Browsing by Subject "pohjavesialueet"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 22
  • Rintala, Jari; Britschgi, Ritva (Suomen ympäristökeskus, 2015)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 19/2015
    Selvityksen keskeisenä tavoitteena oli tarkastella miten arvokkaat geologiset muodostumat, pohjavesialueet sekä kiviaineshuoltoa palvelevat alueet on huomioitu maakuntakaavoissa. Maakuntakaavoilla on keskeinen merkitys arvokkaiden geologisten muodostumien ja pohjavesialueiden suojelussa sekä toisaalta alueellisen kiviaineshuollon järjestämisessä. Maakuntakaavatarkastelu tehtiin yleisellä tasolla kaikkien maakuntien osalta ja yksityiskohtaisemmin Uudenmaan ja Satakunnan maakunnissa, joissa tarkastelussa oli mukana myös yleiskaavoja. Valtakunnallisessa maakuntakaavatarkastelussa selvitettiin miten pohjavesialueet ja arvokkaiden geologisten muodostumien inventointiaineistojen tulokset on niissä huomioitu. Lisäksi tarkasteltiin näille alueille sekä kiviaineshuoltoa palveleville alueille annettuja kaavamääräyksiä ja kaavamerkintöjä. Uudellamaalla ja Satakunnassa tehtiin lisäksi vastaava tarkastelu yleiskaavojen osalta sekä selvitettiin maa-aineslupien sijoittumista suhteessa maakuntakaavan ja yleiskaavan eri kaavamerkintöihin. Selvityksessä oli mukana 16 yleiskaavaa ja noin 530 maa-aineslupaa. Lisäksi selvityksessä laadittiin yhteenveto arvokkaiden geologisten muodostumien ja pohjaveden suojeluun sekä maa-ainestenottoon liittyvistä maakunnallisista inventoinneista ja selvityksistä. Pääosassa maakuntakaavoja oli käytetty maa-ainestenottoalueita, arvokkaita geologisia muodostumia ja pohjavesialueita koskevia kaavamerkintöjä ympäristöministeriön asetuksen ja ohjeiden mukaisesti. Osassa maakuntakaavoja oli käytetty myös muita kaavamerkintöjä. Geologiset inventointiaineistot huomioitiin kaavoissa eri tavoin ja myös kaava- sekä suunnittelumääräyksissä oli kaavojen välillä vaihtelua. Uudenmaan ja Satakunnan maakuntakaavoissa osoitetut arvokkaat geologiset muodostumat sekä toisaalta kiviaineshuoltoon liittyvät alueet olivat ohjanneet maa-aineslupien sijoittumista melko hyvin. Pohjavesialueiden osalta tilanne oli toinen, yli 70 % soranottoluvista oli myönnetty pohjavesialueille.
  • Soveri, Jouko (Vesihallitus. National Board of Waters, 1985)
    Vesientutkimuslaitoksen julkaisuja 63
    Sulamisen vaikutus pohjaveden määrään ja laatuun Suomen kvartäärimuodostumissa
  • Hatva, Tuomo (National Board of Waters and the Environment. Vesi- ja ympäristöhallitus, 1989)
    Publications of the Water and Environment Research Institute. 4
    Yhteenveto: Rauta ja mangaani Suomen glasifluviaalisten akviferien pohjavedessä ja poisto biosuodatuksella
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 28/2017
    Selvityksen keskeisenä tavoitteena oli tarkastella miten Varsinais-Suomen, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakuntakaavoissa on huomioitu valtakunnallisesti arvokkaat geologiset muodostumat ja pohjavesialueet sekä toisaalta maa-ainesten ottoalueet ja maakunnallisten POSKI-projektien alue-ehdotukset. Lisäksi selvitettiin maa-aineslupien sijoittumista suhteessa näihin alueisiin sekä niihin liittyviin maakuntakaavan aluevarauksiin ja ominaisuusmerkintöihin. Selvityksessä oli mukana lähes 1200 maa-ainesten ottamislupaa. Varsinais-Suomessa ja Kymenlaaksossa luvat olivat huomattavasti enemmän kalliokiviaineksen ottamiselle kuin Etelä-Karjalassa, jossa lähes 75 % ottamisluvista oli soralle ja hiekalle. Etelä-Karjalassa maa-aineslupien mahdollistamat keskimääräiset ottomäärät olivat myös selvästi pienimmät. Geologisten inventointiaineistojen ja maa-ainestenottoon varattujen alueiden huomioimisessa maakuntakaavoissa oli huomattavia eroja. Maakuntakaavat olivat myös ohjanneet maa-aineslupien sijoittumista vaihtelevasti. Arvokkaille kallioalueille ja valtakunnallisen harjujensuojeluohjelmaan kuuluville alueille ei sijoittunut kuin muutamia maa-aineslupia. Sen sijaan, etenkin Varsinais-Suomen alueella, osassa maakuntakaavojen arvokkaita harjualueita ja pohjavesialueita sijaitsi paljon maa-ainesten ottoalueita. Maakuntakaavoissa osoitetut maa-ainesten ottoalueet (EO-alue) olivat ohjanneet maa-aineslupien sijoittumista korkeintaan tyydyttävästi.
  • Järvenpää, Lasse; Savolainen, Mika (Suomen ympäristökeskus, 2015)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 4/2015
    Sadannan ja haihdunnan epätasainen jakautuminen eri vuodenaikojen välillä asettaa maassamme erityisvaatimuksia niin viljelysmaan kuivatukselle kuin kastelullekin. Kuivatuksen tarkoituksena on aikaansaada kasvulle sopiva maan kosteustila ja viljelyyn tarvittavien koneiden vaatima kantavuus. Suomen 2,3 miljoonasta peltohehtaarista lähes 90 % tarvitsee kuivatusta. Nykyinen viljelytekniikka edellyttää toimivaa salaojitusjärjestelmää, jonka edellytyksenä on tehokas peruskuivatus. Vaikka viljelyksessä oleva peltoala on pääosin kertaalleen peruskuivatettu, tarvitaan edelleenkin peruskuivatuksen ylläpitoa ja parantamista. Ojaverkoston kunnon heikentyminen ja ilmastonmuutos tuovat ojitustarpeeseen uuden näkökulman. Maankuivatus on toisaalta muuttanut ja yksipuolistanut monien virtavesien luonnontilaa, joten peruskuivatushankkeiden suunnittelussa ja toteutuksessa tulee soveltaa entistä laajemmin ns. luonnonmukaisen vesirakentamisen periaatteita. Oppaassa on esitetty kattavasti maankuivatuksen suunnitteluun ja toteutukseen liittyvät näkökohdat, teknilliset ja ympäristölliset ohjeet sekä laatuvaatimukset. Oppaassa on keskitetty maatalousalueiden kuivatukseen, mutta myös metsäojituksia on käsitelty lyhyesti. Lisäksi oppaassa on esitelty kastelun perusteet sekä keskeiset kastelumenetelmät. Maa- ja metsätalousministeriö asetti maankuivatus- ja kasteluoppaan laatimiseksi ohjausryhmän 17.1.2005. Työssä tuli ottaa huomioon se, että ojitushankkeet ovat nykyisin useimmiten peruskorjaustöitä, joihin voidaan soveltaa entistä sujuvampaa suunnittelumenettelyä. Oppaasta julkaistiin ensimmäinen versio työryhmän mietintönä vuonna 2007. Vesilain uudistamisen ja ojitusasioita käsittelevien tahojen organisaatiomuutosten selventämiseksi oppaasta on nyt julkaistu toinen päivitetty painos. Tässä painoksessa on vesilain uudistuksen tavoitteiden mukaisesti kiinnitetty entistä enemmän huomiota puroluonnon suojeluun sekä pohjavesialueilla ja happamilla sulfaattimailla tapahtuvien ojitusten haittojen ennaltaehkäisemiseen. Suuri paino oppaan uudistuksessa on ollut muuttuneiden viranomaiskäsittelyjen kuvaamisessa. Ojitukseen ryhtyvällä on entistä selkeämpi vastuu suunnitelmien laatimisesta sekä ojituksesta ilmoittamisesta viranomaisille.
  • Nysten, Taina (National Board of Waters and the Environment, Finland, 1994)
    Publications of the Water and Environment Research Institute. 15
    Yhteenveto: Kärkölän likaantuneen pohjavesialueen matemaattinen mallinnus
  • Tidenberg, Sanna; Taipale, Tero; Gustafsson, Juhani (Suomen ympäristökeskus, 2009)
    Suomen ympäristö 29/2009
    Julkaisu käsittelee jakeluasemien sijoittumista pohjavesialueille eli käytännössä MTBE:n mahdollisia päästölähteitä, MTBE:n taustapitoisuutta pohjavesissä sekä Pilot-kokeiden tuloksia pohjavesitarkkailun tavoitteista, tarkkailumenetelmien soveltuvuudesta riskinhallintaan ja pohjavesitarkkailun kehittämisestä. Julkaisuun on koottu tietoja MTBE:n ominaisuuksista, käyttäytymisestä ja kulkeutumisesta pohjavesissä sekä MTBE:n esiintymisestä ja pilaantumistapauksista muun muassa POVET- rekisterin perusteella. Lisaksi julkaisussa esitellään joitakin vaihtoehtoja MTBE:lle ja sen puhdistamismahdollisuuksia pohjavedestä. Julkaisu perustuu vuonna 2003 käynnistettyyn kehityshankkeeseen ”Bensiinin lisäaineiden, MTBE:n ja TAME:n, pohjavesiseurannan suunnittelu ja kehittely”, jonka tavoitteena on luoda EU:n riskinvähentämisstrategian mukainen, toimiva ja taloudellisesti toteutuskelpoinen malli jakeluasemien päästötarkkailulle. Hankkeeseen sisältyy neljä osa-aluetta: pohjavesialueilla sijaitsevien jakeluasemien kartoittaminen, MTBE:n taustapitoisuuden selvittäminen pohjavesissä, päästötarkkailun ja pohjavesiseurannan Pilot-kokeet kahdella jakeluasemalla sekä ohjeiden laatiminen jakeluasemien toiminnan ja tarkkailun toteuttamisesta ja valvonnasta. MTBE on erittäin vesiliukoinen yhdiste ja tästä johtuen maaperään päästyään se kulkeutuu helposti pohjaveteen ja saattaa levitä virtauksen mukana. Alhaisen haju- ja makukynnyksen takia MTBE rajoittaa jo hyvin alhaisissa pitoisuuksissa pohjaveden käyttöä talousvetenä. MTBE:n biologinen hajoaminen on hidasta, joten se joudutaan poistamaan pohjavedestä erilaisilla kunnostusmenetelmillä. Verrattuna muuhun Eurooppaan, Suomessa MTBE:n suhteellinen osuus bensiinissä on korkea. MTBE:n suuri vesiliukoisuus, kulkeutuvuus pohjavedessä ja heikko biohajoaminen yhdistettynä bensiinin korkeisiin MTBE-pitoisuuksiin, voivat nostaa pitoisuuden pohjavedessä huomattavan korkeaksi ja aiheuttaa pohjaveden pilaantumista. Huomattavimmat päästöt ympäristöön tapahtuvat bensiinin jakelun, varastoinnin ja käytön yhteydessä. Merkittävän riskin aiheuttavat pohjavesialueilla sijaitsevat polttonesteen jakeluasemat. Huoltamoiden suojausrakenteilla ja niiden rakennustyön aikaisella valvonnalla on merkittävä vaikutus pohjaveden suojeluun. Valtaosassa MTBE-havainnoista hajukynnys, 15 μg/l, ei ylittynyt mutta pahimpien pilaantumistapausten yhteydessä pitoisuudet ylittivät reilusti sekä haju- että makukynnyksen. Maksimipitoisuudeksi todettiin 1 000 mg/l. Valtaosa havainnoista liittyi saastuneisiin maihin. Hämeen ympäristökeskuksen alueella toteutetun MTBE-pilaantumistapauksen monitoroinnin sekä puhdistustoimenpiteiden ja niiden seurannan perusteella näyttää siltä, että puhdistustoimenpiteillä on nopea ja merkittävä vaikutus pitoisuuksien alenemiseen pohjavedessä.
  • Kivimäki, Anna-Liisa; Reinikainen, Jussi; Tuominen, Sirkku; Nysten, Taina; Eskola, Paula; Hjorth, Suvi; Järvikivi, Mikko; Sarkkila, Jouni; Heino, Petri (Suomen ympäristökeskus, 2009)
    Suomen ympäristö 15/2009
    Reaktiivisella seinämällä tarkoitetaan maaperään asennettua, reaktiivista materiaalia sisältävää seinämärakennetta tai –vyöhykettä, jonka läpi pilaantunut pohjavesi johdetaan muuttamatta pohjaveden luonnollisia virtausreittejä. Pohjavesi puhdistuu, kun seinämän läpi kulkevat haitta-aineet reagoivat reaktiivisen materiaalin kanssa ja muuntuvat samalla haitattomiksi tai alkuperäistä vähemmän haitallisiksi yhdisteiksi tai pidättyvät seinämään. Menetelmän toistaiseksi yleisin sovellus on ollut klooratuilla liuottimilla pilaantuneen pohjaveden puhdistaminen raemuotoisen metalliraudan avulla. Menetelmän toimivuutta Suomen olosuhteissa tutkittiin asentamalla koeseinämä Oriveden Asemanseudun pilaantuneelle pohjavesialueelle. Koeseinämässä käytettiin kotimaista rautamateriaalia. Oriveden koekohteen kokemukset seinämän asentamisesta Suomen hydrogeologisissa olosuhteisissa osoittivat, että seinämä saadaan sekä hydraulisesti että puhdistumisprosessin kannalta toimivaksi myös tyypillisissä vedenhankinnan kannalta tärkeissä pohjavesimuodostumissa.
  • Orvomaa, Mirjam (Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristö 40/2008
    Hankkeen ensisijaisena tarkoituksena oli selvittää pohjavedenottamoiden suoja-alueiden sijainti, maankäyttöä sekä suojelumääräysten toteutumista ympäristö- ja maa-ainesottoluvissa. Pohjavedenottamokohtaiset suoja-alueet olivat ensimmäinen keino suojella pohjavesiä vesilain voimaantulosta vuodesta 1961 lähtien. Pääosa suoja-aluepäätöksistä on tehty jo yli 20 vuotta sitten. Suomessa on noin 230 pohjavedenottamoa joilla on vesilain mukainen suoja-alue. Ottamotoiminta oli edelleen käynnissä noin 80 % suoja-alueilla sijaitsevista pohjavedenottamoissa. Suoja-alueen laajuus oli usein sidoksissa pohjavesialueen kokoon, mutta poikkeuksiakin löytyy. Pinta-alat vaihtelivat muutamasta hehtaarista ja tuhanteen hehtaarin. Suoja-alueita ei ole rajattu aina hydrologisin perustein, vaan rajaukset perustuivat osittain kiinteistörajoihin. Suoja-alueelle määrättiin toiminnallisia rajoituksia, joiden tavoitteena oli ylläpitää pohjaveden hyvää laatua. Verratessa muutoksia suoja-alueiden määräyksissä vuosikymmenten välillä voidaan todeta, että ne olivat tiukentuneet myöntämisajankohdan voimassa olevan lainsäädännön mukaan. Pohjavettä vaarantavia riskitekijöitä oli usein sallittu sijoitettavaksi suoja-alueiden välittömään läheisyyteen ja ne saattoivat sijaita vedenottamon muodostumisalueella vaikka ne eivät sijoittuneet suoja-alueelle. Maankäyttömuodot olivat muuttuneet riskialttiimmaksi useilla suoja-alueilla. Kaavoituksessa vedenottamoiden suoja-alueita ei oltu erikseen mainittu. Pohjavedenottamoiden suoja-alueille myönnetyissä ympäristöluvissa oli vain osassa otettu huomioon suoja-alue ja sen määräykset. Suoja-alueilla sijaitsi useita satoja vanhoja maa-ainesottoalueita. Lisäksi voimassa olevia maa-ainesottamislupia oli noin 60 kpl. Uusimmat alueille myönnetyt luvat olivat voimassa 2020-luvun alkuun asti. 1990-luvun puolivälin jälkeen suoja-alueita on perustettu vähän osittain niiden rinnalle tulleen suojelusuunnitelmien vuoksi. Vedenottamoiden suoja-alueista 74 oli sellaisia joille on myös laadittu pohjavesialueiden suojelusuunnitelma. Suoja-alueiden muodostamisen tarpeellisuudesta lainsäädännön ja vesipuitedirektiivin suojelutavoitteiden parantuneessa nykytilanteessa voidaan tutkimuksen johtopäätöksenä todeta, että suoja-alueen perustaminen on edelleen toimiva vaihtoehto pohjaveden suojelemiseksi.
  • Tiljander, Mia; Hublin, Patrick; Hyvönen, Arto; Hyvärinen, Jari; Kohvakka, Jouko; Lyytikäinen, Ari; Rummukainen, MIkko; Strengell, Marjatta; Särkioja, Aarno; Britschgi, Ritva (Pohjois-Savon ympäristökeskus, 2007)
    PSAra 4/2007
    Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittamista (Poski-projekti) selvitettiin Pohjois-Savon maakunnissa vuosina 2005-2007. Tavoitteena on turvata geologisen luonnon ympäristöarvot, hyvälaatuinen pohjavesi yhdyskuntien vesihuoltoon sekä laadukkaiden kiviainesten saanti yhdyskuntarakentamiseen. Vedenhankintaa varten tärkeitä (I luokka) pohjavesialueita, on tutkimusalueella yhteensä 107 kpl, ja näillä alueilla muodostuvan pohjaveden yhteenlaskettu määräarvio on noin 160 000 m3/d . Tästä vesimäärästä käytetään nykyisellään hieman yli 44 000 m3/d eli noin 28 %. Vedenhankintaan soveltuvia (II-luokka) pohjavesialueita on tämän tutkimuksen jälkeen 67 kpl, joilla muodostuu pohjavettä arviolta noin 48 000 m3/d.). Tässä projektissa pohjavesialueiden luokitusta tarkistettiin ja tehtyjen tutkimusten pohjalta suurin osa entisistä kolmannen luokan alueista poistettiin kokonaan pohjavesialueluokituksesta. Pohjois-Savon alueelle jäi vielä 7 pohjavesialuetta luokaan III. Nämä alueet tullaan tulevaisuudessa tutkimaan tarkemmin ja niiden kelpoisuus vedenhankintaan tullaan arvioimaan. Sora- ja hiekkavarat sijaitsevat maakunnan poikki kaakosta luoteeseen kulkevissa pitkittäisharjuissa. Pohjois-Savon maakunnan alueella on Geologian tutkimuskeskuksen maa-ainestietokannan mukaan muodostumia 1 322 kpl, joiden maa-ainesten yhteenlaskettu kokonaisainesmäärä on noin 1 769 milj.m3. Pinta-alaa näillä muodostumilla on yhteensä noin 31 450 ha. Pohjois-Savon maakunnassa 20 kunnan alueelta rajattiin 65 kpl erillistä varsinaiseksi ottoalueeksi soveltuvaa ja osittain soveltuvaa aluetta. Projektissa tarkasteltiin alueita maakuntamittakaavassa, joten yksittäisiä, pieniä alueita ei rajattu ottoalueiksi.Tutkimusalueen maa-ainestenottoalueiksi rajattujen alueiden sora- ja hiekkavarat pohjavesipinnan yläpuolella ovat yhteensä noin 103,6 milj.m3. Käytännössä pohjaveden pinnan päälle jätettävän suojakerroksen paksuus on vähintään kaksi metriä, jolloin käyttökelpoisen maa-aineksen määrä on enintään noin 83,0 milj.m3. Murskauskelpoisen aineksen (A-luokka) osuus on siitä 1,8 milj.m3 (2 %), soravaltaisen aineksen (Bluokka)22 milj.m3 (27 %) ja hiekkavaltaisen aineksen 59 milj.m3 (C-luokka) (71 %). Luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaiksi harjualueiksi arvotettiin ja luokiteltiin yhteensä 157 harjualuetta. Kansainvälisesti ja valtakunnallisesti arvokkaisiin harjualueisiin sisältyy 14 aluetta, maakunnallisesti arvokkaisiin 58 ja paikallisesti arvokkaisiin 85 harjualuetta. Alueiden pinta-ala on yhteensä 15470 ha.
  • Britschgi, Ritva; Antikainen, Merja; Ekholm-Peltonen, Maria; Hyvärinen, Vesa; Nylander, Esko; Siiro, Petri; Suomela, Tapani (Suomen ympäristökeskus, 2009)
    Ympäristöopas
    Tämä opas on tarkoitettu alueellisten ympäristökeskusten pohjavesiasiantuntijoille ja viranomaisille, pohjavesialueilla toimiville, pohjavettä käyttäville sekä pohjavedestä, sen käytöstä ja suojelusta kiinnostuneille. Oppaaseen on koottu tietoa pohjavesialueiden kartoituksesta ja luokituksesta, pohjavettä koskevasta lainsäädännöstä sekä pohjavesialuetiedon käytöstä eri tarkoituksissa. Oppaassa on kiinnitetty erityistä huomioita muutoksiin pohjavesialuerajauksissa ja luokituksessa sekä muutostilanteisiin liittyviin hyvän tiedottamisen käytäntöihin.
  • Britschgi, Ritva; Hatva, Tuomo; Suomela, Tapani (Vesi- ja ympäristöhallitus, 1991)
    Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja - sarja B 7
  • Remes, Paula; Valta, Helena (Pohjois-Savon ympäristökeskus, 2007)
    PSAra 1/2007
    Tämä suojelusuunnitelma on laadittu kolmelle pohjavesialueelle, jotka sijaitsevat Iisalmen kaupungin ja Lapinlahden kunnan alueella. Pohjavesialueet sijoittuvat etelä-kaakosta Lapinlahden ja Iisalmen kautta luoteeseen suuntautuvalle pitkittäisharjujaksolle. Eteläisin suojelusuunnitelmaan sisältyvistä pohjavesialueista on Haminamäki-Humppi, jonka pohjoispuolella on Honkamäen pohjavesialue. Peltosalmi-Ohenmäen pohjavesialue sijaitsee Iisalmen kaupungin eteläosassa. Suojelusuunnitelma on laadittu turvaamaan Ylä-Savon Vesi Oy:n vedenhankintaa. Suojelusuunnitelmaan sisältyviltä pohjavesialueilta otetaan lähes puolet Ylä-Savon Vesi Oy:n tuottamasta vedestä. Suojelusuunnitelmassa on selvitetty alueen geologisia ja hydrogeologisia olosuhteita, vedenottamoita ja pohjaveden laatua. Lisäksi on kartoitettu pohjavesialueilla olevia riskitoimintoja ja arvioitu riskien vaikuttavuutta. Mahdollisiksi riskiä aiheuttaviksi toiminnoiksi on luokiteltu asutus, liikenne ja tienpito, rautatieliikenne, yritystoiminta, maa-ainestenotto, muuntamot, maa- ja metsätalous sekä pilaantuneet tai mahdollisesti pilaantuneet maa-alueet (pima-alueet). Selvityksessä on myös huomioitu pohjavesien ennakoiva suojelu maankäytön ja kaavatilanteen suhteen. Toimenpidesuosituksia on esitetty maankäytön suunnitteluun antamalla rajoituksia ja suosituksia pohjavesialueille tulevaisuudessa sijoitettaville toiminnoille. Lisäksi suojelusuunnitelma sisältää toimenpideohjelman ja esityksen seurannan järjestämisestä. Tässä suojelusuunnitelmassa hyödynnetään suojelusuunnitelmamenettelystä tähän mennessä saatuja käytännön kokemuksia ja sovelletaan vesipuitedirektiivin asettamia vaatimuksia pohjaveden suojelulle. Tavoitteena on käyttää tätä nyt laadittua suojelusuunnitelmaa esimerkkinä tulevaisuudessa uusia suojelusuunnitelmia laadittaessa.
  • Rintala, Jari; Hyvärinen, Vesa; Illmer, Kari; Nylander, Esko; Pulkkinen, Pekka; Rantala, Pasi; Siiro, Petri (Suomen ympäristökeskus, 2007)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 7/2007
  • Kajoniemi, Mikko; Eskelinen, Anu; Keskitalo, Katariina; Rajamäki, Raimo; Rautanen, Heidi; Sahala, Lauri; Sääksniemi, Eerikki; Timperi, Jukka; Tossavainen, Jyrki; Vallius, Pekka; Vuokko, Jouko (Kaakkois-Suomen ympäristökeskus, 2008)
    KASra 2/2008
    Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittamista käsittelevä POSKI-projekti oli käynnissä Etelä-Karjalassa vuosina 2004–2007. Projektin tavoitteena oli turvata geologisen luonnon ympäristöarvot, hyvälaatuinen pohjavesi yhdyskuntien vesihuoltoon sekä laadukkaiden kiviainesten saanti yhdyskuntarakentamiseen. Ehdotuksella ei ole suoraan lakiin perustuvia oikeudellisia vaikutuksia, vaan lopullinen alueiden käytön yhteensovittaminen tapahtuu maakuntakaavoituksessa ja kuntien yleiskaavoituksessa. Projektin lähtöaineiston muodostivat alueella tehdyt erilaiset selvitykset ja luokitukset, joita täydennettiin tarvittavin osin hankkeen aikana. Lisäksi alueella tehtiin uusia maa- ja kallioperätutkimuksia, pohjavesitutkimuksia sekä luontoselvityksiä. Tutkimuksissa tarkasteltiin sora-, kallio- ja muita kiviainesmuodostumia geologisina, hydrogeologisina ja maisemallisina kokonaisuuksina. Tutkimusten perusteella Etelä-Karjalassa on 56 vedenhankintaa varten tärkeää pohjavesialuetta (luokka I). Niiden arvioitu antoisuus on noin 138 000 m3/d. Vedenhankintaan soveltuvia pohjavesialueita (luokka II) on yhteensä 88, joiden antoisuus on noin 126 000 m3/d. Tutkimusalueen pohjavesipinnan yläpuoliset hiekka- ja soravarat ovat yhteensä noin 5 326 milj. m3. Murskauskelpoisen aineksen määrä on 86 milj. m3 (1,6 %), soravaltaista ainesta on 817 milj. m3 (15,3 %) ja hiekkavaltaista ainesta 4 423 milj. m3 (85,9 %). Maaperätutkimusten yhteydessä inventoidut kiviainesvarat riittäisivät alueella laskennallisesti keskimäärin noin 611 vuodeksi. Murskauskelpoisen ja soravaltaisen aineksen riittävyys on keskimäärin 98 vuotta. Tutkimuksessa inventoitujen kalliokiviainesten kokonaismäärä maanpinnan 0-tasoon arvioituna noin 780 milj. m3. Rakentamiseen soveltuvia kiviaineksia tutkituista kallioalueista on 284 milj. m3 (36,4 %). Näiden laskennallinen riittävyys keskimääräisellä kulutuksella on noin 225 vuotta. Parhaimpiin laatuluokkiin kuuluvat kiviainesvarat ovat kallioperän laadusta johtuen varsin rajalliset, yhteensä 34,3 milj. m3 (4,4 %) ja näiden riittävyys on laskennallisesti noin 27 vuotta.
  • Valpola, Salla; Rankonen, Emmi; Lyytikäinen, Ari; Laxström, Heidi; Auri, Jaakko; Koivisto, Anna-Maria; Antikainen, Merja; Hyvry, Irma; Breilin, Olli; Rämet, Jussi (Länsi-Suomen ympäristökeskus, 2009)
    LSUra 6/2009
    Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittamista käsittelevä POSKI-projekti oli käynnissä Keski-Pohjanmaan alueella vuosina 2007-2009. Projektin tavoitteena on turvata hyvälaatuisen kiviaineksen saatavuus yhdyskuntarakentamisessa, hyvä laatuisen ja riittävän pohjaveden saatavuus yhdyskuntien vesihuollon käyttöön sekä geologisen luonnon ympäristöarvot. Projektin tuloksena koottua aineistoa sovelletaan Keski-Pohjanmaan maakuntakaavan 3. vaihekaavassa sekä maa-aineslupia koskevasa päätöksenteossa. Lopullinen alueiden käytön yhteensovittaminen tapahtuu maakuntakaavassa sekä kuntien yleiskaavoituksessa. Alueella aiemmin tehtyjä selvityksiä täydennettiin kartoittamalla maa- ja kallioperän kiviainesten määrää ja laatua sekä tarkentamalla pohjavesialueiden luokitustietoja maaperä- ja pohjavesitutkimuksin. Lisäksi täydennettiin arvokkaiden harjualueiden selvitystä sekä inventoitiin kallioalueiden luontoarvoja. Keski-Pohjanmaalla on yhteensä 57 vedenhankintaa varten tärkeää pohjavesialuetta (I luokka), joilla muodostuu vuorokaudessa arviolta noin 73 400 m3 vettä. Vedenhankintaan soveltuvia pohjavesialueita (II luokka) on 13 kpl ja niiden antoisuus noin 10 400 m3/d. Vedenkulutus vuonna 2030 on ennusteen mukaisesti 19 930 m3/d, jolloin n. 24 prosenttia pohjavesivaroista on käytössä. Keski-Pohjanmaan alueella on hiekka- ja soravaroja yhteensä noin 640 milj. kuutiota, josta kiviainesten ottoon soveltuvilla alueilla noin 140 milj. k-m3. Tästä soraa tai murskeeksi soveltuvaa ainesta on noin 15 prosenttia eli noin 21 milj. k-m3. Tutkituista kalliokiviainesalueista 314 osoittautui kiviaineksen ottoon soveltuviksi. Näissä kohteissa on arvion mukaan kalliokiviainesta yhteensä noin 153 milj. k-m3. Kiviainestestien perusteella 7 kohdetta testatuista 23 kohteesta osoittautui I-luokan kiviainekseksi (TIEL 1995). Keski- Pohjanmaan alueella on jäljellä varsin niukasti hiekan ja soran ottamiseen soveltuvia alueita. Tärkeiden ja vedenhankintaan soveltuvien pohjavesialueiden ulkopuolelle sijoittuvat muodostumat ovat jo pitkälti ottotoiminnan piirissä tai niiden aines on raekooltaan liian hienoa. Pohjavesialueilla kiviainesten oton esteenä on usein pohjaveden pinnan yläpuolella olevien kerrostumien pienet kerrospaksuudet.Todennäköisesti kiviainesten otto tulee jatkossa siirtymään kasvavassa määrin kalliokiviainekseen ja korvaaviin kiviaineksiin. Koska murskauskelpoinen harjusora on kuitenkin tärkeä raaka-aine mm. betoniteollisuudelle, tulisi hyvälaatuisen soran käyttöä jatkossa ohjata ainoastaan sellaisiin tarkoituksiin, joissa sen saatavuus on keskeistä.
  • Khublaryan, Martin G.; Frolov, Anatolii P. (The National Board of Waters and the Environment. Vesi- ja ympäristöhallitus, 1989)
    Publications of the water and environment research institute 3, pp. 40-47
  • Hanski, Minna (Ympäristöministeriö, 2010)
    Suomen ympäristö 7/2010
    Vuonna 2007 hyväksytyssä hallitusohjelmassa edellytetään hedelmänja marjantuotannon esteiden selvittämistä pohjavesialueilla. Tavoitteen toteuttamiseksi käynnistettiin selvitystyö, jonka tarkoituksena oli selventää pohjavesialueiden rajaamismenettelyä ottaen huomioon rajaamisesta aiheutuvat rajoitukset erityisesti hedelmän- ja marjanviljelylle. Hankkeessa tehtiin hydrogeologisia lisäselvityksiä kuudella pohjavesialueella, testatiin uusien tutkimusmentelmien soveltuvuutta ja kustannustehokkuutta, arvioitiin pohjavesialueiden lisäselvitysten tarvetta valtakunnallisesti sekä laadittiin yhteenveto asiaa koskevasta lainsäädännöstä, ohjeista ja suosituksista. Viidellä alueella kuudesta ilmeni rajoissa korjattavaa, kun pohjavesiesiintymiä selvitettiin aiempaa tarkemmin. Kiireellisiä selvitystarpeita todettiin noin 90 pohjavesialueella ja näiden lisäselvitysten kustannuksiksi arvioitiin yli 2 miljoonaa euroa.Hanketta ohjasi maa- ja metsätalousministeriön asettama ohjausryhmä ja sen toteutuksesta vastasi Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2007)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 29/2007
  • Nystén, Taina; Hänninen, Tuija (Suomen ympäristökeskus, 1997)
    Suomen ympäristö 57