Browsing by Subject "oikeistopopulismi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-5 of 5
  • Prittinen, Satu (Helsingin yliopisto, 2021)
    Maahanmuuttajiin ja maahanmuuttoon suhtautuminen on oikeistopopulististen puolueiden viimeisimmän nousun myötä muuttunut entistä kriittisemmäksi ja normalisoituneemmaksi osaksi niin julkista kuin poliittista keskustelua. Suomen poliittisista puolueista perussuomalaiset ovat profiloituneet voimakkaasti maahanmuuttoa vastustavaksi puolueeksi. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaiden Ylen vaalikoneen väittämään annettuja kannanottoja sekä heidän perusteluissaan käyttämää retoriikkaa suhteessa maahanmuuttajiin. Ontologinen lähestymistapa työssä on relationistinen, joten nämä kuvaukset nähdään osana vuorovaikutuksessa rakentuvaa todellisuutta, joka on alati muovautuvaa. Tutkielman aineisto keskittyy vuoden 2017 kuntavaalien Ylen vaalikoneen väittämän ”Oman kuntani tulee ottaa vastaan Suomesta turvapaikan saaneita” kannanottoihin ja perusteluihin, joilla niitä on pyritty oikeuttamaan. Aineistossa on 387 ehdokkaan jättämä kannanotto neliportaiselle skaalalle täysin eri mieltä – täysin samaa mieltä sekä perustelut tälle. Näistä ehdokkaista 190 tulivat valituiksi kunnan- tai kaupunginvaltuustoon ja 197 eivät. Tarkastelun kohteena olivat tavat, joilla maahanmuuttajia kuvattiin ja kuinka heidän tuloonsa omaan kotikuntaan suhtauduttiin, millaisia retorisia keinoja ehdokkaat käyttivät perusteluissaan sekä millaisia eroja valituksi tulleiden ja ei-valituksi tulleiden ehdokkaiden käyttämissä retorisissa keinoissa voitiin tunnistaa. Työn teoreettisena viitekehyksenä toimii retorinen diskurssianalyysi, jossa perusteluja on tarkastelu vakuuttavan retoriikan käytön näkökulmasta sekä osana kulttuurista jatkumoa oikeistopopulistiselle suhtautumiselle maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin. Aineistosta voitiin tunnistaa kolme erilaista tapaa suhtautua eri maahanmuuttajaryhmien vastaanottoon, torjutut, ehdoin hyväksytyt sekä hyväksytyt tulijat. Näistä yleisin oli torjutut tulijat. Monet ehdokkaat torjuivat kaikki maahanmuuttajat, nimettyjä torjuttuja ryhmiä olivat nuoret miehet sekä elintasopakolaiset. Kokonaisia perheitä, naisia ja lapsia oltiin valmiita hyväksymään, mikäli tietyt ehdot täyttyisivät. Aidosti hädänalaisia tai turvapaikan saaneita oltiin valmiita ottamaan vastaan jopa ilman ehtoja. Perusteluissa yleisimmin käytettyjä retorisia keinoja olivat etäännytys omista intresseistä, kontrastit, kategorisointi, talousperuste, ääri-ilmaisut, historiaperuste sekä uhkakuvat. Valituksi tulleiden kannanotot painottuivat ei-valituksi tulleita voimakkaammin täysin eri mieltä väittämän kanssa olleisiin. Valituksi tulleet käyttivät monipuolisemmin erilaisia retorisia keinoja vastauksissaan, ei-valituksi tulleet aloittivat useammin perustelunsa ääri-ilmaisulla ja vetosivat talousperusteisiin valituksi tulleita harvemmin. Vaalikoneen toimintaperiaatteen kannalta saattoivat valituksi tulleiden ehdokkaiden kannanotot olla annettuja perusteluja merkityksellisempiä. Joidenkin maahanmuuttajaryhmien hyväksyminen ehdoilla tai ilman saattaa oikeuttaa toisten ryhmien kohtelemisen torjuttuina, vain uhkakuvien tai haittanäkökulmien kautta.
  • Tuure, Anitta (2001)
    Jörg Haiderin johtama Vapauspuolue (Freiheitliche Partei Österreichs, FPÖ) voitti Itävallan parlamenttivaalit lokakuussa 1999 ja nousi maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Itävaltaa 13 vuotta hallinnut sosiaalidemokraattisen puolueen SPÖ:n ja konservatiivisen puolueen ÖVP:n suuri koalitio ei enää pystynyt sopimaan hallitusyhteistyön jatkamisesta, ja ÖVP muodostikin FPÖ:n kanssa sinimustan koalition. Vastalauseena FPÖ:n hallitusvastuulle EU-maat jäädyttivät kahdenväliset suhteensa Itävaltaan. Suomalaisissa tiedotusvälineissä Itävallan tapahtumista kerrottiin paljon. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten valta ilmenee Itävallan Vapauspuolueesta kertovissa suomalaisissa sanomalehtikirjoituksissa. Tätä tutkielman pääkysymystä purettiin kolmen alakysymyksen kautta. Ensinnäkin tarkasteltiin kuka sanomalehtikirjoituksissa sai puhua ja toisaalta kenelle puheenvuoroa ei annettu. Toiseksi eriteltiin FPÖ:n johtohahmolle Jörg Haiderille sanomalehtikirjoituksissa annettuja identiteettejä ja rooleja. Kolmanneksi kiinnitettiin huomio mediaan päässeisiin näkökantoihin. Teoreettisen viitekehyksen tutkielmassa luo uuden radikaalin oikeiston luonteen erittely, poliittisen viestinnän muutoksen esittely sekä poliittisen johtajuuden tarkastelu. Uutta oikeistoa käsittelevän teorian keskeisin lähde on Herbert Kitscheltin (1997) teos "The Radical Right in Western Europe". Poliittisen viestinnän medioitumista ja median valtaa tarkastellaan mm. Teun A. van Dijkin "Communicating Racism" (1987) teoksen pohjalta. Poliittisen johtajuuden tarkastelussa Max Weberin sekä Kyösti Pekosen kirjoitukset ovat keskeisiä lähteitä. Tutkielman empiirinen aineisto koostui aikavälillä 1.9.1999 ja 1.10.2000 Helsingin Sanomista kerätyistä Itävallan tilannetta käsittelevistä sanomalehtiartikkeleista. Artikkelien analyysimenetelmäksi valittiin kriittinen diskurssianalyysi, jota erityisesti Norman Fairclough on soveltanut mediatekstien analyysiin. Fairclough´n teos "Miten media puhuu?" (1997) on tässä tutkielmassa keskeinen lähde. Analysoiduista 109 artikkelista tunnistettiin 11 diskurssia. Näiden lisäksi havaittiin kaikkia diskursseja koskeva toimittajien vallankäytön muoto: toimittajat tulkitsivat ja mitätöivät omaa ääntään vastustavien puhujien viestiä teksteissä. Puheenvuoro tekstissä ei siis välttämättä tarkoittanut, että toimija sai esittää mielipiteitään vapaasti. Jörg Haiderille annettiin artikkeleissa rooli koko uuden radikaalin oikeiston symbolina sekä vahvana johtajana, karismaattisena poliitikkona ja vaarallisena mediapelurina. Tutkimuksen merkittävin havainto koskee kuitenkin toimittajien aseman vahvuutta suhteessa mediateksteihin vaikuttamaan pyrkivien toimijoiden valtaan. Toimittajien havaittiin myös käyttävän asemaansa ideologisesti hallitsevan järjestelmän vahvistamiseen.
  • Granfelt, Anna (2010)
    Tutkimuksen tarkoituksena on pyrkiä selvittämään, onko Perussuomalaiset oikeistopopulistinen puolue. Perussuomalaisista ei ole tehty aiemmin kattavaa, puolueen ideologiaa tarkastelevaa tutkimusta. Puolue ei ole myöskään tuonut esille julkisesti ideologisia sitoumuksiaan siten, että niiden perusteella voitaisiin päätellä, mihin puolueluokkaan kohde sijoittuu. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii uuden politiikan teoria. Jälkiteollisissa, moderneissa yhteiskunnissa äänestäminen ja puoluesamastuminen tapahtuvat perinteistä oikeisto–vasemmisto-ulottuvuutta laajemmilla perusteilla. Uusien ristiriitaulottuvuuksien mukana politiikan asiasisältö on myös muuttunut. Poliittisten akseleiden ääripäissä sijaitsevat uusvasemmisto ja uusoikeisto, joista jälkimmäiseen liitetään oikeistopopulismi. Perussuomalaisia tutkitaankin uuden politiikan ja uusoikeiston näkökulmasta. Painoarvoa annetaan myös oikeistopopulismin skandinaavisille erityispiirteille. Tutkimuksen lähteinä käytetään pääasiallisesti lehtiartikkeleita sekä Perussuomalaisten puolueohjelmia. Tutkimusmenetelmä on lähtökohtaisesti laadullinen ja se käsittää tietyt kriteerit, joita sovelletaan tutkimuskohteeseen. Oikeistopopulismille onkin muodostettu kuusi ydinkriteeriä uuden politiikan teorian perusteella. Niiden lisäksi Perussuomalaisten kannattajakuntaa verrataan uusoikeistolaisen kannattajan profiiliin. Tutkimuksen perusteella voitiin havaita, että Perussuomalaiset on vahvasti kansallismielinen ja EU-kriittinen puolue. Maahanmuuttokriittisyys määrittää myös Perussuomalaisten politiikkaa ja puolue on osoittanut melko suurta aktiivisuutta maahanmuuttopolitiikan saralla. Näiden piirteiden lisäksi Perussuomalaiset kannattaa kansalaisten aktiivisempaa ja suorempaa roolia politiikassa. Neljäs tutkimuskriteeri sai myös vahvistusta aineistosta – Perussuomalaiset profiloituu valtiollisen kurinpitojärjestelmän puolestapuhujana. Niin kovemmat tuomiot rikoksista kuin taistelu huumeita vastaan ovat puolueen asialistan kärkipäässä. Perussuomalaisten poliittista ideologiaa tutkittiin myös populismin ja oikeistolaisuuden näkökulmasta. Molemmat kriteerit voitiin havaita tutkimusaineiston perusteella. Perussuomalaisten ja uusoikeiston tyypillisen kannattajakunnan välillä voitiin myös havaita suuri määrä yhtäläisyyksiä. Tutkimuskriteerien perusteella vaikuttaakin vahvasti siltä, että Perussuomalaiset olisi oikeistopopulistinen puolue. Puolue on kuitenkin vetäytynyt aikaisemmin tulkinnoista, joiden mukaan se olisi oikeistopopulistinen. Taustalla saattavat vaikuttaa edelleen vanhaan äärioikeistoon liittyvät negatiiviset mielikuvat, joihin Perussuomalaiset ei halua tulla yhdistetyksi. Perussuomalaisten luokitteleminen oikeistopopulistiseksi rajaisi myös varmasti puolueen kohderyhmää, mikä voi olla ristiriidassa puolueen tavoitteeseen vedota mahdollisimman laaja-alaiseen kannattajakuntaan.
  • Suutari, Venla (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen perussuomalaisten kansanedustajien Helsinki Pride 2020 -viikon aikaan kirjoittamia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyviä sosiaalisen median kirjoituksia. Kysyn, miten sukupuolipopulismi näkyy perussuomalaisten kansanedustajien sosiaalisen median kirjoituksissa. Sukupuolipopulismilla tarkoitetaan populistista retoriikkaa, joka keskittyy sukupuoleen, yksinkertaistaa sukupuolta eikä tunnista sukupuolen moninaisuuden olemassaoloa. Myös heteronormatiivisuus kytkeytyy sukupuolipopulismiin. Sukupuolipopulistiseen retoriikkaan kuuluu vastakkainasettelua, jaottelua meihin ja muihin, uhkakuvien luomista, mustavalkoisia argumentteja ja ihmisten jaottelua oletettujen sukupuolierojen perusteella. Aiemman seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä ja perussuomalaisia koskevan tutkimuksen mukaan perussuomalaiset on radikaalina oikeistopopulistisena puolueena kriittinen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä sekä vähemmistöjen oikeuksien parantamista kohtaan. Tämän lisäksi on tutkittu, että sukupuolipopulismi kuuluu osaksi puolueen politiikkaa. Koska sosiaalinen media mahdollistaa puolueille uudenlaisen, vapaamman tavan viestiä ja harjoittaa politiikkaa välittämättä perinteisen median portinvartijuuksista, tarkastelen sukupuolipopulismin ilmenemistä juuri sosiaalisessa mediassa, jossa populistit ovat saaneet vahvan jalansijan. Analysoin aineiston kriittisen diskurssianalyysin avulla ja selvitän, millaisia diskursseja aineistosta löytyy ja miten valta-asetelmia aineistossa rakennetaan. Osoitan analyysissäni, että kirjoituksista löytyy kaikkia sukupuolipopulismille tyypillisiä piirteitä. Löysin aineistosta kolme diskurssia: uhkadiskurssin, sananvapausdiskurssin ja toiseuttamisdiskurssin, joilla sukupuolipopulismia tuotetaan. Uhkadiskurssille tyypillistä on, että kansanedustajat näkevät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ja vähemmistöjen oikeuksien parantamisen olevan uhka lapsille, lasten kasvulle ja kehitykselle sekä ”perinteisille perhearvoille”. Sananvapausdiskurssiin kuuluu se, että kansanedustajat kokivat sananvapauden olevan vaarassa, kun vähemmistöjä koskevaa keskustelua halutaan rajoittaa. Toiseuttamisdiskurssissa kansanedustajat rakentavat valkoisesta valtaväestöön kuuluvasta heterosta normin, jota vasten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä verrataan, ja samalla tuottavat valta-asetelmaa enemmistön ja vähemmistöjen välille. Toiseuttamisen ja vastakkainasettelun avulla kansanedustajat muodostavat populismin ytimeen kuuluvaa käsitystä kansasta, johon vähemmistöt eivät kuulu. Vähemmistöistä tuotetaan kuvaa epänormaaleina, sillä vähemmistöt eivät kansanedustajien mukaan sovi yksinkertaistettuun, biologiaan vetoavaan, binääriseen ja heteroseksuaalisuuteen kytkeytyvään sukupuolijärjestelmään. Kirjoitukset uusintavat ja tuottavat heteronormatiivisuutta sekä binääristä sukupuolijärjestelmää. Väitän, että sosiaalisessa mediassa tapahtuvalla viestinnällä osana perussuomalaisten politiikkaa voi olla konkreettisia seurauksia, jotka voivat vaikuttaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien elämiin, etenkin kun radikaali oikeistopopulistinen puolue on saanut Suomessa suuren puolueen aseman. Lisäksi analyysini osoittaa, että eniten huomiota keränneet perussuomalaisten kansanedustajien kirjoittamat sosiaalisen median päivitykset olivat kielteisiä, tunnepitoisia, kärkkäitä ja vastakkain asettelevia. Tulos on linjassa aiempien tutkimusten kanssa, joiden mukaan tunteilla on suuri merkitys sosiaalisessa mediassa tapahtuvassa viestinnässä, ja joiden mukaan kielteisyydellä ja yksinkertaisuudella pärjää hyvin sosiaalisessa mediassa tapahtuvassa poliittisessa keskustelussa.
  • Haag, Christa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan holokaustin käsittelyä Vaihtoehto Saksalle (Alternative für Deutschland, AfD) -puolueen sosiaalisen median kanavilla. Tutkielmassa arvioidaan puolueen tapaa rakentaa saksalaisten menneisyyssuhdetta suhteessa kansallissosialismin rikoksiin. Puolueen sosiaalisen median kanavilla luotua menneisyyssuhdetta arvioidaan Saksassa toisen maailmansodan jälkeen käytyä historiakeskustelua vasten, ottamalla huomioon eri aikoina julkisuudessa käydyt diskurssit sekä äärioikeiston asema Saksassa. Populistipuolueena AfD omaa lukuisia yleiseurooppalaiselle oikeistopopulismille tyypillisiä piirteitä, joita arvioidaan osana sosiaalisen median kanavien tarkastelua. Tutkielman aineisto rakentuu AfD:n virallisten verkkoviestintä kanavien (Facebook, Twitter ja verkkosivut) lisäksi yksittäisten puolueen poliitikoiden sekä osavaltiotason jaostojen julkaisemista materiaaleista. Tutkielmassa tarkastellaan kahta toisistaan erillistä holokausti-tematiikkaa sisältävää julkista keskustelua. Ensimmäinen tarkasteltu keskustelu käsittää Thüringenin osavaltiotasolla toimivan Björn Höcken tammikuussa 2017 pitämän puheen, jossa Berliinin holokaustin muistomerkkiä tituleerattiin ”häpeän muistomerkiksi”. Tutkielmassa arvioidaan puolueen reaktiota puheesta nousseeseen kohuun sekä julkisuudessa aiheesta yleisesti käytyyn keskusteluun vuonna 2017. Toinen keskustelu kattaa holokaustin virallisen muistopäivän tiimoilta AfD:n kanavilla sosiaalisessa mediassa käydyn keskustelun vuosina 2017, 2018, 2019 sekä 2020. Puolueen virallisten kanavien lisäksi vuoden 2020 holokaustin muistopäivän yhteydessä tarkastellaan Baden-Württembergin osavaltioparlamentissa toimivan Stefan Räpplen ulostuloa, jossa kritisoitiin Saksassa vallitsevaa ”syyllisyyskulttia”. Lähestymistapana tarkastellulle aineistolle hyödynnetään historiapolitiikkaa. Tutkielmassa lähestytään AfD:n harjoittamaa historiapolitiikkaa intentionaalisena eli aktiivisesti tiedostettuna toimintana, jonka yhteydestä on löydettävissä laajalti poliittisia motiiveja. Historiapolitiikan määrittelyssä käytetään apuna Pilvi Torstin luomaa typologiaa historiapolitiikan muodoista ja motiiveista sekä Jouni Tillin ajatusta menneisyydenkäsittelystä historiapolitikointina. Historiapoliittisen lähestymistavan rinnalla tutkielmassa hyödynnetään mediatutkimuksen oikeistopopulismista sekä poliittisten puolueiden verkkokäytöksestä tehtyä tutkimusta. Tutkielmassa osoitetaan AfD:n historiapoliittisen argumentoinnin keskiössä toimivan vaateet korostaa Saksan historian menestystä tieteen, taiteen ja kulttuurin saralla, maahanmuuttokriittisyyden naamioiminen Saksan juutalaisväestön suojelemiseksi sekä vetoomukset häpeään ja syyllisyyteen korostuvan kansallisen identiteetin oikaisemiseksi. Samalla tutkielmasta käy ilmi, kuinka puolue suhtautuu keskustelujen yhteydessä saamiinsa syytöksiin antisemitismistä vähättelevästi, kääntäen keskustelun poliittisten vastustajien, maahanmuuttajien tai median syyksi. Tutkielman perusteella esitetään, että AfD:n luoma menneisyyssuhde rakentuu vahvasti kansallisen identiteetin käsitteen yhteyteen. Tutkielman tuloksena todetaan AfD:n ja sen toimijoiden lausuntojen sisältävän aikaisemmin Saksassa käytyyn menneisyyskeskusteluun suhteutettuna samanaikaisesti uusia ulottuvuuksia, mutta myös laajalti historiallisia yhtymäkohtia. Keskustelun ytimessä toimii kritiikki holokaustin aiheuttaman syyllisyyden ja häpeän vaikutuksesta saksalaisten kansallisen identiteetin kehitykselle. Häpeän ja syyllisyyden teemojen korostaminen toimivat perustana puolueen historiapoliittisille argumenteille, joilla pyritään vaikuttamaan hallituksen pakolais- ja maahanmuuttopolitiikan ohella identiteettipolitiikan kehitykseen.