Browsing by Subject "oikeusturva"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-18 of 18
  • Portimo, Katariina (Helsingin yliopisto, 2021)
    Yksi vastaajan oikeusturvan ja menettelyllisen oikeudenmukaisuuden kannalta keskeinen säännös on ROL 5:17:n 1 momentissa asetettu pääsääntö syytteenmuutoskiellosta. Säännös ei ole kuitenkaan ehdoton, vaan syyttäjälle on annettu rikosprosessiuudistuksen yhteydessä ROL 5:17:n 1 ja 2 momentin mukaisesti mahdollisuus vielä pääkäsittelyn aikana laajentaa tuomioistuimen luvalla syytettään koskemaan kokonaan uusia tekoja sekä omaehtoisesti tarkistamalla rajoittaa syytettään ja vedota syytteensä tueksi uusiin lainkohtiin ja oikeustosiseikkoihin. Laajentamista ja tarkistamista koskeva sääntely on varsin muotoväljää, ja se on siten omiaan antamaan käytännössä tilaa monenlaisille yllättävillekin syytteen muutosvariaatioille. Tätä lähtökohtaa vasten tutkielman tarkoituksena on tarkastella lainopillisin keinoin syytteen laajentamisen ja tarkistamisen tosiasiallisia vaikutuksia vastaajan oikeusturvan näkökulmasta. Vaikutustenarviointi on kohdistettu etenkin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksiin lukeutuviin vastaajan puolustuksellisiin vähimmäisoikeuksiin. Tutkielmassa esiin tulleiden havaintojen valossa suurimmat haasteet vastaajan oikeusturvan täysimääräiselle toteutumiselle asettaa uusiin seikkoihin vetoamisen kautta tapahtuva syytteen tarkistaminen. Kyseessä oleva tarkistamisen laji on omiaan aiheuttamaan puolustuksellisia haasteita niin viipymättömän yksityiskohtaisen tiedon saatavuudelle, riittävän ajan ja muiden puolustuksellisten edellytysten turvaamiselle kuin myös kontradiktorisuuden toteutumiselle. Haasteita aiheuttavat erityisesti tarkistamisen mahdollistamien muutosten laajuus ja yllätyksellisyys, mutta myöskin tarkistamisen rajojen paikoittainen tulkinnanvaraisuus. Tutkielmassa esitetyistä epäkohdista huolimatta syytteen laajaa tarkistamisoikeutta edellyttävät rikosprosessissa vahva aineellisen totuuden selvittämisintressi, tiukasti tulkittu syytesidonnaisuus sekä tuomion negatiivinen oikeusvoimavaikutus. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tarkistamisen mahdolliset haitalliset oikeusturvavaikutukset voitaisiin jättää huomiotta, vaan tällöin tarkistamisesta aiheutuvaa vastaajan oikeusturvariskiä on kompensoitava entistä aktiivisemmin muilla oikeusturvan välineillä. Tutkielmassa tuodaankin laajalti esille myös erilaisia keinoja, joilla vastaajan oikeusturvaa voitaisiin toteuttaa paremmin syytteen tarkistamistilanteissa niin prosessuaalisten kuin myös tuomarin ja syyttäjän työnkuvaan kohdistuvien toimien näkökulmasta. Tutkielmassa saatujen tuloksien perusteella voidaan kootusti todeta, että vastaajan oikeusturvan ongelmat varsinkin laajoissa syytteen tarkistamistilanteissa ovat todellisia ja käytännön oikeuselämässä myös varsin mahdollisia. Hyvä puoli kuitenkin on, että monenlaisia oikeusturvaa kompensoivia keinoja on olemassa, ja näin myös merkittävätkin syytteen tarkistamisen tilanteet on mahdollista saattaa päätökseen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kriteerien valossa hyväksyttävällä tavalla. Tämä edellyttää kuitenkin viranomaisilta tutkielmassa esitetyin tavoin erityistä valveutuneisuutta ja tietoisuutta menettelyn tuomista haasteista.
  • Hakala, Lucia (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkimuksen kohteena on lastensuojelun asianosaisten oikeuksien toteutuminen lastensuojeluhallinnon automatisaatiossa. Suomen lastensuojelussa on suunniteltu automatisoitujen päätöksentekomenetelmien käyttöönottoa viimeisen vuosikymmenen ajan. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä oikeudellisia aukkoja asianosaisten oikeusturvan toteutumisen ja viranomaisen toimintavelvollisuuksien kannalta tulee ottaa huomioon automatisoituja päätöksentekomenetelmiä käyttöönottaessa lastensuojeluhallinnossa ja asiaa koskevaa lainsäädäntöä valmisteltaessa. Lastensuojelun asianosaisten keskeisimpiin oikeuksiin kuuluu lapsen edun toteutuminen, osallisuus, yhdenvertainen kohtelu sekä yksityisyyden ja perhe-elämän kunnioittaminen. Tutkimuksessa kartoitetaan lainopillisia metodeja käyttäen lainsäätämistarpeita, jotta jo voimassa olevan kansainvälisen ja kotimaisen lainsäädännön takaamat lastensuojelun asianosaisten oikeudet toteutuvat täysimääräisesti automatisoituja päätöksentekomenetelmiä käyttöön otettaessa. Tanskan Gladsaxessa, Kuntaliitossa sekä Espoon kaupungissa toteutettuja automatisaatiokokeiluja analysoitaessa havaitaan, etteivät asiaosaisten oikeudet ole täysimääräisesti toteutuneet. Automatisoitujen menetelmien käyttöönotolla voi olla monenlaisia mahdollisia seurauksia asianosaisten oikeuksien toteutumisen kannalta. Jos päätöksentekoa automatisoidaan, asianosaisten osallisuusoikeuksiin tulee kiinnittää erityistä huomiota julkisen vallankäytön kannalta ja yksilöllisen päätöksen saamisen varmistamiseksi. Automatisoitujen menetelmien käyttöönoton seurauksena asianosaisen oikeus yksilölliseen päätökseen on vaarassa kärsiä profiloinnin, tilastollisen epäoikeudenmukaisuuden ja muutoksenhaun vaikeutumisen seurauksena. Lisäksi, jos automatisoituja päätöksentekomenetelmiä käytetään lapsia koskevissa päätöksissä, sen tulee olla perusteltua ja lapsen oikeuksien toteutumisesta tulee varmistua. Tutkimuksen tuloksena on, että lastensuojelun asianosaisen oikeusturvan toteutumisen varmistamiseksi automatisoitujen päätöksentekomenetelmien käytön edellytyksistä ja rajoituksista lastensuojeluhallinnossa tulee säätää lailla. Kansainvälisessä keskustelussa tunnustetaan, että automatisoitujen menetelmien käyttöönottoon liittyy riskitekijöitä asiaosaisten oikeuksien kannalta ja EU:ssa valmistellaan tekoälyn harmonisoitua sääntelyä. Erityislainsäädännön tarve on kuitenkin ilmeinen, sillä automatisoituun päätöksentekoon lastensuojelun kontekstissa liittyy merkittäviä riskejä. Kansallista lainsäädäntöä valmisteltaessa on otettava kantaa viranomaisen vastuun kohdentamiseen, oikeussuojakeinojen tehokkuuteen, virheiden korjaamismahdollisuuksiin sekä mahdollisen riippumattoman valvontamekanismin perustamiseen automatisoitujen menetelmien lainmukaisen käyttöönoton mahdollistamiseksi. Lainsäädännöllisten keinojen ohella tulisi myös kehittää teknisiä ratkaisuja läpinäkyvyyden ja selitettävyyden toteuttamiseksi, syrjinnän ehkäisemiseksi sekä laadukkaiden datalähteiden käyttämiseksi. Automatisoituihin päätöksentekomenetelmiin kohdistuvaa uutta lainsäädäntöä suunniteltaessa tulee miettiä menetelmien käyttöönotolle perustellut rajat. Asiaosaisten oikeuksien toteutuminen toimii ohjenuorana automatisoitujen menetelmien käytön rajoittamiselle. Lasten oikeuksien toteutuminen on erityisen tärkeä osatekijä punnittaessa lastensuojeluhallinnon automatisaatiota, sillä päätöksenteko on lapsen edun mukaista vain, jos kaikki lapsen oikeudet toteutuvat siinä täysimääräisesti. Automatisoiduille päätöksentekomenetelmien käytölle tulee lastensuojeluviranomaisessa asettaa tarkat päämäärät ja näiden toteutumista tulee seurata ja edistää. Sosiaalityöntekijöiden keskeistä roolia lastensuojeluprosessissa tulee kunnioittaa ja heidän ylikuormittumistaan tulee vähentää, jotta he voivat edistää asiaosaisten oikeuksien toteutumisesta työnsä kautta.
  • Ignatius, Eveliina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Digitalisaatio on jo usean vuoden ajan vaikuttanut julkishallinnonkin toimintaan ja sen perusrakenteisiin. Digitalisaatiolla pyritään tehokkuuteen, nopeampaan palveluun ja kustannustehokkuuteen. Automatisoidut ratkaisut tarjoavat mahdollisuuden siirtää virkamiehiä vaativimpien tehtävien pariin ja asiakaspalveluun. Etenkin massahallinnonaloilla on tullut tarve automatisoida enenevissä määrin myös hallintopäätöksiä automaattisen päätöksenteon muodossa. Tähän liittyen oikeusministeriö käynnisti vuonna 2020 hankkeen automatisoidun päätöksenteon yleislainsäädännön valmistelemiseksi. Tarkoituksena on varmistaa hallinnon lainalaisuuden, hyvän hallinnon periaatteiden, oikeusturvan, julkisuusperiaatteen ja virkavastuun toteuttaminen automaattisessa päätöksenteossa. Tässä tutkielmassa on tarkoitus selvittää perustuslaissa säädetyn virkavastuun toteutuminen automaattisessa päätöksenteossa. Tutkielman ensisijainen metodi on lainoppi ja tarkoituksena on tarkastella nykyisen virkavastuusäännöksen sisältöä ja sen muodostamia edellytyksiä virkavastuun toteuttamiselle. Tutkielma on valtiosääntöoikeudellinen ja rajaus on tehty siten valtiosääntöoikeudellisesta näkökulmasta. Tämän vuoksi tarkastelu keskittyy nimenomaan perustuslain virkavastuusäännöksen asettamien edellytysten tarkastelulle. Perustuslain 118 §:ssä säädetään virkavastuusta, joka on erityinen, tavallista vastuuta ankarampi vastuun muoto. Sen on vakiintuneesti katsottu sisältävän rikos- ja vahingonkorvausoikeudellinen vastuu. Perinteisessä hallinnossa virkavastuu on tavattu kohdentaa virheen tai laiminlyönnin sattuessa päätöksen tehneeseen virkamieheen. Käytäntö on osaltaan ollut omiaan varmistamaan lainmukaisuutta, asianmukaisuutta ja hyvän hallinnon toteuttamista. Automaattinen päätöksenteko muuttaa perinteisen hallintopäätöksen mallia ja siirtää keskeisen oikeudellisen ratkaisutoiminnan ihmiseltä koneelle. Tämä tuo tutkielmaan oman metodologisen vivahteen ja tutkielmassa tarkastellaan myös sitä, miten automaattinen päätöksenteko muuttaa hallintopäätöstä oikeudellisena käytäntönä ja miten tämä muutos vaikuttaa virkavastuun toteuttamiseen. Tutkielmassa havaitaan perustuslain virkavastuusäännöksen edellyttävän vastuun kohdentamista virkamieheen tai julkisen vallan käyttäjään ja tämän varmentamiseksi tulee automaattisesta prosessista löytää ne keskeiset virkatoimet ja niiden tekijät, joihin vastuu on tarkoituksenmukaista kohdentaa. Käytettävien teknologioiden osalta tekoälyteknologioihin ja niiden käyttöön sisältyvät riskit ovat liian suuria. Näin ollen hallintopäätösten automaation osalta vaikuttaa tarpeelliselta rajata sen käyttö vain sääntöpohjaisiin järjestelmiin. Vaikka niihinkin voi liittyä monimutkaisia ja epäselviä rakenteita, niiden avulla on mahdollista toteuttaa virkavastuu, jossa huomioidaan sekä kansalaisen että virkamiehen oikeusturva ilman, että virkavastuusäännös käytännössä menettää merkitystään.
  • Rasa, Joni (Helsingin yliopisto, 2020)
    Keskustelut nykyisessä verkkoyhteiskunnassa ovat siirtyneet yhä enemmissä määrin sosiaaliseen mediaan ja internetin keskustelupalstoille. Tämän seurauksena kielenkäyttö on koventunut ja loukkaavia ilmaisuja esitetään yhä enemmän sähköisesti. Tutkimuksessani tarkastellaan esitutkinnan rajoittamista kunnianloukkauksissa. Esitutkinnan rajoittamisella tarkoitetaan esitutkinnan lopettamista tai sen toimittamatta jättämistä tutkinnanjohtajan esityksen pohjalta tehdyllä syyttäjän päätöksellä. Esitutkinnan rajoittaminen on ollut mahdollista vuodesta 1997 lähtien. Uuden sääntelyn taustalla oli ajatus priorisoida poliisin ja syyttäjän voimavaroja. Resurssi- ja kustannussyyt ovat kuitenkin muodostaneet uhan yksilön oikeusturvan toteutumiselle esitutkinnassa. Tutkimuksessa pyritään vastaamaan yhteen tutkimuskysymykseen, joka on: ”Toteutuuko asianomistajan oikeusturva nykyisessä tulkintakäytännössä rajoitettaessa esitutkintaa RL 24:9 §:n kunnianloukkausrikoksissa vähäisyys- ja kustannusperusteilla?” Tutkimusmetodina hyödynnetään menetelmätriangulaatiota, jossa pääpaino on kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen empiirisen oikeustutkimuksen sekä lainopin yhdistelmässä. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu tutkinnanjohtajien ja syyttäjien perusteluista rajoittamispäätöksissä, käräjäoikeuksien, hovioikeuksien, korkeimman oikeuden, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja Euroopan unionin tuomioistuimen tuomioista sekä apulaisvaltakunnansyyttäjän ja valtakunnansyyttäjän ratkaisuista. Edellä mainitun lisäksi empiirisenä aineistona hyödynnetään lukumäärätietoja poliisiasiain tietojärjestelmästä ja Tilastokeskuksen nettisivuilta. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena voidaan pitää neljäätoista havaintoa tekijöistä, jotka voivat johtaa esitutkinnan rajoittamispäätökseen RL 24:9 §:n kunnianloukkausjutuissa. Kustannusperusteisessa esitutkinnan rajoittamisessa kolme keskeistä tekijää, jotka voivat johtaa rajoittamispäätökseen, ovat loukkaavien ilmaisujen tekeminen anonyymisti internetissä, kansainvälisen virka-avun tarve ja työmäärä suhteessa asian laatuun. Vähäisyysperusteisessa esitutkinnan rajoittamisessa puolestaan loukkaavien ilmaisujen laatu, vallinnut tilanne ja väitteen levinneisyys voivat johtaa rajoittamispäätökseen. Tutkimuskysymykseen vastaaminen on jaettu kahteen osa-alueeseen, jotka ovat: 1. Toteutuuko asianomistajan oikeusturva tutkinnanjohtajien ja syyttäjien perusteluissa RL 24:9 §:n kunnianloukkausjutuissa rajoitettaessa esitutkintaa vähäisyys- ja kustannusperusteilla? ja 2. Oikeussuojakeinojen tehokkuus tilanteessa, jossa esitutkintaa rajoitetaan RL 24:9 §:n kunnianloukkausjutussa ja asianomistaja ei ole tyytyväinen syyttäjän päätökseen. Ensimmäiseen osa-alueeseen liittyen tutkimuksen tulokset osoittivat, että asianomistajan oikeusturva on vaarantunut nykyisessä rajoittamiskäytännössä, koska esitutkintoja saatetaan lopettaa liian kevyin perustein. Oikeussuojakeinojen tehokkuuteen liittyen tutkimuksessa selvisi, että nykyiset asianomistajan oikeussuojakeinot ovat riittävät. Haasteeksi oikeussuojakeinojen tehokkuuden osalta muodostuu kuitenkin se, että harvat asianomistajat ovat tietoisia käytettävissä olevista oikeussuojakeinoista. Niin kunnianloukkausjutuissa kuin muissakin oikeusjutuissa jutun voittaa se osapuoli, jonka oikeudellinen argumentaatio on vakuuttavampaa. Näin ollen asianomistajien tulisi jo rikosilmoitusta tehdessään tuoda esiin vaatimuksensa ja niiden perusteet, koska rajoittamispäätöksissä on kyse kokonaisharkinnasta. Keskeisiä perus- ja ihmisoikeuksia, jotka tulevat kyseeseen kunnianloukkausjutuissa, ovat sananvapaus ja kunnian suoja, jolla on erittäin läheinen suhde yksityiselämän suojaan. Näiden arvostukset ovat sidoksissa yhteiskunnallisiin arvostuksiin ja painoarvot määrittyvät tapauskohtaisesti kokonaisharkinnan perusteella. Tämän seurauksena rajanveto kielletyn ja sallitun puheen välille muodostuu erittäin haastavaksi. Tämän lisäksi kunnianloukkauksissa ongelmalliseksi muodostuu se, voidaanko epäillyn katsoa mieltävän tahallisuuden alimman asteen kattavan kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Näkemykseni on, että asianomistajien tulisi panostaa rikosilmoitusten laatuun kunnianloukkausjutuissa, koska huolellisesti tehty rikosilmoitus nopeuttaa asian käsittelyä ja johtaa pienemmällä todennäköisyydellä rajoittamispäätökseen. Näin ollen artikkelin laatiminen rikosilmoituksen tekemisestä ja tekijöistä, jotka voivat johtaa rajoittamispäätökseen kunnianloukkausjutuissa, voisi olla tarpeen asianomistajan oikeusturvan näkökulmasta.
  • Mäenpää, Olli (2013)
    Perusoikeutena hyvä hallinto velvoittaa viranomaisia ja virkamiehiä. Samalla hyvä hallinto perustaa oikeuksia hallinnon asiakkaille.
  • Tuorila, Helena; Koivunen, Tuija (Kuluttajatutkimuskeskus, 2013)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä 143
  • Viljanen, Veli-Pekka; Hidén, Mikael; Arajärvi, Pentti (2008)
  • Koulu, Riikka; Hakkarainen, Jenni (University of Helsinki Legal Tech Lab, 2018)
  • Siren, Elina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan maahanmuuttoviranomaisen perusteluvelvollisuutta perheensä mukana turvapaikkaa hakevan lapsen edun menettelytakeena, jotta lapsen oikeuksien sopimuksen (LOS) turvaama lapsen oikeus saada etunsa arvioiduksi ja otetuksi ensisijaisesti huomioon myös aineellisesti toteutuisi. Lapsen edulla on sekä sisällöllinen, että menettelyllinen puoli. Jotta etu tulee aineellisesti huomioiduksi, on lapsen etu arvioitava. Arvioinnissa on huomioitava LOS:n perustuvat tekijät sekä punnittava lapsen intressejä muita intressejä vasten. Lasta on myös kuultava, muuten lapsen etu ei täysimääräisenä toteudu. Perusteleminen on lapsen edun muodollinen menettelytae. Turvapaikanhakijalapset ovat kahdenkertaisesti haavoittuvaisessa asemassa. Perheyhteys korostuu ja lapsen etu arvioidaan osana perheen aikuisille hakijoille tehtävää päätöstä. Lapsen oikeudet ja etu eivät välttämättä eivät välttämättä toteudu ulkomaalaislain tavoitteiden, hallitun maahanmuuton ja toisaalta perus- ja ihmisoikeuksien edistämisen, ristipaineissa. Monissa lapsioikeudellisissa tutkimuksissa on ilmennyt puutteita lapsen edun arvionnissa ja päätösten perusteluissa. Edellisenä hallituskautena tehdyt ulkomaalaislain muutokset ovat heikentäneet turvapaikanhakijoiden, myös lasten, oikeusturvaa. Perustuslaki (PL) turvaa jokaiselle oikeusturvaperusoikeuden (PL 21§). Siihen sisältyy hyvän hallinnon takeena oikeus saada perusteltupäätös. Siitä säädetään myös hallintolain 45 §:ssä. Viranomaisella on velvollisuus turvata perus- ja ihmisoikeudet (PL 22§) ja soveltaa lakeja perus- ja ihmisoikeusmyönteisesti. Oikeus saada perusteltu päätös on lapsen perusoikeus ja se takaa oikeudellisen lapsen edun toteutumisen. Kansainvälisen suojelun myöntämisen sääntelyssä on monia avoimia kriteerejä ja niitä soveltaessa viranomainen käyttää väistämättä harkintavaltaa. Vain avoimien perustelujen kautta harkintavalta ja lapsen edun arvioinnin punninta tulevat näkyväksi. Tutkielman pääasiallisena metodina on lainoppi. Tutkielmaan suppeahkossa empiirisessä, tapaustutkimuksellisessa osiossa tarkastellaan maahanmuuttoviranomaisen päätöksiä, joissa lapsi on perheensä mukana hakenut kansainvälistä suojelua. Tarkastelu kohdistuu nimenomaan päätöksen perusteluihin ja tarkastelu tapahtuu sitä kehikkoa vasten, jonka mukaan lainopillisesti maahanmuuttoviranomaisen on päätöksensä perusteltava sen takeena, että lapsen oikeus etunsa ensisijaiseen huomioon ottamiseen ja sitä kautta täysimääräisen oikeusturvaan toteutuu. Tarkastelusta ilmenee, että lapsen edun arviointia avataan perusteluissa suppeasti, eikä sitä arvioida kaikkia oleellisia tekijöitä vasten.
  • Pietiläinen, A (Kela, 2002)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 65
    Tutkimuksessa selvitettiin, miten Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 (1) artiklan (Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin) määräykset toteutuvat toimeentuloturvan muutoksenhaussa yhdeksässä Euroopan maassa. Selvityksen pohjalta voitiin löytää ja analysoida joitakin yleisiä 6 (1) artiklan toteuttamiseen liittyviä ongelmia. Suurin osa ongelmista liittyi toimeentuloturvan hallintojärjestelmiin. Hallintoelimillä on yleensä useita toimialaan kuuluvia tehtäviä, joihin kuuluu muun muassa lainvalmistelu. Hallintoelinten toiminnan laaja-alaisuus saattaa johtaa tilanteeseen, jossa tuomioistuimen riippumattomuus ja puolueettomuus sekä osapuolten tasavertaisuus ovat kyseenalaisia. Menettelyyn liittyvistä puutteista käsitellään erityisesti suullisten käsittelyiden lähes täydellistä puuttumista Suomessa. Näyttää siltä, että Euroopassa pyritään vähitellen järjestämään toimeentuloturvan muutoksenhaku samojen oikeusturvavaatimusten mukaisesti kuin muutkin muutoksenhakujärjestelmät. Hallintoelinten vastuu on joka tapauksessa suuri, koska muutoksenhaku on aina toissijainen keino toteuttaa oikeuksia.
  • Gustafsson, Milla (Helsingin yliopisto, 2020)
    Kun kuolinpesän osakkaiden yhteishallinto ei syystä tai toisesta toimi asianmukaisesti, kuolinpesä voidaan luovuttaa pesänselvittäjän hallintoon. Pesänselvitysjärjestelmän tarkoituksena on kuolinpesän jakokuntoon saattaminen niin, että kaikkien jäämistöintressenttien edut tulevat yhdenvertaisesti otetuksi huomioon. Osakkaiden oikeusturvan kannalta virallisselvityksen käynnistyminen voi kuitenkin olla ankara toimenpide, sillä pesänselvittäjän hallinnon alkaminen vie osakkaiden disponointivallan jäämistöstä lähtökohtaisesti kokonaan. Tutkielman tarkoituksena on ensinnäkin selvittää, miksi pesänselvittäjän hallinto on sellaista kuin se on ja mihin tarpeisiin sen on tarkoitus vastata. Tätä kysymystä tarkastellaan perehtymällä Suomen pesänselvitysjärjestelmän historiaan, vertailemalla virallisselvityksen pohjoismaisia vaihtoehtoja sekä tutkimalla pesänselvityksen funktioita. Osakkaiden oikeusturvaa tarkastellaan tutkielmassa kronologisesti pesänselvittäjän määräämisestä pesänselvittäjän hallinnon päättymiseen. Erityisesti kiinnitetään huomiota siihen, minkälaisia oikeusturvakeinoja osakkailla on käytettävissään virallisselvityksen eri vaiheissa. Pesänselvittäjämääräyksen hakemisen osalta tutkitaan, kenellä on oikeus hakea pesänselvittäjää ja millä perusteella sekä mitä ominaisuuksia pesänselvittäjältä vaaditaan. Pesänselvittäjän hallinnon tarkastelu keskittyy muutoksenhakukelpoisten päätösten puutteeseen, pesänselvittäjän menettelysäännöksiin ja osakkaiden ennakolliseen oikeusturvaan sekä pesänselvittäjän valvontaan. Virallisselvityksen päättymisen jälkeisistä oikeusturvakeinoista käsitellään hallinnon moitekannetta, selvittäjän vahingonkorvausvelvollisuutta sekä luottamusaseman väärinkäyttöä. Arvioinnin kohteena on myös osakkaiden oikeusturvakeinojen tehokkuus. Vuonna 2020 Korkein oikeus antoi ennakkopäätöksen KKO 2020:9, jonka mukaan kuolinpesän ollessa pesänselvittäjän hallinnossa osakkailla ei ollut oikeutta ajaa kannetta kuolinpesän hyväksi siitä huolimatta, että pesänselvittäjä oli hyväksynyt kanteen ajamisen ja toiminut asiassa osakkaiden asiamiehenä. Tutkielmassa pureudutaankin tarkemmin osakkaiden oikeusturvan yhteen ulottuvuuteen, vireillepano-oikeuteen. Korkeimman oikeuden oikeuskäytäntöä pesänselvittäjän prosessivaltuuden yksinomaisuudesta tarkastellaan perustuslain 21 §:n takaaman oikeusturvan rajoituksena.
  • Erkko, Nelli (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielman aiheena on mediation-arbitration-menettely (Med-Arb-menettely), jossa nimensä mukaisesti yhdistyvät sovittelu (mediation) ja välimiesmenettely (arbitration). Menettelyn perinteisessä muodossa sama henkilö eli neutraali toimii sekä sovittelijana että välimiehenä. Oikeustieteellisessä diskurssissa neutraalin kaksoisrooli on säilynyt pitkään kiistanalaisena kysymyksenä. Prosessikombinaatiota on pidetty myös yleisemmin ongelmallisena sovittelun ja välimiesmenettelyn perusperiaatteiden toteutumisen kannalta. Tutkielmassa Med-Arb-menettelyä tarkastellaan prosessiekonomian ja osapuolten oikeusturvan näkökulmasta. Tutkielmassa selvitetään, millä tavoin proses-sikombinaatio edistää prosessiekonomian periaatteen toteutumista, mitä oikeusturvavaatimuksia menettelylle voidaan asettaa ja miten nämä vaatimukset käytännössä toteutuvat. Hypoteesin mukaan prosessien yhteensovittamisesta ja neutraalin kaksoisroolista aiheutuu riskejä oikeusturvalle, joten tutkielmassa kartoitetaan myös vaihtoehtoja oikeusturvan tehostamiseksi. Tutkielmassa hyödynnetään lainopin metodia, jota täydentävät oikeusvertailevat näkökohdat ja de lege ferenda –luontoiset kannanotot. Tutkielmassa tehtyjen havaintojen mukaan Med-Arb-menettelyn prosessiekonomiset hyödyt voidaan perustaa yhtäältä menettelyvaiheiden ominaispiirteisiin ja keskinäiseen vuorovaikutukseen ja toisaalta riidanratkaisijan hybridimalliin. Sekä sovittelussa että välimiesmenette-lyssä voidaan tunnistaa ominaisuuksia, jotka edistävät riitaisuuksien ratkaisemista resurssitehokkaasti suhteessa perinteiseen oikeuden-käyntimenettelyyn. Kun menettelyt yhdistetään Med-Arb-menettelyssä yhdeksi prosessiksi, nämä ominaisuudet täydentävät toisiaan. Sovitteluun ja välimiesmenettelyyn liitetään tyypillisenä piirteenä menettelyn nopeus, mutta sovitteluvaiheen ansiosta Med-Arb-menettelyssä pystytään säästämään tehokkaasti myös muitakin resursseja kuin aikaa. Välimiesmenettelyvaihe vaikuttaisi tehostavan tätä vaikutusta, minkä lisäksi se takaa asiassa ulosottokelpoisen täytäntöönpanoperusteen. Neutraalin kaksoisrooli sekä nopeuttaa menettelyä että hillitsee kustannusten syntymistä. Lisäksi kaksoisroolilla vaikuttaisi olevan merkitystä sovittelun tehokkuuden kannalta. Prosessin kestävyyden kannalta resurssien säästön ohella merkitystä on kuitenkin myös sillä, että menettely järjestetään loukkaamatta oikeusturvaa. Sovittelussa keskeisiksi oikeudenmukaisen menettelyn takeiksi määritellään osapuolten itsemääräämisen periaate sekä prosessuaalinen ja aineellinen oikeudenmukaisuus. Välimiesmenettelyssä asianosaisten oikeusturvaa takaavat puolestaan nk. due process -periaatteet, joita ovat kuulemisen periaate, tasapuolisen kohtelun periaate sekä välimiehen esteettömyys. Menettelyvaiheiden oikeusturva-takeiden yhteensovittaminen ei kuitenkaan ole ongelmatonta Med-Arb-menettelyssä. Prosessien yhdistäminen yhdeksi menettelyksi heikentää osapuolten itsemääräämisperiaatetta ja prosessuaalista oikeudenmukaisuutta. Kuulemisen periaate ja siihen kytkeytynyt tasa-puolisuuden periaate eivät myöskään voi toteutua täysimääräisesti. Näiden oikeusturvaongelmien ratkaisemiseksi tutkielmassa ehdotetaan luottamuksellisen tiedon eliminointia tai neutralisointia, sovittelun tehokkuuden turvaamista prosessuaalisin rajoituksin sekä sovittelumallin ja käsiteltävän riita-asian laadun huomioimista. Myös prosessia ja Med-Arb-menettelyä koskevaa normiohjausta kehittämällä Med-Arb-menettelyn oikeusturvariskejä voidaan ehkäistä ja lievittää. Oikeudellisesti kestävä ja hyväksyttävä menettely voi edellyttää, että riidanratkaisun taustalla olevista ideoista ja arvoista joudutaan osin luopumaan. Myös Med-Arb-menettelyssä prosessin resurssitehokkuudesta joudutaan tinkimään oikeusturvan nimissä. Kuten moni muukin kysymys oikeustieteessä, viime kädessä Med-Arb-menettelyn käyttökelpoisuus riippuu tapauskohtaisesta arvioinnista ja rajanvedosta tarkoituksenmukaisuuden ja oikeudenmukaisuuden välillä. Tietynlaisessa tilanteessa Med-Arb voi tarjota riidan osapuolille juuri heidän tarpeitaan ja intressejään palvelevan menettelyn. Kun riittävistä varotoimenpiteistä huolehditaan, Med-Arb voi parhaimmillaan olla riidan-ratkaisumekanismi, joka ei ole vain tehokas ja joustava vaan myös oikeudenmukainen ja reilu.
  • Söderholm, Sofia (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma käsittelee rikollisuuden ennustamiseen kehitettyjä predictive policing -algoritmeja ja arvioi algoritmin ennustuksen perusteella potentiaaliseksi rikoksentekijäksi luokitellun henkilön asemaa Suomen voimassaolevan lainsäädännön valossa. Predictive policing -menetelmien voidaan katsoa olevan osa 2000-luvulla lisääntynyttä ihmisten valvontaa, jota perustellaan tarpeella torjua terrorismia ja vakavaa rikollisuutta. Koska tutkielma koskee hypoteettista tilannetta, on tutkimuksessa nojauduttu tähän ilmiöön liittyvään massavalvontaa koskevaan keskusteluun sekä matkustajarekisteritietojen käyttöä koskevaan lainsäädäntöön, jonka voi katsoa olevan osa tätä ilmiötä. Predictive policing -menetelmät ovat yksinkertaistaen poliisin käyttämiä tietokoneohjelmistoja, joiden algoritmit analysoivat valtavia datamassoja rikollisuutta koskevan ennustuksen tuottamiseksi. Predictive policing on tarkoitettu poliisin työkaluksi, jonka perusteella poliisi voi kohdentaa resurssejaan ennustuksen ehdottamalla tavalla. Predictive policing -menetelmiä on erilaisia, mutta yleensä käsitteellä viitataan tulevien rikosten tapahtumapaikkojen ja -aikojen tai potentiaalisten rikoksentekijöiden ennustamiseen. Potentiaalisella rikoksentekijällä tarkoitetaan henkilöä, joka algoritmin arvion mukaan todennäköisesti osallistuu rikolliseen toimintaan tulevaisuudessa. Predictive policing -menetelmät toimivat hyödyntämällä big dataa, tiedon louhintaa sekä koneoppivia algoritmeja. Niihin on liitetty algoritmisia järjestelmiä koskevia oikeusturvahuolia, jotka liittyvät predictive policing -algoritmien syrjivyyteen ja epätarkkuuteen, läpinäkymättömyyteen sekä teknologian aiheuttamaan automaatioharhaan. On olennaista muistaa, että predictive policing -menetelmien tuottamat ennustukset ovat todellisuudessa algoritmin tuottamia tilastollisia todennäköisyyksiä, jotka perustuvat menneisiin tapahtumiin. Tutkielma on metodiltaan lainopillinen ja lähestyy potentiaalisen rikoksentekijän asemaa kahden tutkimuskysymyksen kautta. Ensimmäisen tutkimuskysymyksen tarkoitus on selvittää potentiaalisen rikoksentekijän asema poliisin toimintaa koskevassa voimassaolevassa lainsäädännössä kysymällä: Voidaanko potentiaalista rikoksentekijää pitää rikoksesta epäiltynä poliisilain ja esitutkintalain systematiikassa? Tämän kysymyksen osalta tutkielma tarkastelee nykylainsäädännön systematiikan soveltuvuutta potentiaalisen rikoksentekijän asemaan, jossa tämä on määritelty jollain tavalla epäilyttäväksi, mutta havaintoa hänen tekemästään rikoksesta ei ole. Toinen tutkimuskysymys jatkaa potentiaalisen rikoksentekijän aseman arviointia tähän kohdistuvaa epäilyä koskevalla teemalla kysymällä: Vaarantaisiko predictive policing -menetelmien käyttö potentiaalisen rikoksentekijän syyttömyysolettaman? Perinteisesti syyttömyysolettaman on katsottu kuuluvan rikosprosessissa epäillyn oikeusturvatakeisiin ja se määrittää, kuinka epäiltyä ja syytettyä tulee kohdella rikosprosessissa. Toinen tutkimuskysymys kuitenkin perehtyy tämän oikeusturvatakeen soveltumiseen potentiaalisen rikoksentekijän asemaan ja mahdolliseen ulottuvuuteen ennen rikosprosessin alkamista. Tutkielman keskeinen havainto on, että Suomen nykyinen poliisilain ja esitutkintalain systematiikka, joka rakentuu epäillyn ja ei-epäillyn väliseen rajanvetoon, ei ole ajantasainen arvioitaessa potentiaalisen rikoksentekijän asemaa. Jotta potentiaalista rikoksentekijää voitaisiin pitää rikoksesta epäiltynä olisi ensin oltava vireillä esitutkinta, johon vasta sitten liitetään rikoksesta epäilty. Ottaen huomioon predictive policing -menetelmän luonteen poliisin työkaluna, koko menetelmän käyttö olisi turhaa, jos poliisi ei tekisi saamallaan ennustuksella mitään. Yhtäältä tämä voisi johtaa siihen, että poliisi pyrkisi paljastamaan potentiaalisen rikoksentekijän mahdollisesti tekemän rikoksen tai muuten kohdistaisi tarkennettua valvontaa tähän yksilöön odottaen mahdollisen rikoksen tapahtumista. Potentiaalinen rikoksentekijä joutuisi siten epämääräiseen asemaan, jossa hän ei olisi oikeutettu esitutkinnan oikeusturvatakeisiin, mutta saattaisi silti joutua poliisin toimien kohteeksi. Syyttömyysolettamaa koskevan arvioinnin osalta päädyttiin tutkielmassa samaan lopputulokseen. Syyttömyysolettama ei suojaa potentiaalista rikoksentekijää poliisin epäillyiltä ja niitä mahdollisesti seuraavilta toimilta, koska syyttömyysolettama ei ulotu aikaan ennen kuin poliisilla on havainto rikokseksi epäillystä teosta. Oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin esitetty kannanottoja syyttömyysolettaman laajentumisesta poliisitoiminnan muutoksen myötä. Tutkielman lopuksi tuodaankin esille ehdotuksia lainsäädännön kehittämiseksi, mikäli Suomessa otettaisiin käyttöön potentiaalisia rikoksentekijöitä ennustavia predictive policing -algoritmeja.
  • Flinkman, Peppi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Hankintalain 151 § säätelee täytäntöönpanokieltoa, joka on yksi markkinaoikeuden käytettävissä olevista keinoista edes auttaa tarjoajan oikeusturvan toteutumista. Hankintalain 151 §:n mukaan valituksen tultua vireille markkinaoikeus voi kieltää, keskeyttää tai sallia hankintapäätöksen täytäntöönpanon taikka määrätä hankintamenettelyn muutoin keskeytettäväksi väliaikaisesti markkinaoikeuden käsittelyn ajaksi. Sillä, sovelletaanko täytäntöönpanokieltoa vai ei, on suuri merkitys seuraamuksien määräämisessä, kun markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on menetellyn hankintalain vastaisesti. Sillä mitä seuraamuksia markkinaoikeus määrä on myös suuri merkitys tarjoajan oikeusturvan toteutumisen kannalta. Pro gradu –tutkielmassani vastaan kysymykseen: mikä on täytäntöönpanokiellon vaikutus seuraamuksien määräämisessä oikeusturvan toteutumisen näkökulmasta? Täytäntöönpanokiellolla on vaikuttava merkitys seuraamuksia määrätessä ja sen kautta oikeusturvan toteutumisessa. Tarkastelen täytäntöönpanokiellon lisäksi laaja-alaisemmin muita laissa säädettyjä toissijaisia keinoja toteuttaa oikeusturvaa ja pohdin, toteutuuko oikeusturva tosiasiallisesti näiden kautta, yhdessä ja erikseen. Paikannan työssäni ne julkisten hankintojen valitusprosessin osa-alueet, joissa valittajan oikeusturva ei välttämättä toteudu lain edellyttämällä tavalla kun asiaa katsotaan hallinto-oikeudellisesta näkökulmasta ja perusoikeudesta oikeusturvaan. Tavoitteena oli myös osoittaa missä kohtaa ja miten julkisten hankintojen valitusprosessia voisi kehittää siten, että tarjoajan oikeusturva tulisi poikkeuksetta oikeudenmukaisesti toteutetuksi. Tarkastelen työni kannalta relevantteja taustoja, eli tutkimukseni oikeudellisia ja teoreettisia lähtökohtia. Tämä sisältää muun muassa keskeisiä määritelmiä kuten oikeusturva, taustatietoa hankintalainsäädännön kehityksestä, laista ilmenevät hankintaoikeudelliset periaatteet ja katsauksen hallinto-oikeuden sekä EU-oikeuden yhteydestä julkisiin hankintoihin. Käsittelen laajasti sitä juridista ympäristöä, jossa tutkimuskysymystäni käsittelen, kun tarkastelun kohteena on tarjoajan oikeusturvakeinot ja niiden soveltaminen julkisissa hankinnoissa. Tarkastelen niitä keinoja, joilla tarjoaja voi hakea oikeusturvansa toteutumista, pääpainona markkinaoikeusvalitusprosessia. Käsittelen sitä, mitkä ovat oikeusturvaa takaavat konkreettiset keinot, joita markkinaoikeuden on mahdollista käyttää ja mikä on markkinaoikeuden toimivalta hankintavalituksissa oikeusturvan edistäjänä. Käsiteltäessä itse tutkimuskysymystäni, eli täytäntöönpanokiellon vaikutusta seuraamusten määräämisessä oikeusturvan toteutumisen näkökulmasta, käytän apunani markkinaoikeuden ratkaisuja sekä täytäntöönpanoa koskevia päätöksiä. Tarkastelen niitä seikkoja, jotka vaikuttavat täytäntöönpanokiellon asettamisen taustalla. Käsittelen täytäntöönpanokieltoa ja myös lain nojalla asetettua täytäntöönpanokieltoa, eli odotusaikaa, ratkaisukäytännön avulla ja myös näiden kahden keskinäistä suhdetta. Otan myös kantaa siihen, missä vaiheissa prosessia näen oikeusturvan toteutumisessa puutteita. Tärkeimpänä kantavana ajatuksena läpi työn on kiinnittää huomiota siihen, miten oikeusturva toteutuu hankintojen markkinaoikeusprosessissa siitä näkökulmasta, onko täytäntöönpanokielto asetettu vai jätetty asettamatta. Lopuksi tuon esiin de lege ferenda näkemykseni johtopäätösten tukena.
  • Rantala, Kati; Tyni, Sasu; Koskenniemi, Lauri; Liimatainen, Anu; Kääriäinen, Henri (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2017)
    Tutkimuksia 4/2017
    Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tutkimuksessa on tarkasteltu tutkintavankien oloja ja oikeuksien toteutumista. Analyysi perustuu tutkintavangeille suunnattuun lomakekyselyyn, joka toteutettiin syksyllä 2015. Suurin osa vastaajista oli yleisesti ottaen tyytyväisiä oloihinsa, oikeuksiensa toteutumiseen ja toimintamahdollisuuksiin tutkintavankilassa. Toisaalta vakaviakin puutteita ilmeni, eli tulosten mukaan tutkintavankien asemassa on runsaasti korjaamisen varaa. Moneen tutkimuksessa esille tulleeseen ongelmaan eduskunnan oikeusasiamies on jo puuttunut, toisinaan useita kertoja vuosien aikana. Olojen karuuteen poliisivankilassa on puuttunut useasti myös Euroopan neuvoston alainen Kidutuksen ja epäinhimillisen kohtelun estämiseksi toimiva komitea. # Tie­don saan­nis­sa on on­gel­mia Tulosten perusteella tutkintavankien tiedonsaanti tutkintavankilassa ei ole tyydyttävällä tasolla yleisesti ottaen. Ongelmia ilmeni etenkin tutkintavankilaan saavuttaessa ja ensi kertaa vankilaan saapuvilla. Järjestyssäännöt ja tulo-oppaat eivät olleet kaikille tutkintavangeille tuttuja, vaikka päiväjärjestys tunnettiinkin melko hyvin. Puutteita ilmeni myös henkilökunnan alttiudessa neuvoa ja ohjeistaa sekä vastata kysymyksiin. Muut vangit ja tutkintavangit korostuivat tiedon lähteinä. # Tut­kin­ta­van­gin mah­dol­li­suuk­sis­sa pi­tää yh­teyt­tä asia­mie­heen on mer­kit­tä­viä puut­tei­ta Tutkintavangin mahdollisuudessa pitää yhteyttä asiamieheen sekä ylipäänsä että luottamuksellisesti ilmeni vakavia puutteita. Keskustelujen luottamuksellisuutta on vaikea taata, jos tutkintavanki joutuu soittamaan osaston yleisestä puhelimesta. Lisäksi rajalliset soittoajat ja soiton kalleus rajoittavat puheluja asiamiehen kanssa. Mahdollisuus luottamukselliseen puhelinyhteyteen korostuu etenkin, jos asiamiehen tapaamisille on esteitä, kuten pitkät välimatkat. Toisaalta myöskään tapaamistilat eivät aina mahdollistaneet luottamuksellista keskustelua. # Yh­tey­den­pi­to­ra­joi­tus­ten pe­rus­teis­sa on epä­sel­vyyt­tä tut­kin­ta­van­gin nä­kö­kul­mas­ta Yhteydenpitorajoituksia oli lähes joka kolmannella vastaajista, ja heistä vain joka toinen koki, että rajoitus oli annettu selkeästi tiedoksi. Kaikki eivät vastaustensa perusteella ymmärtäneet, miksi heillä oli yhteydenpitorajoitus. Osa oli turhautuneita siitä, että rajoitus koski läheisiä. Rajoitukset olivat odotetusti yhteydessä rikosprosessin vaiheeseen. Yhteydenpitorajoitteiden katsottiin vaikeuttavan sekä vapaa-ajan toimintoihin että vankityöhön ja koulutukseen osallistumista. # Toi­min­to­ja ei ole riit­tä­väs­ti, sa­moin nii­den käy­tös­sä on on­gel­mia Rikosseuraamuslaitoksella ei ole ollut riittävästi voimavaroja järjestää kaikille vankeusvangeille tarpeeksi vankitoimintoja. Tutkintavankien toimintoihin osallistuminen on siksi jo lähtökohtaisesti vähäisempää. Olikin odotettu tulos, että kolmannes vastaajista oli tyytymätön mahdollisuuksiin osallistua vankitoimintoihin kuten vankityöhön. Mahdollisuus vapaa-ajan toimintoihin oli kiitettävää, joskin kirjaston käytössä ilmeni ongelmia, eikä tutkintavangin taloudellinen tilanne välttämättä mahdollista puheluja niiden kalleuden takia. Myös välttämättömien hygieniatarvikkeiden hankinta on osalle hankalaa vähäisten käyttövarojen vuoksi. Osa tutkintavangeista viettää lähes koko vuorokauden eristettynä. # Osa hen­ki­lö­kun­nas­ta ei koh­te­le tut­kin­ta­van­ke­ja asial­li­ses­ti Noin puolet vastaajista koki henkilökunnan toiminnan olevan selkeää, johdonmukaista ja ennustettavaa, mutta vastaava määrä ei kokenut siten. Vaikuttaa siltä, että vartijat olisivat tutkintavankien mielestä valtaosin asiallisia, mutta joukossa olisi myös henkilöitä, joiden toimintatapa koettiin asiattomaksi, osin jopa mielivaltaiseksi. Vastausten perusteella asiatonta käyttäytymistä ilmeni liittyen niin tiedon antamiseen, kurinpitoon (kokemukseen, että kurinpidollisten toimien perusteita ei välttämättä kerrota), syyllisenä kohteluun kuin muutoksenhausta tai kantelusta rankaisemiseen. # Tut­kin­ta­van­gin taus­ta vai­kut­taa ko­ke­muk­siin Ne tutkintavangit, joilla oli aikaisempaa kokemusta vankiloista, suhtautuivat myönteisimmin tiedonsaantiin sekä kantelu- ja oikaisumenettelyjen toimivuuteen. Ensi kertaa vankilaan saapuneet kokivat tiedonsaannin muita heikommaksi. He kuitenkin luottivat muita useammin henkilökuntaan sekä toiminnan oikeudenmukaisuuteen. Vastausten sisältämiä eroja selitti usein myös rikosprosessin vaihe: esitutkintavaiheessa tai syyteharkintavaiheessa olevat tutkintavangit antoivat yleisesti ottaen kriittisimpiä vastauksia. Lisäksi ulkomaalaistaustaiset on syytä mainita erityisenä ryhmänä. Tutkintavankien joukossa on henkilöitä, jotka puhuvat ja ymmärtävät vain omaa äidinkieltään. Erityisesti venäjän kieltä puhuvat raportoivat ymmärryksen puutteesta ja vaillinaisesta tiedonsaannista omalla äidinkielellään (lomake oli käännetty venäjäksi). Vaikka tutkintavanki puhuisi englantia, tiedonsaanti ei ole vastausten mukaan silloinkaan taattua. Yleinen tiedon puute ja kommunikoinnin vaikeus heijastuu ymmärrettävästi kokemukseen, että tietoa ei saa myöskään itseä koskevista ratkaisuista. Samoin valitusten ja kantelun tekeminen on vaikeaa ilman kielitaitoa, jos siihen ei saa apua. Vastausten mukaan vieraskielisten tutkintavankien joukossa vaikuttaa olevan henkilöitä, joiden on ylipäänsä vaikea ymmärtää syitä tutkintavankeudessa oloon. # Po­lii­si­van­ki­las­sa poik­keuk­sel­li­sen ka­rut olo­suh­teet Moni tutkintavanki aloittaa tutkintavankeutensa poliisivankilassa. Yksi esille tullut merkittävä ongelmakohta on poliisivankilan ankarat olot, joihin myös eduskunnan oikeusasiamies ja Euroopan neuvoston alainen Kidutuksen ja epäinhimillisen kohtelun estämiseksi toimiva komitea ovat toistuvasti puuttuneet. # Ke­hit­tä­mi­seh­do­tuk­sia Rikosseuraamuslaitoksessa on käynnistetty useita toimenpiteitä, joilla on pyritty parantamaan vankien olosuhteita vankilassa. Samoin käynnissä on kehittämistoimia liittyen tutkintavankien oloihin poliisivankilassa. Nämä seikat huomioon ottaen tutkimuksessa esitetään seuraavia suosituksia: 1) tiedon saatavuuden parantaminen, 2) sähköisten viestintämahdollisuuksien lisääminen, 3) tietojärjestelmän kehittäminen, 4) puuttuminen henkilöstön epäasialliseen toimintaan, 5) yksittäisten käytännön järjestelyihin liittyvien epäkohtien korjaaminen, 6) lainsäädännön ja muun normiston kehittäminen, 7) syventäviä jatkotutkimuksia. Jo tiedon saannin parantaminen vähentäisi todennäköisesti koettuja ongelmia. Sähköisillä viestintämahdollisuuksilla voitaisiin puolestaan parantaa yhteydenpitoa asiamiehen kanssa sekä läheisiin, jos he asuvat kaukana eikä tutkintavangilla ole heihin yhteydenpitorajoituksia.
  • Lönnblad, Riikka (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmassa tarkastellaan, miten vastuu julkisen vallan käytöstä toteutuu automaattisen päätöksenteon yhteydessä. Lainsäädäntöhankkeissa ja oikeustieteellisessä keskustelussa julkishallinnon päätösautomaatioon liittyviä vastuukysymyksiä on arvioitu ensisijaisesti virkavastuun kohdentamisen näkökulmasta. Kysymys virkavastuun toteuttamisesta tuo kuitenkin esiin vastuusääntelyn taustalla piilevän jännitteen ihmistoimijuuteen perustuvan vastuun ja automaattisen päätöksenteon välillä. Tämän jännitteen vuoksi virkamiehen henkilökohtainen virkavastuu ei välttämättä ole toteutettavissa automaattisen päätöksenteon yhteydessä. Siksi ratkaisuja automaattisen päätöksenteon vastuuongelmiin on etsittävä ennen kaikkea viranomaiseen kohdistuvista vastuumuodoista. Tutkielman metodologisena lähtökohtana on lainoppi, mutta tarkastelu sisältää myös vastuuteoreettista analyysia. Työn teoreettisena viitekehyksenä toimii teknologian tutkimuksessa käytetty vastuukuilun (responsibility gap) käsite sekä jaottelu vastuun eri lajien välille. Työssä analysoidaan, miten ja millä edellytyksillä rangaistusvastuu, korvausvastuu, prospektiivinen vastuu ja answerability-tyyppinen perusteluvastuu voivat toteutua automaattisen päätöksenteon yhteydessä. Eri vastuumuotojen toteutumista arvioidaan suhteessa hallinnon asiakkaan oikeusturvaan sekä julkisen vallan käytön legitimiteettiin. Tutkielmassa osoitetaan, että automaattisen päätöksenteon vastuuongelmat liittyvät ennen kaikkea virkamiehen rikosoikeudellisen virkavastuun toteuttamiseen. Perustuslain 118 §:n vaatimus virkavastuun kattavuudesta voi automaattisen päätöksenteon yhteydessä joutua ristiriitaan rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen sisältyvän epätäsmällisyyskiellon ja syyllisyysperiaatteen kanssa. Kompensaatiovastuu toteutuu julkisyhteisön vahingonkorvausvastuun kautta, mutta käytännössä vahingonkorvausoikeudellinen sääntely saattaa rajoittaa yksilön mahdollisuuksia saada vahingonkorvausta automatisoidussa päätöksenteossa tapahtuneista virheistä. Muita vastuun muotoja puolestaan voidaan toteuttaa viranomaiseen kohdistuvilla vastuujärjestelyillä sekä automaattisiin päätöksentekojärjestelmiin kohdistuvalla sääntelyllä.
  • Halme, Helka (Helsingin yliopisto, 2020)
    Virtuaalisia rekonstruktioita ovat tietojärjestelmien avulla luodut visualisoinnit, animaatiot, simulaatiot, virtuaalitodellisuuteen perustuvat sovellukset ja muut vastaavat audiovisuaaliset esitykset, joilla pyritään esittämään selvitystä todistelun kohteena olevista seikoista. Kotimaisissa oikeudenkäynneissä on hyödynnetty tiettyjä virtuaalisten rekonstruktioiden esitysmuotoja, mutta virtuaalisten rekonstruktioiden ei voida katsoa olevan vielä vakiintuneita todistelukäytännössämme. Syyttäjälaitoksen ja yleisten tuomioistuinten asian- ja dokumentinhallinnan kehittämishankkeen (AIPA-hanke) kokeiluhankkeessa on kehitetty virtuaalitodellisuuden demoympäristö ja pohdittu ja sen soveltuvuutta oikeudenkäyntiaineistoksi. Tutkielmassa on kyse sähköisten todisteiden arvionnista, johon on viime vuosina alettu kiinnittää huomiota kotimaisessa oikeustieteellisessä tutkimuksessa. Tutkimustehtävä on virtuaalisten rekonstruktioiden todistusarvon ja siihen liittyvien oikeusturvanäkökohtien analyysi. Tutkimustehtävää selvitetään kahden tutkimuskysymyksen avulla: (1) millainen on virtuaalisten rekonstruktioiden hypoteettinen todistusarvo rikosprosessissa?, (2) liittyykö niiden hyödyntämiseen oikeusturvaongelmia, erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaan pohjautuvan equality of arms-periaatteen näkökulmasta? Tutkielmassa pyritään ongelmakeskeiseen tieteen tekoon lainopillisin metodein. Tutkimustehtävän taustalla on huoli keskivertotuomarin tietotaidosta arvioida virtuaalisten todisteiden näyttöarvoa riittävän kattavasti siten, ettei virtuaalisten rekonstruktioiden käyttöön liittyisi uhkaa esitystavasta tai valmistusmenettelystä johtuvista virhepäätelmistä. Virtuaalisten rekonstruktioiden todistusarvon määritteleminen osoittautuu vaikeaksi. Yleistason tarkastelu ja todistusarvon määrittämisen tapauskohtaisuus (tuomarin tietotaito ja yksittäisen rekonstruktion laadintakysymykset) muodostavat jännitteen, jota on vaikea vakioida. Toinen johtopäätös on, että virtuaalisten rekonstruktioiden käyttöön liittyy potentiaalisia oikeusturvaongelmia. Perusta näille voi syntyä valmistusprosessin eri vaiheissa tapahtuneista virheistä tai puutteista. Toisaalta ne voivat johtua myös esitysmuodon aiheuttamasta psykologisesta harhaanjohtavuudesta. Oikeusturvaongelmat eivät välttämättä aktualisoidu, jos niihin osataan puuttua. Puuttumiskeinoja ovat valmistusprosessiin liittyvät sertifiointivaatimukset ja juristikunnan oikeuspsykologinen ja tietotekninen koulutus. Keskeinen havainto on, että virtuaalisten rekonstruktioiden käyttö todistelussa antaa uuden merkityssisällön olemassa oleville periaatteille. Tämä huomataan mm. asianajajan totuusvelvollisuuden, puolustuksen suosimisen- periaatteen ja tuomarin perusteluvelvollisuuden kohdalla. Myös tuomioistuimen aineellinen prosessinjohto on entistä haasteellisempaa valvoessaan osapuolten tasapuolisuuden toteutumista. Tutkimustyön aikana on syntynyt lista reunaehdoista, joita voidaan hyödyntää arvioidessa rekonstruktion luotettavuutta todisteena.