Tutkimuksessa tarkasteltiin lääkekorvausjärjestelmien lääkkeiden saatavuuteen vaikuttavia piirteitä, erityisesti korvattavuuden ehtoja, disinsentiivejä, korvattavaa valikoimaa ja universalismia, suhteessa lääkeomavastuiden jakautumiseen ja hoitojen käyttämättä jättämiseen kustannussyistä. Aineistoina käytettiin tuote- ja hinnastotietoja, kulutustutkimusaineistoa, postikyselyaineistoa ja apteekkien ostorekistereitä. Yhtäläisyydet liittyivät universalismiin ja korvattavuuden ehtoihin. Korvauksia kohdennettiin molemmissa maissa tarpeeseen liittyvillä mekanismeilla, omavastuukaton avulla sekä korvattavuusrajoituksilla. Erot liittyivät valikoimaan ja disinsentiiveihin. Suomessa korvattiin enemmän hoidollisesti toisiaan lähellä olevia vaihtoehtoja ja uusien lääke­innovaatioiden määrä markkinoilla oli laajempi, mutta omavastuutaso korkeampi. Uudessa-Seelannissa kokonaan korvattavia lääkkeitä oli saatavissa useimpiin terveysongelmiin. Korvattava valikoima oli kuitenkin kontrolloidumpi ja sisälsi enemmän vanhempia lääkkeitä. Suomessa omavastuilla oli regressiivisiä vaikutuksia. Pienemmät tulot ja huonompi terveydentila olivat yhteydessä palveluiden käyttämättä jättämiseen kustannussyistä, mikä vastasi aiemmassa kirjallisuudessa Uudesta-Seelannista julkaistuja tuloksia. Omavastuiden jakautumisen perusteella Uudessa-Seelannissa ikääntyneet henkilöt käyttivät vain harvoin muita kuin kokonaan korvattavia lääkkeitä eivätkä korkeat omavastuut olleet yhteydessä potilaan sosioekonomiseen asemaan. Korkeammasta sairastavuudestaan huolimatta maoreilla (alkuperäiskansa) kuitenkin korkeat omavastuut olivat harvinaisempia, ja he myös ostivat vähemmän lääkkeitä eurooppalaistaustaisiin nähden. Kumpikin järjestelmä sisältää riittävyyteen liittyviä heikkouksia ja vahvuuksia eikä kumpikaan kykene täysin suojaamaan potilaita omavastuiden haitallisilta vaikutuksilta. Sosioekonomisten ja etnisten lääkkeiden käyttöön liittyvien erojen syiden ja seurausten selvittäminen vaatii vielä lisää tutkimusta. - Englanninkielinen julkaisu.

This master’s thesis study examines the new type of public management in Finland brought about by the introduction of the ideals of new public management internationally.Specifically, the ideal of self-responsibility was examined in the Finnish context by focusing on the aftercare of short-term prisoners. The study focused on the question of how does the prevailing public management in Finland effect the situation of released short-term prisoners, and specifically, how does it affect their aftercare measures? In order to provide an answer to this, the study sought answers to three questions: 1) what problems are there in the aftercare of short-term prisoners in Finland and what are the consequences of these problems; 2) how is the aftercare of short-term prisoners divided between the government, the municipality, and the third sector and who is responsible for providing aftercare services; 3) how does the public sector responsibilitize released short-term prisoners and, if so, what kind of problems does this cause them in relation to their aftercare? This study was conducted by using a qualitative multi-sited ethnographic approach that consisted of using different sets of data. First, governmental laws and policies regarding imprisonment and social welfare were used as secondary or background data. Second, ethnographic fieldwork was undertaken at a non-profit organisation along with ethnographic interviews in order to collect valuable insight into the topic along with some first-hand experience. Third, thematic interviews with short-term prisoners, the staff of the non-profit organization, and with governmental social workers were conducted. Lastly, ethnographic observations during the thematic interviews were undertaken. The findings of this study suggest that the influences of new public management and its ideal of responsibilitization are visible in the aftercare of short-term prisoners. There seems to be a move towards necessitating short-term prisoners to take responsibility for their own matters already during their time in prison, but specifically after their release. On top of this, these individuals are expected to actively demonstrate a motivation for change in order to be entitled to receive services due to the lack of resources and a move away from a needs-based service provision. Problems to do with a decentralised service provision and the way in which short-term prisoners are not viewed as a group necessitating specialised services also lead towards the above stated situation. Crucially, the responsibility of the government or the municipality to provide services for this group of individuals is being shifted towards the third sector in a way that the third sector has become the ‘problem solver’ of the Finnish society. The lack of resources, however, that is also prevalent within the third sector has an influence on individuals in that they are expected to take on increasing amounts of responsibilities for their own aftercare. The study concludes that further research is needed in relation to the situation of the aftercare of short-term prisoners – and prisoners in general – to fully understand the way in which new public management and its ideals affect this issue and how the welfare renewals recently suggested by the government influence the situation of this marginal and problematic group of the population.

Lääkekustannukset kasvoivat 2000-luvulla useimmissa teollistuneissa maissa terveydenhuollon kokonaismenoja nopeammin. Lääkkeiden rahoituksesta vastaavat ovatkin etsineet keinoja kustannusten kasvun hillitsemiseksi. Uudet, vanhoja lääkkeitä kalliimmat lääkkeet ovat yksi syy kustannusten kasvuun. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää uusien, avohoidossa käytettävien lääkkeiden käyttöönottoa, hintoja ja kustannuksia sekä analysoida lääkkeen erityiskorvattavuutta edeltävän peruskorvattavuusjakson ja korvauksen rajoittamisen vaikutuksia lääkkeiden kulutukseen ja hoitojen kohdentumiseen. Tutkimusten aineistoina käytettiin muun muassa Lääkelaitoksen ja Kelan tietokantoja ja lääkkeiden tukkumyyntitietoja. Lääkkeiden hintatiedot Euroopan maista kerättiin kyselyllä. Suomen markkinoille tuli vuosina 1996–2005 lähes 300 uutta lääkeainetta. Vuonna 2005 niiden osuus avohoidon lääkemyynnin arvosta oli 38 % ja kulutuksesta 19 %. Avohoidossa uutuuksia tuli erityisesti syöpien, infektioiden ja sydän- ja verisuonisairauksien hoitoon. Osa uutuuksista tarjosi merkittäviä uusia hoitomahdollisuuksia, osan lisähyöty oli vähäinen. Tiukan hintasääntelyn maissa uusien lääkkeiden tukkuhinnat olivat alhaisemmat kuin niissä maissa, joissa ei ollut suoraa sääntelyä. Maan asema tukkuhintojen vertailussa ei kuitenkaan määrittänyt sen asemaa vähittäismyyntihintaisessa vertailussa, sillä apteekkien kate ja verot vaihtelevat maittain. Suomessa uusien lääkkeiden tukkuhinnat olivat eurooppalaista keskitasoa, mutta verolliset vähittäismyyntihinnat keskitasoa korkeammat. Glaukooma-lääkkeillä erityiskorvattavuutta edeltävä peruskorvattavuusjakso hidasti uusien valmisteiden käyttöönottoa. Lääkkeiden tultua erityiskorvattaviksi niiden käyttäjämäärä ja kulutus kasvoivat. Kalleimpien statiinien korvauksen rajoittaminen niille potilaille, joille edullisemmat eivät sovi, lisäsi edullisten statiinien käyttöä. Rajoituksen jälkeen kalleimmat statiinit kanavoituivat sairaammille ja aiemmin muita statiineja käyttäneille. Toimenpiteiden pitkäaikaisvaikutuksista ja terveysvaikutuksista ei ole tietoa.

Tässä tutkimuksessa yksityisellä sairaanhoidolla tarkoitetaan yksityissektorin lääkärissäkäyntejä, hammashoitoa sekä tutkimusta ja hoitoa, joista maksetaan sairausvakuutuslain perusteella sairaanhoitokorvauksia (Kela-korvauksia). Työpaperissa tarkastellaan yksityisten sairaanhoitopalvelujen käytön määriä, kustannuksia, korvauksia sekä asiakkaiden maksamia omavastuita rekisteriaineistolla vuosina 2013–2016. Erityisesti selvitetään sitä, miten vuoden 2016 alusta toteutetut huomattavat korvaustason alentamiset heijastuivat yksityisten sairaanhoitopalvelujen käyttöön ja korvauksiin sekä millaisia muutokset olivat eri väestöryhmissä. Tutkimuksessa hyödynnettiin rekisteritietoja Suomessa asuvan väestön iästä, sukupuolesta, voimassa olleista lääkehoitojen korvausoikeuksista, asuinpaikasta, vuosituloista sekä Kelan korvaaman yksityisen sairaanhoidon käytöstä. Tarkasteluun valittiin käynnit, jotka oli tehty tammi–kesäkuussa vuosina 2013–2016 ja joista oli maksettu korvaus kyseisen vuoden tammi–syyskuun aikana. Kun vertailtiin vuosien 2015 ja 2016 ensimmäisillä puolivuotisjaksoilla toteutuneita käyntejä, lääkärissäkäynneistä korvausta saaneiden määrä suhteessa väestöön pieneni 2,7 prosenttia ja tutkimuksesta ja hoidosta korvausta saaneiden osuus pieneni 2,2 prosenttia. Hammashoidosta korvausta saaneiden määrä suhteessa väestöön pieneni jonkin verran enemmän, 5,7 prosenttia. Yksityissektorin palveluiden käyttö oli vähentynyt naisilla hieman enemmän kuin miehillä. 0–9-vuotiaiden ja 10–24-vuotiaiden ikäryhmissä lääkäripalveluiden ja tutkimuksen ja hoidon käyttö yleistyi toisin kuin muissa ikäryhmissä. Lääkkeiden erityiskorvauksiin oikeutetuilla lääkäripalveluista sekä tutkimuksesta ja hoidosta korvausta saaneiden osuus pieneni keskimääräistä enemmän. Hammashoidosta korvausta saaneiden osuus sen sijaan pieneni enemmän niillä, joilla ei ollut erityiskorvausoikeuksia. Lääkärinpalkkioista, hammashoidosta sekä tutkimuksesta ja hoidosta korvausta saaneiden osuudet pienenivät eniten HYKSin ja TAYSin erityisvastuualueilla asuneilla. Lähes kaikkien tarkasteltujen yksityissektorin palveluiden käyttö väheni suhteellisesti sitä enemmän, mitä pienituloisemmasta ryhmästä oli kyse. Pienituloisimmillakaan palveluiden käytön väheneminen ei kuitenkaan ollut kovin suurta. Muutosten seurauksena tuloryhmien väliset erot yksityissektorin palvelujen käytössä kuitenkin suurenivat entisestään. Yksityisen sairaanhoidon Kela-korvaukset on päätetty lakkauttaa vuonna 2021. Suunnitteilla oleva sote-järjestelmä, jossa asiakas saa vapaasti valita perustason palvelut julkiselta, yksityiseltä tai kolmannelta sektorilta, tulee muuttamaan palvelutuotannon kenttää. Kela-korvausten merkittävä pienentäminen ei näytä nykyjärjestelmässä suuresti vähentäneen yksityissektorin palveluiden käyttöä. Itse maksettaville tai yksityisen sairauskuluvakuutuksen korvaamille yksityissektorin palveluille on todennäköisesti kysyntää myös sote-uudistuksen jälkeen.