Savukosken kulttuuriympäristöohjelmassa luodaan katsaus kunnan kulttuuriympäristön historialliseen kehitykseen ja esitellään perustiedot rakennetun ympäristön ja arkeologisen kulttuuriperinnön nykytilanteesta. Ohjelmatyön päämääränä on tarjota tietoa kaavoituksen ja muun suunnittelun välineeksi sekä vahvistaa asukkaiden paikallisidentiteettiä ja tietoisuutta omasta ympäristöstään. Kirja toimii niin ympäristöhoidon opaskirjana, kotiseudun lukukirjana kuin Savukosken kunnan arvokkaiden kulttuuriympäristökohteiden tietopankkina. Savukosken kulttuuriympäristöohjelma on tehty Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen alueidenkäyttöyksikön hallinnoiman Lapin kulttuuriympäristöohjelma -hankkeen toimesta yhteistyössä Savukosken kunnan kanssa. Hankkeen on rahoittanut EU:n aluekehitysrahasto EAKR siihen liittyvine kansallisine rahoituksineen.

Pelkosenniemen kulttuuriympäristöt löytyvät lähinnä kylätaajamista, mutta myös yksittäisten tilojen ympäristöistä. Lähinnä vesistöjen varsille sijoittuvat asuinsijat tarjoavat kauniita perinnemaisemia ja talonpoikaisia rakennuksia ympäristöineen. Myös poronhoito ja savottahistoria näkyvät pelkosenniemeläisissä kulttuuriympäristöissä. Kulttuurimaisemat muuttuvat kiihtyvällä vauhdilla ja elämän jäljet ovat osittain katoamassa peruuttamattomasti. Siksi niiden dokumentointi on tärkeää. Ohjelmassa luodaan katsaus Pelkosenniemen kulttuuriympäristön historialliseen kehitykseen ja esitellään perustiedot rakennetun ympäristön ja arkeologisen kulttuuriperinnön nykytilanteesta. Ohjelman päämääränä on tarjota tietoa kaavoituksen ja muun suunnittelun väineeksi sekä vahvistaa asukkaiden paikallisidentiteettiä ja tietoisuutta omasta ympäristöstään. Kirja toimii myös ympäristönhoidon opaskirjana. Samalla sillä on suuri merkitys kotiseudun lukukirjana ja arvokkaiden kohteiden tietopankkina. Vastuu kulttuuriympäristöstä on niin yksityisillä ihmisillä kuin yhteisöillä.

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman, METSO:n, tarkoituksena on turvata metsien moni-muotoisuuden säilyminen paitsi Etelä-Suomen alueella niin myös Oulun läänin länsiosissa ja Lapin läänin lounais-osissa. METSO-ohjelmassa metsien suojelu toteutetaan muun muassa maanomistajien vapaaehtoisen talousmetsien monimuotoisuuden lisäämisen avulla. Ympäristöministeriö myönsi kevään 2008 aikana Metsähallituksen Lapin luontopalveluille rahoitusta METSO-ohjelmasta, ja tämä rahoitus päätettiin käyttää Lapin läänin lounaisosassa sijaitsevien Kainuunkylän saarten puustoisten perinnebiotooppien ja niihin liittyvien pensoittuneiden niittyalueiden kunnostamiseen. Kunnostustoimenpiteet toteutetaan Metsähallituksen ja Lapin ympäristökeskuksen välisenä yhteistyönä. Ylitornion kunnassa sijaitsevat Kainuunkylän tulvasaaret ovat osa Tornionlaakson arvokasta maisema-aluetta. Saaret ovat sekä valtakunnallisesti että kansainvälisesti merkittävässä asemassa; saaret kuuluvat muun muassa lintuvesien suojeluohjelmaan ja Natura-suojelualueverkostoon. Saarilta on myös 1990-luvun aikana kartoitettu arvokkaita perinnebiotooppeja. Saaret ovat ennen olleen niittoniittyinä mutta ovat niiton loputtua pensoittuneet. Vanhojen jo pensoittuneiden niittoniittyjen lomassa on siellä täällä säilynyt lisäksi puustoisia perinnebiotooppeja, hakamaita ja metsälaitumia. Kainuunkylän saarten puustoisten perinnebiotooppien kunnostamisen tavoitteena on saarten luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen ja lisääminen. Lisäksi kunnostuksella on linnustonsuojelullisia ja maisemallisia tavoitteita. Kunnostus toteutetaan harvennuksin ja raivauksin sekä tuottamalla lahopuuta. Alkukunnostustoimenpiteiden jälkeen kohteiden uudelleenpensoittuminen estetään laidunnuksen ja niiton avulla.

Perinnemaisemien hoitotyöryhmä on mietinnössään asettanut tavoitteeksi, että kaikki arvokkaat perinnebiotoopit saadaan hoidon piiriin lähivuosina. Tämän hoito-ohjelman tavoitteena on selvittää Lapin arvokkaiden perinnebiotooppien nykytila ja priorisoida kohteiden hoitotarve. Hoito-ohjelmassa kootaan yhteen perinnebiotooppien hoidosta vastuussa olevat tahot sekä mahdollisuudet hoidon järjestämiseen. Tavoitteena on lisäksi arvioida resurssitarve hyvän alueellisen perinnebiotooppien hoitoasteen saavuttamiseksi. Työ on tehty osittain yhteistyössä Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen kanssa. Hoito-ohjelmassa Lapin perinnebiotooppien hoidon tila käydään läpi kunnittain. Mukana ovat sekä valtionmaiden että yksityismaiden kohteet. Liitekartoista ja taulukoista selviää kohteiden sijainti, koko ja arvoluokka, 2000-luvun hoito- tai käyttötilanne, suhde Natura-alueisiin, muihin luonnonsuojelualueisiin, valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin sekä valtakunnallisesti merkittäviin kulttuurihistoriallisiin kohteisiin. Hoitamattomien kohteiden osalta on esitetty myös hoidon toteutumisen kiireellisyys. Lapin läänin alueella tunnetaan tällä hetkellä perinnebiotooppeja 3065,2 hehtaarilta. Kohteiden lukumäärä on 336. Mukana ovat paitsi valtakunnallisessa perinnemaisemainventoinnissa 1990-luvulla löytyneet kohteet, myös eri yhteyksissä kuten maatalousluonnon monimuotoisuuden yleissuunnittelun, maatalouden ympäristötuen erityistukilausuntojen maastokäyntien tai LIFE-hankkeiden yhteydessä löytyneet uudet inventoidut perinnebiotoopit sekä LsL §29:n tarkoittamista merenrantaniityistä ne, joille on tehty hoitosuunnitelma. Valtakunnallisesti arvokkaita kohteita on koko Lapin alueella 32, ja niiden yhteispinta-ala on 1011,1 hehtaaria. Maakunnallisesti arvokkaan 75 kohteen yhteispinta-ala on 589,7 hehtaaria. Loput ovat paikallisesti arvokkaita tai arvoluokittelemattomia kohteita. Hyvässä hoidossa on perinnebiotooppien pinta-alasta 2000-luvulla vajaa kolmannes.

Luonnon monimuotoisuuden (LUMO) yleissuunnittelu on maa- ja metsätalousministeriön rahoittama valtakunnallinen hankekokonaisuus, jonka tarkoituksena on auttaa maaseudun ihmisiä edistämään vesiensuojelua sekä arvostamaan, säilyttämään ja palauttamaan maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden ja maiseman kauneuden kannalta merkittäviä piirteitä. Vuonna 2008 suunnittelun painopistealueena ovat kosteikot, joiden avulla pyritään kiinnittämään erityistä huomiota vesiensuojelukysymyksiin. Tervola on Lounais-Lapissa sijaitseva maatalousvaltainen kunta. Yleissuunnittelualueeksi se valikoitui, koska kunnassa on runsaasti maataloutta, paljon kosteikkoja ja tulvaniittyjä Kemijoen varressa sekä vahva kiinnostus maisemien hoitoa kohtaan. Kosteikkopainotteiseen LUMO-yleissuunnitteluun löydettiin Tervolassa lappilainen näkökulma luonnonkosteikoiden ja tulvaniittyjen hoidon kautta. Kosteikot ja tulvaniityt keräävät vesistä kiintoainesta ja ravinteita. Näitä alueita oikein hoitamalla saadaan huomattavia määriä ravinteita pois vesistöjä rehevöittämästä. Tämän lisäksi tulvaniittyjen ja kosteikkojen hoidolla on suuri merkitys maatalousympäristöjen maisemalle ja luonnon monimuotoisuudelle. Monet ennen yleiset perinnebiotooppien lajit ovat harvinaistuneet luonnonniittyjen ja –laidunten umpeenkasvun ja rehevöitymisen myötä.Jokivarsien tulvaniittyjä hoitamalla voidaan helpottaa näiden lajien tukalaa tilannetta. Raporttiin valittiin kaikkiaan 44 kohdetta, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin 289 ha. Osa alueista on jo hoidon piirissä. Perinnebiotooppikohteiden yhteen laskettu pinta-ala on noin 188 ha ja näistä karkeasti arvioiden 100 ha on ympäristöhallinnolle ennestään tuntemattomia kohteita, lähinnä tulvaniittyjä ja niihin liittyviä kosteikkoalueita. Tervolan LUMO-yleissuunnitelma on tehty yhteistyössä paikallisten ihmisten kanssa. Maanviljelijät, muut asukkaat ja Louen kyläyhdistys ovat olleet mukana ehdottamassa sopivia alueita kartoituksia varten. Paikallisten ihmisten aktiivisuus on keskeistä myös hoitotoimenpiteiden toteutuksen kannalta. Tämän raportin tarkoitus on ohjata hoitotoimia, kuten raivausta, laidunnusta ja niittoa oikeille alueille. Ehdotetut hoitotoimenpiteet eivät ole sitovia. Niiden toteuttaminen on maanomistajien sekä paikallisten viljelijöiden ja yhdistysten aktiivisuuden varassa. Hoitotoimista aiheutuviin kustannuksiin on kuitenkin mahdollista saada tukea esimerkiksi maatalouden ympäristötuen erityistuista.

Luonnon monimuotoisuudella tarkoitetaan eläin- ja kasvilajien sekä erilaisten elinympäristöjen runsautta, johon myös maatalous omalta osaltaan vaikuttaa. Maatalousalueilla elää viljelykasvien ja kotieläinten lisäksi lukuisia luonnonvaraisia lajeja, jotka pitävät avoimista ja puoliavoimista elinympäristöistä. Arvokkaita elinympäristöjä ovat mm. vanhan niitty- ja laiduntalouden synnyttämät rantaniityt, joilla viihtyy usein harvinaisiakin eliölajeja. Myös tehokkaassa viljelyssä olevat pellot ovat tärkeitä ruokailu-, levähdys- ja pesimäalueita etenkin monille lintulajeille. Luonnon monimuotoisuutta lisääviä kohteita ovat myös laajoja peltolakeuksia elävöittävät pientareet, pienet metsiköt ja muut viljelyn lievealueet. Suomessa on laadittu Maa- ja metsätalousministeriön myöntämällä rahoituksella maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden (LUMO) yleissuunnitelmia alueellisten ympäristökeskusten johdolla vuodesta 2003. Suunnittelu on kohdistunut valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille. Yleissuunnittelun tarkoituksena on tehostaa maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden hoitoa ja suojelua sekä suunnata hoitotoimet tärkeimmille kohteille. Tavoitteena on kannustaa viljelijöitä hakemaan erityistukia ja lisätä viranomaisten, neuvojien ja viljelijöiden välistä vuorovaikutusta. Pohjois-Pohjanmaalla laadittiin kesällä 2005 LUMO-yleissuunnitelma Limingan lakeuden valtakunnallisesti arvokkaan maisema-alueen länsiosaan Liminganlahden ympäristöön. Suunnitelmaan valittiin mukaan 38 esimerkkikohdetta, jotka on esitelty karttojen ja kohdekuvausten avulla. Kohteiden kuuluminen yleissuunnitelmaan ei sido tai velvoita maanomistajia hoidon järjestämiseen eikä aseta alueen käytölle rajoituksia. Alueen laajuuden vuoksi kaikkia arvokkaita kohteita ei ehditty kartoittaa kattavasti, vaan niitä on todellisuudessa paljon enemmän. Esimerkkikohteiden tarkoituksena onkin antaa käytännön tietoa paikallisista erityistukimahdollisuuksista myös alueen muille viljelijöille, jotka voivat tutustua niihin harkitessaan tukien hakua omille alueilleen.

Luonnon monimuotoisuudella tarkoitetaan eläin- ja kasvilajien sekä erilaisten elinympäristöjen runsautta, johon myös maatalous omalta osaltaan vaikuttaa. Maatalousalueilla elää viljelykasvien ja kotieläinten lisäksi lukuisia luonnonvaraisia lajeja, jotka pitävät avoimista ja puoliavoimista elinympäristöistä. Eliöstölle arvokasta ympäristöä ovat mm. vanhan niitty- ja laiduntalouden synnyttämät niityt ja hakamaat, joilla saattaa viihtyä harvinaisiakin eliölajeja. Myös tehokkaassa viljelyssä olevat pellot ovat tärkeitä ruokailu-, levähdys- ja pesimäalueita etenkin monille lintulajeille. Niin kasvi- kuin eläinlajistollekin tärkeimmät ympäristöt ovat kuitenkin yleensä pientareita, pieniä metsiköitä ja muita viljelyn lievealueita. Suomessa on laadittu Maa- ja metsätalousministeriön myöntämällä rahoituksella maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden (LUMO) yleissuunnitelmia alueellisten ympäristökeskusten johdolla vuodesta 2003. Suunnittelu on kohdistunut valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille. Yleissuunnittelun tarkoituksena on tehostaa maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden hoitoa ja suojelua sekä suunnata hoitotoimet tärkeimmille kohteille. Tavoitteena on kannustaa viljelijöitä hakemaan erityistukia ja lisätä viranomaisten, neuvojien ja viljelijöiden välistä vuorovaikutusta. Pohjois-Pohjanmaalla laadittiin kesällä 2006 LUMO-yleissuunnitelma Oulujoen laakson valtakunnallisesti arvokkaalle maisema-alueelle, joka ulottuu molemmin puolin jokivartta Oulusta Turkansaaren kohdalta Muhoksen Hyrkkäälle saakka. Alueella on haettu hyvin vähän erityistukia, joten nähtiin tarpeelliseksi löytää keinoja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi ja palauttamiseksi. Suunnitelmaan valittiin mukaan 41 luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeää kohdetta. Kohteiden kuuluminen yleissuunnitelmaan ei kuitenkaan sido tai velvoita maanomistajia tai aseta alueen käytölle rajoituksia. Alueen laajuuden vuoksi kaikkia arvokkaita kohteita ei ehditty kartoittaa kattavasti, vaan niitä on todellisuudessa paljon enemmän. Esimerkkikohteiden tarkoituksena onkin antaa käytännön tietoa paikallisista erityistukimahdollisuuksista myös alueen muille viljelijöille, jotka voivat tutustua niihin harkitessaan tukien hakua omille alueilleen.

Saijan kylällä on voimakas halu vaalia alueen historiaa ja perinteisiä maankäyttömuotoja − kulttuuriympäristöllisesti arvokasta kylämiljöötään. Perinteisen maatalouden kukoistaessa jokivarret ovat kylän seudulla olleet lähes yhtenäistä niitettyä ja laidunnettua perinnemaisemaa, josta tuottoisimmat alueet on raivattu sittemmin pelloiksi. Kylän keskiosassa viljelyyn ja laidunnukseen sopivat alueet ovat pääosin edelleen käytössä ja näkymät varsin avarat. Sen sijaan vähätuottoisemmat pellot ja jokivarren pehmeäpohjaiset niityt ja laitumet ovat alkaneet pensoittua laidun- ja niittokulttuurin hiivuttua. Pitkän maanviljelyshistorian vuoksi Saijasta löytyy edelleen runsaasti erilaisia perinteisen maatalouden muovaamia maisemia ja luontoarvoja. Tässä suunnitelmassa kartoitetut kohteet vaihtelevat jokivarsien rehevistä tulvaniityistä vanhoihin hakamaihin ja metsälaitumiin. Avoimen kylämaiseman ja luonnon monimuotoisuuden säilymisen kannalta merkittävimmän kokonaisuuden muodostavat Kuola- ja Tenniöjoki pientareineen. Lisäksi kyläkeskuksen vanhat pellot, joista osa on kunnostettu lammaslaitumiksi, ovat kyläkuvan kannalta keskeisiä alueita. Jokien yhtymäkohdan alavat peltolohkot ja Kuolajoen kosteikot ovat linnustollisesti merkittäviä kohteita. Kartoituksessa löytyi kaikkiaan 45 kohdealuetta, joista suurin osa on muodostettu yhdistämällä useampia erillisiä tai luontotyypiltään erilaisia kohteita. Kohteiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin 82 ha. Pinta-ala vaihtelee runsaan aarin tienvarsipientareista 7 hehtaarin jokivarsiniittyjen ja metsälaitumien muodostamiin kokonaisuuksiin. Perinnebiotooppeja löytyi yhteensä 15, joiden yhteispinta-ala on 44 ha. Näistä valtaosa sijoittuu Kuola- ja Tenniöjokivarteen, missä kevättulvat ovat ylläpitäneet niittykasvillisuutta perinteisen maankäytön loppumisen jälkeenkin. Pensoittuneiden jokivarsien ja kylän viljelysmaisemien avaamiseksi tarvitaan aktiivisia hoitotoimia. Asukasmäärään nähden Saijassa on harvinaisen elinvoimainen maatalouskulttuuri ja erinomaisia maisemanhoitajia laajenevassa lammastuotannossa ja nautakarjatiloilla. Tässä yleissuunnitelmassa esitetyille kohteille voidaan hakea perinnebiotooppien hoitoon sekä luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistämiseen tarkoitettuja maatalouden ympäristötuen erityistukimuotoja. Tulvaherkille tai kalteville vesistöön rajautuville peltoalueille voi hakea suojavyöhykkeiden perustamiseen ja hoitoon tarkoitettua erityistukea. Jokivarsien maiseman avartaminen raivaamalla, niittämällä ja laiduntamalla tukee niin paikallista kulttuuri-identiteettiä, virkistyskäyttöä kuin matkailuakin.

Maatalousalueilla elää kotieläinten ja viljelykasvien lisäksi lukuisia luonnonvaraisia lajeja, jotka pitävät avoimista ja puoliavoimista elinympäristöistä. Eliöstölle arvokasta ympäristöä ovat muun muassa vanhan niitty- ja laiduntalouden synnyttämät niityt ja hakamaat, joilla saattaa elää harvinaisiakin eliölajeja. Myös tehokkaassa viljelyssä olevat pellot ovat tärkeitä ruokailu-, levähdys- ja pesimäalueita etenkin monille lintulajeille. Niin kasvi- kuin eläinlajistollekin tärkeimmät ympäristöt ovat kuitenkin yleensä pientareita, pieniä metsiköitä ja muita viljelyn lievealueita. Alueelliset ympäristökeskukset ovat laatineet maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelmia vuodesta 2003. Näiden yleissuunnitelmien tarkoituksena on tehostaa maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden hoitoa ja säilyttämistä sekä suunnata hoitotoimet tärkeimmille kohteille. Tavoitteena on kannustaa viljelijöitä hakemaan erityistukia ja lisätä viranomaisten, neuvojien ja viljelijöiden välistä vuorovaikutusta. Reisjärven suunnittelualue rajattiin valtakunnallisesti arvokkaalle maisema-alueelle, Keskikylä–Kangaskylälle. Yleissuunnitelmaan otettiin mukaan yhteensä 35 kohdetta kuvauksineen, hoitosuosituksineen sekä mahdollisine haettavine tukimuotoineen. Suunnitelman toivotaan madaltavan maanviljelijöiden ja muiden kuntalaisten kynnystä oman alueensa hoidon aloittamiseen, kun huomataan hoidon tärkeys erilaisilla elinympäristöillä. Lisäksi julkaisussa on yleisesti tietoa maatalousympäristön luonnon monimuotoisuudesta, mistä voi olla hyötyä myös jo hoidossa olevien alueiden hoitajille.

Kemin kaupungin kulttuuriympäristöt löytyvät niin kaupungin ydinkeskustasta kuin sen lähiöistä ja reuna-alueilta. Kulttuuriympäristöt muuttuvat kaupungeissa kiihtyvällä vauhdilla ja siksi niiden dokumentointi on tärkeää. Ohjelmassa luodaan katsaus kaupungin kulttuuriympäristön historialliseen kehitykseen ja esitellään perustiedot rakennetun ympäristön ja arkeologisen kulttuuriperinnön nykytilanteesta. Ohjelmatyön päämääränä on tarjota tietoa kaavoituksen ja muun suunnittelun välineeksi sekä vahvistaa asukkaisen paikallisidentiteettiä ja tietoisuutta omasta ympäristöstään. Kirja toimii myös kotiseudun lukukirjana ja arvokkaiden kohteiden tietopankkina. Vastuu kulttuuriympäristöistä on niin yksityisillä ihmisillä kuin yhteisöillä.