Browsing by Subject "piirtokirjoitukset"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-7 of 7
  • Kolho, Virva (Helsingin yliopisto, 2020)
    Piirtokirjoitukset eli epigrafit ovat tyypillisesti kovaan pintaan kuten kiveen, lasiin, tiileen tai metalliin pysyvin keinoin toteutettuja tekstejä. Piirtokirjoitukset ovat vahvasti antiikkiin viittaavia kaupunkitilan elementtejä, sillä eurooppalaisen peruskoulutuksen tuottama yleissivistys on saanut aikaan sen, että käytännössä kaikki kulttuuripiirimme kasvatit tunnistavat kyseisen peruskuvaston. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, minkälaisissa yhteyksissä piirtokirjoituksia Helsingin profaaneissa julkisissa ja puolijulkisissa tiloissa tavataan ja miten nämä kokonaisuudet sijoittuvat sekä antiikin piirtokirjoitustraditioon että länsimaisen arkkitehtuurin ja kuvataiteen kaanoniin. Vastaukset syntyvät pääsääntöisesti epigrafiikan ja taidehistorian tarjoamista näkökulmista. Epigrafinen tutkimus kertoo, esiintyykö helsinkiläisissä piirtokirjoituksissa erikoisia ortografisia piirteitä tai jopa virheitä, sisältävätkö ne lainauksia toisista teksteistä ja onko mahdollisia lainauksia muokattu. Taidehistorian työkalujen avulla tutkimus puolestaan laajenee kokonaisuuden tarkasteluun: miten latinankielinen piirtokirjoitus pyrkii ohjaamaan katsojan tulkintaa kohteesta ja millä tavoin latinankielisellä piirtokirjoituksella varustettu rakennus tai veistos vaikuttaa ympäristöönsä. Kontekstualisoinnin vuoksi tutkimuksessa tarkastellaan melko laajasti latinankielisten monumentaalisten rakennuspiirtokirjoitusten historiaa Euroopassa. Latinan kielen käytön traditio esitetään arkkitehtonisissa kohteissa ja muissa aikaa kestämään tarkoitetuissa taidehistoriallisissa teoksissa käymällä pääpiirteissään läpi se monitahoinen ajallinen silta, joka on tuonut inskriptiot nykyiseen länsimaiseen kaupunkikuvaan. Kaikki Helsingin piirtokirjoitukset ovat peräisin vasta 1800-luvulta tai sen jälkeiseltä ajalta. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta niiden asettuvan osaksi kaupunkitilaa pitkälti samoin kuin samanikäiset piirtokirjoitukset muissakin länsimaisen kulttuuripiirin pääkaupungeissa – joskin meillä ne, kuten pääsääntöisesti kaikki arkkitehtoniset ja julkisen taiteen vaikutteet, ovat toteutuneet pienimuotoisemmin kuin esimerkiksi Etelä- ja Keski-Euroopassa. Helsingin piirtokirjoitukset liittyvät pääsääntöisesti kaupungin arvokkaimpaan, kulttuurista pääomaa tuottavaan tai ylläpitävään rakennuskantaan, mutta toisaalta niitä tapaa myös varsin vaatimattomissa käyttökohteissa. Yhteistä niille on kuitenkin valittuun kieleen liitettävien arvojen tavoittelu; latinaksi käynnistetty dialogi tilassa liikkuvan havainnoitsijan kanssa ohjaa tulkintaa kohti klassisen sivistyksen kestäviä ihanteita. Muodoltaan ja sisällöltään piirtokirjoitukset ovat säilyttäneet pitkälti niitä piirteitä, joita niihin muodostui jo Rooman imperiumin kulttuurisen menestystarinan varhaisina vuosisatoina, ja varsin monilla on suora esikuvansa antiikissa. Piirtokirjoituksiin kuten kaikkiin muihinkin antiikkiin viittaaviin elementteihin liittyvät pysyvyyden, ajattomuuden ja vallan merkit jättävät vain vähän sijaa tulkinnoille, mutta käytännössä ne nykypäivänä usein katoavat monenlaisista visuaalisista elementeistä tukkeutuvaan katukuvaan.
  • Kivimäki, Mikko (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielma käsittelee juutalaisia yhteisöjä ja niiden parissa vaikuttaneita jumalaapelkääviä. Jumalaapelkäävät tunnetaan pääsääntöisesti siitä, että he olivat omaksuneet juutalaisen monoteistisen jumalakuvan ja osallistuivat synagogan toimintoihin tarkemmin määrittelemättömällä tavalla kuitenkaan kääntymättä juutalaisuuteen. Tutkimusaineistosta ilmenee, että jumalaapelkääväksi saatettiin kutsua myös juutalaisia yhteisöjä poliittisesti tai ekonomisesti tukeneita, vaikka he eivät osallistuneet juutalaisen uskonnon harjoittamiseen. Tutkielman päälähteenä on Luukkaan kuvaus jumalaapelkäävistä Apostolien teoissa. Luukas kuvaa toistuvasti Paavalin keskusteluja synagogissa, joissa hänen kuulijakuntansa koostuu kahdesta toisistaan erotetusta ihmisryhmästä: juutalaisista ja jumalaapelkäävistä. Näiden lisäksi Luukas mainitsee nimeltä joitakin jumalaapelkääviä. Jumalaapelkäävillä on merkitystä Luukkaan teologian ja kerronnan kannalta. Siksi tutkimuskirjallisuudessa esiintyy ajoittain näkemys, että Luukkaan kuvauksessa jumalaapelkäävistä on kyse vain teologisesta narraatiosta. Tutkielman aineiston valossa vaikuttaa kuitenkin ilmeiseltä, että jumalaapelkäävät eivät palvele vain Luukkaan teologisia tai kirjallisia päämääriä. Luukkaan kuvaus on osoittautunut relevantiksi sitä taustaa vasten, että antiikin kirjallisissa lähteissä on useita kuvauksia jumalaapelkäävistä. Näitä kuvauksia on sekä juutalaisissa että ei-juutalaisissa lähteissä. Kirjallisten lähteiden ohella jumalaapelkääviin viittaavat piirtokirjoitukset ovat keskeinen lähdeaineistokokonaisuus. Tutkielmaan on valittu näistä sellaiset, joilla on eniten informaatioarvoa. Suurin osa jumalaapelkääviin viittaavista piirtokirjoituksista on löydetty Vähän-Aasian alueelta. Aiheen kannalta keskeisin piirtokirjoitus on Afrodisiaksesta löydetty kivipaasi, johon on kirjoitettu selvästi eroteltuina kategorioina juutalaiset, proselyytit ja jumalaapelkäävät. Afrodisiaksen piirtokirjoitukset ovat tutkimushistoriallisesti merkittäviä siksi, että niiden kautta on saatu vakuuttava näyttö jumalaapelkäävistä synagogan yhteydessä. Toisaalta Afrodisiaksen piirtokirjoitusten löytymisen jälkeen myös epäselvempiä piirtokirjoituksia on alettu enenevässä määrin tulkita niiden valossa. Jumalaapelkäävät tunsivat ennestään juutalaista kulttuuria ja pyhiä kirjoituksia, joihin kristillinen sanoma pohjautuu, siksi he olivat merkittävä potentiaali varhaiselle kristinuskolle. Luukas esittää useiden heistä kääntyneen kristityiksi, muuten viittaukset jumalaapelkääviin kristillisissä lähteissä ovat niukat. Tutkielman viimeisessä kappaleessa esille otetut patristiset lähteet viittaavat kuitenkin siihen, että varhaisen kristinuskon parissa käytiin kiistaa ei-juutalaisista, jotka olivat eri tavoin omaksuneet synagogayhteisön käytäntöjä. Osa kristityistä osallistui juutalaisten yhteisöjen toimintaan tavalla, joka viitaa pikemminkin pitkään jatkuneeseen perinteeseen kuin siihen, että he olisivat tulleet tuntemaan juutalaisuutta vasta käännyttyään kristityiksi. Juutalaisille yhteisöille jumalaapelkäävät merkitsivät tärkeää yhteiskunnallista tukipilaria. Tutkielman aineiston valossa on ilmeistä, että juutalaiset yhteisöt olivat avoimia muuhun yhteiskuntaan nähden ja kykenivät kasvattamaan jumalaapelkäävien määrää vielä 300-luvulla, oletettavasti myöhemminkin.
  • Huitula, Iida (Helsingin yliopisto, 2022)
    Tässä tutkielmassa havainnoin piirtokirjoitusaineiston pohjalta varhaisen juutalaisuuden ja polyteismin yhteiseloa kreikkalaisroomalaisessa antiikissa sekä siinä ajassa ja paikassa tapahtuvia muutoksia. Erottelen millaisissa yhteyksissä juutalaisuus ja polyteismi kohtaavat, miten tätä kohtaamista kuvataan, kuka sitä kuvaa, kenen näkökulmasta teksti on kirjoitettu ja millaisessa asemassa juutalaisuus ja polyteismi ovat tässä tekstissä suhteessa toisiinsa. Lisäksi pyrin selittämään, mistä juutalaisuuden ja polyteismin päätyminen samaan tekstiin johtuu – suurimmassa osassa piirtokirjoituksia ei kuvata juutalaisuuden ja polyteismin kohtaamista, joten kyse on erityislaatuisesta tilanteesta. Lopulta havainnoin, missä määrin juutalaiset piirtokirjoitukset ovat mono- tai polyteistisiä ja millaista vuorovaikutusta niissä on havaittavissa valtaväestön kanssa. Kiinnitän erityistä huomiota juutalaisuuden moninaisuuteen ja identiteettien tunnistamiseen.Lopputuloksena esitän tulkinnan juutalaisuuden ja polyteismin suhteesta piirtokirjoitusaineiston perusteella.Tämä tutkielma on jatkoa keskustelulle varhaisen juutalaisuuden luonteesta. Aineistossani korostuvat erityisesti juutalaisuuden niin kutsuttu harmaa alue sekä paikalliset trendit.
  • Lehti, Risto (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmani käsittelee elegisellä distikonilla kirjoitettuja hautarunoja säetekniikan valossa. Hellenistiseltä ajalta lähtien esiintyy riittävän pitkiä hautarunoja, jotta niitten tarkastelu tästä näkökulmasta on hedelmällistä. Sen vuoksi aineisto on hellenistiseltä ajalta ja roomalaisajalta. Yhtäältä selvitän yleisiä komposition malleja, jotka perustuvat säännönmukaiseen säkeenkäyttöön. Toisaalta käytän tällä tavalla saavutettua käsitystä hautaepigrammien muodosta apuvälineenä, kun pyrin avaamaan yksittäisten runojen poetiikkaa. Valitsemani säetekninen lähestymistapa ei edusta kreikkalaisten runomittojen tutkimuksen päälinjaa. Tästä syystä gradussani on kaksi johdattelevaa lukua – luvut 2 ja 3. Luvussa 2 määrittelen ja esittelen tärkeimmät säkeenkäytön ilmiöt, joita analyysissani sovellan. Luvussa 3 tarkastelen viittä Antipatros Sidonlaisen kirjoittamaa kirjallista epigrammia, joitten yhteinen aihe on Anakreonin hauta. Tulkitsen, että Antipatroksen keskeinen pyrkimys on ollut varioida runoissaan elegisen distikonin käyttöä. Tulkintani antaa tukea sille ajatukselle, että säetekniikka on ollut osa hellenististen runoilijoitten tietoista keinovalikoimaa. Graduni laajimmassa luvussa tarkastelen 32 esimerkeiksi valitsemaani kivirunoa. Käsittelen runot havainnollisessa järjestyksessä: ensiksi säetekniikaltaan yksinkertaisemmat ja sitten monitahoisemmat esimerkit. Esittelen kompositiomallin, jossa samasta runosta on eroteltavissa proosamaisempi ”hautakirjoitus”-osa ja laulullinen ”threnodia”-osa. Tällaisen mallin löytäminen on tutkielmani tärkein yleisen tason tulos. Luvun viimeisessä pykälässä käsittelen kompleksisia runoesimerkkejä. Osoitan niitten olevan poetiikaltaan niin rikkaita, että on perusteltua ottaa kiviepigrammit runoutena vakavasti.
  • Hatz, Elina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkin työssäni latinalaisissa kunniapiirtokirjoituksissa esiintyviä perustelutyyppejä eli mitä kieliopillisia keinoja käyttäen on tekstissä kuvattu kunnioituksen kohteen ansiot. Rajasin materiaalin käsittämään ainoastaan Italian niemimaan noin vuodelta 10 eaa vuoteen 400 jaa, jotta piirtokirjoitukset eivät olisi maantieteellisesti liian hajanaisia, mutta antaisivat ajallisesti hyvän kuvan piirtokirjoituksissa tapahtuneesta kehityksestä. Tarkastelen erikseen tavallisille miehille ja keisareille suunnattuja kunniapiirtokirjoituksia, joita on tavallisille miehille 307 kappaletta ja keisareille 46 kappaletta. Olen käyttänyt tutkimuksessani runsaasti kvantitatiivisia menetelmiä, koska minua kiinnostaa erityisesti eri perustelutyyppien esiintyvyys. Työn tulokset on esitetty tilastoina, joiden perusteella olen analysoinut perustelutyyppien esiintyvyyttä ajassa ja maantieteellisesti. Perustelutyypit on jaettu kuuteen erilliseen ryhmään: ob-rakenteella muodostettuihin, kehuviin datiiveihin, kuvaileviin lauseisiin, kausaalilauseisiin, kausaalisiin ablatiiveihin ja sukulaisuussuhteeseen nojaaviin perusteluihin. Näistä ob-rakenne on kaikista käytetyin, mutta myös kehuvaa datiivia ja kuvailevia lauseita käytetään paljon. Nämä muodostavat 88 prosenttia kaikista perusteluista, kun kausaalilauseet, kausaaliset ablatiivit ja sukulaisuussuhteeseen nojaavat perustelutyypit kattavat vain 12 prosenttia kaikista perusteluista. Tarkastelen myös, miten perustelutyypit asettuvat piirtokirjoituksen teksteihin. Havaitsin, että usein kehuva datiivi, kausaalinen ablatiivi ja sukulaisuussuhteilla perusteltavat tavat sijoittuivat usein ihan piirtokirjoituksen loppuun. Ob-rakenne saattoi sijoittua tekstin loppuun tai keskivaiheille, ja lauseet sijoittuivat yleensä loppuun. Jos samassa tekstissä oli useampaa perustelutyyppiä, vaihtelivat tyyppien paikat paljon voimakkaammin. Kun tarkastelin kunniapiirtokirjoituksia maantieteellisesti, huomasin niiden keskittyneen tietyille alueille Rooman ympäristöön. Perustelutyypit itsessään olivat myös levinneet varsin tasaisesti jokaiselle alueelle. Ajallisesti tietyt perustelutyypit olivat tiettyinä ajanjaksoina suositumpia. Materiaalista näkee, että ob-rakenne saavutti suosiota 2. vuosisadalla, kunnes sen käyttö väheni 3. vuosisadalla. Kehuvaa datiivia esiintyi enemmän 3. vuosisadalla kuin sitä oli löytynyt 2. vuosisadalla. Keisarillisia kunniapiirtokirjoituksia tarkastellessani havaitsin, että suurin osa oli keskittynyt Roomaan ja sen ympäristöön. Sen sijaan niissä oli käytetty vain kolmea perustelutyyppiä: kehuvaa datiivia, kuvailevia lauseita ja kausaalilauseita. Kehuvat datiivit käsittivät näistä kaikista 87 prosenttia.
  • Töyräänvuori, Joanna; Valkama, Kirsi; Centre of Excellence in Ancient Near Eastern Empires (ANEE); Centre of Excellence Changes in Sacred Texts and Traditions (CSTT); Teologinen tiedekunta; Eksegetiikka; Kestävyystieteen instituutti (HELSUS) (Suomen eksegeettinen seura, 2020)
    Suomen eksegeettisen seuran julkaisuja
  • Pakkala, Juha (Suomen Eksegeettinen Seura, 2014)
    Suomen Eksegeettisen Seuran julkaisuja ; 107