Browsing by Subject "poikkeavuus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-11 of 11
  • Linner, Tommi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Mielenterveyden häiriöihin kohdistetaan erilaisia kielteisiä mielikuvia. Kielteiset mielikuvat toimivat mielenterveyden häiriödiagnoosin ohella sosiaalisen poikkeavuuden perustana. Yksilön näkökulmasta mielenterveyden häiriödiagnoosin saamiseen liittyvän kokemusmaailman tarkastelussa on aiemmin tukeuduttu muun muassa sosiaalisen stigman tulkintakäsitteeseen. Mielen sairauden näkökulma puolestaan asettaa diagnosoidun potilaan toimija-asemaan, johon kytkeytyy potilaalle ominaiset oikeudet ja velvollisuudet. Toisaalta mediassa on nostettu mielenterveyden häiriöt esiin myös toisenlaisessa valossa. Mielenterveyden häiriöitä koskeva kulttuurinen asenneilmasto vaikuttaakin olevan murroksessa. Mielenterveyden häiriöitä varjostava häpeäleima on kääntynyt paikoin myös positiiviseksi sosiaaliseksi pääomaksi ja aihetta koskettavaa keskustelua käydään vilkkaasti myös sellaisen narratiivin viitekehyksessä, jossa korostuvat toiveikkuus, selviytyminen, sankarillisuus ja elämänmyönteisyys. Samanaikaisesti mielenterveyden häiriöt on noussut näkyvään rooliin yhteiskunnan työhyvinvointia, syrjäytymistä ja kansantaloutta koskevassa keskustelussa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää sitä, millä tavalla mielenterveyden häiriödiagnoosi jäsentyy diagnoosin saajan puheessa arvottavina kannanottoina sekä minkälaista identiteettiä diagnoosin saaja rakentaa itselleen yksilöhaastattelun vuorovaikutustilanteessa. Tutkimuksen metateoreettisen viitekehyksen muodostavat sosiaalinen konstruktionismi ja diskursiivinen psykologia. Aineiston tarkastelussa hyödynnetään lisäksi positiointiteoriaa ja analyyttisinä tulkintakäsitteinä tukeudutaan subjektiposition ja tulkintarepertuaarin käsitteisiin. Mielenterveyden häiriöitä tarkastellaan kielellisesti rakentuvina konstruktioina, joiden merkitys nähdään muotoutuvan asianomaiselle vuorovaikutuksessa. Tällainen lähtökohta ei kuitenkaan pyri palauttamaan tutkittavaa ilmiötä olemuksellisesti pelkästään kielelliseksi ilmiöksi sinänsä. Yksilökeskeinen näkökulma ilmiötä koskevista erilaisista arvottamisen ja merkityksen muodostamisen tavoista kuitenkin suosii tutkittavan ilmiön tarkastelua kielellisesti rakentuvana ilmiönä. Tutkimuksessa mielenkiinto kohdistetaan arvottavaan kannanottamiseen sekä aineistossa ilmenevien puhetapojen analyyttiseen tulkintaan. Tutkimuksen laadullisessa tutkimusasetelmassa hyödynnetään metodologisena lähestymistapana laadullista asennetutkimusta. Laadullisen asennetutkimuksen periaatteiden mukaisesti asenne nähdään suhdekäsitteenä, joka muotoutuu argumentaatiossa arvottajan ja asenneilmaisun kohteen tuottamisen myötä subjektiivisesti. Laadullisen aineiston analyysissä havaintoyksiköksi otetaan näin ollen arvottava puhetoiminta. Arvottavan puhetoiminnan tarkastelusta voidaan tunnistaa kannanottajan rakentama subjektipositio eli puhuja-asema, josta käsin arvottaminen tapahtuu. Sen lisäksi havaitaan puheenresurssina hyödynnettävä kulttuurinen puhetapa eli tulkintarepertuaari sekä asenteen kohde. Arvottavaa kannanottamista viritetään haastattelutilanteessa väittämän muotoon esitetyillä virikekysymyksillä. Haastatteluaineisto koostuu seitsemästä yksilöhaastattelusta. Aineisto kerättiin syksyllä 2019. Tämän tutkimuksen käyttöön aineistoksi rajattiin yksi virikekysymys. Tutkimusaineiston analyysin perusteella aineistosta tunnistettiin yhteensä kuusi asenneilmaisua. Asenneilmaisut havaittiin muotoutuvan neljän subjektiposition ja tulkintarepertuaarin pohjalta. Aineiston analyysin perusteella tehtiin kolme keskeistä havaintoa. Ensimmäisenä havaintona nähdään, että mielenterveyden häiriödiagnoosin saaminen lääkäriltä jäsentyy diagnoosin saajalle merkitykseltään moniulotteisempana, kuin pelkästään sairauskeskeisenä kokemuksena. Tutkimuksen tuloksista voidaan havaita, että diagnoosin saamiseen kytkeytyy laaja-alaisesti erilaisia sosiaalisia ja psykologisia merkityksiä. Toiseksi tutkimuksen tuloksista huomataan, että mielenterveyden häiriödiagnoosi virittää diagnoosin saajassa sellaisia asenneilmaisuja, jotka voivat olla myönteisiä tai kielteisiä ja jotka voivat kohdistua erilaisiin sidosryhmiin ja kohteisiin. Kolmantena huomiona tutkimuksen tuloksista ilmenee se, että mielenterveyden häiriödiagnoosi mahdollistaa asianomaiselle erilaisia puhuja-asemia. Tämän havainnon perusteella voidaan esittää tulkinta siitä, että mielenterveyden häiriödiagnoosi mahdollistaa mielenterveyden potilaan ohella myös sellaisia vuorovaikutuksessa muodostettavia identiteettejä, jotka antavat asianomaiselle keinoja hallita esimerkiksi diagnoosin saamiseen liittyvää sosiaalista jännitettä.
  • Niemelä, Anna Riikka (2003)
    Tutkimuksessa lähestytään varhaista äitiyttä elämänkulun ja kulttuuristen ikäjärjestysten näkökulmasta. Varhainen äitiys tarkoittaa tässä lapsen saamista alle 20-vuotiaana. Tutkimus kytkeytyy nuorisotutkimuksen, iän ja elämänkulun sosiologian sekä perhe- ja sukupuolen sosiologian keskusteluihin. Äidiksi tuleminen alle 20-vuotiaana poikkeaa monista elämänkulkuun liittyvistä normatiivisista odotuksista ja kulttuurisista käytännöistä länsimaisessa yhteiskunnassa. Vanhemmuus on ikärooli, joka yleensä liitetään vain aikuisuuteen; nuoruuden kulttuuriset sisällöt määrittyvät monella tavalla sille vastakkaisiksi. Varhainen äitiys on ristiriitainen ja usein ongelmallisena pidetty ilmiö individualistisessa yhteiskunnassa, jossa pitkää ja vapaata nuoruutta ihannoidaan ja perheen perustaminen lykkääntyy yhä myöhemmälle iälle. Varhaista äitiyttä pidetään riskinä sekä äidin että lapsen kehitykselle ja myöhemmälle elämänkululle. Tässä tutkimuksessa nostetaan esiin nuorten äitien oma näkökulma aiheeseen. Tutkimuksen pääaineistona ovat nuorten äitien (n = 11) teemahaastattelut ja sivuaineistona nuorten isien (n = 2) haastattelut. Haastatellut ovat 17-24-vuotiaita ja tulleet vanhemmiksi 16-19-vuotiaina. Teemoittain etenevässä analyysissa tarkastellaan nuorten äitien tapoja perustella varhaista äitiyttä. Perustelutapojen analysoinnin pohjalta hahmotetaan niitä kulttuurisia ikäjärjestyksiä sekä elämänkulun ja äitiyden malleja, joiden valossa varhainen äitiys tulee kulttuurisesti ymmärrettäväksi. Analyysin keskeisimmät näkökulmat ovat erilaiset ikämäärittelyt, nuoruuden ja aikuisuuden kulttuuriset ulottuvuudet ja niiden sukupuolittuneisuus sekä perheen perustamisen ja äitiyden problemaattisuus jälkimodernissa yhteiskunnassa. Tutkimuksen keskeiset tulokset liittyvät äitiyden, nuoruuden ja aikuisuuden kulttuurisiin sisältöihin. Äitiys määrittyy luonnolliseksi, myönteiseksi ja itsestäänselväksi tapahtumaksi elämässä. Hyvän äitiyden ajatellaan syntyvän luonnostaan, käytännön kokemuksen myötä. Valmius äidiksi ei edellytä tiettyä kronologista ikää, korkeaa koulutusta tai vakiintunutta taloudellista asemaa, vaan se riippuu yksilön omasta kokemuksesta sekä kyvystä ottaa vastuu. Lasten hankkiminen varhain nähdään edullisena sekä lapsen että äidin kannalta. Nuoruudesta tulee hyvän äitiyden resurssi, kun taas liika aikuisuus määrittyy kielteiseksi. Varhaisen äitiyden sijasta riskiksi määrittyy lasten hankkimisen lykkääminen. Vapaan nuoruuden ihanne saa ristiriitaisen aseman: toisaalta nuoret äidit ottavat siihen etäisyyttä yhdistämällä sen vastuuttomuuteen ja itsekkyyteen, toisaalta he korostavat riittävän vapauden säilymistä elämässään perheestä huolimatta. Varhaisen äitiyden perustelussa keskeiseksi nousee keskiluokkaisen arvomaailman kyseenalaistaminen. Kun keskiluokkaisen elämänkulun itsestäänselvyys murtuu, tulee varhainen äitiys uudella tavalla ymmärrettäväksi. Nuorten äitien näkemykset osoittavat, että helposti itsestäänselvästi oikeina pidetyt elämänkulun ja vanhemmuuden normit ovat kulttuurisesti ja sosiaalisesti rakentuneita.
  • Benouaret, Susanne (1999)
    Tutkielmassa tarkastellaan dysfasiasta eli kielen kehityksen erityisvaikeudesta kärsivien lasten äitejä sekä heidän kokemuksiaan ja näkemyksiään dysfasiasta ja elämästään dysfaattisen lapsen kanssa. Tutkimuksessa on pyritty selvittämään sitä, miten äidit määrittelevät ja merkityksellistävät erilaisia äitiyteen, normaaliuteen ja poikkeavuuteen sekä vanhempien ja alan ammatti-ihmisten väliseen yhteistyöhön liittyviä kysymyksiä. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu 13 äidin puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Haastateltavat ovat löytyneet pääosin paikallisen dysfasiayhdistyksen kautta. Aineiston analyysin lähtökohtana ovat olleet sosiaaliseen konstruktionismiin perustuvat diskurssianalyysin ja narratiivisuuden näkökulmat ja tutkimusmenetelmät. Tutkimuksen äidit puhuvat dysfasiaan liittyvästä vakuutteluongelmasta, johon he törmäävät yrittäessään vakuuttaa itseään tai muita lapsen vaikeuksien tai dysfasian olemassaolosta. Vakuutteluongelma näyttäytyy äitien puheessa monella tapaa ja eri yhteyksissä. Lapsen dysfasiadiagnoosin varmistumisen myötä vakuutteluongelma muuttaa osin muotoaan myös äitien pohdinnaksi dysfasian olemuksesta ja paikantumisesta normaaliuden ja poikkeavuuden rajalle.Äidit puhuvat myös lapsen ja äidin stigmasta eli leimautumisesta. Äitien kohdalla voidaan puhua myös kaksinkertaisesta stigmasta, sillä lapsen dysfasian aiheuttaman stigman lisäksi äidit voivat kantaa myös äitiyteen liittyvää stigmaa. Kertoessaan yhteistyöstä alan ammattilaisten kanssa äidit määrittelevät asiantuntijuuden lääketieteellisen ja arjen asiantuntemuksen osa-alueisiin. Äidit sijoittavat itsensä ja alan ammatti-ihmiset näille asiantuntemuksen kentille erilaisiin subjektipositioihin. Äidit näyttelevät pääosaa arjen asiantuntemuksen alalla ja alan ammattilaiset paikantuvat lähinnä lääketieteellisen asiantuntemuksen kentälle. Ajan myötä äidit siirtyvät osaksi myös lääketieteellistä asiantuntemusta. Osa vanhempien ja ammatti-ihmisten yhteistyöhön liittyvistä vaikeuksista selittyy äitien puheessa näiden asiantuntemuksen osa-alueiden keskinäisellä erilaisuudella ja kohtaamattomuudella. Äitiyttä tutkielmassa tarkastellaan peilaamalla äitien kertomuksia myyttiseen äitikuvaan ja Nätkinin (1997) esittämiin äititarinoiden juonirakennemalleihin eli äitiyden familistiseen, maternalistiseen ja individualistiseen mallitarinaan. Tutkielmassa tarkastellaan dysfasian vaikutuksia ja ulottuvuuksia äitiyteen kolmen äititarinan kautta. Näissä tarinoissa äidit kertovat äiti-lapsi -suhteen luomisen vaikeuksista, uhrautumisesta, äitiydestä irtautumisesta sekä myyttisen äitimallin luomista velvoitteista ja paineista. Tärkeimpinä kirjallisina lähteinä tutkimuksessa on käytetty Nätkinin (1997), Goffmanin (1963), Baruchin (1981) sekä Jokisen, Juhilan ja Suonisen (1993) teoksia ja artikkeleita sekä joukkoa äitiydestä ja poikkeavuudesta kertovia kirjoituksia.
  • Niemelä, Anna Kaarina (2003)
    Tutkielman kohteena on vuosina 1967-1972 Suomessa toimineen Marraskuun liikkeen kontrollipoliittinen kritiikki. Sadankomitean hallituksen jäsenten ja työryhmän ympärille syntynyt Marraskuun liike kritisoi poikkeavien asemaa, yhteiskunnan harjoittamaa kontrollipolitiikkaa sekä pakkoon perustuvaa hoitoa ja hoitokäytäntöjä. Tutkielmassa Marraskuun liikettä tarkastellaan hallinnan kentällä toimivana liikkeenä. Marraskuun liikkeen esittämää kontrollipolitiikan kritiikkiä lähestytään Michel Foucault’n genealogisesta valta-analytiikasta nousevan hallinnan analytiikan avulla. Marraskuun liikkeen hallinnan luonteen analysoinnissa käytetään hallintarationaalisuuden käsitettä. Hallintarationaalisuus määritellään Mitchell Deania seuraten suhteellisen systemaattiseksi hallintaa koskevaksi ajattelutavaksi. Marraskuun liike toimi hallinnan kentällä virallisen vallan ulkopuolisena kriitikkona ja reformistina. Hallintarationaalisuuden eri ulottuvuuksia hyväksi käyttäen se rakensi kontrollipolitiikan kritiikilleen välttämättömän subjektin, poikkeavan. Marraskuun liikkeen konstruoima poikkeava subjekti muodostui oikeudellisesta, poliittisesta ja sosiaalisesta subjektista ja näiden yhteydestä. Poikkeava rakentui sosiaalisen kansalaisuuden silmikon läpi. Mobilisoidessaan ja suunnatessaan uudelleen hallinnallistuneita käytäntöjä, tekniikoita ja tietoa kritiikin ja toiminnan avulla Marraskuun liike toimi sosiaalisen kansalaisuuden strategina. Tutkielman toinen teoreettinen lähtökohta on T. H. Marshallilta lähtöisin oleva sosiaalisen kansalaisuuden teoria. Tutkielmassa käytetty aineisto koostuu Marraskuun liikkeen toimijoiden tuottamasta materiaalista. Mukana ovat Marraskuun liikkeen jäsentiedotteet, lehtiartikkeleita ja Pakkoauttajat-kirjan artikkeleita vuosilta 1965-1972. Aineiston analyyysi on laadullista ja jakautuu neljään lukuun: oikeudet, velvollisuudet, kontrolli ja hoito. Kategoriat on muodostettu sosiaaliseen kansalaisuuteen kuuluvien osa-alueiden avulla sekä kansalaisuus- ja pastoraalivallan käsitteisiin tukeutuen. Marraskuun liike rakensi poikkeavalle autonomisen subjektin. Siihen vedoten Marraskuun liike vaati siirtymistä sulkevasta, normatiivisesti integroivasta vallasta strategisesti integroivaan valtaan. Se esitti uusia hallinnan tekniikoita, joissa oleellisena muutoksena oli, etteivät ne koskeneet vain poikkeavia vaan ne kohdistuivat koko väestöön. Marraskuun liikkeen hallinta noudatti pastoraalivallan muotoa ja edusti hyvinvointivaltiollista rationaliteettia. Siinä poikkeava on yksilöllinen oikeuksien ja velvollisuuksien subjekti, jota samaan aikaan tuetaan ja kontrolloidaan valtion sosiaalipoliittisin toimenpitein. Marraskuun liikettä pidettiin aikanaan radikaalina liikkeenä. Sen rationaalisuuden tarkastelu kuitenkin osoittaa sen nojanneen toiminnassaan suomalaisten kansanliikkeiden perinteisiin. Se suuntautui valtioon, pyrki valistamaan sekä vaati kansan ja eliitin solidaarisuutta. Myöskään kaikki sen kontrollipoliittiset uudistusvaatimukset eivät olleet uusia. Niitä oli ehdottanut jo moni muu taho tai ne olivat kirjattuina lakiin. Uutta ja perinteestä eroavaa Marraskuun liikkeen rationaalisuudessa oli yksilön aseman nostaminen yhteiskunnan edun edelle sekä ajatus poikkeavista omana luokkanaan ja poliittisina toimijoina.
  • Taalikka, Pauli (Helsingin yliopisto, 2015)
    The main objective of this master's thesis is to study the knowledge held, understanding and attitudes of Finnish 9th-graders with regards to sexual minorities. As this thesis' central topic gained substance, it became obvious that being different had to be studied and understood through definitions based around the concept of deviancy. This required a more detailed study of the phenomena closely associated with deviancy, for example the labelling theory. In order to give emphasis to the visibility of deviancy in the society, deviancy was approached through the norms of society, the concept of normality, and society's general understanding of what is deviant The theoretical part of the study consists of three main sections, in which both one dimensional, and the three component model of attitudes are defined; the development of deviancy within society is examined, and the concept of homosexuality is discussed within the framework of essentialism and social constructionism. The study group consisted of Finnish 9th-graders from seven different comprehensive schools. In total, 309 students took part in the study, 155 of them being boys and 154 girls. A questionnaire, which was specifically written for this thesis, was used to impartially obtain the information. By using a questionnaire, it was possible to gather information from a larger sample group, and also to use quantitative methods of analysis Analysis of the results; Today's youth is very aware of the existence of sexual variety, and its attitudes towards sexual minorities are remarkably positive. Pubescent females had a more positive attitude to sexual minorities than pubescent males. When measuring heteronormativity, the equal social rights of sexual minorities and stereotypical attitudes and beliefs, there was a remarkable statistical difference between male and female answers almost in all sections of the study.
  • Wickholm, Maria (Helsingin yliopisto, 2018)
    Yksilöllistymiskeskusteluissa on painotettu näkökulmaa, jossa korostuvat ihmisten mahdollisuudet muokata omaa elämäänsä ilman traditioiden painolastia. Näistä keskusteluista huolimatta, monet elämänkulkuun liittyvät vaiheet ovat institutionalisoituneet, ja esimerkiksi käsitykset aikuisuudesta noudattavat yhä vanhoja määritelmiä. Tutkielman tavoitteena on tarkastella normatiivisen elämänkulun rakennetta sellaisten nuorten aikuisten silmin, jotka eivät koe haluavansa elää tämän rakenteen mukaisesti. Yhtenä keskeisenä rajauksena on käytetty haluttomuutta lisääntymiseen. Tutkielmassa aihetta lähestytään laadullisin keinoin, ja aineiston analyysin apuvälineenä toimii ankkuroitu teoria. Analyyttisina työkaluina on toimijuuden tematiikkaa sekä valtateoriaa. Aineisto perustuu kuuteen haastatteluun, joissa on haastateltu 25–35 -vuotiaita nuoria aikuisia. Yleisesti yhteiskuntatieteissä on ajateltu, ettei nyky-yhteiskunnissa yhteiskunnalliset tekijät tai instituutiot enää vahvasti ohjaa yksilöiden elämänkulkua. Analyysin avulla päädytään kuitenkin paljastamaan, kuinka sosiaalinen ympäristö toimii yhä elämänkulun normatiivisuutta ylläpitävänä tekijänä. Lisäksi tarkastelu kohdistuu toisin toimijuuden ja normatiivisen elämänkulun rakenteen dynamiikkaan: minkälaisia haasteita toisin toimija kohtaa, ja millaisia ratkaisuja näiden haasteiden kohtaamiseen on käytetty? Vaikka elämää ohjaavien normien on ajateltu löyhentyneen, koskee löyhentyminen vain joitain elämänkulun osa-alueita. Työelämä on siinä mielessä muuttunut avoimemmaksi, ettei vakinaista virkaa enää pidetä normina. Sen sijaan palkkatyöläisyys on yhä voimassa oleva normi, ja perinteisestä työstä eroavia töitä koetaan joutuvan selittelemään. Perheellistymisen normi näyttäytyy yhä vahvana, samoin kuten perinteisen parisuhteen normi. Toisin toimijuus puolestaan näyttää irtisanoutuvan sellaisista yhteisöllisistä ja yhteiskunnallisista arvoista, jotka liittyvät materiaan tai talouteen. Näiden sijaan toisin toimijuudessa sitoudutaan itsensä kehittämiseen, tietoon, globaaliin yhteisöön sekä ekologisiin arvoihin. Tutkielma antaa viitteitä arvomuutoksesta sekä ajattelutavan globalisoitumisesta. Kun maailmankuvan lähtökohtana on globaalit ongelmat, näyttäytyy normatiivisen elämänkulun rakenne problematisoituvan. Toisin toimijat kohtaavat haasteita, ja näiden haasteiden ratkaisemiseksi pyritään muokkaamaan sosiaalista ympäristöä niin, että ympärillä olevat ihmiset suhtautuvat saman kaltaisesti normatiiviseen elämänkulkuun: varauksellisesti.
  • Virokannas, Elina (Stakes, 2004)
    Stakes, Tutkimuksia;144
    Tutkimus kasittelee huumehoidossa olevien alaikaisten nuorten haastattelutilanteessa tuottamaa puhetta elamastaan ja paihteiden kaytOstaan. Tarkemman tarkastelun kohteena on, millaisia merkityksia huumeiden kayttO nuorten puheessa saa ja minkalaisia identiteetteja haastatteluissa muodostuu nun nuorille itselleen kuin kertomuksissa esiintyville muille toimijoille seka haastattelijalle. Identiteetti ymmarretaan konstruktionistisen viitekehyksen mukaisesti vuorovaikutuksessa rakentuvana ja tilannesidonnaisena mina-konstruktiona. Keskeisimpana tutkimusmenetelmana on kaytetty diskurssianalyysia.
  • Juvonen, Sanna-Kaisa (University of Helsinki, 1992)
  • Tuttavainen-Levanoja, Tarja (2003)
    Tutkielmassa tarkastellaan laittomiksi luokiteltujen huumausaineiden käyttöä poikkeavana käyttäytymisenä leimautumis-interaktionistisen ja struktuuri-funktionalistisen teoriaperinteen mukaisesti. Poikkeavuuden määrittelyjen historiassa nousee esille kolme erilaista paradigmaa. Näistä ensimmäisessä poikkeava käyttäytyminen määritellään synniksi, toisessa rikolliseksi toiminnaksi ja kolmannessa sairaudeksi. Näiden kolmen paradigman välistä kilpailua ja vuoropuhelua on esiintynyt kautta aikojen. Mikä paradigma milloinkin raamittaa poikkeavuuden määrittelyä, on paljolti sidoksissa tiettyyn historialliseen ajankohtaan. Tutkielmassa keskitytään pohtimaan huumausaineiden ongelmakäyttäjiksi luokiteltujen henkilöiden arkielämän vuorovaikutussuhteita. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, kuinka huumausaineiden ongelmakäyttäjän poikkeava identiteetti rakentuu arkielämän vuorovaikutussuhteissa. Tutkimusmenetelmänä on käytetty vapaamuotoista teemahaastattelua. Tutkielmassa on haastateltu kymmentä huumeiden ongelmakäyttäjää, heidän lähiomaisiaan ja naapurustoa sekä terveydenhuoltosektorin, sosiaalitoimen ja poliisin edustajia. Analyysimenetelmänä on käytetty retorista diskurssianalyysiä. Tutkielmassa esitetään, kuinka huumeiden ongelmakäyttäjän poikkeava identiteetti rakentuu arkisissa vuorovaikutussuhteissa erilaisten retoristen strategioiden myötävaikutuksella. Retoristen pelien avulla arkivuorovaikutuksessa uusinnetaan ongelmakäyttäjän poikkeavaa identiteettiä, mikä edesauttaa erilaisten vastakohta-asetelmien syntymistä. Tutkielmassa on eroteltu kolmenlaisia diskursiivisia käytäntöjä suhteessa huumeiden ongelmakäyttäjään. Näitä nimitetään kontrollipuheeksi, hoivapuheeksi ja maallikkopuheeksi. Nämä diskursiiviset käytännöt muotoutuvat erilaisista puolustavan ja hyökkäävän retoriikan strategioista. Näiden strategioden myötävaikutuksella huumeiden ongelmakäyttäjälle rakentuu vastarintaidentiteetti vastauksena yhteisön poikkeavaksi leimaamiselle. Vastarintaidentiteetin olemus on moniulotteinen ja prosessinomainen, mikä tekee siitä elinkelpoisen jälkimodernin sirpaloituneessa kulttuuriympäristössä. Tutkielma pyrkii julkituomaan huumeiden ongelmakäyttäjän asemaan sisältyviä ristiriitaisuuksia ja poliittisia jännitteitä, joiden tutkimista tulisi pitää pohjatyönä tulevaisuuden huumepolitiikkaa suunniteltaessa. Käytetyimmät kirjallisuuslähteet tässä tutkielmassa ovat Weitzer, Ronald (2002) Deviance and Social Control. San Fransisco, Mc Graw Hill; Conrad, Peter & Schneider, Joseph (1981) Deviance and Medicalization. From Badness to Sickness. Lontoo, The C.V. Mosby Company; Kaukonen, Olavi & Hakkarainen, Pekka (2002) Huumeiden käyttäjä hyvinvointivaltiossa. Helsinki, Gaudeamus; Kari Palonen & Hilkka Summa (1996) Pelkkää retoriikkaa. Tampere, Vastapaino; Jokinen, Arja & Juhila, Kirsi & Suoninen, Eero (1999) Diskurssianalyysi liikkeessä. Tampere, Vastapaino.
  • Wickström, Taru (Helsingfors universitet, 2013)
    Tässä laadullisessa tutkimuksessa selvitetään sitä, kuinka homoseksuaalisuus rakentuu nuorille naisille suunnatussa Demi-lehdessä. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata tapoja, joilla homoseksuaalisuudesta kirjoitetaan lehdessä. Samalla kuvataan myös niitä keinoja, joissa kuva homoseksuaalisuudesta rakentuu sulkemalla se ulos keskustelusta, joka näennäisesti koskettaa kaikkia lehden lukijoita. Näiden poissulkemisten kautta rakennetaan myös normia heteroseksuaalisuudelle. Tutkimuksen aineistona on Demi-lehden vuoden 2010 vuosikerta ja erityisesti sen Suhteet- ja Keho-palstat. Aineistoa on tutkittu laadullisen sisällönanalyysin sekä feministisen lähiluvun kautta luokitellen ja rinnakkain teorian kanssa edeten. Teoriataustana tutkimuksessa on käytetty sosiaalisten representaatioiden teoriaa sekä suomalaisessa sosiaalipsykologisessa tutkimuksessa vielä vähän käytettyä näkymättömyyden psykologian teoriaa. Tutkimus osoittaa, että homoseksuaalisuus rakentuu Demissä ongelmakeskeisyyden kautta. Homoseksuaalisuutta käsitellään pääasiallisesti nuorten itse lehteen lähettämissä kysymyksissä sekä lyhyissä rakkaustarinoissa. Homoseksuaalisuudesta rakentuu Demissä kuva tunne-elämän ilmiönä, ei fyysisenä haluna samaa sukupuolta kohtaan. Heteroseksuaalinen seksi määrittyy Demissä pitkältä lisääntymisterveyden kautta: seksi on riskejä saada seksitauti tai tulla raskaaksi. Homoseksuaalisuuteen ei paradoksaalisesti kuulu seksi lainkaan, vaan koko homoseksuaalisuus rakentuu seksittömäksi, syväksi ystävyydeksi. Nautinnon lehden sivuilla voi saada ainoastaan sooloseksin eli masturboinnin kautta. Demissä pyritään ajoittaisen sukupuolineutraalin kielenkäytön kautta puhuttelemaan laajemmin erilaisia lehden lukijoita. Samalla kuitenkin supistuu konkreettisten roolimallien määrä esimerkiksi homoseksuaalisille nuorille. Neutraali kieli mahdollistaa sen, että lukija voi tulkita termin 'rakas' halunsa mukaan joko tytöksi tai pojaksi, mutta todennäköisyys termin homoseksuaaliselle tulkinnalle on kyseenalainen lehden yleisen kirjoitustavan ollessa eksplisiittisen heteroseksuaalinen. Tutkimus osoittaa, että vaikka homoseksuaalisuus ei ole Demissä absoluuttisen näkymätöntä, ei se kuitenkaan asetu samaan asemaan heteroseksuaalisuuden kanssa. Homoseksuaalisuus rakentuu tunne-elämän poikkeavuudeksi, jonka myötä elämässä joutuu varautumaan suurempiin ja todennäköisempiin pettymyksiin, kuin mitä heteroseksuaalinen henkilö oletetusti kohtaisi. Homoseksuaalisuus on näennäisesti hyväksyttyä, mutta edelleen kuitenkin marginaalissa.