Browsing by Subject "philosophy of language"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-4 of 4
  • Backman, Jussi (2012)
    Derrida's deconstructive strategy of reading texts can be understood as a way of highlighting the irreducible plurality of discursive meaning that undermines the traditional Western “logocentric“ desire for an absolute point of reference. While his notion of logocentrism was modeled on Heidegger's articulation of the traditional ontotheological framework of Aristotelian metaphysics, Derrida detects a logocentric remnant in Heidegger's own interpretation of gathering (Versammlung) as the basic movement of λόγος, discursiveness. However, I suggest that Derrida here touches upon a certain limit of deconstruction. As Derrida himself points out, the “decentering“ effect of deconstruction does not simply abolish the unifying and focalizing function of discourse. Insofar as deconstruction involves reading and interpreting, it cannot completely evade narrative focalization. Rather, both Heidegger and Derrida can be understood as addressing the radical contextuality of all discursive centers and focal points as well as the consequent impossibility of an ultimate and definitive metanarrative.
  • Lehtonen, Saana (Helsingin yliopisto, 2019)
    The purpose of this thesis is to investigate how a poetic metaphor challenges our common sense notions about the world (the estrangement effect) and enables unorthodox ways of thinking and acting (creative imagination). In the study, I will compare and evaluate theories that investigate the role that metaphor has in lived human experience. All the theories discussed share the view that metaphor is epistemologically important for humans. Two different characterisations of this epistemic importance can be identified: 1) the cognitive view, which emphasises the role of metaphor in unconscious, prelinguistic and embodied thought; 2) the pragmatic and phenomenological view of metaphor as a creative activity, a re-imagining of experience and a communicative phenomenon. Defending the latter position, I argue that metaphor has epistemic value, but not because metaphor serves as a cognitive foundation for shared human knowledge, but because it is a creative human pursuit of imagining new possibilities and ways of being. I will criticise the cognitive metaphor theory (CMT), as proposed by Lakoff and Johnson, which holds that metaphors are the foundation of human thought and reasoning. This position advocates ideas about global and fixed ways of interpreting metaphor. As such, it fails to explain novel poetic or scientific metaphors, but fairs better with common everyday metaphors, which already have fixed meanings. I will argue that the existence of universal cognitive metaphors is highly doubtful. As an alternative to the problematic framework of the cognitive metaphor theory, I propose pragmatic and phenomenological theories. The pragmatic view of metaphor, proposed by Davidson and Rorty, succeeds better at describing the experience which a novel metaphor incites in the reader. This position suggests that metaphor has an effect, which cannot be explained by extension of a word’s meaning. Metaphor is a linguistic stimulus, which forces the reader to do some creative guesswork about its intention and meaning. Metaphor has pragmatic potential, because it motivates human innovation and discovery. The phenomenological position, espoused by Ricoeur, describes the sense of wonder and excitement that living metaphor evokes in us. This view suggests that metaphorical estrangement is closely aligned with the phenomenological method of epoché, suspension of everyday judgment. Ricoeur suggests that poetic metaphor, similar to the epoché, can help us distance ourselves from the natural attitude and reveal novel ontological possibilities for humans. Despite their differences, both the pragmatist and the phenomenological position characterise metaphor as a creative use of language and arrive at similar conclusions. Committing metaphoric acts has positive consequences because metaphors motivate critical thought, prompt self-reflection and re-evaluation of our previous thought, and enable creative problem solving, speculation and invention.
  • Parviainen, Pessi (2020)
    Acta Scenica
    Sellainen taiteellinen toiminta, jota voidaan nimittää sekä musiikiksi että ei-musiikiksi, osoittaa ongelman kielenkäytössä. Emme saata kunnolla puhua tällaisista tapauksista, koska 'musiikki' ei ole siihen sopiva sana. Väitöskirja esittelee joukon esimerkkitapauksia, epätavallisista soittimista ja esittämistavoista sävellettyyn teatteriin, sisältäen esimerkkejä Parviaisen omasta toiminnasta. Ongelman tarkastelu lähtee liikkeelle musiikki-sanan alkuperästä. Tästä edetään käsitehistorialliseen tarkasteluun, joka tapahtuu poikkeuksellisesti keskittyen musiikki-sanaan ja edeten menneisyydestä kohti nykyaikaa, eikä päinvastoin niin kuin yleensä on tehty. Tällä tavoin tulee ilmi musiikki-sanan ja käsitteen dogmaattisuus, joka on yllättävän vakava eettinen ongelma – ongelma, joka näkyy kautta historian, jopa nykyäänkin. Luciano Berio ja Jean-Jacques Nattiez ovat huomauttaneet että musiikki on vain sitä, mitä kutsumme musiikiksi. Tämä huomio on linjassa musiikki-sanan uskonnollisten ja dogmaattisten juurten kanssa. Mutta entäpä jos emme nimittäisikään mitään musiikiksi? Miten sellainen muutos vaikuttaisi käsityksiimme ja toimintaamme? Lera Boroditsky ja eräät muut ovat tuoneet esille päivitettyjä todisteita lingvistisen relativismin puolesta: kieli vaikuttaa kognitioon, joskus yllättävin tavoin. Osin näihin tukeutuen, käsillä oleva tutkimus esittää että taiteellista toimintaa koskeva diskurssi hyötyisi suuresti jos siinä vältettäisiin tyystin dogmaattisten käsitteiden, kuten musiikin, käyttö. Ei-dogmaattinen kielenkäyttö olisi paremmin linjassa käytännön kanssa. Erilaiset luovuuden alueet toimisivat paremmin yhteen, kun keinotekoiset esteet olisivat poissa. Tällöin avautuu myös mahdollisuuksia ennennäkemättömään yhteispeliin kulttuurin ja yhteiskunnan osa-alueiden välillä laajemminkin. Väitöstyön taiteellinen osio on essee-elokuva, joka esittää Töölönlahden vertauskuvallisena maisemana. Kaikki aluetta varten tehdyt kokonaissuunnitelmat ovat epäonnistuneet. Elokuva esittää neljä soittajaa suhtautumassa tähän maisemaan omilla tavoillaan, pienessä mittakaavassa. Elokuva on tarkoitettu ilmaisemaan kirjallisen osion teemoja omasta näkökulmastaan käsin.