Browsing by Subject "perusturva"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-15 of 15
  • Hirvilammi, T; Laakso, S; Lettenmeier, M (Kela, 2014)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 132
    Tutkimuksessa tarkastellaan haastatteluaineiston avulla 18 yksin asuvan perusturvan saajan elintason osatekijöitä ja luonnonvarojen kulutusta sekä hahmotellaan kohtuullisen eli sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän elintason rajoja. Tutkimuksessa kysytään, miten erilaiset elintason osatekijät ovat yhteydessä luonnonvarojen käyttöön, minkälaisen elintason haastateltavat kokevat kohtuullisena ja miten perusturvan saajien elintaso suhteutuu aiemmin määritettyihin kestävän elintason rajoihin. Analyysissa selvitetään Doyalin ja Goughin (1991) tarveteoriaan ja hyvinvointitutkimukseen kiinnittyen työmarkkinatuen tai takuueläkkeen saajien tuloja ja eri elintason osatekijöihin liittyviä kulutusmenoja sekä subjektiivisia kokemuksia elintason riittävyydestä. Elintason kohtuullisuuden arvioinnissa sovelletaan köyhyystutkimuksen ja perusturvan riittävyyden arvioinnin menetelmiä. Haastateltujen luonnonvarojen käyttö lasketaan materiaalijalanjälkenä. Se perustuu MIPS-menetelmään, jossa kuvataan, kuinka paljon luonnonvaroja on kulunut jonkin tuotteen tai palvelun koko elinkaaren aikana. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että perusturvan saajien elintaso on sekä ekologisesti että sosiaalisesti kohtuuton. Perusturvan saajien elintaso ei ole sosiaalisesti kestävä, koska se ei mahdollista heille kohtuullisen minimin mukaista kulutustasoa eikä välttämättömäksi määriteltyjä hyödykkeitä ja palveluksia. Haastatteluaineiston analyysi tuo kuitenkin esiin, että elintaso koetaan kohtuullisena, jos se suhteutetaan itseään köyhempien elintasoon tai ekologisen kestävyyden tavoitteisiin. Vaikka yksin asuvat perusturvan saajat kuluttavat selvästi vähemmän luonnonvaroja kuin keskivertosuomalaiset, heidän materiaalijalanjälkensä ylittää arviot ekologisesti kestävästä tasosta vähintään puolitoistakertaisesti. Tutkimuksen johtopäätös onkin, että suomalaisessa yhteiskunnassa luonnonvarojen kulutusta ei voida vähentää kestävälle tasolle ainoastaan yksilöllisiä kulutustottumuksia muuttamalla, vaan se edellyttää institutionaalisia muutoksia infrastruktuurissa, tuotantotavoissa ja yhteiskunnallisissa palveluissa.
  • Niemelä, M; Raijas, A (Kela, 2012)
    Sosiaali- ja terveysturvan selosteita 80
  • Lehtinen, Anna-Riitta; Varjonen, Johanna; Raijas, Anu; Aalto, Kristiina; Pakoma, Riepu (Kuluttajatutkimuskeskus, 2010)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 4/2010
    Suomen perustuslaissa turvataan jokaiselle kansalaiselle oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon silloinkin, kun omat tulot eivät siihen riitä. Viime vuosina on julkisessa keskustelussa toistuvasti tuotu esiin, että erityisesti perusturvan taso on riittämätön ja sen varassa olevien tulot ovat jääneet selvästi jälkeen muun väestön tuloihin verrattuna. Käytännössä tämä koskee toimeentulo- ja asumistukea. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millainen on kohtuullisen minimin mukainen kulutustaso, jolla ihminen tulee toimeen ja kokee voivansa osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan tämän päivän Suomessa. Toisin sanoen, mitä tavaroita ja palveluja elämiseen tarvitaan, miten paljon ja minkä laatuisia ne ovat ja mitä nämä hyödykkeet maksavat. Tarvittavia hyödykkeitä kuvaamaan on rakennettu kohtuullisen minimin viitebudjetit. Viitebudjetti on nimensä mukaisesti viitteellinen. Se ei pyri osoittamaan, miten tietyt tulot tulee kuluttaa. Sen sijaan se osoittaa, paljonko rahaa tarvitaan arjen sujumiselle välttämättömien tavaroiden ja palveluiden kulutukseen tietyllä aikavälillä, esimerkiksi kuukauden aikana. Budjetit laadittiin neljälle kotitaloustyypille: nuorelle ja iäkkäälle yksin asuvalle, keski-ikäiselle pariskunnalle ja kahden huoltajan lapsiperheelle, jossa on kaksi lasta. Viitebudjetit laadittiin käyttäen konsensuaalista menetelmää. Tavoitteena oli saada mahdollisimman monen ääni kuuluviin sen määrittämisessä, mitkä hyödykkeet ovat välttämättömiä elämiselle ja yhteiskunnassa toimimiselle. Laatimisprosessiin osallistui tutkijaryhmän lisäksi 49 kuluttajaa, jotka edustivat erilaisia taloustyyppejä, elämäntilanteita ja maan eri alueita. Kaikki kuluttajat osallistuivat kolmeen ryhmäkeskusteluun ja tekivät kotitehtäviä. Lisäksi kahdeksan neuvonta-aloja ja tutkimusta edustavaa asiantuntijaa arvioi luonnosvaiheessa olevien hyödykelistojen sisältöä. Hyödykelistojen valmistumisen jälkeen hyödykkeet hinnoiteltiin. Budjetit sisältävät seuraavat kulutusmenoryhmät: ruoka, vaatetus, kodin tavarat ja laitteet, informaatio, vapaa-aika, terveys ja hygienia sekä asuminen ja liikkuminen. Liikkuminen ja asuminen ovat viitebudjetissa erillisenä menoryhmänä, joten menot voidaan laskea asuinpaikan ja tarjolla olevien liikennevaihtoehtojen mukaan. Yli vuoden kestäville tavaroille laskettiin kestoiän mukaan vuotuisen kulumisen arvo, ja vain tämä erä otettiin mukaan viitebudjetteihin. Ruokamenot perustuvat ryhmäkeskustelujen lisäksi tutkimukseen osallistuneiden kuluttajien pitämiin ruokapäiväkirjoihin ja voimassa oleviin ravitsemussuosituksiin. Viitebudjetit tuottivat jonkin verran korkeammat kulutusmenot kuin toimeentulotuki ja velkajärjestelynormi ovat. Ruokakustannukset ylittävät kotitaloustyypeillä tilapäiseksi tarkoitetun toimeentulotuen. Tietoliikennemenot ovat viitebudjetissa lapsiperheillä huomattavasti alhaisemmat kuin toimeentulonormissa tai velkajärjestelynormissa, vaikka niihin sisältyvät samat menoerät (sanomalehti, tv-lupa ja matkapuhelin) ja viitebudjetissa edellisten lisäksi vielä laajakaistamaksu. Selkein ero budjettien ja normien välillä on, että viitebudjetissa hyödykkeet on yksilöity, hinnoiteltu ja niiden aiheuttamat kulut on yksilöity, toimeentulotuki sisältää vain karkean kulutusmenojaottelun. Viitebudjetteja voidaan hyödyntää yhteiskunnan eri aloilla: pankkien lainaneuvotteluissa, eri alojen oppilaitoksissa taloustiedon opetuksessa ja viranomaistyöskentelyssä toimeentuloturvan tason määrittämisessä. Talous- ja velkaneuvonnassa niitä voidaan käyttää toimeentulon suunnitteluun ja seurantaan. Myös tavalliset kansalaiset voivat hyödyntää tietoja oman taloutensa hallintapyrkimyksissä. Viitebudjetit ja niiden laadintamenetelmä antavat aineksia keskusteluun toimeentulotuen sisällön määrittelystä ja siihen vaikuttavista tekijät, lähestymistavoista ja siitä, kuka tason ja sisällön määrittelee.
  • Raittila, Simo; Korpela, Tuija; Ylikännö, Minna; Laatu, Markku; Heinonen, Hanna-Mari; Jauhiainen, Signe; Helne, Tuula (Kela, 2018)
    Työpapereita 138
    Toimeentulotuki on viimesijainen etuus, johon voi syntyä oikeus silloin, kun toimeentuloa ei pysty muutoin turvaamaan ja käytettävissä olevat rahat eivät riitä kohtuulliseksi katsottuun elintasoon. Tässä selvityksessä tarkastelun kohteena ovat nuoret perustoimeentulotuen saajat ja kiinnostus on etenkin siinä, miksi osalla nuorista, jotka ylipäätään ovat yliedustettuina toimeentulotuen saajissa, toimeentulotuen saanti pitkittyy. Vuonna 2017 koko väestöstä 7,3 prosenttia sai perustoimeentulotukea, mutta nuorilla 18–24-vuotiailla vastaava osuus oli 18 prosenttia. Kaiken kaikkiaan nuoria perustoimeentulotuen saajia oli Suomessa vuonna 2017 lähes 85 000. Syitä nuorten muita yleisempään perustoimeentulotuen saantiin on monia. Nuoret ovat työmarkkinoilla epävarmemmassa asemassa, heidän työttömyysetuuksien saantiinsa kohdistuu tiukennettuja ehtoja eikä heille ole tyypillisesti kertynyt merkittävää varallisuutta, jota voi realisoida silloin, kun ansiotulot ovat pienet tai niitä ei ole. Usein toimeentulotuen saanti on lyhytaikaista, ja tulostemme mukaan noin puolet nuorista poistuu perustoimeentulotuelta ennen kuin tuen saanti pitkittyy yli neljän kuukauden. Selvityksemme pohjautuu alun perin Sosiaali- ja terveysministeriön toiveeseen selvittää nuorten perustoimeentulotuen saantia Kelan rekisterien avulla. Tulosten mukaan perustoimeentulotuen saanti pitkittyy erityisesti yksin asuvilla, yksinhuoltajilla ja maahanmuuttajanuorilla. Toimeentulon ongelmat liittyvät nuorilla yhtäältä ensisijaisille etuuksille pääsemisen vaikeuteen ja toisaalta erityisesti kaupungeissa asumisen korkeisiin kustannuksiin. Taustalla on todennäköisesti myös terveydellisiä ongelmia. Tässä selvityksessä emme valitettavasti ole voineet keskittyä toimeentulotuen saannin ja terveyden välisen yhteyden tarkasteluun. Suurin osa selvityksemme nuorista perustoimeentulotuen saajista on työttömiä, mutta vain osa heistä saa työttömyysturvaetuuksia. Vajaa puolet perustoimeentulotukea saaneista nuorista oli kokonaan vailla ensisijaisia etuuksia toimeentulotuen saannin alkaessa. Heistä yli puolella oli taustalla työttömyysturvan saannin estävä työvoimapoliittinen lausunto. Nuorten toimeentulotuen saajien tilannetta voitaisiinkin parantaa edistämällä oikeutta ensisijaisiin etuuksiin. Toisaalta on tarpeellista kehittää Kelassa tehtävää asiakasohjausta kuntiin niin, että nuoret saavat tarvitsemansa palvelut.
  • Mäkkylä, Katja; Simanainen, Miska (Kela, 2018)
    Työpapereita 139
    Perustuloa on viime vuosina käsitelty suomalaisessa ja kansainvälisessä mediassa aikaisempaa useammin. Perustuloaloitteita on tehty eri maiden vaaleissa, ja Sveitsissä perustulosta järjestettiin jopa kansanäänestys. Eri maissa on myös ryhdytty suunnittelemaan ja toteuttamaan kenttäkokeita erilaisista perustulomalleista. Suomessa aloitettiin vuoden 2017 alussa kaksivuotinen perustulokokeilu. Julkinen keskustelu perustulosta kasvoi kuitenkin merkittävästi jo vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Keskustelun intensiteetti on pysynyt suurena jatkuen kokeilun ensimmäisen toimeenpanovuoden ajan. Tässä tutkimuksessa tarkastelimme, miten perustuloa koskeva julkinen keskustelu on kehittynyt ennen kokeilua ja kokeilun aikana. Tutkimusaineistona käytimme hakusanalla perustulo rajattua media-aineistoa, joka sisälsi kattavan joukon suomalaisia sanoma- ja aikakauslehtiä, puolue- ja järjestölehtiä, yhteiskunnallisten organisaatioiden verkkosivuja sekä mm. poliitikkojen blogeja. Sosiaalisen median osalta aineistomme sisälsi myös perustulo- tai basic income -termejä sisältävät tviitit yhteisö- ja mikroblogipalvelu Twitteristä. Ensiksi tilastoimme perustulojuttujen lukumääriä ja eri mediaryhmien osuuksia perustulokirjoittelusta. Sosiaalisen median osalta tilastoimme perustulotviittien lukumääriä ja eri hashtagien käyttöä. Tarkastelimme eri medioita ajallisesti myös rinnakkain. Toiseksi analysoimme laadullisesti perustulojuttujen ja tviittien sisältöä. Tarkastelimme, miten perustulosta keskustellaan, ketkä keskusteluun osallistuvat ja kenen/mistä näkökulmasta keskustelua käydään. Laadullisen analyysin aineisto koostui perustulojutuista, joita oli eniten kommentoitu Twitterissä, ja näiden juttujen jakamisessa käytetyistä tviiteistä. Tutkimus osoittaa, että perustulon asema julkisen keskustelun teemana on vahvistunut. Perustuloa esitettiin usein vaihtoehdoksi tai vertailukohdaksi, kun pohdittiin sosiaaliturvajärjestelmän uudistamista. Asiantuntijoiden ja aktivistien lisäksi perustulokeskusteluihin osallistui yhä enemmän kansalaisia, ja keskustelun uudeksi ulottuvuudeksi nousi kokeiluun osallistuvien omakohtaiset kokemukset. Suomalainen keskustelu perustulosta keskittyi työllisyysvaikutuksiin ja oli näin ollen näkökulmiltaan ja tavoitteiltaan suppeampaa kuin kansainvälinen keskustelu aiheesta. Toisaalta keskustelun fokus vastasi niitä kysymyksiä, joihin Suomen perustulokokeilulla etsitään vastauksia. Tämä voi luoda paremmat edellytykset sille, että kokeilun tuottama tutkimustieto palvelee poliittista päätöksentekoa ja julkisen mielipiteen muodostumista.
  • Kansaneläkelaitos Kela; Folkpensionsanstalten FPA; Social Insurance Institution of Finland Kela (Kela, 2017)
  • Honkanen, P (Kela, 2006)
    Sosiaali- ja terveysturvan selosteita 54
  • Kansaneläkelaitos Kela; Folkpensionsanstalten FPA; Social Insurance Institution of Finland Kela (2013)
  • Kansaneläkelaitos Kela; Folkpensionsanstalten FPA; Social Insurance Institution of Finland Kela (Kela, 2018)
  • Kansaneläkelaitos Kela; Folkpensionsanstalten FPA; Social Insurance Institution of Finland Kela (Kela, tilastoryhmä, 2015)
  • Kansaneläkelaitos Kela; Folkpensionsanstalten FPA; Social Insurance Institution of Finland Kela (Kela, 2017)
  • Kansaneläkelaitos Kela; Folkpensionsanstalten FPA; Social Insurance Institution of Finland Kela (Kela, tilastoryhmä, 2014)
  • Kansaneläkelaitos Kela; Folkpensionsanstalten FPA; Social Insurance Institution of Finland Kela (Kela, 2016)
  • Lehtinen, Anna-Riitta; Varjonen, Johanna; Raijas, Anu; Aalto, Kristiina (National Consumer Research Centre, 2011)
    National Consumer Research Centre. Working papers 132