Browsing by Subject "poliittinen eliitti"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-6 of 6
  • Vasamies, Mikko (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma käsittelee poliittisen eliitin korruptiotapauksia 1950- ja 1990-luvun Suomessa. Kiinnostuksen kohteena ovat valtakunnanoikeuteen ja siellä langettavaan tuomioon pääty-neet tapaukset, jotka olivat omana aikanaan myös laajaa julkisuutta saaneita poliittisia skandaaleja. Tutkielman tarkoituksena on selvittää Suomen poliittisen eliitin asenteita korruptiota kohtaan ja niissä tapahtuneita muutoksia. Lisäksi tutkin sanomalehdistön osuutta näihin korruptioskandaaleihin ja suhtautumista korruptioon yleensä. Korruptiota on Suomessa tutkittu vähän ja aiempi tutkimus on keskittynyt pääosin vain uusimpaan aikaan. Tutkitut tapaukset ovat niin sanottu salaputkijuttu, jonka tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun alkuun sekä Kauko Juhantalon tapaus 1990-luvun alusta. Aineistona olen käyttänyt eduskunnan valtiopäiväasiakirjoja, joista olen käynyt läpi tapauksiin liittyvät täysistuntojen pöytäkirjat sekä valiokuntamietinnöt. Sanomalehdistön osalta olen käynyt läpi valikoitujen lehtien pääkirjoituksia ja uutisointia tapahtumien ajanjaksolta. Tutkimukselle keskeisiä käsitteitä ovat eliitti, korruptio ja skandaali. Teoreettisen viitekehyksen olen lainannut Ari Adutin ja John B. Thompsonin skandaalintutkimuksista sekä Ilkka Ruostetsaarelta, joka on tutkinut suomalaisia eliittirakenteita. Tutkimustulokset paljastavat 1950-luvun poliittisen eliitin yllättyneen ministeriin kohdistuneesta korruptioepäilystä ja käsitelleen sitä yksittäistapauksena, joka ei kosketa koko eliittiä. Tapaus oli myös leimallisesti poliittinen ja kohdistettiin yksittäisten henkilöiden sijaan koko heidän puolueeseensa. Julkisuus kohteli vielä tuolloin poliitikkoja arvokkaasti kilapailevien puolueiden lehtiä lukuun ottamatta, mutta taitava poliittinen peluri pystyi hyödyntämään tuonkin ajan julkisuutta tehokkaasti korruptiosyytösten eteenpäinviemisessä. Tilanne oli muuttunut 1990-luvulla, jolloin lehdistöllä oli jo selvästi aktiivinen rooli korruptioskandaalin synnyssä ja ministerin erossa. Itsestäänselvyyksiä nämä eivät kuitenkaan olleet vielä 1990-luvullakaan, minkä tutkimukseni osoittaa. Poliittinen eliitti näyttäytyi 1990-luvulla yhtenäisempänä eikä korruptioskandaali saanut ollenkaan puoluepoliittisen ajojahdin piirteitä. Jakolinja asettui tuolloin ”uuden” ja ”vanhan” poliittisen järjestelmän edustajien väliin. Tutkimukseni johtopäätökset antavat osittain tukea aiemman tutkimuksen havainnoille tiedotusvälineiden merkityksen kasvusta poliittisissa skandaaleissa 1970-luvulta lähtien. Tutkimukseni kuitenkin osoittaa, että lehdistöllä oli ratkaiseva merkitys korruptioskandaalin kehityksessä jo 1950-luvulla, vaikka lehdistön rooli ei ollutkaan yhtä itsenäinen, kuin 1990-luvulla. Eliitin ja tiedotusvälineiden suhtautumi-nen korruptioon näyttää myös käyneen läpi muutoksen tarkasteltujen tapausten välillä. Siinä missä tapaukseen suhtauduttiin vielä 1950-luvulla ensimmäisenä ja yksittäisenä valitettavana tapauksena, puhuttiin 1990-luvulla yleisesti koko eliittiä koskevasta ”maan tavasta”.
  • Perttula, Anna (2005)
    Tutkielmassa tarkastellaan Nicaraguan sosiaalisen pääoman eri muotoja maan poliittisen eliitin keskuudessa. Tutkimuskohteena laajemmin on Nicaraguan kehityksen vaikeuksien ymmärtäminen maan sisäisten toimintamallien näkökulmasta. Tutkimusongelman taustalla vaikuttaa oletus, jonka mukaan maan poliittisen eliitin keskuudessa sosiaalinen pääoma on saanut yhteiskunnallista kehitystä hidastavia muotoja. Tutkimusongelmassa pohditaan, miten Nicaraguan poliittisen eliitin ja poliittisen kulttuurin erityispiirteet kuvaavat maan sosiaalista pääomaa ja sen eri muotoja. Tutkielman teoreettinen viitekehys perustuu Robert D. Putnamin näkemyksiin sosiaalisesta pääomasta, joka muodostuu sosiaalisten vuorovaikutusverkostojen, toiminnan normien sekä luottamuksen kokonaisuudesta. Huomioin viitekehyksessä Putnamin käsitteen jatkokehittämisen ja täsmennän tarkastelun David Halpernin käsitteellisen kolmijaottelun mukaisesti. Siinä sosiaalinen pääoma nähdään sen analyysitasojen (makro, meso ja mikro), komponenttien (verkostot, normit ja sanktiot) sekä funktioiden (sitova, yhdistävä ja linkittävä) kautta. Tutkielman Nicaraguaa koskeva aineisto on kaksitasoista. Maan poliittisen eliitin ja poliittisen kulttuurin luonnetta ja kehitystä tarkastellaan ensisijaisesti nicaragualaisen tutkimuksen valossa. Poliittisen kulttuurin arvoperusta ja erityispiirteet luovat analyysikehikon tutkielman empiirisen haastatteluaineiston analyysille. Empiirinen aineisto koostuu 35:stä poliitikon, tutkijan ja kansalaisyhteiskunnan vaikuttajan teemahaastatteluista. Haastattelut on analysoitu laadullisena primääriaineistona aiemman analyysikehikon valossa. Haastatteluanalyysissa tarkastellaan poliittisen eliitin ja poliittisen kulttuurin luonnetta riippuvuuden, ekskluusion, epäluottamuksen ja taikauskon kautta. Näiden lisäksi poliittisen kulttuurin henkilö- ja perhekeskeisyys, patrimonialismi ja korruptio sekä sopimuskeskeisyys ja politiikan lyhytnäköisyys ovat tarkastelun alla. Tutkielman päätelmissä haastatteluanalyysin havainnot yhdistetään teoreettisen viitekehyksen käsitteelliseen kolmijaotteluun. Analyysitasoilla sosiaalisen pääoman mesotaso tuo parhaiten esille puolueiden sisäiset vallankeskittymät sekä perhe- ja tuttavuusverkostojen vaikutusvallan. Sosiaalisen pääoman komponenteissa sosiaaliset verkostot näyttäytyvät pikemminkin vertikaalisina kuin horisontaalisina ja luottamussuhteet ovat ennemmin tiiviitä ja vastavuoroisia kuin löyhiä ja yleistä luottamusta tuottavia. Sosiaalisen pääoman funktioista sitova sosiaalinen pääoma on vahvimmin läsnä maan poliittisen eliitin keskuudessa. Yhdistävän ja linkittävän sosiaalisen pääoman ilmentyminen on vähäisempää. Nicaraguan poliittisen eliitin keskuudessa sitova sosiaalinen pääoma kertoo vahvasta ryhmien sisäisistä sosiaalisista verkostoista, jotka perustuvat tiiviisiin ja vastavuoroisiin luottamussuhteisiin. Yhdistävän sosiaalisen pääoman puute kuvastaa eri ryhmittymien välisten yhteistyömallien kehittymättömyydestä. Linkittävän sosiaalisen pääoman vähäisyys kertoo puolestaan poliittisen eliitin ja muiden kansalaisten välisen täydentävyyden ja sitoutumisen heikkoudesta. Tutkielman päätelmät tuovat esille sen, että ulkoisten tekijöiden ohella maan sisäisten toimintamallien ja sosiaalisen pääoman muotojen tulee olla tasapainossa keskenään, jotta maan kehitystä voidaan viedä eteenpäin.
  • Simola, Roosa (2007)
    Tutkielman lähtökohtana on havainto siitä, että ylläpitäessään edelleen kattavaa asevelvollisuutta Suomi eroaa selvästi muista eurooppalaisista valtioista, joissa on viimeistään 2000-luvulla siirrytty joko kokonaan ammattisotilaista koostuviin asevoimiin tai valikoivaan asevelvollisuuteen. Tutkielman kohteena on asevelvollisuuspuhe ja tarkoitus selvittää, millainen merkitys asevelvollisuudella on 2000-luvun Suomessa ja miten tuo merkitys rakentuu asevelvollisuuspuheessa. Tutkielmassa asevelvollisuutta lähestytään konstruktivismin näkökulmasta, jonka perusteella sen merkityksen nähdään rakentuvan kielen kautta. Tutkielmassa keskeisen lähdeaineiston muodostavat noin kuusikymmentä suomalaisen poliittisen eliitin ja asevoimien edustajien julkisesti esittämää puheenvuoroa, joissa käsitellään suomalaista asevelvollisuutta. Aineiston analyysimenetelmänä tutkielmassa käytetään diskurssianalyysiä, jonka mukaisesti tutkielmassa tarkastellaan asevelvollisuuspuheen argumentteja ja retorisia keinoja. Lisäksi tutkielmassa perehdytään asevelvollisuuspuheen esittäjien välisiin suhteisiin ja hallitsevan asevelvollisuusdiskurssin yhteiskunnallisiin seurauksiin. Tutkielman analyysin perusteella suomalaisessa yhteiskunnassa on havaittavissa kaksi asevelvollisuuden diskurssia, joista ylivoimaisesti hallitsevassa esitetään kattava asevelvollisuus ylivertaisena asevoimien muodostustapana ja puolustetaan järjestelmän säilyttämistä Suomessa. Vaihtoehtoisessa diskurssissa puolletaan kattavan sijaan valikoivaa asevelvollisuutta, mutta diskurssi jää hyvin marginaaliseksi. Argumenttien ja retoriikan analyysin perusteella kattavalle asevelvollisuudelle luodaan monitahoinen merkitys, joka mahdollistaa järjestelmän kannatuksen erilaisista näkökulmista. Asevelvollisuuden esitetään olevan sotilaallisesti ja taloudellisesti tehokas järjestelmä, jolla on myös huomattavaa yhteiskunnallista merkitystä, sillä se yhdistää kansalaiset sekä toisiinsa että valtion puolustamiseen. Lisäksi asevelvollisuudella esitetään edelleen olevan jonkinasteista sotilaallisista merkitystä pelotteena Venäjän uhkaa vastaan. Sen merkitys kiinnittyy myös suomalaiseen historiaan ja identiteettiin. Kaiken kaikkiaan kattava asevelvollisuus kuvataan erinomaisen hyvänä ja uskottavana järjestelmänä, jolle ei ole Suomessa vaihtoehtoa ja jonka säilyttämisestä kansalaiset ja päättäjät ovat yksimielisiä. Järjestelmän vastustajat leimataan diskurssissa epäisänmaallisiksi ja suljetaan yhteisön ulkopuolelle. Tutkielman perusteella poliittisen eliitin ja asevoimien ylläpitämä hallitseva diskurssi on vakuuttanut yleisönsä, sillä suurin osa poliittisesta eliitistä ja kansalaisista on omaksunut diskurssin mukaisen asevelvollisuuskäsityksen ja haluaa säilyttää järjestelmän Suomessa. Vaihtoehtoisten asevelvollisuuskäsitysten marginalisoimisen lisäksi hallitseva diskurssi on johtanut konkreettisiin päätöksiin säilyttää kattava asevelvollisuus Suomessa. Tutkielmassa osoitetaan, että poliittinen eliitti ja asevoimat puhuvat asevelvollisuudesta samoja argumentteja ja retoriikkaa käyttäen ja ylläpitävät näin yhdessä hallitsevaa diskurssia. Asevoimat ottavat asiantuntijan aseman suhteessa poliittiseen eliittiin, joka yhtäältä aktiivisesti ylläpitää läheisiä suhteita mutta on toisaalta riippuvainen asevoimien asiantuntijuudesta. Asevelvollisuuspuheessa asevoimat näyttäytyvät myös poliittisena toimijana, joka osallistuu asevelvollisuuspolitiikan tekoon. Tutkielman tulokset vahvistavat ja havainnollistavat siviili-sotilassuhteiden teorioita, joiden mukaan rajat asevoimien ja muun yhteiskunnan välillä ovat länsimaisissa demokratioissa hämärtyneet ja asevoimat osallistuvat politiikkaan tavallisen etujärjestön tavoin.
  • Holts, Margot (2006)
    Democratisation, but also trust and political elites have been studied by many different social scientists from various perspectives. However, the importance of trust in the democratisation process has not attracted much attention. It is necessary to add the dimension of the elites in order to understand the dynamics and relationship of these two complicated notions of trust and democracy, among the local elites. This thesis is relevant mainly because the theoretical analysis incorporates three complex concepts and their interconnection, which is supported by empirical evidence. The empirical part, with a survey conducted in Estonia, is intended to show the present situation of the level of democratisation and trust among local political elites in Estonia. The aim of this thesis is to shed light on some essential features of the post-communist democratisation process, namely trust among local political elites, satisfaction with democracy and changing value orientations. The thesis has three questions to which the author seeks answers to. Firstly, in what way is trust needed in the democratisation process and for what kind of reasons? Secondly, how do local political elites operate and what is their role in the democratisation process? Thirdly, how does the Soviet-era affect the democratisation process, local authority and the local political elite in their action? The main idea of this study is not to make broad generalisations, but to use the empirical material as supporting material in order to make some preliminary conclusions about the situation in contemporary Estonia. Yet, the sample was chosen carefully and therefore, it is possible to presume, that some tentative conclusions can be made. The author will make an attempt in preliminary conclusions to measure the level of democratisation in Estonia and also the level of trust among local political elites in Estonia.
  • Svynarenko, Arseniy (Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen seura, 2005)
    Idäntutkimus