Browsing by Subject "parodia"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-7 of 7
  • Kucia, Karoliina (2014)
    Oops! Sorry, later just Oops! was a group practice of micro-events and animation for 4 persons that took place in 2009 in the public spaces of Helsinki. It was also staged as a performance production and presented at the Theatre Academy in November 2010. The entire process was circling around a situation of lapsus (a lapse, slip, faux pas). We used lapsus to experiment with cooperation, which is not based on sympathy or consensus. I chose lapsus for its sensual-emotional complexity and immediacy, to be an occasion for alternatives in self-organizing and collective co-emergence. I chose to do research, not through affirmation of any exact alternative or potentiality of alternative, but by inhabiting a state of disruption. I asked people who share my affection for moments of lapse or ones to whom those moments happen frequently to join the project. We were working through combining mechanical and organic processes of dialogue, exchange and production. Methods and tools used in this practice were: lapse, parody, mockery, inconsistency, reanimation and personal resistance. The main reason to initiate this research was to try out a process that would embrace a condition of fuzzy, fractalized and flexible precarious work structure in cognitive production with its possible collapses. As an event producer in an age of commodification of time, experience and event I decided to play with this structure and to invite a lapsus as a moment of disruption; to see how do we get out from there. Does a collapse produce stiffening or a reinvention of the norm? I see in a lapse an everyday practice of letting go of self-control. Letting go of the constant creation of my face, body and personality as something to be looked at. Letting go of one's own desire to look good. The event of a lapse never fails me. It always works. It always disrupts the consistency of emotions, production, play, drama and interpretation. I believe in tools that are not pretty. A lapse is anti-aesthetical. It disrupts aesthetics, any order and any structure of representation and meaning. In the written part of my thesis I write about the conceptual base for the Oops! project. The concept of Oops! relates mainly to Giorgio Agamben's idea of parody and it's coexistence with fiction, Paolo Virno's concept of joke as a diagram for innovatory action in public, Félix Guattari's minor notions of lapse in Chaosmosis, and Richard's Schechner's idea of dislocation (not-not-me) relating again with Agamben's concept of remnant. Through this theoretical background I try to make sense and formulate my idea of lapse as a fallacy, micro collapse and minor event of the every day, a momentary state of dealing with the possibility of becoming both, a joke or a failure. After that I depict what we intended to do with Oops! the plan I wrote before we started to work and during the practice. This part contains a description of the background for the work and the research, how did the group come together and how did it sustain itself for the period of the work. I also describe my main method of working, the method of reanimation and how I have created this sort of prosthesis to deal with the documentary results of live action and with the live action producing documentary results. Following that I talk about what actually happened in the process of Oops! I concentrate on the most interesting points. I describe the end result, the performance, and point out what was interesting in what we did and what I have found out conceptually and practically. I refer to Franco “Bifo” Berardi's writings on automatism, virtual time and the social consequences of increasingly immaterial labor, and describe surprises, reflections, touching moments and some tools or techniques developed and ready to be carried on. At the end I draw some conclusions and present a short plan for my next attempt to work with lapse; as an appendix I am attaching the script for Oops!, a collection of concepts, scores and structures we followed on the way. Throughout the entire text I relate to other artistic projects beside our Oops! project. In the case of the question of parody I refer to the piece by Jeremy Deller, Battle of Orgreave and the documentary of this work by Mike Figgis, both from 2001, also to a work by Yael Bartana from 2011, And Europe will be Stunned and to the film Attenberg from 2010, by Athina Rachel Tsangari. When talking about the method of reanimation and lapse I refer to Martin Arnold's Passage à l'acte from 1993, Jeremy Deller's piece again, my own previous works and Joan Jonas' pieces, Vertical Roll, 1972 and Reanimation, 2012.
  • Ylilammi, Mikko (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielma käsittelee Hermann Hessen varhaisen tuotannon piirteitä Bildungsromanin perinteisen saksalaisen muodon ja parodisten tyyliseikkojen osalta. Valitut neljä tekstiä, Knulp, Muuan nuoruus (Unterm Rad), Demian ja "Haihattelija" ("Karl Eugen Eiselein"), osoitetaan sekä Bildungsroman-muodon perillisiksi että sen parodiaksi. Tutkielmassa näytetään niiden parodiset viittaukset genren tyypillisiin piirteisiin nähden sekä niiden etääntyminen perinteisen Bildungsromanin optimistisesta asenteesta. Tutkimusmetodina käytetään tekstianalyysiä ja vertailevaa kirjallisuudentutkimusta. Tärkeimpänä vertailukohtana käytetään Johann Wolfgang von Goethen arkkityyppistä Bildungsromania Wilhelm Meisterin oppivuodet (Wilhelm Meisters Lehrjahre). Teos on kirjallisuudentutkimuksessa usein saanut arvon Bildungsroman-muodon vakiinnuttajana ja sen selkeimpänä edustajana. Erityisen hyödyllinen teos on selkeyttämään Bildungin ja Bürgertumin (opin ja porvariston) asemaa Bildungsroman-muodossa. Teoreettinen taustatutkimus perustuu Bildungsroman-tutkimukseen, mm. James Hardinin, Rolf Selbmannin ja Liisa Saariluoman tutkimuksiin. Bildungsromania käsitellään rakenteena, genrenä ja tyylilajina. Parodian teoria nojautuu Linda Hutcheonin ja Simon Dentithin ajatuksiin, ja se ymmärretään tutkielmassa laajassa merkityksessä niin, että huomioidaan sekä ivaava että arvostava viittaus kohdetekstiin. Bildungsroman-muotoa käsitellään myös yksilön sosiaalistumisena yhteiskunnallisiin normeihin. Hessen varhaistuotannon teokset osoittautuvat hyvin tietoisesti Bildungsroman-muotoa mukaileviksi, mutta varsin erilaisia ratkaisuja sisältäviksi tarinoiksi. Hessen päähenkilöt joutuvat henkisten ja maallisten ihanteiden ristiriidan keskelle ja päätyvät vaihteleviin lopputuloksiin. Perinteisessä Bildungsromanissa oletettu harmonian saavuttaminen teoksen loppuvaiheessa esittäytyy mahdottomana tai naurettavana. Sen tilalla on kohtalokäsitys, joka käsittää sekä kärsimystä että korkeamman hengen tavoittelua, mutta ei lopullista yhteiskunnan arvojen sisäistämistä ja hyväksymistä. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että Hermann Hessen tekstit ovat voimakkaasti sidoksissa perinteiseen saksalaiseen Bildungsroman-muotoon, mutta myös, että Hesse pyrkii tietoisesti erottautumaan sen tavanomaisista ajattelutavoista. Hesselle tyypilliset yksilön sisäiset konfliktit, kahtia jakautuneet identiteetit ja pyrkimys korkeampaan henkiseen olemukseen sopivat hyvin kehityskertomukseen, mutta samalla hänen teksteissään on läsnä synkkyys joka leimaa myös hänen myöhempiä teoksiaan. Nämä erot genreen, jota kirjallisuushistoriassa kutsutaan Bildungsromaniksi, esiintyvät usein nimenomaan parodisessa muodossa.
  • Pajukallio, Outi (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielma tarkastelee Facebook-parodiaa, jossa pilkan kohteena ovat maahanmuuttovastaiset ja heidän kielenkäyttönsä. Tavoitteena on selvittää, millaisia kielenpiirteitä parodiassa käytetään ja minkälaisina kielenkäyttäjinä maahanmuuttovastaiset niiden avulla representoidaan. Lisäksi tarkastellaan, minkälaisia diskursseja parodiassa kaiutetaan. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on kriittinen diskurssintutkimus, mutta analyysissa hyödynnetään myös perinteistä tekstianalyysia. Aineistona on sata julkaisua maahanmuuttoon positiivisesti suhtautuvien humoristisesta Facebook-ryhmästä Terrorismin ja sukkien vastainen kansanliikeryhmä vuodelta 2019. Luvussa 3 tarkastellaan parodian kielellistä ilmiasua. Analyysi osoittaa, että maahanmuuttovastaiset representoidaan kielenkäyttäjinä, jotka eivät osaa kirjoitetun yleiskielen normeja eivätkä välitä niistä, vaan kirjoittavat tunteen vallassa. Kirjoitusvirheinä esitettyjä piirteitä, etenkin yhdyssanavirheitä ja lyöntivirheiltä vaikuttavia piirteitä, käytetään paljon ja liioitellusti niin, että myös johdoksia ja muita sanoja on kirjoitettu erikseen morfeemirajojen kohdalta. Puhutun ja kirjoitetun kielen erottamisen vaikeus osoitetaan käyttämällä suomalaistettua fonotaksia sekä nasaaliassimilaatiota muistuttavaa ilmiötä, jossa sananloppuinen n kirjoitetaan m:nä. Parodiatyylin piirteet esiintyvät liioiteltuina niin, että ne eivät sellaisinaan voisi esiintyä verkkokielessä, mikä korostaa julkaisun ironista sävyä. Lisäksi typografinen äänensävy on voimakkaan affektinen ja huutava, sillä aineistossa käytetään runsaasti suuraakkosia, huutomerkkejä ja huutomerkkejä edustavia numeroita 1. Luvussa 4 osoitetaan, miten parodiassa hyödynnetään ironista diskurssien omimista. Toistuvien aiheiden kuten sukkien, kaljan, katupartioiden ja median puolueellisuuden kautta kaiutetaan maahanmuuttovastaiseen diskurssiin kuuluvaa apokalyptista retoriikkaa sekä populistista ja arvokonservatiivista diskurssia. Tällä pyritään esittämään maahanmuuttovastaiset argumentit naurettavassa valossa, millä sekä vahvistetaan omaa kantaa että vastakkainasettelua maahanmuuttokeskustelun osapuolten välillä. Luvussa tarkastellaan myös parodiassa runsaasti esiintyvää metakielenkäyttöä, jossa esitetään kohteen olevan tietoinen ja ylpeä omasta tavastaan kirjoittaa. Tutkielmassa käy ilmi, että parodiassa kohde representoidaan hysteerisinä ja kouluttamattomina, mikä sopii aiempien tutkimusten tuloksiin siitä, millaista kuvaa maahanmuuttovastaisista rakennetaan maahanmuuttokeskustelussa. Kielenpiirteiden käytölle on nähtävissä malleja esimerkiksi Timo Soinin kielenkäytössä ja humoristisista ilmauksista "isäm maan puollustaja" ja "elämäm koulu". Tutkielman tulokset ovat relevantteja verkkokielen tutkimukselle yleisesti, sillä analyysissa käy ilmi, että aineiston piirteitä arvioidaan muissakin konteksteissa ärsyttäväksi tai huonoksi verkkokieleksi.
  • Larsson, Mathilda (Helsingin yliopisto, 2019)
    Avhandlingen undersöker den brittiska författaren Mary St Leger Kingsleys (aktiv under pseudonymen Lucas Malet) roman The Wages of Sin (1891) och dess förhållande till Thomas Hardys roman Jude the Obscure (1895). Utgående från forskaren Talia Schaffers artikel ”Malet the Obscure: Thomas Hardy, ’Lucas Malet’ and the Literary Politics of Early Modernism” (1996) undersöks om Hardy kan ha plagierat eller parodierat Malets roman och i så fall hur. Med hjälp av forskaren Ziva Ben-Porats begreppsapparat om satirisk parodi, studeras mot vem och vad kritiken i Hardys roman riktar sig. Alternativa tolkningar till Schaffers analys presenteras i form av rådande litterära strömningar och samhällsfenomen i fin-de-siècle Britannien, som kan tänkas stå bakom en del av likheterna i romanerna. Samtidigt utvidgas Schaffers analys av de två romanerna genom att tidigare obeaktade likheter mellan romanerna tas upp. En genomgående tematik blir den tidstypiska dragningen mellan framåtsträvan och tillbakagång, som tar sig uttryck i både romanernas modernistiska tendenser, liksom romantiska och parodiska element som förankrar romanerna i en gången tid. Avhandlingens slutsats blir att det inte finns tillräckligt med bevis för att tala om plagiarism i fråga om Jude the Obscures förhållande till The Wages of Sin. Däremot uppmärksammas parodiska element i Jude the Obscure som indikerar att scener som tidigare setts som svårtolkade eller överdrivna av forskare, kan ses ha sin förklaring i romanens kritik av Malets The Wages of Sin.
  • Palo, Olga (Helsingfors universitet, 2016)
    Judith Butlerin teoretisointi performatiivisesta sukupuolesta on vaikuttanut suuresti sukupuolentutkimukseen, mutta myös muun muassa kulttuurin- ja taiteidentutkimukseen. Myös ajatus sukupuolen luonnollisuutta horjuttavista kumouksellisista teoista nousee Butlerin kirjoituksista. The Knife-yhtyeen Shaking the Habitual Show esimerkkiaineistonaan tämä työ tutkii, mitä kumouksellisuus voisi olla esittävissä taiteissa ja kysyy, voiko Shaking the Habitual Show'ta ajatella esimerkkinä kumouksellisista käytännöistä. Performatiivisuuden ajatuksen soveltaminen esittäviin taiteisiin on paikoin nähty haastavana. Ongelmallisuus liittyy ennen kaikkea siihen, että taideteokselle on perinteisesti oletettu tekijä, kun taas performatiivisen sukupuolen ajatus nostaa merkittäväksi nimenomaan teot, ei tekijää niiden takana. Tutkimusaineisto muodostuu Youtubeen ladatuista Shaking the Habitual Show'n katsojataltioinneista huhti–syyskuulta 2013. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys nousee pääasiassa queer-feminismin piiristä. Butlerin työn lisäksi se käyttää hyväkseen myös muita kumouksellisuuden teoretisointeja, esim. Mihail Bahtinilta ja Umberto Ecolta, ja pyrkii löytämään aineistosta näille teoretisoinneille konkreettisia ilmenemismuotoja. Queer-feminismi ja lähiluku muodostavat lukustrategian, jonka kautta esimerkkejä kumouksellisuuden keinoista etsitään. Käytettyjen teorioiden valossa tärkeitä seikkoja ovat normeihin, sukupuoleen ja toistoon liittyviin tekijät. Taltioinneista etsitään lisäksi sellaisia käytäntöjä, joita voidaan ajatella esimerkkeinä tai sovelluksina Butlerin performatiivista sukupuolta ja kumouksellisuutta käsittelevistä teoretisoinneista. Toiston ajatus on eräs tärkeimmistä analyysityökaluista, ja aineistosta nostetaan siihen liittyviä elementtejä: kopiointia, imitaatiota ja parodiointia. Katsojataltiointeja lähilukemalla tutkimus nostaa siitä esille niitä keinoja, joilla sen voi ajatella horjuttavan ”luonnollisiksi” ja ”normaaleiksi” ajateltuja kategorioita. Työssä tarkastellaan myös vaihtoehtoista tapaa soveltaa performatiivisen sukupuolen ajatusta esittäviin taiteisiin. Tutkielma osoittaa, että Butlerin teoretisoinnin soveltaminen esittävän taiteen tutkimiseen on hedelmällistä. Tutkittu aineisto näyttäytyy sekä vertauskuvallisena teoksena että havainnollistavana esimerkkinä Butlerin teoretisoinnista. Myös performatiivisuuden soveltaminen esitysten tutkimiseen onnistuu, kun huomio käännetään siihen kontekstiin, jossa esitys tapahtuu, ei tekijään. Tutkielma osoittaa, kuinka muun muassa teoksen oman esityskontekstin normien kritisointi muodostaa osan laajempaa normatiivisuuden kritiikkiä. Tärkeiksi kumouksellisuuden keinoiksi nousevat muun muassa näkyväksi tekeminen, kontekstin hyödyntäminen, imitointi ja parodiointi sekä kyky käyttää monenlaisia rajoja hyödykseen. Rajoja, joita aineisto hämärtää ovat muun muassa esiintyjän eri roolien rajat (muusikko/tanssija/katsoja) sekä yleisön ja esiintyjien välinen raja. Työ myös osoittaa, kuinka feministinen projekti sukupuolen luonnollisuuden horjuttamisesta voi toteutua esityksen keinoin.
  • Pohjalainen, Roosa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkin pro gradu -tutkielmassani ironiaa Laura Paloheimon romaaneissa Klaukkala ja Mama Mojo. Paloheimon romaaneja on markkinoitu ja luettu chick lit -genren edustajina, eli naisten naisille kirjoittamana postmodernina viihdekirjallisuutena. Ironia on keskeinen chick litiä määrittävä piirre. Myös Paloheimon romaaneja leimaa monimuotoinen ja moneen suuntaan kohdistuva ironia. Tutkin, minkälaista Klaukkalan ja Mama Mojon ironia on: miten ironia syntyy, minkälaiset signaalit johdattavat ironiseen tulkintaan, millaista tietoa ironia vaatii lukijalta, mikä on ironian sävy ja mihin ironian kärki kohdistuu. Tutkielmani perustuu Linda Hutcheonin käsityksiin ironiasta ja parodiasta. Hutcheonin tapaan katson, että ironia syntyy vasta tulkinnassa. En siis pyri selvittämään kirjailijan ironisia intentioita vaan tutkin tarkan tekstianalyysin keinoin, minkälaisiin mahdollisesti ironisiin tulkintoihin Klaukkala ja Mama Mojo lukijaansa johdattelevat. Osoitan, että tulkitsijan roolia korostavan ironiakäsityksen avulla voidaan väistää chick lit -tutkimusta leimaava väittely siitä, onko kyse edistyksellisestä vai taantumuksellisesta kirjallisuudesta. Tiedostamalla, miten diskursiivinen yhteisö vaikuttaa ironiseen tulkintaan, voidaan ymmärtää paitsi Paloheimon romaaneja myös yleisemmin chick litin poleemista vastaanottoa. Tutkielmassani osoitan, että Paloheimon romaanit johdattavat lukijan ironiseen tulkintaan monien signaalien, kuten metaironisten vihjeiden, liioittelun, toiston ja inkongruenssin avulla. Havaitsen, että romaanien ironia on monisävyistä. Teoksissa on kepeää ja naurattamaan pyrkivää ironiaa, mutta myös ankarampaa satiirista ironiaa: päähenkilön kautta ivataan esimerkiksi pinnallista kulutuskulttuuria ja äitiyttä määrittäviä normeja. Romaanien parodisen aineksen sävy vaihtelee romanttisen viihteen konventioilla leikittelystä erilaisten opastavien diskurssien satiiriseen parodiointiin. Ironia hellittää, kun päähenkilö omaksuu sisäistekijän oikeiksi mieltämät arvot, mutta sovinnaisista loppuratkaisuistakin löytyy vihjeitä ironiasta. Suurimman osan varhaisesta suomalaisesta chick litistä on todettu poikkeavan genren angloamerikkalaisesta prototyypistä. Tarkastelen Klaukkalaa ja Mama Mojoa genren prototyyppiä vasten ja osoitan, että ne muokkaavat suomalaista chick litiä angloamerikkalaisen kaltaiseksi muun muassa paratekstien, kerronnan tyylin ja rakenteen, henkilöhahmojen, juonikuvioiden, teemojen sekä eritoten ironian osalta. Toisaalta havaitsen, että Paloheimon romaanien sisäistekijän arvot ja ihanteet, joita vasten ironia rakentuu, eroavat angloamerikkalaisen chick litin maailmankuvasta. Sisäistekijä arvostaa maaseutua, suvun perinteitä ja konstailematonta elämäntapaa. Paloheimon romaanien omaksuma diskurssi kertoo niiden suomalaisesta kontekstista. Klaukkalan ja Mama Mojon voi tulkita parodioivan myös omaa genreään esimerkiksi hylkäämällä chick litille ominaisen suurkaupunkimiljöön. Hyödynnän Susan Sontagin camp-maun ja camp-sensibiliteetin käsitteitä analysoidessani romaanien itserefleksiivisyyttä. Osoitan, että teokset heittäytyvät ironisessa camp-hengessä huonon maun alueelle. Kyse on eräänlaisesta itseparodiasta: teokset nauravat itselleen ja käsittelevät siten matalaa statustaan kirjallisessa järjestelmässä.