Browsing by Subject "paluumuutto"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-10 of 10
  • Könönen, Anna (2006)
    This is a study of the process of returning. It examines how returnees rebuild homes and social networks in Prijedor area, Bosnia and Herzegovina. Social networks were lost because of the collapse of the former Yugoslavia, war, internal displacement and fleeing. Returning to the area of Prijedor began spontaneously, and was intensive especially during the years 2000 and 2001. The study is based on fieldwork in Prijedor (October-December 2001). The methods were participant observation, writing notes and a detailed field diary, and conducting interviews. This study searches answers to the questions why anyone wants to return to a place from where he and his family, relatives and friends were evicted, and to where they are still not wanted to return. In the discussion about what 'home' means for the returnees, the starting point is Karen Armstrong's argument about 'home' referring to both a place and to social relations. Furthermore, this study examines how the social network is rebuilt, and what are the elements that encourage or possibly discourage it. This discussion is based on Elisabeth Bott's and Jeremy Boissevain's theories of social networks, and additional theoretical discussion is included as the analysis proceeds. The study suggests that the social network is a vital element in survival strategies and in that way also central in the whole process of returning. The emphasis is that the study about social networks is essential especially in an unorganized state or society. It is argued that the environment, the psychological as well as the physical environment, has a vital function in building a social network. Therefore, the larger discourse in this thesis is how violence and nationalism are connected in daily life, and what would be possible actions that might prevent the rise of violent nationalism, in this case, ethnonationalism (Stanley Tambiah) and constitutional nationalism (Robert Hayden). The returnees encountered various obstacles, and even though international organizations and local Non-Governmental Organizations (NGOs) gave irreplaceable assistance, many challenges were left to tackle. The legacy of Tito's socialism and the 'transition' also influenced the work of the organizations. The study shows that one of the discouraging elements was bureaucratic ethnic cleansing, a term introduced by Robert Hayden. He considers both bureaucratic ethnic cleansing and direct violence as consequences of the same logic in different social settings. The discussion of ethnicity and Joel Halpern's analysis of the cyclical sense of time in which 'decades past become yesterday' gave additional body to the theory of 'transferred burden' (siirtotaakka) introduced by Martti Siirala and Sirpa Kulonen. Cyclical sense of time, this study argues, enforces the transfer of the 'burden'. Hence, it is concluded that due to the cyclical sense of time combined with the legacy of 'transition' and the 'transferred burden', self-repetitive historical structures exist producing such internal as well as external forms that create a fertile ground for endemic and external interference of violent nature. The outcome is discouraging elements or even blocks in the process of building new networks as well as in the process of ensuring sustainable peace and well-being. By applying Victor Turner's theory of social drama to the cases of disturbances in social life, it is suggested that grass-root mediators would be trained. They would collect detailed feedback from all sides of the schism, process it, and share it as constructive feedback, for all parties again. It is also shown that it would be possible for the government – later on the people – to change some of the disintegrative features of its ethnic sentiment. Those would especially be the features of constitutional nationalism, state chauvinism and bureaucratic ethnic cleansing.
  • Folkersma, Liisa Karoliina (Helsingfors universitet, 2011)
    The aim of this thesis is to examine migration of educated Dominicans in light of global processes. Current global developments have resulted in increasingly global movements of people, yet people tend to come from certain places in large numbers rather than others. At the same time, international migration is increasingly selective, which shows in the disproportional number of educated migrants. This study discovers individual and societal motivations that explain why young educated Dominicans decide to migrate and return. The theoretical framework of this thesis underlines that migration is a dynamic process rooted in other global developments. Migratory movements should be seen as a result of interacting macro- and microstructures, which are linked by a number of intermediate mechanisms, meso-structures. The way individuals perceive opportunity structures concretises the way global developments mediate to the micro-level. The case of the Dominican Republic shows that there is a diversity of local responses to the world system, as Dominicans have produced their own unique historical responses to global changes. The thesis explains that Dominican migration is importantly conditioned by socioeconomic and educational background. Migration is more accessible for the educated middle class, because of the availability of better resources. Educated migrants also seem less likely to rely on networks to organize their migrations. The role of networks in migration differs by socioeconomic background on the one hand, and by the specific connections each individual has to current and previous migrants on the other hand. The personal and cultural values of the migrant are also pivotal. The central argument of this thesis is that a veritable culture of migration has evolved in the Dominican Republic. The actual economic, political and social circumstances have led many Dominicans to believe that there are better opportunities elsewhere. The globalisation of certain expectations on the one hand, and the development of the specifically Dominican feeling of ‘externalism’ on the other, have for their part given rise to the Dominican culture of migration. The study also suggests that the current Dominican development model encourages migration. Besides global structures, local structures are found to be pivotal in determining how global processes are materialised in a specific place. The research for this thesis was conducted by using qualitative methodology. The focus of this thesis was on thematic interviews that reveal the subject’s point of view and give a fuller understanding of migration and mobility of the educated. The data was mainly collected during a field research phase in Santo Domingo, the Dominican Republic in December 2009 and January 2010. The principal material consists of ten thematic interviews held with educated Dominican current or former migrants. Four expert interviews, relevant empirical data, theoretical literature and newspaper articles were also comprehensively used.
  • Linnakangas, Anna (2004)
    Tutkimuskohteena olivat inkerinsuomalaisuuden sosiaaliset representaatiot eli inkerinsuomalaisten käsitykset omasta kansallisuudestaan. Tutkimusaineisto koostui 63 inkerinsuomalaisesta paluumuuttajasta. Tutkielman tavoitteena oli tutkia inkerinsuomalaisuuden sosiaalisia representaatioita inkerinsuomalaisten omasta näkökulmasta käsin. Näitä inkerinsuomalaisten käsityksiä omasta kansallisuudestaan verrattiin myös suomalaisten käsityksiin suomalaisuudesta eli suomalaisuuden sosiaalisiin representaatioihin. Olennaista oli myös selvittää, millaisia tekijöitä inkerinsuomalaiset pitävät keskeisinä, kun määritellään suomalaisuutta ja kuinka suomalaisina inkerinsuomalaiset tämän perusteella pitävät itseään. Inkerinsuomalaiset ovat asuneet satojen vuosien ajan kahden kulttuurin, suomalaisen ja venäläisen, rajamailla, minkä voisi ajatella vaikuttavan inkerinsuomalaisten näkemykseen suomalaisuudesta. Lisäksi kiinnostuksen kohteena oli se, kuinka isänmaallisiksi inkerinsuomalaiset kokevat itsensä ja se, missä määrin inkerinsuomalaiset mahdollisesti samastuvat eurooppalaisuuteen. Edellä esitetyn lisäksi tutkittiin iän ja sukupuolen, samoin kuin isänmaallisuuden ja eurooppalaisuuteen samastumisen, mahdollista vaikutusta inkerinsuomalaisten käsityksiin kansallisuudestaan ja siihen, minkälaisia tekijöitä he pitävät tärkeinä suomalaisuuden määrittelyssä. Tutkimusmenetelmä oli kvantitatiivinen, ja aineisto kerättiin lomakekyselynä. Inkerinsuomalaisuuden sosiaalisia representaatioita tutkittiin sana-assosiaatiomenetelmän avulla. Aineiston analyysissa käytettiin mm. pääkomponenttianalyysia, yksisuuntaista varianssianalyysia, riippumattomien otosten t-testiä ja parittaista t-testiä. Keskeinen tutkimustulos oli heimolaisuuden korostus. Heimoajattelua kuvaavat asiat olivat merkityksellisiä inkerinsuomalaisten arvioidessa kansallisuuttaan. Suomalaisuuden määrittelytekijöistä olennaisin oli polveutuminen, joka myös viittaa heimoon. Myös suomen kieli ja työ olivat keskeisiä inkerinsuomalaisuutta kuvaavia asioita kuten myös mm. itsenäisyys, vapaus ja arvo. Inkerinsuomalaisuuden ja suomalaisuuden sosiaalisten representaatioiden väliltä löytyi eroja. Iällä ja sukupuolella ei näyttänyt olevan juurikaan vaikutusta inkerinsuomalaisten käsityksiin inkerinsuomalaisuudesta tai suomalaisuuden määrittelyyn. Isänmaallisuuden ja eurooppalaisuuden suhteen todettiin, että inkerinsuomalaiset tuntevat itsensä kohtalaisen vahvasti isänmaallisiksi ja samastuvat myös eurooppalaisuuteen. Keskeisiä lähteitä olivat Nevalainen, P. & Sihvo, H.(2004) (toim.) Inkeri: historia, kansa, kulttuuri. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura; Miettinen, H. (2004). Menetetyt kodit, elämät, unelmat. Helsinki: Yliopistopaino; Moscovici, S. (2000). Social Representations. Explorations in Social Psychology. Cambridge, UK: Polity Press; Liebkind, K. (1988). Me ja muukalaiset. Ryhmärajat ihmisten suhteissa. Helsinki: Gaudeamus.
  • Korhonen, Kukka (Helsingfors universitet, 2012)
    The European Union has agreed on implementing the Policy Coherence for Development (PCD) principle in all policy sectors that are likely to have a direct impact on developing countries. This is in order to take account of and support the EU development cooperation objectives and the achievement of the internationally agreed Millennium Development Goals. The common EU migration policy and the newly introduced EU Blue Card directive present an example of the implementation of the principle in practice: the directive is not only designed to respond to the occurring EU labour demand by attracting highly skilled third-country professionals, but is also intended to contribute to the development objectives of the migrant-sending developing countries, primarily through the tool of circular migration and the consequent skills transfers. My objective in this study is to assess such twofold role of the EU Blue Card and to explore the idea that migration could be harnessed for the benefit of development in conformity with the notion that the two form a positive nexus. Seeing that the EU Blue Card fails to differentiate the most vulnerable countries and sectors from those that are in a better position to take advantage of the global migration flows, the developmental consequences of the directive must be accounted for even in the most severe settings. Accordingly, my intention is to question whether circular migration, as claimed, could address the problem of brain drain in the Malawian health sector, which has witnessed an excessive outflow of its professionals to the UK during the past decade. In order to assess the applicability, likelihood and relevance of circular migration and consequent skills transfers for development in the Malawian context, a field study of a total of 23 interviews with local health professionals was carried out in autumn 2010. The selected approach not only allows me to introduce a developing country perspective to the on-going discussion at the EU level, but also enables me to assess the development dimension of the EU Blue Card and the intended PCD principle through a local lens. Thus these interviews and local viewpoints are at the very heart of this study. Based on my findings from the field, the propensity of the EU Blue Card to result in circular migration and to address the persisting South-North migratory flows as well as the relevance of skills transfers can be called to question. This is as due to the bias in its twofold role the directive overlooks the importance of the sending country circumstances, which are known to determine any developmental outcomes of migration, and assumes that circular migration alone could bring about immediate benefits. Without initial emphasis on local conditions, however, positive outcomes for vulnerable countries such as Malawi are ever more distant. Indeed it seems as if the EU internal interests in migration policy forbid the fulfilment of the PCD principle and diminish the attempt to harness migration for development to bare rhetoric.
  • Töyli, Jenni (2006)
    Suomen muuttoliikkeen pääasiallinen suunta on ollut useita vuosia maaseudulta kaupunkiin, suuriin kasvukeskuksiin. Tästä huolimatta on aina ollut ihmisiä, jotka muuttavat vastakkaiseen suuntaan – maaseudulle. Vastavirtaan muuttajia ja tämän ryhmän sisällä erityisesti maaseudun paluumuuttajia on kuitenkin tutkittu Suomessa vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää 1) millaisena paluumuuttoprosessi näyttäytyy kertomusten kontekstissa? ja 2) mitä yksilöllisiä merkityksiä paluumuuttajat antavat paluumuutolleen? Tutkimuksen lähtökohtana on narratiivisen lähestymistavan ydinajatus, jonka mukaan kertomukset tarjoavat väylän kertojien kokemusten ja niiden merkitysten tarkasteluun. Narratiivisuuden lisäksi tutkimuksen teoreettisena taustana on aikaisempi muuttoliikekirjallisuus. Aineisto koostuu 14 paluumuuttajan kertomuksesta, joista 13 on tuotettu suullisesti haastatteluissa ja yksi on kirjallinen kertomus paluumuutosta. Kertomuksissa paluumuuttoa tarkastellaan pitkäaikaisena prosessina, joka alkaa tilanteesta ennen paluumuuttoa ja päättyy paluumuuton jälkeisiin tapahtumiin. Analyysi perustuu Apon (1990) juonirakenneanalyysiin ja Hännisen ja Koski-Jänneksen (1999) kertomusmuotoisen aineiston analyysissa käyttämään menetelmään. Analyysin pohjalta on muodostettu kuusi paluumuuttajan tarinaa. Tulosten raportoinnin ensimmäisessä osassa tarkastellaan näiden kuuden tarinan kulkua ja niissä esiin tulleita merkitysjäsennyksiä tarina kerrallaan. Toisessa osassa paluumuuttajien tarinat kootaan yhteen ja niitä tarkastellaan myös aikaisemman muuttoliiketutkimuksen valossa. Tarinoissa paluumuutto näyttäytyy monin eri tavoin etenevänä prosessina ja sille annetaan tarinoissa erilaisia merkityksiä. Paluumuutto voidaan hahmottaa yksittäisen tapahtuman sijasta osaksi ihmisen laajempaa elämäntarinaa. Paluumuutto voidaan kokea luonnollisena ratkaisuna, paluuna merkitykselliseen paikkaan, aikaisemmasta poikkeavan tai ihanteellisena pidetyn elämän mahdollistajana tai elämän välivaiheena. Paluumuutto voi olla pitkään suunniteltu, muuttuneen elämäntilanteen mahdollistama ratkaisu tai nopean päätöksenteon tulos. Paluumuuton taustalla ei ole yksittäistä tekijää, vaan monet motiivit vaikuttavat sen toteutumiseen. Ne voivat liittyä sosiaalisiin suhteisiin, asuntoon, juuriin, henkilön muuttuneeseen elämäntilanteeseen, sopeutumisvaikeuksiin muualla tai työn saantiin. Paluumuuton jälkeinen aika saa ison aseman kertomuksissa. Sosiaaliseen elämään ja sosiaalisiin suhteisiin liitetyt merkitykset korostuvat paluun jälkeisissä kokemuksissa. Lisäksi kerrotaan erityisesti luonnon ja maaseutuympäristön tarjoamista elämyksistä ja mahdollisuuksista sekä myös palveluista. Useimmat tarinat luovat kuvaa paluumuutosta menestystarinana esimerkiksi kuvailemalla niitä vaikeuksia, joiden kautta omaa paikkaa kotiseudulla on jouduttu puolustamaan.
  • Leinonen, Elina (Helsingfors universitet, 2011)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin inkerinsuomalaisten muuttoa edeltävien odotusten toteutumisen yhteyttä psykologiseen sopeutumiseen. Psykologisen sopeutumisen indikaattorina käytettiin elämään tyytyväisyyttä. Tutkimuksen tavoitteena oli tuoda esille sopeutumista prosessina, joka alkaa jo ennen muuttoa (pre-akkulturaatio) sekä luoda uutta tietoa paluumuuttajien odotusten toteutumisen vaikutuksesta sopeutumiseen. Toteutuneiden odotusten tutkimuskenttä muodostaa oman tutkimusperinteensä, jonka piirissä on pyritty selvittämään odotusten ja kokemusten välisen suhteen yhteyttä tyytyväisyyteen eri konteksteissa. Akkulturaatiotutkimuksissa korostetaan, että maahanmuuttajien epärealistiset odotukset muuton jälkeisestä elämästä vaikeuttavat sopeutumisprosessia. Tässä pitkittäistutkimuksessa toteutuneiden odotusten yhteyttä elämään tyytyväisyyteen tarkasteltiin paluumuuttokontekstissa kolmen vaihtoehtoisen mallin avulla. Ideaalitaso-mallin mukaan odotusten toteutuminen nostaa elämään tyytyväisyyttä ja toteutumatta jääminen laskee sitä. Ei vahvistusta –mallissa elämään tyytyväisyyden oletetaan olevan korkeimmillaan silloin, kun kokemukset ylittävät odotukset. Vain kokemus –mallin mukaan hyvät kokemukset muuton jälkeen nostavat elämään tyytyväisyyttä odotusten tasosta riippumatta. Malleja testattiin erikseen sosio-psyykkiseen hyvinvointiin ja ammatillis-taloudelliseen hyvinvointiin liittyvien odotusten suhteen. Perhe- ja ystäväsuhteiden laadun sekä ammatillisten mahdollisuuksien ja taloudellisen tilanteen tason on osoitettu olevan yhteydessä elämään tyytyväisyyteen. Maahanmuuttajien odotuksien on niin ikään todettu koskevan näitä elämänlaatua indikoivia osa-alueita. Tutkimuksen aineisto koostui etniseltä taustaltaan inkerinsuomalaisista (N=141) paluumuuttajista. Lähtökohta-aineisto kerättiin Venäjällä ennen muuttoa ja seurantavaihe toteutettiin noin vuosi muuton jälkeen. Aineiston analysoinnissa huomioitiin ajankohtainen metodologiakeskustelu ja kahden muuttujan välisen suhteen vaikutusta riippuvaan muuttujaan tarkasteltiin polynomisen regressioanalyysin ja vastepintamallinnuksen avulla. Näin tehden voitiin välttää toteutuneiden odotusten tutkimuksille tyypilliset mittaus- ja metodologiaongelmat: retrospektiivisyys, erotuspistemäärien käyttö ja lineaaristen mallien käyttö. Tutkimuksen aineisto tuki ei vahvistusta –mallin mukaista yhteyttä odotusten toteutumisen ja elämään tyytyväisyyden välillä. Yhteyttä voitiin tarkastella vain sosio-psyykkiseen hyvinvointiin liittyvien odotusten ja kokemusten suhteen, koska ammatillis-taloudelliseen hyvinvointiin liittyvät odotukset, kokemukset tai niistä muodostetut interaktiotermit eivät polynomisen regressioanalyysin tulosten mukaan olleet yhteydessä elämään tyytyväisyyteen tilastollisesti merkitsevästi. Paluumuuttajien elämään tyytyväisyys oli korkeimmillaan silloin, kun sosio-psyykkiseen hyvinvointiin liittyvät kokemukset ylittivät odotukset. Odotusten ja kokemusten välisen eroavuuden suunnalla siis on tämän tutkimuksen tulosten perusteella merkitystä psykologisen sopeutumisen kannalta. Tutkimuksen tulos tukee näkemystä, jonka mukaan maahanmuuttajien sopeutumisprosessia tulisi tarkastella pitkittäisasetelmassa muuttoa edeltävä vaihe huomioiden. Lisäksi tutkimus avaa yhden näkökulman siihen, minkä elämän osa-alueiden laatu on paluumuuttajien sopeutumisen kannalta merkityksellistä.
  • Kytö, Hannu; Väliniemi, Jenni (Kuluttajatutkimuskeskus, 2009)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 3/2009
    "Pääkaupunkiseudun muuttovirrat muutoksessa" -tutkimuksessa selvitetään pääkaupunkiseudun muuttovirtoja, niiden rakenteita ja muuttovirtoihin vaikuttavia tekijöitä. Tarkastelun kohteena ovat muuttovirrat, jotka kohdistuvat muualta Suomesta pääkaupunkiseudulle, tapahtuvat pääkaupunkiseudun sisällä tai suuntautuvat sieltä kehyskuntiin. Tavoitteena on löytää muuttopäätöksiin vaikuttavia syitä sekä jäsentää erilaisia muuttoihin liittyviä kuluttajatyyppejä. Muuttojen suuntautumista, motiiveja ja taustaa kartoittaneeseen postikyselyyn vastasi syksyllä 2008 yli 1 300 (25-60-vuotiaita) vastaajaa. Tutkimusaineistoja kerättiin myös muuttaneille tehdyillä teemahaastatteluilla. Pääkaupunkiseudulta ympäristökuntiin suuntautuvassa muuttoliikkeessä tapahtui vuoden 2008 aikana selvä muutos. Vielä vuonna 2007 pääkaupunkiseutu menetti ympäristökuntiin noin 4 600 asukasta enemmän kuin sai niistä. Vuonna 2008 nettomuuttotappio oli enää noin 3 200 henkilöä. Talouden taantuma selittää osan pääkaupunkiseudun muuttovirtojen vaihtelusta, mutta muutokset saattavat heijastella myös asumiseen liittyviä arvoja ja ympäristötietoisuuden lisääntymistä. Mieluisan asunnon löytäminen oli tärkeimpiä uuden asuinkunnan valintaan vaikuttaneita tekijöitä. Työhön, asuinympäristöön sekä palveluihin liittyvät tekijät vetivät muuttajia muualta Suomesta pääkaupunkiseudulle. Tulomuuttajat ja pääkaupunkiseudun sisällä muuttaneet arvostivat kaupunkimaista asuinympäristöä ja tapahtumarikasta elämää. Kehyskuntien vetovoima perustui asuntojen edullisempiin hintoihin ja pientaloasumiseen. Lähes puolet vastaajista piti niiden vaikutusta muuttoon melko tai erittäin suurena. Pääkaupunkiseudulta kehyskuntiin muuttaneet arvostivat myös asunnon ominaisuuksia sekä asuinympäristön viihtyisyyttä, rauhallisuutta ja turvallisuutta. Muualta Suomesta pääkaupunkiseudulle muuttaneiden keskimääräinen työmatka lyheni, kun taas pääkaupunkiseudulta kehyskuntiin muuttaneiden työmatkat pitenivät keskimäärin 10-30 kilometriä. Pääkaupunkiseudun sisäisessä muutossa työmatkojen pituus pysyi ennallaan. Ympäristökuntiin muuttaneista vastaajista 60 prosentilla työmatkaan käytetty aika lisääntyi ja lähes 70 prosenttia kulki työmatkansa henkilöautolla. Kehyskuntiin muuttaneet kokivat liikkumismahdollisuutensa huomattavasti huonommiksi kuin pääkaupunkiseudun sisällä tai pääkaupunkiseudulla muuttaneet. Noin puolet pääkaupunkiseudulla muuttaneista ja kaksi kolmesta ympäristökuntiin muuttaneista ei olisi todennäköisesti muuttanut nykyiselle asuinalueelleen, jos asuntojen hintataso pääkaupunkiseudulla olisi ollut alhaisempi. Pääkaupunkiseudun sisällä muuttaneista vain viidennes harkitsi muuttoa myös ympäristökuntiin. Monipuolisempi asuntotarjonta sekä viihtyisämpi tai turvallisempi asuinympäristö olisivat vaikuttaneet noin joka toisen pääkaupunkiseudulla ja pääkaupunkiseudulta ympäristökuntiin muuttaneen kotitalouden muuttopäätökseen. Kunnan veroprosentilla, eläkkeelle siirtymisellä tai ekologisella elämäntavalla ei ollut juurikaan vaikutusta asuinkunnan valintaan. Suurin osa kehyskuntiin muuttaneista käytti ravintola- ja kulttuuripalveluja muualla kuin asuinkunnassaan ja osti kestokulutustavarat ja vaatteet naapurikunnista. Noin neljännes kehyskuntiin muuttaneista käytti myös terveys-, urheilu- ja liikuntapalveluja asuinkuntansa ulkopuolella. Muuton seurauksena kulutusmenot kasvoivat riippumatta siitä, minne muutettiin. Noin viidennes pääkaupunkiseudulta kehyskuntiin muuttaneista uskoo asuvansa pääkaupunkiseudulla jälleen viiden vuoden kuluttua. Pääkaupunkiseudulla tai -seudulle muuttaneista yli puolet arvioi asuvansa viiden vuoden kuluttua omakoti- tai rivitalossa, joka viides nykyisessä asuinkunnassaan ja joka toinen muualla pääkaupunkiseudulla. Muuttovirtojen ohjaileminen edellyttäisi kunnilta valmiuksia sujuvaan asuntotuotantoon ja kaavoitukseen. Pääkaupunkiseudulla omakotitaloasumisen lisäksi kohtuuhintaisen pienkerrostalo- ja rivitalotuotannon lisääminen ja ns. matalarakentamisen suosiminen vähentäisi lapsiperheiden muuttoa kehyskuntiin. Uusien asuntojen tulisi olla myös helpommin muunneltavissa asukkaiden muuttuvien tarpeiden mukaan.
  • Miettinen, Helena (1999)
    Tutkielmassa tarkastellaan inkerinsuomalaisten etnisen identiteetin rakentumista. Inkerinsuomalaisten etninen identiteetti on joutunut kuluneen vuosisadan aikana moneen kertaan uhatuksi: inkerinsuomalaiset joutuivat Neuvostoliitossa vuodesta 1929 lähtien etnisen vaimon kohteeksi: heidät mm. karkotettiin kotiseudultaan ja suomen kielen käyttö kiellettiin. Vainon vuosina kymmenet tuhannet inkeriläiset vangittiin tai surmattiin. Toinen maailmansota merkitsi inkeriläisasutuksen lopullista hajaantumista. Erityisen mielenkiintoiseksi inkerinsuomalainen identiteetti on noussut, kun ns. paluumuutto alkoi vuonna 1990. Tutkimuksen empiirisen aineiston muodostavat 17:n pääkaupunkiseudulla asuvan, eri-ikäisen ja eripituisen ajan Suomessa asuneen inkerinsuomalaista syntyperää olevan henkilön haastattelut maalis-heinäkuussa 1999. Haastatteluaineistoa on tulkittu narratiivisen lähestymistavan mukaan ja tarkasteltu, minkälaisia etnisen identiteetin aineksia haastateltavien tuottamista omaa elämää kuvaavista tarinoista nousee. Näitä etnisen identiteetin osatekijöitä on peilattu aikaisemmissa tutkimuksissa tehtyihin havaintoihin. Tarkastelun lähtökohtana on inkerinsuomalaisten historiallisesta syistä johtuva etninen erityisluonne: inkeriläisillä ei ollut vuosikymmeniin mahdollisuutta vaalia omaa etnistä identiteettiään ja asuminen vieraiden kulttuureiden keskuudessa on edistänyt sulautumista valtaväestöön. Perestroikan alkaminen, Neuvostoliiton hajoaminen ja paluumuutto Suomeen ovat saattaneet inkerinsuomalaisuuden uuteen asemaan ja etnisen identiteetin uudelleen määrittelyn kohteeksi. Sosiaalipsykologisena viitekehyksenä on sosiaalisen identiteetin teoria. Tuloksena todetaan mm., että muutto Suomeen vaikuttaa ratkaisevasti yksilön tapaan määritellä omaa etnisyyttään. Lähtömaassaan suomalaisten kategoriaan kuuluivat inkerinsuomalaiset., nyt Suomessa se on kantasuomalaisille kuuluva luokka. Inkeriläiset puhuvat itsestään paluumuuttajina. Inkeriläisinä tai inkerinsuomalaisina. Inkerinsuomalaisten etninen identiteetti on yhä enemmän yksilön vapaaehtoisesti rakentama tarkoituksenmukainen kokonaisuus kuin sukujuurista juontuva "verenperimä". Inkerinsuomalaisten etninen identiteetti ei enää välttämättä rakennu pääasiassa suomen kielen ja evankelisluterilaisuuden varaan, kuten aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu. Sen sijaan inkeriläisten kohtaloista juontuvalla kärsimyshistorialla on tärkeä merkitys inkerinsuomalaisten etniselle identiteetille. Tärkeimpiä lähteitä tutkimuksessa ovat haastatteluaineiston lisäksi teokset Inkerinsuomalaiset (Takalo, P. & Juote, M., 1995), Kveenit, tutkimus erään pohjoisnorjalaisen vähemmistön identiteetistä (Saressalo, L., 1996), Changing European Identities, Social Psychological Analyses of Social Change (Breakwell, G. & Lyons, E. (toim.) 1996).
  • Mäkinen, Mika (2006)
    Jugoslavian hajoamissotien seurauksena yli puolet Kroatian noin 660 000 serbistä joutui pakenemaan kotimaastaan vuosien 1991 ja 1996 välisenä aikana. Kymmenen vuotta Kroatian ja Bosnian sotien päättymisen jälkeen vain puolet näistä pakolaisista on palannut kotimaahansa. Pro gradu –työssäni tutkin Kroatian serbipakolaisten paluumuuton onnistumista. Samalla etsin syitä sille, miksi pakolaisten paluu on edennyt kovin hitaasti ja on käytännössä jo päättynyt. Keskeisimmät syyt paluumuuton epäonnistumiseen liittyvät Kroatian viranomaisten haluttomuuteen ratkaista paluumuuttoon liittyviä ongelmia. Valtio on hyväksynyt kehityksen, jossa maan väestön etninen koostumus muuttuu olennaisesti. Tätä kehitystä on jopa rohkaistu. Perusturvallisuuden puute, diskriminoiva lainsäädäntö, asumiseen ja omaisuuden takaisinsaantiin liittyvät ongelmat ovat yhdessä epäoikeudenmukaisen hallintokulttuurin kanssa luoneet ympäristön, joka ei ole kannustanut serbipakolaisia palaamaan. Vasta kansainvälisen yhteisön painostus pakotti Kroatian viranomaiset käynnistämään paluumuuttoa tukevia ohjelmia ja muuttamaan lainsäädäntöään siten, että se huomioi eri väestöryhmät tasapuolisesti. Valtaosa paluumuuttoa rohkaisevista toimista kuitenkin toteutettiin vajavaisesti ja vastentahtoisesti vain palvelemaan ulkopoliittisia tarkoitusperiä. Kansainvälinen yhteisö on omalta osaltaan osoittautunut haluttomaksi tai kyvyttömäksi kohtaamaan Kroatian kansallista, paluumuuttoa hidastavaa vastarintaa. Keskeisimpänä lähdeaineistona tutkimuksessa käytin Kroatiassa toimineiden kansainvälisten organisaatioiden raportointia. Eritoten Euroopan unionin tarkkailuvaltuuskunta EUMM ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ ovat tuottaneet runsaasti yksityiskohtaista, vähemmistöjen paluumuuttoa koskevaa aineistoa. Tutkimus kattaa ajanjakson vuodesta 1995 vuoteen 2003.
  • Mäkinen, Mika (2006)
    The break-up of Yugoslavia in the 1990s resulted in a substantial movement of population within, into and out of the Republic of Croatia. Among these movements between 300,000 and 350,000 Croatian Serbs left their homes in Croatia during the years 1991-1995. The return of these refugees continues to be controversial for Croatia even over ten years after the end of the wars in Croatia and Bosnia. This study evaluates the success of return process of Croatian Serb refugees as well as the main impediments hampering this return. It becomes clear that the return of Serb refugees has not been a success. Key reasons obstructing the return have been lack of security, discriminatory domestic legislation and its application as well as difficulties in housing related issues. One can conclude that the Croatian authorities have not been willing to fully facilitate the return of Croatian Serbs. Apparent failure of domestic and international efforts to promote the return of refugees and displaced persons has left the displacement of Croatian Serb minority largely in place. Judging by the actions of the Croatian authorities it can be deduced that only a resolute response from the international community could have opened a way for successful minority return. For the most part such resoluteness has been missing. Main sources pertaining to this study come about the work of international organisations that have had an extensive field presence in all relevant areas of Croatia for years, namely European Union Monitoring Mission (EUMM) and Organization for Security and Co-operation in Europe (OSCE). Reporting of these organizations is supplemented to the achievements of various other international actors as well as reports and programs of the Croatian authorities. The time period observed reaches from 1995 to late 2003.