Browsing by Subject "ooppera"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-16 of 16
  • Moilanen, Maija (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielman aiheena on oopperalaulajatar Ida Basilier-Magelssenin (1846–1928) ura. Tutkielma kuuluu esittävän säveltaiteen historian tutkimuksen alaan. Näkökulma on toimijakeskeinen, biografinen ja mikrohistoriallinen. Pääkysymyksenä on, millainen Basilier-Magelssenin ura oli pääpiirteissään. Tarkastellaan, miten hänestä tuli laulaja, missä hän esiintyi, mitä muuta ammatillista toimintaa hänellä oli ja kuinka merkittävänä häntä voidaan pitää laulajana. Metodeina käytetään musiikin historian tutkimusmenetelmiä. Primäärilähteinä on arkistomateriaalia, kuten sanomalehtiä, kirjeitä, konserttiohjelmia, apurahahakemuksia, sopimuksia ja teatterin roolikirja. Sekundäärilähteinä on muun muassa eri teattereiden ja oopperoiden historioita, erityisesti Eliel Aspelin-Haapkylän Suomalaisen teatterin historia (1906–1910). Ida Basilier syntyi Nivalassa musiikkia harrastavaan perheeseen. Hän kävi vuoden Kokkolan tyttökoulua ja vuoden Oulun tyttökoulua, josta valmistui keväällä 1863. Hän opiskeli laulua Helsingissä Emilie Mechelinin johdolla vuonna 1867, Pariisissa Jean Jacques Masset’n johdolla yksityisesti kesällä 1867 ja Pariisin konservatoriossa syksystä 1867 kevääseen 1870 sekä Pietarissa Henriette Nissen-Salomanin johdolla keväällä 1871. Laulunopetus oli ranskalaisen koulukunnan mukaista. Todennäköisesti hän opiskeli konservatoriossa myös kieliä, näyttämöilmaisua, musiikin teoriaa ja musiikin historiaa. Basilier rahoitti opintojaan apurahoilla, joita hän sai Senaatin talousosastolta (1867, 1868 ja 1869) ja ilmeisesti myös Venäjän keisarinnalta (1869 ja 1871). Basilier esitti Helsingin Suomalaisessa Oopperassa 1870-luvulla ja satunnaisesti myöhemminkin naispääosarooleja yhteensä 15 teoksessa. Hän oli tähtilaulaja, jonka maine houkutteli yleisöä esityksiin. Hänen poikkeukselliset kykynsä mahdollistivat sen, että voitiin ottaa ohjelmistoon teoksia, joissa oli vaativa pääosa. Basilier esiintyi Suomalaisessa Oopperassa ilmeisesti paljolti sen vuoksi, että hän halusi edistää suomen kielen asemaa. Hän teki menestyksekkään uran myös Tukholman kuninkaallisessa oopperassa vakinaiseksi solistiksi kiinnitettynä vuosina 1872–1874 ja vierailijana 1871, 1875 ja 1876. Hän vieraili myös Norjassa Christiania Theaterissa useasti 1870- ja 1880-luvulla ja Tivolin oopperassa vuonna 1884, Saksassa Lyypekin kaupunginteatterissa vuosina 1875–1877 ja Münchenin hoviteatterissa vuonna 1875 ja Ruotsissa Göteborgissa Mindre Teaternissa Bjarne Lundin seurueen kanssa vuonna 1887. Basilier-Magelssenin oopperaroolit olivat koloratuurisopraanon rooleja, kuten Rossinin Sevillan Parturin Rosina, Gounod’n Faustin Margareta, Donizettin Lucia di Lammermoorin Lucia ja Rykmentin tyttären Marie sekä Verdin La Traviatan Violetta. Basilier-Magelssen oli suosittu konserttilaulaja Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Hän konsertoi myös Tanskassa, Venäjällä, Saksassa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa. Hänen pianisteinaan olivat esimerkiksi Ina Forstén (Lange), Fanny Flodin, Selma Kajanus, Ragna Goplen ja Agathe Backer Grøndahl. Basilier-Magelssenilla oli useita laajoja konserttikiertueita, ja hän osallistui ranskalaisen mezzosopraanon Zelia Trebellin konserttikiertueeseen Englannissa, Skotlannissa ja Walesissa loppuvuodesta 1877. Laulajattaren konserttiohjelmistossa oli aarioita, pohjoismaisia ja suomalaisia yksinlauluja, saksalaisia liedejä, romansseja ja kansanlauluja. Suosituimpia kappaleita oli Venzanon Grande valse. Ohjelmistoon kuului paljon hyvin vaikeita kappaleita, joista laulajatar selviytyi lehtikritiikkien mukaan erinomaisesti. Erityisesti koloratuuritaitoja, tulkinnan hienostuneisuutta ja intonaation puhtautta kiitettiin. Näitä seikkoja ilmeisesti korostettiin koulutuksessa. Basilier-Magelssen teki ainakin kaksi levytystä, mutta levyjen mahdollisesta nykyisestä olinpaikasta ei ole tietoa. – Basilier-Magelssen toimi laulunopettajana Oslon konservatoriossa 25 vuotta ja antoi myös yksityistunteja. Hänen oppilaistaan menestyneimpiä olivat oopperalaulajat Sophie Apenes Zela ja Magna Lykseth-Skogman sekä laulunopettaja Marna Bielenberg. Ida Basilier-Magelssen oli aikansa merkittävimpiä ja arvostetuimpia suomalaisia laulajia niin ooppera- ja konserttilaulajana kuin laulunopettajanakin.
  • Paavolainen, Pentti (2016)
    Teatterikorkeakoulun julkaisusarja
  • Aakko, Risto (2002)
    Tutkimuksessa taideorganisaation johtamista tarkastellaan asiantuntijajohtamista metaforana käyttäen. Voidaan puhua asiantuntijanäkökulmasta tai asiantuntijasilmälaseista organisaatioon ja sen johtamiseen. Metaforan käyttö on mielekästä koska tutkimuksen kohteella ja metaforalla on yhteisiä piirteitä ja tekijöitä. Tutkimuksen viitekehys muodostetaan yhdistämällä asiantuntijaorganisaatioita ja asiantuntijajohtamista käsittelevien tutkimusten tuloksia. Organisaatiorakennetta tarkastellaan Mintzbergin organisaatiotypologian kautta. Asiantuntijaorganisaatioille keskeisimpiä rakenteita ovat professionaalinen byrokratia ja ad hoc -kratia. Viitekehyksessä asiantuntijajohtamisessa erotellaan viisi keskeistä ulottuvuutta: strateginen johtaminen, suorittava johtaja, energian luoja, sääteleminen ja organisaatiokulttuuri. Tutkimuksessa näitä ulottuvuuksia tarkastellaan taideorganisaatiossa ja sen johtamisessa asiantuntemuksen kautta. Tutkimuksen strategiana käytetään holistista yhden tapauksen tapaustutkimusta. Strategia mahdollistaa analyyttisten yleistysten tekemisen, vaikka asiantuntijajohtamisen teoriaa ei voi pitää yhtenäisenä, hyvin muotoiltuna. Tutkimuksen aineisto ja analyysi ovat metodologisesti laadullista tutkimusta. Teoreettinen viitekehys määrittelee tutkimuksen kulun, tarkastelun rajat ja suunnan, mutta analyysissä aineistosta esiin nousevat piirteet ovat keskeisimpiä. Aineiston analyysi perustuu teemoitteluun ja teemojen yhteyksien tarkasteluun. Tutkimuksen yleistettävänä operaationa tulokset suhteutetaan asiantuntijajohtamisen malliin. Tutkimusaineisto muodostuu dokumenteista ja haastatteluista. Haastatteluja tehtiin kaikilla määritellyillä organisaatiotasoilla: johto-organisaatio, ylin johto, keskijohto ja henkilöstö. Haastatteluja tehtiin yhteensä 21, joista 14 oli yksilö haasatteluja ja seitsemän ryhmähaastattelua. Yhteensä haastateltiin 35 henkilöä. Kaikki haasattelut litteroitiin. Tutkimuksen empiirisenä kohteena on Suomen Kansallisooppera. Ooppera on toiminut vuodesta 1956 lähtien säätiömuotoisena. Se on koko toimintansa ajan ollut läheisessä yhteistyössä valtiovallan kanssa. Tutkimuskohteena ooppera omaa piirteitä äärimmäisestä, paljastavasta ja kriittisestä tapauksesta. Oopperan rakenne muodostuu professionaalisesta byrokratiasta, jonka sisällä toimii jatkuvasti tuotantotiimejä ad hoc -kratioita. Professionaallisessa byrokratiassa asiantuntemus on funtionaalista. Tuotantotiimeissä asiantuntemus on kompletoitua ja johtajuus jaettua. Rakenteiden välillä esiintyy jänniteitä ja kriisejä. Oopperassa asiantuntemus perustuu kahteen erilaiseen lähteeseen: taiteen asiantuntemukseen ja tekniseen ekspertiisiin. Organisaation toimintakyvyn, keskinäisen ymmäryksen ja johtajien yhteistyön mahdollistaa organisaation perusoletusten taso, taiteen eetos. Oopperan strateginen johtaminen keskittyy taiteellisen johdon valintaan ja heidän taiteelliseen visioonsa. Management on vakiintunutta perinteisillä asioiden johtamisen ulottuvuuksilla, mutta osastojen säätelemisessä korostuu tilannejohtaminen. Johtajuudessa erityisen merkittävää on pääjohtajan ja baletin johtajan kyky luoda karismaattinen suhde henkilöstöön. Tutkimuksen perusteella viitekehyksen teoreettiseen asiantuntijajohtamisen malliin liitetään kommunikaation ulottuvuus. Tämä ulottuvuus korostaa asiantuntijajohtajan vuorovaikutusta asiantuntijoiden ja muiden johtajien kanssa, neuvottelu- ja konfliktien ratkaisutaitoja sekä vastavuoroisuuden kykyä.
  • Åkerlund, Laura (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämä pro gradu -työn aihe on oopperaohjaamisen työprosessit. Gradun tutkimusalan erityisongelma on selvittää, miten oopperaohjauksen prosessit toimivat oopperaohjaajan näkökulmasta. Prosesseissa kohdistetaan huomio ohjauksen suunnitelmallisuuteen ohjaajan näkökulmasta (ohjaussuunnitelma) ja esiintyjän ohjaamiseen (ohjausprosessi). Tutkimus on toteutettu kvalitatiivisilla teemahaastatteluilla, joihin kutsuttiin suomalaisia ja ulkomaalaisia oopperaohjaajia. Ohjaajia valittaessa on otettu huomioon kokemus alalta ja soveltuva koulutus. Jokainen haastateltava on toiminut alalla vähintään kymmenen vuotta, ohjannut sekä Suomessa että ulkomailla, ja profiloitunut erityisesti oopperaohjaajaksi. Tutkielma käsittelee oopperaohjaamisen työprosessia, eli miten se muodostuu ja mistä elementeistä se koostuu. Toisena tavoitteena on saada selville, minkälaisia työmenetelmiä se sisältää. Tästä lähtökohdasta lähdettiin rakentamaan puolistrukturoitua teemahaastattelua, jonka pohjalle tuotettiin teema-alueiden kysymykset. Teemahaastattelujen kysymykset ovat tutkijan itse laatimia. Tutkielman tärkeimmän osan muodostavat analyysi PDCA- metodin pohjalta, johon verrataan oopperaohjaajan työprosessia ja oopperaohjaamiseen liittyvää terminologiaa. Oopperaohjauksen paradigmaattinen muutos (Regietheater) 1970-luvulla on viime aikojen isoin muutos oopperaohjauksen kentällä, ja siihen lukeutuu monenlaisia aspekteja joita käydään läpi myös tässä pro gradu -työssä. Tämän pro gradu -työn valossa on löydetty kaksi oopperaohjauksen prosessimallia, jotka poikkeavat toisistaan. Molemmissa on havaittu kaksi toisestaan poikkeavaa tapaa toteuttaa PDCA- metodia. Silti molemmat ovat käyttökelpoisia toimintatapoja, mutta vaikuttavat eri tavalla ohjausharjoitusvaiheen osallistujiin ja tuloksiin. Ilman Suomen Kulttuurirahaston ja Tellervo ja Juuso Waldénin säätiön avustusta kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden osuus olisi tutkielman lähdeaineistona pienempi ja kansainvälinen ote tutkimusaiheeseen rajoitetumpi.
  • Pihlakoski, Laura Loviisa (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämän tutkielman tarkastelun lähtökohtina ovat ennen kaikkea teksti, sen vuorovaikutuksellisuus ja retoriikka. Tutkielma on kvalitatiivinen tapaustutkimus, jolla pyritään saamaan mahdollisimman kokonaisvaltainen käsitys siitä, millä tavalla oopperaoppaaseen pohjautuva tutkimusaineisto suostuttelee ennakkoluuloisen lukijan oopperaharrastuksen äärelle. Analyysin keskiössä on se, miten lukijan oletettu ennakkoluuloisuus elitistisenä pidettyä oopperaa kohtaan piirtyy tekstikokonaisuuteen ja miten oopperaan liittyviä ennakkoluuloja kumotaan tekstin tasolla. Tutkielmassa selvitetään vuorovaikutusta analysoimalla tekstistä hahmottuvaa lukijan ja kirjoittajan välistä suhdetta ja niitä kielen tasolla havaittavia keinoja, joilla lukija pyritään suostuttelemaan oopperan ystäväksi. Aineisto koostuu Pirjo ja Markku von Herzenin vuonna 2012 julkaistusta Mentäiskö oopperaan! -oopperaoppaasta poimituista tekstikatkelmista. Tutkimusaineisto on kerätty aineistokirjasta satunnaisotannalla, joka kattaa yhteensä 86 sivua. Teoreettiselta taustaltaan tutkielma pohjautuu systeemis-funktionaaliseen kieliteoriaan, ja diskurssintutkimus sekä uuden retoriikan teoria tarjoavat lähtökohdat analyysille. Työssä osoitetaan, että teksti sisältää runsaasti sekä eksplisiittisiä että implisiittisiä vuorovaikutuksen osapuolten merkitsimiä, joiden myötä hahmottuvat lukijalle osoitetut erilaiset kategoriat sekä lukijan ja kirjoittajan välinen valta-asetelma. Vuorovaikutuksellisuus on lisäksi keino johdatella lukija lähemmäs puheenaihetta ja siten sitoutumaan ja samastumaan tekstiin. Tutkielman keskeisin johtopäätelmä on, että ennakkoluuloja pyritään hälventämään ennen kaikkea monin eri tavoin toteutetulla läheisyyden luomisella. Muun muassa eri diskurssien sekoittuminen ja oopperan tarinallisuuden korostaminen ovat keinoja tuoda puheenaihetta lukijan lähelle ja samalla hälventää oopperaan liittyvää vierauden tuntua. Oopperaa myös representoidaan tiettyjen pääväitteiden avulla, joiden yhteydessä aihetta tuodaan lukijalle tutuksi ja läheiseksi. Samalla pääväitteet paljastavat lukijalle asetetut ennakko-oletukset. Uutena avauksena oma tutkielmani kiinnittää huomion siihen, kuinka nimenomaan ennakkoluuloista lukijaa lähestytään opastekstissä. Samalla käy selväksi, että musiikkipedagogiaa tarkastelevalle tutkimukselle olisi fennistiikan tutkimuskentässä tilausta.
  • Heiniö, Sampsa (Helsingin yliopisto, 2021)
    Oopperassa käsitteillä äänifakki ja fakki tarkoitetaan roolien ja laulajien tarkkaa luokittelua lauluäänen luonteen mukaan. Fakkijärjestelmistä tunnetuin ja eniten käytetty on saksalaisen kapellimestarin ja musiikkitieteilijän Rudolf Kloiberin luoma järjestelmä. Tyypillisiä äänifakkeja ovat esimerkiksi lyyrinen, lyyris-dramaattinen ja dramaattinen baritoni. Tässä tutkielmassa käytetään lisäksi tutkija Sanda Cottonia seuraten käsitettä äänityyppi, jolla viitataan yksittäisen laulajan fysikaalisesti määriteltyihin äänellisiin ominaisuuksiin. Tutkielmassa tarkastellaan kolmen suomalaisen baritonin – Usko Viitasen, Jorma Hynnisen ja Tom Krausen – julkaistuja äänitteitä audiokinesteettisen kuunteluanalyysin keinoin sekä pyritään määrittelemään kunkin laulajan äänityyppi. Audiokinesteettisyys on laulunopetuksen metodi, jossa toisen laulajan äänessä tapahtuvia fysikaalisia ilmiöitä havainnoidaan kuulon ja kehollisten tuntemusten avulla. Tässä tutkielmassa käytetään laulaja-tutkija Anne Tarvaisen kehittämää kolmivaiheista kuuntelumenetelmää, jossa jokainen lauluesitys analysoidaan ensin yleisluontoisen eläytyvän kuuntelun, sitten ilmaisuun keskittyvän empaattisen kuuntelun ja lopuksi lauluäänen tarkkaan havainnointiin pyrkivän analyyttisen kuuntelun avulla. Tutkielman tavoitteena on myös luoda äänifysiologista perustaa Rudolf Kloiberin fakkiluokituksille. Jokaiselta laulajalta on valittu tutkittavaksi 2–3 ooppera-aariaa. Analyysien jälkeisessä yhteenvedossa esitetään äänifysiologiaan perustuva tulkinta kunkin laulajan äänityypistä. Analyysituloksia verrataan Kloiberin baritonifakkeja koskeviin määritelmiin. Tutkielma osoittaa, että Usko Viitanen, Jorma Hynninen ja Tom Krause ovat kaikki olleet äänellisesti ja ilmaisullisesti monipuolisia laulajia, jotka ovat esittäneet useiden eri baritoni- ja osin jopa bassofakkien rooleja. Lopputuleman mukaan yksittäistä laulajaa ei kannata luokitella tiukasti minkään tietyn fakin edustajaksi. Sen sijaan laulajan ohjelmiston laajuuden määrittää fysikaalisten ominaispiirteiden mukainen äänityyppi.
  • Reitamo, Susanna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmani tavoitteena on hahmottaa Jalmari Finnen johtajakauden merkitystä Suomalaisessa Maaseututeatterissa sekä Viipurin teatterielämään, että ennen kaikkea suomalaisen oopperatoiminnan jatkuvuuteen Suomessa. Tutkielmani lähtökohtana on tuoda esille Jalmari Finnen monialaista osaamista ja hänen asioitaan oopperan parissa, mistä hänet huonommin tunnetaan. Tarkastelen Finnen johtajakautta pääsääntöisesti esitysten kautta, mutta pohdin tutkielmassa myös sitä, minkälainen kuva Finnestä muodostuu historiallisen narratiivin kautta. Ajallisesti tutkimani aineisto ajoittuu Finnen teatteriuraan, alkaen vuodesta 1896 ja päättyen vuoteen 1914. Teoreettisenä viitekehyksenä käytän muun muassa Thomas Postlewaitin teatterihistorian tutkimusta käsitteleviä julkaisuja, kuten The Cambridge Introduction to Theatre Historiography (2009), sekä Charlotte Canningin ja Thomas Postlewaitin toimittamaa teosta Representing the past: Essays in Performance Historiography (2010). Keskeisinä lähdeteoksinani toimivat Jalmari Finnen oma muistelmateos Ihmeellinen seikkailu (1939), sekä Unto Kanervan toimittama Jalmari Finne: Työn ja mielikuvituksen mies (1974) ja siinä julkaistu Toivo Ilmari Wuorenrinteen artikkeli Jalmari Finne teatterimiehenä. Tarkastelen Finnen toimintaa seuraavien kysymysten kautta: millainen vaikutus Jalmari Finnen toiminnalla ja Kaarle kuninkaan metsästys -oopperalla oli Suomalaisen Oopperan toiminnan jatkumiselle? Miten Finnen johtajakausi Suomalaisessa Maaseututeatterissa vaikutti Viipurin teatterielämään? Miten Finnen johtaminen erosi Bergbomin ja Suomalaisen Teatterin mallista ja mitä yhtäläisyyksiä oli? Tutkielma tuo esiin Finnen monialaisuuden taiteen tekijänä; Hän toimi niin ohjaajana, lavastajana, puvustajana, näytelmäkirjailijana, kääntäjänä, libretistinä, näyttelijänä kuin kapellimestarinakin. Kaarle kuninkaan metsästys -ooppera oli aikanaan suuri menestys ja sen esitykset Viipurissa ja kiertuekaupungeissa innostivat myös muita oopperan pariin ja oopperainnostus johti Kotimaisen Oopperan perustamiseen vuonna 1911. Tutkielma osoittaakin, että Finnen ansiot oopperan parissa ovat murusina ympäriinsä ja siksi häntä ei usein nosteta esiin oopperahistoriassa. Finnen työ kääntäjänä on kuitenkin ollut hyvin merkittävä ja hänen käännöksiään on esitetty oopperassa pitkään. Finne on osaltaan ollut vahvasti vaikuttamassa oopperan jatkuvuuteen Suomessa.
  • Herrala, Meri (2009)
    Vano Muradelin oopperasta Velikaja druzhba julkaistu NKP:n keskuskomitean politbyroon päätöslauselma aloitti vuoden 1948 formalisminvastaisen kampanjan Neuvostoliitossa. Puolue oli käyttänyt hyväkseen musiikin yhteiskunnallista merkitystä jo 28.1.1936, jolloin Pravda oli julkaissut Dmitri Shostakovitshin Lady Macbeth -oopperaa kritisoivan artikkelinsa. Puolue nosti oopperat esimerkeiksi neuvostomusiikin tilasta vuosien 1936 ja 1948 formalisminvastaisissa kampanjoissa. Vuoden 1948 päätöslauselmassa julkaistiin myös erityinen formalististen säveltäjien nimilista. Formalismi-termi legitimoi puolueen ja hallituksen taidepoliittisten elinten kontrollin ja vahvistamisen tarvetta ja pyrkimystä saada musiikkielämän toimijat noudattamaan puolueen vuonna 1934 julistaman sosialistisen realismin taiteellisia periaatteita. Tutkielmasssa tarkastellaan Muradelin oopperan valmistusta ja tarkastusta yhteydessä muihin näyttävästi kritisoituihin oopperoihin kuten Shostakovitshin Lady Macbeth ja Neuvostoliiton säveltäjäliiton pääsihteerin Tihon Hrennikovin Frol Skobejev. Oopperoita tarkastellaan lisäksi venäläisten oopperaklassikoiden ja Stalinin neuvosto-oopperan malliksi julistaman Ivan Dzerzhinskin Tihij Don esimerkkiä vasten. Neuvostovallan vakiinnuttamisesta Pohjois-Kaukasukselle vuosina 1918-1920 kuvanneen Muradelin oopperan sisältö ei vastannut keskuskomitean mukaan historiallista todellisuutta ja musiikki oli epäonnistunutta. Todellisuudessa ooppera oli sangen onnistunut, koska se sisälsi melodisia aarioita, kansanomaisuutta ja Neuvostoliiton eri kansallisuuksien musiikillisia vaikutteita yhdistyneinä venäläisen musiikin intonaatioihin. Aiheen poliittisuus rajoitti kuitenkin musiikkia tehden siitä paikoitellen katkelmallista. Tutkielman oopperoiden tapaukset osoittavat, että Stalinin mielipiteellä oli merkitystä Neuvostoliiton musiikkipolitiikassa. Tarkastelen polemiikkia, joka syntyi sen seurauksena, kun Suuren ystävyyden esitykset kiellettiin Stalinin 5.1.1948 suorittaman kuuntelun jälkeen. Shostakovitshin ja Muradelin oopperoiden tapaukset osoittivat, että teatterit toimivat liian itsenäisesti taideasiain komitean valvonnasta huolimatta. Oopperoiden valmistusta ja tarkastusta vertaamalla tutkitaan, mitkä elimet olivat tarkastaneet oopperaa ja milloin. Formalisminvastainen kampanja kohdistui erityisesti kulttuurin hallinnolliseen eliittiin. Muradelin oopperan teattereiden ohjelmistoon ottamisesta päättänyt taideasiain komitean johtaja Mihail Hraptshenko ja muutama muu oopperan esityksen ja rahoituksen väärinkäytöksiin syyllistynyt kulttuurihallinnon virkamies menettivät oopperaskandaalin yhteydessä virkansa. Hraptshenkon tilalle nimetty Polikarpov Lebedev erotettiin virastaan vuonna 1950, hänen kritisoidessaan säveltäjäliiton pääsihteerin Tihon Hrennikovin oopperaa Frol Skobejev. Oopperaa ei kuitenkaan poistettu ohjelmistosta, koska säveltäjä kykeni vetoamaan siihen, että hänen oopperansa tarkastus oli suoritettu oikean käytännön mukaisesti musiikkihallinnon elimissä. Hrennikovin oopperan esimerkki osoitti, että musiikkipolitiikan toimijoiden keskuudessa ei oltu vielä vuonna 1950 yksimielisiä siitä, millaisia sosialistisen realismin taideteosten olisi oltava. Tutkielman lähteistönä ovat Moskovassa sijaitsevien Venäjän valtiollisen kirjallisuus- ja taidearkiston (RGALI), Venäjän valtiollinen sosiaalisen- ja poliittisen historian arkiston ja Kansallisarkiston Andrei Zhdanovin kokoelman asiakirjat.
  • Lättilä, Jenni (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2016)
    EST-julkaisusarja
    In this thesis singing opera is discussed as emotional labor, or a profession in which expression of certain given emotions is part of the work. In research literature emotional labor of nurses, salespersons and similar professions has been subject of considerable research: in this literature, emotional labor is connected with stress and burn?out because of the conflict between private, personal emotions and those emotions required by the occupation. In contrast with these much researched professions, the expression of emotions required from an opera singer differs on the range of the emotions (in addition to positive emotions, an opera singer is expected to also express hatred, rage, terror and similar extreme emotions) and on the intensity and grandiloquence of expression caused by the requirements of the stage.In this thesis the effects of the emotional labor on the singer are studied, considering the singer both as a private person and as a professional. The dynamics of emotional interaction between the singer and his/her character, the singer and the singers in opposite roles, the singer and the characters played by the opposites, and the singer and the audience are studied, and the effects the emotions have on the singer and his/her voice are discussed. This thesis places itself in the genre of artistic research, where the artist-researcher's introspection and knowledge through acquaintance arising from the experience of art-making.
  • Laukkoski, Helena (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä pro gradu -tutkielmassani tarkastelen oopperatalohankkeesta Helsingin Sanomissa käytyä keskustelua ja sen suhdetta Suomen kulttuuripolitiikkaan vuosina 1964-1987. Oopperatalohanke oli vuosikymmeniä kestänyt projekti, jossa oli mukana useita suomalaisia kulttuurivaikuttajia. Tutkielmani tavoitteena on osoittaa, miten kulttuuripolitiikan kehitys näkyy kulttuuripoliittisista hankkeista käydyssä keskustelussa. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii Suomen kulttuuripolitiikan historia, joka jaetaan perinteisesti kolmeen vaiheeseen tai kulttuuripolitiikan pitkään linjaan. Tutkimuskysymykseni on: Miten oopperatalohankkeesta käyty keskustelu heijastaa muutoksia Suomen kulttuuripolitiikassa? Tarkastelen tätä aineistossa esitettyjen perustelujen ja esiin nousseiden vastakkainasettelujen avulla. Lisäksi perehdyn kulttuurivaikuttajien ja kulttuuritoimittajien rooliin keskustelussa. Tarkastelen myös keskustelun kehitystä suhteessa kulttuuripolitiikassa tapahtuneisiin muutoksiin. Tutkimusaineistona toimii 192 Helsingin Sanomissa vuosina 1964-1987 julkaistua artikkelia, joissa käsiteltiin oopperatalohanketta. Aineisto kattaa oopperatalohanketta käsittelevät pääkirjoitukset, pakinat, pilapiirrokset, mielipidekirjoitukset, henkilöjutut, arvostelut ja ilmiöjutut. Aihetta käsittelevät uutiset on rajattu tarkastelun ulkopuolelle. Aineiston analyysissa hyödynnän journalististen tekstityyppien määritelmiä. Lisäksi hyödynnän sekä määrällisiä että laadullisia menetelmiä. Keskeinen osa aineiston määrällistä analyysia on luokittelu, jonka perusteet avaan tutkielman luvussa kaksi. Tutkielman kolmannessa luvussa perehdyn laadullisia menetelmiä hyödyntäen kulttuurivaikuttajien ja kulttuuritoimittajien rooliin keskustelussa. Tutkielman neljännessä luvussa esittelen keskustelussa esiin nousseita vastakkainasetteluja sekä oopperatalohanketta puolustaneita ja vastustaneita perusteluja. Alkuperäislähteiden lisäksi tutkimuksen tukena ovat kotimainen ja kansainvälinen tutkimuskirjallisuus kulttuuripolitiikan historiasta sekä oopperatalosta aiemmin kirjoitetut historiikit. Tutkielmani osoittaa, että oopperatalohankkeesta käydyssä julkisessa keskustelussa esiintyi ajan kulttuuripolitiikalle tyypillisimpiä teemoja, kuten kulttuurin saavutettavuus, kulttuuridemokratia sekä matalan ja korkeakulttuurin erot. Keskustelu muotoutui kuitenkin pääasiassa hankkeen eri vaiheiden ympärille. Keskustelun teemoiksi nousivat kulttuuripolitiikka, kulttuurivaikuttajat, oopperatalohankkeen rahoitus, oopperatalon tontti ja oopperan puutteelliset työolosuhteet. Kulttuurivaikuttajien ja kulttuuritoimittajien rooli oopperatalohankkeesta käydyssä keskustelussa oli merkittävä ja he osoittivat tukensa hankkeelle. Oopperatalohankkeen puolesta esitetyt perustelut voi jakaa kulttuuripoliittisiin ja taiteellisiin perusteluihin. Taiteellisia perusteluja käyttivät erityisesti kulttuuritoimittajat ja kulttuurivaikuttajat. Kulttuuripoliittisia perusteluja esiintyi aineistossa kattavammin ja niiden lähtökohtana olivat ajan kulttuuripolitiikan keskeiset teemat. Lisäksi osoitan tutkielmassa, että aineistosta nousi esiin vastakkainasetteluja, mikä on tyypillistä kulttuuripoliittiselle keskustelulle. Vastakkainasetteluista huolimatta suhtautuminen oopperatalohankkeeseen oli positiivista ja yli puolet aihetta käsittelevistä artikkeleista kannatti hanketta.
  • Miettinen, Jukka O.; Enckell, Martin (2016)
    Teatterikorkeakoulun julkaisusarja
    Detta undervisningsmaterial är sammanställt för Teaterhögskolan och hör ihop med den tiodelade föreläsningsserien "Rummet, bilden, ideernas värld". Föreläsningsserien riktar sig främst till dem som studerar teater och dans. Därför inkluderar dessa föreläsningar i konsthistoria (framförallt i arkitektur och bildkonst) även hänvisningar till teater, dans och opera. Min strävan är att visa hur de olika konstområdena präglats av respektive tidsperioders politiska, religiösa och filosofiska ideströmningar. Materialet presenterar huvuddragen i konsthistorien fram till slutet av 1800-talet.
  • Miettinen, Jukka O. (2016)
    Teatterikorkeakoulun julkaisusarja
    Tämä oppimateriaali on tarkoitettu Teatterikorkeakoulun "Tila, kuva, aatteet" -luentosarjan oheismateriaaliksi. Kymmenestä luentokokonaisuudesta rakentuva sarja on suunniteltu nimenomaan teatterin ja tanssin opiskelijoille. Siksi varsinaisissa luennoissa taidehistorian (arkkitehtuuri ja kuvataiteet) lisäksi mukana on myös viittauksia teatterin, tanssin ja oopperan ilmiöihin. Pyrkimyksenä on sitoa nämä taiteen alat niihin aatteisiin, niin poliittisiin, uskonnollisiin kuin filosofisiin, jotka ovat eri aikakausina taiteita olennaisesti muokanneet. Tämä verkkomateriaali tarjoaa rungoksi taidehistorian pääpiirteet 1800-luvun loppuun saakka.
  • Traces of Performance: Opera, Music Theatre, and Theatre Music in the Long 19th Century (2013 : Helsinki) (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2013)
  • Laakso, Miika (2015)
    Laulaminen ja musiikki ovat olleet minulle olennaisia, kokonaisvaltaisia voimia ja vaikuttajia koko elämäni ajan. Ehdin harrastaa laulua lapsuudessani ihan huviksi vain muutaman vuoden – siitä tuli nopeasti sattumien kautta ammatti, jolla jo nuorena tienasin omat karkkirahani. Se täytti lähes jokaisen viikonpäiväni ja saavutin sen kautta itsenäisyyteni suhteessa vanhempiini. Kerron tässä näyttelijäntyön opinnäytteen kirjallisessa osiossa aluksi henkilökohtaisesta, lähes romanttisesta suhteestani ääneeni aina äänenmurrokseen asti, laulu-uran katkeamisen kautta löydettyyn erilaiseen ääneen. Jatkan uuteen kierrokseen motivaatiota ja uuden äänen kanssa tutustumiseen. Ääni, laulu ja minä olemme yhtä. Olemme jakaneet elämänvaiheet ja -tilanteet. Ääni on erottamaton osa minua ja sitä kautta se liittyy nykyään identiteettiini näyttelijänä. Se on perustyökaluni puheen muodossa ja lauluksi muuttuessaan erikoisosaamistani. Se määrittelee tulevaisuudennäkymiäni, sekä minusta sisältä käsin halujeni ja makuni muodossa että ulkopuolelta tulevan kysynnän kautta. Tämän ohella käsittelen sitä vuosikymmentä, jonka Teatterikorkeakoulu ja sen näyttelijäntyön koulutusohjelma on ollut vaikuttamassa elämääni; ensin viiden hakuvuoden muodossa ja viimeisen kuuden vuoden aikana turvapaikkanani. Kirjoitan, miten musiikki ilmenee lähes huomaamatta oman näyttelijäntyöni eri puolissa, samoin kuin muilla teatterin osa-alueilla. Pohdin näitä eri osa-alueita ja niiden riippuvaista suhdetta ja avaan itselleni tärkeitä arvoja teatterin tekemisessä. Puhun harjoitustilanteen energiasta ja taas sen vaikutuksesta minuun näyttelijänä. Jännitys on kiinnostava ja äärimmäisen fyysinen ilmiö, joka uhkaa jotain niinkin herkkää kuin ääni. Se kuuluu äänessä heti ja vie oman keskittymiseni pois olennaisesta tehtävästäni, jota nimitän hereisyydeksi. Se, että olen altis kaikesta oletetusta ammattitaidostani huolimatta tämän tyyppiselle uhalle, on raskasta henkisesti ja tuo tullessaan omat haasteensa. Teen sen eteen paljon työtä, että olisin varma ja vapaa, jotta voisin näytellä hyvin. Tämän kirjallisen opinnäytteen lopuksi kirjoitan taiteellisen lopputyöni prosessista edellä mainittujen kautta.
  • Tanskanen, Erja (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan venäläistä futuristien oopperaa Pobeda nad Solncem. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millä perusteilla tarkasteltava teos voidaan luokitella manifestiksi. Tutkimuksen kohteena on oopperan syntymiseen vaikuttaneet tekstit ja taide-elämän tapahtumat sekä oopperan välitön vastaanotto sekä itse oopperan tekijät Malevič, Matjušin ja Kručёnyh. Tutkielmassa tarkastellaan, miten oopperan tekijöiden henkilökohtaiset kiinnostuksen kohteet ja 1900-luvun alussa laaditut futuristien manifestit ja teoriat ilmenevät oopperassa. Tutkielmassa analysoidaan tiettyjen teosten vaikutusta oopperan sisältövalintoihin ja tarkastellaan erityisesti manifestin retoristen piirteiden ilmenemistä oopperan tekstissä. Tutkimuksen alkuperäislähteitä ovat oopperan libreton lisäksi futuristien manifestit ”Poščёčina obščestvennomu vkusu” (1912) ja ”Deklaracija slova, kak takovogo” (1913) sekä taiteilijaryhmä Sojuz molodёžin kokoomateos Troe (1913) ja Matjušinin artikkeli ”O knige Glèza i Mecanže ’Du Cubisme’” (1913). Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että ooppera on uuden taiteen, ajan ja kielen puolesta manifestoiva taide-esitys. Oopperan tekstistä löytyy manifestille ominaisia piirteitä, ja se on myös intertekstuaalisuutensa ja metatekstuaalisuutensa vuoksi dialogissa muiden aikalaismanifestien kanssa. Oopperan tekijät Malevič, Matjušin ja Kručёnyh osallistuivat myös muiden manifestien kirjoittamiseen, joten on perusteltua olettaa myös oopperan edustavan taidemanifestia. Oopperassa yhdistyi musiikki, uudiskieli ja kuvataide, joiden uudenlaiselle taiteelliselle ilmaisulle muun muassa uudet luonnontieteiden ja futuristien teoriat tarjosivat mielenkiintoisen perustan. Ooppera oli kunnianhimoinen ja aikalaisten keskuudessa kohua herättänyt projekti, jonka keskeisenä tarkoituksena oli manifestoida uutta taiteen alalla. Oopperan rooli oli keskeinen myös uuden ilmaisukielen kehityksessä kuvataiteessa ja runoudessa.
  • Tyrväinen, Helena (Russian Institute of Art History & Cultural Ministry of the Russian Federation, 2021)
    New Document on the History of Art History: Epistolary Documents: Current Research and Perspectives
    «Ma chère petite Aïno». The Role of a Paris Conservatoire Singing Professor as Architect of an Opera Singer’s Career, as Seen through Letters of Edmond Duvernoy and Aïno Ackté Helena Tyrväinen Abstract. The manuscript collection of opera singer Aino (Aïno) Ackté-Jalander (1876–1944) in the National Library of Finland, Helsinki, contains one of the most extensive collections of letters of any Finnish music professional. Besides documenting the solid international standing of this talented citizen of the Grand Duchy during the latter part of the Russian imperial era, it casts light on Parisian opera culture and on the dynamic internationalization of Finnish musical life taking place at the time. While Ackté is also remembered for her successful initiatives in Finland’s national musical culture, she appears in this article first and foremost as an international opera diva. In their quest for professionalism and success, European musicians at the turn of the 20th century worked in a changing international environment established in several attractive cultural and musical centres. In this context I observe the formation of the career of one of Finland’s most successful music professionals in its relation to a dynamic powerfield of many contemporaneous but different cultural capitals (Christoph Charle), a powerfield under constant transformation.The principal source material for this study includes the 117 letters, cards, or notes that Aïno Ackté’s voice teacher Edmond Duvernoy (1844–1927) wrote to her over a period of about thirty years; Ackté’s letters to Duvernoy remain undiscovered. Duvernoy’s letters offer information on the strategy for a successful opera career in the Parisian context. This correspondence unveils a dynamic network operating behind the Parisian opera machine, and thus depicts a star singer’s mastery of her own career as only relative. It is along these lines that I investigate the specific local and cultural conditions behind the formation of Ackté’s singing career. A singer’s success in Paris did not necessarily guarantee her a favoured position in other opera centres. Duvernoy’s letters also shed light on the interaction and rivalry of the Opéra with other important opera houses, and in particular with New York’s Metropolitan Opera. It may reasonably be claimed that Paris shaped Ackté as an artist. At a time when no institutional operatic activity existed in Finland, she undertook her vocal studies at Paris’s famous Conservatoire in 1894–1897, and was subsequently engaged as a soloist at the Opéra in 1897– 1904. In 1900, at the age of 24, she was the Opéra’s most highly paid female singer. She also enjoyed a remarkable international career outside Paris, but nowhere else did she gain an equally stable long-term status. After 1913 she appeared no more in foreign opera houses. The letters of Duvernoy to Ackté reveal that in Paris the singing teacher’s pivotal position as vocal coach, répétiteur, guardian, and contact person vis-à-vis the opera institution continued uninterrupted throughout a singer’s professional life. The teacher negotiated with opera directors to find engagements that would match a student’s role type; yet in fact, Ackté was soon to experience ingénue roles, which frequently were assigned to her, as artistically restrictive.