Browsing by Subject "perhesosiologia"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-7 of 7
  • Jämsä, Juha (2003)
    Työssäni tarkastellen vanhempana toimivien homomiesten puhetta perheestään ja vanhemmuudestaan. Olen haastatellut kymmentä homoksi identifioituvaa miestä, jotka toimivat tai olivat toimineet lapsen vanhempana. Miesten perheet olivat muodoltaan hyvin monenlaisia. Osa aineiston miehistä oli tullut vanhemmiksi aiemmassa naissuhteessa, mutta suurempi osa toimi vanhempana hyvin tietoisesti suunnitelluissa perheissä, joissa useissa oli enemmän kuin kaksi vanhempaa. Tärkeimpiä metodologisia valintojani on käsitteistöni liittäminen sosiaalisen konstruktionismin tapaan nähdä todellisuus sosiaalisesti rakentuneena. Analyysissa tarkastelen erilaisia vanhemmuuteen ja perheeseen liittyviä kulttuurisia puhetapoja, jotka rakentavat perhettä ja vanhemmuutta tietyillä tavoilla ja asettavat puhujia Daviesin & Harrén käsitteillä tietynlaisiin positioihin. Toisaalta puhujat käyttävät puhetapoja resursseina perhettä ja vanhemmuutta koskevissa selonteoissaan sekä korjaavat hegemonisen perhe- ja vanhemmuuspuheen oletuksia, jotka liittyvät vanhempien sukupuoliin ja lukumäärään. Tarkastelen erityisesti kolmen kulttuurisesti jäsennellyn position: homon, miehen ja vanhemman positioiden rakentumista aineiston perhe- ja vanhemmuuspuheessa. Tärkeimpinä lähdeteoksinani toimivat Jaana Vuoren (2001) teos Isät, äidit ja ammattilaiset, jonka käsitteet äidinhoivan diskurssi ja jaetun vanhemmuuden diskurssi jäsentävät olennaisella tavalla analyysiani, sekä Paula Kuosmasen (2000) tutkimus Äitien ja lesbojen arkipäivän tilanteita, jossa tarkastellaan naissuhteessa elävien äitien strategista performatiivista positioitumista. Perhemääritelmät rakentuvat aineistossa tilanteisina ja perhe määrittyy useina erillisinä kehinä, joiden kerroksellisuutta olen analyysissani tarkastellu. Perheen "ytimen" ja laajentumaperheen välissä rakentuva "välitason" perhe käsittää usein perheyhteyden kaikki lapset ja kaikki vanhemmat huolimatta kunkin asuinpaikasta. Tämäntasoisen perhemääritelmän rakentaminen osoittautui aineiston miehille hankalimmaksi perhekuvaukseksi kultturissamme tarjolla olevien puhetapojen välityksellä. Homoisän käsite ei aineiston miesten vanhemmuspuheessa rakennu positiivisena positiona, koska siinä uhkaavat sekoittua vanhemmuuden ja seksuaalisuuden erilliset elämänalueet. Miehet kuitenkin pyrkivät kuvamaan itsensä "isänä, joka on homo", koska isän positio johtaa hetero-oletukseen ja homon positio lapsettomuusoletukseen. Aineiston miesten arjen tilanteiden yksityiskohdissa ja niiden toistossa nousee esille vanhemmuuteen liittyviä ensisijaisuuden puhetapoja. Äidinhoivan diskurssi asettaa naisen ensisijaiseksi vanhemmaksi ja biologisen vanhemmuuden diskurssissa ei sosiaalisen vanhemman positio tule ymmärrettäväksi. Jaetun vanhemmuuden diskurssi taas sisältää hyvin eksplisiittisen hetero-oletuksen kun vanhemmuutta jaetaan yhdellä tietyllä tavalla, nais–miesparin kesken.
  • Paulasto, Sanna-Mari (Helsingin yliopisto, 2020)
    This study explores the narrative world of cross-generations through education and related beliefs through online discussion materials. The thesis was based on a topical public debate on the development of educational inequalities. Earlier social science-focused educational research has shown that both education and socio-economic status tend to move down from one generation to the next. The study seeks to address, through narratives, educational inequalities that are culturally and socially constructed. The research material used was education and career narratives on open online discussion forums that recalled discussions and interaction in childhood families. The study was conducted as a qualitative study. The method of multidisciplinary research, based on the educational framework, was the narrative and the netnographic approach. The research approach was based on social constructionism, where the construction of social reality takes place through the use of language. The main findings were about cross-generational cultural, social and economic capital. Findings revealed inherited, story-based beliefs, partly gender-based distribution of tasks and exercising of power. On the basis of the results, the stories distributed within the families were renewing the social positions of the individuals and maintaining social inequalities. As a subject of educational sociology, educational cross-generation can be viewed as a cultural phenomenon of public debate. The study is also an overview of the time of educational equality in Finland at the turn of the 2010-2020s.
  • Liukkonen, Kirsi (2002)
    Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, millaista avoliiton lastenhankinta on ollut Suomessa 1990-luvulla ja miten tämän lastenhankinnan yleisyys on muuttunut 1980-luvulta. Tutkimuksen pääaineistona on Tilastokeskuksessa keväällä 2000 muodostettu rekisteripohjainen otosaineisto. Aineisto on muodostettu EKSY90-aineiston sekä väestötilaston aineistojen pohjalta, ja sen perusjoukkona ovat 20 – 29-vuotiaat naiset, jotka ovat olleet vuoden 1990 lopussa avoliitossa ja joilla ei ole ollut avopuolisonsa kanssa yhteisiä lapsia. Tutkielman rekisteripohjaisen pääaineiston avulla tarkastellaan avoliiton lastenhankintaa ja sen siihen liittyviä taustatekijöitä Suomessa ajanjaksolla 1991-1995. Rekisteriaineiston avulla selvitetään, onko avoliitossa tapahtuva lastenhankinta ollut tiettyjen sosiodemografisten ominaisuuksien omaavien avoparien keskuudessa muita väestöryhmiä yleisempää Suomessa 1990-luvun alkupuolella. Tutkielmassa käytetään vertailuaineistona Tilastokeskuksen Perheellistyminen ja työ –haastatteluaineistoa. Mainittujen aineistojen yhteiskäytön tarkoituksena on ollut selvittää, onko nähtävissä merkkejä siitä, että avoliitto on ollut muuttumassa luonteeltaan Ruotsin ja Tanskan esimerkin mukaisesti myös Suomessa 1990-luvulla lapsettomasta esiavioliitosta avioliittoa muistuttavaksi parisuhteeksi. Tutkimusmenetelminä tutkielmassa käytetään ristiintaulukointia ja logistista regressioanalyysiä. Ajallisen vertailun perusteella tulokseksi saatiin, että avoliitot olivat muuttuneet 1980-luvulta 1990-luvulle siirryttäessä niin, että avioliiton solmimiseen johtaneiden avoliittojen osuus oli vähentynyt ja eroon päättyvien avoliittojen osuus lisääntynyt. Myös avoliitossa tapahtuva lastenhankinta oli yleistynyt 1990-luvulla. Avoliitto oli alkanut muuttua 1990-luvulla vähitellen lastenhankinnan suhteen avioliittoa muistuttavaksi parisuhteeksi, sillä parisuhteen muoto näytti säätelevän tuolloin yhä vähenevässä määrin lastenhankintaa. Ajanjaksolla 1991-1995 jopa 47 prosenttia tutkimusväestön pareista oli ollut avoliitossa ensimmäisen lapsen syntyessä. Toisen lapsen syntyessä 33 prosenttia pareista oli ollut edelleen avoliitossa. Avoliitto oli selkeästi ollut 1990-luvulla kehittymässä Suomessa lapsettomasta esiavioliitosta avioliiton rinnalla olevaksi sosiaaliseksi instituutioksi Ruotsin ja Tanskan tapaan. Siirtyminen avioliitossa tapahtuvasta lastenhankinnasta avoliitossa tapahtuvaan lastenhankintaan ei ollut tapahtunut 1990-luvulla samanaikaisesti kaikissa väestöryhmissä. Tutkimuksessa voitiin erottaa väestöryhmiä, jotka olivat olleet avoliitossa tapahtuvan lastenhankinnan suhteen edelläkävijöitä. Avoliitto oli selkeästi ollut muita yleisemmin avioliittoa muistuttava parisuhde perusasteen koulutuksen suorittaneille, toistuvasti työttömyyttä kokeneille, maaseutumaisissa kunnissa, pohjoisen Suomen alueella tai Ahvenanmaalla asuneille, eronneille sekä niille naisille, joilla oli puolisonsa kanssa huomattava ikäero ja joilla oli perheessään nykyisen puolisonsa kanssa ei-yhteisiä lapsia. Tärkeimpiä käyttämiäni kirjallisia lähteitä ovat perheenmuodostuksessa tapahtuneita muutoksia käsittelevät sosiologiset ja taloustieteelliset teoriat sekä avoliiton lastenhankinnan taustatekijöitä koskevat väestötieteelliset tutkimusraportit.
  • Lindfors, Tuomo (2005)
    Viime vuosina julkisuudessa on yleistynyt tapa puhua nykyvanhemmista vanhemmuutensa kadottaneena sukupolvena. Julkisuus tarjoaa vanhemmista kuvaa itsekkäinä ja avuttomina sekä pitää heitä syyllisinä kaikkiin mahdollisiin lasten ja nuorten ongelmiin. Eivätkä kyseessä enää ole pelkästään niin kutsutut "perinteiset" ongelmaperheet, vaan päinvastoin, erityisesti työssäkäyvät uravanhemmat ovat joutuneet julkisuuden hampaisiin. Tässä työssä koko kadonneen vanhemmuuden käsite pyritään kyseenalaistamaan. Työn empiirinen osuus koostuu neljän eri nykyvanhemmuudesta kertovan tekstin kriittisestä analyysistä. Nämä tekstit on poimittu vuoden 2001 Helsingin Sanomista, joka etenkin kyseisen vuoden aikana kunnostautui ansiokkaasti vanhempien syyllistämisessä. Analyysimenetelmänä toimii diskurssianalyysistä paljon vaikutteita saanut kriittinen luenta. Työn analyyseissä pääpaino onkin kadonnutta vanhemmuutta tuottavan kielenkäytön tarkastelussa, mutta siinä pohditaan myös sen ja ei-diskursiiviseen maailmaan välistä suhdetta. Lisäksi työssä tarkastellaan Baumanin notkean modernin käsitettä sekä käydään läpi vanhemmuuden historiaa.
  • Adolfsen, Veera (Helsingin yliopisto, 2020)
    Kotitöiden jakaminen on monin tavoin sidoksissa sukupuoleen. Suomessa naiset tekevät tilastojen mukaan merkittävästi enemmän kotitöitä kuin miehet ja kokevat olevansa miehiä useammin liikaa vastuussa kotitöistä. Kotityönjakoa on Suomessa aiemmin tutkittu pääasiassa heteroparien perheissä. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää laadullisesti, kuinka naisparit jakavat kotitöitään, millaisia merkityksiä he liittävät työnjakoonsa ja mikä heidän mielestään tekee työnjaosta reilun. Analyysissä hyödynnetään Eeva Jokisen (2005) teoriaa kotityön sukupuolitapaisuudesta. Työnjaon koettua reiluutta analysoidaan jakavan oikeudenmukaisuuden viitekehyksessä. Tutkielman aineisto koostuu kymmenestä puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Työtä varten haastateltiin viittä naisparia, puolisoita aina erillään toisistaan. Kaikilla pariskunnilla oli ainakin yksi yhteinen alaikäinen lapsi. Aineisto analysoitiin teoriaan perustuvan laadullisen analyysin menetelmin. Analyysin aluksi aineisto teemoiteltiin ja koodattiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmien mukaisesti. Lisäksi analyysin osana aineistoa tyypiteltiin sen tarkastelemiseksi, oliko eri tavoin kotitöitä jakavilla haastateltavilla erilaisia käsityksiä työnjaon reiluudesta. Tutkielman tuloksina esitetään, että naisparit pyrkivät jakamaan lastenhoitoa eri kotitöistä kaikkein tasaisimmin ja pitivät vanhemmuuden tasaista jakamista erityisen tärkeänä. Kotitöitä jaettiin perheissä määrällisesti tasaisesti, ellei toinen puoliso ollut töiden vuoksi paljon poissa. Kotityön sukupuolistuneisuus näkyy aineistossa siinä, että melkein kaikki haastateltavat tekivät päivittäin paljon erilaisia kotitaloustöitä, mutta monet pyrkivät välttelemään perinteisen miestapaisia kotitöitä, joiden tekemistä he vierastivat. Haastateltavat pitivät työnjakoaan yleensä ottaen reiluna ja perustelivat reiluutta yleisimmin sillä, että molemmat kumppanit ovat tyytyväisiä työnjakoon. Työnjaon reiluutta oikeutettiin myös suoraan työnjaon tasaisuudella. Haastateltavat, joiden työnjako oli selkeästi epätasainen, perustelivat reiluutta monipuolisemmin kuin haastateltavat, jotka jakoivat kotitöitä tasaisesti. Epätasaisemman kotityönjaon perheissä korostettiin reilua sopimista ja kotityönjaon neuvoteltavuutta: haastateltavat korostivat, että työnjaosta voitaisiin sopia uudestaankin ja että sitä voitaisiin järjestää tarvittaessa toisin. Johtopäätöksinä todetaan, että naisparit vaikuttavat pyrkivän työnjakoon, johon molemmat puolisot ovat tyytyväisiä. Reiluun kotityönjakoon kuuluu olennaisesti myös se, että vanhemmuutta jaetaan tasa-arvoisesti. Työnjaon reiluutta ei siis ole vain se, ettei kumpikaan joudu tekemään liikaa, vaan myös se, että molemmat voivat vanhemmoida tarpeeksi ja omalla tavallaan. Aineiston perheissä synnyttäneet vanhemmat olivat pitäneet selkeästi pidempiä perhevapaita kuin sosiaaliset vanhemmat, ja aineisto antaa viitteitä siitä, että jotkin kotityöt saattavat kasautua pidempiä vanhempainvapaita pitäneen puolison hoidettavaksi. Toisaalta aineistosta löytyy tukea aiemman tutkimuksen (Buschner 2014) havainnolle siitä, että naisparien perheissä työnjako vaikuttaa tasaantuvan lapsen syntymän jälkeen ajan kanssa.
  • Joenpelto, Sofia (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämä tutkielma tarkastelee sitä, miten ja minkälaista vanhemmuutta suomalaiset vanhemmuusoppaat tuottavat 2010-luvulla. Työn keskeinen teoreettinen lähtökohta on olettaa todellisuus sosiaalisesti muotoutuvaksi ja sukupuoli kulttuurisesti ja historiallisesti tuotettavaksi kategoriaksi. Tällöin myös vanhemmuutta voidaan ja tulee tarkastella sosiaalisesti ja kulttuurisesti muotoutuvana ilmiönä. Tässä tutkielmassa tarkastelen vanhemmuuden tuottamista analysoimalla sitä, minkälaista tekemistä, tahtomista, taipumuksia ja tunteita liitetään isän ja äidin vanhemmuuteen vanhemmuusoppaissa. Menetelmänä tässä tutkielmassa on sosiologinen tekstintutkimus. Tutkielman aineisto muodostuu kahden tyyppisestä materiaalista, ja se on koottu viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomessa julkaistuista vanhemmuusoppaista. Ensimmäisen osan muodostaa neljä kappaletta lapsiperheille suunnattuja, viranomaisten toimittamia opasvihkosia. Toinen osa muodostuu vapailla markkinoilla kirjoina julkaistuista opaskirjoista, joita ovat kirjoittaneet sekä kasvatuksen ammattilaiset että vertaiskokijan näkökulmasta kirjoittavat henkilöt. Näitä on aineistossa kuusi kappaletta. Keskeiset tulokseni liittyvät vanhemmuuden sukupuolitapaisuuteen. Tämän tutkielman perusteella näyttää siltä, että vanhemmuus on yhä perinteisten sukupuoliroolien aluetta. Sukupuolitapaisuus näyttäytyy vanhemmuudessa suurelta osin tarkoituksenmukaisena, sillä sukupuolenmukaisesti erilaisten isän ja äidin ajatellaan täydentävän toisiaan. Vanhempien sukupuolitapaiset roolit perustuvat pitkälti vanhemmuuden biologiseen alkuperään. Äidillä oletetaan olevan kykyyn synnyttää tai naisen vaistoon perustuva taipumus omaksua isää helpommin vanhemmuus osaksi identiteettiään ja toisaalta oppia vanhemmuuden vaatimat käytännön taidot. Sukupuolitapaisuuteen liittyvä ongelma on tämän tutkielman aineiston mukaan lähinnä se, että isällä on sukupuoleensa perustuva taipumus vältellä vanhemmuuteen sitoutumista tai vähintäänkin vaikeus omaksua vanhemmuuden taitoja ja identiteettiä osaksi elämäänsä. Vanhemmuudelle asetetaan oppaissa tavoitteeksi myös tasa-arvo, mikä ei lähtökohtaisesti uhkaa sukupuolenmukaista erilaisuutta, vaan merkitsee yhteistä vastuunottoa. Johtopäätöksenä tässä tutkielmassa totean, että käsitys isän ja äidin vanhemmuudesta vanhemmuusoppaissa on muuttunut parissa vuosikymmenessä vain vähän. Äiti oletetaan varsin yleisesti yhä kyvykkäämmäksi ja halukkaammaksi hoivaamaan lastaan kuin isä. On huomattava, että yksilöt rakentavat ja elävät omaa vanhemmuuttaan todellisuudessa, jossa luodaan käsitystä äidin ja isän keskenään erilaisesta vanhemmuudesta. Sekä isälle että äidille tarjotaan vanhemmuusoppaissa varsin yhdenlaisia samaistumiskuvia, mikä voi rajoittaa yksilön mahdollisuuksia kokea olevansa vanhempi ja toimia vanhempana.
  • Danielsbacka, Mirkka (2010)
    Pro gradu -työssä tutkitaan perhesukupolvien välistä vuorovaikutusta. Tutkimuksen tarkoitus on vastata kysymykseen: Mitkä tekijät ovat yhteydessä perhesukupolvien välillä annettuun apuun nyky-Euroopassa. Teoreettisena viitekehyksenä hyödynnetään pääasiassa sosiologista perhetutkimusta, evoluutioteoreettista perhetutkimusta sekä hyvinvointivaltiotutkimusta. Tutkimus osallistuu ajankohtaiseen keskusteluun evoluutioteorian sovelluksista perhetutkimukseen. Työ koostuu viidestä itsenäisestä ja julkaistusta osa-artikkelista sekä yhteenvetoluvusta, jossa esitellään tutkimuksen tavoitteet, teoreettinen viitekehys sekä työn tulokset. Ensimmäisessä ja toisessa artikkelissa käytetään Sukupolvien ketju -hankkeen vuonna 2007 kerättyä suurten ikäluokkien lomakehaastatteluaineistoa (n=1115). Viidennessä artikkelissa empiirisenä aineistona on Survey of Health Ageing and Retirement in Europe -hankkeen vuosina 2006–2007 kerätty toisen kierroksen osa-aineisto (n=33281). Artikkeleissa käytetyt menetelmät ovat kvantitatiivisia. Analyysimenetelminä on käytetty ristiintaulukointeja, korrelaatioita, vakioituja keskiarvovertailuja ja logistista regressioanalyysia. Ensimmäisessä artikkelissa tutkitaan suurten ikäluokkien asenteita siitä, kenellä – perheellä vai yhteiskunnalla – tulisi olla vastuu vanhusten taloudellisesta tukemisesta, käytännön auttamisesta ja hoivasta. Tätä tarkastellaan sosiologisesta ja hyvinvointivaltioasenteisiin liittyvästä näkökulmasta. Tuloksena on, että suuret ikäluokat mieltävät jokaisen avun muodon kohdalla vastuun ensisijaisesti yhteiskunnalle tai sekä perheelle että yhteiskunnalle. Pääasiassa tai yksinomaan perheen vastuuksi vanhusten auttamisen ja tukemisen mieltää hyvin harva. Toisessa artikkelissa käsitellään asenteiden ja perhesukupolvien välisen annetun avun yhteyttä, jota selitetään sekä hyvinvointivaltioon että sosiologiseen tutkimukseen liittyvillä teorioilla, mutta mukaan tuodaan myös evolutiivinen tulkintakehys. Artikkelin tulos on, että valtaosa suurista ikäluokista on sitä mieltä, että pienten lasten hoitaminen ei ole isovanhempien velvollisuus, mutta tästä huolimatta suuriin ikäluokkiin kuuluvat isovanhemmat antavat satunnaista lastenhoitoapua paljon. Kolmannessa artikkelissa osoitetaan puhtaan konstruktivististen tulkintojen ongelmallisuus perhesuhteita tutkittaessa. Neljännessä artikkelissa käsitellään evoluutioteoreettisesta näkökulmasta sitä, miksi isovanhemmat eroavat toisistaan. Viidennessä artikkelissa testataan evoluutioteoreettisia hypoteeseja perhesukupolvien välisen avun kohdalla. Artikkelin tuloksena on, että eurooppalaiset isovanhemmat investoivat lapsenlapsiinsa evolutiivisten hypoteesien olettamusten mukaan eli he hoitavat todennäköisimmin geneettisesti varmimpia lapsenlapsiaan. Osa-artikkeleiden empiiristen tulosten perusteella perhesukupolvien välillä annettuun apuun ovat yhteydessä läheiset ja konkreettiset selittävät tekijät sekä hyvinvointivaltion laajuus. Perhesukupolvien välillä annettu apu sopii hyvin yhteen evolutiivisten oletusten kanssa. Lopputuloksena on, että evolutiivinen tulkintakehys toimii samanaikaisesti perinteisten sosiologisten selitysmallien kanssa, kun näitä käytetään eri tasoilla operoivina selityksinä. Kun molempia selitysmalleja verrataan metatasolla, evolutiivinen käsitys perhesukupolvien välisen auttamisen syistä on relevantimpi. Tutkimus osoittaa, että evoluutioteoreettisen lähestymistavan hyödyntäminen (perhe)tutkimuksessa on erittäin tärkeää.