Browsing by Subject "opetussuunnitelmat"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 21
  • Lupunen, Veera (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia muutoksia yhteen Vanhan testamentin kertomuksista, kertomukseen Israelin kansan kantaisästä Abrahamista (Gen. 11:26–25:11), on tehty viidessätoista evankelisluterilaisen uskonnon oppikirjassa, sekä millaisia selityksiä näille muutoksille voisi löytää. Tutkimuksen kohteena olevat oppikirjat ovat suomenkielisiä, ja ne on julkaistu vuosina 1861–2004. Tutkimuksen muita lähteitä ovat raamatunsuomennokset ja opetussuunnitelmat. Tutkimus suoritetaan vertailemalla oppikirjojen tekstejä kunkin oppikirjan syntyaikana käytös-sä olleeseen raamatunsuomennokseen. Tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia muutoksia kertomuksen juoneen, kieleen ja sanomaan on tehty. Näitä muutoksia peilataan opetussuunnitelmiin kirjattuja uskonnonopetuksen tavoitteita ja kirjallisuustieteellistä adaptointiteoriaa vasten, yhtymäkohtia etsien. Tutkielma on kirkkohistoriallista, erityisesti kirjahistorian alaan kuu-luvaa, mutta tutkimuksessa liitytään myös oppikirjatutkimuksen, uskonnonopetuksen historian ja Raamatun vaikutushistorian tutkimusperinteisiin. Raamatun Abraham-kertomusta on oppikirjoissa lyhennetty ja mukaan on otettu vain tietyt kertomuksen osat: kaikissa oppikirjoissa on mukana Abrahamin Jumalalta saama kutsu lähteä kohti Jumalan lupaamaa maata. Oppikirjailijat ovat jättäneet pois erityisesti väkivaltaan, sek-siin ja politiikkaan liittyviä teemoja. Kertomuksen kieltä on muutettu värikkäämmäksi, tekstistä on tehty sidoksisempaa ja siihen on lisätty raamatunkertomuksen kontekstia selittäviä tie-dollisia lisäyksiä. Abraham on oppikirjoissa esikuvallinen paitsi suhteessaan muihin ihmisiin, myös monoteistisessä suhteessaan Jumalaan. Muutokset eri aikaan syntyneissä oppikirjoissa ovat erilaisia: varhaisimmat oppikirjat toistavat Raamatun kertomusta hyvin sanatarkasti, kun taas uudet muuttavat kertomusta monella tapaa. Uskonnonopetuksen tavoitteet ja adaptointiteorian periaatteet näkyvät selkeästi niissä muutoksissa, joita oppikirjoihin on tehty.
  • Santama, Kirsi-Marja (2006)
    Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on ammatillisen hoivatyön toisen asteen koulutuksen muutos. Viimeisten vuosikymmenien aikana toisen asteen sosiaali- ja terveysalan koulutus on käynyt läpi useita muutoksia, joista merkittävin on sosiaali- ja terveysalan peruskoulutuksen yhdistyminen vuonna 1993. Silloin yhdistettiin 10 aiempaa ammattia yhteen tutkintoon, jonka nimeksi tuli lähihoitaja. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on tarkastella koulutuksessa tapahtuneita muutoksia ammatillisen hoivatyön näkökulmasta. Lisäksi tutkimuksessa pyritään vastaamaan kysymykseen millä tavoin hoivatyön koulutus ja sitä kautta myös hoivatyön sisältö ovat muuttuneet. Tutkimuksen aineistona ovat lähihoitajakoulutuksen valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet vuosilta 2001 ja 1995. Sen lisäksi aineistona ovat myös vuoden 1987 kodinhoitajan ja vuoden 1988 päivähoitajan valtakunnalliset opetussuunnitelmien perusteet. Valtakunnalliset opetussuunnitelmien perusteet määrittelevät yleiset sosiaali- ja terveysalan osaamisen vaatimustason ja kriteerit kiitettävälle osaamiselle. Oppilaitokset tekevät omat opetussuunnitelmansa valtakunnallisten opetussuunnitelmien perusteella. Tutkimus on laadullinen aikasarja-analyysi, jossa tarkasteltavia ajanjaksoja on kolme: vuodet 1897-88, 1995 ja 2001. Tutkimuksessa käytetään sisällön analyysia. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa on hoivatutkimuksen ja naistutkimuksen teorianmuodostus. Keskeisiä käsitteitä työssä ovat ammatillinen hoivatyö, huolenpito, vastuurationaalisuus, hiljainen tieto ja konstruktivistinen oppimiskäsitys. Työ keskittyy tutkimaan kuinka sosiaalialan osaaminen näkyy opetussuunnitelmien perusteissa. Tutkimus osoittaa, että toisen asteen koulutus on muuttunut teoreettisemmaksi ja pidemmäksi. Terveydenhuollon painotus on lisääntynyt sanavalinnoissa ja yksittäisten osaamisalueiden kuvaamisessa. Asiakkaan asema on oikeudellistunut ja asiakas nähdään kuluttajana, joka tekee valintoja. Opetussuunnitelmissa käytettyjä käsitteitä ei ole määritelty, joten valtakunnallisten opetussuunnitelmien perusteiden tulkinta oppilaitostasolla on hankalaa sillä sama käsite ymmärretään sosiaalialalla ja terveydenhuollossa eri tavoin. Riippuu oppilaitoksen omasta esiymmärryksestä, kuinka käsitteet määritellään ja miten opinnot painottuvat. Opetussuunnitelmien perusteiden analyysin perusteella lähihoitajan työssä erilaisten ammatillisten menetelmien hallinta, asioiden kirjaaminen ja palveluohjaus on lisääntynyt ja sivuuttanut perinteisen hoivatyön osaamisalueena. Myös erilaisten hoidollisten ja sairaanhoidollisten toimenpiteiden osaamisen vaatimus on lisääntynyt.
  • Ylikoski, Janika (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kehittää ja testata eheytettyä eli oppiainerajat ylittävää oppimateriaalia ruotsin kielen oppitunneille sekä testata sen toimivuutta oppimisessa. Vuoden 2014 opetussuunnitelman mukaan tulee oppilaita kasvattaa globaalin maailman ja digitalisaation tuomiin tulevaisuuden haasteisiin muodostamalla opetuksessa aikaisempaa laajempia kokonaisuuksia yli oppiainerajojen. Tämän tutkimuksen tavoitteena on saada lisää käytännön tietoa siitä, kuinka OPS 2014 mukaisesti eheytetty oppimateriaali toimii yläasteen ruotsin kielen opetuksessa, kuinka oppilaat sen kokevat ja kuinka sitä tulee kehittää. Tärkeä näkökulma tutkimuksessa on se, että eheytetty opetus ei saisi tuottaa opettajille suurta määrää lisätyötä. Opetusmetodi tutkimuksessa pohjautuu konstruktivismiin ja CLIL-metodiin. Tämän opetuskokeilun eheytetyssä oppimateriaalissa on integroitu historian, biologian, matematiikan ja maantiedon oppisisältöjä ruotsin kielen opettamiseen. Pääpaino opetuksessa oli matematiikan ja ruotsin kielen oppisisältöjen yhdistämisessä. Mahdollisimman autenttisen oppimateriaalin kehittämisessä käytin ammattilaisten kirjoittamia opetustekstejä ja oppikirjojen kaltaisia tehtäviä kustakin aineesta. Tutkimus toteutettiin toimintatutkimuksena noin puolen vuoden ajanjaksolla ja siihen osallistui 3 omaa seitsemännen luokan opetusryhmääni. Aineistona käsiteltiin oppitunneilla käytettyjä oppimateriaaleja, kokeiden tuloksia, oppilaiden täyttämiä kyselylomakkeita ja opettajan päiväkirjaa. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysin ja taulukoiden avulla. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia ovat oppilaiden aktivoitumisen sekä pitkäjänteisen ongelmanratkaisun lisääntyminen oppitunneilla. Valtaosa oppilaista suhtautui positiivisesti ja innostuneesti eheytettyyn opetukseen, ja he pitivät eheytettyä oppimateriaalia kiinnostavampana kuin tavallista oppimateriaalia. Oppilaiden suurimpina huolina havaittiin integroidun oppimateriaalin vaikutus arvosanaan. He toivat esiin huolensa siitä, kuinka toisen integroidun aineen puutteelliset tiedot voivat vaikuttaa negatiivisesti ruotsin kielen oppimiseen ja arvosanaan. Samansuuntaisia huolia vajavaisista taidoista toisessa integroiduista aineista on aikaisemmissa tutkimuksissa havaittu opettajien keskuudessa. Tutkimuksessa käytetty oppimateriaali toimi pääpiirteiltään hyvin tässä opetustarkoituksessa ja oppilaiden motivoinnissa, mutta monet oppilaat kaipasivat lisää tehtäviä eri teemoihin. Nämä tulokset antavat tärkeää tietoa eheytetyn oppimateriaalin kehittämiselle ja sen arvioinnin suunnittelun tärkeydestä. Jatkossa kielten oppimateriaalien eheyttämistä voisi tutkia toisten oppiaineiden näkökulmasta. Tutkia voisi, miten muiden aineiden oppimateriaaleihin voisi integroida eri kielten oppimääriä OPS2014 mukaisin tavoittein. Tutkimisen arvoista olisi myös kielten oppimateriaalien eheyttäminen siihen suuntaan, että oppilaat voisivat löytää niistä itselleen mielenkiintoisia ja motivoivia teemoja.
  • Hubara, Koko (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä pro gradussa tarkastellaan sitä, miten niin sanottu ”rotu” käsitetään ja käsitteellistetään suomalaisessa sosiaalityön opetuksessa. Aineistona toimii Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan sosiaalitieteiden laitoksen, sosiaalityön oppiaineen opetussuunnitelmassa listattu opetuskirjallisuus vuosille 2020–2023 (sekä kandidaatin- että maisterintutkielman osalta). Tutkielman metodologisena ja teoreettisena viitekehyksenä toimivat epistemologisella tasolla musta, intersektionaalinen feminismi ja teorian osalta yhdysvaltalaisesta kriittisestä oikeustieteestä ja oikeusteoriasta lainattu kriittinen rotuteoria (critical race theory). Tutkimusaineisto koostuu 73 sosiaalityön opetuksessa käytettävästä akateemisesta kirjasta ja alan raporttiteoksesta sekä yhdeksästä tieteellisestä artikkelista. Aineisto on analysoitu ensin teoriasidonnaisella teemoittelevalla sisällönanalyysilla ja sitten vielä toistamiseen aineistolähtöisellä teemoittelevalla sisällönanalyysilla. Näistä on muodostettu synteesin kautta kaksi pääteemaa eli tutkimustulosta: “Kuin kaksi opetussuunitelmaa” ja “Kiertelevä kieli”. Analyysin perusteella voidaan hahmottaa, että niin sanottu “rotu” esitetään suomalaisessa sosiaalityön kontekstissa tarkasti määrittelemättä, hajanaisesti, implisiittisesti ja käyttäen erilaisia kiertoilmauksia. Rasismi ja rodullistetuksi tuleminen esitetään ilman rakenteellista, historiallista ja kontekstuaalista analyysia ja paikannusta. Silloin kun eksplisiittisesti todetaan sosiaalityön yhteys kolonialismin, sorron ja rasismin historiaan sekä tarve tarkastella sen implikaatioita sosiaalityön opetukselle, tutkimukselle ja tekemiselle nykyhetkessä, tapahtuu se englanninkielisessä kirjallisuudessa. Tästä seuraa se, että rasismikeskustelu jää sosiaalityön opetuksessa angloamerikkalaisesta maailmasta käsin näyttäytyväksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi, eikä sitä tarkastella pohjoismaisesta hyvinvointivaltio- ja tasa-arvokeskustelusta käsin – vaikka Suomessa on aina ollut ”rodullisiin”, etnisiin ja kulttuurisiin vähemmistöihin kuuluvia, ruskeita ja mustia ihmisiä sekä alkuperäiskansoja, ja vaikka ei-valkoisen väestön määrä vain kasvaa entisestään globaalin muuttoliikkeen myötä, mikä näkyy sekä sosiaalityöntekijöissä että asiakkaissa.
  • Clément, Rasmus (Helsingin yliopisto, 2019)
    This study aims to compare the two most recent national core curriculums (POPS 2004 and POPS 2014) of the Finnish school system with the help of critical discourse analysis. The goal of the comparison is to find ideological differences within the national core curriculums from a multicultural/intercultural point of view. The final purpose of this study is to then compare the same ideological differences in the content of geography textbooks. Previous studies have shown that school textbooks adapt always in some level to the contents of the national core curriculums. But on the other hand, some previous studies have shown that textbooks may posses the values and ideologies of the people who have ratified the textbook. Our study tries also to find an answer to this problematic question. The data of the research composed of two national core curriculums published in 2004 and 2014 respectively. The text was analysed using the critical discourse analysis from a multicultural point of view. The textbooks used in this study were made by the same Finnish publishing company (Sanoma Pro Oy) : Avara (which followed the national core curriculum of the year 2004) and Geoidi (of the year 2014). The textbooks were analysed from the themes created by the differences that were found in the national codes of education. The results found out that people tend to be the foundation of the concept of culture in both national core curriculums. The previous national core curriculum took culture as a static and stable concept, of which the borderlines were easily defined in accordance with the fundamentalist interpretation of culture. As for the current national core curriculum, it saw culture as a more unstable entity, being constantly in a process. There was no longer discussion of multiculturality, however it was replaced by the concept of cultural diversity. The textbook series that followed the previous national core curriculum (Avara) shared the values of creating borders between cultures and creating more prejudices. The current textbook series (Geoidi) saw culture being constantly in a process, like the current national core curriculum, even though it sometimes depicted a stable view of the culture.
  • Harju, Liisa-Maria (2008)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan organisaation ilmaistujen arvojen suhdetta perusoletusten tasoon. Tutkielmassa organisaation ilmaistuilla arvoilla tarkoitetaan organisaation julkisia arvoja, jotka usein sisällytetään organisaation virallisissa asiakirjoissa esitettyyn ideologiaan tai filosofiaan. Perusoletuksilla tarkoitetaan organisaation alitajuisia, itsestäänselviä ja organisaation jäsenten kesken jaettuja uskomuksia. Tässä tutkielmassa on tarkoitus selvittää, näkyvätkö tietyn oppilaitoksen opetussuunnitelmassa ilmaistut arvot oppilaitoksen opetushenkilökunnan perusoletusten tasolla eli käytetäänkö ilmaistuja arvoja retorisena välineenä opetushenkilökunnalle esitettyjen pulmatilannekuvausten ratkomisessa. Tutkielman teoreettiset lähtökohdat ovat organisaatiokulttuuriteoriassa ja retorisessa sosiaalipsykologiassa. Tutkielman empiirinen osa toteutetaan laadullisen asennetutkimuksen näkökulmasta. Arvoja tarkastellaan retorisen sosiaalipsykologian mukaisesti retoriikan välineinä, sosiaalisina tuotteina, joihin arkipäivän toimijat voivat perusteluissaan vedota. Tutkielman aineisto koostuu neljästä puolistrukturoidusta ryhmähaastattelusta. Haastateltavia oli yhteensä 16 henkilöä ja he edustavat tarkastellun oppilaitoksen opetushenkilökuntaa. Tutkielman lähtökohta-ajatuksena on, että organisaation perusoletukset tulevat ilmi, kun organisaation jäseniä pyydetään kommentoimaan organisaation kannalta relevantteja pulmatilanteita. Aineiston analyysissa tuli esiin, että pulmatilannekuvauksiin liittyviä kannanottoja perusteltiin yhteensä viidellä erilaisella tavalla. Perusteluissa vedottiin asiakkaan etuun, työntekijän etuun, organisaation etuun, arvioinnin laatuun ja työntekijän tilanteeseen. Oppilaitoksen perusteluissa ei juurikaan esiintynyt eksplisiittisesti ilmaistuja arvoja. Samalla perustelutavat toivat vahvasti esiin sen, että organisaation toiminta-ajatuksen ydinkohtaan, eli asiakkaan (ts. oppilaan) etuun, vedottiin useasti. Tutkielman keskeisin tulos on, että tarkastellun organisaation perusoletusten tasolla näyttäisi olevan toiminta-ajatuksen mukainen oletus asiakkuudesta ja asiakkaan edusta. Keskeisimmät lähdeteokset: organisaatiokulttuurista Edgar Scheinin (1987) Organisaatiokulttuuri ja johtaminen; retorisesta sosiaalipsykologiasta Michael Billigin ym. (1988) Ideological dilemmas. A social psychology of everyday thinking ja laadullisesta asennetutkimuksesta Kari M. Vesalan ja Teemu Rantasen (2007) toimittama Argumentaatio ja tulkinta.
  • Vainikka, Sara-Maria (Helsingin yliopisto, 2020)
    Katekismus on kuulunut Suomessa vuosisatojen ajan rippikouluopetuksen keskeisimpään oppiainekseen. Kymmenen käskyä, uskontunnustus, Isä meidän -rukous ja kasteen ja ehtoollisen sakramentit ovat muodostaneet Martin Lutherin katekismuksista alkaen viiden pääkappaleen mallin, joka on vakiintunut rippikouluopetuksen ytimeksi. Lutherin opetusmenetelmän mukaisesti ulkoluku, ymmärtävä oppiminen ja tietojen syventäminen ovat toimineet rippikouluopetuksen esikuvina. Rippikoulun syntyhistoria perustuu olennaisesti katekismusopetuksen perinteelle, joka puolestaan ulottaa juurensa varhaiskirkon kasteopetukseen. Reformaation ihanteeseen kuulunut katekismusopetus ja siihen liittynyt lukutaito-opetus ovat vaikuttaneet merkittävästi myös Suomen kirkon kasvatustyöhön. Tässä tutkimuksessa selvitetään, miten Suomen evankelis-luterilaisen kirkon rippikoulusuunnitelmat 1950–1980 -luvuilta kuvaavat katekismusopetusta. Tutkimuksessa keskitytään siis rippikoulu-opetuksen ydinsisältöihin Martin Lutherin Vähän katekismuksen pääkappaleiden näkökulmasta. Lisäksi tutkimuksessa etsitään kehityslinjoja katekismuksen oppikirjakäytölle ja kulloinkin vallinneelle opetusmenetelmälle, jonka avulla katekismusainesta on jaettu sukupolvelta toiselle. Tutkimuksessa käytetään historian tutkimusotetta ja lähteinä ovat kirkon rippikoulusuunnitelmat vuosilta 1958–1980. Lisäksi lähteinä käytetään muun muassa vuoden 1948 Katekismusta, luterilaisen kirkon tunnustuskirjoja ja kirkkolakeja. Lähteiden tulkinnassa otetaan huomioon myös niiden syntyaikana vallinnut kirkollis-yhteiskunnallinen konteksti. Tutkimustulosten perusteella Lutherin katekismuksen pääkappaleisiin perustuva aineisto on tutkimusaikana säilynyt rippikouluopetuksen tärkeänä osana. Tosin opetusmenetelmät ovat muuttuneet, samoin etenkin Katekismuksen asema oppikirjana on kohdannut muutoksia. Oppikirjauudistukseen liittynyt keskustelu aloitettiin 1950-luvun lopun kirkolliskokouksessa ja sen lopputulemana 1970-luvulla tehtiin kirkkolakiin muutos, jossa rippikoulun oppikirjojen hyväksyminen määrättiin piispainkokouksen tehtäväksi. Vuoden 1958 rippikouluohjeissa puolustettiin Katekismuksen asemaa rippikoulussa, mutta kirjaa ei nimetty yhdeksi oppikirjoista. Opetuksessa painotettiin tiedollista tavoitetta ja ulkoluvun perinnettä pidettiin tärkeänä. Rippikoulun opetussuunnitelmassa vuodelta 1965 sen sijaan Katekismus nimetään oppikirjaksi. Opetussisällön runko perustettiin Lutherin katekismuksesta tuttuun uskontunnustuksen trinitaarisiin uskonkohtiin. Vuoden 1973 kokonaissuunnitelmassa painotettiin Lutherin uskonkohtien selitysten oppimista ja opetuksessa oltiin siirrytty oppilaskeskeisyyteen ja ongelmakeskeiseen opetukseen. Rippikoulusuunnitelmassa 1980 opetusmenetelmäksi oli hioutunut elämäntilanne-lähtöinen opetus ja Lutherin selitykset kehotettiin oppimisen sijaan tuntemaan. Katekismuksen tilalle toivottujen nykyaikaisten oppikirjojen käyttö mahdollistettiin kirkkolainmuutoksella. Kokonaisuutena katekismuksen perustekstit rippikouluopetuksessa ovat säilyneet tutkimusaikana, mutta opetusaines on tutkimusajan lopulla laajentunut huomattavasti muun muassa yhteiskunnallisilla aiheilla. Kirkon opetussuunnitelmissa näkyy myös oppivelvollisuuskoulun selkeä vaikutus. Näin ollen yhteiskunnallisilla muutoksilla voidaan todeta olevan vaikutuksensa rippikoulun kehityskulkuun.
  • Haapala, Johanna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä työssä tutkitaan, millaista kuvaa rakennetaan kaunokirjallisuudesta kolmessa yhdeksännen luokan äidinkielen 1990-luvun oppikirjassa ja yhdessä nykyajan käytössä olevassa oppikirjassa vuodelta 2015. Aineistona olevat oppikirjat: Kielikuvia 2 (1996), Äidinkieli 9 (1996), Sanavalmis 3 (1997) ja Särmä 9 (2015). Oppikirjoista tarkastellaan kirjallisuushistorian ja Kalevalan osuutta. Työssä pääpaino on kirjallisuuskatkelmien tehtävänannoissa, mutta jonkin verran katsotaan myös kirjallisuuskatkelmia ja oppikirjatekstiä. Työn tarkoituksena on tutkia jokaista oppikirjaa erikseen ja vertailla millaisia eroja tuottaa kahdenkymmenen vuoden kaari, kun 1990-luvun oppikirjoja verrataan nykyaikaa edustavaan oppikirjaan. Oppikirjoja luetaan suhteessa ilmestymisaikana voimassa olevaan opetussuunnitelmaan, jolloin työ on luonteeltaan soveltavaa kirjallisuudentutkimusta.Työtä taustoitetaan viime vuosikymmenten kirjallisuudenopetuksen historialla. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten oppikirjat jäsentävät kirjallisuushistoriaa, millaisia lähestymistapoja (tausta, teksti, lukija) oppikirjat käyttävät tehtävissään ja millaisia painotuseroja on löydettävissä: missä määrin painottuvat tieto ja elämys. 1990-luvun oppikirjoissa korostuvat kansallisen linjan mukaisesti merkkimiesten elämäkerralliset tiedot, mutta kirjallisuushistoria saattaa hahmottua myös teeman mukaisena tekstien historiana. Nykyajan oppikirja esittelee historiaa tyylisuuntien kautta ja korostaa tyylisuuntien eurooppalaisia lähtökohtia. Lähestymistavoissa korostuvat nykykirjassa käsitteiden käyttö ja analyyttisyys, kun 1990-luvun oppikirjoissa lukijan tehtävä on verrata tekstin maailmaa havaintoihinsa usein suomalaisena olosta.
  • Estadieu, Hanna (Helsingfors universitet, 2013)
    Tutkielmassa tarkastellaan historian opetussuunnitelmia ja oppikirjoja ja analysoidaan, miten dekolonisaatiota ja erityisesti Algerian sotaa on käsitelty Ranskan kouluopetuksessa 1970-luvun alussa, 1980-luvun lopussa ja vuosituhannen vaihteessa. Aineistoista tehtyjä havaintoja peilataan yhteiskunnallisiin muutoksiin samoina ajanjaksoina, ottaen huomioon myös historian kirjoittamisen traditioissa tapahtuneita muutoksia. Tutkimuksessa eritellään, miten laajemmat yhteiskunnalliset muutokset ovat voineet vaikuttaa aiheiden käsittelyyn koulun historian opetuksessa. Toiseksi tarkastellaan, miten aiheita on eri ajanjaksoina lähestytty Ranskan kouluopetuksessa kolmen yhteiskunnallisen ilmiön – valistuksen perintönä syntyneen rationalismin, Ranskan suuren vallankumouksen perintönä syntyneen kansalaisuuskäsityksen sekä syyllisyyden – valossa. Tutkimusaineisto koostuu Ranskassa vuosina 1971, 1989 ja 1999 ilmestyneistä historian opetussuunnitelmista ja vuosina 1971, 1989 ja 2003 julkaistuista historian oppikirjoista. Tarkastelu on rajattu oppivelvollisuuskoulun kolmatta eli viimeistä luokkaa koskeviin opetussuunnitelmiin ja oppikirjoihin, koska 1900-luvun historiaa on kaikkina mainittuina ajankohtina käsitelty kolmannella luokalla. Aineistoja tutkitaan sisällönanalyysin keinoin kiinnittäen huomiota erityisesti erilaisiin luokitteluihin ja sanavalintoihin. Tutkielman teoreettinen lähtökohta on, että koulun historian opetuksella on erityistehtävä valtion olemassaolon ja toiminnan legitimoimisessa, ja että rationalismin ja tasavaltalaisen kansalaisuuden ideaalien säilyttäminen elinvoimaisina yhteiskunnassa ja menneisiin toimiin liittyvän syyllisyyden käsittelemistavat liittyvät tämän erityistehtävän suorittamiseen Ranskassa olennaisesti. Tutkimuksessa todetaan, että oppilaiden kriittisen ajattelun ja kansalaistaitojen kehittäminen heidän tulevaisuuttaan varten on edelleen yksi opetuksen päätavoitteista. Maahanmuutto näkyy kirjoissa kahtalaisesti: muutoksena kolonisaatio- ja dekolonisaatiokehityksen perusteluiden kuvaamisessa, jossa pelkästä Ranska-keskeisestä ajattelutavasta on luovuttu, sekä eksplisiittisenä mainintana 1990-luvulta lähtien. Kritiikki Algerian sotaa ja yleisemmin dekolonisaatiokehitystä kohtaan on lisääntynyt tarkastelluissa aineistoissa vuosien varrella. Kiteytettynä kysymys on universaalin rationaalisuuden ja kansalaisen legitimiteetin säilyttämisestä valtion toiminnan legitimoimiseksi. Ranskan historian kouluopetuksella luodaan edelleen sellaista kerrontaa, jolla pyritään luomaan yhteistä tulevaisuuskuvaa.
  • Pulli, Heini-Maria (Helsingfors universitet, 2016)
    Tarkastelen pro gradu -työssäni sitä, miten Suomen alueen esihistoriaa kuvataan lukion historian oppikirjoissa. Aineisto koostuu uudemmista, vielä käytössä olevista oppikirjoista, jotka on julkaistu vuosina 2005–2012 sekä vanhemmista vuosina 1981–1983 julkaistuista teoksista. Analysoitavia oppikirjoja tutkimuksessa on yhteensä kymmenen. Tavoitteeni on tarkastella diskurssianalyysin keinoin sitä, minkälaisia diskursseja esihistorian kuvauksessa ylläpidetään, miten tieto oppikirjoissa esitetään ja onko esihistorian kuvaus muuttunut ajan myötä. Hypoteesini on, että oppikirjoissa ylläpidetään joitain vallitsevia puhetapoja, jotka eivät ole neutraaleita, arvoista ja valinnoista vapaita. Sovellan tutkimuksessani kriittisen diskurssianalyysin mukaisia näkemyksiä vallasta ja hegemoniasta. Retorisen diskurssianalyysin avulla tarkastelen oppikirjoissa käytettyjä vakuuttavuutta lisääviä kielellisiä keinoja. Käsittelen tutkimusaihetta symbolisen vallan, opetussuunnitelmateorioiden ja diskurssianalyysin taustalla olevan sosiaalisen konstruktionismin näkökulmista. Koulutuksesta yhtenä symbolisen vallankäytön muotona ovat kirjoittaneet muun muassa Pierre Bourdieu, Jean-Claude Passeron ja Teun A. van Dijk. Tutkimuksessa ilmenee, että lukion historian oppikirjoissa esiintyy hyvin samankaltaisia, toistuvia diskursseja. Näistä yleisimmät ovat pyynti rajoittaa-, keskeneräisyys ja jatkuva edistys- ja kylmä periferia -diskurssit, jotka voidaan esiintyvyytensä ja dominoivuutensa takia tulkita itsestäänselvän aseman saavuttaneiksi, hegemonisoituneiksi diskursseiksi. Tiedon esittämiseen liittyvä tarkastelu tuo ilmi, että oppikirjoissa tieto esitetään pääosin valmiina, ja lukijaa ohjataan erilaisilla kielellisillä keinoilla omaksumaan tieto halutulla tavalla. Mitään yhtä, täysin vaihtoehdotonta kuvaa oppikirjat eivät kuitenkaan tarjoile. Esihistorian kuvaus on osittain erilaista vanhoissa ja uusissa oppikirjoissa. Muutokset liittyvät termistöön, aiheisiin ja oppikirjojen esihistoria-osuuksien pidentymiseen ja monipuolistumiseen 2000-luvun oppikirjoissa. Pohdintaa-luvussa tarkastelen tarkemmin esihistorian kuvaamista keskeneräisenä ja vastakohtaisena modernille, Suomen alueen esihistorian hahmottamista ilmaston ja sijainnin kautta sekä esihistorian tulkintaa nykyisyydestä käsin. Vertailen aineistosta esiin nousseita puhetapoja ja arvoja opetussuunnitelmissa esitettyihin. Esitän, että tietyt tutkimuksessa löydetyt diskurssit osallistuvat esihistorian vähättelyyn. Tulkitsen näiden puhetapojen kumpuavan lukion historian opetusta laajemmasta kontekstista.
  • Walamies, Terhi (2007)
    Pro gradu -työssäni tutkin miten kriittisen pedagogiikan näkökulma tulee esiin pääkaupunkiseudun äidinkielen opettajien opettaessa vuoden 2003 lukiokoulutuksen opetussuunnitelmassa mainittuja tavoitteita sekä mitä lukion äidinkielen opettajat opettavat mediasta ja miten he medialla opettavat. Laadullisen tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä on kriittinen pedagogiikka, jonka keskeisiin käsitteisiin ja tämän hetkiseen tutkimukseen olen perehtynyt teoriaosassa. Olen myös vertaillut mediakasvatuspainotteisuutta vuoden 1994 ja 2003 lukiokoulutuksen opetussuunnitelmissa. Uudessa nuorten lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteissa mediakasvatukseen on teoriassa kiinnitetty enemmän huomiota esimerkiksi lisäämällä viestintä- ja mediaosaamisen aihekokonaisuus toteutettavaksi läpäisyperiaatteella jokaisessa aineessa. Käytännössä media-kasvatuksen toteuttamisessa näyttäisi kuitenkin olevan vielä parantamisen varaa. Kriittisen pedagogiikan toteutumista äidinkielen oppitunneilla tarkastelin Henry A. Giroux’ n, Peter McLarenin, Tapio Aittolan ja Juha Suorannan esittämien ydinväitteiden pohjalta. Vaikka kriittisellä pedagogiikalla ei olekaan yhtä teoreettista suuntausta, ovat eri teoreetikot yleensä samaa mieltä kriittisen toiminnan tavoitteista, joihin kuuluvat: yksilön persoonallisen ja sosiaalisen valtautumisen rohkaiseminen, sosiaalisten eriarvoisuuksien ja epäoikeudenmukaisuuksien kritiikki sekä uusien sosiaalisten käytänteiden luominen. Kriittisessä pedagogiikassa on kiinnitetty huomiota myös mediakulttuurin sisältämään kasvattavaan ja pedagogiseen voimaan, joka on vähitellen ohittanut merkitykseltään ja affektiiviselta voimaltaan koulun antaman tiedon. Pro gradu -työssäni tutkin kriittisen pedagogiikan toteutumista myös Aittolan ja Suorannan kolmesta näkökulmasta käsin (politiikka, talous ja kulttuuri). Tutkimukseni pohjalta olisi mielenkiintoista pohtia mediakasvatuksen lisäämistä äidinkielen opettajiksi opiskelevien pedagogisiin opintoihin. Mediakasvatuksen lisääminen opetussuunnitelmaan esimerkiksi viestintä- ja mediaosaamisen aihekokonaisuuden muodossa on hyvä parannus edelliseen vuoden 1994 lukiokoulutuksen opetussuunnitelmaan. Täydennyskoulutusten ja uuden mediateknologian lisäksi mediakasvatuksen ja kriittisen pedagogiikan toteutumista lukioissa voisivat parantaa myös erilliset mediakurssit. Apua mediakasvatukseen toisivat myös lukioiden ulkopuoliset mediaosaajat, jotka tällä hetkellä ovat mukana esimerkiksi mediadiplomin lopputyön arvostelijoina. Tutkimusmenetelmänä käytin teemahaastattelua ja haastateltavina oli kolmetoista pääkaupunkiseudun äidinkielen opettajaa toukokuussa 2007. Aineistoni analysoin käyttämällä teemoittelua ja luokittelua. Aineistostani nousi esiin kolme teemaa: kiire, konteksti ja opetusmetodit. Tutkimusrunko muodostuu teoriaosuudesta, tutkimusnäkökulman ja käsitteiden selvityksestä, analyysista, tuloksista ja johtopäätöksistä. Pro gradu -työni lopussa pohdin myös jatkotutkimusaiheita.
  • Ropponen, Anu (2003)
    Tässä tutkimuksessa selvitetään, millaisia käsityksiä monikulttuurisuudesta ja monikulttuurisesta koulutuksesta Helsingin ja Tampereen yliopistojen sosiaalityön opetussuunnitelmat sisältävät vuosina 1990-2003. Tutkimuksessa pyritään löytämään vastaus siihen, milloin ja missä määrin monikulttuurisuus on ollut osa sosiaalityön koulutusta, millaista se on ollut, ja miten sitä on opetettu. Tutkimuksessa selvitetään myös sosiokulttuuristen ryhmien, erityisesti suomalaisten, representaatiota sosiaalityön opetussuunnitelmissa. Tutkimuksessa tarkastellaan erikseen monikulttuurisiksi oppisisällöiksi luokiteltujen opintojen sisältöä, muutosta ja opetusmenetelmiä.Taustalla on vaikuttanut kriittinen pedagogiikka, ja sen mukainen käsitys monikulttuurisuudesta. Tutkimusaineisto tuotettiin tarkasteluajankohtana 1990-2003 opinto-oppaissa ilmestyneistä sosiaalityön opetussuunnitelmista. Yhteensä aineistoa on 97 sivua. Tutkimus on painotukseltaan kvalitatiivinen. Tutkimusmenetelmänä on käytetty sekä sisällön erittelyä että laadullista sisällön analyysiä. Sisällön erittelyllä muodostettiin yleiskuva opetussuunnitelmien oppisisällöistä ja ne luokiteltiin teoreettisia, käytännöllisiä ja tutkimuksellisia valmiuksia tuottaviin luokkiin. Laadullisen sisällön analyysin avulla opetussuunnitelmista etsittiin tekstisegmenttejä, joissa ilmaantuvat monikulttuurisuus ja/tai sen lähikäsitteet, ja kontekstualisoinnin avulla muodostettiin tulkinta opetussuunnitelmien käsityksestä monikulttuurisuudesta. Erikseen tarkastellaan myös monikulttuurisia oppisisältöjä. Tarkastelun kohteena ovat ajallinen muutos, sisällöt ja opetusmenetelmät. Näkökulma, josta ilmiötä tarkastellaan ja aineistoa arvioidaan, on horjuttava monikulttuurisuus. Yliopistojen tavat toteuttaa monikulttuurista koulutusta poikkesivat toisistaan. Helsingin yliopistossa muutos on tapahtunut monikulttuurisuuden näkymättömyydestä monikulttuuristen oppisisältöjen lisäämiseen opetussuunnitelmaan. Tampereella monikulttuuriset oppisisällöt ovat olleet opetussuunnitelmissa koko tarkastelun ajan. Tapahtunut muutos on ollut Tampereen yliopistossa laadullinen, ei niinkään määrällinen. 1990-luvun aikana käsityksessä monikulttuurisuudesta muutos on tapahtunut sosiaalityön erityisalasta laajempiin teemoihin. Kummassakin yliopistossa painotus on ollut monikulttuurisuuden pitämisenä sosiaalityön erityisalana. Vasta viime vuosina opetussuunnitelmissa näkyy viitteitä muutoksissa tieto- ja oppijakäsityksissä, jotka teoreettisesti voisivat mahdollistaa horjuttavan monikulttuurisuuden toteutumisen sosiaalityön koulutuksessa. Tutkimuksen tulokset vahvistavat aiempien tutkimusten havaintoja siitä, että sosiaalityön opetussuunnitelmat sisältävät vain vähän monikulttuurisia oppisisältöjä, vaikka opetusmenetelmät ja oppisisällöt ovatkin monipuolistuneet 1990-luvun alusta huomattavasti. Myös muiden sosiokulttuuristen ryhmien representaatio on opetussuunnitelmissa vähäistä. Monikulttuuriset oppisisällöt ovat kummassakin yliopistossa vapaaehtoisia, eikä tutkimustulosten perusteella kummankaan yliopiston kohdalla voida sanoa monikulttuurisuuden olevan opetuksen läpäisevä periaate. Läpäisyperiaatteena toteutettu horjuttava monikulttuurisuus edellyttäisi oppisisältöjen lisäämistä kaikissa kolmessa valmiuksia tuottavassa luokassa, monikulttuurisuuden huomioimista kaikessa opetuksessa, ja muutoksia opetusmenetelmissä. Suuntaus tietokäsitysten muuttumiseen on opetussuunnitelmien perusteella jo havaittavissa.
  • Carlson, Anna (Helsingin yliopisto, 2021)
    Mallinnan pro gradu -tutkielmassani nuorten ilmastoahdistuksen käsittelyä äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa. Tutkielmani lähtökohta on ilmastoahdistuksen käsite, mutta kehotan opettajia puhumaan yleisemmin ilmastotunteista. Olen selvittänyt tutkimuskirjallisuuden avulla: 1) mikä on opettajan rooli nuoren ilmastotunteiden kohtaajana, 2) mitkä olisivat parhaat metodit käsitellä aihepiiriä opetuksessa ja 3) millaisia mahdollisuuksia ilmastonmuutosta käsittelevä kirjallisuus antaa nuorille ilmastotunteiden kohtaamiseen. Tavoitteeni on tarjota käytännön pedagoginen opetuskokonaisuus äidinkielen ja kirjallisuuden opettajille. Tutkielmaani sisältyy lukioon suunnattu opetuskokonaisuus, joka perustuu Emmi Itärannan ekodystopiaromaani Teemestarin kirjaan (2012). Opetuskokonaisuuden pedagogiset lähtökohdat ovat draamakasvatus ja kontemplatiivinen pedagogiikka. Draamakasvatuksen toiminnallisilla ja kehollisilla menetelmillä eläydytään teoksen maailmaan. Kontemplatiivisen pedagogiikan harjoituksilla vahvistetaan läsnäolo- ja tunnetaitoja sekä luontosuhdetta. Opetuskokonaisuuden teoreettisena perustana toimivat ilmastotunteiden käsittelyn kolmiportainen malli ja kokonaisvaltaisen ilmastokasvatuksen malli. Opetuskokonaisuuden voi mieltää käytännönläheiseksi malliksi, joka yhdistää ilmastotunteet ja kokonaisvaltaisen ilmastokasvatuksen. Taustoitan opetuskokonaisuutta analysoimalla Teemestarin kirjaa ekokriittisestä näkökulmasta. Analyysi nostaa esiin teoksen keskeisiä ympäristöteemoja. Nuortenkirjallisuuden ekodystopiat herättävät nuoret pohtimaan ilmastonmuutosta ja omaa toimijuuttaan. Ilmastonmuutoksen käsitteleminen kaunokirjallisin keinoin tekee monimutkaisesta ilmiöstä ymmärrettävämmän. Kirjallisuus tarjoaa paikan reflektoida tunteita ja se voi myös ehdottaa mahdollisia ratkaisuja. Opettajan tärkein tehtävä on olla vähättelemättä tai lietsomatta nuorten ilmastoahdistusta. Opetuksessa tulee mahdollistaa turvallinen ympäristö kaikenlaisten ilmastotunteiden käsittelyyn. Samaan aikaan kun opetus auttaa käsittelemään vaikeita ilmiöitä, on tärkeää korostaa toivon näkökulmaa. Esittelen tutkimuksessani ajankohtaisia hankkeita ja verkkomateriaalia ilmastotunteiden käsittelystä opettajien tueksi. Ne auttavat opettajaa oppiainerajat ylittävässä ilmiöpohjaisessa opetuksessa ja esittävät myös ratkaisuja kompleksisen aihepiirin käsittelyyn.
  • Ojala, Mikko (Helsingin yliopisto, 2020)
    Kasvatustieteellisen tiedekunnan julkaisuja ; 2020
    Laajaan ulkomaiseen ja kotimaiseen lähdeaineistoon perustuen julkaisussa analysoidaan lasten oppimista ja kehittymistä, alueen uusimpia opetussuunnitelmia sekä ajankohtaisia kasvatuksen ja opetuksen teemoja. Erityistä huomiota kiinnitetään kasvatuksen ja opetuksen arviointiin, kasvatuksen ja opetuksen tasa-arvoon, sukupuolisensitiiviseen kasvatukseen sekä opetussuunnitelmien kehittämiseen. Julkaisu on vertaisarvioitu ja tarkoitettu erityisesti opiskelijoille, opettajille ja alan toimijoille ja kehittäjille.
  • Karas, Kati (Helsingin yliopisto, 2020)
    Oppikirjalla on perinteisesti ollut suuri merkitys suomalaisessa kouluopetuksessa. Vaikka sähköiset oppimateriaalit ovatkin vähitellen yleistyneet, painettu oppikirja näyttää pitävän pintansa niin opiskelijan kuin opettajankin tärkeimpänä työvälineenä ja tiedonlähteenä koulussa. Koska oppikirjoilla on lukuisia tavoitteellisen oppimisen ja opettamisen kannalta olennaisia tehtäviä, ei ole yhdentekevää, mitä niissä kerrotaan ja miten asioita esitetään. Terveyden ja hyvinvoinnin aihepiirissä haasteita asettavat muun muassa terveyden moniulotteisuus ja -tulkintaisuus sekä siihen liittyvät arvokasvatukselliset tavoitteet. Asian tärkeydestä huolimatta oppikirjojen sisältöjä on tutkittu verrattain vähän. Terveyteen ja hyvinvointiin liittyvälle osaamiselle on kuitenkin suurta tarvetta sekä koulumaailmassa ja lukio-opetuksessa kuin laajemmin koko yhteiskunnassa. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin, miten terveyttä ja hyvinvointia kuvataan lukion maantieteen oppikirjoissa ja vastaavatko nämä kuvaukset maantieteen opetussuunnitelmien edellytyksiä. Tutkimus suoritettiin tapaustutkimuksena ja aineistona käytettiin GEOS1- ja GEOS3-oppikirjoja sekä Manner 1 - ja Manner 3 -oppikirjoja. Niistä tarkasteltiin kuvia ja tekstejä teorialähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tekstianalyyseja varten muodostettiin analyysikehikko, johon terveyttä ja hyvinvointia koskevat lausumat sijoitettiin ja tallennettiin. Kehikko rakentui terveyden ja hyvinvoinnin tyypillisistä ulottuuvuuksista, tasoista ja näkökulmista. Kuvia varten laadittiin luokitus, joka rakentui sellaisista terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä ominaisuuksista, jotka on mahdollista tunnistaa kuvista. Näitä olivat esimerkiksi kuvissa esiintyvien henkilöiden ikä ja sukupuoli sekä kuvan näkökulma terveyteen. Teksti- ja kuva-analyysien avulla saatiin selville, että oppikirjat poikkeavat toisistaan terveyden ja hyvinvoinnin tulkinnoiltaan.Esimerkiksi tekstit ovat kaikissa tarkastelluissa oppikirjoissa pääosin terveyslähtöisiä eli voimavaroja ja mahdollisuuksia korostavia, mutta joissakin oppikirjoissa on suhteessa enemmän sairauslähtöisiä, terveyden ja hyvinvoinnin ongelmia ja uhkia kuvaavia tekstejä kuin toisissa. Oppikirjoissa kuvataan myös eri suhteissa väestön terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ja terveyden osa-alueita. Niissä korostuvat enimmäkseen väestön terveyteen globaalilla tasolla vaikuttavat tekijät, kun yksilöön liittyviä tekijöitä kuvataan varsin vähän. Tekstianalyysien perusteella monipuolisimmin terveyttä ja hyvinvointia kuvattiin GEOS-oppikirjasarjan oppikirjoissa. Analyysien perusteella oppikirjat myös vastasivat pääosin opetussuunnitelman edellytyksiä: niiden avulla on mahdollista havainnoida, analysoida, arvioida ja ymmärtää terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä ilmiöitä ja ongelmia paikallisesti, alueellisesti ja globaalilla tasolla. Terveyslähtöinen näkökulma auttaa löytämään ongelmien ratkaisumahdollisuuksia ja voi kannustaa toimimaan aktiivisesti hyvinvoinnin edistämiseksi. Parhaiten opetussuunnitelman tavoitteet voidaan saavuttaa GEOS3-oppikirjan avulla. Kuva-analyysien avulla saatiin selville muun muassa, että kaikki oppikirjat olivat sukupuolittavia ja kuvasivat enimmäkseen aikuisia esimerkiksi nuorten sijaan. Monipuolisimmin eli runsailla kuvilla, sekä positiivisesta että negatiivisesta näkökulmasta, kaikenikäisten miesten ja naisten ominaisuutena terveyttä ja hyvinvointia kuvattiin GEOS1-oppikirjassa. Oppikirjat erosivat kuitenkin toisistaan myös siinä, miten opetussuunnitelman tavoitteet niissä toteutuivat. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden sekä myönteisen kehityksen ja mahdollisuuksien tavoitteet toteutuivat parhaiten molemmissa GEOS-oppikirjasarjan oppikirjoissa ja heikoimmin Manner-oppikirjasarjan oppikirjoissa. Kun tutkimuksen luotettavuuteen vaikuttavat seikat huomioidaan, tällä tutkimuksella saatiin uutta ja ainakin osin käyttökelpoista tietoa terveyden ja hyvinvoinnin kuvauksista maantieteen oppikirjoissa. Näin tutkimuksen avulla saatua tietoa voidaan jossain määrin hyödyntää maantieteen oppimateriaalien laadinnassa ja niiden laadun parantamisessa.
  • Rikabi, Leila (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämä tutkielma käsittelee kommunikatiivisen kielenopetuksen paradigman ilmenemistä Suomen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa vuodesta 1970 vuoteen 2016. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten kommunikatiivisen kielenopetuksen paradigma näkyy Suomen perusopetuksen opetussuunnitelmien vieraiden kielten opetusta käsittelevissä osioissa eri vuosikymmenillä. Tutkielman analyyttinen viitekehys perustuu kahdeksaan Jacobsin ja Farrellin (2003) määrittelemään kommunikatiivisen kielenopetuksen paradigman muutoksen osa-alueeseen. Tutkielman teoriatausta käsittelee kommunikatiivisen kielenopetuksen paradigmaa, vieraan kielen opetusta suomalaisessa peruskoulussa sekä suomalaista perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Tutkielman aineisto muodostuu perusopetuksen opetussuunnitelmista vuosilta 1970, 1985, 1994, 2004 ja 2014. Tutkimusaineisto koostuu näiden opetussuunnitelmien A-kielen tai ensimmäisen vieraan kielen osioista. Tutkielma on toteutettu kvalitatiivisen aineistonanalyysin perusteita seuraten. Aineiston analyysin metodina on teoriaohjaava sisällönanalyysi, Directed Content Analysis. Laadullisen aineiston analyysin tulokset on lisäksi määrällistetty. Analyysin tulokset osoittavat, että kommunikatiivinen kielenopetuksen paradigma ei esiintynyt juuri ollenkaan vuoden 1970 opetussuunnitelmassa. Vuoteen 1985 mennessä kommunikatiivisen kielenopetuksen paradigman vaikutteet olivat kuitenkin saavuttaneet Suomen, sillä vuoden 1985 opetussuunnitelmassa esiintyi jo useita paradigman osa-alueita. Vuoden 1994 erittäin lyhyt opetussuunnitelma ei juurikaan sisältänyt kommunikatiiviseen kielenopetuksen paradigman elementtejä. Vuoden 2004 opetussuunnitelma seurasi kommunikatiivisen kielenopetuksen paradigmaa selvästi vahvemmin kuin mikään edeltäjänsä. Kaikkein vahvimmin kommunikatiivisen kielenopetuksen paradigma ilmenee viimeisimmässä, vuoden 2014 opetussuunnitelmassa, josta löytyy seitsemän kahdeksasta kommunikatiivisen kielenopetuksen paradigman muutoksen osa-alueesta. Tulokset osoittavat viiden vuosikymmenen aikana kielenopetuksessa tapahtuneen suuren paradigman muutoksen. Tutkielman tulokset myös vahvistavat paradigman muutosten hitauden.
  • Tynjälä, Petra (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielman tavoitteena on selvittää, mitä opetussuunnitelmat sanovat suullisen ruotsin arvioinnista sekä opettamisesta lukiotasolla toisen kotimaisen kielen oppiaineessa (ruotsi). Tutkielman aihe on ajankohtainen lukion uudistuksen myötä, kun suullisen kielitaidon kokeesta tulee osa ylioppilastutkintoa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu suullisen kielitaidon opettamisen ja arvioinnin teoriasta, kommunikatiivisen kielitaidon teoriasta sekä aiheen aikaisemmasta tutkimuksesta. Sen lisäksi mukana on tietoa suullisen kielitaidon kehityksestä vuosien mittaan, jossa lähteenä toimivat muun muassa Opetushallituksen, Opetusministeriön sekä Suomen kieltenopettajien liiton materiaalit. Tutkimuksen aineistona on lukion opetussuunnitelmat kaikilla tasoilla: lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 sekä lukion opetussuunnitelman perusteet 2019, Helsingin kaupungin lukioiden yhteinen opetussuunnitelma sekä koulutasolla Helsingin yliopiston harjoittelukoulujen (Helsingin normaalilyseo & Viikin normaalikoulu) omat opetussuunnitelmat. Tutkimusmenetelmänä toimii laadullinen ja kuvaileva sisällönanalyysi, joka perustuu tutkimuskysymyksiin, teoreettiseen viitekehykseen sekä aikaisempaan tutkimukseen. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia ovat muun muassa se, että opetussuunnitelmat nimeävät tärkeitä tavoitteita ja näkökulmia suulliseen kommunikatiiviseen kielitaitoon, mutta ovat samaan aikaan melko abstrakteja eivätkä tarjoa riittäviä ohjeistuksia tai kriteereitä niiden tavoitteiden toteuttamiseksi. Valtakunnallisen, kunnallisen sekä koulukohtaisten opetussuunnitelmien välillä ei ole sisällöllisesti suurta eroa. Vanhan ja uuden opetussuunnitelman perusteissa suurin ero on kohdissa, jotka liittyivät suullisen kielitaidon kokeeseen sekä Opetushallituksen tarjoamat sähköiset tukimateriaalit uuteen opetussuunnitelmaan siirtymistä varten. Kaiken kaikkiaan suullinen kielitaito kuitenkin näkyy kaikissa opetussuunnitelmissa ja sen rooli on vahvistunut aikojen saatossa. Sen lisäksi roolin voi odottaa vahvistuvan uusien perusteiden myötä. Jatkotutkimusta aiheesta tarvitaan, erityisesti siitä, miten suullisen kielitaidon koe tulee toteutumaan tulevaisuudessa ja miten se vaikuttaa suullisen kielitaidon painottamiseen ruotsin kielen oppiaineessa lukiotasolla.
  • Valkama, Salli; Ylipaino, Sara (Suomen ympäristökeskus, 2019)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 33/2018
    Työssä rakennettiin peruskoulusta lukioon ulottuva ympäristökasvatuksen oppimispolku, jossa yhdistyvät uudenlaiset oppimisen vaatimukset, ympäristötietoisuus sekä aktiivinen vaikuttaminen. Työn lähtökohtana olivat uusi perusopetuksen opetussuunnitelma ja lukion opetussuunnitelma. Perusopetuksen opetussuunnitelma kannustaa kasvattajia laaja-alaiseen opetukseen, erilaisten oppimisympäristöjen hyödyntämiseen ja vuorovaikutteiseen oppimiseen. Oppimispolku antaa mallin lähivesien tutkimukseen ja luo lapsille ja nuorille mahdollisuuden kasvaa ympäristötietoisiksi ja -vastuullisiksi kansalaisiksi. Työn on tarkoitus palvella erilaisia kasvatusalan toimijoita niin, että sitä on helppo hyödyntää lasten ja nuorten opetusta ja siihen liittyviä työkaluja, oppimateriaaleja ja opetusta suunniteltaessa ja toteutettaessa. Lasten ja nuorten tekemät tutkimukset avaavat uusia mahdollisuuksia myös kansalaishavainnoinnille. Oppimispolku rakennettiin opetussuunnitelman, teemahaastattelujen sekä ympäristökasvatuksen teorioiden pohjalta. Opetussuunnitelma ohjasi polun ja sen pohjalta tehtyjen esimerkkien laadintaa. Polkua tehdessä huomiota kiinnitettiin erityisesti laaja-alaiseen osaamiseen ja eri oppiaineiden sisältöihin ja tavoitteisiin. Kahdeksan kasvatusalan ammattilaisen teemahaastattelut analysoitiin käyttäen aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Kasvattajien kokemukset lasten ja nuorten kanssa tutkimisesta tarjosivat näkemyksiä tutkivan oppimisympäristön rakentamiseen, haasteisiin ja kasvatuksellisiin näkökulmiin. Opetussuunnitelman tavoitteiden, haastatteluista saatujen näkemysten ja ympäristökasvatuksen teorioiden avulla luotiin ensin opetusta jaksottava, lähivesien tutkimukseen tarkoitettu polku alakoulusta lukioon. Tämän jälkeen oppimispolkua sekä opetussuunnitelman oppiainekohtaisia tavoitteita analysoimalla rakennettiin eri vuosiluokille suunnatut esimerkkikokonaisuudet, joiden avulla lähivesien tutkimusta voidaan lähestyä monialaisesti oppiainerajat ylittäen.