Browsing by Subject "peilisolut"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Riipinen, Olli (2019)
    Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa käsittelen mieltäni ja mielikuvitustani, sekä kerron siihen liittyvistä teemoista. Mielikuvituksen haittoja ja hyötyjä suhteessa näyttelijän taiteeseen, ihmisenä olemiseen, ymmärtämiseen ja kaikkeen. Vastakohdista. Aiheeni on henkilökohtainen ja yksilöllinen, joten kirjoitan itsestäni ja omasta näkökulmastani. Pyrkimyksenä on löytää jotain yhteistä ja samaistuttavaa. Hahmottelen miten mieleni sekä mielikuvitukseni on muotoutunut ja muotoutuu edelleen. Miten se käyttäytyy tai toimii eri konteksteissa. Miksi se toimii tai ei toimi suhteessa annettuihin olosuhteisiin. Miksi lapsena, näytellessäni tai toimiessani taiteellisessa ympäristössä koen mielikuvituksen sekä ajatukseni vapaana, turvallisina ja ymmärrettävinä. Miksi arjessa pelottavana, epäolennaisena sekä irrallisena? Pyrin hahmottamaan ajan, paikan ja tilan jolla kontrolloisin vilkasta mielikuvitusta ja erottaa fiktion faktasta. Lapsesta aikuiseksi, haaveilijasta tekijäksi. Tämän kirjallisen osion aihe on syntynyt kirjoitusprosessin aikana, mutta se on vuosien pohdintojen tulos. Olen kyllästynyt huolestumaan ja pyörittelemään peukaloitani yksin olohuoneessa. Kyllästynyt huutelemaan tyhjille seinille että olenko hullu. Olen kyllästynyt tulemaan väärinymmärretyksi koska en uskalla puhua suoraan. Mieli ja mielikuvitus on osa ihmisen olemusta jonka kautta sitä on kyettävä säätelemään, rajoittamaan sekä pelkistämään, mutta samalla se on myös äärimmäisen tärkeä ja henkilökohtainen työväline luovilla aloilla jonka pitää antaa hersyä ja olla kahlitsematta liikaa että se pysyisi laajana tuoden sitä kautta lisää näkökulmia. Mielessäni ei tunnu olevan tilaa rationaalisille ajatuksille suhteessa siihen miten arkea pyöritetään. Mihin kohdistaa fokukseni silloin kun en leiki, näyttele tai luo. Mikä on aikuisen ihmisen vastuu omasta arjestaan. Kuinka jakaa itsensä kahtia. Mikä on kultainen keskitie? Kuinka osaisin arkipäiväistää ajatuksen virtaa mutta silti olla tukahduttamatta sitä. Pelkoni on tulla liian varovaiseksi. Näitä asioita pyörittelen ja yritän luoda positiivisia vaihtoehtoja negatiivisten pelkojen tilalle. Pyrin vilpittömään ja rehelliseen dialogiin, jotta osaisin sanallistaa ajattelutapaani, sekä tulisin ymmärretyksi myös muille. Tekoihin pystyn vaikuttamaan, mutta ajatuksiini en. Koen tämän työni merkitykselliseksi ennen kaikkea itselleni, mutta myös muille. Askarruttavat asiat, ongelmat ovat usein hyvin henkilökohtaisia, mutta jaettuna yleisiä ja samaistuttavia. Haluan tällä rauhoittaa mahdollista lukijaa joka pohtii samoja asioita. Työni ei tarjoa ratkaisua eikä johtopäätöstä, vaan se esittää kysymyksiä, vaihtoehtoja. Haaveilua ja hämmästelyä.
  • Taipale, Antti (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan esiintyjän ja katsojan välistä vuorovaikutussuhdetta kehollisen empatian näkökulmasta. Tutkielmassa perehdytään näyttelijöiden kokemuksiin näyttelijäntyön kehollisuudesta sekä siihen, millä tavalla kehollinen empatia voidaan kokea esiintyjän ja katsojan välisessä vuorovaikutuksessa. Tutkielman keskiössä on kehollisen empatian teoria ja peilineuronijärjestelmä, joka auttaa ymmärtämään ihmisten toimia jokapäiväisessä arjessa. Peilineuronijärjestelmä auttaa muodostamaan yhteisen jaetun tilan, jossa kehollinen empatia voi tapahtua ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Kehollinen empatia voi auttaa meitä ymmärtämään toisia jo ennen kuin kognitiivinen prosessi on muodostanut kokonaisen ajatuksen havaitusta havainnosta. Tutkielma on muodoltaan laadullinen tutkimus. Tutkimusaineisto on kerätty kolmelta ammattinäyttelijältä syvähaastattelun muodossa. Heistä jokainen on käynyt suomalaisen teatterikorkeakoulun joko Helsingissä tai Tampereella. Työkokemusta haastateltavilla on yli 20 vuotta ja heistä jokainen on ollut kiinnitettynä laitosteatterissa, mutta he ovat myös toimineet vapaalla kentällä. Tallennetut haastattelut litteroitiin ja aineiston analyysimenetelmänä käytettiin fenomenografista analyysia. Tutkielma osoittaa, että esiintyjät kokevat kehonsa olevan työkalu, jonka kunnosta on pidettävä huolta. Fyysinen teatterikorkeakoulutus on auttanut heitä tuntemaan oman kehonsa ja löytämään ilmaisuherkkyyden. Esiintyjän ja katsojan välisessä vuorovaikutussuhteessa kehollinen empatia on jatkuva liikkeessä oleva, molemminpuolinen sekä toistuva prosessi, jossa tuntevat kehot ovat keskiössä. Esiintyjä samaistuu yleisöönsä, mikä voi auttaa esiintyjää roolisuorituksessaan ja se voi jopa muuttaa esiintyjän suhdetta esitykseen ja sen sisältöihin. Aineistosta tulkitaan aistiherkkyyden yhteys kehollisen empatian havaitsemiseen ja teatterikoulutuksen nähdään olevan yksi syy esiintyjien koulittuun aistiherkkyyteen.