Tämän pro gradu -työn tutkimusongelmana on, miten aineettomat resurssit vaikuttavat talouskasvuun. Ongelmaa on lähestytty aluksi aineettomien resurssien sisällön pohdinnalla. Useita kirjallisuudessa esiintyviä määritelmiä hyväksi käyttäen on rajattu aineettomien resurssien sisältö seuraaviin neljään osa-alueeseen: informaatio- ja viestintätekniikka (ICT), tutkimus ja kehitys (T&K), inhimillinen pääoma ja organisointi. Näiden osa-alueiden sisältöä ja keskinäisiä rajoja on eritelty. Jokainen osa-alue vaikuttaa talouskasvuun huomattavasti, kun sitä tarkastellaan muista erillään. Tämä on tässä pro gradu -tutkielmassa havaittu inhimillisellä pääomalla ja T&K:lla laajennetulla Solowin mallilla sekä kasvutilinpitoon nojautuvilla tarkasteluilla. Virallista tilastointia täydentävä T&K-satelliittitilinpito kertoo T&K:n positiivisesta kasvuvaikutuksesta. Työkäytäntöihin, työn organisointitapoihin ja organisaatiorakenneteisiin paneutumalla on puolestaan havaittu organisoinnin merkitys. Esimerkkinä ICT:n vahvasta kasvuvaikutuksesta on referoitu EUKLEMS-laskelmia. Näiden tarkasteluiden lisäksi on suoritettu oma kasvulaskenta koulutuksen kasvukontribuutiosta Suomessa vuosina 1990–2004 ja eritelty sen suhdetta inhimilliseen pääomaan, osaamiseen ja työpanoksen laatuun. Yksittäisten osa-alueiden kasvuvaikutusten tarkastelun lisäksi on myös tuotu esille aineettomien resurssien neljän osa-alueen välinen keskinäinen komplementaarisuus, ts. se, että ne tukevat toisiaan. Siitä seuraa se, että vain yksittäisen osa-alueen huomioivien tarkastelujen tuloksia tulee tulkita varovasti. Esimerkiksi pelkän informaatiotekniikan kasvuvaikutusten katsominen ei ota huomioon sen vaatimaa työntekijöiden osaamisen tason nostoa ja organisaatiomuutoksia. Lisäksi on analysoitu aineettomien resurssien tulkitsemista aineettomaksi pääomaksi. Tällaisen spesifikaation on todettu olevan kestämättömällä pohjalla. Pääomat ovat jonkin tahon tiukassa omistuksessa, niillä on tietty kirjanpidollinen arvo myös konkurssin sattuessa ja niille on markkinat eli niitä voi ostaa tai myydä. Nämä ehdot eivät useinkaan täyty aineettomien resurssien kohdalla. Siksi panostuksia niihin käsitellään kirjanpidossa kuluina eikä investointeina. Silti tässä pro gradussa ei väitetä, että aineettomilla resursseilla ei olisi merkittävää roolia talouskasvussa, päinvastoin. Tärkeimmät lähteet: Andriessen (2004), Black ja Lynch (2004), Breshanan et al. (2002), Brynjolfsson et al. (2002), Corrado et al. (2005), Jorgenson ja Griliches (1967), Jorgenson ja Stiroh (2000), Keller ja Pouvaara (2005), Mankiw et al. (1992), Nonneman ja Vanhoudt (1996), van Ark et al. (toim.) (2007) ja Young (1999).

This licentiate thesis studies Finnish police chiefs' career biographies. Through career biographies it explores various issues concerning work and the police organization, such as professional identity, turning points of career, leadership, supervisor position, and hierarchy in the organization. How does one tell one's career, and how do different experiences construct and shape the professional identity of the Finnish police chiefs? The study approaches the police organization through decades' experience: police chiefs who were interviewed had all worked within the organization for many years, even decades. Thus it enables reader to get into a world that might not be reached otherwise. Police chiefs' career biographies offer an interesting viewpoint to the Finnish police organization. The study reveals, among other things, competitive nature and contradictory expectations concerning one's career moves. It also contributes to studies among civil servants' careers, well-being and motivation at work. In addition, it strengthens understanding about biographies as a relevant way of reflecting one's career. The study implies that police chiefs' work and professional identity are strongly shaped by ambivalent publicity - hierarchy and competition within the police organization, and professional narrative that praises vertical mobility and career moves. The study leans on the theories of narrative identity. The empirical data included 15 biographical interviews, and the analysis of the data was conducted using the expectancy analysis. Analysis is presented in two separate chapters and was motivated by two research questions. Firstly, which issues and experiences strongest construct and shape the professional identity of the Finnish police chiefs? Themes that are studied here are: career choice, supervisor position, different types of publicity, and social relations among those involved with the profession. Secondly, how do the police chiefs tell their careers: how are their work biographies told and emplotted? This section concentrates on the biographers' attitudes towards their (work) history. Four types of career biographies are presented: a battle-oriented romance, a progressive development narrative, a hope-lost career tragedy, and a more lightly oriented comedy narrative. Police chiefs work biographies can be seen as bureaucratic interpretive models. Turning points in the career concerned moves in a structural path of the organization, and different positions were hierarchically connected to each other. Beginnings of the police chiefs' careers were often told with enthusiasm and satisfaction. Career moves took place regularly, one after another. These experiences form a striking point of comparison to the current situation, which instead could be characterized as a time of very few career moves.

Tampereen uusi korkeakouluyhteisö aloitti toimintansa 1.1.2019. Yhdistymisen myötä Tampereen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu fuusioituivat yhtenäiseksi korkeakouluyhteisöksi. Fuusioprosessin henkilöstökokemuksesta aloitettiin tutkimushanke, jonka osana toteutettiin kyselytutkimus muutoksessa osana olleelle henkilöstölle. Tämä maisteritutkielma käsittelee kyselytutkimuksen avovastauksien perusteella Tampereen korkeakoulufuusion oikeudenmukaisuuden kokemuksia henkilöstön keskuudessa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää oikeudenmukaisuuden kokemukseen vaikuttavia tekijöitä fuusiokontekstissa. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii organisatorisen oikeudenmukaisuuden tutkimukset ja kirjallisuus. Henkilöstön kokemukset oikeudenmukaisuuteen vaikuttavista tekijöistä on jaoteltu kolmeen pääkategoriaan, jotka ovat menettelytapojen oikeudenmukaisuus, jakava oikeudenmukaisuus ja vuorovaikutuksen oikeudenmukaisuus. Tutkielman teorialähtöinen sisällönanalyysi perustuu edellä mainittujen kategorioiden avulla muodostettuun viitekehykseen, jonka avulla aineiston tuottamaa tietoa on luokiteltu. Aineiston perusteella erityisesti menettelytapojen oikeudenmukaisuus nousi merkitseväksi tekijäksi fuusioprosessin oikeudenmukaisuutta tarkasteltaessa. Vastaajat kokivat fuusioprosessin olleen epäoikeudenmukainen usealla eri osa-alueella ja oikeudenmukaisuuden kokemukseen sisältyi useita eri tekijöitä. Erityisesti fuusioprosessin puolueettomuus koettiin vaillinaiseksi ja vastauksissa korostui kokemukset toisten osapuolien suosimisesta päätöksenteossa. Lisäksi henkilöstö koki, ettei heillä ollut tosiasiallista mahdollisuutta vaikuttaa päätöksentekoon ja päätöksenteon nähtiin tapahtuvan kaukana henkilöstöstä. Viestinnässä koettiin olleen vähäistä ja päätösten perustelut koettiin vajavaiseksi. Osa henkilöstöstä koki, että muutoksen jälkeen työtaakka oli lisääntynyt, mutta työstä saavutettavat hyödyt olivat vähentyneet. Aineistossa esiintyi myös neutraaleja ja positiivisia kommentteja, mutta niiden määrä oli huomattavasti vähäisempi kuin negatiivisten kommenttien. Vastauksissa tulevaisuuden näkymät olivat positiivisia ja korkeakouluyhteisöä pidettiin jatkon kannalta hyvänä asiana, mutta muutosvaihetta pidettiin lähes kaikissa vastauksissa sekavana, huonosti toteutettuna tai epäoikeudenmukaisena. Tulosten perusteella oikeudenmukaisuuden kokemus perustuu fuusioprosessissa samojen kategorioiden alle kuin aiempi tutkimus ja teoriatausta ovat esittäneet. Tuloksista oli kuitenkin havaittavissa vastaajien yksilölliset erot kokemusten sisältöjen yksityiskohdissa ja voimakkuudessa. Lisäksi kiire eli aikataululliset haasteet eivät sisältyneet tutkielman teoreettiseen viitekehykseen, mutta nousivat useasti esiin aineistossa.

Väitöskirjassa analysoidaan erään Helsingin yliopistossa toimineen, kasvibiotekniikkaa käyttäneen tutkimusryhmän kymmenvuotinen elinkaari ryhmän perustamisesta vuonna 1990 siihen saakka, kun se muuttui tutkimuslähtöiseksi spin-off –yritykseksi vuonna 2000. Tutkimusaineisto koostuu 79 haastattelusta ja laajasta dokumenttiaineistosta, johon kuuluu muun muassa tieteellisiä julkaisuja, tutkimussuunnitelmia ja –raportteja sekä kirjeenvaihtoa. Aineiston laadullisessa analyysissä hyödynnetään useita teoreettisia lähestymistapoja, jotka ovat tarkastelleet tiedettä ja yliopistoja työkäytäntöjen näkökulmasta (esim. kulttuuri-historiallinen toiminnan teoria, etnometodologia ja symbolinen interaktionismi). Näin saatujen tulosten perusteella kommentoidaan joitain sellaisia teorioita, joiden mukaan tiede ja yliopistot olisivat viime aikoina radikaalisti muuttuneet. Väitöskirjan pääosan muodostaa neljä kansainvälisissä lehdissä julkaistua artikkelia, joista kussakin eritellään jotakin tutkimusryhmän elinkaaren vaihetta. Ensimmäisessä artikkelissa tarkastellaan ryhmän laboratoriotyötä ja sitä, kuinka sen käyttämät kokeelliset järjestelmät muuttuivat 1990-luvun alkuvuosina. Toisessa artikkelissa hyödynnetään symboliseen interaktionismiin pohjaavaa sosiaalisten maailmojen näkökulmaa (social world perspective) tieteenalojen välisten konfliktien analysoimiseksi siinä yliopiston laitoksessa, jossa tutkittu ryhmä työskenteli. Kolmannessa artikkelissa tutkitaan sitä, kuinka raja tutkimusryhmän perustaman biotekniikkayrityksen ja yliopistotoiminnan välillä tuotettiin ja kuinka sitä ylläpidettiin 1990-luvun lopussa. Neljäs artikkeli puolestaan kokoaa tutkimuksen empiiriset tulokset yhteen ja kritisoi tältä pohjalta ns. tiedontuotannon mallia 2 (Mode 2 knowledge production) and teesiä yliopistojen, teollisuuden ja valtiovallan kolmoiskierteestä (triple helix). Väitöskirjan mukaan tiede ja yliopisto tulee nähdä monimutkaisina ja sisäisesti ristiriitaisina kokonaisuuksina, joiden kehitykseen vaikuttavat monet historialliset, poliittiset ja kulttuuriset tekijät. Lisäksi väitöskirja osoittaa sen, mitä etua tieteellisten ja organisatoristen käytäntöjen tutkimuksesta on verrattuna sellaisiin geneerisiin malleihin, kuten vaikkapa tiedontuotannon malli 2, yliopistojen, teollisuuden ja valtiovallan kolmoiskierre, akateeminen kapitalismi (academic capitalism) tai yritysyliopisto (enterpreneurial university).

Tutkimuksessa tarkastellaan yritysorganisaation kehitystarpeita Suomessa hyvin perinteisellä metsäteollisuuden toimialalla. Tutkimuksen lähtökohtana oli ajatus siitä, että jälkimoderni aika tuo muutostarpeita myös organisaatioille. Tutkimuksen kohdeyritys M-real Oyj omaa vankat perinteet, jotka vaikuttavat vahvasti yrityksen toimintatapoihin. Muutostarpeita on kuitenkin havaittu ja konsernin uudelta rekrytointikoulutukselta odotetaan tässä suhteessa paljon. M-institute Silvan alaisuudessa toimivaa rekrytointikoulutusta ja sieltä valmistuvia opiskelijoita kohtaan on asetettu paljon odotuksia, mutta pelkät odotukset eivät riitä kehittämään yhtiön tuotantoyksiköiden toimintaa. Tutkimuksen tarkoituksena onkin selvittää, minkälaisia haasteita ja kehitystarpeita rekrytointikoulutuksesta valmistuvat opiskelijat tuotantoyksiköille tuovat. Tutkimuksessa selvitetään myös rekrytointikoulutuksen ja sieltä valmistuvien opiskelijoiden merkitystä yhtiölle. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa, jonka pohjalta tuotantoyksiköiden toimintaa voidaan kehittää yhtiön tulevaisuuden haasteiden mukaiseksi. Tutkimus on suoritettu teemahaastatteluin, joita tehtiin rekrytointikoulutuksen ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille, tuotantoyksiköiden esimiehille, M-institute Silvan rekrytointikoulutuksen edustajille ja tuotantoyksiköiden työntekijöille. Opiskelijoiden haastattelut ovat tutkimuksen kannalta tärkeimmät. Silvan edustajien haastattelu suoritettiin ryhmähaastatteluna. Muut haastattelut olivat yksilöhaastatteluja. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu työmotivaatioon vaikuttaviin tekijöihin, joidenka avulla tutkimusongelmaa ratkaistaan. Tässä tutkimuksessa tarkasteltavat työmotivaatiotekijät on määritelty Pekka Ruohotien tutkimusten pohjalta. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että rekrytointikoulutuksen ja sieltä valmistuvien opiskelijoiden rooli konsernin tulevaisuudelle on merkittävä. Tärkein rekrytointikoulutusta kohtaan asetettu haaste on tuottaa yhtiön palvelukseen aiempaa osaavampaa työvoimaa, jonka avulla voidaan paremmin vastata kilpailuun kansainvälisillä markkinoilla. Työmotivaatiotekijöiden tarkastelu osoitti joitakin selkeitä kehitystarpeita tuotantoyksiköiden toiminnassa. Niistä tärkeimmät liittyvät työnjohdon roolin ja työilmapiirin kehittämiseen. Myös työkiertoa tuotantoyksiköissä tulee tehostaa, jotta nykyistä laaja-alaisemman ammattitaidon tavoittelussa onnistutaan. Tärkeimmät tutkimuksessa käytetyt lähteet ovat Ruohotie, Pekka & Honka, Juhani (1999) Palkitseva ja kannustava johtaminen, Juuti, Pauli (1999) Organisaatiokäyttäytyminen ja Beck, Ulrich & Giddens, Anthony & Lash, Scott (1995) Nykyajan jäljillä. Refleksiivinen modernisaatio.

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto yhdistyivät 1.1.2013. Fuusioprosessin henkilöstövaikutusten seuraamiseksi käynnistettiin vuoden 2012 lopulla seurantatutkimus, jonka aikana aineistoa kerättiin kyselytutkimuksilla kolmena eri ajankohtana. Tämä pro gradu-tutkielma käsittelee tutkimusaineiston avoimista vastauksista luokiteltujen kommenttien antamia tuloksia henkilöstön kokemasta fuusioprosessin oikeudenmukaisuudesta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää oikeudenmukaisuuden kokemusten laatua ja niiden ajallisia muutoksia fuusioprosessin edetessä sekä vertailla henkilöstön kokemuksista löytyviä virastojen välisiä eroja. Tutkimuksen kohderyhmänä on virastojen keskijohto ja lähiesimiehet. Tutkielman teoriatausta rakentuu oikeudenmukaisuuden tutkimukseen ja kirjallisuuteen. Henkilöstön subjektiivisia kokemuksia fuusioprosessin oikeudenmukaisuudesta tarkastellaan jakavan oikeudenmukaisuuden, menettelytapojen, vuorovaikutuksen ja päätösnopeuden oikeudenmukaisuuteen vaikuttavien tekijöiden näkökulmista. Tutkielmassa on kvalitatiivisena menetelmänä käytetty teorialähtöistä sisällönanalyysia, jolloin lopulliset tutkimuskysymykset ovat analyysirungon avulla tarkentuneet vasta aineiston analysointivaiheessa. Aineiston luokittelussa on käytetty analyysityökaluna oikeudenmukaisuuden teorioista johdettua viitekehystä, jonka avulla oikeudenmukaisuuden kokemukset on jaettu eri luokkiin. Tutkimustulokset osoittavat, että henkilöstö koki sosiaali- ja terveysviraston fuusioprosessissa menettelytapojen olleen monessa suhteessa epäoikeudenmukaisia. Avoimista vastauksista luokitellut kommentit olivat lähes kaikki valmistelun suhteen kriittisiä. Fuusioprosessin alkuvaiheen kiireisestä päätösten valmistelusta aiheutui, että henkilöstöllä ei tosiasiallisesti ollut vaikuttamisen mahdollisuuksia päätöksentekoon itseään koskevissa asioissa. Valmistelun nähtiin olleen puolueellista siten, että terveysvirasto koettiin hallitsevaksi organisaatioksi, josta yhdistyneen viraston toimintatavat suurelta osin otettiin käyttöön. Avoimen päätöksistä tiedottamisen ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen puutteita ja haasteita kritisoitiin myös runsaasti. Kahden vuoden kokemusten jälkeen yhteistyö koettiin edelleen ongelmallisena pääasiassa organisaatiorakenteiden, hallintomenettelyjen ja jäykän johtamiskulttuurin vuoksi. Keskijohto ja lähiesimiehet kokivat vaikutusmahdollisuuksiensa edelleen olevan vähäiset, koska päätöksentekovaltaa ei delegoitu riittävästi. Substanssiosaamisen ja ydintoimintojen koettiin jääneen talouden ja muun hallintobyrokratian varjoon. Yhtenäisen uuden organisaatiokulttuurin luomisessa nähtiin vielä paljon haasteita, mutta myös mahdollisuuksia.

The focus of this study is on the effects of innovation on organizational structure. It addresses the question: How do innovations produce organization? Applying concepts from activity theory, coorientation theory, and structuration theory, the study demonstrates how social ties - the links, bridges and bonds between individuals - play a key role in the development of new inventions. A qualitative method is developed for analyzing interaction data in email and face to face conversations. Based on this method, an analysis of one product innovation at an Internet design and consulting company is presented. The key findings are synthesized in the form of a double cycle model of innovation in organizations.

Projektityöskentely ja projektijohtaminen nousivat voimakkaasti esille 1900-luvun loppupuolella vastauksena organisaatioiden toimintaympäristössä tapahtuneille muutoksille. Projektityöskentelyn avulla on pyritty vastaamaan muun muassa tulosjohtamisen, dynaamisuuden ja epävarman toimintaympäristön vaatimuksiin. Projektien käyttö on lisääntynyt myös julkisen sektorin organisaatioissa. Toimintaympäristön muutokset ovat asettaneet myös suomalaisen hyvinvointivaltion sekä valtiollisen päätöksenteon rakenteet haasteiden eteen. Suomessa keskushallinto on vastannut tehokkuuden vaatimuksiin lanseeraamalla ohjelmajohtamisen, joka konkretisoituu Matti Vanhasen hallituksen strategia-asiakirjaan sisällytetyn neljän poikkihallinnollisen politiikkaohjelman muodossa. Tutkimuksessa tarkastellaan keskushallinnossa tapahtuvaa poikkihallinnollista projektityöskentelyä ja sen organisointia. Poikkihallinnollisuus ymmärretään tutkimuksessa ministeriöiden välisenä yhteistyönä. Tutkimus on tapaustutkimus, jonka kohteena on Matti Vanhasen hallituksen tietoyhteiskuntaohjelma ja erityisesti ohjelman alaisuudessa toimivat poikkihallinnolliset projektit. Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa tietoyhteiskuntaohjelman ja sen alaisten projektien organisointia sekä kuvailla teoreettisen viitekehyksen avulla ohjelman ja sen alaisten projektien poikkihallinnollisuutta. Taustalla tutkimuksessa on sektoriministeriöiden ja poikkihallinnollisten projektien välinen problematiikka. Teoreettinen viitekehys on rakennettu kahden poikkifunktionaalisten projektiryhmien toimintaa tarkastelevan mallin avulla. Tutkimuksen aineisto on hankittu haastattelumenetelmää käyttäen. Tehdyt haastattelut ovat puolistrukturoituja yksilöhaastatteluita. Lisäksi haastatteluiden avulla saatua tietoa on täydennetty ohjelmajohtamista ja politiikkaohjelmia käsittelevistä dokumenteista ja internet-aineistosta. Tutkimuksessa havaittiin, että tietoyhteiskuntaohjelman alaisten hankkeiden suuri määrä hankaloittaa ohjelmakokonaisuuden hallintaa, tekee seurannan ja koordinoinnin vaikeaksi sekä estää ohjelmasta saatavan lisäarvon konkretisoitumisen. Ohjelman alaiset projektit ovat myös huomattavan itsenäisiä suhteessa ohjelmaorganisaatioon. Tietoyhteiskuntaohjelma vastaakin yhteisen teeman omaavista mutta muuten suhteellisen itsenäisistä projekteista muodostuvan portfolio-ohjelman määritelmää. Projektit ovat aina jonkin ministeriön vetovastuulla. Projektit ovatkin erittäin riippuvaisia ministeriöistä. Ministeriöt pyrkivät varjelemaan omia toimialueitaan, mikä on omiaan laimentamaan poikkihallinnollisella projektityöskentelyllä tavoiteltavien tehokkuusetujen konkretisoitumista sekä estämään aidon poikkihallinnollisuuden syntymistä. Tietoyhteiskuntaohjelman kohdalla ei voidakaan puhua matriisiorganisaatiosta vaan pikemminkin poikkifunktionaalisen projektityöskentelyn soveltamisesta linjaorganisaatiossa. Keskeisimmät lähteet ovat poikkifunktionaalisia projektiryhmiä tarkastelevat Denison ym. (1996) sekä Bishop (1999), ohjelmajohtamisen teoriasta kirjoittava Pellegrinelli (1997), ohjelmajohtamisen soveltamisesta keskushallintoon kirjoittava Kekkonen (2001) sekä yleistä projektijohtamisen teoriaa ja projektien organisointitapoja esittelevät Gido & Clements (2003) sekä Meredith & Mantel (1996).

Tutkielmassa tarkastellaan strategian muodostusta ja strategista johtamista. Tarkastelu tapahtuu yhden strategiaohjelman eli sisäisen turvallisuuden strategian ja yhden tutkimusorganisaation eli sisäasiainministeriön näkökulmasta. Strategisen johtamisen tutkimus on tärkeää, jotta saamme tietoja, joiden perusteella valtionhallinnon johtamista voidaan kehittää yhä ammattimaisemmaksi. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu Henry Mintzbergin, Bruce Ahlstrandin ja Joseph Lampelin (1998) esittämän kymmenen strategisen koulukunnan pohjalle. Muotoilu-, suunnittelu- ja asemointikoulukunnat pyrkivät löytämään erilaisten mallien ja kaavioiden avulla strategisen suunnittelun ihannemalleja. Yrittäjyys-, kognitiivinen-, oppimis-, valta-, kulttuuri- ja ympäristökoulukunnat ovat deskriptiivisiä koulukuntia ja pyrkivät kuvaamaan strategian muodostamista. Konfiguraatiokoulukunta pyrkii yhdistelemään kaikkien edellä mainittujen koulukuntien näkemyksiä. Keskeisinä käsitteinä esitellään organisaation, johtamisen, strategian ja strategisen johtamisen käsitteet. Arjen turvallisuuden ohjelmaan kuuluva sisäisen turvallisuuden strategia on poikkihallinnollinen strategiaohjelma, jonka avulla on tarkoitus lisätä kansalaisten ja yhteiskunnan turvallisuutta. Kyseinen strategia rakentuu erilaisista tekijöistä, joista tutkielmassa tarkastellaan rikollisuutta, onnettomuuksia, maahanmuuttoa sekä terrorismia ja rajaturvallisuutta. Tutkimus oli laadullinen eli kvalitatiivinen ja se toteutettiin teemahaastatteluilla. Haastateltavina olivat kaikki sisäasiainministeriön osastopäälliköt ja apulaisosastopäälliköt – yhteensä tehtiin kahdeksan haastattelua. Tutkimuksessa etsittiin vastauksia siihen, millaista strategian muodostaminen ja strateginen johtaminen ovat sisäasiainministeriössä. Keskeiset tutkimuskysymykset olivat: Miten sisäisen turvallisuuden strategiaa valmistellaan sisäasianministeriössä osastopäälliköiden näkemysten mukaan? Millainen on osastopäälliköiden tehtävä kyseisen strategian valmistelussa? Miten osastopäälliköt johtavat sisäisen turvallisuuden strategian avulla ministeriössään osastoaan eli millaista strateginen johtaminen sisäasiainministeriössä on? Empiirisen aineiston analyysi toteutettiin etsimällä haastatteluaineistosta erilaisia teemoja. Tutkimus nojasi faktanäkökulmaan ja tutkimusote oli ymmärtävän hermeneuttinen. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää minkä teoreettisessa viitekehyksessä esitetyn koulukunnan tai koulukuntien näkemykset soveltuvat kuvaamaan tämän tutkimuksen kohdetta ja tutkimusorganisaatiota. Keskeiset tutkimuksen tulokset kertovat, että sisäasiainministeriö on vahvasti asiantuntijaorganisaatio, jossa strategian muodostus noudattelee pitkälti oppimisteoreettisen koulukunnan näkemyksiä. Myös valtakoulukunnan näkemykset politiikan ja vallan merkityksestä strategian luonnissa tulivat ilmi aineistosta. Sisäisen turvallisuuden strategian muodostaminen on aineiston perusteella prosessi, johon kaikki organisaation jäsenet voivat osallistua. Kyseinen strategia on osastopäälliköille toimiva ja tehokas työkalu, jonka avulla strategista johtamista on helpompaa toteuttaa. Tärkeimmät lähteet: Mintzberg, H. & B. Ahlstrand & J. Lampel (1998). Strategy Safari: The Complete Guide Through the Wilds of Strategic Management. Hirsjärvi, S. & H. Hurme (2000). Tutkimushaastattelu. Teemahaastattelun teoria ja käytäntö.

Organisaatiotutkimuksen tulkitsevan paradigman mukaan organisaatiot sijaitsevat entistä vähemmän muodollisissa rakenteissa ja fyysisissä muodoissa, ja entistä enemmän jaettuina merkityksinä sekä mielikuvina ihmisten mielissä. Perimmäinen tällainen merkitys on jaettu ymmärrys organisaation identiteetistä, joka sisältää vastauksen kysymykseen: ”keitä me olemme, organisaationa?” Sitä, miten tämä sosiaalisesti jaettu ymmärrys organisaation keskeisistä, ainutlaatuisista ja ajallisesti jatkuvista piirteistä syntyy, elää ja kehittyy, on vähän tutkittu osa-alue. Tässä tutkielmassa tulkitsen organisaatioidentiteetin käsitettä narratiivisen paradigman kehyksessä. Narratiivisen paradigman perusoletus on, että tarinoiden luominen, kertominen ja kuuleminen ovat inhimillisen viestinnän ja tietämisen ensisijaisia muotoja. Käsillä olevan teoreettisen käsitetutkielman tarkoitus on organisaatiotutkimuksen tulkitsevan paradigman puitteissa lisätä ymmärrystä siitä, mitä on organisaatioidentiteetti, miten se rakentuu tarinoiden kertomisen ja kuulemisen vuorovaikutuksessa sekä miten tätä vuorovaikutusta voidaan tulkita organisaatioviestinnän kehyksessä. Tutkimuskysymykseen pyrin vastaamaan tulkitsemalla kolmea avainkäsitettä ja hahmottelemalla tulkinnan edistyessä mallia narratiivisen organisaatoidentiteetin rakentumisesta. Nämä käsitteet ovat organisaatioidentiteetti (luku 3), organisaatiossa tapahtuvan ymmärtämisen ja selittämisen narratiivinen luonne (luku 4) sekä organisaation viestintä dynaamisen organisaatioviestinnän teorian mukaan ymmärrettynä (luku 5). Tutkielma etenee tulkitsevan käsitetutkimuksen periaatteen mukaan, jossa tulkinta ja kirjallinen aineisto ottavat mittaa toisistaan loppuun asti. Hermeneuttisesti rikastuva tulkintani kehittyy työn edetessä siten, että lukujen lopussa muotoilemani propositiot toimivat aina lähtökohtina tulevien lukujen käsittelylle. Työn tuloksena on syntynyt teoreettinen ja edellä mainitut käsitteet syntetisoiva malli siitä, miten organisaatiossa alati neuvoteltava yhteisymmärrys organisaatioidentiteetistä perustuu organisaatiotodellisuuden tarinallisen ymmärtämisen ja kulttuurisesti määrittyneen tarinankerronnan dialektiikkaan. Mallin viestinnällis-dynaamista luonnetta tulkitsen Pekka Aulan väitöskirjassaan muotoileman organisaatioviestinnän kaksoisfunktion ja organisaation areena -mallin valossa. Käsitteiden tulkinnan keskeisiä lähtökohtia ovat mm. Mary Jo Hatchin ja Majken Schultzin esittämä dynaamisen organisaatioidentiteetin malli, narratiivinen ymmärtäminen Paul Ricoeurin ja Jerome Brunerin esittämistä lähtökohdista, narratiivinen kertominen monologisten ja dialogisten organisaatiokertomusten muodossa, sekä Pekka Aulan dynaamisen organisaatioviestinnän teorian näkemykset dissipoivasta ja integroivasta viestinnästä organisaation areenoilla. Tulkintana esitän, että organisaation narratiivinen identiteetti on tarinallisessa ymmärtämisen (sensemaking) ja selittämisen (sensegiving) hermeneuttisessa kehässä alati muotoutuva, tietyssä kulttuurisessa kontekstissa hetkellisesti jaettu yhteisymmärrys ihmisenkaltaiseksi toimijaksi mielletyn organisaation keskeisistä, ainutlaatuisista ja ajallisesti jatkuvista erityispiirteistä. Tarinallisessa dialektiikassa vaikuttavat samanaikaisesti merkityksiä integroiva monologinen sekä niitä heterogenisoiva dialoginen tarinankerronta sekä tarinoiden subjektiivinen tulkinta. Näiden tarinallisten funktioiden keskinäistä vuorovaikutusta voidaan edelleen tulkita Aulan muotoileman organisaatioviestinnän kaksoisfunktion ilmentymänä.