Browsing by Subject "parodontiitti"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-11 of 11
  • Haapala, Henna (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielman tavoitteena oli selvittää, onko parodontiitin tunnettujen patogeenien Porphyromonas gingivaliksen ja Aggregatibacter actinomycetemcomitansin tai niiden immunoglobuliini A (IgA)- ja immunoglobuliini G (IgG)- luokan vasta-aineiden esiintymisellä raskautta suunnittelevien naisten syljessä ja seerumissa yhteyttä raskauden alkamiseen, keskenmenoihin tai ennenaikaisiin synnytyksiin. Tutkimusjoukko koostui 256 terveestä suomalaisnaisesta, joiden kuukautiset olivat säännölliset ja jotka eivät olleet raskaana mutta olivat lopettaneet ehkäisyn käytön ja halusivat tulla raskaaksi. Tutkimuksen alussa tutkittavien sairaushistoria selvitettiin, heille suoritettiin perusteellinen suututkimus ja heiltä kerättiin sylki- ja seeruminäytteet. Sylkinäytteistä eristettiin bakteriaalinen DNA, jonka jälkeen A. actinomycetemcomitans ja P. gingivalis detektoitiin näytteestä PCR-menetelmällä. Seerumin IgA- ja IgG-luokan vasta-aineet A. actinomycetemcomitansille ja P. gingivalikselle määritettiin seerumeista entsyymivälitteisellä immunosorbenttimäärityksellä (ELISA). Tutkimuksessa havaittiin, että P. gingivalis ja sen IgA- ja IgG-luokan vasta-aineiden korkea taso raskautta suunnittelevien naisten syljessä on yhteydessä raskaaksi tulemisen epäonnistumiseen. Tutkimuksemme on näin ollen ensimmäinen, joka osoittaa sekä mikrobiologisin että serologisin menetelmin parodontiitin pääpatogeenin Porphyromas gingivaliksen estävän nuoria naisia tulemasta raskaaksi.
  • Aine, Hanna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielman tarkoituksena on kerätä tämänhetkistä tietoa parodontiitin biofilmiluonteesta ja parodontiitin hoidossa yleensä käytetyistä antibiooteista. Lisäksi tutkielma sivuaa antibioottiresistenssiä yleisesti sekä näiden antibioottien käytössä. Tämä tutkielma on kirjallisuuskatsaus, jota laadittaessa tutustuttiin lääketieteellisten tietokantojen, kuten PubMed ja Cochrane, katsausartikkeleihin. Artikkelit rajattiin 2000-luvulla julkaistuihin, joita käytettiin tutkielmassa. Suurin painoarvo oli kuitenkin uusimmilla, 2010-luvun artikkeleilla. Kirjallisuuskatsauksessa tarkasteltiin parodontiitin yleisimpiä patogeeneja ja niiden virulenssitekijöitä. Tärkeimpiä näistä ovat A. actinomycetemcomitans, P. gingivalis, T. denticola ja T. forsythia. Tutkielmassa tuli ilmi, että antibiootteja käytetään yleensä hoitoon huonosti vastaavan, aggressiivisia piirteitä omaavan parodontiitin hoidossa mekaanisen hoidon tukena. Käytetyimpiä antibiootteja ovat metronidatsoli ja siihen usein yhdistetty amoksisilliini. Myös atsitromysiiniä, siprofloksasiinia ja tetrasylkiinejä on tutkittu osana parodontiitin hoitoa. Näiden antibioottien käyttö hoidon tukena vähensi ienverenvuotoa ja syvien taskujen määrää. Joidenkin tutkimusten mukaan antibioottien ajoitus sai parhaimman vasteen, kun se annettiin aktiivisen hoidon aikana, eikä yleisen ohjeen mukaisesti vasta hoidon jälkeen. Antibioottiresistenssin kasvu on huolestuttava kehityssuunta, ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden tulisi ottaa se huomioon antibioottien käytössä. Parodontiittiin antibiootit eivät myöskään ole optimaalinen hoito, sillä sairaus on biofilmiluonteinen, eivätkä antimikrobiset lääkkeet näin pääse vaikuttamaan kohdepatogeeneihin, ellei biofilmiä ole mekaanisesti rikottu. Katse tulisikin suunnata kohti isännän vasteeseen vaikuttavia lääkkeitä, joita on tällä hetkellä kehitteillä.
  • Alfat, Bamo (Helsingin yliopisto, 2019)
    Parodontiitti eli hampaiden tuki- ja kiinnityskudossairaus ja nivelreuma ovat molemmat kroonisia tulehdussairauksia, joiden patologiset taudinkulut muistuttavat vahvasti toisiaan. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, kuinka nivelreuman hoitoon käytetyt biologiset lääkeainehoidot tehoavat samanaikaisesti potilaiden parodontiumiin ja mahdollisesti biofilmi välitteiseen parodontiittiin. Uudet spesifisesti vaikuttavat monoklonaalliset vasta-aineet ovat tuoneet moderniin lääketieteeseen tehokkaat ja tarkasti toimivat tavat hoitaa potilaiden monimuotoisia sairauksia. Nivelreuman sekä parodontiitin samantapaiset patogeeniset, etiologiat, yhteiskunnallisesti kalliit hoidot ja sairauksien vahvat yhteydet toisiinsa ovat isoja tekijöitä sille, miksi sairauksien yhtaikaista lääkehoitamista olisi syytä tutkia. Proinflammatoriset TNF-alfa-, IL-6- ja IL-1-sytokiinit ovat todistetusti osoittaneet isot roolinsa molempien tulehduksellisten sairauksien patologisissa prosesseissa. Täten esille nouseekin kysymys, että kuinka systeemisesti toteutetut biologiset lääkehoidot vastaavat sairauksien hoitoon. Lääkehoitojen kalliiden kulujen takia olisi järkevää ja yhteiskunnallisesti kannattavaa hyödyntää kyseisiä lääkeainehoitoja tehokkaan kohdistetusti sellaisille potilasryhmille, jotka hyötyisivät niistä kaikkein eniten. Näin potilaiden hoitomyöntyvyydet pitkille sekä raskaille hoidoille lisääntyisivät sekä tautien komplikaatioriskit vähentyisivät. Kaiken kaikkiaan pitkittäisprospektiiviset potilastutkimukset osoittivat tilastollisesti merkittäviä parannuksia nivelreumapotilaiden reumatologisissa - sekä parodontaallisissa parametreissa. Lääkeainehoidot osoittivat tehonsa nopeasti ja olivat muihin immunosuppressiivisiin lääkehoitoihin verrattuna tehokkaampia sekä paremmin siedettyjä. Täten biologiset lääkehoidot voisivat mahdollisesti tulevaisuudessa toimia osana parodontiitin hoitoa. Positiivisista tuloksista huolimatta on kuitenkin hyvä sanoa, että mittavampia tutkimuksia aiheesta tarvitaan lisää.
  • Hankimaa, Suvi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämän tutkielman kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli käydä kattavasti läpi Laser Doppler-mittaustekniikoiden käyttöä hammaslääketieteessä. Laser Doppler-tekniikoita on kahdenlaisia: Laser Doppler Flowmetry (LDF)- ja Laser Doppler Imaging (LDI)- tekniikat. LDF- mittaustekniikan etuna hammaslääketieteessä on fyysisen tekniikan pieni koko ja näin ulottuvuus suussa on LDI-kuvantamistekniikkaa parempi. LDF-tekniikalla saadaan tarkkoja numeerisia arvoja verenvirtauksesta pistemäisesti tutkittavasta kudoksesta. LDI-kuvantamistekniikka kerää pistemäisen informaation sijaan informaatiota laajemmalta alueelta ja useammasta kudoksesta samanaikaisesti. Tietokone tuottaa LDI-informaation perusteella kuvan, josta kudosperfuusiota pystytään havainnoimaan. Kirjallisuuskatsauksesta käy ilmi, että LDF-tekniikalla on tehty hammaslääketieteessä moninkertainen määrä tutkimusta LDI-tekniikkaan verrattuan. Tärkeimpänä LDF:n käyttökohteista mainittakoon hampaan vitaliteettimittaukset, jotka nykyisessä kliinisessä käytössä perustuvat lähinnä hampaan hermoston toimintaan. LDF-tekniikka vitaliteettimittauksena mittaa hampaan sisäistä verenkiertoa. LDF-vitaliteettimittaus sulkee pois potilaan subjektiiviset tuntemukset, joiden rekisteröintiin nykyiset kylmä- ja sähköärsykkemittaukset nojaavat. Tähän tutkielmaan sisältyi myös kliininen tutkimus, jossa pyrittiin selvittämään parodontiitti- ja diabetespotilaiden gingivan neurogeenisen aksonirefleksin voimakkuutta verrattuna terveeseen verrokkiryhmään. Neurogeeninen aksonirefleksi, eli ikenen hermostollinen tulehdusvaste, simuloitiin asettamalla kapsaisiiniärsyke koehenkilön ikenelle. Tulehdusvaste kuvannettiin LDI-tekniikalla. Tutkimuksessa todetaan, että parodontiitti- ja diabetespotilaiden verenvirtausvaste ikenen ärsytykselle on selkeästi heikentynyt terveeseen koehenkilöön verrattuna. Terveellä ihmisellä verenvirtaus ikenellä lisääntyy n. 177 %, kun parodontiitti- ja diabetespotilailla kudosperfuusio nousee vain 66-72 %. Tulokset viittaavat parodontiitti- ja diabetespotilaiden parodontiumin heikentyneeseen puolustusvasteeseen ulkoisia ärsykkeitä kohtaan, mikä saattaa olla osaselityksenä parodontiitin etenemiseen. Kliininen tutkimus aiheesta jatkuu professori Pentti Kemppaisen ja HLT/EHL Nina-Li Avellánin tutkimusryhmässä. Meneillään olevaa tutkimusta on esitelty alustavasti Apollonian Laserhammaslääketieteen jaoston iltaseminaarissa 9.2.2018 allekirjoittaneen HLK Suvi Hankimaan ja tämän tutkielman ohjaajan HLT, EHL Nina-Li Avellánin toimesta.
  • Sundell, Nicholas (Helsingin yliopisto, 2021)
    Parodontaalisairaudet, gingiviitti ja parodontiitti, ovat hampaiden tukikudosten sairauksia, joista suurin osa on mikrobien indusoimia tulehdussairauksia. Parodontaalisairaudet vaikuttavat negatiivisesti niin suun terveyteen paikallisesti, kuin systeemisesti koko ihmiskehoon. Parodontaalisairauksien ja niiden aiheuttaman tulehduksen tiedetään olevan yhteydessä moniin systeemisiin sairauksiin sekä terveysongelmiin. Liikunnalla on useita terveyshyötyjä. Liikunta vaikuttaa positiivisesti parodontiumin terveyteen henkilöillä, joilla jo on parodontaalisairaus, sekä se ennaltaehkäisee parodontaalisairauksien syntymistä. Se myös vähentää systeemistä tulehdusta sekä parantaa useita kehon funktioita. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää miten liikunta vaikuttaa parodontaalisairauksiin sekä suoraan että epäsuoraan. Tutkielma on luonteeltaan kirjallisuuskatsaus. Tutkielma osoittaa sen, että liikunta ennaltaehkäisee parodontaalisairauksien syntyä, lieventää olemassa olevaa tautia sekä vähentää systeemistä tulehdusta. Hammaslääkäreiden sekä muiden suun terveydenhuollon ammattilaisten tulisi olla tietoisia liikunnan sekä sen puutteen vaikutuksista potilaan yleis- sekä parodontaaliterveyteen.
  • Kiili, Markus Tapio (Helsingfors universitet, 2005)
    Parodontiitti eli hampaan tukikudoksen tulehdus on ihmisten ja koirien yleisin suusairaus, jolle on tunnusomaista hammasta ympäröivä kudostuho. Kudostuhon aiheuttajana ovat plakkibakteereiden tuottamat ja elimistön omiin puolustusreaktioihin liittyvät tulehduksen välittäjäaineet. Elimistön omista kudostuhoa aiheuttavista aineista tärkeimpinä pidetään kolleganolyyttejä eli kollageenin hajottajia ja niistä nimenomaan tiettyjä matriksin metalloproteinaaseja (MMP). Parodontiitille on tyypillistä kroonisuus ja taudin eteneminen pyräyksittäin, joten sen tarkkaa ennustetta on usein vaikea arvioida. Uusimpien MMP- tutkimusten tarkoituksena on löytää tarkempia menetelmiä parodontiittipotilaiden taudin aktiviteetin arviointiin ja siten hoidon suuntaamiseen oikein valituille potilaille. Myös spesifisiä matriksin metalloproteinaasien inhibiittoreita on tutkittu mahdollisina lääkkeinä parodontiitin hoitoon. Nämä syventävät opinnot pohjautuvat artikkeliini matriksin metalloproteinaasien mittauksesta kroonista parodontiittia sairastavien ihmisten iennesteestä ja ikenen kudosnäytteistä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää MMP-8:n ja MMP-13:n eri molekyylimuotojen esiintymistä kroonisessa parodontiitissa, sekä tutkia mitkä eri solut niitä erittävät. Kahdeltatoista hoitamatonta parodontiittia sairastavalta keski-ikäiseltä ihmiseltä kerättiin 30 ientaskunäytettä määrämittaisilla imupaperisuikaleilla. Näytteet liuotettiin puskuriliuokseen, joka analysoitiin Western immunoblotting menetelmällä käyttäen kanissa tehtyjä polyklonaalisia MMP-8 ja MMP-13 vasta-aineita. Ienkudosnäytteet kerättiin kuudelta kroonista parodontiittia sairastavalta ihmiseltä. MMP-8 ja MMP-13 paikallistettiin käyttäen samoja vasta-aineita ja avidiini-biotiini-peroksidaasi detektiomenetelmää. Ennen hoitoa otettujen ientaskunestenäytteiden todetusta MMP-8:sta suurin osa oli molekyylipainoltaan 80kD, 75kD ja 60kD vastaten prepro-, pro- ja aktiivista muotoa neutrofiilityypin entsyymistä. 43kD ja 38kD painoiset aktiiviset fibroblastityyppiset entsyymit olivat toiseksi suurin ryhmä. Lisäksi todettiin jonkin verran >100kD ja <30kD painoisia tuotteita vastaten todennäköisesti MMP-8:n kompleksimuotoa ja pilkkoutumistuotteita. MMP-13 pääasiallinen molekyylimuoto oli 60kD proentsyymi, mutta myös 40kD aktiivista muotoa esiintyi. Joissakin näytteissä oli hieman myös >100kD kompleksimuotoja. Sekä MMP-8, että MMP-13 pitoisuudet ennen ja jälkeen hoidon otetuissa näytteissä korreloivat ikenen verenvuoto indeksin kanssa (p<0,05). Immunohistokemiallisessa analyysissä MMP-8 todettiin esiintyvän neutrofiileissä, ientaskuepiteelissä ja ikenen tulehtuneen sidekudoksen plasmasoluissa. MMP-13 immunoreaktiivisuutta havaittiin ientaskuepiteelissä ja makrofagityypin soluissa.
  • Holthöfer, Anna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Aikaisemmissa tutkimuksissa on saatu viitteitä, että unenaikaisen ylempiä hengitysteitä ahtauttavan (obstruktiivisen) uniapnean ja hampaiden kiinnityskudossairauden (parodontiitin) välillä on mekanismiltaan toistaiseksi tunnistamaton yhteys. Molempiin sairauksiin liittyy kohonnut koko elimistön (systeeminen) tulehdustila, inflammaatio ja niillä näyttää olevan yhteisiä riskitekijöitä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää mahdollinen tarkempi tautiyhteys obstruktiivisen uniapnean ja parodontiitin välillä ja tunnistaa molemmissa sairauksissa esiintyviä biologisia merkkiaineita, biomarkkereita. Tutkimus painottui neutrofiilien erittämien entsyymien, kuten matriksin metalloproteinaasien -2, -8 ja -9 määrien, esiastemuotojen ja aktivaatioasteiden tutkimiseen terveillä ja obstruktiivista uniapneaa sairastavilla potilailla. Muita tutkittavia biomarkkereita olivat TIMP-1, NE, MPO ja NGAL, joiden tiedetään liittyvän yleiseen tulehdustilaan. Tähän esitutkimukseen valittiin 50 koehenkilöä, 13 tervettä verrokkia, 17 lievää/kohtalaista obstruktiivista uniapneaa sairastavaa ja 20 vaikeaa obstruktiivista uniapneaa sairastavaa potilasta. Koehenkilöiltä kerättiin sylki- sekä seeruminäytteet ja määritettiin kliiniset hampaiden kiinnityskudoksiin liittyvät muuttujat (parodontaaliparametrit). Näytteiden analysointiin käytetyt menetelmät olivat gelatiinizymografia, IFMA ja ELISA. Tutkimustulokset osoittivat, että neutrofiilien erittämät entsyymit eivät näytä olevan toivottu patofysiologinen linkki obstruktiivisen uniapnean vaikeusasteen ja parodontiitin välillä. Näitä kahta sairautta yhdistävien biomarkkereiden löytämiseksi tarvitaan siis edelleen jatkotutkimuksia ja menetelmiä uusien biomarkkereiden tunnistamiseksi. Näiden sairauksien välisen yhteyden selvittäminen toisi mekanistista lisäymmärrystä kyseisiin sairauksiin, niiden diagnostiikkaan ja mahdollisesti myös hoitokäytäntöihin.
  • Landén, Kare (Helsingin yliopisto, 2019)
    Parodontiitti on hampaan kiinnityskudosten sairaus, joka hoitamattomana johtaa hampaiden menetykseen. Gingiviitti on reversiibeli tulehdus rajoittuen pehmytkudoksiin hampaan ympärillä. Terveys 2000 ja terveys 2011 tutkimusten mukaan gingiviitti ja parodontiitti ovat Suomessa suuri kansanterveydellinen ongelma. Ientulehdusta esiintyy 30 vuotta täyttäneistä aikuisista 74%:lla ja kiinnityskudosmenetykseen viittaavia ientaskuja 64%:lla. Hammasimplantteja voidaan istuttaa leukaluuhun korvaamaan hampaan puutosta hammaskaarella tai esimerkiksi kiinnikkeeksi irroitettavalle hammasproteesille. Nykyisin käytössä olevat implantit ovat luunsisäisiä ja leukaluuhun tiiviisti ankyloituvia eli osseointegraatioon perustuvia. Hampaan luonnolliseen kiinnitykseen verrattuna implantin ympäriltä puuttuu parodontaaliligamentti. Peri-implanttisairaudet ovat leukaluuhun asetettuun hammasimplanttiin liittyviä tulehdustiloja, joissa vallitsee epätasapaino isännän vasteen ja bakteeriärsykkeen välillä. Mikäli tulehdus rajautuu implanttia ympäröivään pehmytkudokseen, puhutaan peri-implanttimukosiitista. Leukaluuhun ulottuvaa tulehdusta kutsutaan peri-implantiitiksi, jolloin tulehdukseen liittyy myös osseointegraation menetystä ja luukatoa implantin ympärillä. Suomessa peri-implantiittien epidemiologiaa on tutkittu parodontiittia vähemmän, mutta peri-implanttisairauksia pidetään kuitenkin voimakkaasti kasvavana ongelmana hammasimplanttien runsaan yleistymisen takia. Arvioiden mukaan implantin saaneista potilaista 43%:lla esiintyy peri-implanttimukosiittia ja 22%:lla peri-implantiittia. Tässä kirjallisuuskatsauksessa käsitellään parodontiitin ja peri-implantiitin eroja ja yhtäläisyyksiä nykytiedon valossa. Aiheesta käsitellään etiologia, patogeneesi, riskitekijät, isännän vaste, diagnosointi, ennaltaehkäisy ja hoito. Nykyisin parodontiittia ja peri-implantiittia tutkitaan ja hoidetaan hyvinkin samalla tavalla. Tutkimus perustuu aiheesta jo kirjoitettuihin artikkeleihin viimeisen 10 vuoden ajalta. Aineistossa painotetaan aiemmin tehtyjä katsausartikkeleita (review) sekä meta-analyysejä, mutta aiheen laajuuden vuoksi ei tehdä systemaattista katsausta. Aineistoa kerätään pääosin PubMedistä sekä Terveysportin tietokannoista ja Käypä Hoito –suosituksista. Peri-implantiitilla ja parodontiitilla on erittäin paljon yhteisiä tekijöitä. Tärkeimpänä erona on rakenteellinen ero, parodontaaliligamentin ja Sharpeyn säikeiden puuttuessa implantin ympäriltä. Peri-implantiitti saattaa edetä huomattavasti parodontiittia nopeammin, joka tulee huomioida diagnostiikassa ja hoidossa. Peri-implanttisairauksien diagnostiikkaan ei ole vielä olemassa kansainvälisesti vakiintuneita diagnostisia kriteereitä. Tarve niille on suuri, jotta myös tutkimustulokset peri-implanttisairauksille ovat helpommin standardoitavissa.
  • Ilves, Viivi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan probiootit ovat eläviä mikro-organismeja, joista on oikein käytettynä isännälle terveyshyötyä. Probioottien hyöty sairauksien hoidossa perustuu niiden kykyyn inhiboida patogeenisia lajeja kilpailemalla niiden kanssa samoista resursseista; ravinnosta ja elintilasta. Probioottien on lisäksi havaittu voivan muokata immuunireaktioita muun muassa tulehdussolujen ja tulehdusvälittäjäaineiden määriä vähentämällä. Haittavaikutukset ovat pienempiä verrattuna moniin lääkeaineisiin. Probiootit tunnetaan erityisesti niiden edullisista suolistovaikutuksista, mutta niistä on etsitty hoitokeinoa lisäksi enenevässä määrin myös suusairauksiin; sekä iensairauksiin että kariekseen. Edullisuus, turvallisuus ja mahdollisuus käyttää niitä osana potilaan omahoitoa tekevät probiooteista kiinnostavan lisän koko suunterveyden, ei vain iensairauksien, hoidossa. Erilaisia probiootteja sisältäviä suunhoitotuotteita, kuten imeskelytabletteja ja suuvesiä, on jo markkinoilla. Parodontiittipotilaiden suun mikrobifloora eroaa terveen suun mikrobifloorasta. Terveen normaaliflooran järkkymisellä voi olla haitallisia vaikutuksia suunterveydelle. Iensairauden synnyssä oleellinen käännekohta on suun mikrobiflooran asteittainen muuttuminen patogeenisempään suuntaan ja epäedullinen isännän vaste. Tutkimuksen tarkoituksena oli ottaa selvää, voisiko probiooteista olla apua muuttamaan suun mikrobiflooraa terveempään suuntaan ja siten iensairauksien ennaltaehkäisyssä ja hoidossa. Tutkimus toteutetiin kirjallisuuskatsauksena perehtymällä probioottien vaikutuksista tehtyihin in vitro- ja in vivo-tutkimuksiin painottuen aivan lähivuosina tehtyihin tutkimuksiin. Tutkimustulokset probioottien hyödyistä iensairauksien hoidossa vaihtelevat. Probioottien on todettu voivan ainakin väliaikaisesti syrjäyttää patogeenisia parodontiittibakteereja. Osassa kliinisistä tutkimuksista probiooteista on todettu saatavan hyötyä verrattuna pelkkään konventionaaliseen hoitoon. Osassa taas hyödyt ovat osoittautuneet vähäisiksi. Lisäksi iensairauksien probioottihoidon pitkäaikaisvaikutuksista ei ole vielä näyttöä.
  • Asikainen, Elena (Helsingin yliopisto, 2020)
    Parodontiitti eli hampaan kiinnityskudoksen tulehdus on erittäin yleinen koirien suussa esiintyvä sairaus, jolle altistavat plakin ja hammaskiven kertyminen. Plakki on suun bakteerien muodostama biofilmi, joka aiheuttaa tulehdusreaktion ikenissä eli gingiviitin. Ientulehdus voi edetä muihin hampaiden kiinnityskudoksiin, kuten parodontaaliligamentteihin, alveoliluuhun ja hammassementtiin. Parodontiitin oireena ovat ikenien punoitus, turvotus ja verenvuoto sekä hampaiden heiluminen ja irtoaminen kokonaan hammaskuopista tuhoutuneen kiinnityskudoksen takia. Parodontiitin on havaittu aiheuttavan paikallisten oireiden lisäksi myös systeemisiä vaikutuksia koiran elimistöön. Hammaskiven kertymiselle ja parodontiitin kehittymiselle altistavat koiran pieni koko ja korkea ikä. Parodontiitin riskirotuja ovat erityisesti kääpiökoirarodut. Parodontiitin hoito perustuu eläinlääkärin nukutuksessa suorittamaan hammashoitoon sekä omistajan tekemään kotihoitoon. Kotihoidon tavoitteena on vähentää plakin ja hammaskiven muodostumista, jotta parodontiitin kehittymistä voidaan ennaltaehkäistä ja hidastaa sen etenemistä. Parhaan hoitotuloksen saavuttamiseksi omistajat tulisi motivoida koiriensa hampaiden säännölliseen kotihoitoon, sillä eläinlääkärin tekemästä hammaskiven puhdistuksesta on vain hetkellinen hyöty. Tässä kirjallisuuskatsauksessa kootaan tietoa kolmesta koiran suun terveyttä heikentävästä tekijästä eli plakista, hammaskivestä ja parodontiitista. Katsauksen tavoitteena on etsiä tutkimustietoa erilaisten ravitsemuksellisten tekijöiden ja kotihoitotuotteiden vaikutuksesta plakin ja hammaskiven muodostumiseen sekä ientulehduksen ja parodontiitin etenemiseen. Koirille on saatavilla runsaasti erilaisia kotihoitotuotteita suun terveyden edistämiseksi, minkä takia eläinlääkärien tulisi olla tietoisia erilaisista tuotteista saadusta tutkimustiedosta. Kirjallisuuskatsausta voi käyttää apuna löytämään tehokkaimmat kotihoidon keinot vähentämään plakin ja hammaskiven muodostumista ja parodontiitin kehittymistä. Eläinlääkärien tulisi lisätä erityisesti riskirotujen omistajien tietoisuutta parodontiitin haitoista ja koirien suun terveyteen vaikuttavista tekijöistä. Kirjallisuuskatsaus tuo esiin, että koiran suun terveyteen vaikuttavat tasapainoinen ravinto ja ravinnon rakenne. Hampaiden päivittäinen harjaaminen ja luiden pureskeleminen ovat tehokkaita keinoja vähentää koiran plakin ja hammaskiven määrää.
  • Heiskanen, Vladimir (Helsingfors universitet, 2017)
    Johdanto: Suun bakteeri-infektiot on yhdistetty kohorttitutkimuksissa kohonneeseen sepelvaltimotaudin riskiin. Yksi tutkituimmista bakteerien virulenssitekijöistä on lipopolysakkaridi (LPS), joka myös on yhdistetty tutkimusaineistoissa sepelvaltimotaudin patologiaan ja riskiin. Menetelmät: Työssä hyödynnetään valko-venäläistä tapaus-verrokki-aineistoa, joka käsittää 115 sydäninfarktipotilasta ja 46 kontrollihenkilöä. Koehenkilöiltä tiedetään painoindeksi (BMI), C-reaktiivinen proteiini (CRP), verenpaine, maksaentsyymit, HDL-kolesteroli, LPS-aktiivisuus sekä IgA- ja IgG-luokan vasta-aineet bakteerilajeille Aggregatibacter actinomycetemcomitans sekä Porphyromonas gingivalis (Aa-IgA, Aa-IgG, Pg-IgA, Pg-IgG). Näitä tietoja analysoidaan käyttäen Mann-Whitney U -testiä, Spearmanin korrelaatiotestiä, χ²-testiä sekä logistista regressiomallia. Tulokset: Infarktipotilaiden BMI, CRP, LPS, Aa-IgA, Pg-Ig, maksaentsyymit ja HDL-kolesteroli poikkesivat tilastollisesti merkitsevästi terveistä kontrolleista (p < 0,05). Näillä riskitekijöillä havaittiin lukuisia keskenäisiä korrelaatioita. LPS ja Pg-IgA yhdistyivät kohonneeseen sydäntautiriskiin iällä ja sukupuolella vakioidussa regressiomallissa. LPS:n kohdalla tilastollinen merkitsevyys kuitenkin menetettiin, kun malli vakioitiin edelleen painoindeksikategorialla. Pohdinta: Tässä tutkimuksessa havaittiin selviä yhteyksiä infektiomarkkereiden ja sydäninfarktin välillä. Tulevat tutkimukset toivottavasti valaisevat tarkemmin, millä tavoin suun infektiot ja systeemiset infektiot voivat altistaa sepelvaltimotaudille ja sydäninfarkteille.