Browsing by Subject "performanssi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 36
  • Albaos, Jay Mar (2018)
    Migrant Filipinos are neither here nor there. It is from this blurry position where I drew inspiration for my research. Migration is more than just a physical movement; it also involves the creation and recreation of spaces and destinations. The state of precarity that migrants belong to makes them an interesting group of people to study with. Departing from the nuanced collaborative piece of Bayanihan, my research focuses on the question: How did the Filipino labor migrants perform 'becoming' during the Bayanihan 2017 in Helsinki? This research aims to contribute, if not to widen, the discourse on migration not only as political and/or economic occurrence but also as a performative phenomenon. The research introduced artistic immersion as a method of doing community work. Ethnography was the initial methodological foundation of my research, but its tenets were limiting the depth of that which I wanted to capture. Hence, I introduced the notion of artistic immersion, which is based on recognition, inclusivity, and participation. Artistic immersion challenges the notion of 'interpretation' and stresses the importance of recognition. By doing so, we not only arrive merely at an understanding, but a recognition of those who are in the peripheries and, hopefully, eventually nurture inclusive coexistence. The thesis surveyed how 'becoming' happened in different, yet almost simultaneous, nuanced vectors. The process of 'becoming' became reliant to the human, ecological, political, and geographical environments it was into. It also touched many layers of theoretical concepts like performativity, place and site, reconstituting, to mention a few. Through Bayanihan, I realized that 'becoming' was momentary. Materially, it was constructed and eventually got destroyed in a span of time or days. Such momentariness of existence strongly relates to that of labor migrants. The precariousness of their situation suggests that one day they might lose their grant to stay and work in a foreign land. The thesis also included feedback from the participants of the artistic immersion and Bayanihan. This showed how the project treaded along the hazy act of collaboration by deploying recognition. In many ways, the work should not be solely credited to the author alone but also to the body-minds who made the process and project possible. Finally, it is proper to state that as much as problems arise in community work, so was in artistic immersion and Bayanihan. Communities and/or groups constantly change and adapt to dynamic environments. Artistic immersion itself is not finite and is subject to changes. Further assessments on its ideological implications, especially in different contexts, is encouraged. Bayanihan and artistic immersion, reveal so much how humans perform complex relationships (towards each other, institutions, identities, and so on).
  • Kucia, Karoliina (2014)
    Oops! Sorry, later just Oops! was a group practice of micro-events and animation for 4 persons that took place in 2009 in the public spaces of Helsinki. It was also staged as a performance production and presented at the Theatre Academy in November 2010. The entire process was circling around a situation of lapsus (a lapse, slip, faux pas). We used lapsus to experiment with cooperation, which is not based on sympathy or consensus. I chose lapsus for its sensual-emotional complexity and immediacy, to be an occasion for alternatives in self-organizing and collective co-emergence. I chose to do research, not through affirmation of any exact alternative or potentiality of alternative, but by inhabiting a state of disruption. I asked people who share my affection for moments of lapse or ones to whom those moments happen frequently to join the project. We were working through combining mechanical and organic processes of dialogue, exchange and production. Methods and tools used in this practice were: lapse, parody, mockery, inconsistency, reanimation and personal resistance. The main reason to initiate this research was to try out a process that would embrace a condition of fuzzy, fractalized and flexible precarious work structure in cognitive production with its possible collapses. As an event producer in an age of commodification of time, experience and event I decided to play with this structure and to invite a lapsus as a moment of disruption; to see how do we get out from there. Does a collapse produce stiffening or a reinvention of the norm? I see in a lapse an everyday practice of letting go of self-control. Letting go of the constant creation of my face, body and personality as something to be looked at. Letting go of one's own desire to look good. The event of a lapse never fails me. It always works. It always disrupts the consistency of emotions, production, play, drama and interpretation. I believe in tools that are not pretty. A lapse is anti-aesthetical. It disrupts aesthetics, any order and any structure of representation and meaning. In the written part of my thesis I write about the conceptual base for the Oops! project. The concept of Oops! relates mainly to Giorgio Agamben's idea of parody and it's coexistence with fiction, Paolo Virno's concept of joke as a diagram for innovatory action in public, Félix Guattari's minor notions of lapse in Chaosmosis, and Richard's Schechner's idea of dislocation (not-not-me) relating again with Agamben's concept of remnant. Through this theoretical background I try to make sense and formulate my idea of lapse as a fallacy, micro collapse and minor event of the every day, a momentary state of dealing with the possibility of becoming both, a joke or a failure. After that I depict what we intended to do with Oops! the plan I wrote before we started to work and during the practice. This part contains a description of the background for the work and the research, how did the group come together and how did it sustain itself for the period of the work. I also describe my main method of working, the method of reanimation and how I have created this sort of prosthesis to deal with the documentary results of live action and with the live action producing documentary results. Following that I talk about what actually happened in the process of Oops! I concentrate on the most interesting points. I describe the end result, the performance, and point out what was interesting in what we did and what I have found out conceptually and practically. I refer to Franco “Bifo” Berardi's writings on automatism, virtual time and the social consequences of increasingly immaterial labor, and describe surprises, reflections, touching moments and some tools or techniques developed and ready to be carried on. At the end I draw some conclusions and present a short plan for my next attempt to work with lapse; as an appendix I am attaching the script for Oops!, a collection of concepts, scores and structures we followed on the way. Throughout the entire text I relate to other artistic projects beside our Oops! project. In the case of the question of parody I refer to the piece by Jeremy Deller, Battle of Orgreave and the documentary of this work by Mike Figgis, both from 2001, also to a work by Yael Bartana from 2011, And Europe will be Stunned and to the film Attenberg from 2010, by Athina Rachel Tsangari. When talking about the method of reanimation and lapse I refer to Martin Arnold's Passage à l'acte from 1993, Jeremy Deller's piece again, my own previous works and Joan Jonas' pieces, Vertical Roll, 1972 and Reanimation, 2012.
  • Bisset, Christiana (2019)
    The contested practice of dowsing is a technique for searching for underground water, minerals, ley lines, or anything invisible, by observing the motion of a pointer. Throughout this process of artistic research, I have developed my own relationship to the method of dowsing. This paper illustrates a landscape which has become through and with this method. The movement of dowsing rods is simultaneously an expression of your own knowing, as it is an indicator which you can analyse for new results. Information can be seen as multidirectional as it seemingly flows both from and into the body. As such it breaks down the linearity of knowledge production and reception, rather suggesting a form of fluidity. Throughout this paper, I will question what it might mean to know or believe, given the challenges which face us, in an age of fundamental change. Looking in detail, at the way in which dowsing is understood in popular culture, and layering with my own experiences, this thesis seeks to unpack the nature of a binary in which some knowledges are centralised in order to establish a realm where others might only be considered as 'alternative'. I will propose that the nature of this binary is both gendered and ableist, and that the exclusion of perceptual and bodily based knowledges, has a significance in how we might approach our ecological condition. After presenting this analysis on the state of knowledge and truth, with reference to the post-structuralist turn and the so-called 'post-truth' era, this thesis will explore how my own investigation in contemporary performance responded to the complexities of truth and fact in the age of climate crisis.
  • Alastalo, Marko (2011)
    Tämä kirjallinen työ perustuu opinnäytetyöni taiteelliseen osioon, aivomusiikkilaboratorioon, jonka esitykselliset ihmiskokeet järjestettiin Teatterikorkeakoulussa syksyllä 2009. Käsittelen tässä tekstissä Aivomusiikkilaboratorion interaktiota. Painopiste on yleisön interaktiokokemuksissa, joita on kartoitettu tutkimushaastattelujen avulla. Teoreettisena viitekehyksenä ovat peliä käsittelevät teoreettiset tekstit, joiden avulla pyrin hahmottamaan Aivomusiikkilaboratorion interaktiivisia prosesseja. Aivomusiikkilaboratorion katsoja-koehenkilöiden ruumiillisuuteen liittyvien interaktiokokemusten ymmärtämiseksi tukeudun myös Helena Erkkilän hahmotuksiin ruumiinkuvan käsitteestä, johon haen näkökulmaa kyborgiuden kautta. Lisäksi taustoitan taiteellista työtäni viittaamalla mm. John Cagen ja Alvin Lucierin teoksiin.
  • Konnaris, Petros (2017)
    Nakedness can mean not wearing any clothes but it could also mean not having your socks on. I see nakedness as a social construct that can shift meanings depending on the context, the culture and the subject(s) being or not being naked. In Approaching Nakedness and Its Problematics I use personal experiences I had in Europe and Thailand, the words Naked, Nude and Τίτσιρος (:Titsiros), borrow ideas from Donna Haraway, the trans philosopher Talia Mae Bettcher, and the indigenous scholar Irene Watson to introduce the multiplicity of nakedness. I present some of the problematics of nakedness such as objectification, male gaze, exhibitionism and voyeurism, toxic masculinity, gender binaries, and normalized body images. Afterward, I present queer and feminist theories of Judith Butler, Diane Ponterotto, and Talia Mae Bettcher on how to resist those problematics. I then contextualize my work in relation to other artists, their work and the mentioned problematics. I continue with my artistic project A Bathing Performance, a 1-1(one with one) happening of nakedness and care, presenting my methodology, my aims, my reflections and observation. In the project, I limit the spectrum of nakedness and focus on nakedness as an intimate, platonic act. Additionally, I introduce the term one with one and explore performance as a meeting, a mutual, interconnected exchange with another person. I approach both nakedness and the performance as a multiplicity, a range of options and choices that one can decide how, when and where he/she/they want to experience nakedness. The written part of my thesis includes an academic text and a handwritten book: a replica of the scorebook I used in the performances in June 2017 which includes the updated version of my 30 bathing scores/proposals.
  • MacDonald, James (2018)
    This thesis is a companion to my artistic work in stand-up comedy, comprising artistic-based research and approaches comedy from a performance studies perspective. The question addressed in the paper and the work is "How is the body of the comedian part of the joke?" The first section outlines dominant theories about humour-superiority, relief, and incongruity-as a background the discussion. It touches on the role of the comedian both as untrustworthy, playful trickster, and parrhesiastes who speaks directly to power, backed by the truth of her lived experience. It also provides some context for the contemporary comedian, whose work follows them off stage and into the thunderdome of social media, where trolling and speaking truth are taken very seriously. Another section presented as background to the discussion is on transgender bodies in performance, focusing on performance art and in stand-up comedy. I argue that embodied transgender performances are largely still situated in the act of encountering a trans body. Speaking of contemporary stand-up comedy, I discuss the ways in which an abject identity or body may be exploited by the comedian onstage for laughter and also for activism. The comedy of Tig Notaro, Maria Bamford, Hasan Minaj, Jess Thom, Eddie Izzard, Dave Chappelle, Cameron Esposito, and others come into play. Comedy is a complex and interesting site of resistance and social change, since it deals in mockery and non-seriousness, but precisely these qualities allow it to convey messages that are necessary and not polite elsewhere. Finally, I describe my final artistic work, a one-hour comedy show called Gender Euphoria, which is about my own experiences in transitioning from female to male. I describe the ways in which the space and experience were designed to mimic the conditions of a stand-up club inside an institution of learning, and to what aim. The arc of Gender Euphoria is described as an autobiographical work of discovering identity, encountering medical institutions with that identity, encountering new social norms, and travelling through wave after wave of certainty in identity towards more complication, ambiguity, and liberation. I also discuss the material that I was too afraid to do, or that I self-censored out of a sense of not being able to convey the message properly, and fear of backlash from a community I attempt to support. As a whole, this thesis attempts to provide a viewpoint towards the playful and serious contradictions in stand-up comedy, in a way that is informed by practice in the field, from the point of view of a subject whose identity has up until recently been the object of derision, rather than the subject of resistance.
  • Arlander, Annette (2011)
  • Brinda, Antonín (2020)
    This thesis deals mainly with my final artistic research work East by Northeast which was conducted across two continents, took several months and involved dozens of people. The project consists of photos, videos, audios, writings, maps, performances, discussions, presentations, artist talks, and one workshop. The main (impossible?) goal/research question was finding ways how to articulate, how to perform (mega)cities through the movement of the body through their transportation networks. I have worked with and within (mega)cities of Moscow (Russia), Ulaanbaatar (Mongolia) and Beijing (China). In each one of them, I stayed for approximately one month. An important moment of the research was also a presentation of selected materials in the form of an exhibition in the Space For Free Arts (Vapaan Taiteen Tila) in Helsinki during June 2018. There are many differences between the three selected cities but also several important similarities. They are all interconnected by the Trans-Siberian Railway, the largest transportation network of its kind on Earth. They are all capitals, core cities in which the need for both the efficient urban planning and control over the movement of crowds are very high. All share a socialist past and all were strongly influenced by the Soviet urban planning. Finally, all are currently experiencing impacts of a certain kind of free-market economics. Aside from the micro-level movement within cities, the issues of global mobility and tourism are also important for the text. Why, where and how do people travel and what are the factors influencing their mobility? What is my position as a white European male researcher-tourist in the context of global travel and how can I move around the world in a non-exploitative, non-offensive, environmentally justifiable way? Apart from trying to find new ways of how to 'perform (mega)cities', some of these issues appear and disappear throughout the thesis.
  • Kantonen, Pekka (2017)
    The subject matter of this research is the method with which I have approached my video archives. I have developed it together with Lea Kantonen, and it is a method of filming, watching and commenting that we have named Generational Filming. We watch and comment our home videos with people from different age groups, different specialists, and other viewers with different cultural and ethnic backgrounds. These discussions are filmed, and then added to the next edition as a new generation of the video to be shown to other audiences. Viewers help us conceptualise both the interpretations and the theorisation of our footage. We have arranged more than fifty screenings in order to analyse the data in a collaborative way. Generational Filming takes reflexivity to exhaustion or to a kind of saturation point. The chain of watching and commenting changes the meaning of the first shot, of the first generation of the chain. The focus of watching gradually changes from the viewed to the viewer. While listening to the interpretations made by previous viewers the subsequent viewers start to make comparisons between different cultural positions, and self-reflexivity begins to govern the experience of watching. My study concentrates on epistemological issues connected to the documentary approach. My research interest could be distilled into the following questions: What happens when an event is recorded (on film, video, etc.) and the recording is subsequently viewed? What are the truths, meanings and interpretations that emerge in the process of filming, editing, viewing and discussing a video diary? How does the spectator’s experience of watching change when watching filmed comments of that which has just been shown? In every chapter I concentrate on a special phase of the Generational Filming process: the birth of the idea, filming, performing for camera, arranging and indexing the material, editing, screening, commenting, and making new versions of the case study. My research consists of eight case studies. I borrow the term case study from sociology as it corresponds well to the manner in which I have both delimited and approached the areas of study. These eight case studies present an overall view of Generational Filming. With the term case study I refer both to the video and to the writings on it, which have been assembled as chapters in this book. The videos and texts are also case studies in themselves. In five case studies the first generation of video is a home video clip filmed in our home. One case study is based on a filmed song sang by Seto songmothers. One is a dialogical art project made together with a third artist about her summer identity. The eight case study is a museum project with Mexican indigenous people, Wixaritari, in which the method is used for planning a community museum. I recount the results of each case study and attempt to understand the significance of the method and its position in different academic and artistic discussions. I have categorised these discussions under four headings: Generational Filming in the tradition of moving images, Generational Filming as ethnography, Generational Filming as socially engaged art, and Generational Filming as artistic research. Doctoral thesis in fine arts includes three exhibitions made with Lea Kantonen: Favourite Place (2004) in the project space of the Museum of Photography Helsinki, Most Important in Life (2005) in Helsinki City Art Museum Meilahti, and Ripples at Home (2011) at Helsinki Kunsthalle. My part in these exhibitions has mostly consisted of the video documentation. In this book I write only about the works presented in the Ripples at Home exhibition.
  • Convertito, Giorgio (2020)
    In this thesis I look at some of the ethical issues involved in one-to-one practices, observing how they offer a uniquely compress example of dialogical, experiential and transformative pedagogy, providing the most obvious representation of the meeting with the Other and with the otherness within oneself. I look in particular at the idea of ‘perceived obligation’, the way we respond to a situation as we think we are expected to by an authority figure. Another crucial concept of this research is that of safe space / brave space, a space where risks are acceptable and even welcome, and where a transformative experience can take place. I use Van Manen, Antila and Arao&Clemens to advocate that a safe space cannot be just a container for rules and that there are no universal procedures that can guarantee safety, suggesting instead a dialogical approach. The proposal is that a caring approach to ethics, combined with the integrity, insight, generosity and sensitivity of the practitioner, and a mutual interest and respect for the material, are the ingredients that create a safe environment for learning through transformation. I use my artistic project “Hotel Room Encounters” as a laboratory where the issues mentioned above can be observed and studied. Most of this research is based on observing my own personal experience, but also on comments made by the participants during the encounters as well as in the notes they wrote and left to me after the encounter. The project aims to create a situation favourable to the meeting with the unknown and to a transformative experience. In accordance with Rancière’s and Biesta’s idea that in order to learn and grow, one has to move out of one’s comfort zone, I tried to create the conditions for a safe discomfort and for a gentle push of boundaries; a move into the risk zone designed to set the conditions for an unusual experience and potential for learning something about oneself. I also look at the “Hotel Room Encounter” as improvisational and somatic practice, using my experience in such practices to guide me through the experience of meeting the unknown, especially within the format of one-to-one participatory performance, with what I had no previous experience as a practitioner. I also briefly link this work to my experience of somatic practices and eventually reflect on my positioning as a middle-aged white man in society.
  • Arlander, Annette (Teatterintutkimuksen seura, 2009)
    Näyttämö & tutkimus
    Tekstissä kirjoittaja pohtii liikettä ja liikkumattomuutta maiseman esityksellistämisen keinona liikkuvassa kuvassa, keskittyen kysymyksiin, jotka heräsivät kahta eri versiota videoteoksesta “Sitting in Sand – Istun hiekassa” editoidessa. Ihmishahmon ja maiseman suhde muuttuu liikkeen myötä. Esimerkkien perusteella hän hahmottaa kaksi lähestymistapaa maiseman esityksellistämiseen: maisemaan sulautumisen ja siitä erottautumisen.
  • Paavilainen, Jouni (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämän tutkimuksen keskiössä ovat moottoripyörä, moottoripyöräilyn harrastajat ja rituaalit. Moottoripyöräilyn lisääntyessä on harrastuksen ympärille muodostunut valtakulttuurista erottuva elämäntapa ja orientoitumisjärjestelmä. Historiallisesti sekulaarin moottoripyöräkerhotoiminnan rinnalle on syntynyt viime aikoina myös yhteisöjä, jotka ilmoittavat kristilliset arvot toimintansa perustaksi. Tutkijoita moottoripyöräkerhot eivät ole juuri kiinnostaneet mutta omaleimaisina yhteisöinä ne avaavat kiehtovan maailman myös kulttuurin sisällä esiintyvien ilmiöiden uskontotieteelliseen, rituaaliteoreettiseen ja teologiseen pohdintaan. Tässä työssä tutkimustehtävänä on henkilökohtaisesti osallistumalla havainnoida, dokumentoida ja kuvata rituaalisia ilmiöitä moottoripyöräkerhon heinäkuussa 2015 organisoiman 7XSF kiertueen aikana. Mielenkiintoni kohdistuu rituaaleihin, esineistöön, merkistöön ja symboleihin, yksilöiden ja yhteisön käyttäytymiseen sekä viestintään. Tutkimuskysymykset ovat: ”Mitä rituaaleja voidaan havaita ja miten ne ilmenevät kristillisten motoristien 7XSF kiertueella” ja alakysymyksinä ”mitä rituaalit ja rituaaliset prosessit merkitsevät ja mitä vaikutuksia niillä on osallistujiin ja yhteisöön.” Rituaalisten ilmiöiden rakennetta ja muotoa tarkastelen rituaalitutkimuksen valossa. Emile Durkheimin, Victor Turnerin ja Arnold van Gennepin sekä Catherine Bellin teoriat muodostavat kivijalan aineiston analyysiin mutta ilmiöiden tulkintahorisontti on myös poikkitieteellinen. Lähestymistapa tutkimusaiheeseen on aineistolähtöinen, osin abduktiivinen, laadullinen ja etnografinen. Lähdeaineisto koostuu editoidusta videomateriaalista, jota kertyi noin 30 tuntia, litteroiduista havaintopäiväkirjamerkinnöistä ja haastattelumuistiinpanoista yhteensä 135 sivua sekä valokuvista yhteensä 338 kpl. Aineistoa täydentää internetistä ja lehdistä valikoituneet artikkelit ja kuvamateriaali. Tutkimuksen etnografisen lähestymistavan vuoksi aineisto sisältää runsaasti kiertueelle osallistuneiden kommentteja, tutkijan henkilökohtaisia ja kokemuksellisia havaintoja sekä reaaliaikaisia kuvauksia autenttisista tilanteista. Keskeisinä tuloksina aineiston analyysissä nousi kiertueen kaksi rinnakkaista ja toisiinsa kietoutunutta rituaalitodellisuutta. 7XSF kiertue muodostaa kokonaisuutena siirtymäriitillisen, useita liminaalitiloja sisältävän prosessin, jota nimitän makrorituaaliksi. Kiertueyhteisön sisällä elää toinen rituaalimaailma, mikrorituaali, missä yksilöt irtaantuvat vanhasta, kulkevat oman rituaalikylvyn läpi ja asemoituvat kulttuurin hierarkiaan osallistuen rituaaleihin rituaalin sisällä. Näiden kahden tason välissä toimivat ikään kuin suodattimina miditason kerhot, jotka tuottavat ja jalostavat osallistujia ”makrorituaaliin” ja estävät kulttuuriin soveltumattoman aineksen pääsyn yhteisön sisään. Nämä rituaalioliot ovat jatkuvassa liikkeessä ja vuorovaikutuksessa toisiinsa. Olennainen huomio tutkimusaineiston perusteella on, että kristillisen kiertueyhteisön, sekulaarin toimintaympäristön toimintatavoissa, hierarkiassa ja rituaalisissa prosesseissa voidaan nähdä huomattavaa homogeenisuutta sekä yksilöiden että yhteisön tasolla. Molempien kulttuurien eetos kiteytyy moottoripyörään ja kerholiiviin pyhinä, toteemisina symboleina, joiden kautta yhteisö rakentaa todellisuutta, operoi ja toteuttaa missiotaan. Yleisen tason johtopäätös on, että moottoripyöräkulttuuri kiinteänä, pitkälti suljettuna ja sosiaalisesti tarkoin määriteltynä ryhmänä näyttäytyy ikään kuin yhteiskuntana yhteiskunnan sisällä määritellen itse arvonsa ja norminsa käyttäytymissääntöineen.
  • Koyama, Sinikka (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkimukseni aiheena on se, miten suomalaiset esittävät ja tulkitsevat japanilaista kulttuuria Roihuvuoren Hanami-juhlassa. Miten toiseutta tulkitaan ja miten suomalaisuus näkyy esityksissä? Tutkimukseni lähtökohtana on Seija Jalaginin ajatus siitä, että toiseus on tulkittava, jotta sitä voi hallita, tai ainakin sijoitettava se jotenkin omaan maailmaan. Käsittelen aihettani esitystutkimuksen kautta. Käyn tutkimuksessani läpi esityksen syntyä ja avaan sitä kautta myös toiseuden kohtaamista. Esityksen synnyn voi jakaa neljään eri vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa suomalainen on ensin katsoja eli hän näkee japanilaisen kulttuurin esitystä, jonka jälkeen hän kiinnostuu aiheesta, alkaa tutkia kyseistä kulttuuria ja etsimään siitä tietoa. Tämän jälkeen hän siirtyy analyysi vaiheeseen, jossa kulttuurista omaksutaan ne piirteet, jotka hän kokee merkittäviksi ja tärkeiksi. Viimeisessä vaiheessa hänestä itsestään tulee esiintyjä. Näiden vaiheiden kautta tarkastelen sitä, miten suomalaiset esittävät ja tulkitsevat japanilaista kulttuuria Aina vuodesta 2008 lähtien Helsingin Roihuvuoren kirsikkapuistossa on myös vietetty japanilaista Hanami-juhlaa eli kirsikankukkien katselu-juhlaa. Tapahtumasta on tullut toiminnallinen kokoperheen piknik-juhla, johon kuuluu niin lauluesityksiä, butotanssia, kendo-näytöksiä, kuin myös teetaidetta ja pukukilpailuja. Japanilaisen kulttuurin esittäjistä suurin osa on kuitenkin suomalaisia. Myös Hanami-juhla on suurimmaksi osaksi suomalaisten toteuttama ja järjestämä tapahtuma, jossa kävijämäärät nousevat joka vuosi. Tutkielmani perustuu 11 haastatteluun, Hanami-juhlassa kuvattuun videoon sekä kenttätyöpäiväkirjaan. Haastatteluissa on mukana niin Hanami-juhlan esiintyjiä, kuin myös yksi juhlan järjestäjistä. Esiintyjistä haastatteluun osallistui niin teetaiteen harjoittajia, butotanssijoita, kuin myös kendon harrastaja, parapara-tanssija, sekä lolita-tyylin harrastaja. Kaikki haastateltavat ovat suomalaisia. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jossa pyrin ymmärtämään tutkittavaa ilmiötä. Haastattelut ovat puolistrukturoituja. Haastattelut tuovat hyvin esiin sen, mitä suomalaiset ajattelevat japanilaisesta kulttuurista ja miten he ovat omaksuneet sen. Suomalaiset arvostavat paljon japanilaista kulttuuria ja kokevat sen rikastuttavan heidän elämäänsä. Heidän esityksessään on aina mukana suomalaisuutta ja sitä halutaan myös tietoisesti korostaa sellaisten elementtien kautta, jotka eivät riko esityksen tärkeintä ydintä. Suomalaiset kunnioittavat japanilaista kulttuuria ja siksi esityksessä halutaan säilyttää tietyt alkuperäiset elementit. Myös esitykseen sisältyvät vahvat säännöt vaikuttavat siihen, miten paljon suomalaisuutta voidaan tuoda esitykseen mukaan. Vieraan kulttuurin avulla on myös mahdollista vahvistaa omia juuriaan ja pohtia mitä on suomalaisuus. Omaa identiteettiä on aina helpompi tarkastella vieraan eli toiseuden kautta.
  • Etkin, Shelley (2019)
    This text proposes various orientations towards a body of artistic research on the praxis of landing. Landing explores practices of mutual communicative exchange with land. The guiding curiosity in this practice is to shift from ‘land’ as a territorial entity, separate from the human, into ‘landing’ as a shared process. Thus far, landing has been practiced in the form of sessions, in private and group formations. Landing as a verb connotes processual movement and has been researched through embodied somatic journeying, practiced in several places, working with body and land as medium, proposing a morphing connectedness to address them as a whole. Landing offers a specific approach to journeying as a mode to potentially access a shared imaginary inclusive of humans and land. Through this, I ask how the practice might open into subtle aspects of colonization and de/territorialization and whether there lies potential for other modes of journeying. Landing as a praxis is discussed in relation to ecology, performance, healing, and pedagogy. This text seeks to enter into the research questions of landing as a multilogue; a whole composed of conversations, questions, and orientations. I have set the intention to experiment with attempts at deterritorializing practice through proposing a textual garden, in this case gardening through the medium of words, language, and text.
  • Georgiou, Christina (2013)
    Mapping the Body, Embodying the Map: A corporeal taxonomy into a topographical transformation at the border of Nicosia is a project realized along and across the buffer zone within the Venetian walls of Nicosia, the capital city of Cyprus. The focus of this project is the area that divides the city into two parts and it has been mentioned as buffer zone, green line, borderline, dividing line, dead zone and many more. This restricted area has activated not only physical barriers for people but also caused emotional and mental restrain. The motivation is my wish to reveal the significance of this area and uncover the impact it creates on the body: physical, mental and emotional. Also my intention is to deform and reconstruct the psychophysical perceptions of the dividing line through artistic means. The approach and method of working consists of artistic research, and a practical and theoretical framework. I have used live performance as my creative technique to realize a series of site-specific performance interventions along and across the Nicosia buffer zone in order to generate knowledge about that area, examined in my research. In addition, the written part of this project includes a description and analysis of my artistic work at the border, supported with theories focusing mainly on José Esteban Muñoz’s work, “Disidentifications” (1999) and Sarah Pink’s “Doing Sensory Ethnography” (2009). This thesis project questions: How the conventional idea of the border and its solidified historicity can be transformed to a new perception through performing, while bringing a psychophysical transformation to this experience? To come to an answer, the body is used as a tool to create live actions and the Nicosia border is used as a site to be experienced through non covnentional ways. Finally, the outcome is an experiential mapping, which is shaped while the body is used to measure, archive, experience and re-experience, and therefore memorize the border anew.
  • Mäkeläinen, Niina (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkin työssäni sukupuolen esittämistä Marja-Liisa Vartion romaanissa Hänen olivat linnut (1967). Hänen olivat linnuissa kiteytyvät monet Vartion tuotannon päälinjoista: eksistentialistinen ahdistus sodanjälkeisessä maailmassa, agraarisen sääty-yhteiskunnan hajoaminen, identiteettien ja sukupuoliroolien rakentuminen. Tutkielmassa sukupuolitematiikkan käsittely tukeutuu pääosin Simone de Beauvoirin patriarkaattianalyysiin sekä Judith Butlerin performanssiteoriaan. Butler on teoksessaan Hankala sukupuoli (1990) esittänyt teorian sukupuolen rakennetusta luonteesta. Butlerin mukaan sukupuoli rakentuu aina performanssien eli esittämisen ja toiston kautta. Butlerin taustalla vaikuttaa osaltaan eksistentialistifilosofi Simone de Beauvoir. Toinen sukupuoli -teoksessaan (1949) Beauvoir analysoi naissukupuolen ”tilannetta” patriarkaalisessa yhteiskunnassa. Hän esittää, ettei naiseksi synnytä vaan naiseksi tullaan. Romaanin keskeinen kuva on lintukokoelma, jonka keskellä romaanin päähenkilöt Alma ja ruustinna kertovat tarinoita. Tutkielmassa esitetään, että lintukokoelma on sekä sukupuolen performatiivisuuden että patriarkaatin kuva. Romaanin henkilöt toimivat patriarkaalisessa kehyksessä. He ovat myös ”heteromatriisin” vallan alaisia. Syvimmin patriarkaatin ja heteromatriisin vankina on ruustinna. Hän on aviomiehensä vallankäytön traumatisoima ja kiinni menneisyyden tapahtumissa. Ruustinna pitää yllä sukupuolittunutta traumaansa toistamalla menneisyyden tapahtumiin liittyviä tarinoita. Romaanin henkilöt ”toistavat” sukupuolta ”väärin”: naiset saavat miehisiä piirteitä ja käyttäytyvät miesten tavoin ja päinvastoin. Apteekkari Holger toistaa miessukupuolta niin liioitellusti, että siitä tulee naurettava. Apteekkarin vaimo Teodolinda taas on tulkittavissa intersukupuoliseksi hahmoksi. Romaanin elinvoimaisin henkilö on Alma, joka on androgyyni. Hänen sukupuoliesityksessään naisiset ja miehiset elementit elävät rinnan harmoniassa. Hänen olivat linnuissa sukupuoliesitys liittyy seksuaalisuuden performansseihin. Romaanin henkilöt ”toistavat toisin” myös seksuaalisuuksia. Seksuaalisesti aktiivisin on androgyyni Alma. Hän koettaa toistaa seksuaalisuutta naisnormin mukaisesti, mutta epäonnistuu. Romaanin tärkein suhde on kahden naisen välillä. Alman ja ruustinnan yhteensulautuminen kuvataan soidinmenojen muodossa. Paritanssissa naiset ovat muuttuneet linnuiksi. Alman ja ruustinnan lintuperformanssin voi lukea lesbiseksi sukupuoliesitykseksi. Toistamalla toisin seksuaalisuutta romaanin naiset horjuttavat heteromatriisia. Vartion 1960-luvulla ilmestynyt teos purkaa sukupuolen käsitettä tavalla, joka tuli laajemmin tunnetuksi vasta 1990-luvun feministisessä teoriassa. Työssäni osoitan, että Hänen olivat lintujen dekonstruktiivinen sukupuoliesitys on luonteeltaan postmoderni.
  • Unkila, Aino (2016)
    Taiteellis-pedagogisen opinnäytetyöni kirjallisessa osiossa tutkin oman taidetekijyyteni nostamia kysymyksiä suhteessa opettamiseen ja siihen, mistä tämä prosessi on lähtenyt liikkeelle ja miten se näyttäytyi opinnäytteeni käytännön osiossa. Keskeisenä kysymyksenä on itse taide toimintana. Miten se tapahtuu ja millä mekanismilla? Miten sitä voi opettaa ja mitä pitäisi käsittää, jotta sitä voisi opettaa? Opinnäytteen käytännöntyössä pyrin luomaan opetusta, jolla tutkin sisäisen rakenteen luomista ja sisäistä impulssia – käsitteitä, jotka koen omassa tekijyydessäni merkittävimmiksi työvälineiksi. Osana tätä tutkintaa oli tilallinen työskentely sekä videokamera. Kirjallinen osio muodostuu johdannosta sekä neljästä esseestä. Esseet ovat täynnä peilimäisiä pintoja ja ajatuksia, joiden välinen suhde on se, mitä koetan tavoittaa. Johdannossa käyn läpi kevyesti opinnäytteeni käytännöntyön, tämän kirjallisen osan lähtökohdat, oman suhteeni näihin, muutamia peruskäsitteitä (mm. posthumanismi ja Pitkänen-Walterin avainkäsitteitä opetuksesta) sekä avaan itse kirjoittamisen prosessista nousseita olennaisia näkökulmia ja ohjeita lukemiseen. Hevonen esseessä puran itselleni merkittävää kokemusta hevosesta esitys taiteenopettajana peilaten sitä Pitkänen-Walterin käsitykseen kuvataiteessa tapahtuvan työhuoneopetuksen rakenteeseen ja käsitteisiin sekä posthumanismiin. Nämä kolme näkökulmaa pyrkii valottamaan vaikeasti tavoiteltavaa tapahtumaa: sisäisen kokemuksen ja maailmasuhteen välistä jännitettä. Tila essee käsittelee neljää oppiani tilasta esitystaiteessa ja näiden suhdetta opinnäytteeni käytännöntyön tilan käyttöön ja valintoihin siinä. Esittelen manipuloivan tilan, rinnakkaisen tilan, konkreettisen tilan ja synergisesti toimivan tilan. Pohdin myös kokemustani teatterisalista ja sitä, miten se vaikutti tilan käyttööni tai siitä ymmärtämiseen ja siten siitä opettamiseen. Video esseessä avaan Barbara Probstin (valokuvataitelija) avulla videokameraan liittyviä käsitteitäni (katse ja kuvakulma) ja niiden suhdetta opinnäytteeseeni. Hevonen, tila ja video esseet käsittelevät lopulta samaa kuin viimeinen (heikko narratio) essee. Jokainen essee koettaa omasta näkökulmastaan käsin ymmärtää, miten voi luoda tilan, jossa sisäinen tarina, sisäinen impulssi voisi olla mahdollinen jokaisella teokseen liittyvällä tekijällä (katsoja mukaan lukien). Koetan hahmottaa, mitä itse asiassa tarkoitan, sisäisellä impulssilla ja miten se on tai ei ole tapahtunut. Mikä sitä tuki? Mikä tuhosi sen? Vastauksia ei ole.