Browsing by Subject "paavit"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-4 of 4
  • Happonen, Juha (Helsingin yliopisto, 2018)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee keskiaikana vuosina 1050-1418 Katolisen kirkon johtajina toimineiden paavien ja Euroopan maallisten hallitsijoiden valtapyrkimyksiä, sekä niistä aiheutuvia ristiriitoja, joita valtatavoittelu mukanaan toi.Ensiksi pyrin kuvaamaan pro gradu -tutkielmassani keskeisimmät valtapoliittiset sekä sotilaalliset tapahtumat ja valtapyrkimykset paavien ja Euroopan hallitsijoiden välillä. Tarkoituksenani on tuoda esille valtapyrkimysten eettisiä ja moraalisia näkökohtia, joilla Carl Grimberg arvioi teoksensa tapahtumia . Esimerkkien avulla pyrin nostamaan myös niitä myönteisiä ja kielteisiä seuraamuksia sekä tuloksia, joita Katolisen kirkon hallitsijoina toimineiden paavien ja Euroopan monarkististen ruhtinaiden toiminnan ja vallankäytön seurauksena oli. Tutkimuslähteinäni on historioitsija Carl Grimbergin Kansojen historia -teoksen keskiaikaa käsittelevät osat 1 ja 2. Crimbergin lähdeaineiston lisäksi tutkimuksessani on ollut siinä mielessä keskeinen sija Christensen ja Göranssonin kirkkohistorian teoksilla 1ja 2, että olen voinut niiden avulla verrata ja ikään kuin "peilata" Carl Grimbergin kerrontaa ja tulkintoja tutkimusaiheeni historiallisista tapahtumista. Valikoiden olen voinut hyödyntää myös nykyaikaista englanninkielistä kirjallisuutta etsiessäni spesifistä tietoa Henrik IV:stä, Innocentius III:sta, ja esimerkiksi paaviuden suuren skisman, niin sanotun "paavien vankeuden ajan" loppuratkaisusta. Tutkimukseni temaattinen rakenne jäsentyy ajallisesti kolmeen osaan. Ensimmäinen niistä käsittelee paavinvallan pyrkimystä haastaa Euroopan monarkistiset kuninkaat valtataistelussa Saksan keisareiden ja paavi Gregorius VII:n välillä. Toisen osan tutkimusta voi ajatella muodostuvan paavi Innocentius III:n aikaisesta paavinvallan huippukaudesta. Kolmannen pääteeman tutkimuksessani muodostaa Ranskan kuninkaan Filip Kauniin toiminta, joka tuli ajan kuluessa muuttamaan katolisen kirkon ja maallisen kuningasvallan voimasuhteita. Pro gradu -tutkielmani tutkimustuloksista kolme nousee mieleeni päällimmäisenä. Mielestäni Carl Grimberg ei itse näe eettisesti perusteltuna sotilaallisesti ekspansiivista toimintaa ja sotilaallisia operaatioita, joissa ei ole selkeästi kyseessä oman valtion kansalaisten, heidän elämänsä ja hyvinvointinsa turvaaminen. Toiseksi Carl Grimberg ei hyväksy doktriinia paavinvallan täyteydestä "plenitudo potestasis" , eikä paavi Innocentius III:n vuonna 1302 julkaisemassa "Unam Sanctam" -bullassa paaviuden ohjelmajulistuksen ilmaisua: "jos maallinen valta käyttää miekkaa väärin tai yleensä tekee jonkin virheen, kuuluu tuomitseminen ja rankaiseminen hengelliselle vallalle". Koska Carl Grimberg ei hyväksynyt "Unam Sanctam" -bullan teesiä, ei hän hyväksynyt paaviuden tekoja vain sillä perusteella, että ne olivat johdettuja tästä julistuksesta. Kolmantena johtopäätöksenäni Carl Grimberg ei mielestäni näytä pitävän tutkimuksessaan ehkä riittävästi sitä mielessään, että keskiajalla maallinen ja hengellinen poliittinen valta toimi kiinteässä yhteydessä. Molemmat niistä käsittivät velvollisuudekseen, jopa itse Jumalalta tulleena, hallita toimivaltaansa kuuluvia alueita, kansoja ja maita, sekä pitää valtakunnissa yllä hyvää järjestystä ja huolehtia kansalaistensa hyvinvoinnista.
  • Pappinen, Lassi (Helsingin yliopisto, 2018)
    Vuonna 1989 jo vuosikymmeniä kestänyt kylmä sota tuli päätökseensä, kun Neuvostoliiton etupiiriin kuuluneiden Itä-Euroopan valtioiden kommunistiset puolueet menettivät valtansa ja valtiot siirtyivät demokratiaan. Itä-Euroopan kommunismin romahtamisen on esitetty olevan monen tekijän summa. Yksi näistä tekijöistä on paavi Johannes Paavali II, joka pitkän virkakautensa aikana nousi merkittäväksi kansainväliseksi vaikuttajaksi. Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitän, millaisena Johannes Paavali II:n vaikutus kommunismin romahtamiseen nähtiin länsimaisissa tiedotusvälineissä ja elämäkerroissa, ja miten näkemykset erosivat toisistaan. Lisäksi otan selvää, muuttuivatko nämä käsitykset kommunismin romahtamisen ja paavin kuoleman välisinä vuosina 1989–2005. Pääasiallisina lähteinäni käytän sekä sekulaareja että katolisia amerikkalaisia ja englantilaisia sanoma- ja aikakauslehtiä poliittisen murroksen vuosilta 1989–1990 sekä paavin kuoleman jälkeen huhtikuulta 2005. Vuoden 2005 osalta täydennän lähteitäni kahdella saksalaisella lehdellä. Lehdistön ohella toisen lähdekokonaisuuteni muodostavat neljä paavista 1990-luvun loppupuolella kirjoitettua elämäkertaa. Lähteitä vertaamalla pyrin muodostamaan näkemyksen siitä, millaisena Johannes Paavali II:n poliittinen toiminta kommunismin suhteen kuvattiin. Lähdeaineistossa oltiin lähes yksimielisiä siitä, että Johannes Paavali II vaikutti kommunismin romahtamiseen johtaneisiin tapahtumiin. Yksittäisten kirjoittajien välillä esiintyi kuitenkin pieniä painotuseroja sen suhteen, toteutuiko paavin vaikutus valtionjohtajien välisessä kirjeenvaihdossa ja tapaamisissa vai tämän kohtaamisissa kotimaansa Puolan kansalaisten kanssa. Lisäksi osassa lähteistä painotettiin Johannes Paavali II:n lämpimiä suhteita Itä-Euroopan valtionpäämiehiin, kun taas osassa pidettiin tärkeämpänä paavin oletettua yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa. Paavin muistokirjoituksista kävi ilmi, että hänen virkakautensa myöhemmät tapahtumat ja kiistakysymykset veivät huomiota hänen 1980-luvun poliittiselta aktiivisuudeltaan. Tutkimukseni perusteella voidaan todeta, että vaikka paavin ei ajateltu kaataneen kommunismia yksin, hänen katsottiin tukeneen siihen johtaneita kehityskulkuja. Näin hän tuli käyttäneeksi omaa moraalista auktoriteettiaan itäeurooppalaisen kommunismin kaatamiseksi.
  • Hannola, Terhi (Helsingfors universitet, 2014)
    Tutkielmassa käsitellään Johannes Paavali II:n Ruumiin teologian (1979–1984) näkemystä syntyvyyden sääntelystä. Katolisen kirkon ainoaa sallimaa syntyvyyden sääntelyn menetelmää, luonnollista perhesuunnittelua, suhteutetaan 1960-luvun seksuaaliseen vallankumoukseen ja sen olennaisena osana ehkäisypillerin saapumiseen tavallisten ihmisten saataville. Ensisijaisena aineistona toimii Ruumiin teologian lisäksi myös Paavali VI:n syntyvyyden sääntelyä käsittelevä kiertokirje Humanae Vitae (1968), joka on keskeisessä osassa Ruumiin teologiassa. Työssä on tarkoituksena tutkia perusteluja katolisen kirkon ehkäisykiellon takana sekä Johannes Paavali II:n että Paavali VI:n argumentteja luonnollisen perhesuunnittelun puolesta. Taustaluvuissa tarkastellaan vaikuttajia ehkäisypillerin syntyyn sekä katolisen kirkon kantaa ehkäisyyn ennen Paavali VI:n Humanae Vitaeta, jossa ns. keinotekoinen ehkäisy jyrkästi kielletään. Ennen analyysia kartoitetaan myös Johannes Paavali II:n taustaa sekä hänen vaikutustaan Paavali VI:n Humanae Vitaen sisältöön. Tutkielma asettuu uskontososiologisen tutkimuksen kehyksiin käsittäessään em. paavien lausunnot sosiaalisen kontrollin pyrkimyksinä. Tutkielmassa hyödynnetään sekä diskurssi- että systemaattista analyysiä menetelminä. Analyysi rakentuu aineistosta nousevien keskeisten teemojen mukaisesti. Ensin kartoitetaan, millä tavoin ehkäisystä puhutaan Ruumiin teologiassa ja Humanae Vitaessa, minkä vuoksi ehkäisy kielletään ja mitkä ovat keskeiset argumentit kiellon takana. Tutkielmassa käsitellään myös luonnollisen perhesuunnittelun mahdollisuuksia suhteessa tämän päivän tietoon ihmisen biologiasta. Seuraavaksi tarkastellaan ehkäisyn takana olevan välineellistäminen ongelman alkulähteitä: palataan Johannes Paavali II:n näkemykseen himon synnystä syntiinlankeemuksessa ja sen kautta ihmisen nykytilaan, jota Jeesus sanoillaan sydämen aviorikoksesta (Matt. 5:27-28) Johannes Paavali II:n mukaan avaa. Analyysin toisessa osassa syvennytään Johannes Paavali II:n ihmiskäsitykseen, jonka omaksuminen on hänen mukaansa edellytys luonnollisen perhesuunnittelun noudattamiselle. Luonnollinen perhesuunnittelu vaatii itsensä hallitsemista ja sitä kautta itsehillintää. Vertailen Johannes Paavali II:n näkemystä ihmisyydestä psykologian näkemyksiin ihmisen potentiaalista hillitä itseään myös voimakkaassa tunnetilassa. Tutkielmassa tarkastellaan myös Johannes Paavali II:n ja Paavali VI:n odotuksia yhteiskunnalle ja suhteutetaan niitä nykypäivän kritiikkiin mm. pehmopornoistuvasta valtavirtamedioiden kuvastosta. Tutkielmassa keskustellaan niin abstrakteilla kuin käytännön elämän tasoillakin. Se osoittaa argumentatiiviset sekä ihmiskäsitysten eroihin liittyvät ongelmat yhteiskunnan ja katolisen kirkon välisessä ehkäisykeskustelussa Johannes Paavali II:n ruumiinteologisiin puheisiin pohjaten.
  • Ristimäki, Jenna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Buenos Airesin arkkipiispa Jorge Mario Bergoglio valittiin paaviksi maaliskuussa 2013. Paaviksi tultuaan hän otti nimekseen Franciscus. Paavi Franciscus on virkakautensa aikana muodostunut tavallista enemmän esillä olevaksi julkisuudenhenkilöksi niin kristillisiin kirkkoihin sitoutuvissa kuin sekulaareissakin mediavälineissä. Pro gradu -tutkielmassani tutkin, miten Franciscuksesta kirjoitettiin yhdysvaltalaisessa National Catholic Reporter -lehdessä Franciscuksen paaviuden ensimmäisen vuoden aikana. Tutkin, millaisia teemoja paavi Franciscuksesta ja hänen toiminnastaan nousee esille ja millaista suhtautumista häneen lehden lukijoille välitetään. Käyn läpi Franciscuksen käsittelyä lehdessä läpi kronologisessa järjestyksessä siten, että tutkimuksestani muodostuu kuva Franciscukseen liittyvän kirjoittelun kehittymisestä tutkimusajanjakson aikana. Tutkimuksesta selvisi, että National Catholic Reporter välitti lukijoilleen paavi Franciscuksesta pääosin hyvin positiivisen kuvan. Franciscus esitettiin lehdessä katolisen kirkon aktiivisena uudistajana ja ihmisläheisenä arvojohtajana, joka omalla esimerkillään inspiroi muita kirkon johtohenkilöitä muuttamaan toimintatapojaan. Lisäksi Franciscuksen hallinnolliset uudistukset kuuriassa herättivät lehdessä mielenkiintoa. NCR:ssä puhuttiin toistuvasti ”Franciscuksen vallankumouksesta”. National Catholic Reporter suhtautui Franciscukseen positiivisesti jo heti tämän valinnan jälkeen. Franciscuksen odotettiin alusta asti tuovan muutoksia katoliseen kirkkoon. Lehti seurasi koko tutkimusajanjakson tiiviisti Franciscuksen tekemiä hallinnollisia uudistuksia ja suhtautui niihin toivottuina asioina. Syksyn 2013 aikana vallankumous-käsite alkoi pikku hiljaa siirtyä tarkoittamaan Franciscuksen paaviuden tuomaa asennemuutosta kirkon sisällä hallinnollisten radikaalien muutosten sijaan. Franciscuksen uudenlainen tyyli toimia paavina ja hänen innostamansa asennemuutokset otettiin erittäin positiivisesti vastaan. Franciscukseen kohdistui lehden kirjoittelussa vain vähän kritiikkiä, joka ei koskaan ollut paavin itsensä, vaan tämän yksittäisten tekojen tai päätösten kritisoimista. Kritiikkiä herätti yleensä pettymys siitä, ettei paavin linja ollut kirkkopoliittisesti kyllin liberaali.