Browsing by Subject "palestiinalaiset"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-5 of 5
  • Prittinen, Satu (Helsingfors universitet, 2015)
    Aims of the Study. This Study's Aim was to find out the factors that influence Well-Being in the storycrafted stories of Finnish and Palestinian Children. In the past ten years the research of Children's Well-Being has partly developed to a more childperspective direction. Children have slowly started moving from being objects to active subjects and becoming experts of their own Well-Being. This sort of expertese and respect of Childrens own visions has been the Aim also in this Study. In the present Study the focus is on both the resources and suppressors of the Well-Being as well as the similarities and differences between the stories of the Children from two Nationalities. Awareness of the factors influencing Children's Well-Being can on it's part help the Adults working with Children to pay more attention to the things that are meaningful for Children. Methods. The Research Data was given as a ready collected data from the research project Children tell about their Well-Being – Who listens? (projectnumber 1134911), that was funded by Academy of Finland. The research consortium was a collaboration between the Universities of Helsinki and Oulu. In the University of Helsinki it was led by professor Liisa Karlsson. The Finnish stories were retrieved from the Finnish Social Sciences data archive. These stories were collected between the years 1996-2001. The Palestinian data was gathered in Lebanon among the Palestinian refugees between the years 2006-2012. Altogether the datas consist of 81 stories, of which 42 are from Finns and 39 are from Palestinians.Children in both datas were 2-12 years old. In the review of the stories the wellfare theory by Erik Allardt(1976), a Finnish sociologist, was used as a guideline. The resources and suppressors of Well-Being were monitored through Allardt's dimensions of wellfare; material conditions (having), social relationships (loving) and the societal level (being). In the analysingprocess quatifying and contets specification were used. Results and conclusions. The resources of Well-Being in the stories from both datas were home, the satisfaction of basic needs, happiness, play, peer relationships, family and the possibility to influence in their own matters. In addition to these, in the stories of the Palestinians feeling secure and the possibility to influence thorough dance were also regarded as resources. In Finnish stories also autonomous adventures with peers were labelled as resources. Suppressors for Well-Being in the stories of both datas were shortcomings of material conditions, fear and shortcomings of the possibilities to influence own matters. Suppressors in the stories of Palestinians were also the lack of peer relationships, impossibility to play or to attend school, loss of close-ones and the unsaturation of basic needs. Additional suppressors in the stories of the Finns were difficulties in play and being left alone. In the stories of Palestinian Children one can find the experiences and consequences of War from the Child's point of view. In the stories of Finnish Children material conditions and possibilities of influencing own matters were better than in the Palestinian stories. Finnish stories revealed also challenges in peer relationships. As a conclusion from the stories of the Children peer relationships, play, family, satisfaction of basic needs and the possibility to influence ones own matters appear to be meaningful for the Well-Being of Children from both countries.
  • Guillaume, Marja (Helsingfors universitet, 2015)
    In this research we examined, first, the relation between war traumas and other significant stress-factors and school achievement. Second, we tested if Urie Bronfenbrenners PPCT-model could structure the factors affecting school achievement. Finally we searched to find out if any of those factors could protect school achievement from the effects of major negative life-events. The study was conducted in two stages, in spring 2006 and 2007 and included 303 children, aged 10-13 years from the 6th grade. 48,8% were boys and 51,2% girls. The research consisted of self-report questionnaires. Language skills were tested with the Arabic Achievement Test, mathematic skills with the Mathematics Achievement Test, major negative life-eventswith the Major Life-event Checklist, traumatic experiences with Inclusive Gaza Traumatic Event Checklist, coping-skills with the shortened version of Children's Coping Stategies Checklist- Revised 1-lomaketta, jolla arvioitiin lapsen coping-keinoja, Motivational Strategies for Learning Questionnaire, parental scholastic-support practices were measured with a newly-developed instrument, siblings relations was measured with the Siblings Relation scale, teachers practices were measured with an instrument based on the Students Perception about School Work instrument, and peer social relationship with the Friendship Quality and Peer Popularity/Acceptance scale. The results show that the negative life-events have a negative effect on school-achievement. Despite this the traumatic events didn't affect negatively students school-achievement. The results showed also that Urie Brofenbrenners PPCT-model could help structure the factors affecting school-achievement. The role of parents and teachers didn't rise as significant. Instead the results showed that good motivational beliefs and self-regulated learning could protect school-achievement from the impact of negative life-events. The results on whereby the good motivational beliefs and self-regulated learning would protect school-achievement from negative life-events is only partially confirmed by previous research. Instead the results showing that parents and teacher didn't play any part in school-achievement is surprising compared to the previous research and awakens a need for further research. If in future researches it is possible to confirm the special role of good motivational beliefs and self-regulated learning for the shool-achievement of children in difficult conditions it would point-out a new priority in teaching and raising children for schools, teachers and parents.
  • Ruotsalainen, Mika Kullervo (2002)
    Tutkimuksen kohteena on Suomen ulkopolitiikan suhde palestiinalaiskysymykseen vuosina 1967-1974. Vuoden 1967 kuuden päivän sodan jälkeen palestiinalaiskysymys nousi kansainväliseen keskusteluun. Myöskään Suomen ulkopolitiikka ei selvinnyt ilman mielipiteitä asiasta. Kuuden päivän sodan jälkeen mielipiteet johdettiin suoraan puolueettomuuspolitiikan tiukoista lähtökohdista. Aluksi julkisessa keskustelussa palestiinalaiset olivat hyvin passiivisessa osassa. Heitä pidettiin ryhmänä kaltoin kohdeltuja pakolaisia, joille ei nähty tulevaisuutta tai menestymisen mahdollisuuksia. 1970-luvulle tultaessa palestiinalaisten ongelmat hahmottuivat suomalaisessa julkisuudessa 1960-lukua aktiivisempana. Kaikkien tuntemaksi hahmoksi oli noussut vuonna 1969 PLO:n johtoon valittu Jasser Arafat. Suhtautuminen palestiinalaisiin oli kaksijakoista. Toisaalta ymmärrettiin heidän pyrkimyksiään. Samalla kuitenkin tuomittiin palestiinalaisten laajaa huomiota herättäneet terrori-iskut. Yom kippur -sodan myötä vuonna 1973 palestiinalaisten painoarvo Lähi-idän politiikassa kasvoi. Neuvostoliitto tunnusti PLO:n palestiinalaisten ainoaksi edustajaksi ja tavoitteli näin tukea Lähi-idän arabimailta. Palestiinalaisten painoarvoa nosti myös öljykriisi, joka vavisutteli boikotteineen ja nousevine öljyn hintoineen koko maailmaa. Samalla PLO alkoi omaksua poliittisia tavoitteita sotilaallisten oheen. Suomessa tasavallan presidentti Urho Kekkonen piti vuoden 1973 lopussa Paasikivi-Seurassa puheen, jossa hän vaati palestiinalaisten aseman huomioimista. Samalla hän esitti kärkevää kritiikkiä Israelia kohtaan. Kekkosen puhe muutti Suomen ulkopolitiikan suuntaa palestiinalaiskysymyksessä. Seuraavana vuonna 1974 YK:ssa äänestettiin PLO:n oikeudesta päästä tarkkailijajäseneksi YK:n yleiskokoukseen. Suomi äänesti PLO:n puolesta toisin kuin suuri osa muuta itäblokkiin kuulumatonta Eurooppaa. Yleiskokouksen päätöksellä oli suuri merkitys PLO:lle. Sen kansainvälinen asema oli noussut aivan uudelle tasolle. Alkuperäislähteinä tutkimuksessa on käytetty ulkoministeriön arkiston kokoelmia. Lisäksi YK-päätöksenteon osalta on tarkasteltu sekä YK:n että Suomen ulkoasiainhallinnon toimintakertomuksia. Julkista keskustelua tutkimusperiodilla on tarkasteltu kuuden poliittisesti eri laidoilla toimineen sanomalehden kautta. Suuri osa tutkimusperiodin tutkimuskirjallisuutta Suomen ulkopolitiikan osalta on erilaisia elämäkertoja ja muistelmia.
  • Taittonen, Maria Kristiina (2008)
    Pro gradu -tutkimukseni aiheena on terrorismi strategisena poliittisena toimintana Israelin ja palestiinalaisalueiden välisessä konfliktissa, ja erityisesti Israelin turvallisuuspolitiikan vaikutus palestiinalaisterrorismin määrään. Tutkin Israelin terrorismia vastaan suuntaamien sotilaallisten ratkaisujen vaikutuksia palestiinalaisten äärijärjestöjen Hamasin, Palestiinan Islamistisen Jihadin (PIJ) ja al-Aqsan Marttyyrien Prikaatin (AMP) terrori-iskujen määrän vaihteluun toisen intifadan aikana. Tutkimuksen teoreettisena asetelmana toimii nelikenttä, joka jakaa terrorismintutkimuksen teoriat yksilö- ja yhteiskunnallisiin ja pro- ja reaktiivisiin teorioihin. Tavoitteena on tutkia palestiinalaisjärjestöjen toimintaa suhteessa sekä toisiinsa että suhteessa esitettyihin teorioihin, ja sitä kautta paikantaa järjestöjen sijoittumista terrorismintutkimuksen selitysmallien kenttään. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on palestiinalaisterrorismin peliteoreettinen strategisuus: ovatko iskut itsenäisiä ja sattumanvaraisesti ajoitettuja vai hallitsevatko järjestöt niiden määrää ja ajoitusta strategisena pelinä? Tutkin terrori-iskujen määrän ja Israelin samanaikaisten sotilaspoliittisten ratkaisujen välistä yhteyttä pääasiassa regressioanalyysin keinoin. Puran Israelin terrorisminvastaiset toimet osamuuttujiin ja selitän niiden avulla eri tekijöiden vaikutusta palestiinalaisterrorismin määrän vaihteluun. Olen koonnut tutkimuksessa käytettävän tilastollisen aineiston Memorial Institute for the Prevention of Terrorismin ja Palestinian Center for Human Rightsin raporteista. Regressioanalyysin tulokset osoittavat, että Israelin ennaltaehkäisevien ja puolustavien menetelmien välillä on merkittävä ero siinä, millaiseen reaktioon ne palestiinalaisjärjestöjen puolella johtavat. Ennaltaehkäisevien menetelmien kohdalla terrori-iskujen määrä vaihtelee selvästi sen mukaan, millaisella intensiteetillä Israel niitä käyttää, mutta puolustavien menetelmien kohdalla yhteys terrori-iskujen määrän vaihteluun jää osoittamatta. Ennaltaehkäisevien menetelmien käyttö johtaa terrori-iskujen määrän lisääntymiseen keskimäärin kuudella iskulla viikossa. Tulokset kertovat molemminpuolisen väkivallan keskittymisestä samoille viikoille ja siten Israelin terrorisminvastaisen strategian huonosta toimivuudesta: ennaltaehkäisevien menetelmien tavoitteena on vähentää terrori-iskujen määrää, mutta tutkimuksen mukaan ne johtavat pikemmin päinvastaiseen tulokseen. Puolustavat menetelmät taas eivät provosoi terrori-iskuja ennaltaehkäisevien menetelmien tavoin, mutta myöskään ne eivät onnistu väkivaltaa vähentämään. Esitän tutkimukseni päätelmänä Israelin sotilaspoliittisten ratkaisujen vaikuttavan terrorismiin hyvin merkittävällä tavalla. Palestiinalaisjärjestöt säätelevät terrori-iskujen määrää reaktiona Israelin samanaikaisiin toimiin siten, että Israelin armeijan korkean aktiviteetin viikoilla myös terrori-iskujen määrä on korkealla. Vastaavasti järjestöt laskevat iskujen määrää silloin, kun Israel vetäytyy. Molemminpuolisen väkivallan keskittyminen samoille viikoille kertoo palestiinalaisjärjestöjen valintojen olevan sekä reaktiivisia että strategisia, sillä järjestöt vaihtelevat terrori-iskujen määrää Israelin ratkaisuista riippuen. Terrorismin osoitetusta reaktiivisuudesta johtuen pidän peliteoriaa osuvana selitysmallina konfliktin tulkintaan. Sekä Israel että palestiinalaisjärjestöt selkeästi mitoittavat väkivallan käyttönsä toisen osapuolen toimiin. Kova terrorisminvastainen strategia lietsoo väkivaltaa vastapuolella ja vastoin tavoitteitaan johtaa terrorismin määrän kasvuun.
  • Pekkonen, Heli (Helsingfors universitet, 2016)
    Rauhan- ja konfliktintutkimuksen alaan sijoittuvan tutkielman tavoitteena on vastata kysymykseen, miten tilaa hallitaan ja sen kautta palestiinalaissiviilien elämää kontrolloidaan Länsirannan Jordanjoen laaksossa. Siinä analysoidaan toistaiseksi vähän tukittua, noin kolmasosan Länsirannasta kattavaa Jordanjoen laakson aluetta sekä siellä elävien beduiinien liikkumista ja sen rajoittamista. Laaksosta on hetkellä yli 90 % palestiinalaisten ulottumattomissa erilaisten liikkumista ja tilaa kontrolloivien mekanismien vuoksi. Tutkimalla palestiinalaissiviilien liikkumisen rajoittamista erityisesti beduiinien kautta, joiden paimentolaisuuteen perustuva elämäntapa vaatii liikkumista laidunmaiden perässä vuodenaikojen mukaan, päästään käsiksi siihen monimutkaiseen prosessiin, jolla Israel hallitsee tilaa ja fragmentoi Länsirannan aluetta. Tutkielma on kuvaileva tapaustutkimus, jonka tutkimusmateriaalina ovat vuonna 2013 suoritetut teemahaastattelut beduiinien miehitys- ja tilaongelmista sekä YK-järjestöjen raportit sekä kartat alueelta. Liikkumisen rajoittaminen ja sen kontrollointi määritellään Johan Galtungin väkivaltaisen rakenteen käsitteen kautta. Työn teoreettinen viitekehys rakentuu Galtungin lisäksi territoriaalisuuden käsitteelle sekä David Torpeyn ajatukselle siitä, että valtioita voidaan pitää legitiimin väkivallan lisäksi myös liikkeen monopoleina. Tätä täydentävät Fréderick Grosin ja Hagar Kotefin tilaa ja sen hallintaa käsittelevät teoriat sekä Michel Foucault’n hallinnallisuuden analyysi. Teoreettisen viitekehyksen pohjalle on rakennettu kaksi hypoteesia. Ensimmäisen mukaan palestiinalaissiviilejä marginalisoidaan turvallisuuden nimissä ja tätä marginalisaatiota tuotetaan kontrolloimalla liikkumista. Tämä näyttää pitävän paikkansa beduiinien kohdalla. Erityisesti alueen jako A-, B- ja C-alueisiin, konkreettiset esteet teillä sekä maastossa ja maan hamuaminen siirtokunnin, armeijan aluein ja luonnonpuistoin kaventaa heidän elintilaansa huomattavasti. Beduiinit eivät kykene ylittämään tarkastuspisteitä tarvittavien lupien puuttuessa ja tämä kykenemättömyys liikkua pois Jordanjoen laaksosta sitoo heidät yhä tiukemmin kiinni tilaan, jossa fyysinen liikkuma-alue tiukkenee entisestään. Toisen hypoteesin mukaan liikkumista tutkimalla kautta pääsee tarkastelemaan territoriaalista prosessia, jonka seurauksena palestiinalaissiviileillä on käytössään ainoastaan alle 10 % Jordanjoen laakson pinta-alasta. Haastatteluiden, karttojen ja raporttien pohjalta tutkielmassa piirtyy kuvan siitä, että territoriaalinen prosessi, jossa Israel hamuaa yhä laajenevaa alaa Jordanjoen laaksosta näyttää olevan olemassa. Siihen, mihin tämä johtaa ja miksi se on olemassa on analyysin pohjalta vaikeampi vastata. Yksi mahdollinen kehityssuunta palestiinalaisalueiden fragmentoimisessa ja tilan pirstaloimisessa on mahdollisen kahden valtion ratkaisun vieminen yhä kauemmas tulevaisuuteen, joka tekee tutkimusaiheesta maailmanpoliittisesti merkittävän.