonnes. The per capita consumption carbon footprint in Finland is on the high end of the European scale but smaller compared to Australia and the United States, for instance. We listed measures that an ordinary Finnish consumer can use to decrease their GHG emissions with existing technology and solutions, and estimated the potential to avoid emissions with these activities. We focused on the most important sources of GHG emissions in Finland, including housing and especially energy-related emissions, private car travel and food choices. We also examined the consumption of goods and services, although in that particular category the emissions consist of a wide range of goods and services, and the potential of single or small numbers of actions is challenging to define. The GHG emissions include housing, travel, food, consumption of other goods and services. We used the consumption perspective, i.e. the emissions of consumption in Finnish households were taken into account regardless of their geographic origin. Therefore, the embodied emissions of imported goods were included. We estimated that the carbon footprint of an average Finn could be decreased from 11.5 tkg of CO2e to 7.2 tkg. In this paper, we present the measures for housing, travel, food, and goods and services that can be used to reach these savings. While consumption choices have potential in mitigating climate change, we note that there are barriers in reducing GHG emissions with consumption choices. The solutions to overcome the barriers can be market-based, i.e. business models in which the product or service produces less GHG emissions. Informational measures such as labelling help consumers choose products and services with lower GHG emissions. Public policies also play a role in speeding up product development, as shown by the examples of energy labelling of home appliances and phasing out inefficient lighting solutions. Informational measures can also include tools such as carbon footprint calculators and campaigns to raise awareness and engage people to take action. In this report we focused on the GHG emissions. However, other environmental footprints and indicators also show the unsustainability of current consumption patterns.
  • Häkkinen, Piia (Finnish Environment Institute, 2010)
    The Finnish Environment 14/2010
    There are a wide variety of different chemicals used in common articles. Many hazardous substances are being spread to the environment besides from the use of articles, also from their production and disposal. Management of chemicals in articles is included in EU legislation concerning product safety, waste management, product design and chemicals. There are also other instruments for the management of chemicals in articles, e.g. environmental labelling, international co-operation, industry initiatives, work of the non-governmental organizations as well as national programmes and registers. According to the recommendations of the National Programme on Dangerous Chemicals, more information is needed about chemicals in articles. The aim of this preliminary report is to review how hazards and risks from chemicals in articles could be controlled, through out the life cycles of the articles. This report describes the current legislative situation and voluntary management measures, as well as their possible need for further development. Articles are regarded as e.g. textiles, toys, electrical and electronic equipment, batteries and accumulators as well as packaging. Cosmetics are also included in this report, because they present possible significant source of chemical releases to the environment. On the basis of this preliminary report, the legislation concerning chemicals in articles is very scattered, targeted to certain product groups and substances. EU’s new chemicals regulation, REACH, is the most comprehensive legislation on chemicals in articles, because it is applied to all chemicals. There is a general lack of information on the content of chemicals in articles as well as the environmental effects and risks of those chemicals. The lack of labelling requirement is affecting to the consumers’, manufacturers’ and importers’ level of knowledge about chemicals in articles. The surveillance by the authorities is based on notifications of dangerous articles and spot checks. These however only reveal a small proportion of articles on the market containing hazardous chemicals. The management of chemicals in articles could be enhanced e.g. by adding more restricted chemicals or product groups to individual legislation, by including more environmental aspects in product safety legislation or by adding more restrictions concerning chemicals in articles to the REACH Regulation. In order to supervise the compliance with chemicals legislation, more resources are needed, especially on imported articles coming outside EU. The new Waste Framework Directive and the reform of national waste legislation will enhance the control of chemicals in articles, but the collection, recycling and re-use should be further developed. Information on chemicals in articles could be increased by e.g. developing information systems covering the whole supply chain. The role of product design should be highlighted in the future when aiming to substitute the current use of hazardous chemicals in articles.
  • Tikkanen, Ulla Sarianne (2005)
    Lisensiaatintyön tutkimuskohteena oli ekologisesta verouudistuksesta käyty keskustelu, ilmiön määrittely ja toimeenpano hallinnollis-poliittisella kentällä Suomessa. Ekologisella verouudistuksella viitataan yleensä verotuksen painopisteen siirtoon vääristävästä, useimmiten työnverotuksesta ympäristöverotukseen. Sen keskeinen käsite on kaksoishyöty, johon sen poliittinen ja tieteellinen houkuttelevuus kulminoituvat, ja jonka vuoksi se mielletään kestävän kehityksen ohjauskeinoksi. Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa ekologisen verouudistuksen edellytyksiä ja esteitä kestävän kehityksen ohjauskeinona Suomessa. Tähän tavoitteeseen pyrittiin yhtäältä hahmottamalla kokonaiskuva ekologista verouudistusta koskevasta keskustelusta ja sen toimeenpanosta Suomessa. Toisaalta tutkimuksessa analysoitiin sitä diskurssien ja teemojen kirjoa, johon ekologisen verouudistukseen liittyvä keskustelu kiinnittyy. Nämä diskurssit kiteytyvät suurelta osin argumentointiin verouudistuksen puolesta tai vastaan (käyttöönoton edellytykset ja esteet). Siten tutkimuksessa analysoitiin niitä yhteiskunnallisia tekijöitä, jotka vaikuttavat ohjauskeinon valintaan - tai valitsemattomuuteen - ja toteuttamismalliin. Tutkimuksen teoreettis-metodologinen perusta on sosiologisesti virittyneessä politiikan tutkimuksessa. Analyysikehikko pohjautuu Martin Jänicken kehittämään ympäristöpolitiikan selitysmalliin, jota on muokattu ohjauskeinon valinnan analyysin näkökulmasta, hyödyntäen erityisesti yhteiskunnallisen ongelman määrittelyprosessin, politiikkaprosessien ja ympäristöpoliittisen päätöksenteon tutkimuksen käsitteitä ja näkemyksiä. Tutkimusaineisto koostuu asiakirjoista ja 24 teemahaastattelusta. Asiakirja-aineisto kattaa vuodet 1989 - 2004 ja muodostuu mm. hallitusohjelmista, komitea- ja työryhmämietinnöistä, hallituksen lakiesityksistä ja verolainsäädännöstä. Ekologisen verouudistuksen ideoiden esilläolo, määrittely ja toimeenpano, sekä keskustelun vaihtelut jaetaan tutkimuksessa neljään vaiheeseen. Verotuksen painopisteen siirtoa on käsitelty 1990-luvun alusta lähtien aika ajoin hallinnollis-poliittisella kentällä, ja vuosina 1997 ja 1998 verotuksen painopistettä siirrettiin työnverotuksesta energiaverotukseen. Pääministeri Vanhasen (2003) hallitusohjelmassa sitouduttiin ekologiseen verouudistukseen kestävän kehityksen ohjauskeinona, mutta valtiovarainministeriö palautti toimeenpanon koskemaan lähinnä ohjaavia ympäristöveroja. Kaiken kaikkiaan ekologinen verouudistus näyttäisi olevan ilmiö, joka periaatteellisella tasolla on vetoava ohjauskeinopaketti monien toimijoiden mielestä, mutta jonka käytännön toimeenpanossa on ongelmia. Ajatus verotuksen painopisteen siirrosta houkuttelee kaksoishyödyllään, mutta yksittäisten ympäristöverojen kohdalla törmätään mm. kansainväliseen verokilpailuun ja ympäristöverotuksen kansainvälisen harmonisoinnin tarpeeseen. Lisäksi yhteisöoikeus, kuten syrjintä- ja valtiontukikiellot, vaikeuttavat kansallisella tasolla ympäristöverotuksen käyttöön-ottoa. Valintaan, tai pikemminkin valitsemattomuuteen, vaikuttavista tekijöistä merkittävimmiksi nousivatkin kansainväliset tekijät, taloudellis-teknologinen ja poliittis-institutionaalinen mahdollisuusrakenne, tilanteelliset tekijät, sekä toimijoiden osalta Vihreä liitto. Joka tapauksessa määrittelyprosessin myötä ekologisesta verouudistuksesta on tullut osa veropoliittista keskustelua ja käsitteistöä, ja se näyttäisi siten normalisoituneen osaksi mahdollista ohjauskeinovalikoimaa. Tärkeimpiä lähteitä ovat olleet: Howlett & Ramesh (1995), Studying Public Policy; Jänicke (1997), The Political System’s Capacity for Environmental Policy; Vehmas (2002), "Rahat Ruotsiin ja päästöt Tanskaan". Suomen ympäristöperusteisen energiaverotuksen rekonstituutio 1993 -96; ja Sairinen (2000), Regulatory Reform in Finnish Environmental Policy.
  • Lassila, Jukka (2000)
    The three essays in this collection approach taxation as a group of policy instruments, and study how their use is connected to and affected by wage formation in the economy. Two essays have been published and the third is forthcoming in scientific journals. There is also an introductory essay summarising the three essays and relating them to other studies. In the first essay the role of taxation is to act as an automatic stabiliser in the face of different shocks. Wage formation is un-institutional. The policy instrument is the degree of indexation of income taxes to prices. The essay combines two theoretical models from previous literature. The essay shows that earlier results, concerning both income tax indexation and the role of openness in deciding the optimal degree of wage indexation, do not hold under some more general assumptions. The second essay was originated by the tax threat experiment in Finland in the late 1980s. The aim of policy is to cure an acute inflation problem. Thus the time horizon is one bargaining round. Several trade unions take part in wage bargaining. The policy instrument is a conditional threat to increase taxes. The study develops a one-shot game describing the determination of the threat and the decisions of the unions. The article gives one possible rationalisation for the use and success of tax threat policies, and discusses reasons why this instrument is not used more often. In the third essay the aim of policies is to increase efficiency and welfare in the economy. The time span is several decades, long enough for households and firms to have fully adjusted their behaviour to the tax and transfer structure. Wage setting is done by majority-voting by life-cycle optimisers in a centralised monopoly union. The essay extends a well-known dynamic general equilibrium simulation model to include a trade union. Tax and transfer structure is shown to affect the economy through dynamic channels and in a way which depends significantly on wage formation.
  • Mela, Hanna; Hildén, Mikael (Finnish Environment Institute, 2012)
    The Finnish Environment 19/2012
    Improving the effectiveness of climate policy requires monitoring and evaluation of the implementation of policy measures. Also the EU requires that the member states should every two years report their implemented measures to the European Commission according to the Decision 280/2004/EC. This report studies the ex-ante and ex-post evaluations of climate policies implemented in the EU countries. The focus is especially on policies related to buildings, waste and F-gases. The objective of the study is to encourage sharing experiences of evaluations between countries and thus increase the transparency and cost-efficiency of the evaluations. The study addresses e.g. what kind of criteria and methods have been used in the evaluations, what kind of data has been utilised and what kind of limitations have been brought up in the evaluations. The need to renew the evaluation and reporting of climate policy measures has been recognised both at the EU – and member state level. The European Commission has proposed replacing the current Decision 280/2004/EC with a decree that would oblige member states to report about their policy measures yearly in more detail than currently. The results of this report are reflected against the Commission’s proposal. Based on this report, a clearer distinction should be made between regular, routine-like reporting and research-based evaluations. The report concludes that regular reporting should be restricted to standardised data that is relatively easily available. At the same time, the need to undertake periodic, more in-depth and research-based evaluations, can be emphasised.
  • Hildén, Mikael; Lepola, Jukka; Mickwitz, Per; Mulders, Aard; Palosaari, Marika; Similä, Jukka; Sjöblom, Stefan; Vedung, Evert (Finnish Environment Institute, 2002)
    Monographs of the Boreal Environment Research 21
    This research-based evaluation of environmental policy Instruments in Finland is focussed on regulatory instruments based on the Water Act, the Air Pollution Control Act and the Chemicals Act, on electricity taxation and on voluntary environmental management systems. The examined policy instruments have had several positive effects. They have directed major industrial point source polluters towards solving environmental problems. The transparency has been an important factor ensuring the success of the policy instruments and in avoiding the regulatory capture that could have thrived in a system largely based on negotiations between operators and authorities. The transparency has made it easy for Finnish firms to adopt environmental management systems and an open attitude to environmental reporting. The permit conditions have not directly resulted in innovations, but they have contributed to the diffusion of end-of-pipe technology and have contributed to innovations by expanding the market for environmentally better technical solutions. The permit systems have also indirectly contributed to innovations by creating a demand for environmental experts and environmental education.Networks have clearly developed as a consequence of and in response to regulatory instruments. These networks appear to have had their greatest significance prior to the permit procedures. The trend has been towards a greater emphasis of the communication in the networks prior to the presentation of an application in order to ensure a smoothly functioning permit process. In the networks contributing to innovations and the diffusion of innovations authorities have largely been outsiders, except when an innovation has become a de facto standard for permit conditions.The different kind of effects, the complexity of consequences and the uncertainties with respect to causes and effects mean that studies aiming at evaluating the overall worth and merit of an environmental policy instrument should never be structured from a single point of view using only one method. Multiple criteria should be used. The drawback of the multiple approach principle in evaluation is that the evaluations will run into data problems and all the difficulties of multi- and transdisciplinary research, but the multidisciplinarity is a necessary condition for developing an informed view of the functioning and effects of environmental policy instruments.This publication is the result of a project financed by the environmental cluster research programme.
  • Schalin, Minna (2002)
    Tutkielmassa tarkastellaan ravinnepäästöjen kontrollointia ja siihen liittyviä informaatio-ongelmia. Epätäydellisen informaation oloissa etsitään optimaalista ohjauskeinoa, jolla saavutettaisiin hajakuormituksen sosiaalisesti toivottava taso. Informaation puutteesta johtuen ohjauskeinoilla voidaan saavuttaa vain second-best-ratkaisu. Informaatio-ongelmista keskeisellä sijalla ovat luonnon stokastisuudesta johtuva epävarmuus sekä epäsymmetrisen informaation moral hazard -ongelma. Ravinnepäästöt ovat luonteeltaan ns. hajakuormitusta (nonpoint source pollution) ja ne ovat peräisin etupäässä peltojen lannoituksesta. Hajakuormitus tarkoittaa saastetta, jonka päästölähdettä ei voida yksiselitteisesti määritellä eikä paikantaa. Hajakuormitukselle on tyypillistä, että ensinnäkin sekä päästön kulkeutumiseen että veden kokonaiskuormitukseen vaikuttavat stokastiset tekijät. Näitä tekijöitä ovat luonnon vaihtelevuuteen liittyvä epävarmuus kuten sääolosuhteet (tuuli, sademäärä yms.), ja niillä on ennalta arvaamaton vaikutus sekä päästön huuhtoutumiseen että kokonaiskuormituksen esiintymiseen. Toiseksi yksittäistä päästöä on mahdoton erottaa vesistön muusta kuormituksesta eikä päästön alkuperää ole mahdollista jäljittää. Lisäksi hajakuormituksen ongelmana on, että päästölähteet ovat kooltaan melko pieniä (verrattuna mm. teollisuuden saastuttajiin) ja niiden lukumäärä on suuri. Hajakuormitukseen liittyy siis piirteitä, jotka vaikeuttavat optimaalisen saastekontrollin asettamista. Ohjauskeinon optimaalinen asettaminen vaatii tietoa mm. päästömääristä ja toteutuneesta päästövähennyksestä, ja lisäksi yhteiskunnan suunnittelijan täytyy pystyä valvomaan, että asetettuja määräyksiä noudatetaan. Perinteisiä saastekontrollin keinoja (esim. määrärajoite, päästömaksu) ei voida sellaisenaan käyttää, koska ne perustuvat enimmäkseen täyden informaation malleihin - hajakuormitussaasteen ongelmat johtuvat nimenomaan epätäydellisestä informaatiosta. Tutkielmassa analysoidaan kolmen mallin avulla kahden tyyppisiä hajakuormituksen ohjauskeinoja. Yhteistä näille malleille on, että ne kaikki perustuvat kollektiiviseen valvontaan eli kokonaissaastetason tarkkailuun perustuviin maksuihin. Malleissa keskitytään hajakuormituksen erityisluonteeseen, ja täten ne poikkeavat perinteisistä saastekontrollin keinoista. Kannustimet ja epätäydellinen informaatio ovat keskeisellä sijalla ohjauskeinon suunnittelussa. Kukin malli keskittyy vain yhteen tai muutamaan hajakuormituksen ongelmaan kerrallaan, jolloin muut ongelmat jäävät vähemmälle huomiolle. Mallien perusteella voidaan päätellä, että hajakuormituksen optimaalisen ohjauskeinon asettaminen on vaativa tehtävä, sillä hyvästä suunnittelusta huolimatta tarvittavaa informaatiota on vaikea saada. Ei siis ole olemassa hajakuormituksen kontrollikeinoa, joka ottaisi kattavasti huomioon kaikki informaation epätäydellisyydestä johtuvat ongelmat. Mallit antavat kuitenkin tukea sille, että hajakuormituksen kontrolli on teoriassa mahdollista toteuttaa siten, että informaatio-ongelmista johtuvaa second-best-ratkaisua voidaan parantaa tehokkaalla ohjauskeinojen suunnittelulla.
  • Järvenpää, Antti (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämän pro gradu-tutkielman aiheena on huoltovarmuusorganisaation ohjaus. Huoltovarmuudella tarkoitetaan väestön toimeentulon, maan talouselämän ja maanpuolustuksen kannalta välttämättömän tuotannon, palvelujen ja infrastruktuurin turvaamista vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Huoltovarmuusorganisaatiolla tarkoitetaan yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuuteen perustuvaa verkostoa, joka ylläpitää ja kehittää huoltovarmuutta Suomessa. Tutkimus on rajattu kolmeen huoltovarmuusorganisaation toimialaan (energiahuolto, logistiikka, kriittinen teollisuustuotanto) sekä huoltovarmuusorganisaation yleiseen ohjaukseen. Tutkielman tarkoituksena on tutkia huoltovarmuusorganisaation ohjauksessa käytettäviä keinoja sekä julkisen sektorin ja elinkeinoelämän yhteistyötä huoltovarmuusorganisaatiossa. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on governance-hallintatapa ja siihen liittyvät ohjauskeinot ja vuorovaikutuksen muodot. Ensisijaisena tutkimusaineistona on sähköisellä kyselyllä kerätty tietoaineisto. Kysely lähetettiin noin tuhannelle huoltovarmuusorganisaatioon kuuluvalle henkilölle ja vastauksia saatiin noin 270. Kyselyllä selvitettiin vastaajien käsityksiä huoltovarmuusorganisaation toiminnasta, ohjauksesta ja yhteistyöstä sekä koetuista hyödyistä. Kyselyllä kerättyä aineistoa analysoitiin tilastoanalyysin keinoin. Analyysin tarkoituksena on tarkastella vastaajien käsityksiä eri luokittelujen mukaisesti sekä tunnistaa ja arvioida näiden luokittelujen välisiä yhteyksiä ja eroavaisuuksia. Lisäksi tutkimuksessa haastateltiin kahta huoltovarmuusorganisaation yleisen ohjauksen kannalta keskeisessä asemassa toimivaa henkilöä. Haastattelujen tarkoitus on syventää ja täydentää kyselyn havaintoja. Analyysin perusteella vastaajien käsitykset huoltovarmuusorganisaation toiminnasta ovat kokonaisuutena melko yhtenevät. Elinkeinoelämän ja julkisen sektorin väliset, toimialojen väliset sekä huoltovarmuusorganisaation eri toimielimien väliset erot käsityksissä ovat yleensä pieniä. Merkittäviä eroja on havaittavissa vain yksittäisissä kysymyksissä. Tällöin erot ovat yleensä toimialojen välillä. Huoltovarmuusorganisaation yhteistyön koetaan toimivan kohtuullisesti. Huoltovarmuusorganisaatiota ohjaava yhteinen päämäärä sekä huoltovarmuuden yleiset tavoitteet koetaan selkeiksi, mutta toimialakohtaisten tavoitteiden selkeydestä esiintyy vaihtelua toimialojen välillä. Tilannekuvaa, verkostoitumista ja oman organisaation jatkuvuudenhallinnan kehittämistä pidetään tärkeimpinä huoltovarmuusorganisaatiosta saatavina hyötyinä. Käytännön työkaluista ja palveluista tärkeimpinä pidetään hyvien käytäntöjen tunnistamista ja jakamista, harjoituksia sekä tiedotusta ja koulutusta. Pitkä kokemus huoltovarmuusorganisaatiossa toimimisesta näyttää vahvistavan vastaajan käsitystä yhteisestä päämäärästä sekä huoltovarmuustavoitteiden ja liiketoiminnallisten tavoitteiden yhteensopivuudesta. Yrityksen kotimaisella omistuksella ei näytä olevan vaikutusta yrityksiä edustavien vastaajien käsityksiin huoltovarmuusorganisaation toiminnasta. Tutkimuksen perusteella huoltovarmuusorganisaatio on hallintatavaltaan selkeästi verkosto. Toimijoiden välinen luottamus ja toimijoiden keskinäisriippuvuus näyttävät olevan huoltovarmuusorganisaation keskeisiä toimintaedellytyksiä. Huoltovarmuusorganisaation ohjaus näyttää perustuvan governance-teorioiden mukaiseen, verkostomaiseen hallintatapaan ja sille tyypillisiin ohjauskeinoihin. Tärkeimpinä ohjauskeinoina pidetään yhteisiä tavoitteita, luottamusta ja tietoa, jotka kaikki ovat tunnusomaisia verkostomaiselle hallintatavalle. Hiearkkiseen hallintatapaan liittyviä ohjauskeinoja, kuten toimivaltaa, määräyksiä ja valvontaa, pidetään huomattavasti vähemmän tärkeinä. Myöskään markkinoihin perustuvaa hallintapaa ja siihen liittyviä ohjauskeinoja, kuten toimijoiden omaa etua ja kilpailua, ei pidetä kovin tärkeinä.
  • Kivimaa, Paula; Huttunen, Suvi; Hildén, Mikael; Laturi, Jani; Lehtonen, Heikki; Pohjola, Johanna; Uusivuori, Jussi; Virtanen, Yrjö (Suomen ympäristökeskus, 2012)
    Suomen ympäristö 34/2012
    Politiikkaristiriitojen vähentämiseksi ja synergioiden luomiseksi tarvitaan tietoa siitä, miten politiikkatoimet eri sektoreilla ja sektorit ylittävästi vaikuttavat kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamiseen ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen: Missä määrin politiikkasektorit ovat ilmastopolitiikan kanssa koherentteja? Tässä tutkimuksessa ilmastopolitiikan koherenssia tarkasteltiin suhteessa metsäbioenergiaan ja elintarvikeketjuihin liittyviin politiikkatoimiin toimien ja toimijoiden näkökulmasta. Tarkastelu perustui kvantitatiivisiin malleihin, politiikka–analyysiin, toimijahaastatteluihin ja työpajoihin. Tutkimuksessa havaittiin puutteita ristiriitojen tunnistamisessa ja tunnustamisessa. Metsäbioenergian osalta tämä ilmeni päällekkäisinä metsien käytön tavoitteina ilman selkeää tietoa siitä, mikä on ilmastotavoitteiden suhde muihin metsienkäytön tavoitteisiin. Toimijat kokivat ongelmat politiikkakeinojen nopeina muutoksina ja eroina erilaisten bioenergiaketjujen huomioinnissa. Mallilaskelmat nostivat esiin epäsuoria ja sektoreiden välisiä vaikutuksia. Esimerkiksi puuenergian lisääntyvä käyttö nostaa energiapuun hintaa ja kuljetuskustannuksia. Tämä vaikuttaa puun ja turpeen hintasuhteeseen ja siten energialaitosten polttoainevalintaan. Markkinavaikutukset tulee ottaa huomioon esimerkiksi asetettaessa päästöoikeuden hintaan sidottuja ohjauskeinoja. Energiakäytön aiheuttama kuitupuun hinnan nousu on esimerkki ristiriidasta ilmastopolitiikan ja teollisuuspolitiikan välillä. Elintarvikeketjujen osalta ravitsemussuositukset ovat ilmastopolitiikan kanssa yhtenevät: ravitsemussuositusten mukainen kulutus vähentäisi ilmastopäästöjä. Toisaalta suositusten mukainen kulutus ei suoraan johda kotimaisen maataloustuotannon ja sen tuottamien kasvihuonekaasupäästöjen merkittävään vähenemiseen, vaan vaikutus on pikemminkin globaali. Kansallisen tason päästövähennyksiä voidaan tukea maatalouspolitiikalla. Esimerkkinä tarkasteltiin maankäytön muutoksia. Pellonraivauksen todettiin aiheutuvan vesiensuojelun ja maatalouspolitiikan yhdistelmästä, joka tilakoon kasvun ja kotieläintuotannon alueellisen keskittymisen vuoksi kannustaa pellonraivaukseen myös alueilla, joilla peltomaan raivauksesta aiheutuu suhteessa suuremmat päästöt. Koherenssin lisääminen edellyttää koherenssiongelmien parempaa tunnistamista. Tämä vaatii politiikkatoimien ja niiden vaikutusten yksityiskohtaista tarkastelua. Käytännössä tarvitaan eri tavoitteiden välisten ristiriitojen avoimempaa käsittelyä sekä tavoitteiden selkeää priorisointia.
  • Kautto, Petrus; Huhtinen, Kaarina; Mela, Hanna; Salmenperä, Hanna (Suomen ympäristökeskus, 2010)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 4/2010
  • Salmenperä, Hanna; Moliis, Katja; Nevala, Sanna-Mari (Ympäristöministeriö, 2015)
    Ympäristöministeriön raportteja 17 | 2015
    Tämän raportin tavoitteena oli tuottaa ennakointitietoa jätemäärien kehityksestä tulevaa valtakunnallista jätesuunnitelmaa varten. Ennakointitieto jätevirroista ja virtojen sisältämistä hyödynnettävistä materiaaleista helpottaa uusien tavoitteiden ja toimenpiteiden asettamista. Kokonaisjätemäärien kehitystä arvioitiin eri teollisuudenalojen näkymien kautta. Tuotannon volyymien kehitys sekä teknologioiden uudistuminen tarjoavat tietoa alakohtaisesta jätemäärien kehityksestä. Rakentaminen nousee jätesuunnitelman kannalta keskeiseksi toimialaksi. Luonnonmateriaaleja korvataan liian vähän erilaisilla teollisuuden ja rakentamisen sivuvirroilla. Hyödyntämispotentiaalia uusiomateriaaleilla olisi runsaasti ja kehittyvä lainsäädäntö antaa mahdollisuudet jätemateriaalien käyttöön maarakentamisessa. Korjausrakentamisen jätemäärät kasvavat tulevaisuudessa ja lisäävät haastetta kierrätyksen lisäämiseksi. Sähkö- ja elektroniikkaromun sekä muovien kierrätys on tunnistettu sisältävän hyödyntämispotentiaalia. SERn sisältämät kriittisten materiaalit tulisi ottaa talteen. Koko elintarvikeketjulle maatiloilta kotitalouksiin asti tarvitaan toimia niin ruokajätemäärien vähentämiseksi, mutta myös kierrätyksen lisäämiseksi. Vaikka yhdyskuntajätteen osuus on Suomen kokonaisjätemäärästä vain muutama prosentti, yhdyskuntajätteeseen kohdistuu suuri määrä asetettuja velvoitteita. Sen vuoksi yhdyskuntajätteet nousivat tämän raportin painopisteeksi. Ilman merkittäviä lisätoimia yhdyskuntajätemäärät seuraavat talouden kehitystä. Tässä työssä ennustettiin yhdyskuntajätteen määrän kasvavan maltillisesti talouskasvua seuraillen osoittaen kuitenkin pientä suhteellista irtikytkentää talouskasvusta. Ennusteen mukaan yhdyskuntajätemäärä vuonna 2020 olisi 2,8 ja vuonna 2030 3,0 miljoonaa tonnia. Valtakunnallisen jätesuunnitelman jätteen synnyn ehkäisyn ohjelmassa tulisikin löytää vahvoja aloitteita jätemäärien kääntämiseksi laskuun. Yhdyskuntajätekoostumuksen perusteella paperi- ja kartonki, biojäte sekä muovit ovat ne keskeiset jätteet, joihin jätesuunnitelman toimenpiteet kierrätyksen lisäämiseksi tulee kohdistaa. Koostumusennusteen mukaan paperin osuus yhdyskuntajätteessä vähenee. Myös biojätteen osuus on vähenevä, vaikka osuus pysyy jatkossakin suurimpana yksittäisenä jätejakeena. Sen sijaan muovin, tekstiilin ja muiden jätteiden osuus (ml. SER) tulee kasvamaan. Kierrätyksen lisäämiseksi tarvitaan myös kotitalousmuovien kierrätystä ja ennen kaikkea kysyntää kierrätystuotteille. Työssä tarkasteltiin myös mahdollisia yhdyskuntajätteen kierrätystä lisääviä ohjauskeinoja. Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja kiertotalouden edistämiseksi tarvitaan useita eri ohjauskeinoja. Taloudellinen sekä normiohjaus ovat tehokkaita ohjauskeinoja. Neuvontaa on lisättävä uusien ohjauskeinojen käyttöönoton yhteydessä. Tuotesuunnittelussa tulisi ottaa huomioon kiertotalouden vaatimukset. Uusien teknologioiden käyttöön otto edellyttää uudenlaisia rahoitusmalleja. Maahamme on luotava uusille investoinneille ja yritystoiminnalle suotuisa ympäristö.
  • Wallin, Anna-Riitta (Vesihallitus, 1978)
    Vesihallitus. Tiedotus 143
  • Suvantola, Leila; Lankinen, Antti-Jussi (Ympäristöministeriö, 2008)
    Ympäristöministeriön raportteja 24/2008
    Selvityksessä tarkastellaan kahdeksassa OECD-maassa tai niiden osavaltiossa valtio-ohjaukseen perustuvia, jätteen synnyn ehkäisyä toteuttavia ohjauskeinoja. Tarkastelu keskittyy Suomen kannalta uusiin ohjauskeinoihin. Useissa tarkastelluissa maissa on selvityksen tulosten mukaan otettu käyttöön valtion ohjausta materiaalitehokkuuden edistämiseksi. Lisäksi Belgian Flanderissa ja Itävallassa on tehty selvityksiä, joiden tarkoituksena on pohjustaa ohjauskeinojen uudelleentarkastelua, joten vaikuttaa ilmeiseltä, että vallitsevia ohjauskeinoja ei pidetä näissä maissa riittävinä. Materiaalivirtaa tarkastellen selvityksessä tunnistetut ohjauskeinot painottuvat vahvasti suunnittelun ja tuotannon vaiheeseen, jossa tuotesääntely mukaan lukien voidaan tunnistaa kaikkiaan kuudessa maassa 16 ohjauskeinoa, joista tosin osa on hyvin samankaltaisia eri maissa. Jakeluun ja pakkaamiseen sekä loppusijoitukseen kohdistui kumpaankin kahdessa maassa yksi ohjauskeino. Kulutuksesta ohjattiin niin julkista kuin yksityistä kulutusta. Julkisen kulutuksen ohjaus oli velvoittavaa sääntelyä, kun taas yksityisen kulutuksen ohjaus oli suostuttelevaa. Alkutuotantoon kohdistui ainoastaan Iso-Britannian maa-ainesmaksu. Tunnistetut ohjauskeinot jakautuvat kolmeen ohjauskeinotyyppiin: sääntelyohjaus, taloudellinen ohjaus ja suostutteleva ohjaus. Sääntelyohjauksessa voidaan lisäksi tunnistaa yhteissääntely ja julkissääntely. Näistä viimeksi mainittu jakautuu hallinnollisesti täytäntöön pantaviin, joustavasti toteutettaviin, julkisten hankintoja koskeviin, vapaaehtoisia sopimuksia tukeviin ja tietoisuuden lisäämistä koskeviin velvoitteisiin. Suostuttelevaa ohjausta on toteutettu sopimusohjauksella, asiantuntija-avulla ja tiedollisella ohjauksella. Ohjauksen muoto on toistaiseksi painottunut suostuttelevaan ohjaukseen, sillä tarkastelluista maista vain Japanissa ja Australian Victorian osavaltiossa on annettu materiaalitehokkuuteen velvoittavaa lainsäädäntöä. Selvityksessä tehdään vertailussa saatujen tulosten pohjalta huomioita vaihtoehdoista kansallisen lainsäädännön täydentämiseksi materiaalitehokkuuden ja jätteen synnyn ehkäisyn tavoitteiden toteuttamiseksi.
  • Suonio, Taina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Based on scientific literature and empirical data, the aim of this study was to find out, how different policy instruments concerning vegetated roofs are used internationally, i.e. how different norms, laws, regulations and incentives, are applied in design, construction and maintenance of vegetaged roofs. The specific objective was to obtain scientific, country- or city-specific information of the functionality or effectiveness of policy instruments used in urban planning. The purpose of the thematic interviews was to survey the attitudes of the key actors involved in policy-making concerning vegetated roofs in the City of Helsinki to the policy instruments used in other countries and their applicability in Helsinki. The ultimate goal of the study was to find out which instruments could be applied in Finland and, on the other hand, which instruments would not be suitable for use in Finland. The study combined different methods and data to form data triangulation. Based on the results, the cities’ administrative policy instruments, such as a vegetated roof policy and urban planning, play a significant role in the proliferation of vegetated roofs. Financial instruments and policies (e.g. direct financial support) and informational policy instruments (e.g. increasing general awareness, knowledge and know-how) go hand in hand with administrative policy instruments. The decision of the cities to build vegetated roofs on their own premises and properties, and thus to set an example, was important. The results indicate that a toolbox of various policy instruments could be recommended for Finnish cities, to guarantee construction of vegetated roofs with various functionalities, such as promoting biodiversity, managing storm waters nd offering recreation for citizens. Further research should be carried out to find out how the prevalence of vegetated roofs has increased in Finland, and which policy instruments have been the drivers. It would be particularly interesting to study how successful building projects have increased the credibility of vegetated roofs among architects, building contractors and decision-makers. It would also be important to find out whether a line of study specialising in vegetated roofs, or a vegetated roof training and information centre established among cities, could be used as one policy instrument. A vegetated roof map template covering all the cities of Finland, in which existing vegetated roofs were presented, would serve as an easy and inexpensive informational policy instrument.
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2008)
    Suomen ympäristö 32/2008
    Kohti kierrätysyhteiskuntaa – Valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2016, on valtioneuvoston hyväksymä strateginen suunnitelma jätehuollon ja jätteiden synnyn ehkäisyn periaatteista, päämääristä ja tavoitteista vuoteen 2016 sekä niiden saavuttamiseksi tarvittavista toimista. Jätepolitiikan keskeisenä tavoitteena on jätteen synnyn ehkäisy ja jätteistä aiheutuvien haitallisten terveys- ja ympäristövaikutusten vähentäminen. Suunnitelmaan sisältyy Suomen kansallinen jätteen synnyn ehkäisyn suunnitelma sekä seitsemän muuta jätehuollon sektoreita poikkileikkaavaa päämäärää, joiden alle on ryhmitelty jätesuunnitelman tavoitteet ja keskeiset ohjauskeinot niiden saavuttamiseksi. Suunnitelman tavoitteena on saada yhdyskuntajätteen määrä kääntymään laskuun vuoteen 2016 mennessä. Tavoitteena on lisäksi mm., että yhdyskuntajätteestä kierrätetään materiaalina 50 % ja hyödynnetään energiana 30 %. Loppusijoitettavaksi kaatopaikoille päätyisi enintään 20 % jätteistä. Suunnitelmassa esitetään lisäksi, että teollisuuden toimialat asettaisivat toimialakohtaisissa materiaalitehokkuussopimuksissa tavoitteita ominaisjätemääriensä vähentämiseksi ja kierrätyksen lisäämiseksi.
  • Salminen, Jani; Tikkanen, Sarianne; Koskiaho, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 16/2017
    Tämä raportti sisältää Kohti vesiviisasta kiertotaloutta –hankkeen keskeiset tulokset, havainnot ja johtopäätökset. Raportti sisältää kokonaisvaltaisen synteesin kiertotalouden ja vesikysymysten kytkennöistä, yhteensovittamisesta ja yhtäaikaisesta optimoinnista. Kiertotaloudella tarkoitetaan talousjärjestelmää, jossa tuotteisiin sisältyvä arvo ja luonnonvarat pidetään tuottavassa käytössä mahdollisimman pitkään. Tavoitteena on vastata globaaleihin ja paikallisiin kestävyysongelmiin, joista yksi keskeisimpiä on puhtaan makean veden riittävyys. Vesiviisaassa kiertotaloudessa vettä käytetään tehokkaasti sen hukka minimoiden, veteen sen käytön aikana liuenneet aineet ja sitoutunut energia otetaan talteen ja palautetaan kiertoon. Kiertotalouden veteen kohdistuvat riskit hallitaan ja pinta-, meri- ja pohjavesiekosysteemeihin kohdistuvia paineita vähennetään. Vesiviisaan kiertotalouden ratkaisut liittyvät näihin teemoihin; veden hukan vähentämiseen, veden käytön tehostamiseen, aineiden ja energian talteenottoon ja veden kierrättämiseen ja uudelleenkäyttöön. Vesiin ja vesivaroihin liittyvien kestävyysongelmien ratkaisemisessa myös kulutusvalinnoilla ja sekä yksityisen että julkisen sektorin hankinnoilla on keskeinen merkitys. Hankeraportissa kuvataan veden ja vesiekosysteemien kytkennät veteen. Keskeisenä esittämisen tapana toimii aiheesta tuotettu infograafi ja sen sisältöjä avaavat tekstit. Vesiviisas kiertotalous on konseptina uusi ja sen hahmottaminen edellyttää tarkkaa käsitystä vesien käytön ja kuormituksen nykytilasta. Tässä raportissa esitetään hankkeessa laaditun, käyttöön otettua vettä (tekninen vesi) koskevan vesitilinpidon tulokset ja niiden pohjalta lasketut vesitehokkuuden tunnusluvut. Teknisellä vedellä tarkoitetaan ihmisen ekosysteemistä teknosysteemiin tyypillisesti pumppaamalla ottamaa vettä. Tarkastelu kattaa koko Suomen kansantalouden 150 toimialan jaotuksella. Fosfori- ja typpikuormituksen osalta esitetään tarkennettu arvio eri toimialojen aiheuttamasta vesistökuormituksesta. Lisäksi on arvioitu tuontituotteiden aiheuttamaa vedenkulutusta. Vesiviisaan kiertotalouden ratkaisuja ja niihin liittyviä ohjauskeinomahdollisuuksia on tarkasteltu veden kannalta keskeisten, vesi-intensiivisten toimialojen kautta. Ohjauskeinojen osalta on painotettu kansainvälisiä esimerkkejä ja raportti sisältää esimerkkikuvauksia olemassa olevista vesiviisaan kiertotalouden ratkaisuista. Elintarvikeketjun kiertotalouteen liittyviä tarpeita ja mahdollisuuksia kuvataan Etelä-Satakunnan Pyhäjärviseudun tapaustarkastelun kautta. Raportin lopussa esitetään 12 johtopäätöstä vesiviisaasta kiertotaloudesta, sen tavoitteista ja niiden edistämisestä.
  • Heiskanen, Eva; Saastamoinen, Mika (Kuluttajatutkimuskeskus, 2011)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä 134