Browsing by Subject "oleminen"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-8 of 8
  • Nummela, Aliisa (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielman aiheena on ahdistus, jota käsitellään Heideggerin ja Sartren filosofioiden näkökulmasta. Heideggeria ja Sartrea yhdistää ahdistuksen ratkaiseva rooli kummankin filosofisessa systeemissä. Tutkielma on Heideggerin ja Sartren ahdistuskäsitysten yhteneväisyyksien ja eroavaisuuksien kuvaus, pyrkimyksenä on esitellä Heideggerin ja Sartren ajattelun pääkohdat niin, että konteksti, jossa ahdistus näyttäytyy, tulee oleellisesti näkyväksi, sekä käsitellä, miten ahdistus toimii molemmille avainkäsitteenä. Tutkielman johdantona on lyhyt kuvaus Kierkegaardin eksistenssifilosofiasta sekä yleisesti fenomenologiasta, nämä perustelevat niin historiallisesti kuin käsitteellisti kysymystä ahdistuksesta. Heideggerin ahdistuskäsityksen avaamiseksi esitellään Heideggerin fundamentaaliontologia ja sitä kautta Daseinin eksistentiaalinen analyysi. Daseinin ahdistus näyttää ei-minkään, mikä samalla Heideggerille paljastaa kysymyksen olemisesta ja tarkoittaa tietä fundamentaaliontolgiaan. Ahdistus avaa Daseinin maailmassa-olon, sen olemisen kohti kuolemaa ja on siten myös Daseinin varsinaisena olemisen lähde. Sartren käsitys ahdistuksesta kietoutuu vapauden ympärille, se liittyy oleellisesti Sartren eksistentiaaliseen ihmiskäsitykseen. Sartren ontologiassa tietoisuus on lähtökohtaisesti ei-mitään, täysin perustaton, jonka ahdistus paljastaa. Sartrelle ahdistus on osoitus ihmisenä olemisen sattumanvaraisuudesta ja perustattomuudesta maailmassa ilman Jumalaa. Ahdistus syntyy siitä, että ihminen joutuu keksimään arvot elämälleen ja on aina vaarassa epäonnistua. Tutkielman lopuksi tarkastellaan Heideggerin ja Sartren ahdistuskäsityksiä niissä filosofisissa konteksteissa joissa ne ilmenevät. Yhteistä Heideggerin ja Sartren ajattelussa on ei-minkään oleellinen rooli, jonka ahdistus nimenomaan paljastaa. Ahdistuskäsitysten ero perustuu lähtökohtaisesti erilaiseen ajattelukontekstiin. Tutkielmassa kysymys ahdistuksesta muodostuu myös historiallisena. Sartre omaksuu oleellisia osia Heideggerin ajattelusta, myöhemmin heidän välillään käydään dialogia myös vastakkaiseen suuntaan. Heideggeria ja Sartrea yhdistää kiista eksistentialismista, jossa kyseessä on viime kädessä se miten ihmisen eksistenssi ymmärretään. Heideggerille kysymys olemisesta on ensisijainen suhteessa ihmisen olemassaoloon, puolestaan Sartren filosofian keskiössä on ihminen.
  • Koponen, Marja (2013)
    Kirjallisessa opinnäytetyössäni tarkastelen ymmärrykseni rakentumista esityksen aikana. Tutkimuksen materiaalina käytän kokemustani esiintymisestä Eeva Muilun koreografiassa Passage – tanssija maailman läpimenemisen paikkana tammi-helmikuussa 2013. Kirjoitukseni pohjalla on ajatus, että tanssijan ajattelu ja ymmärrys esittämisestään tekee teoksen välittymisen katsojalle mahdolliseksi. Tekstissä keskityn erittelemään ajatuskulkujani ja esiintymishetken ymmärtämistä suhtautuen siihen esiintyjäntyön osa-alueena, joka tekee esityshetkestä ja teoksesta merkityksellisen minulle tanssijana ja sitä kautta katsojalle. Merkityksen ja ymmärtämisen käsitteitä selvennän esimerkiksi Martin Heideggerin olemisen ontologian ja Maurice Merleau-Pontyn ruumiin filosofian kautta, avaten muun muassa ajatuksia puhuvasta kielenkäytöstä, kehollisesta ymmärtämisestä ja tyylistä. Merkityksellä en tässä työssä viittaa ainoastaan tarkoitukseen, tai esimerkiksi viestiin, joka teoksella pyrittäisiin välittämään katsojalle. Pikemminkin korostan merkityksen ja ymmärryksen mahdollisuutta avata teos yleisölle. Kun esiintyjänä rakennan merkityksiä itselleni, olen sisällä tekemisessäni. Tätä kautta teos voi avautua myös katsojalle, joka saa muodostaa omat merkityksensä näkemästään. En selitä teosta, vaan erittelen ajatuskulkujani, joiden kautta jäsennän kokemustani esityshetkestä. Muilun teoksessa tapahtuvaa ymmärtämistäni avaan aluksi kuvailemalla esityksen kulun, minkä jälkeen siirryn selvittämään, kuinka teos määrittyy temaattisesti merkitykselliseksi minun mielessäni. Tarkastelen teosta rinnastaen sen rituaaliin, jona teoksesta puhutaan työryhmän kesken. Teos asettuu tanssijoiden opiskelussa aikaan, jolloin valmistaudutaan siirtymään opiskelumaailmasta ammattikentälle, joten vertaamme sitä esimerkiksi siirtymäriittiin. Laajan rituaaliteeman lisäksi itse miellän kullakin kohtauksella olevan tietyn roolin teoksen dramaturgisessa kaaressa. Kysynkin, kuinka suuri osa teokseen liittyvästä ymmärryksestä on työryhmän kesken jaettua, ja mitkä ajatukset ja merkitykset jäävät yksityisiksi. Osa merkityksistä tuntuu saavan erityistä arvoa juuri siitä, että ne jäävät omiksi salaisuuksikseni. Esittelen myös koreografian hahmottamista toimintakäsikirjoituksena, scorena. Teos rakentuu tehtävistä, joita esiintyessäni tarkennan strategioilla. Strategiat ovat minulle kuin työkaluja, joiden avulla arvioi tilannetta ja teen valintoja tehtävän sisällä. Ne voivat olla käyttökelpoisia myös haettaessa tiettyä yleisösuhdetta tai merkityskaarta luotaessa. Strategioista kirjoittaessani viittaan muun muassa Deborah Hayn ajatteluun ja harjoitteisiin. Puhun esimerkiksi Hayn ajatuksesta kehon miljardeista soluista, kevyesti tekemisen oivalluksesta ja kysymyksistä, joita saatan kysyä katsojilta mielessäni. Kolmantena ajatuskulkuna työssäni kerron ajatuksestani ”elämästä teoksessa”. Kiinnostun pohtimaan hetkessä spontaanisti syntyviä kokemuksia, assosiaatioita ja oivalluksia osana esittämästäni muodostuvaa ymmärrystä. Nimeän yhdeksi tärkeimmistä strategioistani ”sallimisen”, joka luo tilaa mille tahansa tuntemukselle tai ajatukselle olla läsnä esitystilanteessa ja muodostua osaksi hetken merkityksellisyyttä. Toisaalta myös tunnistan haasteen pysyä avoimena hetkelle samalla, kun koreografian rakenne määrittää olemistani. Salliessani kaikenlaista olemista esiintyessäni, joudun kohtamaan myös mahdollisesti nousevia ikäviä ajatuksia, kuten epävarmuutta ja arvottamista. Loppupäätelmissäni asetun pohtimaan esiintyjän ajattelun luonnetta yhtä teosta laajemmassa yhteydessä, ilmiönä, jonka uskon koskettavan muitakin esiintyjiä kuin itseäni. Rinnastan yksilön ymmärryksen tavan tärkeyden nykytanssikenttään, jolla tanssija nähdään yhä enenevässä määrin virtuoottisen välinekehon sijaan kokevana, persoonallisena ihmisenä. Tapani ajatella tekee minusta yksilöllisen. Työstän myös ajatuksiani ”hetkessä olemisesta” ja kirjoitan esiintymisestä jakamisena. Tanssijan työnä on tuoda teos yleisön koettavaksi.
  • Backman, Jussi (Eurooppalaisen filosofian seura, 2005)
    23°45 : Niin & näin -lehden filosofinen julkaisusarja
    Mitä oleva on? Omaisuus ja elämä pureutuu tähän filosofian peruskysymykseen seuraten kahta länsimaisen filosofian jättiläistä, Aristotelestä ja Heideggeria. Siinä missä Aristoteles kysyy olevaa substantiivina ja tilana, etsii Heidegger olemisen mieltä verbinä ja tapahtumana. Nämä kaksi merkitystä löytyvät myös suomen olla-verbistä: "omistaa jotakin" ja "olla olemassa, elossa". Omaisuus ja elämä antavat peruslähtökohdat olevan tulkitsemiselle. Kirja vie lukijansa filosofian kreikkalaisille juurille ja sen uusimpiin, Heideggerin avaamiin mahdollisuuksiin.
  • Backman, Jussi (Yliopistopaino, 2004)
  • Riionheimo, Maaretta (2013)
    Taiteellispedagogisen opinnäytetyöni jakautuu kahteen osaan, ”Is there a moment ?” –esitykseen, sekä tätä praktista työtä heijastelevaan kirjalliseen osuuteen. Kirjallinen osuuteni jatkaa olemisen pohdintaa toiseuden kautta avautuvana rajankäyntitilana esitystaiteen kontekstissa. Valittu näkökulmani tarkastelee tutun ja vieraan kohtaamisessa tunnistettavia tapahtumia lähinnä filosofishenkisenä ihmettelynä kokijan havaintotodellisuudesta käsin. Vaikka kirjallinen reflektointini tavoitteleekin sanoja apunaan käyttäen jonkinlaista jäsennettyä ymmärrystä olemisen kokemuksellisuudesta ja ei-kokemuksellisuudesta, kiinnittyy työni pääfokus pikemminkin preesens-hetkissä ilmenneisiin tapahtumiin, joita on hieman haasteellista näin jälkikäteen sanoihin palauttaa. Esittämäni ajatukset ovat kiinteässä yhteydessä oman esitystaitteeni löytämiseen, sekä pedagogiikkaan jota ehdotan. Kysymys siitä mitä näemme katsoessamme edessä avautuvaa maisemaa, tai eteen asettuvaa toista on minulle merkittävä. Tahdon tietoisesti heilauttaa sitä todellisuuskuvaa, jonka ”objektimaailman” oppineina parhaiten tunnemme. Onko siis näkymä jonka näemmä juuri sellainen, kuin sen luulemme olevan, vai olemmeko pitkän kulttuurievolutiivisen kehityksemme tuloksena oppineet sen vain olevan sitä? Työni pyrkii pikemminkin vallitsevan kognitiivisen lukutavan ylivallan purkamiseen, kuin objektitodellisuutta tukevan käsitteellisten merkitysjärjestelmien vahvistamiseen. En ole kuitenkaan rakentamassa dikotomiaa näiden kahden välille, vaan tahdon selkeyden nimissä pikemminkin vain avata keskustelua olemisen riittämisestä jo sellaisenaan muun jo tiedetyn ja hyvin edustettuna olevan lukutavan rinnalle. Minua kiinnostaa rajoitukseton todellisuudentarkastelu, joka levittäytyy myös ei- tiedetyn puolelle. Tämä kysyy työni tarkemman mieltämisen kannalta lukijalta ymmärrystä yrityksestäni kertoa aistisesta kokemusmaailmasta sellaisenaan abstrahoidun lukutavan sijaan, vaikka tämä kirjallisessa muodossa paradoksaalista onkin. Tiedon aistihavaintoihin perustuvan fenomenologisen tutkimusotteeni valinta perustuu positivistisen maailmankuvan kykenemättömyyteen tutkia ihmisen sisäisiä tiloja itsen ja toisen äärirajojen aistisuudessa, minkä näen ainoana mahdollisena lähtökohtana tällä kertaa kyseisen aiheen parissa työskennellessäni. Otsikkoni ”Täältä takaisin”, ei nojaa taaksepäin, eikä nostalgisoi jotain jo joskus ollutta. Tämä sanapari viittaa pikemminkin hienoiseen purkutyöhön, jonka näen tarpeellisena tekona, jotta kykenisimme ihmettelemään edessämme avautuvaa toiseutta ja itsemme avarammassa ulottuvuudessa, missä valtaa pitävät määrittelyt eivät dominoisi liikaa kaikkea olevaa. Minulle tässä työssä on kyse yksinkertaisen asian ilmaisemisesta. Oleminen riittää, koska se on. Se on sekä oleva, että alku kaikelle sille mikä on ollut, on ja tulee.