Browsing by Subject "paradigmat"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-6 of 6
  • Karjalainen, Jenni (2007)
    Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka kehityspolitiikan tavoitteita argumentoidaan suomalaisessa julkisessa keskustelussa. Määrittelen kehityspolitiikan valtioneuvoston helmikuussa 2004 julkaiseman Kehityspoliittisen ohjelman mukaisesti johdonmukaiseksi toiminnaksi niillä kansainvälisen yhteistyön ja kansainvälisen politiikan lohkoilla, joilla vaikutetaan kehitysmaiden asemaan. Linjauksen mukaan kehityspolitiikan tehtäviä ovat myös suomalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä kansainvälisen yhteisvastuun rakentaminen ja rauhan vahvistaminen. Tutkimuskirjallisuudessa kehitysteorian ja -politiikan on todettu olevan vahvassa vuorovaikutuksellisessa suhteessa. Työn teoreettinen viitekehys jäsentyy kolmen kehitysteorian paradigman varaan: modernisaation, dependenssin ja inhimillisen kehityksen. Teoriassa esitettyjen muotoilujen pyrin ymmärtämään paremmin nykyistä kehityspoliittista keskustelua. Tutkielman empiirisen osuuden muodostaa vuonna 2005 viidessä suomalaisessa sanomalehdessä (Aamulehti, Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet, Kaleva ja Lapin Kansa) julkaistut, kehityskysymyksiä käsittelevät kantaaottavat kirjoitukset, joiksi on luettu mielipide- ja pääkirjoitukset sekä kolumnit. Tarkastelun taustavaikuttimena on Jürgen Habermasin (2004[1962]) näkemys julkisuudesta keskustelun foorumina, jonka mukaan julkisen keskustelun tulisi kriittisen rationaalisuuden periaatteiden nojalla olla monipuolista ja tosiasioihin perustuviin argumentteihin nojaavaa. Peter Dahlgrenia (1991) seuraten pohdin, millä tavoin kehityspoliittinen keskustelu tarjoaa kansalaisille välineitä ymmärtää aihepiiriään ja tavoitella asiantuntevia ratkaisuja erilaisten toimintamallien omaksumiseen. Koko aineiston empiirinen tarkastelu koostuu teemoittelusta, argumenttirakenteiden erittelystä ja kehitysparadigmojen tarjoamien argumenttipositioiden tarkastelusta. Lisäksi aineistosta on valittu harkinnanvarainen otanta yksityiskohtaisempaan argumenttianalyysiin, jossa hyödynnetään Marja-Liisa Kakkuri-Knuuttilan (2004) esittämää käytännönläheistä argumenttianalyysia yhdistettynä tiettyihin uuden retoriikan perinteen elementteihin. Aineistolle asetettava tutkimuskysymys on, millaisia tavoitteita kehityspolitiikalle suomalaisessa julkisessa keskustelussa asetetaan ja millä tavalla tavoitteita perustellaan. Analyysin tuloksena totesin, että suomalaista kehityspoliittista keskustelua ohjaavat motiivit ovat kehitysyhteistyön ongelmien ratkominen, tehdyistä päätöksistä kiinnipitäminen, auttamisen velvollisuuden täyttäminen sekä globaalin turvallisuuden parantaminen. Kolme ensimmäistä ovat keskustelussa määrääviä, kun taas vuorovaikutuksellisempaa näkemystä kehityspolitiikkaan edustavat puheenvuorot esimerkiksi globaalin turvallisuuden edistämisestä kehityspolitiikan keinoin jäävät keskustelussa marginaaliin.
  • Sipilä, Jasmiina (2015)
    In this research I'm moving and exploring in a landscape of an inter-disciplinary improvisation performance. The research is structured by choosing one performance which functions as a documented snippet of an ongoing interdisciplinary improvisation practice and is a vehicle to analyse what sort of skills and knowledge enable and are developed in that specific ongoing practice. I map out the validity of those skills and knowledge in relationship to a dancer's know-how in a new paradigm of performing arts, as well as how to facilitate them and what sort of philosophical and ethical notions and issues arise in such a facilitation process. The mode of this thesis is practicebased art-pedagogical research. I'm proposing that the skills and knowledge that enable inter-disciplinary improvisation, and that are simultaneously developed in the practice, are a dancer's self–reflection and decision making process; a dancer's own research and awareness of senses and perceptions; the awareness of interaction of performer(s) and audience during a performance situation and the collaborative approaches towards learning and creating artistic work. These skills and knowledge share similar terrain with the skills and knowledge of a dancer in a new paradigm of performing arts, including the new paradigm of contemporary dance, defined by a performative shift. In addition to these, what can be specifically drawn from inter-disciplinary improvisation practice is a dancer's awareness of her/his inherent concepts that frame her/his perception in working situations, as well as discipline specific inherent working practices and terminology that are taken as a given, yet come up for discussion and reflection through inter-disciplinary work. I'm proposing that these skills and knowledge can be facilitated and developed through dialogical and critical pedagogical approaches that take in consideration notions of freedom, responsibility, artistic ownership, artistic integrity, as well as a notion of wider socio-political landscapes that the work exists in. In terms of practice based working methods that can facilitate this sort of skills and knowledge, there are many routes. One possible way are the inter-disciplinary working methods introduced in this thesis, that emphasize action-research based working cycles, working collaboratively both within a group, as well as in co-facilitating and approaching a facilitation process as a not-yet-known situation. This mode of working approaches a teacher as an active researcher and facilitator, who also engages in a process of self-reflection and dialogue.
  • Louhiala, Pekka; Hemilä, Harri (2005)
    Näyttöön perustuva lääketiede on saanut paljon innokkaita kannattajia, mutta siihen sisältyy käsitteellisiä ongelmia ja haitallisia lieveilmiöitä. Kyseessä ei ole uusi lääketieteen teoria eikä paradigma, vaikka alkuvaiheessa niin väitettiin. Hoito-ohjeet perustuvat erityisesti satunnaistettuihin tutkimuksiin ja meta-analyyseihin. Meta-analyyseihin liittyy kuitenkin paljon käsitteellisiä ja teknisiä ongelmia, ja satunnaistettujen kaksoissokkokokeiden asettaminen ihanteeksi johtaa lääkehoitojen suosimiseen ja toisenlaisten tutkimusasetelmien perusteettomaan väheksymiseen. Käsitys kliinisen lääketieteen luonteesta on vaarassa kapeutua, jos päähuomio potilaiden hoidossa kohdistuu satunnaistettuihin kokeisiin ja meta-analyyseihin. Todellinen hoito, jossa yksi hoitava lääkäri kantaa vastuuta yhden apua tarvitsevan potilaan hoidosta, on täynnä arvovalintoja, joista vain pieneen osaan näyttöön perustuva lääketiede voi antaa apua. Näyttöperustaan tukeutuminen on kuitenkin myös demokratisoinut kliinistä lääketiedettä, lisännyt kriittisyyttä vakiintuneita hoitoja kohtaan ja tuonut kliinikoiden ulottuville työkalukokoelman, josta on apua hoitopäätöksiä tehtäessä.
  • Ojala, Markus (2007)
    Globalisaatio on ollut 1990-luvulta lähtien keskeinen yhteiskuntatieteellisen keskustelun aihe ja kiistelty tutkimusalue. Usein globalisaatio koetaan yhtenä nykyajan merkittävimmistä yhteiskunnallisista muutosprosesseista, ja sellaisena sen on katsottu myös edellyttävän teoreettisia ja metodologisia uudistuksia sosiaalisten ilmiöiden tutkimuksessa. Toisaalta sekä itse ilmiön luonteesta että sen tutkimuksen analyyttisesta painoarvosta ollaan kirjallisuudessa syvästi erimielisiä. Globalisaatio voidaankin ymmärtää paitsi yhteiskunnallisena ilmiönä myös tieteellisenä konstruktiona ja metodologisena lähestymistapana sosiaaliseen todellisuuteen. Tutkielmassa tarkastellaan globalisaation erilaisia merkityksiä yhteiskuntatieteellisessä kirjallisuudessa. Työn tarkoituksena on pohtia, miten globalisaatiosta käytävää tieteellistä väittelyä voidaan ymmärtää, ja tarjota näkökulmia siihen, miten eri tavoin globalisaatiokäsitteen kautta määritellään yhteiskunnallisen muutoksen luonnetta. Tarkastelua ohjaa näkemys globalisaatiosta sosiaalisena konstruktiona, jonka avulla paitsi tehdään yhteiskunnallista muutosta ymmärrettäväksi myös aktiivisesti muokataan yhteiskuntatieteiden tutkimusagendaa sekä määritellään sosiaalisia suhteita. Globalisaatiotutkimus ymmärretään siten itse osana analysoimaansa yhteiskunnallista muutosta. Tällöin huomio kiinnittyy siihen, millaista määrittelykamppailua tieteellisessä globalisaatiokeskustelussa käydään tutkimuksen yhteiskunnallisesta roolista ja vastuusta. Työssä esitetään kirjallisuudesta kolme tulkintaa, joiden avulla globalisaatiosta käytäviä määrittelykamppailuja voidaan lähestyä. Ensiksi suurten kertomusten tulkinta tarjoaa näkökulman siihen, miten globalisaation kautta määritellään yhteiskunnallista järjestystä, historiallista muutosta sekä hallitsevaa tutkimusparadigmaa. Toiseksi ajatus aikalaisdiagnoosista viittaa keskustelussa esiintyviin pyrkimyksiin kyseenalaistaa globalisaatiotutkimuksen tieteellistä retoriikkaa ja osoittaa, miten yhteiskunnallisen muutoksen analyysi on luonteeltaan normatiivista. Kolmanneksi tulkinta sosiaalisista mielikuvituksista valottaa, miksi globalisaatiota on arvosteltu poliittisilta ja ideologisilta seurauksiltaan haitallisena teoreettisena käsitteenä ja lähestymistapana. Työn lopussa pohditaan globalisaatiotutkimuksen mahdollisuuksia rakentaa yhteiskunnallista toimintaa aktivoivaa mielikuvitusta sekä kehystää sosiaalisten liikkeiden kamppailua globalisaatioprosessien politisoimiseksi. Tutkielmassa perehdytään globalisaatiota niin yhteiskunnallisena ilmiönä, teoreettisena lähestymistapana kuin käsitteellisenä konstruktionakin käsittelevään yhteiskuntatieteelliseen kirjallisuuteen. Kiisteltynä analyyttisena ja teoreettisena käsitteenä globalisaatio on jatkuvan uudelleenmäärittelyn kohteena, ja erilaisten määritelmien nähdään työssä johtavan hyvin erisuuntaisiin tulkintoihin yhteiskunnallisesta muutoksesta. Tutkielman tarkoituksena ei ole argumentoida minkään yhden, muita analyyttisesti paremman tai ideologisesti oikeaoppisen tutkimusnäkökulman puolesta. Sen sijaan tavoitteena on tarjota erilaisia lähestymistapoja globalisaatioproblematiikan arviointiin ja siten osaltaan edistää yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen kriittistä potentiaalia.
  • Merisaari, Mikko (2007)
    Organisaatiotutkimuksen tulkitsevan paradigman mukaan organisaatiot sijaitsevat entistä vähemmän muodollisissa rakenteissa ja fyysisissä muodoissa, ja entistä enemmän jaettuina merkityksinä sekä mielikuvina ihmisten mielissä. Perimmäinen tällainen merkitys on jaettu ymmärrys organisaation identiteetistä, joka sisältää vastauksen kysymykseen: ”keitä me olemme, organisaationa?” Sitä, miten tämä sosiaalisesti jaettu ymmärrys organisaation keskeisistä, ainutlaatuisista ja ajallisesti jatkuvista piirteistä syntyy, elää ja kehittyy, on vähän tutkittu osa-alue. Tässä tutkielmassa tulkitsen organisaatioidentiteetin käsitettä narratiivisen paradigman kehyksessä. Narratiivisen paradigman perusoletus on, että tarinoiden luominen, kertominen ja kuuleminen ovat inhimillisen viestinnän ja tietämisen ensisijaisia muotoja. Käsillä olevan teoreettisen käsitetutkielman tarkoitus on organisaatiotutkimuksen tulkitsevan paradigman puitteissa lisätä ymmärrystä siitä, mitä on organisaatioidentiteetti, miten se rakentuu tarinoiden kertomisen ja kuulemisen vuorovaikutuksessa sekä miten tätä vuorovaikutusta voidaan tulkita organisaatioviestinnän kehyksessä. Tutkimuskysymykseen pyrin vastaamaan tulkitsemalla kolmea avainkäsitettä ja hahmottelemalla tulkinnan edistyessä mallia narratiivisen organisaatoidentiteetin rakentumisesta. Nämä käsitteet ovat organisaatioidentiteetti (luku 3), organisaatiossa tapahtuvan ymmärtämisen ja selittämisen narratiivinen luonne (luku 4) sekä organisaation viestintä dynaamisen organisaatioviestinnän teorian mukaan ymmärrettynä (luku 5). Tutkielma etenee tulkitsevan käsitetutkimuksen periaatteen mukaan, jossa tulkinta ja kirjallinen aineisto ottavat mittaa toisistaan loppuun asti. Hermeneuttisesti rikastuva tulkintani kehittyy työn edetessä siten, että lukujen lopussa muotoilemani propositiot toimivat aina lähtökohtina tulevien lukujen käsittelylle. Työn tuloksena on syntynyt teoreettinen ja edellä mainitut käsitteet syntetisoiva malli siitä, miten organisaatiossa alati neuvoteltava yhteisymmärrys organisaatioidentiteetistä perustuu organisaatiotodellisuuden tarinallisen ymmärtämisen ja kulttuurisesti määrittyneen tarinankerronnan dialektiikkaan. Mallin viestinnällis-dynaamista luonnetta tulkitsen Pekka Aulan väitöskirjassaan muotoileman organisaatioviestinnän kaksoisfunktion ja organisaation areena -mallin valossa. Käsitteiden tulkinnan keskeisiä lähtökohtia ovat mm. Mary Jo Hatchin ja Majken Schultzin esittämä dynaamisen organisaatioidentiteetin malli, narratiivinen ymmärtäminen Paul Ricoeurin ja Jerome Brunerin esittämistä lähtökohdista, narratiivinen kertominen monologisten ja dialogisten organisaatiokertomusten muodossa, sekä Pekka Aulan dynaamisen organisaatioviestinnän teorian näkemykset dissipoivasta ja integroivasta viestinnästä organisaation areenoilla. Tulkintana esitän, että organisaation narratiivinen identiteetti on tarinallisessa ymmärtämisen (sensemaking) ja selittämisen (sensegiving) hermeneuttisessa kehässä alati muotoutuva, tietyssä kulttuurisessa kontekstissa hetkellisesti jaettu yhteisymmärrys ihmisenkaltaiseksi toimijaksi mielletyn organisaation keskeisistä, ainutlaatuisista ja ajallisesti jatkuvista erityispiirteistä. Tarinallisessa dialektiikassa vaikuttavat samanaikaisesti merkityksiä integroiva monologinen sekä niitä heterogenisoiva dialoginen tarinankerronta sekä tarinoiden subjektiivinen tulkinta. Näiden tarinallisten funktioiden keskinäistä vuorovaikutusta voidaan edelleen tulkita Aulan muotoileman organisaatioviestinnän kaksoisfunktion ilmentymänä.
  • Rikabi, Leila (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämä tutkielma käsittelee kommunikatiivisen kielenopetuksen paradigman ilmenemistä Suomen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa vuodesta 1970 vuoteen 2016. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten kommunikatiivisen kielenopetuksen paradigma näkyy Suomen perusopetuksen opetussuunnitelmien vieraiden kielten opetusta käsittelevissä osioissa eri vuosikymmenillä. Tutkielman analyyttinen viitekehys perustuu kahdeksaan Jacobsin ja Farrellin (2003) määrittelemään kommunikatiivisen kielenopetuksen paradigman muutoksen osa-alueeseen. Tutkielman teoriatausta käsittelee kommunikatiivisen kielenopetuksen paradigmaa, vieraan kielen opetusta suomalaisessa peruskoulussa sekä suomalaista perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Tutkielman aineisto muodostuu perusopetuksen opetussuunnitelmista vuosilta 1970, 1985, 1994, 2004 ja 2014. Tutkimusaineisto koostuu näiden opetussuunnitelmien A-kielen tai ensimmäisen vieraan kielen osioista. Tutkielma on toteutettu kvalitatiivisen aineistonanalyysin perusteita seuraten. Aineiston analyysin metodina on teoriaohjaava sisällönanalyysi, Directed Content Analysis. Laadullisen aineiston analyysin tulokset on lisäksi määrällistetty. Analyysin tulokset osoittavat, että kommunikatiivinen kielenopetuksen paradigma ei esiintynyt juuri ollenkaan vuoden 1970 opetussuunnitelmassa. Vuoteen 1985 mennessä kommunikatiivisen kielenopetuksen paradigman vaikutteet olivat kuitenkin saavuttaneet Suomen, sillä vuoden 1985 opetussuunnitelmassa esiintyi jo useita paradigman osa-alueita. Vuoden 1994 erittäin lyhyt opetussuunnitelma ei juurikaan sisältänyt kommunikatiiviseen kielenopetuksen paradigman elementtejä. Vuoden 2004 opetussuunnitelma seurasi kommunikatiivisen kielenopetuksen paradigmaa selvästi vahvemmin kuin mikään edeltäjänsä. Kaikkein vahvimmin kommunikatiivisen kielenopetuksen paradigma ilmenee viimeisimmässä, vuoden 2014 opetussuunnitelmassa, josta löytyy seitsemän kahdeksasta kommunikatiivisen kielenopetuksen paradigman muutoksen osa-alueesta. Tulokset osoittavat viiden vuosikymmenen aikana kielenopetuksessa tapahtuneen suuren paradigman muutoksen. Tutkielman tulokset myös vahvistavat paradigman muutosten hitauden.