Browsing by Subject "omaishoito"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-16 of 16
  • Koli, Johanna (2008)
    Tässä tutkimuksessa olen pyrkinyt lähestymään iäkkäiden pariskuntien arjen elementtejä. Olen tarkastellut sellaisten omaishoitoperheiden arkea, joissa on masennusta, etsimällä vastauksia kysymyksiin mitä asioita nämä perheet kokevat arjessa merkityksellisiksi, ja minkälaisin edellytyksin nämä perheet pärjäävät arjessa. Liitän tutkimuksen narratiiviseen kokemuksen tutkimukseen, sosiaaligerontologiaan ja sosiaalityön tutkimukseen. Tarkastelussa ovat erityisesti arki- ja perhenäkökulmat. Tutkimusaineiston olen kerännyt parihaastattelemalla neljää iäkästä helsinkiläistä pariskuntaa. Haastattelut olivat teemahaastatteluja. Arjen helmiksi kutsun vanhuspariskuntien kerronnassa erityisiä merkityksiä saaneita arjen helmihetkiä ja sosiaalisia suhteita. Arjen helmet ovat tärkeydessään luonteeltaan haavoittuvia. Arjen helmihetkiin liittyvät ne merkitykselliset toimintatilanteet ja rutiinit, joita tehdään niiden itsensä vuoksi, ei niinkään uusintamisen näkökulmasta. Etenkin masentuneilla korostui helmihetkien merkitys. Esimerkkeinä helmihetkistä tarkastelen tarkemmin luonnon läheisyyttä, liikuntaa ja tupakalle pääsyn tilannetta. Sosiaaliset suhteet nousivat helmihetkien rinnalla arjen keskeisimmiksi tekijöiksi. Lapset ja lapsenlapset tuottavat iloa arjen keskelle. Toisaalta lapsista voi olla huolta tai pariskunnalla ei ole lapsia. Vanhuspariskunnan pärjäämisen edellytyksien teemoja ovat koti pärjäämisen paikkana, terveys ja toimijuus sekä avun saaminen. Vanhuspariskunnat haluavat asua kotona, ja koti on selvästi paikka, jossa pärjätään. Kodin fyysistä paikkaa ollaan valmiita siirtämään, jos pärjääminen niin edellyttää. Muutto olikin aineiston vanhusperheillä ajatuksissa. Terveyden tarkastelu painottuu tässä tutkimuksessa mielenterveyden häiriöiden kokemukseen. Masennuksen passivoiva olemus liittyy toimijuuteen. Apujen saanti tarvittaessa koettiin oleelliseksi pärjäämisessä. Esittelen myös iäkkäiden omaishoitoperheiden tulevaisuuden odotuksia, jotka olivat luonteeltaan joko-tai -tyyppisiä: tulevaisuudelta odotettiin kuoleman vaihtoehtona pärjäämistä ennallaan tai pienin lisäavuin.
  • Mikkola, Tuula (2005)
    Väestön ikääntymisen myötä lisääntyy myös ikääntyneiden ihmisten hoivan ja avun tarve. Viime vuosina on käyty vilkasta keskustelua omaishoivan merkityksestä ikääntyneiden ihmisten hoidossa. Hyvinvointivaltion kehityksestä huolimatta epävirallisen hoivan määrä ei ole vähentynyt. Ikääntyneet ihmiset saavat edelleen suurimman osan tarvitsemastaan avusta ja huolenpidosta lähiomaisiltaan. Puolisoa pidetään yleensä ensisi-jaisena hoivan antavana, jos hän vain sitä kykenee antamaan. Puolisohoiva lisääntyy tulevaisuudessa entisestään, kun miesten ja naisten eliniän ero pienenee. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia ikääntyneiden puolisoiden välistä hoivaa. Hoiva ymmärretään kaksisuuntaisena hoivan antajan ja saajan välisenä vuorovaikutus-suhteena. Tutkimuksessa tarkastellaan hoivaa osana puolisoiden arkielämää. Siinä ollaan kiinnostuneita siitä, miten he tuottavat hoivan omaksi eletyksi elämäkseen. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Mitä merkityksiä hoiva tuottaa ikääntyneiden puolisoiden ar-keen. 2. Miten puolisot määrittävät ja tuottavat asemansa ja identiteettinsä hoivan anta-jana ja saajana? Tutkimusaineisto koostuu 11 ikääntyneen pariskunnan (= 22 henkilöä) teemahaastatteluista. Haastatteluaineisto on kerätty Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n Sairaan hyvät projektin seurantatutkimuksen yhteydessä vuosina 2002-2003. Hoivaa antavat puolisot ovat 65-75 -vuotiaita ja hoivaa saavat puolisot 65-83 -vuotiaita. Hoivaa tarvitsevat puolisot sairastavat erilaisia fyysistä toimintakykyä heikentäviä sairauksia. Myös monella hoivan antajalla on jokin pitkäaikaissairaus. Hoivatilanne on kestänyt vähintään kolme vuotta ja vain yhdelle pariskunnalle on myönnetty sosiaalihuoltolain mukaista omaishoidontukea. Tutkimuksen metodisena lähtökohtana on sosiaalikonstruktionistinen ja diskurssianalyyttinen näkökulma. Aineiston analyysissa sovelletaan Harvey Sacksin kehittämää jäsenyyskategoriamenetelmää. Puolisohoiva rakentuu puolisoiden puheessa kokonaisvaltaisena ja monimerkityksisenä. Se sisältää paljon erilaisia tunteita. Se merkitsee puolisoiden välistä ruumiillista ja emotionaalista toimintaa, kohtaamista ja kosketusta. Hoiva on itsestään selvä ja luonnollinen osa heidän päivittäistä arkielämäänsä. Se piiloutuu tavanomaisiin arkisiin rutiineihin ja tapahtumiin. Hoivaan sitoutuminen perustuu yhdessä tuotettuun sopimukseen ja lupauk-seen pitää puolisosta huolta. Puolisot käyvät jatkuvia neuvottelua oikeanlaisesta hoivasta, kuinka annettaan ja vastaanotetaan oikealla tavalla. Hoivan saajat eivät halua tulla kohdelluiksi pelkästään hoivan saajina. He haluavat korostaa myös omaa selviytymistään ja itsenäistä toimijuuttaan. Hoivan antajat tuottavat itsensä osaavina ja vastuullisina hoivan antajina. Hoivaa lisää puolisoiden välistä epätasa-arvoisuutta, mutta he haluavat myös ylläpitää suhteensa tasa-arvoisuutta ja keskinäistä kumppanuutta. Puolisoiden tavoitteena on jatkaa omaa yhteistä elämäänsä kotona, "meidän elämää". Koti merkitsee heille elämän normaalisuutta ja jatkuvuutta. Se on paikka, jossa he voivat tuntea olevansa itsenäisiä ja riippumattomia hoivan tarpeesta ja sen antamisesta huolimatta.
  • Pajunen, Kirsi (2001)
    Olen tarkastellut tutkielmassani naisten tekemää hoivatyötä dementoituneiden vanhusten omaishoitajien kokemana. Väestön vanhetessa dementoituneiden vanhusten ja heidän omaistensa hyvinvoinnin turvaaminen on sosiaali- ja terveydenhuollon tärkeimpiä haasteita. Omaisten rooli kotona asuvien vanhusten auttajina on hyvin merkittävä hoivan yhteiskunnallistumisesta huolimatta. On tärkeää tietää, millaisissa olosuhteissa omaiset vanhuksiaan hoitavat, ja miten he oman tilanteensa kokevat. Omaishoitajien kokemusten avulla pyrin tuomaan esille, millaista on vanhuksen ja omaishoitajan arki ja millaisten ratkaisujen avulla omaishoitajat pyrkivät hoivatyön sitovuutta helpottamaan. Omaishoitaja rakentaa toiminnallaan läheiselleen vanhuutta; vanhuksen hoivantarve puolestaan antaa omaishoitajan tekemälle hoivatyölle sisällön siinä ihmissuhteessa, joka heidän välillään on. Yhteiskunta luo edellytyksiä kotona tehtävälle hoivatyölle ja vanhuuden toteutumiselle harjoittamallaan vanhuspolitiikalla. Empiirisen aineistoni olen kerännyt teemahaastattelujen avulla haastattelemalla kahdeksaa naista eli kolmea vaimoa, neljää tytärtä ja yhtä ystävää. Heidän kokemuksensa vanhusten hoivasta vaihtelevat noin vuodesta 15 vuoteen. Haastattelujen pääpaino on ollut nykyhetken tilanteessa, mutta ne sisältävät myös viittauksia sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen. Omaishoitajien kertomukset ovat keskeneräisiä, kullakin omassa kohdassaan, mutta samalla ne ovat koko ajan eteenpäin kulkevia kertoen hoivatyön dynaamisesta luonteesta. Tutkielmassani tulee esiin, että kotona hoidetaan runsaasti apua tarvitsevia vanhuksia, jotka eivät enää selviytyisi yksin ilman omaistensa tai muiden henkilöiden antamaa apua. Perheiden elämäntilanteet ovat hyvin yksilöllisiä. Haastattelemani omaishoitajat ovat luoneet oman tapansa huolehtia vanhuksesta niissä olosuhteissa, joissa he elävät, ja jotkut heistä etsivät uusia tapoja, jotka vastaisivat paremmin sekä heidän itsensä että vanhuksen tarpeita. Kutsun haastateltaviani ensisijaisiksi omaishoitajiksi, jotka jakavat hoivavastuuta muiden epävirallisten tai/ja virallisten auttajien kanssa. Omaishoitajat ovat tehtäväänsä hyvin sitoutuneita. Heidän näkemyksissään korostuvat tunnesiteet ja vahva velvollisuudentunne. Hoivatyö sitoo omaishoitajia ajallisesti, paikallisesti ja tunnetasolla. Ilman ulkopuolista apua kodista tulee taukoamattoman työn paikka, jossa omaishoitajalla ei ole työaikaa eikä työtovereita. Lähiyhteisön apu ja vanhustenhuollon palvelut ovat heille tärkeitä, mutta eivät aina riittäviä, ja toisaalta hoivavastuun jakaminen ei ole omaishoitajalle välttämättä helppoa. Hoivatyön psyykkinen sitovuus tulee esiin tilanteissa, joissa hoivatyöhön tulee tauko esimerkiksi vanhuksen lyhytaikaishoidon ajaksi. Jotkut omaishoitajat toivoivatkin, että palveluja tuotaisiin mieluummin kotiin, koska vanhuksen vieminen palvelujen luokse on sekä vanhukselle että omaishoitajalle vaikeaa. Omaishoitajan jaksamisen turvaamiseksi hengähdystauot ovat välttämättömiä.
  • Eklund, Paulina Sofia (2008)
    Det har skett förändringar i den offentliga omsorgen och detta har medfört att anhöriga fått ta ett större ansvar för sina familjemedlemmar. Fördelningen mellan familjeansvar respektive samhällsansvar ställs på sin spets. De skilda villkoren i arbetsliv och ansvar för hem och barn kvarstår när en nära anhörigs hjälpbehov måste gå före individuella önskemål. Omsorgsansvaret ligger trots allt på kvinnorna, närståendevårdarna består till 75 % av kvinnor (Voutilainen et al 2007). Är vi på väg tillbaka till det traditionella könskontraktet där kvinnans plats är i hemmet som omsorgsgivare? Avhandlingens syfte är en kritisk granskning av stöd för närståendevård samt ett könsperspektiv på närståendevården. Genom kvalitativa forskningsintervjuer erhölls åtta döttrars uppfattningar om att vara närståendevårdare till sina äldre mödrar samt deras erfarenheter av stöd för närståendevård. Intervjupersonerna bodde i såväl små landsortskommuner som större kommuner i huvudstadsregionen. Två idealtyper erhölls: de realistiska döttrarna upplevde en omvänd ersättning i betydelsen att de ansåg sig ersätta den offentliga omsorgen (jämför med ersättningsteorin där den offentliga omsorgen ersätter den informella). De var inte nöjda med stödets utformning. De reflekterande döttrarna å andra sidan hade en positivare inställning till stöd för närståendevård och såg sig som ett komplement till den offentliga omsorgen och att man samarbetade om moderns omsorg. Döttrarna motiverade valet med att de gjorde det för moderns skull. Men relationen var inte enkelriktad i betydelsen att endast omsorgstagaren gagnade på relationen. Närståendevårdarens förmån var att hon var behövd, döttrarna vårdade inte bara för mammans skull utan också för sin egen. Närståendevårdarna utnyttjade inte de stödtjänster som erbjöds. Det gerontologiska sociala arbetet måste då det gäller stöd för närståendevård inte endast se till den äldres bästa utan också se den anhöriges situation, det är bl.a. viktigt att stöda närståendevårdaren i beslutet att utnyttja den lagstadgade ledigheten. Undersökningen försöker bidra till en diskussion om närståendevård där man också diskuterar aspekter som är mindre bra. På samma gång erhålls mera kunskap om närståendevård, ett relativt outforskat ämne i Finland. De viktigaste källorna var: Julkunen, Raija (1992; 2006), Rissanen, Sari (1999), Sand, Ann-Britt (tidigare Mossberg-Sand, 2000; 2005) samt Wærness, Kari (1983).
  • Savolainen, Päivi (2010)
    Tutkimuksen tavoitteena oli analysoida omaishoidettavan vanhuksen tarpeita. Tutkimuksen kohteena olivat yli 75-vuotiaat geriatriset potilaat. Tutkimus suoritettiin haastattelemalla kahdeksaa geriatrisen potilaan omaista. Potilaat valittiin keväällä ja syksyllä 2009 Marian ja Haartmanin sairaaloiden osastoilla hoidossa olleiden potilaiden joukosta siten, että kaikilla heillä oli omaishoidon lisäksi kaupungin kotihoidon palveluja. Tarkastelun kohteena tutkimuksessa olivat vanhuksen palvelut, kotihoito, sosiaalipalvelut ja sairaalahoito sekä niiden toimivuus vanhuksen tarpeisiin nähden. Tutkimusmenetelmänä tutkimuksessa käytettiin teemahaastattelua. Tutkimustuloksista keskeisin vanhuksen tarpeiden osalta oli turvallisuuden tarve. Tarpeen toteutumattomuuteen liittyi yksinäisyys, jätetyksi tulemisen pelko ja pelko yleensä sekä masennus. Geriatrisen potilaan kaikki turvattomuutta luovat tekijät olivat yhteydessä sairastamiseen ja sairauksien mukanaan tuomiin aistitoimintojen vajeisiin ja liikkumisen rajoitteisiin. Kotona vanhuksen turvallisuus riippui omaishoitajan ja kotihoidon antamasta avusta. Pelko jätetyksi tulemisesta yhdistyi vanhuksen avuttomuuden kokemukseen, tietoon pärjäämättömyydestä. Yksinäisyyteen vaikuttivat kotiin sidottuna oleminen ja toisten avusta riippuvuus. Vanhuksen kotiin saamien palvelujen osalta turvallisuuden toteutumista haittasivat kotihoidon kiire, työntekijöiden vaihtuminen, palvelujen kohdentumattomuus sekä joustamattomuus palveluajoissa. Sosiaalipalveluissa oli havaittavissa etäisyys omaishoitajaan ja vanhukseen. Vanhuksen kotona hoitamisen tueksi odotettiin enemmän sosiaalityöntekijän osallistumista. Sairaalahoitojakso oli geriatriselle potilaalle pelkoa ja turvattomuutta aiheuttava tekijä. Kyseiset kokemukset liittyivät sairaalahenkilökunnan kiireeseen, potilaan kohtaamattomuuteen ja avuttomuuden kokemiseen. Sairaalahoidon itsessään nähtiin toteutuvan lääketieteellisen hoidon osalta hyvin. Vanhuksen masennukseen vaikuttivat osaltaan sairauksien tuomat haitat. Tutkimustulokset osoittavat yhteiskunnan palvelujärjestelmien puutteet geriatrisen potilaan tarpeisiin vastaamisessa. Terveydenhuollon ja sosiaalitoimen suunnitelmat vanhan ihmisen hoitamiseen vaatisivat eettistä pohdintaa eri palveluyksiköiden sisällä ja välillä potilaan turvallisuus-kokemuksen parantamiseksi.
  • Kehusmaa, S (Kela, 2014)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 131
    Suurien vanhusikäluokkien hoidon järjestäminen kasvattaa tulevina vuosina hoitomenoja ja luo paineita julkisen terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen rahoituksen kestävyydelle. Kun etsitään keinoja vaikuttaa ikäsidonnaisten menojen kasvuun, on oleellista tietää, mitkä tekijät käytännössä ovat yhteydessä vanhojen ihmisten palvelujen käyttöön ja menoihin. Niitä selvitettiin tässä tutkimuksessa. Tutkimus kuuluu terveystaloustieteen alaan, jonka menetelmiä tutkimuskysymysten tarkasteluun sovellettiin. Aineisto kerättiin Kelan Ikääntyneiden kuntoutuksen vaikuttavuustutkimuksen (IKÄ-hanke 2002–2007) yhteydessä ja sitä täydennettiin THL:n Hoitoilmoitusrekisterin tiedoilla terveyspalvelujen käytöstä ja Kelan etuusrekisterien tiedoilla. Tutkimus osoittaa, että omaishoito laskee merkittävästi hoidon menoja. Ilman omaisten apua olisivat ikääntyneiden hoidon menot vuosittain 2,8 miljardia euroa nykyistä suuremmat. Omaishoidon tukea olisi taloudellisesti perusteltua maksaa useammalle hoitajalle, koska tuen menot ovat vain pieni osa omaishoidolla aikaansaadusta säästöstä. On arvioitu, että sitovaa ja raskasta omaishoitotyötä tekee 60 000 hoitajaa, mutta heistä joka kolmas ei saa omaishoidon tukea. Tutkimuksessa toteutettu vanhojen heikkokuntoisten ihmisten ryhmämuotoinen laitoskuntoutus ei osoittautunut kustannusvaikuttavaksi. Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että panostamalla vanhusten sosiaalipalveluihin on mahdollista vähentää terveyspalvelujen käyttöä ja menoja. Tämä tulos osoittaa, että työnjakoa vanhusten pitkäaikaishoidon ja terveydenhuollon välillä tulisi tarkastella uudelleen kokonaisuutena, jossa painopistettä voitaisiin siirtää enemmän sosiaalipalvelujen suuntaan.
  • Mikkola, H; Blomgren, J; Hiilamo, H (Kela, 2012)
    Sosiaali-ja terveyspalvelut sekä kasvavat terveyteen liittyvät erot ovat yhteinen huolemme. Palvelujen rakenteesta, rahoituksesta ja sisällöstä käydään kiivasta keskustelua. Käsitykset ongelmien laajuudesta, syistä ja ratkaisuehdotuksista perustuvat usein tosiasioiden sijaan mielikuviin. Mitä mieltä kansalaiset ovat sosiaali-ja terveyspalveluista? Vaikuttaako palvelujärjestelmä väestöryhmien välisiin terveyseroihin? Tukevatko palvelut työurien pidentämistä? Kuinka rahoitusvastuun tulisi jakautua kunnallisen järjestelmän ja sairausvakuutuksen kesken? Tarvitaanko sosiaali-ja terveyspalvelujärjestelmään vuosisadan mullistus? Kansallista vai paikallista? on Kelan tutkimusosaston vastaus sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisen ajankohtaisiin tietotarpeisiin. Kansalaiskeskustelun herättäjäksi ja päätöksentekijöille tarkoitettu kirja perustuu laajaan tutkimuskirjallisuuteen sekä Kelan käytössä olevien tutkimusaineistojen ja rekisterien hyödyntämiseen.
  • Rönkä, Anne (Helsingin yliopisto, 2019)
    Väestön ikääntyminen merkitsee sitä, että tarvitaan erilaisia ratkaisuja ikääntyvän väestön palvelujen ja hoivan järjestämiseksi. Ikäihmisten kotona asumista on pyritty edistämään tukipalvelujen ja omaishoidon kehittämisellä. Omaishoitajalla yleisesti tarkoitetaan henkilöä, joka pitää huolta perheenjäsenestään tai muusta läheisestään, joka sairauden, vammaisuuden tai muun seikan vuoksi ei selviydy arjestaan yksin. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin omaishoitosopimuksen kunnan kanssa tehneitä puoliso-omaishoitajia, jotka auttoivat omaa aviopuolisoaan, joka ei sairauden vuoksi kyennyt selviytymään kotona omatoimisesti. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää puolisoaan hoitavien, ikääntyvien omaishoitajien kokemuksellista hyvinvointia arjessa. Omaishoitajien hyvinvointia tarkasteltiin tutkimuksessa hyvinvoinnin ulottuvuuksien (sosiaaliset suhteet, itsensä toteuttaminen ja elintaso) avulla. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin puoliso-omaishoitajia haastatellen. Omaishoitajat olivat solmineet omaishoidon sopimuksen kunnan kanssa ja toimivat virallisina omaishoitajina puolisoilleen. Omaishoitajat hoitivat yli 65–vuotiaita puolisoitaan kotona. Tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla ja aineisto analysoitiin sisällön analyysimenetelmällä. Tutkimuksen tulosten mukaan omaishoitajien mahdollisuus vapaa-aikaan ja itsensä toteuttamiseen olivat vähentyneet omaishoidon myötä. Kaikilla omaishoitajilla ei ollut mahdollisuutta pitää kokonaisia päiviä vapaata hoivasta, jolloin vapaa-aika rajoittui lyhyisiin, muutamien tuntien pituisiin hetkiin. Omaishoitajien mahdollisuudet harrastaa olivat vähentyneet ja omia aikaisempia harrastuksia oli jätetty pois. Harrastuksia, joita voitiin toteuttaa kotona tai sen lähipiirissä oli useimmilla omaishoitajilla. Tutkimukseen osallistuneet omaishoitajat olivat hoitaneet puolisoa jo paljon ennen virallista omaishoitajuutta. Omaishoitajien sosiaaliset verkostot ja läheiset ihmissuhteet ovat omaishoitajille erittäin tärkeitä. Ilman läheisten ihmisten apua ja tukea ei omaishoitajan vapaapäivien pitäminen olisi onnistunut. Läheisten ihmisten tuki oli monipuolista ja auttoi omaishoitajia jaksamaan. Osalla omaishoitajista ei ollut ketään läheisiä ihmisiä, jotka olisivat voineet tulla omaishoitajan avuksi, jos apua olisi omaishoidon tilanteissa tarvittu. Tutkimuksen tulosten mukaan omaishoitajien saamat tukipalvelut omaishoitajat kokivat jokseenkin riittävinä omaan tilanteeseen nähden. Omaishoitajat toivoivat tukea ja asiantuntijatietoa muistisairaan puolison hoitoon ja sairaudesta johtuvien käytösongelmien käsittelemiseen. Omaishoidon toimintakeskuksen palvelut, vertaistukiryhmät ja muut ryhmät omaishoitajat kokivat erittäin tärkeiksi.
  • Shemeikka, Riikka; Pitkänen, Sari; Saarinen, Timo; Vuorento, Mirkka (Kela, 2019)
    Työpapereita
    Kela on järjestänyt harkinnanvaraisena kuntoutuksena kuntoutuskursseja omaishoitajille 1990-luvulta alkaen. Vuonna 2013 omaishoitajien kuntoutukseen lisättiin kursseja ja yksilökurssien lisäksi alettiin järjestää parikursseja omaishoitajalle ja hänen hoidettavalleen. Vuonna 2015 toteutetun Kelan kuntoutuskursseille osallistuneiden omaishoitajien kuntoutuksen arviointitutkimuksen mukaan omaishoitajien kuntoutuksen aikaistamista tulisi harkita ja omaishoitajien tukea olisi tehostettava. Kelan omaishoitajien kuntoutuskursseja ohjaava standardia muutettiin 1.1.2017 alkaen. Tällöin kuntoutuksen rakenne ja pituus muuttuivat ja aloitettiin erityisesti lasta tai nuorta hoitaville omaishoitajille suunnatut kuntoutuskurssit. Kuntoutussäätiö toteutti tammikuun 2017 ja maaliskuun 2019 välisenä aikana Kelan omaishoitajien kuntoutuskursseja koskevan tutkimuksen osana Kelan Muutos-hanketta. Omaishoitajien kuntoutuskursseja koskevan tutkimuksen tutkimustehtävänä oli selvittää, kuinka omaishoitajien uusimuotoiset kuntoutuskurssit toteutuvat ja onnistuvat tuottamaan kuntoutujien elämään odotettuja hyötyjä ja vaikutuksia. Tutkimuksen aineistoina olivat kuntoutujien ryhmähaastattelut, kuntoutujien yksilöhaastattelut, omaishoitajan tuen tarpeen kysely (COPE-indeksi) sekä kysely palveluntuottajien moniammatillisille työryhmille. Tutkimuksen moninäkökulmaisuus ja monimenetelmäisyys toteutettiin analyyttisenä integraationa. Tulokset osoittivat, että omaishoitajat hyötyivät kuntoutuksesta. Heidän psyykkiset voimavaransa lisääntyivät ja vertaistuki tuki kuntoutumista. Uudet toimintamallit jäivät osaksi arkea, mikä ilmeni etenkin liikunnan lisääntymisenä ja omasta jaksamisesta huolehtimisena. Kuntoutuksen palveluntuottajien havainnot tukivat näitä tuloksia. Omaishoitajien kuntoutus kaipaa kuitenkin vielä kehittämistä. Omaishoitajien kuntoutumista ja arjessa selviytymistä tukisivat yksilölliset ratkaisut kuntoutuskurssien aikana sekä konkreettisen tuen varmistaminen myös kotipaikkakunnan palveluissa. Molempia voidaan edistää aiempaa tiiviimmän verkostotyön avulla, esimerkiksi tekemällä kotikäyntejä ja järjestämällä verkostopalavereita yhteistyössä paikallisten palveluiden kanssa. Yksilökursseille toivottiin kolmatta jaksoa nykyisen kahden lisäksi. Kaikille kursseille toivottiin seurantajaksoa, minkä nähtiin edistävän kuntoutuksella saavutettujen hyötyjen vakiintumista osaksi arkea. Lisäksi kurssin aloitusjakson toivottiin olevan nykyistä kevyempi. Aikuista hoitavien kursseilla toivottiin lisää henkisiin voimavaroihin, palveluihin ja etuuksiin sekä omaishoidon päättymiseen liittyviä sisältöjä. Lasta tai nuorta hoitavien kursseilla puolestaan kaivattiin enemmän työelämäteemojen käsittelyä. Kuntoutukseen ohjaamista olisi tarpeen vahvistaa edelleen erityisesti omaishoitajille lakisääteisten hyvinvointi- ja terveystarkastusten kautta.
  • Luoma, Elisa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Family caregiving refers to the organization of home care for an older adult, disabled or sick person with the assistance of a relative or other close person. The number of elderly carers (> 65 years) of all family garegivers is significant. There are challenges concerning family caregiving for the older adults, due to increased age is in connection with decreased physical performance and increased number of medications and polypharmacy. Despite these factors, there has been little research on the medication safety in the family caregiving among older adults. The aim of this Master's thesis was to identify factors influencing the ability of a caregiver to cope with the medication management of the older adults. These factors were divided into subgategories: factors associated a family caregiver, associated a care recipient and system-oriented factors. The research was conducted as a method triangulation, in which the data were collected through two interviews with home visits (n = 21) and related questionnaires. The questionnaire data were quantitatively analyzed by calculating the frequencies and relative frequencies. The transcribed interviews were analyzed by abductive content analysis, combining both deductive and inductive approach. James Reason's theory of human error was used as the theoretical framework. Caregiving families participating in this research were very different compared with each other. Some family caregivers and care recipients were in good physical condition while others were severely disabled. However, the situation of the families was not individually considered when considering appropriate support services for the families. The workload of family caregivers due to the pain and the absence of days off contributed to the difficulty of medication management. The foremost system-oriented challenges in the management of the medications were: 1) difficult for the families to reach the physician and 2) for those families where assisted home care helped the caregiver, the families were not satisfied with its functioning. Due to the poor availability of physicians and the lack of a family physician, there was no one in control of the medication as a whole and there was inadequate monitoring of the medication. In the assisted home care, challenges were caused by the fact that home care visits were conducted over a wide period of time, which created challenges for giving the medications. Carers do not receive sufficient support from the society for the management of the medications. The medication safety of the older adults in the family caregiving is particularly affected by the difficulty of reaching a physician, the inadequacy of support from the assisted home care, the failure to recognize the individuality of caregiving families, and the caregivers’ burden due to pain and lack of days off. Support for caregivers must be at the forefront of society in the future, so that caregivers can cope with heavy nursing care and complicated medications, even without excessive self-activity.
  • Karasti, Eveliina (Helsingfors universitet, 2019)
    The amount of informal caregiving has increased in Finland, with a growing emphasis on the older adults. Although the medication management process in informal caregiving has been studied and is known to have significant risks, research data focusing on the older adults is still limited. The aim of this study was to describe the medication management process of informal carers and care recipients of at least 65 years old. The aim was to identify medication errors and medication risks in the medication management process and to find out how the caregivers manage them. In addition, the study examined the informal carers and care recipients own development proposals to improve medication management process. A total of 21 volunteer informal carers and care recipients living in the Helsinki metropolitan area were recruited to this study. The study was conducted as a qualitative interview survey in the homes of the participants. The interviews were a combination of semi-structured interviews and narrative approach. The material to this study was collected during spring and summer 2018. The study was analysed with abductive content analysis combining both deductive and inductive approach. The aim was to find repetitive elements by encoding and grouping expressions. The results of this study were compared with previous theory and the results were supplemented with a picture of the medication management process and a fishbone diagram was drawn from the risk factors and contributing factors of the medication management process. The families had medication errors in all stages of the medication management process. The most frequent medication errors were found in counselling, medication administration and in medication treatment monitoring. As a contributing factor, the healthcare professionals’ haste and the responsibility of the caregiver recurred in the background of the medication errors. Family caregivers and care recipients wish to have more counselling, more monitoring of medication and better interaction with health care. Carers often felt left alone to take care of another person's medications and felt they lack support from healthcare. By facilitating access to a physician, improving the availability of a physician, increasing the amount of counseling and support provided by healthcare, including pharmacies, could the safety of medication management at home be improved.
  • Väärälä, Hanna (2007)
    Tutkimuksessani tarkastelen omaishoitajan arkea voimavarojen näkökulmasta. Mielenkiintoni kohdistuu sosiaalisen tukiverkoston, yhteiskunnan palveluiden ja vertaistukiryhmän tuottamaan tukeen omaishoitajan arjessa. Lisäksi tarkastelen tekijöitä, jotka edistävät tai estävät omaishoitajan voimavarojen rakentumista arjessa. Tutkimuksen tavoitteena on tehdä näkyväksi omaishoitajan arkea ja tuoda esille heidän näkemyksiään ja kokemuksiaan omaishoitajuudesta. Tutkimukseni aineisto koostuu kuudesta omaishoitajan teemahaastattelusta. Haastattelemani omaishoitajat muodostavat Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ja läheiset ry:n puitteissa toimivan vertaistukiryhmän, joka on aloittanut toimintansa joulukuussa 2005. Aineistoni omaishoitajat ovat hoitaneet usean vuoden ajan sairasta tai vammaista läheistään ja he tekevät sitovaa hoivatyötä. Heistä viisi hoitaa puolisoaan ja yksi aikuista monivammaista lastaan. Tutkimukseni mukaan omaishoitajan elämä rakentuu hoivasuhteen ympärille, ja arki täyttyy sitovasta hoivatyöstä. Hoivan sitovuus kuluttaa omaishoitajan voimavaroja, ja erityisesti hoivasuhteen alussa muutokset arjessa kuormittavat omaishoitajaa. Omaishoitaja löytää voimavaroja arkeen hoidettavasta ja kodin ulkopuolisista harrastuksista ja vapaa-ajasta. Lisäksi omaishoitajalla on omia sisäisiä voimavaroja, joita voivat olla hyvä fyysinen terveys, palvelujärjestelmän tuntemus ja elämänhistoria. Omaishoitaja saa voimavaroja myös sosiaaliselta tukiverkostolta, ja läheiset ovat henkisenä tukena hoivatyössä. Lähiyhteisö kuitenkin myös kuormittaa omaishoitajaa. Kaikki aiemmin läheisiksi koetut ihmiset eivät osaa suhtautua omaishoitoperheeseen ja sairauden mukanaan tuomiin muutoksiin. Omaishoitajat kokevat, että osa aiemmin läheisiksi koetuista ihmisistä on hylännyt perheen sairauden myötä, eikä perhe ole enää hyväksytty osassa sosiaalista verkostoa. Vertaistukiryhmässä omaishoitajat löytävät olemassaolevia voimavarojaan samassa elämäntilanteessa olevien kokemusten ja kertomusten avulla. Vertaistukiryhmän hyvä ja avoin ilmapiiri luovat perustan tuen saamiselle ja voimavarojen löytämiselle. Vertaistukiryhmässä omaishoitajat ovat alkaneet arvostaa tekemäänsä työtä, ja ryhmässä on herännyt tietoisuus omaishoitajan yhteiskunnan puolesta tekemästä työstä. Eniten apua tarvitsevat omaishoitajat kokevat palvelujärjestelmän vaikeasti lähestyttävänä ja siellä asioinnin vaikeana. Palvelujärjestelmän ongelmat kuten työntekijöiden vaihtuvuus ja kiire näkyvät omaishoitajan arjessa siten, että avun hakeminen on omaishoitajalle vaikeaa, eikä tukea saada riittävästi. Myöskään vastuu hoivasta ei millään lailla jakaudu palvelujärjestelmän kanssa. Tutkimukseni mukaan omaishoitajan ja palvelujärjestelmän suhde ei tue omaishoitajan voimaantumista, eikä omaishoitajan jaksamista arjessa.
  • Kohtanen, Susanna (2015)
    Suomalaiset ovat tutkimusten mukaan tyytyväisiä apteekkikäynteihinsä. Asiakkaat mainitsevat tyytymättömyyttä aiheuttavaksi tekijäksi useimmin jonotuksen tai hitaan palvelun. Asiakkaat saa tyytyväisiksi erityisesti apteekkien palvelualttius, ammattitaito ja asiantuntijuus. Apteekkien asiakkaina käy lääkkeiden käyttäjien lisäksi paljon läheisensä lääkkeitä noutavia ja läheisensä lääkehoidosta huolehtivia omaishoitajia. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia millaisia odotuksia ja kokemuksia omaishoitajilla on apteekkiasioinnista. Tavoitteena oli löytää ja nostaa esiin tekijöitä, joilla on merkitystä läheiselleen lääkkeitä hakevalle apteekin asiakkaille. Tutkimusaineisto kerättiin avoimilla haastatteluilla. Tutkimuksen tutkimusaineiston muodostivat kolmentoista omaishoitajan litteroidut haastatteluaineistot. Tutkimuksessa käytettiin fenomenologis-hermeneuttista lähestymistapaa. Analyysin tuloksena syntyivät aineistoa jäsentävät kolme yleistä sisältöaluetta: omaishoitaja ja läheinen, farmaseutti sekä apteekki ja järjestelmät. Sisältöalueista nousi esille tutkimusilmiötä kuvaava yleinen merkitysrakenne, joka muodostuu neljästä pääteemasta: lääkkeiden saatavuus, apteekin palvelu ja lääkeneuvonta, vuorovaikutus ja intimiteettisuoja. Kukin pääteema kuvaa yhtä ulottuvuutta omaishoitajan apteekkiasiointiin liittyen. Omaishoitajien odotukset ja kokemukset apteekkiasioinneista ovat yksilöllisiä. Tämän tutkimuksen perusteella omaishoitajat odottavat saavansa tarpeitansa vastaavaa palvelua ja asiantuntevaa lääkeneuvontaa apteekista. Apteekin palvelu ja lääkeneuvonta on vastannut pääsääntöisesti odotuksia. Omaishoitajat odottavat, että saavat lääkkeet asioidessaan apteekissa, ja näin on pääsääntöisesti ollutkin. Omaishoitajat kokevat hyvänä erilaiset tilausjärjestelyt lääkkeiden saatavuuden varmistamiseksi. Joskus läheisen hoito on hyvin sitovaa, eikä läheistä voi jättää hetkeksikään yksin, jolloin kotoa lähteminen pitää järjestellä. Tällöin uuden lääkkeen noutaminen myöhemmin Kelan toimitusväliaikojen tai saatavuusongelmien vuoksi koetaan hankalana. Apteekkien intimiteettisuoja koetaan vielä osin puutteellisena. Omaishoitajat odottavat vuorovaikutukselta apteekissa asiantuntemusta, ystävällisyyttä, hienotunteisuutta ja empaattisuutta. Vuorovaikutuksen on koettu toimivan pääsääntöisesti hyvin.
  • Härkänen, Soili (2002)
    Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella omaishoitajia, hoivatyötä ja kokemuksia kotihoidosta. Omaishoitaja tarkoitta henkilöä, joka hoitaa iäkästä, sairasta tai vammaista läheistänsä hänen kotona, ja joka on tehnyt omaishoitosopimuksen hoidettavan kotikunnan kanssa. Hoivatyö tarkoittaa hoidettavan avustamiseen ja kodin hoitoon liittyviä tehtäviä sekä hänen asioiden hoitoa. Tutkimuksessa myös vertaillaan keskenään aikuisten ja lasten hoitajina. Tutkimusaineisto koostui 133 omaishoitajan tiedoista. Aineisto kerättiin postikyselynä Espoossa vuonna 2001. Tutkimuksessa käytettiin kvantitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Tutkimuksen teoreettinen osuus koostui omaishoitajien asemaa ja arkea sekä omaishoidon tukikäytäntöjä käsitelleistä tutkimuksista. Viitekehyksessä hahmotellaan omaishoitoa hyvinvointivaltion toimintana ja yksilöllisenä kokemuksena, jotka tapahtuvat julkisen ja yksityisen alueiden välimaastossa kotona. Tutkimustuloksien mukaan omaishoitajat olivat useimmiten naisia. Vastaajista miltei puolet oli eläkkeellä. Muista kuin eläkkeellä olevista puolet oli ansiotyössä ja neljännes teki kotitaloustyötä. Aikuisten hoitajat olivat useimmiten yli 54-vuotiaita tai eläkkeellä. Lasten omaishoitajat olivat yleensä työikäisiä. Omaishoidon tuki ei ollut todellinen vaihtoehto ansiotyölle, vaan eräs vaihtoehto. Omaishoito yhdistettiin hoito- ja virkavapaisiin, osa-aikatyöhön ja opiskeluun tai päinvastoin. Riittävän korkeana ja palkkatulon etuudet takaavana omaishoidon tuki voisi houkutella hoitajaksi ventovieraita ihmisiä sukulaisten tavoin. Ennakkokäsitysten mukaisesti hoivatyölle oli vaikea määritellä hintaa sen ollessa naisten tekemää työtä. Perheenjäsenten ja sukulaisten vähäisempää osallistuvuutta aikuisten omaishoidossa korvattiin kunnallisilla kotiavuilla. Kotiavut kohdentuvat useimmiten pienelle joukolle aikuisten hoitajia. Monista toiveista huolimatta hoitajista suurin osa oli tyytyväisiä omaishoidon tukipalveluiden suhteen. Lasten ja aikuisten hoitajat toivoivat lisää kunnallisia palveluita ja vapaata, matalampia palveluhintoja sekä korkeampia hoitopalkkioita. Lisätukea toivottiin nimenomaan kunnalta, eikä perheen tai suvun jäseniltä. Omaishoito sitoi hoitajat työhönsä usein ympärivuorokautisesti. Väsyneisyys oli useimmiten kehitysvammaisten lasten hoitajien ongelma. Uupuneisuus ja loppuunpalaminen olivat hoivatyön sitovuutta suurempi hankaluus etenkin iäkkäämmillä naishoitajilla. Lopettamisajatuksista huolimatta toimittiin omaishoitajana joko ’pakosta’ tai ’tietäen’ tekevänsä oikein itsensä ja hoidettavansa vuoksi. Tärkeimmät lähdeteokset: Anttonen & Sipilä 2000: Suomalaista sosiaalipolitiikkaa. Gothóni 1991: Omaiset - loppuunpalaneita ihmisiä vai käyttämätön voimavara. Vaarama ym. 1999a: Omaishoidon tuki sosiaalipalveluna. Selvitys omaishoidon tuesta ja sen vaihteluista vuonna 1998.
  • Kalliomaa-Puha, L (Kela, 2007)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 90
  • Kuusinen-James, Kirsi (2008)
    The focus of this study was the changing division of responsibilities of organizing the care for the elderly between the three welfare pillars: families, government and the private sector. The study portrays a profile of the people who are currently providing care for their loved ones as well as those who are receiving assistance. People's views of the future sources of care and their own willingness and opportunities of providing the help are also analyzed. The empirical data consists of a survey that was carried out in August 2005. A questionnaire was sent to 5600 randomly selected adults who lived in Päijät-Häme. Less than half (37, 6 %) returned the questionnaire. The data was re-weighted so that the main demographic structure corresponded to the Päijät-Häme population. The gender and generational contracts were used as a reference point for the analysis. These contracts are being 'renegotiated' and it is vital to listen to the opinions of the people who are expected to take a bigger responsibility for the care in the future. The study indicated that a clear majority of the respondents shared the view that people should care more for their loved ones. One fifth (21 %) of the respondents give help to someone. Around two thirds of the care providers were women. Care was provided mostly to their or their spouse's elderly parents but caring for somebody who is not a close relative (friends, neighbours) was also common. Among the care providers, there were 13 % employed sandwich-carers who took care of their under aged children as well as their parents. Care providing was most common with the people working in lower management. Only one out of ten men but one third of the women belonging to higher management provided care. The results revealed that respondents' willingness and opportunities varied according to their age, gender and professional position. Only 5 % of the citizens were willing to take full responsibility whereas 15 % thought that the responsibility belongs mainly to the government. Shared responsibility was clearly the most popular option. Men thought that the main responsibility should belong to the government twice as often as women and older people thought so twice as often as younger people. People still want to participate in care but they want to limit who they are willing to take care of, how they are willing to help and what kind of preconditions should there be that would enable them to do so. Respondents were mostly interested in caring for their partners or their spouses' parents. Caring was mostly seen as giving concrete help or social support.