Browsing by Subject "partisipaatio"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Repo, Petri (Helsingfors universitet, 2015)
    Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Tuomo Mannermaan erityisesti In ipsa fide Christus adest -tutkielmassa esiin tulevaa ajatusta Kristuksen ja ihmisen välille syntyvästä uniosta vanhurskauden perustana. Tutkielmassa selvitetään millainen tämä unio Mannermaan mukaan on, sekä mikä sen merkitys on ihmisen vanhurskauttamiselle ja pyhitykselle. Myös uskon syntyminen ja olemus ovat keskeisiä selvitettäviä asioita, sillä juuri usko saa aikaan vanhurskauden ja pyhityksen perustana olevan union. In ipsa fide Christus adest -tutkielman lisäksi lähteinä käytetään myös muuta Mannermaan uniota käsittelevää tuotantoa. Mannermaan ajattelu perustuu ensisijaisesti hänen Luther-tutkimuksissa tekemiinsä löytöihin ja erityisesti Lutherin Galatalaiskirjeen selityksen tulkintaan. Metodina tässä tutkielmassa käytetään systemaattista analyysiä. Taustaluvussa kaksi tarkastellaan luterilaisen, ortodoksisen ja katolisen kirkon vanhurskauttamis- ja pelastusoppeihin liittyviä kysymyksiä. Tarkastelun pääpaino on siinä, kuinka Kristuksen ja ihmisen välille syntyvä unio tai Jumalan läsnäolo ihmisessä niiden mukaan ymmärretään. Myös Mannermaan unio-ajatukseen liittyvä näkemys ihmisen jumalallistamisesta eli theosiksesta on erityisesti ortodoksisuutta käsittelevän taustaluvun keskeinen teema. Näiden teemojen käsittely auttaa hahmottaan Mannermaan ajattelun ymmärtämisen kannalta olennaista forenssisen ja efektiivisen vanhurskauttamisopin eroa. Pääluvussa kolme käsitellään Mannermaan näkemystä uskon syntymisestä ja sen luonteesta. Siinä todetaan, että usko syntyy Jumalan ei-mihinkään kohdistuvan ja uutta luovan rakkauden vaikutuksesta. Jumalan sana sekä lakina että evankeliumina synnyttää uskon Pyhän Hengen vaikutuksesta. Usko on Jumalan lahja ja sen syntyminen jää loppujen lopuksi aina mysteeriksi. Jumalan antama uskon lahja ei ole ihmisen oman tahdon uudistuminen vaan läsnä oleva Kristus. Usko saa aikaan sen, että Kristus ja ihminen yhdistyvät ja muodostavat eräänlaisen uuden persoonan. Tämä uusi persoona eli uusi ihminen on uskon subjekti. Tämä voidaan ilmaista niin, että Kristus on uskon muoto. Uskon kautta ihminen jumalallistuu. Pääluvussa neljä käsitellään union luonnetta ja sen merkitystä vanhurskauttamiselle. Siinä todetaan, että uniota ei tule käsittää ihmisen ja Jumalan substanssien yhtymiseksi, vaan eräänlaiseksi teologisesti tai hengellisesti ymmärrettäväksi Kristuksen läsnäoloksi ihmisessä. Tämä läsnäolo on kuitenkin todellinen ja reaalinen, vaikka sen syvintä olemusta tai luonnetta ei voidakaan määritellä. Kristuksen reaalinen läsnäolo ihmisessä on välttämätöntä siksi, että vain siten voidaan taata vanhurskauttamisen ja pelastuksen objektiivisuus ja Kristus-keskeisyys sekä pyhityselämän kannalta välttämätön ihmisen todellinen muutos. Pääluvussa viisi käsitellään uskovassa alkanutta pyhityselämää ja uskon ja tekojen suhdetta ja vastataan tutkielman toiseen keskeiseen kysymykseen siitä, onko ihmisen teoilla eli pyhityksellä jokin osa vanhurskauttamisessa. Siinä todetaan, että pyhitys kuuluu vain ihmisen lähimmäissuhteeseen, eikä teoilla näin ollen ole mitään osaa ihmisen vanhurskauttamisessa ja pelastuksessa. Ihmisen Jumala-suhde ei perustu ihmisessä alkaneeseen pyhityselämään vaan ihmisessä läsnä olevan Kristuksen ja hänen työnsä tähden hyväksiluettavaan vanhurskauteen. Teoissa usko realisoituu ja tulee todelliseksi. Teot ovat aina uskon tekoja.
  • Ovaskainen, Niko-Pekka (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämä tutkielma keskittyy Gregorios Nyssalaisen Suureen katekeesiin (Oratio catechetica magna) ja siinä esiintyvään ”pelastushistorialliseen”. Tutkimuskysymys jakautuu kahtia: 1) Millaiseen alkutilaan ihminen Gregorioksen mukaan luotiin? ja 2) Millaiset muutokset ihmiseen ovat vaikuttaneet? Tutkimus keskittyy Gregorioksen antropologiaan ja soteriologiaan, minkä tähden oleelliseksi taustateoriaksi kuuluu tutkimus siitä, kuinka hän ymmärsi partisipaation ja luomakunnan hierarkkisuuden. David L. Balásin ja Johannes Zachhuberin tutkimukset ovat keskeisimpiä aikaisemmasta tutkimuksesta. Tutkimuskysymystä lähestytään systemaattisella analyysillä, mikä tarkoittaa tässä yhteydessä Gregorioksen tausta-ajatusten sekä keskeisimpien käsitteiden analysointia. Keskeisimpiä tuloksia ovat seuraavat. Ihmisen luominen Jumalan kuvaksi merkitsee tämän partisipaatiota jumalalliseen luontoon. Ihmisyydessä vallitsevat mielenkyvyt, kuten tahdon vapaus ohjaavat Gregorioksen tulkinnan mukaan jokaista ihmistä kohti Jumalaa. Kaikki luotu tavoittelee partisipaatiota korkeimpaan hyvään. Lankeemus merkitsee ihmisen mielen huijatuksi joutumista, minkä tähden se erehtyy tavoittelemaan sellaista, joka on vain näennäisesti hyvää. Langennut ihmisluonto on kuolevainen, jotta kuolemassa ruumiin hajoaminen tuottaa vapautumisen turmeluksesta. Jumalan inkarnaatio merkitsee ihmisluonnon vapauttamista paholaisen vallasta, mikä tapahtuu oikeudenmukaisena vaihtokauppana. Paholainen ei tajua vaihtavansa ihmiskuntaa jumalihmiseen, jota hän ei kykene hallitsemaan. Kristuksen ristinkuolema ja ylösnousemus merkitsevät universaalia pelastusta, joka palauttaa ihmisyyden sen alkuperäiseen tilaan. Samalla Kristuksen jumalallinen luonto jumalallistaa hänen inhimillisen luontonsa. Sakramentit tarkoittavat Kristuksen jäljittelyä. Kasteessa ihminen jäljittelee Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta, mikä tekee tästä sakramentista kuolleista nousemisen alkupisteen. Kaste tekee jo tässä elämässä osalliseksi uudesta ihmisyydestä. Jäljittely jatkuu kristityn elämässä samalla kun eukaristia parantaa ihmisruumista tuoden sen Pelastajan yhteyteen. Kasteessa tapahtuvan uudelleensyntymän tulee näkyä ihmisen elämässä. Tämä tarkoittaa sitä, että Jumalan lapseksi otettu jäljittelee jumalallisen luonnon ja Kristuksen tekoja. Suuren katekeesin eskatologinen ulottuvuus on moniselitteinen. Siihen sisältyy yhtäältä ajatus yleisestä ennallistamisesta ja toisaalta ihmisen tekojen vaikutus hänen tuomioonsa ylösnousemuksen yhteydessä. Gregorios Nyssalaisen teologiaa Suuressa katekeesissa leimaa partisipaatio ja Jumalan kuva. Hänen ajattelulleen on ominaista, että nämä kaksi liittyvät toisiinsa. Partisipaatio Jumalaan on kuvana pysymisen edellytys. Niinpä myös soteriologiassa pelastava toiminta tähtää tämän kuvan ennallistamiseen ja ylläpitoon. Kristuksessa luodaan uusi ihmisluonto, joka on jumalallisen luonnon pyhittämä. Gregorioksen soteriologia tähtää siihen, että ylösnousemuksessa kastetut ovat osallisia tästä uudesta ihmisyydestä.