Browsing by Subject "peliteoria"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-19 of 19
  • Tolvanen, Juha (2010)
    Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on perehtyä viime vuosina kehitettyihin tapoihin approksimoida suuria, anonyymeja, normaalimuotoisia pelejä. Peliteoriassa peliä kutsutaan suureksi, jos sen pelaajajoukko on suuri, ja anonyymiksi, jos jokaisen pelaajan hyöty riippuu vain hänen omasta valinnastaan sekä jokaisen sallitun strategian valinneiden vastustajien lukumääristä. Toisin sanoen pelaajan näkökulmasta anonyymin pelin vastustajat eivät poikkea merkittävästi toisistaan ja yksittäisen vastustajan identiteetillä ei ole siis vaikutusta pelaajan pelistä kokemaan hyötyyn. Pelaajamäärän kasvaessa pelin mahdollisten lopputulosten joukko kasvaa eksponentiaalisesti suhteessa pelaajajoukkoon. Yleensä tämä vaikeuttaa huomattavasti pelin Nash-tasapainojen ratkaisemista. Suuriin anonyymeihin peleihin on kuitenkin kehitetty niiden approksimoimiseen tarkoitettuja, helpommin ratkeavia malleja. Tämä tutkielma keskittyy erityisesti tarkastelemaan Nabil Al-Najjarin vuonna 2008 konstruoimia diskreettejä suuria pelejä. Diskreeteissä suurissa peleissä pelaajajoukko oletetaan numeroituvasti äärettömäksi ja pelaajajoukkojen kokoja mitataan äärellisesti additiivisella mitalla. Näin päästään operoimaan matemaattisen mitta- ja integrointiteorian välineillä ja mallien ratkaiseminen helpottuu. Toisaalta äärellisesti additiivinen mitta ratkaisee aiempia malleja, erityisesti David Schmeidlerin vuonna 1973 esittämää kontinuumipeliä vaivanneet tekniset mitallisuusongelmat. Keskeiseen osaan tutkielmassa nousee suurten lukujen lain versio, joka vähentää pelaajien diskreetissä suuressa pelissä kokemaa epävarmuutta pelin tuloksesta. Työssä todistetaan sen avulla mm. tuloksia, jotka takaavat, että tavallisimmissa tilanteissa diskreetit suuret pelit approksimoivat hyvin vastaavia anonyymeja, normaalimuotoisia pelejä, joissa pelaajajoukko on erittäin suuri mutta äärellinen. Työtä kirjoittaessani huomasin valitettavasti Al-Najjarin alkuperäistekstistä joitain virheitä, joiden johdosta eräitä tuloksia oli heikennettävä (ks. lauseet 5 ja 9). Annan lisäksi joillekin alkuperäistekstin virheellisistä todistuksista uuden korjatun todistuksen. Työssä esitettyjen lauseiden todistukset muodostavat keskeisen sisällön kirjoittajan matematiikan pro gradu -tutkielmasta, mutta ne on täydellisyyden vuoksi sisällytetty myös tämän työn liitteisiin.
  • Valve, Juhana (2004)
    Arvopaperipalveluiden markkinoilla toimii Suomessa kymmenestä kahteenkymmeneen yritystä, joiden välinen kilpailu on epätäydellistä, mutta samalla kuitenkin kovaa. Markkinoiden infrastruktuuri on monimutkainen ja tämän vuoksi markkinoilletulo ei ole esteetöntä. Pankkikilpailua sekä palvelualojen kilpailua tarkastelevat teoreettinen ja empiirinen tutkimuskirjallisuus, vahvistavat käsitystä kilpailun epätäydellisyydestä alalla. Kun tarkasteluun yhdistetään alan ominaispiirteet, voidaan tehdä johtopäätös, että kilpailu on lähempänä oligopolistista kuin monopolistista kilpailua. Arvopaperipalveluita tuottavien yritysten ja niiden institutionaalisten suurasiakkaiden väliseen sopimuksentekoprosessiin liittyy informaation epäsymmetrioita siten, että asiakas on paremmin informoitu relevanttien muuttujien suhteen. Tutkielmassa tarkastellaan sopimusongelmaa kahden osapuolen välisenä vajaan informaation pelinä. Informaation epäsymmetria ilmenee kahdella eri tavalla: palveluntarjoaja ei tiedä kilpailevien yritysten tarjouksia, mutta se ei myöskään pysty tunnistamaan asiakkaan tyyppiä kuvaavia ominaisuuksia. Markkinoiden erityispiirteisiin lukeutuu lisäksi se, että sopimusprosessiin sisältyy elementtejä dynaamisesta täyden informaation pelistä. Sopimusongelmaa lähestytään peliteorian käsitteiden kautta. Aluksi esitän oman, yksinkertaistavan mekanismin neuvotteluongelmalle ja ratkaisen siihen liittyvät Bayes-Nash -tasapainot. Ratkaisu, jossa palveluntarjoaja tarjoaa asiakkaalle aina itsensä kannalta tuottoisinta sopimusta riippumatta todennäköisyydestä, jolla kilpaileva yritys tarjoaa parempaa sopimusta, ei ole intuitiivinen. Tämä on seurausta pelin rakennetta yksinkertaistavista oletuksista. Dynaamisen täyden informaation pelissä hyödynnetään prosessia hyvin kuvaavaa Rubinsteinin strategista neuvottelumallia. Mallin tasapainoratkaisu on sellainen, jossa pelin aloittaja tarjoaa ensimmäisellä kierroksella optimaalista jakoa, jonka vastapelaaja hyväksyy. Tällä kuvataan sopimusongelmaa palvelukokonaisuuden niiltä osin, joista vallitsee täysi informaatio. Vajaan informaation analyysiä syvennetään aluksi Holmströmin ja Myersonin teoreettisen analyysin avulla, jonka perusteella nähdään, että interim-informaatiotilan ongelmaan voidaan löytää tehokas päätöksentekomekanismi – tiettyjen ehtojen täyttyessä. Samuelsonin mallin avulla sopimusongelmaa tarkastellaan kaupankäyntinä kahden riskineutraalin osapuolen bilateraalisena monopolina, jossa toinen osapuoli on paremmin informoitu. Tehokkuuden ehdot täyttävässä ratkaisussa informoimaton osapuoli tekee tarjouksen, jonka informoitu osapuoli joko hyväksyy tai hylkää. Jos kauppaan liittyy kaksiosainen hinnoittelu, optimaalinen ratkaisu edellyttää välitysjärjestelyä, johon voi liittyä merkittäviä transaktiokustannuksia. Inderstin mallin avulla tarkastellaan informaatio-ongelman toista puolta. Kun päämiehellä on yksityistä informaatiota tyypistään, voidaan päätyä signalointipeliin, jossa päämies signaloi korkeaa tyyppiään sopimuksella, jossa on vähäisemmät kannustinvaikutukset. Signaloinnin merkitys korostuu, jos haitallinen valikoituminen -ilmiö yleistyy päämiesten kohdalla. Empiiristä näyttöä tästä ilmiöstä arvopaperipalveluiden markkinoilta ei ole kuitenkaan käytettävissä. Lopuksi pohditaan yleisempää tarkastelumahdollisuutta huutokauppateorioiden avulla. Sopimusongelmaa tarkastellaan tällöin tarjouskilpailuna, joka vastaa ensimmäisen hinnan suljettua huutokauppaa. Tähän näkökulmaan liittyy kuitenkin teknisiä ongelmia, jotka antavat aihetta lisätutkimukselle.
  • Relander, Jarkko (Helsingin yliopisto, 2020)
    Pro-graduni käsittelee dopingin määrän vähentämistä urheilussa. Tutkin dopingin määrän vähentämistä urheilussa peliteoreettisin keinoin. Katson urheilua tutkimuksessani taloudelliselta kannalta. Tutkimukseni metodina käytän kirjallisuuskatsausta. Tutkimuksen motivaationa voidaan pitää nykyisen antidopingtoiminnan toimimattomuutta ja sitä, kuinka paljon rahaa urheilussa liikkuu. Täten on hyvä kitkeä urheilusta vilppi pois. Aiemmassa kirjallisuudessa voidaan erottaa selvästi kaksi eri tutkimus-suuntaa. Osa tutkimuksista keskittyy yksittäisten urheilijoiden kannustimeen käyttää dopingia. Osa tutkimuksista taas keskittyy siihen, kuinka antidopingorganisaatioiden toiminta ei ole uskottavaa. Kun tutkitaan dopingin määrän vähentämistä urheilussa dopingin käytön kannustimien vähentämisellä, voidaan saada seuraavia johtopäätöksiä. Yksi keino vähentää dopinginkäyttöä on lajien sääntömuutokset, jolloin urheilijat joutuvat tekniikkamuutoksiin ja täten dopingin vaikutus suoritukseen vähenee. Myös rangaistuksen koventaminen ja esimerkiksi sakkorangaistuksiin siirtyminen voisi toimia dopingin käytön kannustimen pienentämiseen. Kun dopingia ja harjoittelua katsotaan substituutteina, voidaan huomata antidopingtoiminnalla olevan myös haittapuolia, kuten harjoittelun kannustimen pieneneminen. Tämän takia myös sallittu suorituskyvyn parantaminen pitää ottaa huomioon rankaisumenetelmää mietittäessä. Jos taas dopingin käyttö ja sallittu suorituskyvyn parantaminen lasketaan komplementaarisiksi toisilleen todennäköisyysvaikutus vaikuttaa dopingin käyttöä kasvattavasti. Pohjapalkalla taas voidaan pienentää dopingin käytön kannustinta, sillä silloin voitosta saatava hyöty pienenee. Aikaisemmista tutkimuksista käy myös ilmi, kuinka sijoitusperusteinen rankaisujärestelmä toimisi dopingin ehkäisemisessä paremmin kuin tämän hetkinen järjestelmä, jossa urheilijoita rangaistaan tasavertaisesti sijoituksesta riippumatta. Antidopingorganisaatioiden uskottavuuden puutetta voidaan katsoa kahdelta kantilta; sekä kansainvälisellä antidopingorganisaatiolla että kansallisilla antidopingorganisaatioilla on omat uskottavuuden puutteensa. Kansallisen antidopingtoiminnan uskottavuuden puute liittyy siihen, kun organisaatiot ovat taloudellisesti sidoksista kansallisiin olympiakomiteoihin. Olympiakomiteat saavat helpommin rahoitusta, kun valtion urheilijat pärjäävät kilpailuissa ja tämä taas ajaa kansallista antidopingorganisaatiota höllentämään valvontaa. Tämä voidaan estää sillä, että kokonaisuudessaan antidopingtoimintaa hoitaa kansainvälinen organisaatio, sillä tällä ei ole kannustinta kohdella eri valtioiden urheilijoita eritasoisesti. Myös kansainvälisellä antidopingorganisaatiolla on oma uskottavuuden puutteensa, sillä se on taloudellisesti kytkettynä kansainväliseen olympiakomiteaan. Kiinnostus olympialaisia kohtaan romahtaisi, jos lajiensa huiput käryäisivät dopingista, eivätkä täten saisi osallistua olympiakilpailuihin. Tämän takia myös kansainvälisellä antidopingorganisaatiolla on kannustin lieventää dopingvalvontaa. Tämä voidaan estää tekemällä kansainvälisestä antidopingorganisaatiosta täysin riippumaton urheilukilpailuiden järjestäjistä. Toinen vaihtoehto on palkata antidopingtoiminnan johtajaksi henkilö, jonka inho dopingia kohtaan on pohjaton. Kolmas vaihtoehto kitkeä kansainvälisen antidopingtoiminnan luottamuspula on asettaa toiminnan johtajalle ”tulospalkkaus” tehdystä työstä.
  • Räsänen, Rami-Samuli (2005)
    Tutkielmassa tarkastellaan itsensä toteuttavien valuuttakriisien kuvaamista koordinointipeleillä. Tutkielman alussa tarkastellaan lyhyesti sekä peliteoriaa että työn ongelmanasettelun näkökulmasta spekulatiivisen hyökkäyksen etenemistä. Koordinointipelejä tarkastellaan suppeasti suhteessa varhaisempiin valuuttakriisimalleihin. Tutkielman painopiste on Morrisin ja Shinin valuuttakriisimallissa. Spekulatiivinen hyökkäys voidaan tulkita spekulanttien koordinointiongelman ratkaisuksi. Spekulatiivisen hyökkäyksen taustalla vaikuttavat spekulanttien toimintojen muodostuminen strategisiksi komplementeiksi. Spekulatiiviseen hyökkäykseen liittyvää teoreettista problematiikkaa tarkastellaan myös Rubinsteinin mukaisesti koordinoidun hyökkäyksen ongelman kontekstissa. Yleensä valuuttakriisikirjallisuudessa spekulatiivisen hyökkäyksen oletetaan aloittavan valuuttakriisin. Peliteoreettisessa valuuttakriisien mallintamisessa ongelmaksi muodostuvat toisaalta päätöksentekijöiden informaatiota koskevat oletukset, mutta toisaalta taas päätöksentekijöiden koordinointimekanismit. Tutkielmassa tarkastellut mallit poikkeavat sekä informaatiota koskevien oletusten että koordinoinnissa käytettyjen mekanismien suhteen. Valuuttakriisin sanotaan olevan itsensä toteuttava, jos kriisi toteutuu, kun spekulantit uskovat kriisin toteutuvan. Itsensä toteuttavia valuuttakriisimalleja tavanomaisesti jaotellaan sekä usean tasapainon selityksiin että yksikäsitteisen tasapainon malleihin. Obstfeldin usean tasapainon täyden informaation koordinointipeliä tarkastellaan kriittisesti. Usean tasapainon tapauksessa todelliseksi ongelmaksi muodostuu vallitsevan tasapainon valitseminen. Usean tasapainon mallin perusteella on vaikea tehdä politiikkaratkaisuja: toteutuva tasapaino riippuu esimerkiksi auringonpilkuista. Morrisin ja Shinin mallin yksikäsitteiseen tasapainoon päädytään luopumalla peliteoriassa tavanomaisesti käytetystä täydellisen tiedon oletuksesta. Morrisin ja Shinin yksikäsitteisen tasapainon mallin perusteella voidaan suorittaa komparatiivista statiikkaa. Mallista voidaan johtaa itsensä toteuttavan valuuttakriisin ehkäisemiseen vaikuttavia tuloksia. Valuuttakriisien puhkeamiseen voidaan vaikuttaa erilaisilla rajoitteilla, mutta myös osoittamalla spekulanteille keskuspankin sitoutuneisuus ylläpitää valuuttakiinnitystä. Komparatiivisen statiikan tuloksia on arvioitava kriittisesti suhteessa teoreettisen mallin kuvaamaan maailmaan. Toisaalta komparatiivisen statiikan tuloksia on myös arvioitava suhteessa konkreettisten esimerkkien valossa. Tulosten tarkastelussa on oltava varovainen: Morrisin ja Shinin malli on yleisellä tasolla esitettynä sekä yksinkertaistus valuuttakriiseistä että myös lähtöoletuksiltaan jyrkkä. Morrisin ja Shinin mallista onkin kehitetty lisää itsensä toteuttavia valuuttakriisejä peliteoreettisesti selittäviä malleja. Tärkeimmät lähteet: Heinemann (2000), Morris ja Shin (1998, 2002a), Obstfeld (1996), Rubinstein (1989).
  • Piironen, Antti (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassani esittelen työkalumaisesti johdantoa modaalipelien teoriaan. Modaalipelit ovat modaalilogiikan ja modaalisen predikaattilogiikan avulla käytäviä pelejä, joissa voidaan hyödyntää klassisen peliteorian teoriaa. Modaalipelit muodostavat kielellisen raamin peleille ja toteankin että tutkielmassa tutkitaan Wittgensteinilaisia kielipelejä sekä kieltä, logiikan ollessa kieli. Tutkielma jakautuu kahteen osaan: I) Klassinen peliteoria ja II) Modaalinen Peliteoria. Ensimmäisessä osassa luon ensin historiallisen synteesin logiikan ja peliteorian kehityksen osalle, jonka jälkeen esittelen työkaluja vakiosummapeleihin sekä tasapainopeleihin. Esimerkkeinä käytän lähinnä kilpailullisia pelejä ja eräitä tunnetuimpia pelejä kuten vangin dilemma sekä tuon esille esimerkin yhteistyöpeleistä. Sen jälkeen pyrin esittämään mahdollisimman yksinkertaisesti tärkeimmät menetelmät pelien ratkaisuihin sekä tuoton maksimointiin, jotka ovat: dominoivat strategiat, sekastrategiat, Nash-tasapaino sekä min-max teorian perusteita. Tämän jälkeen todistan välttämättömät ja riittävät lauseet liittyen em. ratkaisuihin. Osassa kaksi aloitan ensin käsittelemällä työssä käytettävää logiikkaa, joka on modaalilogiikka ja modaalinen predikaattilogiikka. Käsittelemme ensin perusmääritelmät Kripke-semantiikalle, jossa esitämme esimerkkejä aleettisen, deonttisen sekä episteemisen logiikan käännöksiä lauseista. Sen jälkeen tarkastelemme modaalilogiikan totuuden asteita: validi mallissa, tautologia, K-validi jne. todistaen samalla riittävän ja välttämättömän määrän teoriaa modaalilogiikan tautologian ja validien lauseiden muodostuksesta, jotta niistä voidaan ylipäätänsäkään puhua semanttisten pelien voittostrategian olemassaolon yhteydessä. Tämän jälkeen esitän modaalisen predikaattilogiikan perusteet ja semantiikan joita käytämme todistaessamme päätuloksen semanttisen pelin voittostrategiasta. Semanttisten pelien yhteydessä pyrin esittämään määritelmän pelisäännöille, strategialle ja voittostrategialle sekä todistamaan tuloksen voittostrategian ehdosta pelaajalle II. Semanttisen pelin pyrin laatimaan niin että se kattaa klassiset semanttiset pelit (propositionaalilogiikan ja predikaattilogiikan semanttiset pelit) ja modaalilogiikan semanttiset pelit. Tämän jälkeen esitän lyhyitä esimerkkejä aiheesta. Viimeisenä esitän lyhyen luonnoksen klassisen peliteorian päälle rakentuvasta modaalipelistä käyttäen esimerkkinä Vangin Dilemmaa ja Paholaisen Asianajajaa. Mahdollisen maailman käsite vastaa sekä semanttisessa modaalipelissä että modaalisessa pelissä pelaajan aitoa tilaa johon hän on saapunut kielen käyttönsä tuloksena.
  • Hatamaa, Juha (2001)
    Konventioiksi voidaan luokitella sellaiset normatiiviset sosiaaliset käytännöt, joille on olemassa vaihtoehto. Konventioita ovat muun muassa erilaiset raha-, pituus- ja painoyksiköt, ja myös kielen katsotaan olevan konventionaalista. Peliteoreetikot uskovat, että rationaalisuudella on ratkaiseva osuus konventioiden synnyssä. T. Schellingin (1960) muotoilemia koordinaatiopelejä hyödyntäen David K. Lewis (1969) esitti ensimmäisen ja tähän mennessä vaikutusvaltaisimman klassiseen peliteoriaan perustuvan selityksen konventioiden synnystä. Lewis päätyi tulokseen, jonka mukaan konventiot ovat toimijoiden rationaalisia ratkaisuja heidän kohtaamiinsa koordinaatio-ongelmiin. Hänen kantansa oli, että konventiot syntyvät "itsestään": niiden synty ei edellytä normeja eikä sopimista. (Lähes) ainoa mitä tarvitaan ovat tietyt tarkasti määritellyt rationaalisuusehdot. Lewisläinen lähestymistapa on saanut useita seuraajia (mm. Schiffer 1972, Ullmann- Margalit 1977, Heal 1978), mutta nyttemmin Lewisin teoria on oleellisesti onnistuttu osoittamaan perustelemattomaksi. Teorian ytimessä oleva heikkous on valintojen epämääräisyys: konventioille on aina olemassa vaihtoehto, mutta kuinka päädymme johonkin tiettyyn konventioon? Lewisin vastaus kysymykseen oli, että toimijat valitsevat vaihtoehdon, joka on silmäänpistävä, muista poikkeava. Vastaus ei kuitenkaan ole tyydyttävä, sillä M. Gilbert (1989a, 1989b ja 1990) on osoittanut, ettei ulkokohtaisen seikan perusteella valitseminen ole rationaalista valintaa. Biologiasta lähtöisin olevalla evoluutiopeliteorialla (Maynard Smith 1982) on saatu lupaavia tuloksia klassista peliteoriaa vaivanneisiin ongelmiin, myös koordinaatiokonventioiden osalta (erityisesti Skyrms 1996). Evoluutiopeliteoriassa ei tavallisesti ole sijaa klassiseen peliteoriaan ja sosiaalisen toiminnan teoriaan oleellisesti kuuluvalle yhteisen tiedon oletukselle. Tähän sisältyy ajatus, etteivät toimijat tee valintojaan silmäänpistävyyden perusteella. Evoluutioteoreetikkojen mukaan konvention synnyssä ei ole niinkään kyse silmäänpistävyydestä vaan sattumasta, joka ratkaisee valintojen epämääräisyyden ja jonka tapahduttua evoluutiomekanismi hoitaa konvention leviämisen populaatioon. Tutkielmassa esitellään konventioiden mallinnustavat molemmissa peliteorioissa, ja aiheen rajaamiseksi pääosin keskitytään puhtaisiin koordinaatiopeleihin. Tutkielma jakautuu kahteen osaan: Lewisille omistettuun klassista peliteoriaa käsittelevään jaksoon, jossa myös Gilbertin vasta-argumentit tulevat esitellyiksi, sekä evoluutiopeliteoriaa käsittelevään jaksoon, jossa esimerkiksi on valittu Skyrmsin kielellisen merkityksen syntyä selittämään pyrkivä malli. Kyseisiä teorioita vertaillaan toisiinsa, ja huomio kohdistetaan klassisessa peliteoriassa valintaperusteeksi esitettyyn silmäänpistävyyden käsitteeseen. Goyalin ja Janssenin (1996) sekä Sugdenin (1998) esimerkkejä seuraten kyseenalaistetaan väite, että konventioiden evolutionaarinen mallinnus on tyydyttävää ilman vastavuoroisia episteemisiä asenteita ja silmäänpistävyysoletusta. Lisäksi tutkielmassa pyritään osoittamaan, että Skyrmsin merkityksen synnyn evoluutiopeliteoreettinen mallinnus on kehämäinen, koska se käsittääkseni edellyttää ja sisältää kielellisiä ennakkomerkityksiä.
  • Sääksvuori, Lauri (2007)
    Markkinat ovat inhimillisen kehityksen edellytys. Omistusoikeus ja vapaaehtoinen vaihdanta ovat sekä yksilön että yhteiskunnan, kulttuurin, hyvinvoinnin perusta. Taloustiede on kuitenkin osoittanut markkinoiden toimivan epätäydellisesti tilanteissa, joissa informaatio on jakautunut asymmetrisesti. Hyvinvointi vapailla markkinoilla riippuu oleellisesti yksilöistä, joiden käyttämistä me emme tunne tai täysin ymmärrä. Epätäydellisen informaation aiheuttamia ongelmia on perinteisesti pyritty ratkaisemaan lainsäädännön ja hierarkisten organisaatioiden avulla. Tietotekninen vallakumous on mullistanut sosiaalisen ja taloudellisen vaihdannan kanavat. Elektroniset vaihdantajärjestelmät ylittävät kulttuurien ja kilpailevien oikeusjärjestelmien väliset rajat, jolloin sopimusten lainsäädäntöön perustuvat monitorointimekanismit ovat usein riittämättömiä. Mikäli vaihdantaa pyritään toteuttamaan olemassa olevan lainsäädännön puitteissa, tästä aiheutuvat transaktiokustannukset saattavat ylittää kaupankäynnistä aiheutuvan hyödyn, jolloin vaihdantaa ei tapahdu. Tässä työssä tutkitaan luottamukseen ja maineeseen perustuvan endogeenisesti säädellyn markkinamekanismin edellytyksiä yksilöiden välisessä vaihdannassa. Keskeinen lähtökohta on analysoida yksilöiden saatavilla olevan maineinformaation vaikutusta markkinoiden toimintaan, jotka kärsivät sekventiaalisen vaihdannan aiheuttamasta moraalikadosta. Työ vastaa empiiriseen aineistoon perustuen kysymyksiin, miksi ja milloin ihmiset luottavat toisiinsa taloudellisessa vaihdannassa. Palautejärjestelmän avulla rakennettavan luottamukseen ja maineeseen perustuvan vaihdantajärjestelmän ensisijaisena sovellusympäristönä esitetään elektroniset markkinat, erityisesti sähköiset huutokaupat. Tutkielmassa käytettävä aineisto on kerätty kokeellisen taloustieteen menetelmin laboratoriokokeissa. Aineistonkeräystä varten suunniteltiin ja kirjoitettiin tietokoneohjelma, jonka avulla koejaksot toteutettiin. Osallistujat olivat Helsingin yliopiston opiskelijoita. Työn kontribuutio on kolmiosainen: (i) kirjoitelman palautejärjestelmää koskevassa osiossa esitetään aiempaa monipuolisempi tapa yhdistää kerättyä maineinformaatiota. (ii) Työn kokeellisen osion peliasetelmaksi on rakennettu uusi ekstentensiivisen muodon luottamuspeli, joka aiemmin esitetyistä peleistä poiketen mahdollistaa tuottojen endogeenisen määräytymisen. (iii) Lopuksi ainutlaatuiseen havaintoaineistoon perustuen esitetään tarkastelutapa, jonka avulla on mahdollista tutkia yksilön luottamuspäätöksen syitä. Tutkimuksen keskeinen havainto on, että taloudellisen päätöksentekijän käyttäyminen perustuu sekä yhteisen edun että oman edun huomioimiseen, mikäli nämä ovat ristiriidassa keskenään. Tutkielmaa varten toteutetussa kokeessa maineinformaation lisäämisen havaittiin parantavan endogeenisesti organisoidun markkinapaikan tehokkuutta. Markkinoiden tehokas toiminta ei edellytä suurta osallistujajoukkoa, täydellistä informaatiota tai täydellistä ymmärrystä markkinoiden luonteesta, mikäli yksilöiden välillä on riittävä luottamusinsentiivi.
  • Salonen, Mikko (2014)
    This country profile is part of a collective effort by the network members to map matching practices across Europe. If you find it useful and want to refer to it in your own work, please refer to it as ”Salonen, Mikko A.A. (2014), Matching Practices for Secondary Schools – Finland, matching-in-practice.eu, accessed [date]”.
  • Hiedanpää, Pasi Antero (2010)
    Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, voiko peliteorioita käyttää mainetutkimuksessa. Tarkastelun kohteena ovat suomalaiset yritykset ja niiden mainekerronta Helsingin Sanomissa vuosina 2002–2008. Tarkastelu tapahtuu yritysten ja niiden sidosryhmien toiminnan uutisoinnista. Tästä muodostuu medioitunut mainepeli, jossa yritys ajaa maineensa etua ja sidosryhmät jotakin muuta sille tärkeää etuisuutta. Se voi olla esimerkiksi puhdas ympäristö tai työpaikan turvaamisesta koituvat tulevaisuuden palkat. Maine on mielikuvia ja kerrontaa, jonka rakentamisessa medialla on keskeinen merkitys. Se on myös kommunikointia sidosryhmien kanssa. Tässä työssä median sidosryhmä roolin on sivuutettu ja se toimii pelialustana, jossa mielikuvia ja kerrontaa jaetaan. Mediassa muodostuu yritysten metamaine, joka on niiden kannalta merkitsevämpää, kuin yksittäisen yksilön käsitys kohteen maineesta. Keskeisimpiä lähteitä ovat John F. Mahonin, Colin F. Camererin. Michael A. Spencen, Robert Axelrodin ja Ilkka Kiesepän teokset. Tutkimusmetodi on median seulonta ja lähiluku. Aineistona on suomalaisyritysten maineartikkelit Helsingin Sanomien kotimaa-, ulkomaat-, talous- ja mielipidesivuilla. Suomen laajalevikkisimpänä sanomalehtenä Helsingin Sanomilla on suuri merkitys yritysten kokonaismaineelle. Työssä selvitetään yritysten maineenhallintaa sanomalehdessä peliteoreettiselta näkökannalta. Alustavana tutkimusaineistona oli 1887 artikkelia aikaväliltä 1.1.2003–31.12.2007. Määrä täsmentyi 32 maineartikkeliin ja 9 yritykseen. Ajallisen jatkumon aikaansaamiseksi nämä ketjutettiin yrityksen ja mainetapahtuman ympärille, siten että yhtä yritystä ja sen tiettyä mainetapahtumaa pystyttiin tarkastelemaan sarjana. Kattaakseen kaikki mainesarjat aineiston tarkastelu laajennettiin 1.1.2002–31.12.2008 aikavälille. Tämän seurauksena artikkelimäärä kasvoi koskemaan 421 artikkelia, jotka käsittelivät näitä 9 yritystä sekä niiden 13 eri mainetapahtumaa. Aineiston analysoinnissa käytettiin mainesumman käsitettä, joka muodostuu kun osapelin yritykselle koituneiden mainehyötyjen summista. Tutkija teki arvion mainehyödystä, joka oli yksinkertaistettu saamaan arvoja (-1, 0, +1). Näistä yksittäisistä tapauksista muodostui yrityksen maineen muutos tarkasteluaikavälillä. Tutkimustulosten valossa osa yrityksistä pyrki aktiivisesti pelaamaan maineensa puolesta, mutta yleisesti näin ei ollut. Aktiiviset pelaajat, joiden strategia tähtäsi yhteistyöhön, pärjäsivät muita paremmin. Myös maineen maasidonnaisuus nousi esille. Kaukana ulkomailla syntyneet mainetapahtumat saivat yleisesti positiivisemman arvion Helsingin Sanomissa. Selitys tähän löytyy enemmän mediasta, kuin itse pelaamisesta.
  • Miettinen, Topi (2001)
    In the thesis, I will present a formal game theoretic model on determination of a fair social contract introduced by Binmore (1994, 1998). Bimore considers a social contract as an implicit contract that determines the rights and duties of contracting individuals. Binmore's construction is naturalistic and ethically relativistic. The driving forces are biological and social evolution. Morality is seen as an equilibrium selection mechanism to coordinate among multiple equilibria available. Binmore wants to construct a synthesis of the theories of Rawls (1971) and Harsanyi (1977). He picks up an idea familiar to economists from the theory of the firm and presents three time intervals. In the short run, all the decisions of importance are made. In the medium run, social evolution alters the fair social contract. In the long run, genetic codes adapt to the prevailing shorter run circumstances. In the short run, players are playing two games simultaneously: the game of life where players strategy choices are only restricted by physical, natural and biological constraints and the game of morals where side-stepping from the fair social contract strategies launches punishments on one hand and a negotiation process on the other. The negotiation process takes place behind the veil of ignorance familiar from theories of Rawls and Harsanyi. Binmore uses bayesian decision theory in maximizing empathetic preferences that are identical to extended preferences of Harsanyi. This approach leads Harsanyi to utilitarianism. Binmore, however, sticks to non-commitment approach in the negotiation process. By these means he ends up with a maximin conclusion familiar from Rawls, that Rawls thought to require abandoning bayesian decision theory. In the medium-run the weights of empathetic preferences adapt and finally settle to an evolutionary stable equilibrium. The solutions of Rawlsian and utilitarian approaches coincide. Finally long-run approach presents a theory why the market system has evolved. As far as the scope is restricted to division of market goods, the fair social contract coincides in the long run with the walrasian equilibrium. We proceed by first discussing, how moral and ethical theories fit to traditional economics. We try to shed light on some issues of dispute in economics that are essential for the theory. We will then present the essential tools of game theory necessary for the understanding of the ideas. We will shortly present theories of Rawls and Harsanyi. After presenting the predecessors, we will tackle Binmores theory. First the short and medium run processes are presented. Secondly, we dive into the deep waters of genetic adaptation of long run treatment. Finally, we will present critiques and further ideas.
  • Toikka, Juuso (2004)
    Lisensiaatintutkimus tarkastelee patenttipolitiikan vaikutusta yritysten strategiseen käyttäytymiseen. Työssä kehitetään äärettömän horisontin innovointimalli, jossa kukin yritys löytää jokaisella periodilla uuden idean, jonka se voi kehittää taloudellisesti hyödynnettäväksi innovaatioksi. Yritykset löytävät ideoita satunnaisesti, ja on mahdollista, että usea yritys kehittää saman innovaation. Tarkastelun kohteena on (1) yritysten valintapäätös patentoimisen ja liikesalaisuuden välillä, sekä (2) patenttipolitiikan vaikutus yritysten mahdollisuuteen ylläpitää kartelleja. Valintapäätöksen tarkastelussa osoittautuu, että yritysten saattaa kannattaa patentoida, vaikka liikesalaisuus tarjoaisi patenttia paremman suojan imitoijia vastaan. Tämä johtuu patenttipolitiikan luomasta vangin ongelmasta: Jos kilpailijat eivät patentoi, yritys saa patentoimalla aina monopoliaseman. Sen sijaan turvautuminen salassapitoon johtaa oligopolistiseen kilpailuun, jos jokin kilpailija onnistuu kehittämään vastaavan innovaation. Toisaalta jos yrityksen kilpailijat patentoivat aina onnistuttuaan kehittämään uuden innovaation, yritys voi salassapidolla saada voittoa vain silloin, kun yksikään kilpailija ei onnistu kehitystyössä. Patentoimalla yrityksellä on mahdollisuus saada monopoli myös silloin, kun saman innovaation kehittäjiä on useita. Tästä seuraa, että patenttipolitiikka voi samanaikaisesti kannustaa innovointia ja edistää informaation leviämistä. Työssä osoitetaan, että hyvinvoinnin maksimoiva politiikka voi vahventaa tai heikentää aineettoman omaisuuden suojaa liikesalaisuuteen verrattuna. Patenttipolitiikan kilpailuvaikutusten osalta tutkimuksessa argumentoidaan patenttien hankaloittavan kartellien ylläpitämistä. Väite perustuu seuraaviin patenttipolitiikan piirteisiin: Ensinnäkin, patentti suojaa paitsi imitoinnilta myös entisten kartellikumppaneiden rankaisutoimilta. Toiseksi, kartellista eroavalla yrityksellä on yhtäläinen mahdollisuus saada patentti tuleviin keksintöihinsä, mikä entisestään vaikeuttaa rankaisemista. Työssä osoitetaan, että mikäli patentti antaa liikesalaisuutta vahvemman suojan imitoijia vastaan, patenttipolitiikka tekee kartellin ylläpitämisen mahdottomaksi. Lisäksi osoitetaan, että kartellin ylläpitäminen voi olla mahdotonta, vaikka patenttisuoja olisi liikesalaisuutta heikompi tapa suojata aineetonta omaisuutta.
  • Pietarila, Elise Emilia (2005)
    Pro gradu -tutkielma pyrkii tutkimaan prosessia, jonka johdosta yhteisesti omistettuja resursseja jaetaan epätasaisesti.Demokraattiseen talouspoliittiseen päätöksentekoon pyrkivät vaikuttamaan useat ei-valtiolliset toimijat, jotka edustavat kukin oman ryhmittymänsä erityisintressejä. Niille on hyvin selvää, että juuri niiden jäsenten tuotantomahdollisuuksien, palkkatulojen, puhtaan ilman, terveyspalvelujen tai koulutuksen turvaaminen on kaikkein tärkeintä, sillä ne ovat ratkaisseet va-paamatkustajan ongelmansa. Ne tietävät, mikä on niiden jäsenten kannalta tarpeellista, välttämä-töntä ja oikeudenmukaista, ja tämän puolesta ne lobbaavat. Yhteiskunnan voimakkaasta järjestäytymisestä johtuen talouspoliittiseen päätöksentekoon osallistuvien joukko tiivistyy muutamaksi neuvotteluosapuoleksi, joten päätöksenteko voidaan mallintaa näiden osapuolten välillä pelatuksi peliksi. Tutkielma käyttää tätä yksinkertaistusta hyväkseen ja tarkastelee tämän pelin avulla päätöksentekijän ja lobbareiden välistä dynamiikkaa kahden julkista-loustieteellisen artikkelin valossa. Douglas Bernheimin ja Michael Whinstonin hengessä valitaan ns. yhteisen agentin ongelma pelin pohjateoriaksi. Artikkeleista ensimmäisenä otetaan tarkasteluun Gene Grossmanin ja Elhanan Helpmanin Protection for Sale (1994). Grossman ja Helpman esittelevät artikkelissaan esimerkin virassa olevan poliiti-kon harjoittamasta endogeenisesta, sisäsyntyisestä kauppapolitiikasta. He olivat ensimmäisiä, jotka muotoilivat yhteisen agentin ongelman agentin, eli pelimme poliitikon, hyödyn muodostumaan sekä yhteiskunnallisesta hyvinvoinnista, että hänen yksityisestä hyödystään. Tutkielman jälkimmäinen kappale hylkää aikaisemman oletuksensa siitä, että intressiryhmät ovat tietoisia päättäjän tavas-ta arvottaa yhtä euroa yhteiskunnan taskussa suhteessa yhteen euroon omassa taskussaan. Tutkielma hylkää myös oletuksen intressiryhmien ennalta käsin järjestäytyneisyydestä, joten uudessa epävarmassa ympäristössä pelin lobbareita ovat intressiryhmien sijaan yksittäiset kuluttajat. Michel Le Bretonin ja Fraçois Salanien artikkeli Lobbying under Political Uncertainty esittelee mallin, jossa lobbarit ovat epävarmoja poliittisen päättäjän tyypistä. Pelin luonne muuttuu dramaattisesti, kun ne joutuvat muodostamaan tästä oletuksia. Pelin luonteen mukana muuttuvat myös pelin tasapainot, joita tutkielma etsii Le Bretonin ja Salanien artikkelin tehokkaan ja yksiselitteisen tasapainon tarpeellisen ehdon avulla. Tästä seuraa mielenkiintoisia tuloksia, jotka koskevat poliitikon ja lobbareiden ominaisuuksien merkitystä yhteiskunnalliselle hyvinvoinnille.
  • Miettinen, Topi (2006)
    Experiments suggest that communication increases the contribution of public goods (Ledyard, 1995) and also that people trade off the benefit of lying against the harm that they inflict on others (Gneezy, 2005). We construct a two-player model of pre-play negotiation that assumes the latter and implies the former finding. We call a strategy profile agreeable if an agreement to play accordingly would not be broken and if both players have an incentive to reach such an agreement. In a symmetric game with strategic substitutes, as the standard Cournot duopoly, the trading off of benefit and harm when lying implies that players' incentives to respect an agreement decrease with its efficiency. Such conflicts may be absent in symmetric games with (weak) strategic complements. In fact, in the linear public good game or the moral hazard in teams, an efficient agreement is agreeable if and only if any non-equilibrium action profile is agreeable. JEL Classification C72, C78, Z13.
  • Ylönen, Markku (2009)
    Eniten mielenkiintoa saanut vaihtoehto on oikeudenmukaisuus ja sen synonyymit. Itsekkyyden vastakohtana altruismi, siis pyyteettömän hyvän tekeminen muita ihmisiä kohtaan antaa myös hyvän lähtökohdan tutkielmalle. Taloustiede tarkastelee asiaa peliteoreettisesta näkökulmasta ja ratkaisee pelejä eli taloudellisia ongelmatilanteita asettaen tavoitteeksi maksimoida pelaajan hyötyä. Pelin lopputilanteen ennusteeksi saadaan todennäköisimmin tasapainossa pysyvä ratkaisu. Tarkastelen sitä, muuttaako oikeudenmukaisuuden preferenssin eli arvostuksen lisääminen peliteorian ns. perinteisiin menetelmien antamaa pelin ennustetta.. Tarkasteltu kirjallisuus antaa päätulokseksi alkuperäiseen tutkimuskysymykseen Onko sitkeästi elävä väittämä totta, että raha ratkaisee ja ihmiset vain itsekkäästi maksimoivat omaa hyötyään? Onko ratkaisuille vaihtoehtoja? oikeudenmukaisuuden vaikuttavan pelaajan päätöksiin ja siten mahdollisesti tasapainoratkaisuihin silloin, kun pelaajalla on mahdollista vaikuttaa omalla päätöksellään lopputulokseen ja siihen on subjektiivisesti varaa. Oikeudenmukaisuudella on siis merkitystä taloudellisissa ongelmatilanteissa. Alkuperäinen tutkimusongelma jatkuu lopuksi uuteen pohdintaan siksi, että itsekkään rahan maksimoinnin preferenssi ratkaisi kaikki ongelmatilanteet lopulta. Näin siksi, että tilanteet, joissa pelaaja tavoittelee oikeudenmukaisuutta, osoittautuvat kuitenkin itsekkyyden motivoimiksi ja tasajaon ideaa hyväksikäyttäviksi. Keskeisin peruste itsekkään rahan maksimoinnin dominoinnille on väitteen: "Otan kaiken, jos voin - siis ainakin mahdollisimman paljon tai jos on pakko, suostun tasajakoon" toimiminen. Oikeudenmukaisuus ei toimi yleisenä periaatteena niin, että taloudellisissa päätäntätilanteissa tasapaino näyttäisi ajautuvan kaikkia kohtaan tasapuolisesti sitä kohtaan, vaan oikeudenmukaisuuden tasapaino perustuu itsekkääseen motiiviin. Asia on parhaiten havaittavissa ultimatum -pelissä, jonka lopputuloksista perustelen itsekkyyden olevan ainoa löydetty preferenssi tarkastelluissa artikkeleissa. Ainakin tarkasteltu kirjallisuus tuottaa pettymyksen rahan dominoinnin osalta. Loppupohdinnassani ajattelen, että jos en voi voittaa peliä, muutan sääntöjä. Aito halu löytää keino miten perustella intuitiivisesti toimiva perinteinen reilun pelin kannattavuus kohdentaa miettimään edes yhtä reaalimaailman esimerkkiä, jossa voisi hyvällä saada aikaan jotain itsekästä rahan ratkaisua mieluisampaa. Peliteorian itsekkyyden vaihtamisella altruismin valintoihin saan ratkaisuna mahdollisuuden, jolla parantaa ei rahaan verrattavaa hyvinvointia. Ratkaisu perustuu kahden altruistisesti toimivan pelaajan jatkuvaan peliin. Keskeiset tekijät ratkaisun toimivuudelle ovat tarkan laskelmoinnin lopettaminen ja aito halu toimia pitempään yhteisen hyvän, ei välttämättä pelkästään uhrautuvasti toisen pelaajan hyvän maksimoimiseksi.
  • Hartonen, Mikko (2008)
    Tämä tutkielma tarkastelee taidon ja onnen suhdetta rahapeleissä sekä pohdiskelee yleisesti taidon luonnetta ja sen erilaisia määrittelytapoja. Tutkielman motivaationa toimivat Suomen ja joidenkin muiden EU:n jäsenvaltioiden lainsäädännöt, joissa rahapelien kuulumisen valtiollisten monopolien alaisuuteen ratkaisee se, onko peli arvioitu taito- vai tuuripeliksi. Jos peli on arvioitu tuuripeliksi ja sitä pelataan vastiketta vastaan, on oikeus sen järjestämiseen ainoastaan valtion monopoliyhtiöillä. Lainsäädännössä ei ole kuitenkaan käytetty mitään objektiivista mittausmenetelmää onnen merkityksen arvioimiseksi. Tutkielmassani hahmotellaan aluksi muutamaa vaihtoehtoista määritelmää taidolle ja sen jälkeen esitellään malli, jonka avulla taidon suhteellista osuutta rahapeleissä voidaan mitata. Mallissa käsitellään ensin yksinkertaisia pankkia vastaan pelattavia peruspelejä ja vähitellen mallia laajennetaan koskemaan useamman pelaajan nollasummapelejä. Lopuksi tarkastellaan hieman taidon osa-alueita käytännössä havainnollistamalla pelitilanteita erilaisten pokeripelien avulla. Esimerkeissä käydään läpi mm. vastustajien profilointia, pelaamista vastustajan oletettua lähtökäsijakaumaa vastaan sekä peliteorian hyödyntämistä bluffaamisessa. Olennaisimpina lähteinä on käytetty hollantilaisten Bormin ja Genugtenin töitä. Heidän analyysinsä perustuu alunperin von Neumannin ja Morgensternin peliteoreettiselle tarkastelulle, jota ovat myöhemmin kehittäneet mm. Nash, Harsanyi ja Selten. Tutkielmassani esiteltyä mallia soveltaen taidon suhteellista osuutta rahapeleissä on mahdollista mitata. Tulosten avulla voidaan päätellä kummassa kahdesta annetusta pelistä taidolla on suurempi merkitys. Tulokset ovat ordinaaliasteikollisia, joten pelit voidaan asettaa järjestykseen niiden saaman taitotasoarvon mukaan, mutta saatujen arvojen erotusten suuruudet eivät ole vertailukelpoisia. Malli soveltuu sellaisenaan monien kohtalaisen yksinkertaisten pelien analysointiin. Joitain monimutkaisempia pelejä varten malliin täytyisi tehdä laajennuksia. Useamman pelaajan peleissä tietyt eri pelaajatyyppien strategioita koskevat oletukset voidaan myös helposti asettaa kyseenalaisiksi. Tämä ei kuitenkaan vähennä mallin arvoa teoreettisessa mielessä. Tärkeimmät lähteet: Borm P., Genugten B.(1996): On a measure of skill for games with chance elements, Tilburg university press. Borm P., Dreef M., Genugten B.(2003): Measuring skill in games: Several approaches discussed, Tilburg university press Larkey P., Kadane J., Austin R., Zamir S. (1997): Skill in games, Management science, 43(5), 596-609
  • Taittonen, Maria Kristiina (2008)
    Pro gradu -tutkimukseni aiheena on terrorismi strategisena poliittisena toimintana Israelin ja palestiinalaisalueiden välisessä konfliktissa, ja erityisesti Israelin turvallisuuspolitiikan vaikutus palestiinalaisterrorismin määrään. Tutkin Israelin terrorismia vastaan suuntaamien sotilaallisten ratkaisujen vaikutuksia palestiinalaisten äärijärjestöjen Hamasin, Palestiinan Islamistisen Jihadin (PIJ) ja al-Aqsan Marttyyrien Prikaatin (AMP) terrori-iskujen määrän vaihteluun toisen intifadan aikana. Tutkimuksen teoreettisena asetelmana toimii nelikenttä, joka jakaa terrorismintutkimuksen teoriat yksilö- ja yhteiskunnallisiin ja pro- ja reaktiivisiin teorioihin. Tavoitteena on tutkia palestiinalaisjärjestöjen toimintaa suhteessa sekä toisiinsa että suhteessa esitettyihin teorioihin, ja sitä kautta paikantaa järjestöjen sijoittumista terrorismintutkimuksen selitysmallien kenttään. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on palestiinalaisterrorismin peliteoreettinen strategisuus: ovatko iskut itsenäisiä ja sattumanvaraisesti ajoitettuja vai hallitsevatko järjestöt niiden määrää ja ajoitusta strategisena pelinä? Tutkin terrori-iskujen määrän ja Israelin samanaikaisten sotilaspoliittisten ratkaisujen välistä yhteyttä pääasiassa regressioanalyysin keinoin. Puran Israelin terrorisminvastaiset toimet osamuuttujiin ja selitän niiden avulla eri tekijöiden vaikutusta palestiinalaisterrorismin määrän vaihteluun. Olen koonnut tutkimuksessa käytettävän tilastollisen aineiston Memorial Institute for the Prevention of Terrorismin ja Palestinian Center for Human Rightsin raporteista. Regressioanalyysin tulokset osoittavat, että Israelin ennaltaehkäisevien ja puolustavien menetelmien välillä on merkittävä ero siinä, millaiseen reaktioon ne palestiinalaisjärjestöjen puolella johtavat. Ennaltaehkäisevien menetelmien kohdalla terrori-iskujen määrä vaihtelee selvästi sen mukaan, millaisella intensiteetillä Israel niitä käyttää, mutta puolustavien menetelmien kohdalla yhteys terrori-iskujen määrän vaihteluun jää osoittamatta. Ennaltaehkäisevien menetelmien käyttö johtaa terrori-iskujen määrän lisääntymiseen keskimäärin kuudella iskulla viikossa. Tulokset kertovat molemminpuolisen väkivallan keskittymisestä samoille viikoille ja siten Israelin terrorisminvastaisen strategian huonosta toimivuudesta: ennaltaehkäisevien menetelmien tavoitteena on vähentää terrori-iskujen määrää, mutta tutkimuksen mukaan ne johtavat pikemmin päinvastaiseen tulokseen. Puolustavat menetelmät taas eivät provosoi terrori-iskuja ennaltaehkäisevien menetelmien tavoin, mutta myöskään ne eivät onnistu väkivaltaa vähentämään. Esitän tutkimukseni päätelmänä Israelin sotilaspoliittisten ratkaisujen vaikuttavan terrorismiin hyvin merkittävällä tavalla. Palestiinalaisjärjestöt säätelevät terrori-iskujen määrää reaktiona Israelin samanaikaisiin toimiin siten, että Israelin armeijan korkean aktiviteetin viikoilla myös terrori-iskujen määrä on korkealla. Vastaavasti järjestöt laskevat iskujen määrää silloin, kun Israel vetäytyy. Molemminpuolisen väkivallan keskittyminen samoille viikoille kertoo palestiinalaisjärjestöjen valintojen olevan sekä reaktiivisia että strategisia, sillä järjestöt vaihtelevat terrori-iskujen määrää Israelin ratkaisuista riippuen. Terrorismin osoitetusta reaktiivisuudesta johtuen pidän peliteoriaa osuvana selitysmallina konfliktin tulkintaan. Sekä Israel että palestiinalaisjärjestöt selkeästi mitoittavat väkivallan käyttönsä toisen osapuolen toimiin. Kova terrorisminvastainen strategia lietsoo väkivaltaa vastapuolella ja vastoin tavoitteitaan johtaa terrorismin määrän kasvuun.
  • Pyykkö, Minna (University of Helsinki, 1997)
  • Raukovaara, Minna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Progradu -tutkielman tutkimusaiheena on Richard Sosiksen evolutiiviseen signaaliteoriaan pohjautuva uskonnon kalliiden signaalien teoria, jossa uskonnollisen käyttäytymisen sisältämät korkeat kustannukset nähdään kriittisenä adaptiivisena piirteenä ryhmäsolidaarisuuden muodostamisessa sekä ryhmän sisäisen yhtenäisyyden ylläpitämisessä. Tutkimusaihe on mielenkiintoinen uskonnontutkimuksen sekä yhteiskuntatieteiden kannalta, sillä teoriassa pyritään selittämään uskonnollisia rituaaleja evolutiivisen signaaliteorian avulla. Tutkimusaihe on ajankohtainen, sillä se liittyy laajemmin käytyyn keskusteluun evoluutio- ja ihmistieteiden välisestä suhteesta sekä tieteiden välisistä rajoista. Tutkimuskysymyksen tarkoituksena on selvittää Richard Sosiksen uskonnon kalliiden signaalien teorian taustaa sekä sitä, kuinka hyvin teoria pystyy selittämään uskonnollisten rituaalien kalleuden, ryhmäsolidaarisuuden muodostumisen ja yhteisöllisyyden välistä suhdetta. Tutkielman teoreettinen pohja nojaa signaaliteoriaan, evolutiiviseen uskonnontutkimukseen, sekä rinnakkais- ja kulttuurievoluutioteoriaan. Tutkielman keskeisiä käsitteitä ovat uskonnolliset rituaalit, signaaliteoria, yhteistyö, ja kulttuurievoluutio. Tutkimusaineisto pohjautuu Richard Sosiksen sekä Sosiksen ja hänen tutkimuskollegoidensa kanssa tekemiin tutkimuksiin, joissa pohditaan uskonnollista käyttäytymistä, uskonnollisten yhteisöjen toimintaa ja yhteisöjen jäsenten sekä kollektiivisen yhteistoiminnan välistä suhdetta. Tutkimusaineistona on käytetty tutkimuskysymyksen kannalta oleellista tutkimuskirjallisuutta, joka tukee tutkimuskysymyksen teoreettista viitekehystä. Tutkimusaineiston tulokset osoittavat, että kalliilla uskonnollisilla rituaaleilla on positiivinen vaikutus ryhmäsolidaarisuuden muodostumisessa sekä ryhmän sisäisen yhtenäisyyden ylläpitämisessä. Uskonnolliset rituaalit voidaan nähdä kompleksisina kulttuurisina signaaleina, joiden avulla uskovat tunnistavat toisensa ja voivat tarkistaa kanssauskovien uskonnollisuuden ja ryhmään sitoutumisen asteen. Tutkimustuloksista voidaan päätellä, että uskonnollisten yhteisöjen jäsenten keskinäisen kommunikaation ja yhteistyön muodostumiseen vaikuttavat myös lukuisat kulttuuriset tekijät kuten yhteisön normit, arvot, sekä palkitsemis- ja rangaistuskäytännöt. Tutkimustulosten perusteella ei voida yksielitteisesti päätellä, että uskonnollisen käyttäytymisen sisältämät korkeat kustannukset olisivat kriittinen adaptiivinen piirre ryhmäsolidaarisuuden muodostamisessa sekä ryhmän sisäisen yhtenäisyyden ylläpitämisessä.
  • Pullinen, Lauri (Helsingin yliopisto, 2020)
    Peliteoria on hyötyään maksimoivien toimijoiden strategista kanssakäymistä tutkiva taloustieteen osa-alue, jota voidaan hyödyntää myös konfliktien tutkimuksessa. Peliteoria auttaa ymmärtämään, ennaltaehkäisemään ja ratkomaan valtioiden sisäisiä konflikteja myös ennen niiden muuttumista sisällissodiksi, joita on tälläkin hetkellä maailmalla käynnissä kymmeniä. Keskeisiä tutkimuskysymyksiä ovat miksi neuvottelut usein epäonnistuvat ja miksi konfliktin muuttuessa väkivaltaiseksi, valtioiden sisällissodat ovat keskimäärin pitkäkestoisempia kuin valtioiden väliset sodat. Valtion sisäisen konfliktin tutkimuksen menetelmät rajataan ekstensiivisen muodon peleihin, joissa valintojen järjestyksellä on ratkaiseva vaikutus lopputulokseen. Ekstensiivisen muodon pelit mahdollistavat konfliktin tarkastelun laajemmin, kuin vain yhden irrallisen teeman näkökulmasta, ja niillä voidaan tutkia sekä konfliktin rauhanomaisempaa vaihetta että sisällissotaan ajautunutta tilannetta. Tarkemmin käsiteltäviksi peleiksi valikoituvat James Fearonin (2008) ja Robert Powellin (2013) kehittämät pelit, sillä ne käsittelevät konfliktia yleisellä tasolla ja tarjoavat erilaisia näkökulmia samankaltaisten sisäisten konfliktien tutkimiseen. Tulosten mukaan sotimisen todennäköisyys kasvaa valtion yhdistämisestä seuraavan hyödyn kasvaessa ja sotimisen vaihtoehtoiskustannusten vähentyessä. Myös informaation määrä vaikuttaa konfliktin kulkuun. Sitoutumisongelmat pitkittävät konflikteja ja saattavat ajaa konfliktin osapuolet sisällissotaan, vaikka molempien etuna olisi rauhanomainen neuvotteluratkaisu. Ulkopuolinen taho voi vahvalla puuttumisellaan edesauttaa rauhanomaisen ratkaisun syntyä korvaamalla vahvojen kansallisten instituutioiden puuttumisen ja lisäämällä sotimisen vaihtoehtoiskustannuksia esimerkiksi taloudellisilla pakotteilla. Konfliktin osapuolten yhteisen tilannekuvan luominen voi estää rauhallista konfliktia kärjistymästä sisällissodaksi. Peliteoria tarjoaa mielenkiintoisia havaintoja valtioiden sisäisistä konflikteista. Se auttaa myös tunnistamaan tekijöitä sisällissotien syttymisen ja konfliktien sovittelun taustalla. Peliteoria ei kuitenkaan sovellu suoraan jonkin tietyn konfliktin tutkimiseen vaan sitä tulisi käyttää konfliktien tarkasteluun yleisellä tasolla.