Browsing by Subject "orientalismi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-12 of 12
  • Vuoristo, Kaisa (2010)
    Tutkielmassa tarkastellaan toiseuden rakentumista ranskalaisen (post)koloniaalisen kontekstin kautta. Kiinnekohtana toimii islamilaiseen huntuun liittyvä kiista, joka sai lainsäädännöllisen huipentumansa kun Ranskassa ratifioitiin maaliskuussa 2004 laki, joka kieltää uskonnollisten symbolien käytön julkisissa kouluissa. Vaikka laki käsittelee uskonnollisia symboleita yleisesti, keskittyi julkinen polemiikki ennen kaikkea islamilaiseen huiviin. Hunnun sisältämä symbolinen ylilatautuneisuus johti siihen, että keskustelu sen kieltämisestä kosketti lopulta kysymyksiä niin identiteetistä, modernisuudesta kuin sukupuolten välisestä tasa-arvostakin. Tutkielman tavoitteena on purkaa hunnun polysemiaa Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen ympärille muodostuneen Essexin koulukunnan poststrukturalistisen diskurssiteorian kautta tarkastelemalla niitä ensiarvoisen poliittisia prosesseja, joiden kautta hunnunkäytölle pyrittiin diskursiivisesti kiinnittämään jokin merkitys. Lähtökohtana on näkemys, jonka mukaan diskurssi on joukko merkityksiä, jotka saavat sisältönsä vain suhteessa toisiin merkitsijöihin. Niinpä poliittinen kamppailu islamilaisen huivin merkityssisällöstä onkin tosiasiassa kamppailu erilaisten, paljon laajempien merkitysjärjestelmien eli diskurssien välillä. Edward Saidin orientalismi-teoriaan sekä postkoloniaalisiin feministisiin näkökulmiin tukeutuen tutkielma tarkastelee, kuinka toiseutta on huntudiskursseissa tuotettu. Primääriaineisto koostuu ranskalaisessa painetussa lehdistössä (Le Monde, Le Figaro, Libération, Le Point, L'Express, Le Progrès) vuoden 2004 tammi- ja syyskuussa julkaistuista huntukysymystä käsittelevistä teksteistä. Tutkimustehtävänä oli paikantaa aineistossa vallitsevat diskurssit ja analysoida niiden solmukohtia sekä artikulaatioita. Erityisen huomion kohteena olivat poliittiset rajat, joita "meidän" ja "muiden" välille pyrittiin diskursiivisesti konstituoimaan. Tämän lisäksi tarkoituksena oli selvittää, löytyykö aineistosta hegemonisia artikulaatioita. Vastauksena tutkimuskysymyksiin tammikuun aineiston keskeisimmäksi diskurssiksi paikantui ajatusrakennelma, jota kuvattiin tasavaltalaisuudeksi. Monet esiin nousseista toiseuden teemoista ja niitä kuvaavista merkitsijöistä liittyivät kiinteästi yhteen: "ryhmäkuntalaisuus", "islamismi", "taantumuksellisuus" ja "patriarkaalisuus" pyrittiin kaikki kiinnittämään hunnunkäyttöön, joka täten muodostui ranskalaisen "tasavaltalaisuuden", "sekulaarisuuden", "modernisuuden" ja "sukupuolten tasa-arvon" vastakohdaksi pitkälti Saidin teoretisoiman orientalismin mukaisesti. Artikulaatiot siitä, mitä on tasavaltalaisen identiteettidiskurssin "tuolla puolen", toivat sen rajat näkyviksi ja mahdollistivat islamilaisen hunnun analysoinnin identiteetin peilinä. Sekä kantaranskalaiset että siirtolaistaustaiset subjektit osallistuivat edellä kuvattuun toiseuden tuottamiseen, mutta postkoloniaalisen feminismin puitteissa tutkielma osoitti "siirtolaisnaisen" subjektiposition olleen lähes kauttaaltaan ranskalaista integraatioihannetta edustaneilla uusorientalisteilla. Tämä marginalisoi huntua käyttävien naisten artikulaatiot ja esti heidän äänensä täysivaltaisen kuulumisen ja kuulemisen. Toteutettu diskurssianalyysi toi kuitenkin esiin, että tammikuusta poiketen vuoden 2004 syyskuussa julkaistuissa teksteissä huntuun liittyvät antagonistiset diskurssit liitettiin yhteen hegemonisia artikulaatioita hyväksikäyttäen. Kahden ranskalaisen toimittajan Irakissa tapahtunut sieppaus loi diskursiivisen kontekstin, jossa riisutusta hunnusta tuli – ainakin hetkeksi – kansallisen yhtenäisyyden symboli. Työn kauempikantoisena tavoitteena olikin diskurssiteoriaa hyväksikäyttäen korostaa, ettei mikään diskurssi tai identiteetti ole ei ikinä suljettu tai pysyvä, vaan määräämätön – olemassa ainoastaan tuottamisen kautta.
  • Tirkkonen, Anna-Kaisa (Helsingin yliopisto, 2020)
    This study analyses Western media representation of China in the 2009 Copenhagen Summit and international climate politics. The data is interpreted in the context of country categorisations like developed and developing and global power struggle in a situation where China is rising. The analysis is rooted in semiotic approach to language, the concept of the Other and the representation of the non-Western Other in the West. It examines how China is represented as an actor in COP15 and climate politics, how its national image and changes in its international position are portrayed and how the portrayals relate to Western representations of the “non-West” as the Other. The data consists of articles in the Guardian and the Observer including at least one China-related keyword and published between December 19, 2009 and October 31, 2010. The analysis was based on the method of Qualitative Content Analysis, basic tenets of cultural studies, the idea of the hermeneutic circle and close reading. The analysis demonstrated that portrayals of China don't form a unified regime of representation. They are rooted in evaluations of China's moral goodness and immorality. China is portrayed both positively and negatively. The data is characterised by intertextuality and steers the reader towards preferred readings that often depend on which actor's perspective is given dominance. The representations are characterised by competing and contradictory tendencies as the world powers battle to influence the politics of representation for benefits like favourable national images. In this process they profit from the ambiguous and shifting relationship between representation, interpretation and reality. Some representations fit typical Othering tactics, especially when viewed in the light of West's underlying desire to be seen as a morally good global leader while retaining control of the world economy. The process of identity building through the Other and the goal of defending Western policies in the eyes of the public possibly motivate these representations. They portray China as inscrutable, immoral, selfish, scheming, overpowering and/or threatening and at times also represent it as reactive, weak, incompetent and/or dependent on the West. These portrayals are opposed by contrasting representations and did not form a consistent pattern not explainable through other factors; a quality that should be considered as a metric when examining possible Othering of countries in the context of representing their governments in the international sphere. Examined as a whole the representations fall under the principle of freedom of speech at the basis of Western media ideal which demonstrates the biggest strength of Western media compared to China's controlled media landscape. Considering the variety of possible explanations, for a reader without insider knowledge it is very difficult to determine “the truth”. This highlights the importance of covering international affairs from varied, conflicting viewpoints. Western voices got more space to define China than the Chinese government. Some of that is attributable to Western media's better access to Western sources but it also reveals a dilemma in representing non-Western governments in Western media: given the opportunity, governments tend to craft narratives beneficial to them. Unchecked this tendency amounts to propaganda by foreign powers but curbing it can be interpreted as a symptom of “speaking on behalf of the Other”. In the decade since the summit China has become a major world power and is actively advancing its interests globally. It is important to approach it as a de facto superpower instead of implicitly seeing it as a mistreated Other. The theories of the West and its Others should not automatically be assumed to apply to a setting where powerful nations represent each other. They provide a strong frame of interpretation which may lead to approaching the question of representation in international relations with the premise of a biased West acting unfairly towards a victimised Other. In order to more reliably examine Othering tendencies in media in the context of rising China, more cross-national comparative media analysis is needed. The “artificial” nature of concepts like Eastern and Western civilisation is not enough to disregard their usefulness for example as basis for national and regional identities and as tools that encourage people to cooperate in societies. The problem lies in crafting positive self-identities through viewing the perceived Others as inferior and using that as a tool for domination. Instead of refuting the value of the concept of European values and culture, the theories of the West and its Others are helpful in encouraging critical examination of the concrete global actions of Western governments compared with their rhetoric. The study argues for a careful approach when examining if the West at present represents China as the Other. This should include considering other possible explanations in addition to Othering for representations seemingly fitting the model as well as striving for a nuanced understanding of changes in the global power balance.
  • Pitkäkangas, Essi Toini Elina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa analysoidaan, kuinka James Clavellin romaani Tai-Pan (1966) rakentaa kuvaa englantilaisesta kansallisidentiteetistä. Analyysiä tehdään paitsi tarkastelemalla romaanin representaatioita eri ikäisistä ja yhteiskuntaluokkaan kuuluvista englantilaisista miehistä ja naisista, mutta myös vertaamalla kulttuurieroja romaanissa esiintyvien englantilaisten ja kiinalaisten välillä. Koska kansallisidentiteetin rakentumiseen vaaditaan mielikuvia siitä, mitkä kulttuuriset piirteet erottavat kansakunnan toisista kansallisyhteisöistä, tutkielmassa paneudutaan selvästi englantilaisten ja kiinalaisten henkilöhahmojen välisiin suhteisiin, mielikuviin ja uskomuksiin itsestä ja toisista. Vaikka tutkielmassa tarkastellaan myös näkökulmahahmoina toimivien kiinalaishahmojen autoimagoa (omakuvaa), heteroimagoa (kuvaa, jonka yksilö muodostaa toisista), sekä metaimagoa (kuvaa, jonka yksilö uskoo muiden hänestä muodostavan), analyysin painopiste on englantilaisissa henkilöhahmoissa. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä käytetään imagologista kirjallisuudentutkimusta, joka keskittyy erityisesti kirjallisuudessa esiintyviin kansallisiin stereotypioihin ja niiden pohjalta muodostettuihin mielikuviin eri kansallisuuksista. Merkittävänä lähdeteoksena tutkielma hyödyntää Loep Leerssenin ja Manfred Bellerin teosta Imagology. The cultural construction and literary representation of national characters. A critical study (2007). Tukea analyysille haetaan lisäksi identiteettitutkimuksesta, postkolonialistisesta kirjallisuudentutkimuksesta, orientalismitutkimuksesta sekä kulttuurisen hybridiyden tutkimuksesta. Tutkimuskysymystä pohtiessa on otettava huomioon romaanin julkaisuajankohta 1960-luku, joka mielletään englantilaisen kansallisidentiteetin murroskaudeksi. Koska romaanin julkaisuajankohdan yhteiskunnalliset vaikuttimet ohjaavat usein tapaa, jolla romaanissa on representoitu kulttuurisia kansoja, tutkielma ottaa huomioon 1960-luvun Iso-Britanniassa vallinneet aatteet, sekä maan lähihistorian Kiinan kanssa. Tämä on tutkimuskysymyksen kannalta välttämätöntä, sillä negatiiviset ja positiiviset mielikuvat kansallisuuksista muodostuvat suhteessa maantieteeseen, historiaan, kulttuurisiin vaikuttimiin sekä yhteisölliseen mielipiteeseen. Kuten tutkielmassa todetaan, englantilainen kansallisidentiteetti on muuttuva ja monitasoinen käsite, jonka kokoaminen koko kansakuntaa yhdistäviksi piirteiksi ei ole mahdollista. Englantilaisiin mielletyistä stereotypioista, kuten herrasmiehistä tai karkeista ja temperamenttisista John Bull -hahmokarikatyyreistä huolimatta Tai-Panissa representoitujen englantilaishahmojen diversiteetti on varsin laaja. Vaikka romaanissa englantilaista individualismia ylistetään, yksilön vapaus aiheuttaa yhteisön sisällä entistä enemmän eroavaisuuksia. Tutkielmassa tämä näytetään peilaamalla Tai-Panin englantilaisyhteisöä romaanissa representoituun kiinalaisyhteisöön: huomataan, että siinä missä englantilaisilla naisilla, herrasmiehillä, alemman luokan englantilaismiehillä ja Hongkongissa syntyneillä englantilaisilla lapsilla on varsin erilaiset käsitykset omasta kansallisidentiteetistään, kiinalaiset hahmot esitetään kollektiivisesti yhtenäisempänä.
  • Still, Veera (Helsingin yliopisto, 2019)
    1800-luvun lopulta toiseen maailmansotaan asti japanilaisessa historiankirjoituksessa näkyi voimakkaasti nationalistinen ja kolonialistinen ideologia. Historiasta haettiin oikeutusta Japanin valloituksille Aasiassa sekä japanilaista identiteettiä, joka erottaisi sen eurooppalaisten määrittelemästä ’idästä’ (orient) ja nostaisi sen ”modernien” kansallisvaltioiden joukkoon. Myös Korean historia valjastettiin tähän käyttöön. Hatada Takashi (1908–1994) oli ensimmäinen japanilainen historioitsija, joka sodan jälkeen kritisoi Japanin kolonialistisesti värittynyttä näkökulmaa Korean historiaan. Tämä tutkimus tarkastelee Hatadan teosta Chōsen-shi (1951, ’Korean Historia’), jonka Hatada kirjoitti ennen historiankirjoituksen traditiota kritisoivia töitään. Työn tutkimuskysymyksenä on Onko teoksessa Chōsen-shi kolonialistisen historiankirjoituksen piirteitä? ja siihen vastataan kolmen lisäkysymyksen avulla: 1) Onko Hatadan näkökulma teleologinen? 2) Onko tekstissä orientalistisia piirteitä? ja 3) Miten hän kohtelee ’marginaalista’ (subaltern)? Kysymykset kumpuavat kolonialistisesta ideologiasta ja postkolonialistisesta teoriasta, jotka toimivat tutkimuksen viitekehyksenä. Analyysi tehdään käyttämällä metodina teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Analyysissä todetaan, että Chōsen-shi on selkeän teleologinen, tukee japanilaisen orientalismin teoriaa Korean historiasta jatkuvana, kehitystä häiritsevänä konfliktina, mutta vastustaa saman teorian väitettä täydellisestä pysähtyneisyydestä (stagnation) läpi Korean historian. Tekstissä on orientalistisia piirteitä ajoittain ’toisentaa’ Korea ja korealaiset, mutta se ei näkyvästi esitä Koreaa Japania huonommaksi tai oudommaksi. Hatadan käyttämät lähteet ovat enimmäkseen japanilaisia, ja tekstissä on esitetty japanilaisessa historiankirjoituksessa kolonialismin oikeutukseen käytettyjä väitteitä Japanin hallitsemista alueista Koreassa antiikin aikaan, mitä Hatada myöhemmässä tuotannossaan kritisoi. ’Marginaalinen’ on läsnä tekstissä maanviljelijöiden vaikeuksia ja kärsimystä käsittelevässä retoriikassa, mutta yksipuolisena kurjuuden kuvauksena se osittain ’toisentaa’ Korealaisia pelkistäen heidän koko historiansa kokemuksen negatiiviseksi köyhyydeksi ja ahdinnoksi. Naisen historiaa tekstissä kuvataan ainoastaan passiivisena osana miehen kokemusta. Chōsen-shi:ssä on kolonialistisen historiankirjoituksen piirteitä, mutta se ei itsessään ole kolonialistinen, vaan peilaa historiankirjoituksen tradition rakenteellista viitekehystä 1950-luvun Japanissa.
  • Willamo, Kerttu (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassani tutkin ristiriitaisuutta, joka ilmenee suhtautumisessa sukupuolistuneeseen väkivaltaan Helsingin Sanomien uutisteksteissä. Tutkielman keskeisin tutkimuskohde on ristiriita, jossa ”toisten”, rodullistettujen maahanmuuttajien tekemää, sukupuolistunutta väkivaltaa ja sen uhkaa korostetaan samalla, kun omassa kulttuurissa esiintyvää, ”meidän” tekemää, kotoperäistä sukupuolistunutta väkivaltaa vähätellään ja normalisoidaan. Tutkielman perusteella voidaan sanoa, että tämä ristiriita todella on olemassa: ulkomaalaistaustaisten seksuaalisuutta loukkaava väkivalta tuntuu saavan paljon enemmän mediahuomiota ja sitä tunnutaan pidettävän poliittisesti keskeisempänä kysymyksenä kuin kantasuomalaisten väkivaltaista käytöstä kumppaneitaan kohtaan. Tutkielmassani tulkitsen tämän sukupuolistuneeseen väkivaltaan suhtautumisessa ilmenevän ristiriidan olevan heijastuma laajemmasta kulttuurisesta rakenteesta, josta käytän nimitystä toiseuttamissokeus. Tarkoitan sillä kulttuurin, ihmisryhmän tai muun vastaavan tahon heikkoa kykyä tunnistaa omaa toiseuttavaa ajatteluaan tai toimintaansa. Esitän tutkielmassani, että toiseuttamissokeuden ilmiö kumpuaa toiseuttamisen problematiikasta ja kulttuurisen itsereflektion puutteesta. Tutkielman päätehtävänä on tutkia miten toiseuttamissokeutta heijastava ristiriita suhtautumisessa sukupuolistuneeseen väkivaltaan näkyy Helsingin Sanomista joulukuun 2018 ja toukokuun 2019 välisenä aikana kerätyissä tekstiaineistoissa. Tulkitsen aineistoani kahden näkökulman kautta. Ensinnäkin tarkastelen kulttuurimme syvään juurtunutta kuvaa ”toisten” kategoriaan kuuluvista vaarallisina ja uhkaavina ja tulkitsen sitä orientalististen valtarakenteiden viitekehyksessä. Nämä rakenteet vaikuttavat siihen, että rodullistettujen, orientalistiseen kuvastoon liitettyjen ”toisten” harjoittamaa sukupuolistunutta väkivaltaa korostetaan. Toiseksi tulkitsen, että julkisen ja yksityisen sfäärin voimakas erottaminen sekä yksityisen sfäärin poliittisuuden vähättely johtavat siihen, että kodin sisällä tapahtuvan, valkoiseen valtaväestöön kuuluvien tekemän väkivallan merkitystä aliarvioidaan Tutkielman metodologiana käytän laadullista sisällönanalyysia. Tutkielman teoreettinen tausta paikantuu postkoloniaaliseen teoriaan sekä toiseuden ja erityisesti orientalismin teoriaan sekä feministiseen turvallisuudentutkimukseen. Sukupuolistunutta väkivaltaa käsitteleviä lehtikirjoituksia koskeva empiirinen analyysini antaa selviä viitteitä siitä, että “muiden” tekemiä väkivallan tekoja siedetään paljon huonommin kuin “meidän” kategoriaan rajattujen henkilöiden tekemiä, vaikka rikoksina teoissa olisi paljon samankaltaisuutta. Aineistosta nousi esiin orientalistissävytteisiä, toiseuttavaa maailmankuvaa ilmentäviä ajattelumalleja. Toisaalta aineistosta näkyi myös heikko ymmärrys sukupuolistuneen väkivallan rakenteellisuudesta. Lehtikirjoitusten valossa voi näin ollen todeta, että ajatusmallit ”toisista” heijastivat samalla myös tiettyjä ajatusmalleja ”itsestä” ja ilmensivät toiseuttamissokeutta ja kulttuurisen itsereflektion puutetta. Lisäksi aineiston perusteella ”toisten” tekemää sukupuolistunutta väkivaltaa pidetään poliittisesti tärkeänä kysymyksenä, joka voi saada aikaan suorastaan yhteiskunnallisen kriisitilan. Toiseuttamissokeuden teoreettisen käsitteen sekä sitä soveltavan ja esimerkillistävän empiirisen analyysin avulla tutkielma auttaa ymmärtämään ja purkamaan vallitsevia, syvään juurtuneita, globaaleja sukupuoleen ja rodullisuuteen liittyviä valta-asetelmia. Tutkielma tuo näkyväksi sukupuolistuneeseen väkivaltaan suhtautumiseen liittyvän ristiriidan ja kritisoi siihen liittyvää kaksinaismoralismia. Työ luo myös toisettamissokeuden nimeämisen kautta uutta käsitteistöä ristiriitaisuuksien ymmärtämiseksi ja kritisoimiseksi. Tutkielmani on puheenvuoro sen puolesta, että kyky esittää kriittisiä kysymyksiä omassa kulttuurissa vallitsevia, kyseenalaistamattomina pidettyjä normatiivisia ajatustottumuksia ja ristiriitaisuuksia kohtaan vahvistuisi.
  • Sarvi, Tiina (2005)
    Tämä on tutkielma intialaisen klassisen tanssin harrastamisesta Helsingissä syystalvella 2005. Intialainen klassinen tanssi on kertovaa draamallista tanssia, jonka koreografiat perustuvat intialaisiin tarinoihin ja mytologioihin. Perinne on tuhansia vuosia vanha Intiassa. Nykyisin tanssilla on samanlainen asema Intiassa kuin klassisella baletilla länsimaissa: se on monen harrastus varsinkin lapsena mutta harvan ammatti. Tanssin uskonnollinen ulottuvuus antaa sille kuitenkin hyvin erilaisen merkityksen. Tutkimuksessa kysytään, miten voimme ymmärtää pääkaupunkiseudun naisten intialaisen klassisen tanssin harrastamista ja minkä merkityksen se heidän elämässään saa. Kyse on laajemmasta ilmiöstä, koska erilaisten eksoottisten tanssien harrastaminen ja oppiminen on hyvin suosittua. Tutkimusmenetelmänä on käytetty osallistuvaa havainnointia usean kuukauden ajan tanssitunneilla sekä teemahaastattelua valikoidusta joukosta harrastajia. Lisäksi on haastateltu tanssinopettajia. Aihetta tarkastellaan antropologisen tanssintutkimuksen sekä foucaultilaisen ja giddensläisen teoretisoinnin näkökulmasta, kuinka länsimaissa yksilöt määrittävät itseään ja Bourdieun habituksen mallisesti identiteettiään valintojen, tässä harrastusvalinnan, kautta omassa elämässään. Tutkimuksen tuloksia on, että tanssi on naisille osa itsensä kehittämisen projektia. Heitä kaikkia yhdistää orientalismi, jonkinlainen kiinnostus Intiaa ja sen kulttuuria kohtaan. Tanssista saa ruumiillista nautintoa, joka samalla vaatii itsekuria ja itsensä hallintaa sen liikekielen vaikeassa omaksumisessa. Toisaalta tanssitunneilla ilmenee myös yhteisöllisyyttä, kun osa sen harrastajista jakaa samanlaista elämänkatsomusta ja arvomaailmaa.
  • Nurminen, Ilona (Helsingin yliopisto, 2019)
    Pro-gradu tutkielmassani tarkastelen Elina Hirvosen romaania Kauimpana kuolemasta: miten Hirvosen romaani ilmentää länsimaisten ja afrikkalaisten välisiä kulttuurisia hierarkioita, ihmisten jaottelua itseen ja toisiin; toiseuteen. Yleisesti toiseus merkitsee jonkun yksilön tai ryhmän sulkemista marginaaliin - yhteisön ulkopuolelle. Jaottelua voidaan tehdä esimerkiksi ihonvärin tai alkuperän perusteella: he, me; vieras, tuttu; länsimainen, ei-länsimainen. Tällaiset jaottelut ovat näkyvästi esillä romaanissa eri henkilöhahmojen puheista, ajattelusta ja käyttäytymisestä, mutta romaanissa niiden tarkoituksena on enemmänkin kyseenalaistaa eroja, kuin ylläpitää käsitystä erilaisista ihmisryhmistä. Teos kuvaa henkilöhahmojen tarinoiden kautta kuvausta kahdesta eri maailmankolkasta, joista toinen tuo esiin länsimaista kulttuuria ja toinen afrikkalaista. Se on kirjoitettu vuonna Teos esittää, että kokemuksiin liittyvät tunteet, haaveet ja pettymykset, joita henkilöhahmot kokevat ja prosessoivat, ovat hyvinkin samankaltaisia, vaikka ihmisten elinympäristöt tai mahdollisuudet ihmisarvoiseen elämään ovat erilaiset. Tutkimukseni keskeisenä taustateoriana käytän kulttuurintutkimuksen teorioita "me ja muut" ("the West and the Rest") -diskurssista sekä toiseudesta. Tutkin kuinka Kauimpana kuolemasta toisaalta heijastelee fiktion välityksellä maailmassa esiintyviä todellisia valtasuhteita ja osallistuu diskurssin purkamiseen korostamalla ihmisten samankaltaisuutta. Tarkastelen ilmiöitä erityisesti kolmen romaanin keskeisen henkilöhahmon kautta, joista Esther ja Paul ovat myös romaanin minäkertojia, mutta kolmannen, Bessyn tarina välittyy lukijoille hänen lapsuudenystävänsä Estherin kertomana. Aiheesta tekee mielenkiintoisen se, että jo stereotypioita kuvaamalla voi osallistua toiseuden käsitysten ylläpitämiseen ja tuottamiseen ja stereotypoioiden vahvistamiseen. Hirvonen on kuitenkin onnistunut esittämään käsitykset erilaisista ja eriarvoisista ihmisistä siten, että teos onnistuu purkamaan vallalla olevia stereotypioita. Kyseenalaistetut tai ympärikäännetyt stereotypiat ovat yksi pro-graduni keskeinen tutkimuskohde. Oman lisänsä tutkimukseeni tuo myös Hirvosen kolumnit, joita hän kirjoitti Afrikassa asuessaan. Hirvonen on nostanut romaaniinsa esille hyvin paljon samoja kysymyksiä ihmisyydestä, kuin mitä hän kolumneissaankin käsittelee. Kolumnit sijoittuvat kuitenkin selkeämmin tosimaailmaan ja niiden tehtävänä on yleensä fiktiivistä romaania selkeämmin vaikuttaa ihmisten ajatteluun tai asenteisiin. Fiktiota voidaan pitää myös vähemmän yhteiskunnallisena (väite vaatii varmaan jonkun lähteen), joten on mielenkiintoista vertailla, miten myös fiktio voi yhtä lailla vakavasti otettavasti heijastella todellisen maailman ongelmia. Kolumneissa on kerrottu Hirvosen tapaamien ihmisten tarinoista, joita hän on yhdistellyt romaaniinsa henkilöhahmojen tarinoihin. Yksi tärkeä ero romaanin ja kolumnien luonteessa on se, että kolumneissa on tarkempaa pohdintaa eri ongelmakohtien syistä, seurauksista ja parannusehdotuksista. Romaanissa on vähemmän esittelyä ongelmien syistä ja parannusehdotuksista ja sen takia kolumneissa esitettyjen ajatusten tuominen mukaan tutkielmaan on hyödyllistä.
  • Kangas, Kaisa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastelen, miten Japania käsiteltiin Helsingin Sanomien covid-19 -uutisoinnissa keväällä 2020. Teoreettisena lähtökohtana on kehysteoria: samat faktat ja tapahtumat voi esittää ja tulkita eri asioita painottaen, eli kehystää eri tavoin. Useiden empiiristen tutkimusten mukaan kehystys vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen kuvan viestin vastaanottaja muodostaa käsiteltävästä asiasta. Tutkin toisaalta sitä, mitä Helsingin Sanomat uutisoi ja mitä se jätti uutisoimatta Japanin epidemiatilanteesta, ja toisaalta sitä, miten se kehysti esittämänsä asiat. Media ja mediatalot ovat enemmän tai vähemmän kytköksissä taloudellisiin ja poliittisiin valtarakenteisiin, ja globaalissa maailmassa valtarakenteetkin ovat globaaleja. Ulkomaanuutiset päätyvät Helsingin Sanomiin kansainvälisten uutistoimistojen ja mediatalojen ketjun kautta. Yksi ajatustapoihin kytkeytyvä globaali valtarakenne on kulttuurillinen jaottelu ”itään” ja ”länteen” ja siihen liittyvä orientalismi. Yhdysvaltalainen ja brittiläinen media on käsitellyt Japania orientalistisesti, ja pyrin selvittämään, välittyikö tällainen käsittelytapa mediatalojen ketjun kautta myös Helsingin Sanomiin. Aineistoni sisältää ne Helsingin Sanomien covid-19 -aiheiset artikkelit ajanjaksolta 16.1.-31.5.2020, joissa Japani mainitaan (talousuutiset pois lukien). Tarkastelujakso alkaa päivästä, jona Japanissa todettiin ensimmäinen covid-19 -tartunta. Se kattaa tartuntalukujen ensimmäisen merkittävän nousun ja laskun (taudin ns. ”ensimmäisen aallon”) Japanissa sekä ajanjakson, jona maassa oli voimassa hätätila. Erittelen ja luokittelen aineistossani esiintyviä kehyksiä sisällönanalyysiä muistuttavalla menetelmällä. Pääasiallinen metodini on kuitenkin kriittinen diskurssianalyysi, jonka avulla tarkastelen, millaisin kielellisin keinoin kehyksiä rakennetaan. Tutkielmassani rakennan japanilaisia alkuperäislähteitä käyttäen kuvan Japanin covid-19 -epidemiasta keväällä 2020 ja sen hillitsemiseksi tehdyistä toimista. Sen jälkeen tarkastelen Helsingin Sanomien uutisointia tätä taustaa vasten ja vertailen uutisoinnin välittämää käsitystä muodostamaani kuvaan. Japanissa koronaepidemia eteni aluksi verrattain hitaasti. Vaikka se alkoi aiemmin kuin Suomessa, huolet terveydenhuollon kantokyvystä nousivat esiin myöhemmin. Uutisoinnissaan Helsingin Sanomat alkoi kuitenkin käsitellä Japanin toimia onnistuneina käytännössä vasta sitten, kun oli selvää, että kuolleisuus oli jäänyt pienemmäksi kuin Suomessa. Yksi toistuva kehystys oli esittää Japanin toimet hitaina tai tehottomina. Tämä kehys oli yleensä omaksuttu käytetyistä lähteistä. Se kytkeytyy yhtäältä aiempaan Japania koskevaan uutisointiin ja toisaalta implisiittisiin oletuksiin siitä, millaiset epidemianhallintamallit nähtiin toimivina. Lisäksi uutisoinnista nousi esiin mm. kehys, jossa Suomi ja Japani rinnastettiin, ja kehys jossa käsiteltiin epidemian vaikutuksia tyypillisen japanilaisina pidettyihin ilmiöihin. Helsingin Sanomien käyttämät medialähteet olivat yhtä lukuun ottamatta englanninkielisiä, ja niissä painottui yhdysvaltalainen näkökulma. Usein lehti omaksui aihepiirejä ja kehyksiä suoraan lähteistään. Orientalistista käsittelyä Helsingin Sanomissa ei voi kuitenkaan sanoa esiintyneen silloinkaan, kun sitä oli nähtävissä lähteissä. Kehys, jossa Suomi ja Japani samaistettiin, oli yleisempi kuin Japanin outona ja vieraana esittävä kehys.
  • Sorvoja, Piia (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tarkastelen tutkielmassani, kuinka vuoden 2017 elokuussa Burma/Myanmarissa käynnistynyt rohingya -kriisi representoidaan Helsingin Sanomissa. Burma/Myanmar on buddhalaisenemmistöinen maa, kun taas sen vainottu vähemmistö rohingyat ovat islaminuskoisia. Islam edustaa mediassa usein länsimaille vihamielistä ”toista”, missä yhteydessä muslimit kuvataan aggressiivisina ja uhkaavina. Buddhalaisuuteen puolestaan suhtaudutaan länsimaissa lähtökohtaisesti positiivisesti, ja buddhalaismunkkeihin yhdistyy mielikuvissa seesteisyys sekä rauhanomaisuus. Rohingya -kriisissä asetelma kääntyy päälaelleen siinä mielessä, että muslimivastaisuutta Burma/Myanmarissa ovat lietsoneet jotkut äärinationalistiset buddhalaismunkit, kuten Wirathu. Tutkimuskysymykseni onkin, miten islam ja buddhalaisuus esitetään Helsingin Sanomissa ja miten niiden roolien puolesta argumentoidaan. Aineistonani toimii Helsingin Sanomien verkkopalvelun uutisartikkelit vuoden 2017 elokuusta vuoden 2018 helmikuuhun. Hyödynnän tutkimuksessani retorista analyysia Chaïm Perelmanin teorian pohjalta. Jaan aineistosta nousevien teemojen perusteella uutiset viiteen eri kategoriaan ja tarkastelen, millaisia retorisia keinoja niissä on käytetty sekä millaisia kuvia niistä muodostuu. Nämä kategoriat ovat buddhalaisuutta koskeva buddhalaisuus – ”myötätuntoa hyttysille, muttei ihmisille”, islamiin liittyvä islam – taistelijoita ja suuria perheitä, rohingyoiden kärsimyksen kuvailuun keskittyvä rohnigya -kansan kärsimykset, Aung San Suu Kyihin median kohdistama kritiikki ja puolustus kategoriassa Aung San Suu Kyi –”ahtaassa raossa” vai ”kansanmurhan palvelija”? sekä sotavoimien kuvaaminen Burma/Myanmarin todellisena vallankäyttäjänä kategoriassa sotavoimat todellisena vallankäyttäjänä. Tutkimuksessani käy ilmi, että kriisiä koskevasta uutisoinnista on löydettävissä erilaisia retorisia keinoja auktoriteettiin nojaavasta argumentaatiosta metaforiin. Lisäksi niistä on havaittavissa vahvoja premissejä eli esisopimuksia. Buddhalaiset mielletään rauhanomaisiksi, kun taas islaminuskoiset aggressiivisiksi ja takapajuisiksi. Islaminuskoisen vähemmistön jouduttua vainon kohteeksi buddhalaisenemmistöisessä maassa uutisointi muuttuu ja alkuperäisestä premissistä poiketen buddhalaisuuteen aletaan liittää myös aiempaa negatiivisempia rinnastuksia. Sävyltään uutisointi on kuitenkin enemmän ihmettelevää, ja kriisiin pyritään etsimään vastauksia ennen kaikkea Burma/Myanmarin valtion olemuksesta tai sen historiasta. Aineistosta käy ilmi sekä islamia että buddhalaisuutta koskevan tiedon olevan itse asiassa varsin vähäistä.
  • Reini, Ida-Emilia (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämä tutkielma käsittelee vähälle huomiolle jääneen imaginisti-runoilija Aleksandr Kusikovin tuotantoa. Tutkielmassa analysoidaan kahta vuonna 1920 julkaistua runoelmaa ”Poema poem” ja ”Koevangelieran”. Runoanalyysin lisäksi tutkielma esittelee myös Kusikovin kirjallista elämäkertaa ja sen suhdetta kirjailijan tuotantoon. Biografian koostamiseksi tietoa on kerätty Kusikovia käsittelevien artikkelien ja kirjailijan lyhyen omaelämäkerran lisäksi aikalaismuistelmista, Kusikovin julkaistusta kirjeenvaihdosta, sekä kirjailijan emigranttilehdissä julkaistuista kirjoituksista. Molemmissa teosanalyyseissä hyödynnetään subteksti-analyysin menetelmiä. ’Teksti’ ymmärretään laajasti kattamaan kirjallisten tekstien lisäksi mm. Kusikovin koko tuotannon ja elämäkerran. ”Poema poem”-runoelman analyysissä tarkastellaan teoksen suhdetta raamatulliseen ”Laulujen lauluun” ja sen imaginistisiin sovellutuksiin. Runoelmaa lähestytään sen motiiveista käsin: teoksen kaupunkikuvausta käsitellään suhteessa imaginistien urbanismiin ja lyyrisen sankarin tšerkessiyttä tutkitaan osana imaginistista elämänteatteria. Runoelman rakkausmotiiville tarjotaan kolme mahdollista luentaa yhtäältä sen syntagmaattisista ja toisaalta paradigmaattisista suhteista käsin. Ensimmäisessä korostuu Kusikovin tuotannolle ominainen lyyrisen sankarin tunteiden kuvaus, jälkimmäisissä imaginisten tradition profetia sekä Kusikoville ominainen mystinen taso. ”Koevangelieran”-runoelman taustaa selvitetään tarkastelemalla orientalismin ja Koraanin asemaa venäläisessä kaunokirjallisuudessa ja Kusikovin tuotannossa. Tutkielmassa nimetään runoelman subtekstejä, joiden motivointeja tutkitaan jo yllämainittujen luentatapojen avulla. Tarkastelun kohteena ovat täten autobiografinen lyyrinen sankari ja tämän imaginistiset profetiat, sekä runoelman islamilainen mystiikka. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta Kusikovin olleen aktiivinen kirjallinen tekijä, jonka merkitys on ehkä suottakin unohtunut kirjallisuushistoriassa. Teosanalyysit osoittavat sekä imaginismin vaikutuksen Kusikovin tuotannossa, että myös runoilijan omintakeisen kuvaston.
  • Hyötylä, Konsta (Helsingin yliopisto, 2019)
    This Master’s thesis examines the critiques coming from the post-colonial studies that have been produced on the narration of the so-called ”Arab Spring”. The thesis analyzes at what kind of shapes and forms the post-colonial theory takes and how it has been utilized to critique the western narration and representations of the so-called “Arab Spring”. Especially, the thesis considers how these critiques can be utilized in future research and how they produce a deeper understanding of global transformations such as the so-called “Arab Spring”. The thesis presents an analysis of post-colonial theory, focusing mainly on the concepts of “orientalism” and “eurocentrism”. The post-colonial tradition is the main theoretical basis of the critiques used as the main source and analyzed in the thesis. These critiques are presented in large scale in the thesis. The texts are studies using qualitative method of content analysis. The critiques presented in the thesis clearly show that Eurocentric views and ideals as well as orientalist stereotypes and simplifications are hegemonic in the western narrative. These connect to the Eurocentric ideal of modernity. Central argument found in the critiques analyzed in the thesis is that the western grand narrative creates a false ideal of universalism that is produced by neglecting the subaltern voices and critiques. The key finding of the thesis is that at the center of breaking this grand narrative is dismantling the power structures produced by the colonialism through dismantling the false ideal of universalism if we want to achieve a globally just world. At the center of this process of decolonization are the subaltern voices and critiques that are currently pushed to the margins by “the West”. These voices and critiques coming from the Global South need to be recognized and listened to.
  • Sillanpää, Leena (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä maisterintutkielmassa tutkin sitä, millainen on pakolaisen representaatio Suomen kotouttamispolitiikassa vuosina 2016–2019. Lähestyn aihetta kotouttamispolitiikassa käytetyn kielen kautta. Kotouttamispolitiikkaa ei ole suomalaisen sosiaalityön tutkimuksessa juurikaan tarkasteltu. Kotouttamispolitiikan ja siinä käytetyn kielen tarkastelu on sosiaalityön kannalta kuitenkin tarpeellista, koska kotouttavassa sosiaalityössä täytäntöön pannaan poliittisessa kielessä luotuja käytäntöjä. Tarkastelen representaatiota postkolonialismin teoreettis-metodologisen viitekehyksen kautta. Teorian keskiössä on orientalismin diskurssin ympärille rakentuva käsitys postkolonialistisesta representaatiosta. Tieteenfilosofisesti tutkimukseni edustaa sosiaalista konstruktionismia. Sosiaalityön tutkimuksen traditiossa tutkimukseni edustaa dekolonialistista ja antirasistista suuntausta. Tutkimusaineistoni kostuu Suomen kansallisista kotouttamispoliittisista asiakirjoista, jotka ovat hallituksen kotouttamisohjelma vuosille 2016–2019, tarkastusvaliokunnan mietintö kotouttamisen toimivuudesta sekä pöytäkirja 23.1.2019 pidetystä eduskunnan täysistunnosta. Tutkimusaineiston analysoinnissa olen käyttänyt välineenä kriittistä diskurssianalyysiä. Aineiston perusteella pakolaisen representaatio Suomen kotouttamispolitiikassa rakentuu neljästä toisiinsa limittyvästä teemasta. Nämä neljä teemaa ovat pakolainen suhteessa muihin maahanmuuttajiin, pakolainen suhteessa suomalaisiin ja suomalaisuuteen, pakolainen samanaikaisesti aktiivisena toimija sekä passiivisena objektina sekä pakolainen sukupuolittuneena hahmona. Kaikki neljä teemaa antavat hiukan erilaisia painotuksia pakolaisen representaatiolle, mutta muodostavat lopulta jokseenkin yhtenäisen kuvan pakolaisesta. Suhteessa muihin maahanmuuttajiin pakolainen on ei toivottu, koska hänen kotoutumisensa nähdään muita maahanmuuttajaryhmiä vaikeampana ja epätodennäköisempänä erityisesti vieraan kulttuuritaustan ja arvopohjan takia. Kulttuuri ja arvot ovat myös merkittävin erottava tekijä pakolaisen ja suomalaisten välillä. Pakolaisen edustaa vanhoillisuutta, patriarkaalisuutta ja epädemokraattisuutta, jotka käsitetään suomen ja suomalaisuuden edustamille länsimaisille arvoille vastakohtaisiksi. Samalla pakolaisen kulttuuriset ominaisuudet kuvataan annettuina ja ruumiillisina siten, että kotoutuminen tai ”suomalaistuminen” ei niiden takia ole mahdollista. Pakolainen on kotouttamispolitiikassa samanaikaisesti sekä toimija että objekti. Hän on toisaalta kotouttamistoimien passiivinen kohde, mutta toisaalta vastuussa kotoutumisestaan, jolle on määritelty tavoitteet ja toimenpiteet. Näin pakolaista representaation liittyy rajoitettu toimijuus. Pakolaisen sukupuolittuneissa representaatiossa nousee esiin naisten uhrius ja alisteinen asema patriarkaalisessa kulttuurissa sekä miesten aggressiivisuus ja alttius rikoksiin. Sekä pakolaisnaisen että pakolaismiehen hahmo edustavat uhkaa suomalaiselle yhteiskunnalle ja suomalaisille arvoille.